KANTARELLIRISOTTO - PAREMPI KUIN MUUT

 

Pohjalainen ei oo koskaan vaatimatoon. Ja harvoin väärässä. 

Muita perusteluita en oikein keksi väittämäni tueksi. Siis sen väittämän, että tiedän nyt miten tehdään maailman parasta sienirisottoa.

Aikaisemmin oon tehnyt tällä tavoin tattirisottoa ja nyt kantarellirisottoa ja tekotapa on vain  kertakaikkian ylivoimainen.

Salaisuus on yksinkertainen. Useimmat sienirisotto-ohjeet kehottvat paistamaan sienet ja lisämään ne sitten risottoon. Hyvää tulee, koska sienirisotto on aina hyvää!

Mutta on mahdollista tehdä sienirisotosta vieläkin parempi. Tiivistää jokainen umamipisara lautaselle. Nostaa risotto vielä askeleen korkeammalle. Ja vinkki on niin yksinkertainen, että jäät ihmettelemään  miksi et  ole tehnyt näin aina. Lisäksi tämä tapa  myös yksinkertaistaa tekovaihetta:

Unohda sienien paistaminen erikseen. Kun olet  kuullottanut riisin ja possauttanut valkoviinin, lisää tuoreet, pilkotut sienet pannulle sellaisenaan ja anna kosteuden ja makujen imeytyä riisiin.

Niin helppoa, että miksei aina oo tehty näin?

Tässä vielä ohje, joka on kopio samalla tyylillä tekemästäni herkullisesta tattirisotosta. Ohje soveltuu siis erinomaisesti kaikille pannuvalmiille (jotka eivät kaipaa esikäsittelyä) sienille.

Kantarellirisotto - Se maailman paras

4:lle

50 g voita

2 rkl oliiviöljyä

1 sipuli hienonnettuna

2 valkosipulinkynttä hienonnettuna

4 dl arborio tai muuta risottoriisiä

2 dl kuivaa, mineraalista valkoviiniä (esim. sauvignon blanc)

n. 1/2 l tuoreita kantarelleja, palojen kokoa vaihdellen, ei minikuutioita, mutta suuhun pitää mahtua

1,5 l poreilevan kuumaa kanalientä

3 dl vastaraastettua parmesaania

mustapippuria myllystä, vähän hienonnettuja yrttejä, esim timjami tai persilja

Ota 20 g voita ja öljy laakeaan kasariin ja ala hellällä lämmöllä kuullottaa sipuleita kuultaviksi. Lisää riisi ja kuullota sekin.

Possauta sekaan viini, hämmentäen koko ajan anna imeytyä (keskilämpö). Nyt kaadat mukaan sienet ihan raakana ja sitten vaan 1- 1,5 dl kanalientä kerrallaan kunnes riisit napakan kypsiä. Koko ajan hämmennä, pyöritä, tanssita riisiä pehmeästi.

Sanovat, että tähän menee tasan 18 min, tiedä häntä, mutta lähellä se on. Varmista että risotto on todella löysää kun lisäät loput voista ja juustoraasteen sekaan. Sekoita, lisää mustapippuri ja yrtit, maista, mutta tuskin tarvitset suolaa.

Nauti! Tämä on parasta mitä voit kantareillesi tehdä.

REHELLINEN KINKKUKIUSAUS

 

Kukaan ei varmaan etsi rehellistä (ja huumorintajuista) kinkkukiusausta. Se nyt vaan on tällainen, oma, googleoptimoimaton sanapari kinkkukiusaukselle, joka on perinteinen, se ainoa oikea, herkullinen, helppo, täyteläinen, suussa sulava, maailman paras, mummon, kotitekoinen, yksinkertainen, alusta asti...vai millä hakusanoilla sinä etsisit kinkkukiusauksen reseptiä?

Niin yksinkertaista ruokaa ei olekaan, ettei sille reseptiä netistä haettaisi. Makaroonilaatikko, jauhelihakastike, pyttipannu, kinkkumakaroonisalaatti, hernekeitto, kaikki keikkuvat listoilla blogini haeskelluimmissa resepteissä. Ja nyt on turha tulla sanomaan, etteikö blogistani löytyisi myös eksoottisisempia reseptejä, koska te kyllä tiedätte, että niitä vasta löytyy.

Kyllä minä itsekin välillä googletan jonkun tutun ja turvallisen reseptin paistoaikaa tai nestemäärää, vaikka aika rohkea olenkin tekemään oman pääni mukaan ja vankalla kokemuksella (syteen tai saveen). Tosi perinteisten ja arkisten ruokien kohdalla ajattelen lämmöllä, että siellä on joku, joka on päättänyt opetella tekemään ruokaa myös perinteitä kunnioittaen tai on saanut näyn äidin tai mumman tekemästä ruuasta, jota ei ole sushien ja hampurilaisten välissä ehtinyt aikoihin syömään. Ja nyt sitten tavoittelee samaa ihanaa tunnetta ja makua.

Aika vahvasti miellän itse kinkkukiusauksen kotiruuaksi. Juuri eilen skippasimme lounaspaikan, jossa oli ruokana kinkkukiusausta. Jotenkin en vain halua ravintolaan syömään sitä. Samanlainen kompleksi mulla on muuten lohen kanssa. Sivuutan sen aina automaattisesti ravintolan listalla, kotona tulee niin usein tehtyä kaloista juuri lohta.

Kinkkukiusaus on siitäkin ihana ruoka, että voit tehdä sen ylihelposti pakastetusta peruna-sipulisekoituksesta, kinkkusuikaleista ja kermasta. Viisi minuuttia ja loppu aika uunissa haudutusta.

Mutta voi sen tehdä kokonaisista perunoistakin ( ja minä tein, välttääkseni huomautukset sipulinpaloista). Oma äitini tykkää tehdä sen juuri näin aina, alusta asti (ja sipulin kanssa). Vaikka olen erittäinen tyytyväinen siihen pakastesekoitus kinkkukiusaukseen, niin pakko sanoa, että se kotona tehty on vaan sitten kumminkin jostain syystä vielä parempaa!

KINKKUKIUSAUS

6:lle

n. kilo perunaa

200 g palvirouhetta

1 rkl sipulijauhetta

150 g (savu)juustoraastetta

suolaa ja pippuria

5 dl kermaa ja maitoa (Kippari ruokakerma sopii myös hyvin)

persilja on kivaa pinnassa

Kuori perunat. Kookkaat perunat on nopea kuoria ja paloitella. Leikkaa perunat ensin siivuiksi ja sitten siivut suikaleiksi.

Voitele uunivuoka. Lisää sinne perunapalat ja palvirouhe, juusto sekä mausteet. Sekoita.

Lisää kermamaito Pökkää uuniin , 200 astetta tunniksi, tai niin kauan, että perunat on varmasti kypsiä. Jos pinta alkaa tummua, peitä foliolla.

 Lisukkeiksi sopii ihanasti etikkapunajuuret tai raikas kaalisalaatti ja mummonkurkut tietenkin.

Muuta: Sipulijauheen voit korvata hienonnetulla sipulilla, saatan kyllä laittaa reilumminkin kuin ruokalusikallisen.

Mulla oli juustona tässä sellaista koskenlaskijamurua, sitä ei taida olla myynnissä kyllä kuin suurtalouskeittiöpuolella.

Maidot ja juustot voi vaihtaa laktoosittomiin, mutta on ihanaa myös jos ei tartte, koska pitkään haudutettaessa ruokaan tulee niistä sellainen ruskean punertava sävy. Tämä näyttää mun mielestä raikkaammalta.

OI FONDUE, FONDUE,FONDUE

Parasta just sydäntalven iltana, punaposkisen ulkoilun päälle. Ystävät ja perhe yhteisen padan äärellä, kiirettömästi nauttimassa. 

Tai ihan hitsi kovan melun kera. niin kuin yleensä meillä. Välillä soi palohälytys. Eikun se olikinn normisettiä  meidän raclette-illoissa.

Lihafonduetä pitäsi harrastaa useammin, on se niin hyvää! Tässä mennään pelkällä naudan ulkofileellä, mutta lihoja voi olla useampaa laatua. Ja sopivasti kasviksia.

Ja dippikastikkeita! Kaikki lempparit. Tai no, kyllä kolme riittää.

Katan vielä mukaan patonkia ja perunaa jossain muodossa. Raikas etikkainen vihersalaattikin menis, mutta nyt ei oo pakko olla niin keveä!

Lihafondue-juttuani löytyy siis tänään Lännen Median tuottamilta sanomalehtien ruokasivuistoilta, käyhän lukemassa ja inspiroitumassa.

Lisäinspistä lihafondueeseen löytyy blogistani. Kannattaa muista myös juustofondue sekä monien mahdollisuuksien hot potit.

Fondue-illan kruunaa tietysti paras jälkiruoka, täyteläisen tumma päärynä-suklaapiirakka. Sen resepti löytyy fondueartikkelista.

Tulkoon talvinen viikonloppu! Tulkoon Fondue-ilta, tulkoon ystävänpäivä! Ai että mä nautin! Nauttikaa tekin!

YHDEN KUVAN UUNIPERUNAT -TONNIKALALLA

Muuten mun pääkoppani kestää kyllä tämän pimeyden. Sillä jo huomenna voi sataa lunta ja pakastaa. Kestän kun haaveilen joutuisasta ladusta, hissikapulan kolinasta ja liukkasta jäästä, punaisista poskista pienessä pakkasessa ja askelten narinasta lumella.  Että yksi pyry-yö voi muuttaa tämän mustan märkyyden kuunvalossa sinertäväksi hangeksi.

Vain valokuvausta en kestä. Koska se on kuvausta ilman valoa, eikä sellaista olekaan. Päivän muutamat valoisat tunnit olen töissä tai viikonloppuisin viimeaikoina pikaluistelukisoissa. Huomenna on tämän viikon ainoa päivä kuvata...kuinka monta ruokaa sitä ehtis tehdä?

Ja jos useamman ehtis, kuka helevetti ne oikein syö?

Otin noista uuniperunoista salamalla ainakin 30 kuvaa ja ne on ihan hirveitä. Pakko mennä tällä parhaimmalla huonolla. On se luokaton. 

Uuniperunat, ne oli kuitenkin oikein hyvä arkiruoka salaatin kera.

Tähän 2. kuva, vaikka aineksista...

Uuniperunat tonnikalalla
 4:lle
4 isoa jauhoista uuniperunaa (vaikka Rosamunda)
hiukan öljyä
1 tlk tonnikalaa 
1 punasipuli
50 g voita
150g hyvää juustoraastetta
suolaa ja pippuria

Pese uuniperunat, kuivaa ne ja öljyä pinta. Paista 200 asteessa n, tunti.

Kuori ja silppua sipuli, valuta tonnikala. Halkaise kypsät perunat ja kaavi sisus  kulhoon. Sekoita mukaan voi, punasipuli ja tonnikala ja puolet juustoraasteesta. Mausta suolalla ja pippurilla.

Lusikoi täyte takaisin perunanpuolikkaiden kuoriin ja ripottele pinnalle loppu juustoraasteesta. Kuorruta uunissa kunnes juusto sulaa.

Tähän vielä yksi kuva, vaikka sellainen syntinen, jossa lusikka uppoaa perunaan ja juusto venyy jotenkin viettelevästi.

Nämä arjen sankarit on kyllä mun lemppareitani, varsinkin kun rakastan perunaa. Oiva hävikkiruoka, tähän voi upottaa myös kermaviilit, smetanat ja tuorejuustot, sekä lihat ja makkarat ja kinkut joita on jääny kaappiin lymyämään. Ja pekonin! Kunhan et ny kerralla kaikkia samaan perunaan...
 

SPAGHETTIKURPITSA

Tässä taas teidän edessänne hiukan epävarmana. Lautasella on annos spaghettikurpitsaa katkaravuilla. Keveä, hyvänmakuinen hyväntuulen ruoka kaiken kaikkiaan.

Mutta tuliko siitä sellaista kuin oli tarkoitus? Mene ja tiedä.
 

Meidänkin cittarissa on tänä vuonna ollut saatavilla hyvin spaghettikurpitsaa. En ole sitä koskaan valmistanut, enkä edes syönyt, joten tottakai asetin sen hellästi ostoskärryyni heti kun sen näin. Idean tiedän. Kypsästä kurpitsasta saa haarukalla riipimällä spaghettimaista säiettä. Oikein herkullinen kesäkurpitsastanuudeli, jossa  raa'asta kesäkurpitsasta leikataan noodelit julienneleikkurilla tai kuorijalla oli mielessäni erittäin onnistuneena, joten ihan huolettomasti leikkiin ryhdyin.

Uskalsin kääntyä amerikkalaisten puoleen (olin vielä lapsellisen toiveikas, kunnes totuus iski tänään päin naamaa) ja Kotihengetär Martha Stewart neuvoi paahtamaan kurpitsan kokonaisena uunissa, ja sitten riipimään. Olisinko hiukan ylikypsentänyt, koska kovin spaghettia muistuttavaa lopputulosta en saanut aikaan, enemmänkin mössöä. Tuo mössö oli kyllä erityisen hyvää, varsinaista nyhtökurpitsaa ja siitähän tämä ruoka sitten syntyi.

SPAGHETTIKURPITSA JA KATKARAPUJA

1 spaghettikurpitsa
2 rkl öljyä
2 valkosipulinkynttä
1 rkl raastettua inkivääriä
1/2- 1 punainen chili
180 g isoja kuorittuja katkarapuja
1/2 sitruunanmehu
suolaa, mustapippuria
1-2 tuoretta yrttiä maun mukaan: basilika, timjami, korianteri, lehtipersilja, ruohosipuli

Iske spaghettikurpitsaan pienellä veitsellä reikiä ympäriinsä. Laita 180 asteiseen uuniin n 1 h 20 minuuttia, ohjeistaa, Martha. Kannattaa kokeilla kypsyyttä jo aiemmin, ehkä vähempi riittää, mulla meni niin mössöksi.

Halkaise ja lusikoi siemenet pois ja vetele haarukalla pituussuuntaan pitkiä säikeitä kurpitsan hedelmälihasta (vai onko tämä kasvislihaa?).

Kuumenna paistinpannulla öljy. Pilko chili ja valkosipuli, freesaa valkosipuli, inkivääri ja chili miedohkolla lämmöllä n. 3 minuuttia. Lisää kurpitsaspaghetti (tai mössö) ja anna spaghetin lämmetä pannulla toiset 3 min. Lisää sulatetut, valutetut katkaravut ja lämmitä nopeasti. Sitten vain maustat suolalla ja pippurilla, puristat päälle sitruunamehun, sekoitat joukkoon yrtit ja kylläpäs olikin ihana ateria valmis. Ihana.

KOREALAISET RYPPYPERUNAT GAMJA JORIM

Oon pikkuisen kallellaan ollut jo kauemman aikaa tuonne korealaiseen keittiöön. Sieltä löytyy vaikka mitä ennenkokkaamatonta herkkua. 

Niin kun nämä ihanat, pikkuiset, ryppyiset, tahmeana kiiltelevät pikkuperunat, joita voi syödä sekä lämpinä että kylminä. Mitä pienemmät ja nätimmät perunat, sitä su(o)laisempi makuelämys. Eli uusia perunoita....Niin hullu en ole minäkään, että tuunaisin Suomen kesän superherkut, nuo mustan maan kalpeat mukulat, korealaiseen ulkoasuun, mutta juuri nyt on oikea aika kokeilla näitä, kaupoissa kun alkaa olla tarjolla suht edullisia uusia perunoita muilta mailta. Niitä aina tekee mieli ostaa, mutta eivät ne maultaan kuitenkaan vedä vertoja Suomen siskoilleen, etten kuvittelekaan syöväni mitään pyhä kolminaisuutta tyyliin peruna, voi, tilli ja suola. (Siinä taisi olla kyllä nyt jo neljäskin osapuoli...).

Mutta esimerkiksi israelilaiset tai kreikkalaiset uudet perunat suorastaan säteilevät tässä reseptissä.

Gamja Jorim taitaa olla näiden perunoiden korealainen nimitys  ja ne ovat sellaisia suolaisen makeita. Sopivat vaikka tikun nokasta tarjottavaksi cake popsien tyyliin. Minä en millään, en sitten millään malttanut olla lisäämättä ruokalusikallista Gochujang-chilitahnaa, joten omistani tuli sopivan takapoltteisia x-rated perunoita (ainakaan omat lapseni eivät välitä poltteesta). Mutta ilman chiliäkin makuelämys on hieno.

Korealaiset ryppyperunat Gamja Jorim

1 kg pieniä uusia perunoita (sellaisia ulkolaisia, joissa pysyy kuori pestessä kiinni)
2 rkl öljyä
3 rkl soijakastiketta
2 rkl siirappia (tai sokeria, käytin agavesiirappia)
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 rkl gochujang-chilitahnaa
1 rkl seesamiöljyä
1 rkl seesaminsiemeniä

Pese perunat ja kuivaa ne. Lämmitä isossa paistinpannussa öljyä ja laita perunat kypsymään  kannen alle n. 20 minuutiksi, eli kunnes hyvin napakan kypsiä (siis melkein kypsiä). Heiluttele pannua aina
4-5 minuutin välein, että perunat saavat väriä kauttaaltaan. 

Lisää sitten pannulle soija, siirappi ja valkosipuli ja chilitahna jos käytä sitä, ja paista ilman kantta vielä ainakin 5 min. heilutellen, jotta kastike leviää tasaisesti. Perunoiden pitäisi olla lopussa ihanasti tahmaisia, kauniin ruskeita ja kuori on vetäytynyt sillä lailla kivasti ryppyyn.  Vähä kuin sormenpäät kylvyssä. Ja hyvässä suolassa, lisää soijaa, ellei.

Lisää lopuksi seesamiöljy ja -siemenet. Pyöräytä taas pannua sillä kokkien keveällä ranneliikkeellä (tai sitä imitoiden) muutaman kerran ja tarjoile perunat heti tai vaikka vasta huomenna jääkaappikylminä. Molempi parempi.

Pari muuta korealaista inspiraatiota blogistani aikaisemmilta ajoilta:

Korealaiset lihapullat
KFC-Korean Fried Chicken
Korealainen soppa
Pika-Kimchi
Kimchi Bokkeumpap

Katkarapukasari

Kasarimpaa ei ehkä löydy.  Kasarivuosikymmenen loppupuolella löytyi joka ravintolan listalta, riisin tai uuniperunan kanssa, jostakin ei-niin-kätevästä-syönnin-kannalta- ruukusta tarjottuna. Tunnetaan siksikin myös nimellä katkarapuruukku. Valikoitui tilaukseen listalta suhteellisen varmasti, ellei siellä ollut sitten myös metsäsieniruukku, joka toi hiukan epäröintiä valintaan.

Katkarapukasari ei toki ole mitään rakettitiedettä reseptiikaltaan, joten kotonakin valmistus onnistuu. Oikeastaan melkoista pikaruokaa, katkiksia kun ei paljon kannata sitkistellä muhitella.

Omiin kasaritunnelmiin palasin kun kurkin jääkaappiin Mitä- tänään-syötäisiin-  ja jääkaapista-löysät-pois-meiningillä ja rasia jokiravunpystöjä suolaliemessä ja pinaattirasia huuti käyttöönottoa (oli siellä vielä vajaa rasia herkkusieniä ja kermaakin).  Niin, että tästä taiskin tulla jokiravunpyrstökasari. Vielä kun muistais kuinka tein sen...

Jokiravunpyrstökasari

1 rkl öljyä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
3 rkl tomaattipyreeta
iso kourallinen (tai 2) tuoreita herkkusieniä
70g pinaattia
tujaus valkkaria (1-2 dl) jos sattuu kaapissa olemaan auki
5 dl hummeri(fondistatehtyä) lientä, kala(kana(kasvislientä)
rasiallinen jokiravunpyrstöjä suolaliemessä
2 dl kermaa
 suolaa, pippuria, lehtipersiljaa tm yrttejä

Freesaa pilkottuja sipuleita öljyssä. Lisää hetken kuluttua pilkotut sienet, freesaa pari minuuttia lisää- Lisää tomaattipyre ja pinaatit löystymään pannulle. Lisää nesteet ja anna kiehua hetken kokoon paksummaksi kastikkeeksi. Lisää lopuksi jokiravunpyrstöt ja kuumenna. Tarkista mausteet.

Näin kasarina. Nopeasti ja huolettomasti. Hyvää tulee. Söin tätä lasten kanssa (siis käytännössä yksin: Mitä nää vihreät on? Voin syödä, mutten noita vihreitä. Sä tiedät, äiti, mä en tykkää sienistä. Miksi nämä katkaravut maistuu näin erilaisilta?)

Tähän kasariin tois ihanasti vielä lisäpotkua savupaprika tai chili, jotka kumpikin jäi hyllyyn lasten takia. 

Ihan hyvin olis voinu laittaa! *huokaus*

Koldskål on tanskalaisen hellepäivän herkku

Mä olen niinkuin säästelly tämän reseptin postausta kuumalle kesäpäivälle, tämä herkku kun kuuluu erottomattomasti tanskalaisten hellepäiviin. Mutta sattuneesta syystä, teille passannee jos julkaisen sen vaikkapa juuri nyt. Enkä edes viitsi sanoa, että niitä hellepäiviä odotellessa. (Minä oon ihan tyytyväinen, tuo sää kun on sama kaikille.)

Koldskål on siis sujuvalla tanskallani suomennettuna kylmä kulho, ja herkku tarjoillaankin virkistävän kylmänä. Piimän ja sitruunan raikkaus on ihanan pirtsakka. Jotenkin panisin tämän suomalaisittain jälkiruokien (puurot ja kiisselit) kastiin, mutta tanskalaiset syövät ihan lounaaksi tai vaikkapa iltapalaksi. Perinteisin tapa on nauttia koldskål Kammerjunker-pikkuleipien kera, mutta mansikat ovat kuten tietysti muutkin marjat, myös soppeli lisä. Samoin kaikki pinnalle ripoteltavat mueslit, siemenet ja hiutaleet. Minä päädyin aitojen Kammerjunkerien puutteessa murustelemaan murokeksejä mansikoiden kaveriksi.

Koldskålia saa ostaa kesäsesongin ajan maitopurkkiin pakattuna ihan valmiina kaupasta (siis tanskanmaalla), mutta itse sekoittaminenkin on ihan helppoa. Tutustuin tähän minulle entuudestaan tuntemattomaan kesäruokaan kesäkuisella Tanskanreissullani Arlan vieraana. (Käyppä tutustumassa Apetina.com sivustoon, kivoja reseptejä usealla kielellä ja ihan mahtava Makutiimi...)

Kylmä kulho tuntui tosiaan olevan tanskalaisille rakas, sillä se innosti paikalliset puhumaan ihan lämpikseen herkun eri tarjoilutavoista ja omista suosikki-nautiskeluhetkistään. Ja kylläpä tuo suomalaisen kesäviilin ystävällekin maistui, vaikka ei tässä viilin kanssa olla kyllä missään tekemisissä. No, paitsi maidon kautta tietenkin.

Koldskål
4:lle

2 keltuaista
1/2 litraa maustamatonta jugurttia (rasvaa3,5%)
1/2 litraa piimää (ei myöskään rasvatonta)
1+1 rkl sokeria
1/2 vaniljatangon siemenet
1 rkl sitruunamehua tai maun mukaan

Vatkaa keltuaiset ja 1 rkl sokeria käsivatkaimella kevyeksi vaahdoksi. Yhdistä vaniljasiemenet toiseen ruokalusikalliseen sokeria ja lisää keltuaisvaahtoon. Vatkaa mukaan jugurtti myös parissa erässä ja lopuksi piimä. Mausta vastapuristetulla sitruunamehulla. Säilytä Koldskål jääkaapissa ja tarjoile vaikka marjojen kanssa. Perinteinen makumaailmaa onnistuu parhaiten käyttämällä normaalirasvaisia maitotuotteita.

Kyllä mä sittenkin voisin ottaa pari päivää hellettä, että pääsisin syömään tätä autenttisessa ympäristössä!

Paras. Perus. Kana.

Mä olen SUURI grillikanan ystävä. Sellaisen tulikuuman, pehmeän, karrisen ja mehevän rapsakkanahkaisen grillikanan ystävä. Menen aina puolitainnoksiin  tuoksusta kun marketissa kävelen kanagrillin ohi. Markettikana on hyvää, joskus vähän kuivaa ja mautonta, mutta ihan hyvää. Sitä varten ostetaan tuore patonki ja pöytään katetaan voita ja suolaa, jotta mehevyydessä ja maussa päästäisiin lähemmäs unelmatasoa. Ja sitten revitään kanasta paloja. Voin nyt laitan kuitenkin sen tuoreen leivän päälle, en kanasuupaloihin...

Grillikanaan liittyy aimo annos nostalgiaa. Joka ainoa kerta syödessäni mietin Alpeilla  huikaisevassa auringonpaisteessa monot jalassa syömiäni rapeita kanoja. Keski-Euroopassa osataan grillikanat!

Vielä ihanammat muistot on Saudeista. Soukissa eli kaupungin keskustassa ostoksilla käydessä ostettiin aina tietysti syötävää, sillä shoppaillessa nälkä yllättää. Pohjoisessa Taboukin kaupungissa ei ollut mitään mäkkäreitä eikä itse asiassa mitään muitakaan ravintoloita (ihan loppuvuosina avautui muutama perheravintola) mutta streetfood-osasto tuolloin 80-luvulla saisi minkä tahansa streetfood tapahtuman tai kaupungin tarjonnan kalpenemaan. Ne leipomot flatbreadeineen, shawarmat, falafelit...ja kanat. Kaupungissa oli kokonainen katu täynnä grillikanoja, kadun me länsimaalaiset olimme ytimekkäästi nimenneet Chicken Streetiksi. Miettikää sitä tuoksua... Meidän vakimyyjmme oli lyhyt kiharatukkainen mies, luultavasti joku muu kuin Saudi, ehkä jemeniläinen. Mieheltä puuttui muistaakseni toinen silmä ja pari kappaletta sormia. Jalassa oli uberpaskaiset  vaaleanharmaat teryleenihousut, joiden pultut taisivat olla sellaiset parikymmentä senttiä liian pitkät. Nahkasandaaleihin verhotut paljaat varpaat sieltä kuitenkin pilkistivät. Varpaat taisivat olla kaikki tallella. Kauluspaita repsotti yllä niin ja näin, mahanselkään liennyt helppo pyyhkäistä ylimääräiset rasvat sormista. 

Mutta ne Sadikin (Sadik on arabian kielellä ystävä) kanat. Ne olivat aina meheviä, luista irtoavia, ja maku oli tunkeutunut jokaiseen lihassäikeeseen. Eivät ne varmaan olleet silloin siellä myöskään mitään tehotuotannon tuloksia. Kunhan olivat onnellisia kanoja, uskon. Sadikin korvasta korvaan ulottuva hymy levisi aina vielä aavistuksen kävellessämme Chicken Streetiä pitkin ilmiselvästi kohti hänen kojuaan ja mies kääräisi jo pyytämättä perheellemme 2 kanaa pakettiin ja pussiin. Ellen väärin muista, kanat maksoivat 5 riyalia kappale. Älkää kyselkö vaihtokurssista, mutta paljon se ei rahassa tee.

Mutta palataanpa vielä Keski-Euroopplalaisiin grillikanoihin. Lapsuudessani meillä syötiin usein mielettömän herkullisia itsegrillattuja kanoja viikonloppuisin. Curry'a, suolaa ja kanat ja grilliin pyörimään. Sittemmin tuo grilli on varmaan Seinäjoelle muuton yhteydessä 90-luvun alussa unohtunut jonnekin varaston perille.

Nostalgiafiiliksissä kaivoimme  äitienpäivänä yhä toimivan Sveitsistä aikoinaan ostetun sähkögrillin taas esiin. Isäni toimi grillimestarina, kuten yleensä aina. Grillissä on  pyörivä varras, joka takaa kanan mehukkuuden rasvojen koko ajan hyväillessä kanoja.

Pahoittelen epätarkkaa kuvaa, mutta kyllä tämä komistus ansaitsee kuvaan päästä. Resepti on helppoakin helpompi:

Grillikanaa vartaassa

2 maustamatonta broileria

6 rkl curryä

2 rkl suolaa

1 sitruuna

Maustemäärät ovat suuntaa antavia. Maista käyttämääsi curryseosta, niitä on hyvin eri makuisia. Mietoa currya saa läträtä varmasti 3 rkl per kana, mutta on olemassa myös melko tulisia ja kitkeriä seoksia. Ota silloin varovaisemmin.

Sekoita suola ja curry yhteen ja hiero seoksella kana niin sisältä kuin ulkoakin. Isämme ei ujuttele mausteseosta nahan alle, vaan hieroo sen nahan pintaan, sisältä maut pääsevät ujuttautumaan lihaan myös, sinne siis runsaasti. Laita molempien kanojen sisälle myös situunanpuolikkaat mehevyyttä säilyttämään. Sido kanat puuvillalangalla ja pujota vartaaseen.

Kanat saavat pyöriä grillissä 2 tuntia. Se tuoksu! Aivan parasta maailmassa.

Anna kanojen hiukan vetäytyä foliolla peitettynä ja paloittele sitten kanat valmiiksi vadille. Isämme  mielestä parhaat palat ovat kaularangan ja rintakehän maustejäämäkohdat...kotoisasti siis rippeet.

Grillikanamme oli juuri niin hyvää kun muistimme, jollei vielä parempaa. Luulen, että grilli ei unohdu pölyttymään enää varastoon vaan se  matkaa vuoroin meidän, vuoroin pikkuveliNuutin ja tietenkin Mummolan väliä aina tarpeen mukaan, kun haluamme helliä perhettämme tai vieraitamme helposti.

Ja ajatus vartaassa pyörivästä kaslerista jäi myös kytemään...

Green Monday eli vege-maanantai

Kasvisruoka. Välillä tälläisellä sekasyöjälle jotenkin hirveän vaikea käsite. Että mitä sitä nyt saa sitten sellainen syödä? Saako olla munaa, saako olla juustoa, eli hyväksytäänkö kaikki muu paitsi liha? No hyväksytäänkö kala? Ja mikä se sitten on se vegaani, joka haluaa  syödäkseen vain ei eläinperäisiä tuotteita (vegaanille lienee, joku parempikin määritelmä)?

Aika monella kaksikymppiselle nämä on aivan itsestään selviä asioita, mutta itse olen sitä sukupolvea, joka on tottunut saamaan liha (tai makkara!) -annoksensa lähes jokaisella aterialle. Sitä sukupolvea, joka tapasi sivuuttaa sen yhden kasvisvaihtoehdon ruokalistalla pikavauhtia. Nehän kun oli tarkoitettu VAAN kasvissyöjille.  Jonka vegenautinnot on pilattu lähtökohtaisesti sillä, että kasvisruoka parhaimmillaan tarkoittaa epämääräistä, ylikypsää kasvista, joka on haudattu 5 sentin juustogratiinin alle.

Onneksi nyt on nyt ja nuo ajat ovat vain muistoja. Yliopiston ruokalassa vaihtoehtoja pähkäillessäni kasvisruokavaihtoehdot ovat aivan samalla viivalla muiden annosten kanssa, ilman syömätottumusteni kategorointia mihinkään. Tarjonta ja tietoisuus yleisellä tasolla ovat lisääntyneet huimasti, mutta eniten iloitsen muutoksesta omassa keittiössäni. Vaikka edelleen vihaan kylmää vihersalaattia samalla lautasella lämpimän ruuan kanssa (no, meillä kaikilla on omat pienet vinksahtuneisuutemme), on juuresten ja kasvisten monipuolinen käyttö kokkailussani lisääntynyt huimasti nimenomaan rikastuttaen ruuanlaittotaitojani. Mahdollisuus omien kasvien ja yrttien kasvatukseen, tuo vielä lisäjännää koko touhuun. Ihan useana päivänä viikossa huomaan, että meillä syödään kasvisruokaa, vaikka tietoista valintaa ei olla tehtykään. Ja se on musta huippua!

Alex Niemisen ja Riikka Sukulan tuore VEGE-kirja on pullollaan innostavia kasvisruokareseptejä, sellaisia jossa voidaan käyttää kuitenkin vaikka maitotuotteita ja munia valmistuksessa, eikä tarvitse lähteä agavesiirapin tai muun sekasyöjälle oudomman aineen metsästykseen. Kirjan alkupuheessa tiivistetäänkin hienosti, että kasvissyönti ei todellakaan ole luopumista, vaan makuelämyksien rikastuttamista, ruokakulttuuritaustasta tai -valiosta riippumatta.

On paljon hyviä, ellei jopa erinomaisia keittokirjoja, joita lukiessani itselleni tulee  tunne, että niin nämähän on mun reseptiä, tai tämän tyylistähän mä teen itsekkin. Siksi kaikkein inspiroivimpia ovat sellaiset reseptikokoelmat, joissa sivu toisensa jälkeen löydän reseptin, jonka äärellä pysähdyn ihmettelmään, että kuinka joku  (tai miksi minä itse en ole)on tälläistä keksinyt, tai wautsi mikä yhdistelmä, tälläistä en olekaan koskaa kokeillut. Viime vuoden kirjoista muuten yksi tälläinen oli Kira Åkerström- Kekkosen Auringon Makuja.

Ensimmäisenä VEGE-kirjasta kokeilin Bergera- salaattia, koska a) en ollut koskaan kuullutkaan Bergera-nimisestä juustosta ja b) reseptissä oli pääraaka-aineena varsiselleri, kasvis, jota moni inhoaa, mutta jota itse tykkään napostella ihan raakatikkuina. Ja olenkos koskaan kertonut, että rakastan Bloody Mary'ä? Ehdottomasti sellerinvarrella, jätääkää mieluummin vaikka votka pois. 

Ai niin, en edelleenkään ole maistanut/saanut käsiini Bergera- juustoa, mutta reseptissä sille annettiin vaihtoehdoksi feta. Sillä siis. Sallinnette, Riikka ja Alex kuitenkin, että vaihdan erinomaisen reseptinne nimen Bergera- salaatista vähän tylsemmäksi sattuneesta syystä.

Varsiselleri-fetasalaatti

3-5 varsisellerin vartta pilkottuna (vaaleat osat)
1/2 kurkkua kuutioituna
1 dl saksanpähkinöitä, hiukan pienemmäksi rouhittuna
200g fetaa kuutioituna
oliiviöljyä 
sitruunamehua
suolaa ja pippuria

Yhdistä kaikki ainekset ja mausta oliiviöljyllä. sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla. Anna marinoitua jäälkaapissa mielellään puolisen tuntia.

Tämä lisäkesalaatti oli ihana, raikas tuttavuus. Vei sitä eilen veljelleni kreikkalaisespanjalaiseen meze/tapas pöytään, jonne se istui kuin nakutettu.

Testailen kirjan reseptejä Yoogaia- yhteistyön merkeissä. Yoogaia (käy tykkäämässä facessa) tarjoaa netissä erilaisia jooga, syvävenytys, kahvakuula, pilates yms. tunteja, sekä livenä, että tallenteena. Huhtikuu-maanantaisin vietetään Green Monday'tä, eli syvennytään kokonaisvaltaisesti kehon hyvään oloon, johon teemaan kasvisruokakin sopii mainiosti. Yoogaia- blogissa Anu kertoo perheen pinaattilättypäivästä. Kasvisruokapäivän kruununa on Kukan pitämä Hoivaava jooga- tunti jolla keskitytään nivelten, ruuansulatuksen ja vatsalihasten vahvistamiseen. Mukana on myös hengitysharjoituksia ja meditaatiota. Nyt kokeilemaan oman kodin rauhassa, sinäkin, joka et ole koskaan joogatunnille uskatanut. Kaikkien maanantain livetunnille osallistuneiden kesken arvotaan aina yksi kpl VEGE-kirjoja. 

Yoogaiaan saat kauttani nyt huhtikuun aikana kahden viikon ilmaisen koejäsenyyden koodilla NANNA2015, joka ei sido sinua mihinkään, eikä mitään tarvitse peruutella. Laitan loppuun yksityiskohtaisemmat ohjeet koodin lunastukseen. Asiasta tulen kirjoittamaan vielä enemmänkin, ratsastajakavereitani on jo hurmaantunut YIN-joogatunneista ja jopa IsoHoo oli vaikuttunut Joogaa golffareille- tuntia kokeiltuaan. Vartin niska-hartiajumppa on aivan ehdoton tässä koneella istuessa.

Yhteistyössä Yoogaia ja Green Monday

Ja tämä on nyt se loppu:

Ilmaisen koejäsenyyden voi lunastaa kuka tahansa, mutta vain kerran. Sivustolla kaikki pääsevät luomaan oman koodin viikoksi, mutta NANNA2015 koodilla pääset tunneille siis kahden viikon ajan. Seuraa siis ohjeistusta: Mene sivustolle Yoogaia.com. Klikkaa aloita ilmainen kokeilu. Rekisteröidy joko Facebookin kautta tai ilmoittamalla nimi, sähköposti ja keksimäsi salasana. Klikkaa eteenpäin, lukikohan siinä luo ilmainen tunnus tai jotakin. Rekisteröistyäsi pääset sivulle, jossa lukee YOOGAIA- tilini. Tietojesi alla on lunasta kampanjakoodi- linkki jota painamalla pääset syöttämään NANNA2015 -koodin ja saat pidennettyä viikon koejäsenyyden kahdeksi.

Ja oikeasti; kannattaa kokeilla!

Kansallinen lihapullapäivä - Parhaat lihapullareseptit

Tänään vietetään kansallista lihapullapäivää. No ei meillä , vaan National Meatball Day on kirjattu maaliskuun 9:lle tietenkin valtameren takana USA:ssa ja taitaavat kanadalaiset viettää sitä siinä samassa imussa. Mutta eihän tuo lainkaan hullumpi päivä olisi, kyllä lihapullat ylistyksen ja juhlinnan kestää.

Päivän kunniaksi pitäisi tietenkin pyöräyttää pyörykät kotikeittiössä, mutta koska se ei nyt ole ohjelmassa, vaikka ne nopeaa ja kaikille maistuvaa ruokaa ovatkin, niin tyydyn tekemään teille pienen lihapullakoosteen aikaisemmin julkaisemistani lihapullaresepteistä.

Ja itkemään  niiden kahden kadonneen reseptin perään; cheddar bbq-lihapullien ja za'atar kanapullien perään. 

Aivan parhaita lihapullia omaan makuuni ovat nämä meksikolaiset Albondigas en Chipotle de Doña Blanca eli Doña Blancan meksikolaiset lihapullat chipotle-kastikkeessa. Kastike on mehevän tulista, joten annos sellaisenaan ei ehkä ole kaikkein pienempien mieleen. Kaikkia lihapullia ei kuitenkaan tarvitse hukuttaa kastikkeeseen, joten jos paistat osan kypsiksi ilman soosia saat samalla koko perheelle lihapullat. Lapset kyllä ilahtuvat sisustan kananmunayllätyksestä. Jos taas tulinen soosi on sinulle SE juttu, voit nopeuttaa valmistusta jättämällä kananmunayllärit sisältä pois. Mutta herkkuja ovat.

Trendien aallonharjalla syövät  valmistavat tietenkin näitä Korealaisia lihapullia, ihana takapotku ja oivallinen valinta vaikka buffet-tarjoiluun.

Tulisten lihapullien sarjaa jatketaan näillä Luumuisilla Ancho-chilin silaamilla lihapullilla. Ihan ite keksin.

Lihapullat ovat kiitollisia ssiitä syystä, että sen lisäksi, että pääraaka-aine liha antaa jo todella paljon mahdollisuuksia variaatioon, voi taikinaan sekoittaa lähes mitä tahansa muuta ainetta ja maustamisessa on vain mielikuvitus rajana. Kypsennystapojakin on useita, oma lempparini on kyllä siisti ja nopea uunissa kypsennys. Näissä Mustatorvisieni- lihapullissa taikinaa maustaa mustatorvisieni tuorejuusto.

Hyviltä maistuivat myös GRW:n ohjeella tehdyt lihapullat. Hiukan erilaisella resptillä tehdyt Hirvenjauhelihapullat sekä Raakamakkaralihapullat. Samalla kertaa.

Kuusi kappaletta reseptejä löytyi siis. Mukaan mahtuu vielä lukematon määrä ja jostain syystä nyt juuri hetken aikaa lihapullat ovat maistuneet erityisen hyvin. Ehdottomasti pitäisi julkaista myös perinteiset suomalaiset lihapullat (meillä ne on ne sipulikeittopussin ja kermaviilin kanssa tehtävät), italialaiset lihapullat, kreikkalaiset, turkkilaiset, hevosesta, karitsasta ja hirvestä perinteiseen tapaan ja eri variaatioita joissa joku mauste on pääosassa. Ja missä kaikki mainiot kalapullat ovat?

Rehellisyyden nimissä, joskus saan ulos uunistani myös Mauttomat lihapullat tai Kuivat lihapullat (valitettavasti linkit puuttuvat), joskus jopa sekä Mauttomat ja Kuivat. Vaikka lihapullat eivät vaikea ruoka olekaan, taikinan maustamiseen tarvitaan hiukan uskallusta, taitoa, tai pirun tarkka resepti. Viisaat useat vannovat taikinasta paistetun koepalan paistamiseen pannulla, mutta jos ihminen ei koskaan ole vaivautunut harsimaan ompeluksiaan ennen koneella surruttamista, ei  järki kärsivällisyys toden totta taivu lihapullan teossa koepalan paistoon. Ihan itte kärsin sitten.

Hyvää lihapullapäivää kaikille! Älkää tulko merisairaaksi tästä viimeisestä, Googlen pikaparannuksen minulle ilmeisesti lihapullapäivän kunniaksi laatimasta kuvasta!