About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

torstai 29. syyskuuta 2022

ARKIJÄRKI RUUANLAITOSSA: PADAT JA LAATIKOT


Siitä ei nyt mihinkään pääse, etteikö yksi JÄRKEVÄ tapa selvitä arjen ruokahuollossa on kokkailla kerralla enemmän ja pakastaa  ruoka sopiviin annoskokoihin (perheannoksiin tai vaikka ihan sinkkuannoksiin), joita voi sitten kätevästi ottaa pakastimesta aterialle.

Siitäkään ei mihinkään pääse, että pataruuat ja laatikot soveltuvat erinomaisesti tähän toimintaan. Ja tässä on nyt kyseessä ihan kolmen säästön keino: Aika, raha ja hermot. En tiedä mihin järjestykseen laitat nuo omissa arvoissasi, mutta kallisarvoisia ovat kaikki.

Nyt kun ruuan ja muiden elinkustannusten nousu kiihtyy, monella löytyy säästövaraa juuri siitä holtittomassa ruokabudjetissa. Säästäenkin voi syödä erinomaisesti. Bloggaajakollegat Tinskun keittiössä, Jotain Maukasta ja Sweet Food O'Mine julkaisevat jo omia tarkan euron reseptejään, mikä on aivan supermainiota! Myös multa on tulossa aihepiirin ruoka-aukeama sanomalehtiin lokakuussa. Stay tuned.

Mutta tänään säästetään paata- ja laatikkoruokien kanssa. Luettavissa Lännen Median sisältöä julkaisevissa sanomalehdissä (Turun SanomatKaleva ja Lapin KansaIlkka-PohjalainenHämeen Sanomat ja Forssan Lehti, KeskipohjanmaaKainuun Sanomat ja Länsi-Suomi) ja verkkojulkaisuissa. Tämmösiä:


Kaalilaatikko. Jos olitte unohtaneet kuinka hurjan herkullista se on, niin kuin itse vähä olin. Niin tehkää sitä nyt. Mikä herkku uunissa hautuukaan. Erinomaista pakastukseenkin.


Aurajuustoinen hunajakanakasvispata yhdistää vähän kaikki herkut. Parasta että se itseasiassa myös valmistuu nopeasti.


Varsinkin tarjouksesta tarttuu mukaan herkästi karjalanpaistilihapaketti. Lihoista voi myös tehdä muutakin kuin sitä perinteistä. Tässä pataruoan riittoisuus moninkertaistui kun lisäsin mukaan kilon ihania sesongin punajuuria.


Mä oon jostakin syystä aina rakastanu purkkitonnikalaa. Ylihelpossa tonnikala-perunasoselaatikossa se on just omiaan! Vähän hävettää kun tajusin, että olisi kannattanut tehdä tämä kotimaisesta purkkikalasta. Että suosittelen kokeilemaan sitä! Minä nyt tein tonnarista vähän kuin vanhasta tottumuksesta.


Syksy on myös ihanien, perinteisten ja edullisten jälkiruokien aikaan. En keksi ehkä mitään parempaa kuin uuniomenat...


...ja rehellisen, puolukoista keitetyn vispipuuron.

Oi nam!
Ja nyt kokkaamaan!



torstai 1. syyskuuta 2022

ON SE, NIMITTÄIN SE SIENIAIKA VUODESTA!




Aina se on vaan yhtä jännää. Sienestystyskausi siis. Tuleeko huippusienivuosi vai tavallinen ja mitä sieniä tulee erityisesti tänä vuonna? Vuodet vaihtelevat aika rajusti ja koskaan et voi varmasti tietää. Alueittainkin vaihtelu voi olla suurta, eikä ajallisestikaan pysty etukäteen määrittelemään, että no, vaikka syyskuun eka viikko olisi paras sienestysviikko.

Viime vuodesta jäi mieleen, että tatteja oli huikeat määrät ja ne oli komeita ja yllättävän puhtaita.Sai aivan mielin määrin tehdä nyhtötattia ja tattisipsejä. Siksi toiverikkaana ajattelin tekeväni syksyisen lehtijutun tateista, mutta kun ei minua oikein sato ainakaan vielä suosinut, tuli sieniä laitettua jos jonkinmoista.

Tänään syksyiset sienireseptit 9 maakuntalehdessä: Turun SanomatKaleva ja Lapin KansaIlkka-PohjalainenHämeen Sanomat ja Forssan Lehti, KeskipohjanmaaKainuun Sanomat ja Länsi-Suomi.

Tällaisia reseptejä sieltä löytyy:


Mun oikea retroherkku on kokonaisena kuorrutettu  kukkakaali. Ja kun sen kuorruttaa sienimuhennoksella, niin syötiin kahteen pekkaan melkein koko kukkakaali, pääruuan lisukkeena. Päätelkää itte, onko hyvää vai ei vai ollaanko me vain kovia syömään!


Kantarellit löysivät tiensä toisen sesonkiherkun, kesäkurpitsan kanssa näihin ihaniin sienilettuihin. Maitotytön suosikkeja olivat nämä.



Ittelle sienisesongin ihanin herkku  on tattijulienne. Ihana venäläinen klassikko, täyteläinen sieniherkku. Se tehdään alunperin sellaisiin teräksisiin minipannuihin, mutta hyvältä näyttää ja maistuu myös tässä miniminijuustofonduepadan näköisessä. Ja voi sen tehdä yhteen suurempaankin vuokaan.



Klassikkojen klassikko on tietysti kermainen sienikeitto. Siihen on aika monta erilaista reseptiä, mutta itse tykkään tästä, jossa sienet saavat pääosan, ei tarvita sulatejuustoa tai vehnäjauhoja. Toki se sulatejuusto on nopea oikotie onneen! Tässä keitto on valmistunut korvasienistä, joita keväällä keräsin, esikäsittelin ja pakastin.


Sieniä ei pitäisi aina upottaa kermaan tai smetanaan, hyvää saa monella muullakin lailla. Slaavilaisessa sienikeitossa ne upotetaan tomaattiseen liemeen. Kyllä tuossa pinnalla saattaisi maistua lusikallinen smetanaakin.

Mutta menkää hyvät ihmiset sienimetsään virkistäytymään aarteiden metsästykseen. Jos et itse pääse/osaa/uskalla, niin kannatta kysellä kavereilta, tsekata rekot, torit ja kyllä siellä kaupan hyllylläkin jotakin on. Sieni on tosi nopeasti tuoreena pilaantuva, mutta kuivatuista, säilötyistä ja pakastetuista sienistä onnistuu ruuanlaitto lähes tuoreiden veroisesti. Ellei joskus jopa paremmin!