Tapas silakan ja söi sen (tapas-silakka)

Tämä rusinainen ja pinjansiemeninen silakkatapas on tarina siitä, kuinka mennyttä ei saa takaisin, kuinka parhaita hetkiä ei koskaan voi toistaa, kuinka tätä hetkeä pitäisi osata arvostaa sen itsensä ja ainutlaatuisuutensa takia.

Tarina vähän siitäkin, kuinka aika kultaa muistot.

Tai yksinkertaisesti tarina siitä, kuinka kadotin tämän h**vetin reseptin!

Eletään 90-luvun alkua, ehkä vuotta -93 tai -94. Minulla on synttärit, kuten joka vuosi itsenäisyyspäivän aikaan (...miten merkillistä!), edellisiltana olen ollut muistaakseni ratsastusseuran pikkujouluissa. Lunta on paljon, muistan sen siitä että tehtiin KankaanMinnan kanssa voltteja lumisiin ojiin. Tietääkseni en ole koskaan osannut tehdä voltteja (aika kultaa muistot?).

Seuraavana päivänä olen kutsunut syömään KankaanMinnan lisäksi toisen ystäväni, KakonMerjan ja äitini. En ainakaan muista, että muita. IsoHoo varmaan merillä. Minulla ei ole mitään mielikuvaa mitä oikeasti tein ruuaksi, paitsi yhden ruokalajin muistan. Ja hauskinta on, että sen muistavat myös molemmat ystäväni ja äitini, Ollaan sitä ateriaa usein oikein kaiholla muisteltu. Ainut ongelma on, että tätä merkillisen hyvää ja kummallisen mieleenpainuvaa ateriaa ei kukaan muista tarkasti. Kaikki muistavat rusinat, pinjansiemenet, koska ne piti tehdä kahdesti kun poltin ensimmäisen satsin ja niiden omituisen yhdistämisen sardiineihin. Reseptin olin nähnyt jossakin aamuteeveessä. Tai mikä lie Tänään kotona?

Se kuulosti niin mielettömän absurdilta silloin, tölkkisardiinit, rusinat ja pinjansiemenet, lähes syömäkelvottomalta ja sitten se osoittautuikin vuoden parhaaksi ruokalöydöksi.

Mä olen niin miljoona kertaa googlaillut reseptiä, vaikka millä kielellä. Kun en vaan muista, kuinka se tehtiin. Oliko ne sardiinit uunissa? Oliko ne tomaattiliemessä? Miten voi unohtaa täydellisen? Vai oliko se vaan se hetki?( äiti, 2 tyttöystävää ja pieni krapula...vähän epäilen...)

Tiedän nykyään, että rusinat ja pinjansiemenet juurikin tuoreisiin sardiineihin yhdistettynä on ihan yleinen kompo tuolla välimeren maissa. Ihan sellainen pastakin on. Mutta ei, ei niistä mikään ole SE resepti. Mitä ihmettä siinä oli?

Epätoivoissani olen sitä yrittänyt jäljittää. Ei tämäkään ole SE resepti, mutta pirun hyvä silakka-tapas tuoreesta silakasta tehtynä. Nämä maut vaan menee yhteen. Minna ja Merja, mennäänkö tällä?

Silakka- rusina tapas

10:lle tapaspöydässä

1 rkl öljyä

1 fenkoli

2 valkosipulinkynttä

2 dl Sun Maid luomurusinoita

½ dl omenaviinietikkaa

1 tl suolaa

2dl pinjansiemeniä

400g silakkafileitä

vehnäjauhoja leivittämiseen (n. 3dl)

suolaa, mustapippuria

öljyä paistamiseen

1 dl silputtua lehtipersiljaa

Poista fenkolista uloimmat lehdet ja kova kanta. Siivuta se sitten mahdollisimman ohueksi. Kuori ja hienonna valkosipuli. 

Kuumenna öljy ja pehmittele miedolla lämmöllä fenkolinsiivuja yhdessä valkosipulin kanssa.  Lisää rusinat, omenaviinietikka ja suola, jatka hauduttamista vielä 5 min.

Sillä aikaa paahda pinjansiemenet kuumalla pannulla.

Suolaa ja pippuroi silakkafileet ja kääntele ne vehnäjauhoissa. Paista öljyssä paistinpannulla molemmin puolin kypsäksi.

Yhdistä pinjansiemenet ja rusina-fenkoliseos.

Nostele silakat tarjoiluvadille vierekkäin ja nostele rusina-fenkoli-pinjansiemenseosta lusikallinen kunkin silakan päälle. Viimeistele lehtipersiljalla.

Osallistun reseptillä Sun Maid -reseptihaasteeseen, jossa SINÄ pääset äänestämään lempireseptiäsi alempaa kuvaa klikkaamalla. Minä sain ilmaiset rusinat.

E. Ekblom

E. Ekblom on Ravintola Turussa, Aurajoen rannalla. Ja tämä, hyvät lukijat, on lokakuisen Turku-trilogiani päätösosa. Se kertoo E.Ekblomista Food&Fun2015 aikana, mutta ei sisällä annoskuvia, koska ravintolassa oli niin surkean pimeää. Ja lisäksi istuimme, ehkä pimeimmässä nurkassa. Niin pimeässä, että sekä  (ihan tavallinen)kamerani, että puhelimeni sanoutuivat täysin irti yhteistyöstä. Meillä oli kyllä suora näköyhteys valaistuun Aurajoen rantaan, joten paikkamme oli suorastaan romanttinen. Ruokabloggaajan päässä kai heittää pahasti kun alkaa toivoa ravintolan iltavalaistuksessa valkoista, melko kirkasta valaistusta....

Viiniravintola E. Ekblom kuuluu VoiVeljien Turkulaiseen ravintolaryppääseen Paninin ja (ylistetyn!)Smörin lisäksi. Se haluaa olla kansankuppila, kantabaari, olohuone ja keittiö. Tästä halujen kirjosta saattaa johtua, että jutellessani turkulaisten kanssa, kukaan ei profiloinut sitä erityisen korkeatasoiseksi ruokapaikaksi. Minä näin kaiken ensimmäistä kertaa, ilman odotuspaineita ja viihdyin miljöössä hyvästä palvelusta(joka ei kyllä kantanut aivan loppuun asti) nauttien. Kurkin tietysti myös ravintolan normimenuun ja se kuulosti minusta oikein houkuttelevalta ja lisäksi kohtuuhintaiselta.

Alussa oli herkkudrinkki eli lakkaroska.
Lauantain myöhäiskattauksessa saimme nauttia nuoren islantilaisen keittiömestari Kári Þorsteinssonin 4 ruokalajin menuun. Keittiön tervehdyksen jälkeen Kári saapuikin jokaisen annoksen  aikana/välissä ja jälkeen keskustelemaan ruuasta (ja elämästä), meidän ja meistä seuraavan kahden hengen seurueenkanssa:välissä oli sohvanpätkä, jolle hirmupitkä Kari tykkäsi istahtaa. Oli todella mukavaa - ei,se on aivan understatement- olimme todella otettuja, että  Kárilla oli näin paljon aikaa meille, se teki hyvästä menusta entistäkin spesiaalimman. Ja se on kummallista minne juttu lähtee kun se oikein pyrähtää lentoon. Kuulimme mm.Kárin mielipiteitä hevosenlihansyönnistä. Tiedättehän, islanninhevoset. Olikohan tuo nyt aivan poliittisesti korrekti puheenaihe? Kári tempaisi takataskustaan yhden vitsinkin kun puhuimme puuttoman saaren asukkaiden "metsänpelosta". Se meni jotenkin niin, että mitä islantilainen tekee, jos huomaa olevansa eksyksissä? -Nousee seisomaan. 

Totuuden nimessä myönnettävä, ettemme siskon kanssa aivan tajunneet vitsiä, mutta nauroimme niinkuin olisimme ymmärtäneet, sillä islantilainen nuori keittiömestari oli kertakaikkisen sympaattinen tuttavuus. Saattoi olla, että jopa niin helposti lähestyttävä, että uskaltauduin antamaan rakentavaa palautetta yhdessä annoksessa olevista paahdetuista kokonaisista kevätsipuleista, joiden maku oli top, mutta pitkä säikeinen tekstuuri teki syömisen tosi hankalaksi.En toki moittinut, kunhan vaan mainitsin. Kostoksi meille lingvisteille herra opetti Skyrin oikeaoppisen lausumisen.

Menu

Graavattua Islannin nieriää, maa-artisokkaa ja tillimajoneesia

III

Ylikypsää porsaanposkea, grillattua sydänsalaattia ja bataattimelassia

III

Glaseerattua poron ulkofileetä, selleripekoni-pyreetä ja tummaa omenakastiketta

III

Skyr- valkosuklaamousse ja mustikka

Sen sipulin lisäksi menussa ei ollut moitteen sanaa. Tykkään jotenkin allekirjoittaa tuon yhteispohjoismaisen ruuanlaittofilosofian, josta saimme nauttia jo edellisiltana Kaskiksessa. Raaka-aineet tarjoillaan niitä kunnioittaen, yksinkertaisista annoksista lötyy aina kuitenkin joku juju, jota joutuu miettiä ja maistella.

Ja koska siellä E. Ekblomin salissa (tai oliko tuo nyt sitä baariosastoa, jossa istuimme) oli niin pimeää, pääsin keittiöön ottamaan muutaman kuvan. 

Vasemmalla siis vieraileva keittiömestari Kári Þorsteinssonin ja oikealla Ekblomin oma, oikea (ja näkeehän tuon päällekkin, jotta sympaattinen) keittiömestari, Jaakko Kinnunen. Eli nyt paikalliset, ellette ole puoleen vuoteen käyneet Ekblomissa, niin käykääpä maistelemassa Vappuna aloittaneen Jaakonkin menu.  Viimeksi Jaakko on kokkaillut helsinkiläisessä Spis'sä.

Serviisi oli siltä illalta jo valitettavasti ohi, enkä saanut yhtään annoskuvaa.

Paitsi tämän, jonka Kári sitten mulle kuvanottoa varten valmisti. 

Tuli syötyä sitten tuplajälkkäri.

Kiitos Ekblomin pojat, (en muuten tavannut ravintolassa ainuttakaan naispuolista henkilökunnan jäsentä?) tulen varmasti toistekkin,testaamaan normaalimenun. Lisäksi VoiVeljien tarjonnasta on myös Smör vielä käymättä.On tässä elämässä siis vielä Turussakin hyvää syötävää jäljellä.

Koska lupasin tämän olevan Turku-trilogian päätösosan on klousattava vielä jäljellä oleva reilu vuorokausi.

Ekblomin jälkeen pyöräilimme siskoni kanssa siis kämpille Marttiin, koska olemme köyhiä sisaruksia, emmekä osaa "bailata"( Ellei nyt lasketa Natasiskoni 20-vuotista salsaharrastusta.)

Aamulla nautin siskoni hemmotteluaamiaisen ja lähdimme katsastamaan siskoni uutta asuntoa seuraavaan taloon. Sieltä johdonmukaisesti matka jatkui Ikeaan, jossa sitten pähkäilimme uusia huonekaluja, ehkä jotain tarvitsee myös ei maallisen maamonan kerääjä muuttaessaan yksiöstä kolmioon. No sen verran ainakin, ettei kaiu.

Syötiin Ikean lihapullat.

Bussilla takaisin kaupunkiin, käytiin nappaamassa vihersmoothieta ja poljettiin kämpille.Sisko kysyi soitetaanko vielä ravintolat läpi peruutusten toivossa. Ei jaksa, otetaan torkut. Heräsin hiukan ennen kello 21.00. pahoittelin, ettemme huomanneet napata  kaupungilta tullessamme take away- sushia. Jatkoin unia.

Aamulla juna vei minut kotiin sopivasti korvapuustipäiväksi leipomaan perheelle. Ja kaikki turkulaiset jatkoivat elämäänsä onnellisina sen loppuun asti.

Kyl määki Turuus!

Kaarlejoen luomutilalla

Niin ne väittää. Mulla kun on ollut viimeaikoina nuo matkailunsupistamisvuodet, näemmä, harvemmin tuntuu reissuun pääsevän. Ja silloin kun pääseen, niin kohteet näyttävät olevan puuduttavan yksipuolisen samoja. Viimeisen vuoden aikana olen nimittäin käynyt kahdesti sekä a) Berliinissä b) Tanskassa c) Turussa. 

Joo.

No, kaikki reissut ovat olleet tosiasiassa mukavia, vaikkei foodie olekaan päässyt rellästämään Berliinin indie-rafloihin (keksinköhän termin ihan itte? Onko tuollaisia? Vai onkä tämä nyt sitä don'twannabemaalainen-ismiä?), tai vetäisemään nailoneita sääriin Michelin-illallisen kunniaksi. On sitä elämää pikaluisteluhallissakin. Eisschnelllaufen kuten saksalainen keveästi kolmella ällällä lausahtaa tuon Berliininviikkojeni ykkössisällön.

Mutta miksi jouduin Berliiniin kun piti olla Turussa? Ja olinhan minä molemmissa tässä kuussa, jotenkin kuukausi on kierehtänyt niin nopeasti, että jutut ovat jääneet kirjoittamatta. Turun reissu kun oli vähän niinkuin foodielle räätälöity. Ansainnee paikkansa siis myös blogissa.

Lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna matkustin  edullisilla junalipuilla Turkuun Turun kaupungin, Visit Turku ja Turun Messukeskuksen vieraaksi. Turussahan oli tuona viikonloppuna Turun Ruoka-, Viini- ja Kirjamessut sekä Food&Fun ravintolatapahtuma. Turussa asustaa myös rakas Natasiskoni, jonka luona vierailen aivan liian harvoin, sekä ottopoikamme Ulises. Natasisko onnistui saamaan ystäviensä kautta meille kolmelle paikan Kaskikseen torstai-illalla, eikä huipummin olisi voinut Turun vierailua aloittaa!

Perjantai-aamusta heti messukeskukseen odottelemaan Helsingistä saapuvia muita bloggaajia. Ja aamiaiselle tietenkin. Turku osaa hemmotella vieraitaan. Enpä kuuna päivänä olisi  osannut odottaa, että pikkuista ryhmäämme on vastaanottamassa runoilija, tasavallan presidentin puoliso ja kirjamessujen suojelija Jenni Haukio.  Mikä alku päivälle!

Varsinaisesti hysteriaa jouduin kuitenkin pidätellä, kun huomasin toisen aamiaisvieraistamme olevan uunituoreen keittokirjailijan Lauri Tähkän (Tai itseasiassa se meni niin päin, että ensin huomasi/n/mme Tähkän, mutta aina niin fiksun korrekti (ja ihana) Riitta Masutoitemu kuiskasi, että ehkä ei ole ihan korrektia kuhista vaan toisesta vieraasta, varsinkin kun toinen vieraista on ehkä vieläkin harvinaisempi, jos et huomannut niin pressan vaimo on tuos sen vieressä....) Tyydyin sitten aivan viileän keski-ikäisesti huikkaamaan Latelle, että ai jaa, täälon muitakin pohojalaasia... (sisäistä kirkunaa but breaking the ice...). 

Mähän onnistun melkein olemaan aivan coolin näköönen täs kuvas.

(Ainakin jos vertaa tähän loppuillasta, tai pitäiskö sanoa aamun pikkutunneilla otettuun versioon. Lauletaan just kolomatta kertaa, että Rannanjärvi on kuallu... ja itte en aivan tarkasti muista, mutta ellei kuva valehtele, niin näyttääs siltä, että Late meinaa just leikkisästi nipistää mua tissistä.)

No kyllä se Lauri mukavia meille osasi jutella uudesta keittokirjastaan (josta myöhemmin vielä lisää), ja osaa se esittää ihan normia (vrt, mä en pääse tästä eteläpohjalaisuudestani), ja välillä jopa turkulaista. Hienot vieraat ja tapaamiset kertakaikkiaan. Aina ilo tavata livenä tälläisiä karismaattisia persoonia, kuten Jenni ja Lauri.

Mutta messut odottivat. Meillä oli hetkinen aikaa kiertää messutarjontaa katsastamassa, kunhan ensin teimme muutaman kivan täsmäiskun porukalla. Fazerin todella tyylikäs ständi ja noiden uusien lakritsojen uusi ubertyylikäs ulkonäkö saa heti miettimään, että kelle veisin lahjaksi/tuliaiseksi. Saatiinkin sitten itse duunailla kivat lahjapaketit meille tärkeille ihmisille (omani lähti tietenkin siskolle).

Robertsin tiskillä meille oli järjestetty maistelua heidän marjaisista herkuistaan. Turkulaisen yrittäjäperheen luotsaaman yrityksen Berry Smoothie- tuotesarja valittiin esim. 2013 Kölnin messuilla yhdeksi kiinnostavimmista ja innovatiivisimmista uutuksista. No hyvää oli, ja suomalainenhan sen tietää, että mustikka, puolukka ja tyrni ovatkin varsinaisia supermarjoja! Varsinkaan kun tuotteisiin ei lisätä mitään ylimääräistä, ei edes sokeria. Ja kaikki säilyvät huoneenlämmössä!

Kolmansina messuisäntinämme toimivat lähiruokatorin yrittäjät.  Pikkulavalla pääsimme makututkija Mari Sandellin johdattelemana maistelemaan paikallisten tuottajien erikoisuuksista ja kuulemaan lisää näistä tuotteista.Kotiin matkasi ainakin Myssyfarmin rypsiöljyä ja hernejauhoa. Mieleen jäi myös Rainingon tilan Luomukvinoa Ja Kirakan tilan savukalkkuna.

Tuottajien kanssa oli myös mahdollisuus jutella, huomaan nyt kotona, että maistellut tuotteet ja niiden tuottajat olisi ollut hyvä listata jotenkin, niin olisi vielä kotona päässyt jatkamaan tutustumista. Päivä kun oli niin täynnä toimintaa ja uusia asioita, ettei muistiinsa voi enää luottaa.

Ja olivathan ne järkänneet jotakin meidän päänmenoksemmekin. Meistä oli muodostettu 3 3 hengen joukkuetta ja esiintymislavalla odottivat Antti Vahtera ja Aki Wahlman valmiina luotsaamaan meidät Bloggisodan läpi.

Omassa triimissaäni ahkeroivat superäiti ja -nainen, Prinsessakeittiön Veera ja veitsenterävä Andalusian Auringossa Erja. Tiesin heti, että tälle porukalle ei kelpaisi mikään voittoa vähempi. Ja me, me emme suhtaudu asioihin leikkimielellä.

Kuva Visit Turku /Maija Ryyppö

20 minuuttia kokkausaikaa, kaikille hiukan kantarelleja, kyssäkaali ja lehtikaalta, jokaisella joukkueella oma pääruoka-aine, joka meillä paljastui kokonaiseksi kuhaksi.

Koska emme voittoa vähempää tavoitelleet, se myös meille napsahti yleisön huuto(meri)äänestyksen tuloksena. Mieletön psyykkaus ja vastustajien nonchaleeraaminen lienevät voittomme avaimet, vaikka luulen että myös saumaton yhteistyömme, kyssäkaalin käsittelytaidot, ruskistetun voin kaiken silaava herkullisuus ja kuhafileen nahkoineen paistaminen, sen jälkeen kun vastapyydetty kala oli ensin perattu ja suomustettu ja tehty tarvittavat y-leikkuu toimenpiteet ruotojen poistamiseksi. Ollaan me rohkeita!

Ja oli meillä hauskaa!

Messuilla olisi mennyt helposti koko päivä, mutta Visit Turku:n naisilla oli vielä paljon näytettävää meille. On muuten semmoinen Pr-porukka Turulle, että oksat pois. Turku voisi olla kuuluisa myös huumorintajustaan, jos kaikki paikalliset ovat yhtä hulvattomia.

Kaupungilla piipahdettiin Klo Shopissa ja Kui Designissa himiöimässä Turkulaista designia ja arvostamassa vanhan käsityöläiskaupungin modernia jatkumoa. Se on kuulkaa niin, että , jos joskus olisi lompsa lyönnis, niin kuinka hienoa olisi käydä vaikka näissä kahdessa putiikissa ja ostaa kerralla koko suvun joululahjat. Kerrankin saisivat jotakin hienoa ja omaperäistä.

Ehdittiin piipahtaa myös kaffella Vist Turun toimistolla ja tästäkin kuulkaa vielä lisää, sillä me bloggarit innostuimme ottamaan osaa hyväntekeväisyysprojektiin nimeltä Kiss My Turku. Joka on hevonen. Ja pian ollaan tässä yksi sun toinen hevosenomistajia....

Taas pakkauduttiin bussiin. Tällä kertaa olisin ollut kiitollinen pienestä ennakkovaroituksesta pakata mukaan myös Tenat, sillä bussiimme ahtautui myös turkulaisen huumorin ruumiillistuma Markku Heikkilä, joka piti parikymmenminuuttisella matkalla (en tiedä onko aika-arvioni oikea, mutta ainakin se TUNTUI niin pitkältä, Markku... vitsivitsi, et kai sää ny loukkaantunu?) joka luotsasi meidät jumalattomalla supliikillaan turkulaisuuden saloihin.

Saavuimme nauruhermot kipeinä viimeiseen kohteeseen Kaarlejoen luomutilalle. Mikä hieno päätös syksyiselle retkelle. 

Kuulimme tilan historiasta, menneisyydestä, tulevaisuudesta, luomuviljelijän arjesta, onnistumisista ja pettymyksistä tilan omistajalta Lauralta. Täältä muuten Chef & Sommelierin Sasu Laukkonenkin hakee vihanneksia.

Päätalon salissa istahdimme viimein ruokapöytään, jossa meitä odotti ihastuttava kausimenu  lähiruoka- ja luomutuotteista. Ja se ruisleipä!

Juuresten hamstrausta luomuputiikista vielä päivän päätteeksi. Ja sitten porukkamme erkani, osa kohti Helsinkiä ja minä ja muut turkulaiset kohti Turkua.

Henkilökohtainen Turku-seikkailuni ei vielä tähän päättynyt. Postauksen pituus taitaa hätyytellä jo maksimipituutta, joten armahdetaan toisemme.

Mutta kyllä tässä alkaa pikkuhiljaa Turku-faniksi kääntyä. Ensi kesän perheloma Turkuun (jo 3. perättäinen) tulee varmasti toteutumaan. Ehkä päästään tutustumaan vähän saaristoonkin vaikka kyllä sielä Samppalinnassakin (uimassa) on pakko käydä. Tämän kesän reissulta jäi harmittamaan, kun ei tajuttu mennä katsomaan lasten kanssa Aarresaarta (siis kesäteatteriin). Ja on mulla pari (itseasiassa melkein kaikki) Turkulaista ravintolaakin vielä to do-listalla.

Terveisiä Turkuun. Kiitos Visit Turku, Turun kaupunki ja Turun messukeskus, kiitos seurasta vanhat ja uudet blogikaverit. Kiitos Natasisko. Oot rakas. Kiva että asut just Turussa!

Bloggajapäivän ohjelman tarjosi Visit Turku, Turun kaupunki ja Turun Messukeskus.

Kurpitsa-salsa

Ennen oli vaan pizza-perjantai. Ja hampurilaiset joskus viikonlopun yönä pikkujoulu-aikaan paikalliselta grilliltä. Lauantai-sauna ja kiuasmakkara. Ja ihan pienenä viikon odotetuin, saunalimpsa, vihreää päärynää, punaista vadelmaa tai jaffaa. Eikä tosiaankaan edes joka viikonloppu. (Eli pitäisikö sanoa viikkoja odotetuin?) No, juhannuksena sen limpsan sai ainakin takuuvarmasti.

Sellainen tuntuma mulla vähän on, että nykyään ehkä jopa suurin suosikki perheen yhteiseen illanviettoon on jonkinnäköinen taco-ilta, niitä rouskuvia kuoria tai pehmeä tortillalätty, johon kukin lempitäytteensä kääräisee. Ja silloin tarvitaan salsoja, elikkäs kastikkeita. Tulista ja miedompaa, sitten vielä kermaviiliä tai ranskankermaa annoksen kruunuksi ja tulisuuden taltuttajaksi. Purkista saa hyvää helposti, mutta onhan se nyt niin, että kotitekoisen salsan voittanutta ei ole.

Ja niinkin se on, että juuri NYT on kauppojen kurpitsavalikoima parhaillaan. Tekaiseppa seuraavaan taco-iltaan vähän erilainen salsa. Täyteläinen paahdettu kurpitsa pohjalla, aavistus tulisuutta (tulisuuden määrää on helppo säätää chilien määrällä), ripaus kanelia tuomaan mystistä mausteisuutta. Tämä salsa sopii loppusyksyyn ja talven odotukseen. On se kurpitsa monipuolinen!

Omani valmistin myskikurpitsasta, mutta tähän käy myös ihan tavallinen, oranssi, kurpitsan näköinenkin kurpitsa. Jos haluat voit ottaa kurpitsan siemenet talteen, paahtaa uunissa ja ripotella salsan päälle rapeutta antamaan. Jos salsaa ei syödä kerralla niin, siemenet kannattaa ripotella vasta aina ennen tarjoilua, samoin kuin korianterikin.

Kurpitsa-salsa

3 rkl öljyä

½ l pieneksi kuutioitua kurpitsaa

2 tomaattia kuutioituna

1 sipuli hienonnettuna

2 valkosipulinkynttä hienonnettuna

1 tlk tomaattimurskaa

1 vihreä paprika pilkottuna

1-2 chiliä ja/tai jalapenoa ilman siemeniä hienonnettuna

1 tl kanelia

 ½ tl sokeria

 ½ tl chilijauhetta

1 tl suolaa

1 limen kuori ja mehu

pinnalle tuoretta korianteria

Laita uuni 220 asteeseen ja levitä leivinpaperin päälle, uuninpellille, kuutioitu kurpitsa, johon sekoitat 2 rkl öljyä. Paahda kypsiksi n. 20 min.

Kuumenna paistinpannulla 1 rkl öljyä ja kuullota miedolla lämmöllä sipuli, valkosipuli, tomaatti, vihreä paprika ja chilit. Lisää tomaattimurska, kaneli, sokeri, suola ja chilijauhe ja keittele hiljalleen 10 min. Purista joukkoon limen mehu ja lisää raastettu kuori.

Soseuta paahdetut kurpitsat karkeasti sauvasekoittimella ja sekoita muihin aineksiin. Tarkista suola.

Salsa säilyy ilmatiiviissä lasitölkissä jääkaapissa viikon verran.

Lisää innotusta kurpitsan käyttöön löydät K-ruoka sivustolta.

Kaupallisessa yhteistyössä K-ruoan kanssa

Apukokki maailmalla ja sitruunakana

Väitän ettei kärähtänyt. Kuva valehtelee. Hyvin tumma paahto vaan. Söin nimittäin kaiken nahan. Eli sikäli tiedän. Sitäpaitsi haluan tämän reseptin eetteriin, enkä ehdi nyt uusintoja ottaa. En koskaan ehdi. Reality blogging, you know. Välillä ehtii kuvaan asetella vähän paremman patalapun...

Kiiru on siksi, että haluan kertoa, joka siihen  ei ole vielä törmännyt, Apukokki maailmalla - keittokirjasta. Miikka Järvinen ja Maija Koski ovat tehneet lastensa kanssa jatkoa ihanalle Apukokin keittokirjalle. Ideana on kokata perheen ruokia niin arkeen kuin juhlaan, sillä lailla lapsiystävällisesti. Reseptin ohjeistus on värien avulla jaoteltu myös niin, että heti näkee mitä voi tehdä yhdessä aikuisen kanssa, mitä lapsi yksin ja mikä jää aikuisen vastuulle. Kiva idea ja lapset innostuu. Sinänsä reseptit on kyllä ihan sellaisia, että käyvät keittiöön kuin keittiöön vaikkei siellä apukokkeja häärisikkään. Tykkäsin ekasta osasta ja tykkään tästä.

Kirja on kirjoitettu kaliforniasta käsin, ainekset ruokiin löytyvät kyllä kotomaastakin. Minua erityisesti ilahduttaa törmätä väkeen, jonka ruokafilosofia ja lempiruokamaat ovat niin samanlaiset kuin omani. En ole ikinä pystynyt sanomaan, että joo Italian keittiö vaikka on mulle ykkönen, sen takia kirjan sisällys riemastuttaa; reseptiosionsa saavat niin kalifornialainen, lousianalainen kuin muukin amerikkalainen, meksikolainen, kiinalainen, intialainen ja tietty se italialainen, kaikki vähän sieltä San Francicon lahden vinkkelistä, sillä sieltähän nämäkin kaikki ruokasuuntaukset löytyvät.

Kirjassa kokataan paljon kasviksia, syödään luomua. Ohjenuorana toimii paitsi ruuan puhtaus ja maku, myös eläinten hyvinvointi.

Sitruunakanan reseptin nappasin heti to do-listalle, nyt kun meillä saa myös (ainakin Jyväbroileri) noita broilerin reisipaloja. Hyvää tuli ja mehevää, koko perheelle maistuvaa. Ja helppoa! Tässä vain reseptiikan pikaohjeistus ilman töiden jaottelua.

Sitruunakana
4-6 :lle

2 rkl tuoretta rosmariinia
2 rkl tuoretta timjamia
1-3 luomusitruunaa
3 valkosipulinkynttä
6 rkl oliiviöljyä
2-3 tl suolaa
1 tl rouhittua mustapippuria
1 kg maustamattomia broiletin koipia ja reisiä
3 rkl sulatettua voita
sitruunanviipaleita koristeluuna

Tee marinadi silputusta rosmariinista, timjamista, valkosipulista, 2 sitruunan raastetusta kuoresta (ohjeessa 2 rkl) n. desistä sitruunamehua, öljystä, suolasta ja pippyrista.  Marinoi  kananpaloja marinadissa jääkaapissa pari tuntia.

Laita kananpalat vuokaan nahka ylöspäin ja kaada marinadi päälle. Lusikoi päälle voipaloja (kirjassa voisulaa). Paista 220 asteessa 50-70 minuuttia. Kääntele 20 minuutin välein. En käännellyt ja sen huomaa.

Mutta hyvää oli! Meillä syötiin uuniperunan ja salaatin kanssa. Ihanan sitruunaista!


Lisäksi kirjasta on ehditty testailla myös tuoreluumupiirakkaa, josta unohtui ottaa  kuvat valmiista tuotteesta. Mutta tekovaiheissa noudatettiin lapsityövoiman käyttöä. Piirakka oli hyvää, mutta sokeria kannattaa laittaa yllättäen maksimimäärä jopa makeisiin luumuihin, ettei tule liian kirpsakkaa .

Luumujen asettelu vuokaan yksitellen tuntui varmaan lähes yhtä uuvuttavalta kuin kivien poisto pienistä naapurin puun luumuista.

Onneksi nopeasti keksittiin, että eihän niitä nyt yksitellen tartte asetella...

Tästä kirjasta kokataan vielä monta kertaa!

Kirja saatu arvostelukappaleena.

Ihan ruokaguruna (ja vähän kanafarmarina)

Onko kukaan törmännyt netissä ruokaguru-testiin? Netti on testejä pullollaan, mutta kyseinen juttu ei olekaan mikään hömppähömpötys vaan Ruokatieto Yhdistyksen ylläpitämä testi, jonka kysymykset koskevat kotimaista ruokaa. Yhdistyshän edistää suomalaista ruokakulttuuria viestimällä ruuasta ja ruokaketjusta sekä tekemällä tunnetuksi Hyvää Suomesta -merkkiä suomalaisen elintarvikkeen tunnuksena. Testi ei ole ollenkaan helppo ja vaikka siinä on myös elämänlangat -poista kaksi kysymystä ja -anna vihje, niin kelkasta on yllättävän helppo pudota, vaikka minäkin luulin jotakin suomalaisesta ruuasta tietäväni. 

Minähän en myönnä jääväni peleihin koukkuun, mutta tämä testi tuli tehtyä uudelleen ja uudelleen, koska, noh, wanna-be-ruokaguru, tiedäthän...

Pelatessani opin, että suomalaiset käyttävät 22 miljardia vuodessa ruokaan ja juomaan, ei ole siis ihan pikkujuttu mihin valinnat osuvat.  Hyvää Suomesta - merkillä, eli sillä tutulla, pyöreällä joutsenlipulla, joka voi olla yhdistettynä myös Ruokaa omasta maasta - mottoon, varustettu tuote on tehty kotimaisista raaka-aineista Suomessa. Kaikki  tuotteissa käytetty liha, kala, maito ja muna ovat 100% suomalaisia.Tällä hetkellä kaikkien tuotteeseen käytettyjen raaka-aineiden kotimaisuusaste on 95%.

Ruoka, jos mikä on mun sydäntäni lähellä ja lähiruoka ja suomalainen ruoka -buumi on yksi parhaimmista valloillaan olevista trendeistä. Ruokakulttuurihan on osa meidän kansallista identiteettiämme ja kansanperinnettä. Meillä on upea valikoima raaka-aineita, joita luovasti ja ennakkoluulottamasti käyttäen voimme luoda myös uutta ja innovatiivista perinteitä unohtamatta. Suomessa luovaa on myös elintarvike-ala. Se, että meille maatalouden lisäksi villi luonto näyttelee  suurta osaa marjojen, sienien ja riistan välitykselle on maailmanlaajuisestikin tosi ainutlaatuista. Suomalainen ruoka merkitsee minulle myös automaattisesti sitä, että se on vastuullisesti tuotettua ja puhdasta. Työtä se tarjoaa arviolta 300 000 suomalaiselle.

Munijamestarit Pate ja Late

Meillähän asusti 4 kk ajan tänä kesänä (Suomen kesä se on pitkä!) 4 kanakaunotarta, meidän tytöt; Elsa, Late, Pate ja Äänekäs. Likat olivat ilmajokelaista maatiaiskanakantaa, jonka luultin jo kadonneen kymmenisen vuotta sitten. Sellaista ei tule ajatelleeksi, että suomalaisen ruuan suosiminen ylläpitää myös luonnon moninaisuutta. Suomalaiset vanhat viljelykasvit ja kotieläinrodut ovat tärkeä osa kulttuuriperimäämme, onhan niiden tuotanto perinteisine työtapoineen muokannut kulttuurimaisemaamme ja lisännyt luonnon monimuotoisuutta. Ja minkä geenipankin maatiaiseläimemme ja -kasvimme muodostovatkaan! Nämä ainutlaatuiset lajit ovat sopeutuneet ominaisuuksiltaan selviytymään maailman pohjoisimman viljelymaan vaativissa olosuhteissa.

Ruokaa omasta maasta. Hyvää Suomesta.Rakastan noita sloganeita. Ja sitä, että pystyn helposti kaupassakin ilman salapoliisityötä valitsemaan kotimaisia arvostamiani elintarvikkeita ja raaka-aineita, joiden tuottamiseen, tiedän, on käytetty suomalaista työtä. Rakastan niitä myös vähän siksi, että ne muistuttaavat minua omista kasvimaakokeiluista ja hyötyviljelystä, metsän antimien nauttimisesta ja tutustumisesta maatiaisrotuihin. Nuo asiat ovat sellaisia omia pieniä juttuja, jotka saavat arvostamaan suomalaisen ruuan ruuan puhtautta ja mahtavia makuja entisestään.

Tämä on hyvä trendi.

Yhteistyössä Ruokatieto Yhdistys ry

Postauksen faktatieto pohjautuu Ruokatieto Yhdistyksen materiaaliin.

Ihanan kotimaisen maissin valmistus

Kotimaista sokerimaissia saa nyt vielä hyvin kaupoista, sato kun ollut reilun kuukauden myöhässä tänä syksynä. En kyllä tiedä mitä kovat yöpakkaset ovat tehneet, saatanpa kirjoitella tätä jo myöhässä, mutta löytyköön se sitten kaikille maissintähkää kädessään pyöritteleville ensi syksynä (mitä tälläisen todennäköisyyteen eteen tekevät hakukoneet?)

Sillä ihan varmasti joku sitä maissintähkää käsissään pyörittelee, jos googlatuimpia ohjeita ovat makaroonilaatikko, täytekakun paistolämpötila tai lättytaikina, niin aivan varmasti joku haluaa varmistaa myös miten tuoremaissintähkä valmistetaan.

Tuoreus on avainsana. Tosi tuoreen tunnistaa jyvistä leikattaessa tihkuvasta maitomaisesta nesteestä. Tuoreus on aika tärkeää maissintähkän kohdalla, joka kuluva päivä muuntaa nimittäin maissintähkässä olevaa herkullisen maun ja rapsakan tekstuurin  sekä mehukkuuden takana olevaa sokeria tärkkelykseksi, jolloin maissin suloinen maku vähenee ja lopulta tuntuu siltä, että järsit puunoksaa.

Keittäminen on perinteinen maissintähkän valmistustapa. Kuori maissi repimällä vihertävät kuorilehdet irti. Maissintähkästä roikkuu myös pitkiä silkkisiä karvoja tai hiuksia (varmaan niillä on joku fiksumpi nimikin) Irrota myös ne. Laita vesi ja ruokalusikallinen suolaa kiehuvaan laakeaan, maissinkokoiseen kattilaan (tai parsakattilaan pystyyn jos satut sellaisen omistamaan). Kun vesi kiehuu, lisää kuoritut maissintähkät. Jos maissi on todella tuoretta 3-5 min. riittää, muuten 6-8 minuuttia. Tarjoa maissit tulikuumina, voit puolittaa ne käsittelyn helpottamiseksi. Tuore maissi on kauneimmillaan runsaalla voilla tai voisulalla siveltynä, päälle ripotellaan suolaa. Ei voi olla parempaa! Maissille sopii myös chilit ja savupaprikat yms, mausteet, jopa lime ja sitruuna.

Yllättävää kyllä, maissi valmistuu näppärän nopeasti myös mikrossa. Jätä silloin suojalehdet paikoilleen. Mikrota 4-6 minuuttia, kuori ja revi karvat vasta sitten, nyt ne lähteekin tosi helposti. Mausta sitten samoin kuin keitetyt.

Grillaus on kivaa, mutta joskus hiukan haastavaa ja helpointa olisikin keittää ensin ja sitten nopea grillaus. Maissintähkät palavat ainakin minulla helposti ja ne tulisikin öljytä ennen grillausta. Suojalehdet paikoilleen jättäen voit myös vähentää palamista. Aikaa täytyy kypsymiseen varata ainakin se vartti. Ainakin.

Tuore maissi on miljoona kertaa parempaa kuin vakumoidut esikäytetyt, joita myönnän kyllä käyttäneeni. Se on kyllä kummallista kuinka helposti ihminen tyytyy siihen, että vaikka maissi (esikeitetty, vakumoitu), sehän on ihan hyvää. Ja lapsetkin tykkää järsiä. Tosiasia on kuitenkin, että tulikuuma maissintähkä voilla silattuna ei ole ihan hyvää, se on jumaliste taivas! Mutta kun me tyydymme siihen ihan hyvään sen sijaan, että nauttisimme asioista sesonginmukaisesti.

Olenkin ajatellut, että tällä hetkellä suomalaiset ravintolat tekevät huipputyötä avaten monelle asiakkaalle raaka-aineen puhtaan ja herkullisen sydämen (sanoo hän, juuri Fredrik Johanssonin ihanan menun Kaskiksessa nauttineena).

Nämä maissit hankin samaisella Turun reissulla Kaarlejoen luomutilan myymälästä. Oi mitä herkkuja! Muuten maissintähkät voi veitsellä pystysuorassa asennossa riipiä siemenistään ja näitä yksittäisiä jyviä tai jyvärivilaattoja(ovat kivan näköisiä) voi käyttää salaateissa, paistoksissa, wokeissa, padoissa tai keitoksissa. Ei jää niinkään hampaankoloon kuin perinteisellä majava-tekniikalla. Meidän kanojen viimeinen herkkuateria ennen palautusta oli tuore maissi ja raejuusto. Viimeinen ateria, sehän on tärkeä!

Kokeile myös grillattuja meksikolaisia maissintähkiä Elotes
tai tuoretta sokerimaissipolentaa!

KASKIS - Food&Fun 2015

Onhan se kuin taideteos. Turun Food&Fun ravintoloiden vierailevien keittiömestarien finaalissa erot olivat kuulemma pieniä, mutta ymmärsin, että tällä jälkiruualla sinetöitiin voitto lopulta Fredrik Johanssonille ja sitä myöden jo toistamiseen Kaskikselle. Yksinkertainen, mutta upea jälkiruoka sisälsi savustettua kinuskia ja itsetehdystä mantelimaidosta (horchata, sanoi Natasisko) valmistettua jäätelöä ja saksankirveliä.

Mulle kävi aivan satumainen tuuri, että pääsin torstaina syömään Natasiskon ja tekopoikamme Ulin seurassa Kaskikseen. Koska en tietenkään ollut osannut suunnitella tätä reissua kauhian pitkällä aikavälillä. Pöydät olivat olleet varattuna jo kuukausia, mutta siskoni kaveri joutui luopumaan varauksestaan työesteen takia (kiitos Sanna Nerjanto). Mikä onni meille!

Tämä oli samalla ensimmäinen kertani Kaskiksessa. Ravintolasta olin toki kuullut paljon ylistyssanoja, mutta nyt pääsisin ihastumaan tai pettymään ihan itse paikan päälle. Paikka on pieni, 36 paikkainen, tiiviisiti istutettu, ilman pöytäliinoja tai muita krumeluureja, keveä ja valoisa. Todella hyvin valaistu, kuvien ottamisessa ja ruuan näkemisessä ei ollut mitään ongelmaa. (Huomioisitte joskus tämän ravintoloitsijat ylipäänsä; hämyisä valaistus ei ole tunnelman tae!) Musiikki soi taustalla sopivasti, Holvikirkko ruotsiksi on kuulemma Erik Mansikan lemppari, kun vähän ihmettelin musiikkivalintaa. Älkää ymmärtäkö väärin, en moiti, se vain oli jotenkin kovin persoonallista.

Niinkuin kaikki muukin ravintolassa. Istuimme aivan aika avoimen pikkuruisen keittiön vieressä, jossa laskujeni mukaan hääräsi ainakin 6 henkilöä, salissa 3. Kokit toivat sujuvasti myös annoksia pöytään, palvelu oli ystävällistä, kasvokasta, eikä KERTAAKAAN tuntunut siltä, että tyhjä lautanen oli liian kauan edessä tai, että se napattiin turhan kiireesti. Sellaisen tunteen luominen on mielestäni hienoista hienointa palvelua. Hyvin mutkaton fiilis.

Ja se ruoka! Olimme myytyjä. Annokset esiteltiin tyylikkään kiertelemättä keskittyen kertomaan lautasella olevat raaka-aineet ja tekstuurit. Ihastuimme jo heti alkuun keittiöstä lähetettyyn leipäkoriin, jossa henkäyksen ohuet ruislastut dipattiin tattikremeen. Ruislastuissa oli upea maku, jonka alkuperä selvisi kyselemällä tattijauheeksi. Yksinkertaista , täydellistä umamia.

Alkuruuassa ihastuttavasti poltettua fenkolia, jonka voimakasta aniksenmakua tasapainoitti hienosti rouskuvat hasselpähkinät ja kylmäsavustettu hauenmäti. Ainoa kritiikki annoksesta ja samalla kai koko illan ainoa on, että fenkolin syötyä lautasella oli vielä hyvästi kastiketta ja mätiä. Milläs sen haarukoit? Onko Kaskis jopa niin rento, että voin nuolla lautasen, kysyy asiakas. (eli no criticism, what so ever)

Sitten räjähti. Kunpa isäni, hirvenmetsästäjä, olisi ollut maistamassa. Jälleen henkäyksen ohuita siivuja, mutta ihanan runsaasti hirven sisäpaistista hiukan carpaccion tapaan, alla luuytimellä maustettua smetanaa, kuusenkerkkää ja suolapedillä paistettua punajuurta, myös sipsinä.  Meidän kaikkien kolmen mielestä huikea, huikea annos.

Ahvenanmaalaista karitsaa on jossain tuolla ohukaisten sellerinsiivujen alla, selleripyreen päällä, mausteena pöydässä kaadettu kastike ja mitäpäs muuta (ruotsalaisen menussa) kuin seljankukkaa. Lihan kypsyys oli tässäkin nappiin, eikä melkein, maut hienovaraisia mutta uniikkeja. Suussasulavuutta!

Kaskis lisäsi menuuseen etujälkiruuan, vatkattua hunajaa ja vuohenjuustoa , joka syötiin haarukalla painemalla juustoa ja hunajavaahtoa haarukan väleihin. Kiitos tästä ylimääräisyydestä keittiö. Se alusti hienosti tietä varsinaiselle aterian päätökselle, jonka kuvailin aluksi. 

Tykättin siis hirveästi. Ainut mistä pulisimme oli, että olisi se Fredrik Johansson, jonka tukholmaalainen Volt- ravintola siis palkittiin tänä vuonna ensimmäisellä tähdellään, voinut olla paikalla. Ihan niin kuin vaikka asiakkaiden iloksi, Kaskiksen keittiö varmasti hanskaa annosten valmistuksen. Vielä enemmän purnasimme asiaa seuraavana iltana, E. Ekblomissa kun islantilainen keittiömestari istui useaan otteeseen pöydässä, välillä jopa vitsejä kertoen. Nykyään kun nuo keittiömestarit ovat tälläiselle foodielle aikamoisia  ihailun kohteita ja tapaaminen ja muutaman sanan vaihtaminen tuntuu aina todella hienolta.

No s..tana, nyt häpeän pahoja ajatuksiani täällä kotona. Siinähän se Fredrik häärää mustassa lippalakissaan koko ajan Erikin rinnalla annosten esillepanossa luukulla. Tajusin sen vasta nyt ja lopullisen tunnistuksen tein vertaamalla tatuointeja  jonkun virallisemman tahon kautta. Siskoni heti alussa ehdottikin, että onkohan tua SE, mutta kuulkaas minä sanoin, että eijoo, Kyllä MINÄ TIÄRÄN, se puhui äsköön Suamea (siis kuulin väärin).

Että tämmöinen hassahtanut ruokabloggaaja...

Mutta kaiken kaikkiaan, yksi elämäni täydellisimpiä ravintola-iltoja ruuan suhteen. Ei mitään notkuja, pelkkää täydellisyyttä. Hyvin yksinkertaista, riisuttua, silti jotakin mitä en voisi kuvitellakaan ryhtyä jäljittelemään kotikeittiössä.

Kiitos Fredrik Johansson (myös paikallaolosta), Kiitos Kaskis, Erik Mansikka ja hänen upean rento henkilökuntansa. Voitto on ansaittu! Onnittelut myös kaikille, jotka laillamme pääsivät sen syömään.