JÄTTIMÄINEN KANELIKIERRE

Mitäs teillä leivottiin viikonloppuna? Tiedän, että aika moni innostui  maailman mehevimmistä mokkapaloista, kiitos kaikista viesteistä eri kanavissa. Kiva tietää, että innostin jopa enskertalaisia hommaan.

Leipominenhan on yleensä terapeuttista. Paitsi silloin kuin niin sanotusti piparit palaa, sitäkin sattuu aina välillä. Useimmiten silloinkin siitä seura vaan ohimenevä harmitus ja ehkä runsasta käryä, muttei mitään, mitä ei uusintaotolla pystyisi korjaamaan. Leivonta selvästi kasvattaa siis luontoa.

Ihana on upottaa kädet taikinaan ja tuntea kuinka sitko pikku hiljaa muodostuu ja taikinan rakenne muuttuu pehmeän kimmoisaksi.  Ihana on mittailla aineksia vatkauskulhoon ja vielä ihanampaa rapsia kulho kaiken päätteeksi.

Mulla olisi muutama leivontajuttu tuossa odottamassa toteutusta (pääsiäismuffinit Maitotytön kanssa, pupukakku, ihanan kuuloinen italialainen leipä, sämpyläreseptin tuunausta, karjalanpiirakat vielä kun tarkenee lämmittää uunin, vadelma-vaniljaviinerin kokeilu, punaherukkasacher ja hitto soikoon, oon nyt niin innostunut noista onnistuvista mokkapaloista... ja aina voi tehdä suklaahippupikkuleipiä, aina!).

Hyvistä suunnitelmista huolimatta leivonta jäi nyt viikonloppuna väliin kun varaston siivous otti omansa. No, hyötynsä siinäkin.

Ja yksi parhaista jutuista leipomisessa on tietenkin se herkullisten leipomusten nauttiminen ja kotiin levittäytyvä huumaava tuoksu. Siitä innostuvat kaikki!

Pullan leipominen on ehdottomasti se perus ja paras juttu. Minä teen yleensä AINA korvapuusteja, koska ne vaan on, käsittämättömän parhaita. Viikko sitten oli käsissä litra päiväysvanhaa maitoa ja sitä parempaa hävikinestämis- pullanleivontainspiraatiota ei olekaan. Yritin keksiä jotakin muuta kuin korvapuusteja tällä kertaa, ja tein jättimäisen kanelikierteen. Oikein hauskaa  vaihtelua.

Tässä teille ideaa.

Mittakaavana paremman puutteessa fiskarssit

Jättimäinen kanelikierre

2, 5 dl verran pullataikina (tästä resepti 7,5 dl, samalla  vaivalla leivot vaikka korvapuusteja tai jotain muita pikkupullia vähän pakkaseenkin.
huoneenlämpöistä voita
hienoa sokeria
kanelia
mantelilastuja/raesokeria
kananmunaa voiteluun
vaaleanpunaista tomusokeria ja tilkka sitruunamehua tai vettä

Kaukitse hyvin noussut taikina n. uunipellin kokoiseksi suorakulmioksi.

Voitele reilusti voilla ja ripottele pinnalle reilusti kanelia ja sokeria ja halutessasi myös mantelilastuja (Nyt käyttöön ne komeron pohjan hävikkilastut). Leikkaa n 3- 4cm levyisiä nauhoja taikinasta. Ala rullata ensimmäistä soiroa  rullan keskustaksi ja siitä sitten aina edellisen soiron loppuessa jatka uudella, kunnes kaikki on käytetty.

Anna nousta vielä 20 min peiteltynä, voitele kananmunalla ja koristele mantelilastuilla/ raesokerilla. Paista 200 asteen uunissa n. 20 min. eli kauniin väriseksi ja kypsäksi.

Tee tomusokerista tahna lisäämällä ruokalusikalliseen nestettä tarvittava määrä tomusokeria paksuhkon mutta pursotettavan tahnan aikaansaamiseksi. Pursota.

Mulla näkyy olevan useampi pullafilosofinen juttu blogissa. Käy lukemassa näitä hyvän mielen pullajuttuja.


Pullan leipomisen tärkeydestä
Alaston leipuri
Kanelsnurret
Korvapuustia  ja muutakin pullaa
Nyhtönisu
Pulla. Ei mulla muuta

(PULLAN) LEIPOMISEN TÄRKEYDESTÄ

Kaikki on turhaa, paitsi purjehdus. Vai oliko se puutarhanhoito?

Minä sanon, että LEIVONTA.

Taikinaterapia ei oo ollenkaan tuulesta temmattu nimitys. Itseasiassa varmasti kaikki, missä nyhjäistään tyhjästä, terapioi ja buustaa ihmisen onnistuessaan uudelle levelille, kun alussa on vaan vaikka jauhoja, maitoa, hiivaa ja muita tykötarpeita ja parin tunnin kuluttua ihana, tuoksuvainen, pehmeä korvapuusti, joka huutaa viereensä lasillista kylmää maitoa. Voiko sen suomalaisempaa, kotoisampaa ja hellempää makuyhdistelmää olla? No, ehkä se ruislimppu, voi ja piimä. Ehkä.

Kyllä ihminen tarvitsee onnistumisia. Ehdottomasti. Ja aivan ilman kenenkään kehuja, itseleivottu nisu palkitsee leipojansa tuoksullaan ja maullaan. Siihen vielä naapurin kehut paremmasta pullasta kuin pullastaan kuuluisan anoppinsa leipomat, aviomiehen hotkima 7 korvapuustin ennätys ja lasten onni ja ilo. Ja vielä viikkojen päästäkin kun Urho12v aloittaa: sä-et-oo-pitkään-aikaan-leiponu, koska-taas-leivot, äiti-kohta-sun-pitää-leipoa, mikset-sä-koskaan-leivo? Ilmeisesti olen siis tarpeellinen. The Leipoja.

Käden upottaminen taikinaan on niin konkreettista. Minä käytän ehdottomasti kyllä yleiskonetta taikinan vaivaukseen. Miksi en käyttäisi? Leivonnassa riittää työvaiheita käsillä tekemiseen, vaikka vaivauksen ulkoistaakin. 

Omat, ihanimmat lapsuusmuistot liittyvät pullaan. Kaivelin kuvia omista lapsistani leipomassa.

Näytti hyvältä, mutta Likka taitaakin levittää vain talkkia...

Sori!

Ihania muistoja. Ja hirveitä kuvia.

Mutta sitä minä vaan, että pulla on ehkä ihaninta, ilmaisinta (no ainakin halpaa) lopussa-kiitos-seisoo-yhdessä tekemistä lasten kanssa. Luovaa, silti samalla täytyy oppia kurinalaisuuttakin. Jottei hiiva pala, pulla pala, että taikina kohoaa, ettei taikina tartu.

Kaikki on niin tarkkaa ja silti jumalattoman suurpiirteistä. Ehkä siksi tykkään leivonnasta. Että osaan niin, ettei tartte mitata. Että tunnen sen sormenpäissä.

Ja vaikka pullat palaas, niin elämä jatkuu.

Ja ihan kaikessa suurimmassa hädässä: MÄ PAISTAN PAKASTEPULLIA!

Ei oo vaan pullan voittanutta. Paitsi lätynpaisto on kyllä lähellä.

PULLA. EI MULLA MUUTA.

Pullantuoksu. Sen pehmeys, sen tuoreus, sen lämpö, sen MAKU.

Sen maku yhdessä kylmän maitolasillisen kanssa. Pullaa syödessä voi olla ainoastaan onnellinen. 

Pulla on zen. Pulla on Yoda. Pulla on pala taivasta. Pala pullaa on taivas. Pulla on hirsimökki ja leivinuuni. Pulla on mumman syli kun lapsenposki painautuu vasten vähän jauhoista kaatia. 

(Ei, en tietääkseni ole syönyt mitään sieniä tänään).

Korvapuustit on ehkä parasta mitä tiedän. Osaan tehdä hyviä. Ja kauniita. Mumma opetti, että puusti pitää painaa kahdella sormella lyttyyn ihan pohjaan asti. Ja jos toisinaan tuleekin susirumia, niin nekin on silti hyviä.

Joskus voi vähän leikkiä. Tehdä vähä kuin bostonia tai ymmyrkäistä nyhtöpullaa. Siitä on herkullista repäistä käsin pala. Repäistä toinenkin, jos ensimmäinen oli liian pieni (ainahan se on).
Ei unohdeta taikinasta kardemummaa, ei välistä kanelia, mutta tehdään täytteestä pikkuusen erilaanen.

Resepti tähän mun nyhtöpullaan löytyy  Apetinan sivuilta. Vinkiksi vaan, että jos seuraavalla kerralla tekisit vaihteeksi vaikka tätä.

Yhteistyössä Apetina.com

Nyhtönisu

No ei tämä ole mikään Pull apart bread -resepti, mutta oli aivan pakko käyttää taas tuota nyhtötermiä (huomasitteko ihmiset kuinka Campasimpukan keksimää nimeä käytettiin joka lehdessä joulun aikaan kun kaikki nyhtivät possua! Hienoa!), kun sattuuu jotenkin niin kuvaavasti tälle pullalle. Tiedättehän, kun pulla on niin suuri ja niin houkuttelevan näköinen, mutta samalla niin rikas ja makia, että sitä ei kerta kaikkiaan pysty haukkaamaan, vaan se täytyy sormin repiä suupaloina suuhun.

Leivoinpa tässä eräänä päivänä pullaa, kun oli vanhaa maitoakin. Tein aivan tavallisen taikinan ja leivoin tapani mukaan korvapuusteja, mutta sitten vajaan kolmanneksen taikinasta  käytin tälläiseen kokeelliseen leivontaan.

Pullataikinan kaulitsin samoin kuin korvapuusteissa, mutta täytteeksi levitinkin jumalaisen makuista, messuilta ostamaani Pistaasivalkosuklaatahnaa. Annallakin on kuulemma vastaavaa. Käärin rullalle ja leikkasin aika pitkiä pätkiä, koska halusin tornimaisia pullia. Pulla paperivuokaan seisomaan ja uuniin paistumaan.

Jäähtyneiden pullien päälle puristin sitten sulatettua valkosuklaata ja ripottelin rouhittua pistaasia. Olivat meheviä, komeita ja amerikkalaisen makeita, hiukan övereitä omaan makuuni.

Silti, ei nämä voita mun tavallisen täydellisiä korvapuusteja.

Nisua ja alaston leipuri

Olin niiiiiin pullantuoksuinen äiti lauantaina. Olen sitä toisinaan, ehkä kerran kuukaudessa tai harvemmin, taisi olla kevät viimeksi. Totuus kuitenkin on, että pullaa meillä rakastetaan. Kaikenmaailman piirakat, kakut ja tortut löytyvät lopulta roskiksesta, vaikka ne olisivat kuinka hyviä ja kehuttuja, jostain syystä vähintään viimeinen neljännes istuu jääkaapissa kunnes pienet vihreät miehet alkavat muokata niiden pintaa.

Pulla, tai nisu, se sensijaan ei syömättä jää. Erilaisia ennätystilastoja, kuinka monta korvapuustia kukin söi kylmän maidon kanssa suoraan uuninpelliltä esitellään. Viimeisistä palasista käydään lähes käsirysyä. Tai jätetään ainakin varauksia.

Eipä siis ihme, että Urho 6v. oli jo hetken aikaa pyydellyt pullanleivontaa. Ja äiti tietenkin lupasi. Kun ehtisi. Ja eilen sitten ehdittiin.

Taikinan valmistuttua ja ryhtyessämme leivontapuuhiin, pyysin a)pesemään kädet ja b) käärimään hihat.
Innostunut pikkuleipuri tokaisi siihen
- joo mä otan koko paidan pois!

Ja sitten meillä leivottiin.

Nisutaikinani teen vanhalla Philips Ahkerallani, joka selviää 7,5 dl nestettä tehdystä taikinasta

Nisutaikina

 7,5 dl kädenlämpöiseksi lämmitettyä (vanhaa) maitoa
1 muna
2,5 dl sokeria
1rkl kardemummaa
1 tl suolaa
2 pussia kuivahiivaa
15+dl vehnäjauhoja
200g pehmeää tai sulatettua voita

Sekoita muna, sokeri ja mausteet lämmitettyyn maitoon. Lisää vähitellen jauhot ja niihin sekoitettu kuivahiiva. Anna koneen käydä vaikka 10 min. Alustuksen loppuvaiheessa lisää pehmeä rasva.  Jauhoja laitan sormituntumalla. Jätän oman taikinani aina mahdollisimman löysäksi, eli niin että se juuri ja juuri alkaa irtoamaan kulhon reunoista , mutta on hyvinkin pehmeän kimmoisa, ei kova ja kumimainen. Olen vakuuttunut, että löysähkö taikina on kuohkean ja köykäisen pehmeän pullan salaisuus.

Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi leivinliinalla peitettynä lämpimässä paikassa. Ennen varsinaista leivontaa, kaada taikina jauhojen päälle leivontapöydälle ja vaivaa ilmakuplat pois.

Yleensä leivon aina korvapuusteja. Ne ovat herkullisia ja hyvän näköisiä. Tänään jaoin taikinan 3 osaan ja tein 3 erilaista pullaa. + Urhon omat.

Jokaisen satsin aloitin kaulimalla taikinan suorakulmioksi.

Korvapuustit

Levitä taikinalevylle pehmeää voita, ripottele päälle reilusti kanelia ja hienoasokeria, tällä kertaa myös mantelilastuja. Kääri rullalle ja leikkaa rulla kolmioksi. Nosta kolmio kerrallaan pystyyn ja paina molemmilla etusormilla kapea osa aina taikinan pohjaan asti, ettei korvapuusti pääse avautumaan uunissa. Laita nousemaan leivinliinan alle. Voitele kananmunalla ja ripottele päälle raesokeria.Paista uunissa 220 asteessa n. 10+ minuuttia.

Omenakiekurat ja Dallaspullat

 Ja tässä ne pari muuta variaatiota.

Kaulitulle taikinalevylle levitetään äidin (juuri niin , sen omani ei minun)keittämää omenasosetta sekä kanelia.
Levy rullataan ja leikataan tasaisiksi rulliksi, jotka laitoin amerikanmuffinssi vuokien pohjalle. Kohotus, voitelu, raesokeri ja paisto.

Dallaspulliin täytteeksi voi, fariinisokeri ja kaneli, muuten kuten edellä.

Molemmat "vieraspullat" kuorrutin vielä tahnalla jossa 1rkl appelsiinimehua ja riittävästi tomusokeria sekoitetaan paksuksi tahnaksi. Lusikan kärjellä valutin päälle.

Pullantuoksua teillekin!