Cajun pintamaustettu lohi(pastrami?)

Joulukuussa naahin erään ravintolan keittiössä kokkien valmistamaa cajunpintamaustettua lohta - ja rakastuin! (...loheen, en kokkeihin....) Se oli niin taivaallisen pehmeän suussasulavaa, rapean mausteisella ulkokuorella.

Kun ilmoittauduin ruokablogimiittiin ChezJasulaan, jonne siis kaikki osallistujat tuovat nyyttäreiden tapaan syötävää yhteiseen pöytään, oli minulle aivan selvää , että tekisin juuri tällaista lohta. Pienenä epävarmuustekijänä voidaan mainita, että minulla ei siis ollut reseptiä eikä ohjetta, pelkkä makumuisto vain. No kuinka vaikeaa tällainen pastrami nyt voi olla?  Kun en sitäkään nimittäin ollut tullut koskaan tehneeksi. Enkä ylipäätään mitään cajunruokaakaan. Kerta se on ensimmäinenkin, kun yhdistän nämä minulle ennenkokemattomat komponentit uudeksi kokonaisuudeksi, ajattelin.

En tiedä oliko annos aivan esikuvansa veroinen, mutta hyvää joka tapauksessa.

Ensin  itse valmistettu Cajun-mausteseos, jolle reseptejä löytyy netistä pilvin pimein.

Cajun -mausteseos

1 rkl (juusto)kuminan eli jeeransiemeniä
1 rkl korinterin siemeniä
1 rkl fenkolin siemeniä
1 rkl paprikaa
1 rkl sinappijauhoa
1 rkl sipulijauhoa
1 rkl kuivattua oreganoa
1/2 rkl valkosipulijauhetta
1 tl cayenne pippuria

Lämmittele kuminaa, korianteria, ja fenkolia miedolla lämmöllä pannulla pari minuuttia tai kunnes siemenet innostuvat pomppimaan ja mausteseoksesta leviää  hurmaava tuoksu. Ota pois tulelta.

Kaada siemenet isoon mortteliin ja hiero hienoksi. Sekoita joukkoon muut mausteet.

Valmis.

Seosta kannattaa tehdä heti vaikka tuplasatsi ja säilyttää kannellisessa lasipurkissa. Soveltuu mainiosti niin kana, lihan kuin kalankin pintamaustamiseen esim. grillatessa.

TUNNUSTUS: mulla kävi kyllä vanhanaikaisesti tämän reseptin kanssa... Maustekaappiani kollatessa käteen sattuivat heti kuminan siemenet, ja jotenkin helpottuneena en muistanut, että cumin on jeeraa ja caraway kuminaa, tämä kaikkien reseptikäännösten yleisin virhe. Että tänne nyt tais oikiasti mennä kuminan siemeniä eikä jeeran, että voi voi...

Cajun -maustettu lohi

Cajun mausteseosta
700g lohifilettä (esimerkiksi
2 rkl karkeaa merisuolaa

tarjoiluun rucolapeti

Siisti fileestä mahdolliset ruodot ja poista nahka. Leikkaa fileestä suorakaiteen muotoinen, eli pätkäise kapenevat pyrtöosat pois ja käytä johonkin muuhun.

Suolaa lohi molemmin puolin n. ruokalusikallisella merisuolaa ja kääri tiiviiseen muovikelmuun ja laita jääkaappiin, yön yli tai vähintään useammaksi tunniksi.

Pyyhi suola lohen pinnasta talouspaperilla. Leikkaa lohifilee koosta riippuen 3-4 tangoksi.
Levitä reilusti cajunmausteseosta isolle lautaselle ja kierittele lohitangot yksi kerrallaan mausteessa, niin, että ne ovat kauttaaltaan seosella vuorattuja.

Paista lohitankoja yksi kerrallaan semi-kuumalla pannulla (jos maks. 9 sanoisin, että seiskalla), pidellen lohitankoa ehkä kymmenen sekuntia, lämmöstä riippuen) jokaiselle neljästä kyljestään. Mausteet saavat palaa kiinni pintaan, mutta lohi ei saa tietenkään kypsyä läpikotaisin.

Kiedo paistetut tangot taas tiukkaan muovikelmuun ja aseta maustumaan viileään muutamaksi tunniksi.

Tarjolle vietäessä leikkaa lohet suupaloiksi. Se käy kätevästi muovikelmun ollessa vielä paikoillaan, niin lohi ei hajoa. (Tämä oli Soppaa&silmukoita Marjan vinkki). Asettele palat rucolapedille.

Ensin syödään!

Ennen illallisjuhliin tai muunlaisiin syöminkeihin lähtöä on tärkeä muistaa syödä.

Niin allekirjoitan tämä KokkiPottilan Hannelen lausuman elämänviisauden. Päinvastoin yleistä olettamusta, että pieni paasto takaa herkkuja vetävän vatsan, se johtaakin yleensä, varsinkin notkuvien pöytien äärellä, hillittömään ylensyöntiin ja ns. ähkytilaan, kun taas täydemmällä mahalla aterioidessa tulee nautinnosta huomattavasti pitkäkestoisempi ja nautinnollisempi.

Ettäs nyt tiedätte!

Minä kun pääsin osallistumaan elämäni ensimmäiseen ruokabloggarimiittiin, varustelin itseni iltaa varten tottakai. Soppaa&Silmukoita Marja oli kutsunut minut yöpymään luokseen ja siellä  sitten evästin itseni ennen lähtöä, näillä herkullisilla (ylijäämä)lohileivillä. Vettä ja leipää? No ei sentään, mutta kun kieltäydyin tarjotusta valkoviinilasillisesti vedoten lohivoiruisleivän suomalais-ugrilaisen olemuksen ja viinin yhteensopimattomuuteen, tokaisi Marjan mies, että no ota taskulämmintä kossua sitten. No sitten otin.

Illan kääntyessä pikkuhiljaa hämärän puolelle saavuimme sitten jonnekin Kirkkonummelaiseen korpeen, jossa valkoiseen vaippaan kääriytyneen pihapiirin keskellä loistivat kutsuvasti keltaisen mansardikattoisen hirsitalon valot.

Tuo saapumisen ensitunnelman lämpö jatkuikin koko illan kun isäntäpari, Suomen parhaan ruokablogin Chez Jasun Jasu ja vaimonsa Akvamariini pitivät huolta meistä vieraista sydämellisen vaatimattomaan, mutta ensiluokkaiseen tyyliinsä.

Muut olivat saapuneet paikalle jo hiukan aiemmin, mutta mekin ehdimme Marjan kanssa onneksi alkupalapöytään, jossa kuohuvan juoman kera tarjoiltiin ihania alkupaloja, joista ei nyt tullut otettua kuvia, kun keskustelut tempaisivat heti mukaansa. Mutta Siskot kokkaa Nelle oli valmistanut pikkuherkkuja, salviakesäkurpitsa tuulihattuja ja uskomatonta kielipateeta sinappijäätelön kera. Että heti tälläinen aloitus! Isäntäparin näkkileipä ja savukalatahna sekä brie-kirsikkahillo-rosmariinipalaset ja Sillä Sipulien ihanan rapsakat maa-artisokkasipsit täydensivät tarjonnan. (Kiitin luojaani, että olin ymmärtänyt syödä lähtiessäni, muuten olisi tieni saattanut tyssätä jo tähän ylenpalttisuuteen.

Illan aivan huikeinta antia oli isäntäväen 2 päivää sitruunajugurttimarinoitu grillattu lammas.

 Masutoaitemun Riitta oli leiponut heti ensikerrasta ensiluokkaista-mentaliteetillä upean makuista ja rakenteista saaristolaisleipää, jota nautittiin siianmädin ja tarpeelisten tilpehöörien kera. Sulaa&Hunajaa Jonnan skagenröra natsasi myös samalle leivälle mainiosti.  Soppaa ja silmukoita Marja oli tekaissut rapsahtelevan raikkaan vietnamilaisen kanakaalisalaatin.

Tuossa Skagen röran etupuolella on Soul Kitchenin Annan pitsakka Couscous, sen alla Jonnan tapastyylinen salainen ase; paahdettua paprikaa ja Chorizoa, alanurkassa Jukan paikan päällä grillaamat possunripsit, todella onnistuneella B-B-Q kastikkeella.

Minäkin noudatin periaatteitani ja tein jotakin, mitä en ollut aikaisemmin tehnyt; Cajun pintamaustettua lohta. Söin sitä-ja se oli sairaan hyvää- joulukuussa ja nyt lähdin sitten reseptittä ihmettelemään kuinka se tehdäänkään. Marja kävi miehensä kera ostamassa lohifileen edellisiltana, posti nahan ja laittoi kevyen suolauksen, ettei minun tarvinnut täältä Pohjanmaalta kävellä paikalle sen lohen kanssa. Maria haki mut kahden junalta, tehtiin lohet ja salaatit (ja syötiin leivät ja juomat) ja lähdettiin paikan päälle.

Liemessä Jenni oli  tehnyt itselleni ihan uusia Lavash-leipiä, joita oli kiva dippailla Annan Baba Ganoush ja hummus -tahnana.
Ja toisen kerran kuva näköjään kanasalaatista. Kuvaamatta ainakin on  jäänyt Jonnan ihkun vihreä härkäpaputahna.

Mutta mitäpä ruokabloggareiden miitissä sitten puhutaan? Kyllä kyllä, siellä puhutaan ruokaa ja ruoditaan ravintoloita, muistellaan makukokemuksia.

Uskokaa tai älkää, mutta itse asiassa siellä puhuttiin ihan muista asioista vielä enemmän. Puhuttiin uskonnosta, uskovaisista, Japanista, Libanonista, Ranskasta, Köpiksestä, tosi-TV:stä, avioliiton sakramentista, erilaisista kosintatavoista, lasten käsittelystä, poikki-ja pystyhuilusta, synnyttämisestä, taksijonoista, siellä puhuttiin jopa Turusta. Jos paikalla olisi ollut useampi mies, olisi luultavasti puhuttu myös armeijakokemuksista tai naisista. Ja yli kaiken kiiri nauru, pienestä hihityksestä helkkarinmoiseen käkätykseen, tilanteen mukaan aaltoillen.

Meitä oli aika monta paikalla, joille miitti oli ensimmäinen, mutta usea oli myös tavannut samoissa merkeissä ennenkin. Upean ja runsaan ruokatarjoilun ja ihanien ihmisten lisäksi parasta oli kuitenkin se, että vaikka meitä istui viitisentoista saman pitkän pöydän ääressä, keskustelu soljui pääsääntöisesti koko seurueen kattavana. ( Ainakin jos huuti väliin  "Kaikki hiljaa, nyt puhun minä!"). Ja se jos mikä on taidokasta, suvaitsevaista ja sivistynyttä. Ja harvinaista.

Niin, siellä miitissä vierähti uskomattomasti aika kellon ympäri, jopa meillä kotia lähtevillä. Sen täytyi olla ne jälkkärit, sen sokerihumalan voimin jaksoi juhlia.

 Jose oli tehnyt valtavat satsit ihan autenttisia libanonilaisia herkkujälkiruokia, pari vanukastyyppistä sekä nuo ilman uunia valmistuvat suklaakeksit. Oli kuulkaa pistaasia ja appelsiininkukkavettä, kypsentämätöntä vehnäjauhoa, ja me suu auki kuuntelimme kuika meille eksoottiset herkut oli valmistettu.Nyt muuten tiedetään mitä on se lähes kaikkien Lähi-Idän jälkkäreiden pinnassa kiertävä rihmasto. Se on eräänlaista jälkkärimakaroonia, tai verkkomakaroonia.  Keksien takana Haylee's Cusinen Heidin  söpöt unikko-kurkumamuffinit. Kyllä se vanhakin osaa...;) Merituulin mesiangervotäytteiset Bebet , aivan suloisia. Kivistön Mari toi suurta ylistystä saaneen japanilaisen juustokakun hapankirsikoiden kera.

Tässä vaiheessa oli   tajun lähtö lähellä. Onneksi tarjoiltuiin myös kahvia, haudutettua teetä ja Hannelen omatekoista kermalikööriä.

Ja missä sitä tonka-papua oli?

Samat kuvat ja jutut löytyvät jo ainakin Sipulasta, SuolaaHunajasta, SoulKitchenistä ja Siskot kokkaa. Jossei nimittäin tämä mässäily riittänyt teille!

Parasta pöytään- Härän Chateaubriand + 54

Tässäpä voisin tälläisellä juhlistaa oloani, kun aivan puskan takaa tuli tänään tälläinen listaus:

Medianäkyvyyden ja viestintäpalvelujen asiantuntija Cision listasi Suomen ruoka-aiheisten blogien kymmenen kärjen. Kärkisijan vei nimiinsä Pastanjauhantaa-blogi. 

Top 10 -ruokablogit Suomessa tammikuussa 2013 (Lähde: Cision Finland Oy) 

1.Pastanjauhantaa
2. Campasimpukka
3. Siskot kokkaa
4. Kaikki äitini reseptit
5. Appelsiineja ja hunajaa
6. Chocochili
7. Liemessä
8. Omenaminttu
9. Hellan ja viinilasin välissä
10. Unelias kokki

Tuo ylläoleva biffendaali on kuitenkin Happy Joe- kisan voitosta saadun kokkikoulun pääruoka.

Ja mitä mainioin, sillä saimme tutustua Ripen ohjauksessa sirkulaattorin ihmeelliseen maailmaan. Ja se jos mikä on maallikolle ihmeellistä.

Sirkulaattori  on siis jonkinlainen vettä kierrättävä uppokuumennin, jonka avulla vakuumiin pakatut elintarvikkeet voidaan valmistaa erittäin alhaisessa lämpötilassa, jolloin ne säilyttävät mehevyytensä ja makunsa ensiluokkaisina(Sous vide- tekniikka) . Menetelmää käytetään niin suurtalouskeittiöissä kuin fine dining -ravintoloissakin.

Haude pystytään säätämään asteen kymmenyksen tarkkuudella, ja nyt siis + 54 asteeseen. Ja jos nyt oikein hra Mikkolaa ymmärsin, niin pihvit olisivat voineet olla siellä hauteessa vaikka huomiseen ja niiden kypsyys olisi pysynyt samana.

Ja näin iloiset kokkaajakollegani tiputtavat pussia hauteeseen.

Härän Chateaubriand + 54

10 kpl Härän 180g pihvejä

voita, mp,timjami

Vakumoi pihvit ja lisää loput raaka-aineet.

Aseta pussit 54 asteeseen säädettyyn sirkulaattoriin.

Itse  halusin valmistaa kastikkeen.


Mustapippuri Hollandaise

10 kpl munankeltuainen
0,7 dl sushiviinietikkaa
1 rkl mustapippurirouhetta
0,4kg kiehuvaa voisulaa
0,5 dl tuoretta persiljahaketta

Laita keltuaiset, etikka ja mausteet tehosekoittimeen.

Kiehauta voi.

Lisää kiehuva voi tehosekoittimeen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen

Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa, happoa, makeutta.

Tämä oli hiukan eri tekniikka kun mitä olen yleensä tehnyt tätä kastiketta ja jostain syystä tietenkin sain sen epäonnistumaan. Maku oli huikean hyvä, todella, eikä kastike leikannut myöskään kiinni, mutta siitä ei tullut hollandaisemaisen jämäkkää vaan ihan tavallista kastiketta....

Syy oli luultavasti se, että en kaatanut voisulaa suoraan kasarista, koska se olisi ollut hiukan hankalaa, vaan kaadoin  sen ensin kannuun ja siitä sitten heti sekoittimeen, mutta siinäkin voisula ehti jo jäähtyä liikaa. Tein tämän kyllä ihan Janne esikokin kehotuksesta, että syyllistän myös häntä, ja ylipäätään syyllinen -joku muu- on aina tärkeä löytää!

Siinä sitten Ripe kävi kastiketta maistelemassa, että miten tässä näin kävi, maku on oikea, koostumus ei, MISSÄ VIKA, Janne sanoi kyllä, että teki se (siis mä) just niinkun käskettiiin....

kuva Hartwall/Rob Orthen

  Saattoi tietysti olla, että kokkaamisen sijaan, minä keskityin kertomaan vitsejä...

Sitten teimme paahdettua perunaa uunissa ja papu-tomaattipaistosta, joka kuulostaa siltä, että ei yhtään hutsi syödä, mutta näköjään kun laadukkaasti tekee niin laatu maistuu - ja hyvältä!

Juuri ennen pääruuan tarjoilua, Risto paistoi meille pihveihin paistopinnan erittäin runsaassa voi-öljyseoksessa, pihvejä myös voilla valellen.

kuva Hartwall/Rob Orthen

Ja sitten me tekijänaiset kokosimme annokset.

kuva Hartwall/Rob Orthen

kuva Hartwall/Rob Orthen

kuva Hartwall/Rob Orthen

Ja sen vaan sanon, että ei se sirkulaattoritouhu ollu mitään vaan komian tähären, oli nimittäin ehkäpä elämäni paras häränpihvi. Ja niinkuin näette, ei tarvita pihviveitsiä.

Jotta sekin on nyt koettu.

Ja ihana neljäs sija!

(Reseptit Risto Mikkola)

Roosa ruusukakku ruusunnupulleni

Sorruin oikein periamerikkalaiseen kakkuun, kun mietin sopivaa kakkua Maitotytön synttäreille. Mutta kuka äityli voisi vastustaa tälläistä ihastuttavaa ruusu-unelmaa. Vaikkakin se oli pikkuisen työläs ja vaikka minulla oli omat epäilyksen myös maun suhteen, amerikkalaisia kakkuja usein syöneenä, ja vielä useammin syömättä jättäneenä.

No, enhän minä ole myöskään mikään kakkutaikuri, että kädenjälki on myös melko , no, kauniisti sanottuna siinä on kyllä käsityön leima... Mutta niin vaan pursottelin tuollaisia melkein ruusuja muistuttavia pursotuksia kakun täyteen, vaikka kolmella eri tyllalla pitikin kokeilla ennenkuin alkoi Lyyti kirjoittaa. Ulkonäöllisesti lopputuloksessa jäi kuitenkin eniten harmittamaan tuo liukuvärjäys, johon onnistuin saamaan melko dramaattisen sävyeron tuohon keskelle, hiukan pienempikin olisi riittänyt ja tehnyt kakusta herkemmän.

Ostin kakkua varten pienen pyöreän vuuan, jotta saisin kakusta tyylinmukaisesti korkean ja leivoin ihan tavanomaisia sokerikakkupohjia, yhteensä kakussa on 8 munaa.

Alin kerros on naturaalin värinen, seuraavassa muutama tippa roosaa pastaväriä, seuraavassa vähän enemmän ja viimeisessä lisäksi viininpunaista. Vatkasin aina 4 munaa kerralla ja toinen kakunpuoliskataikina odotteli kylmästi pöydällä, että vuoka tulisi uunista, kahdella vuualla tämä olis ollu niin paljon helpompaa. Ja nopeampaa.

Amerikkalaisethan useimmiten tekevät kakkupohjansa "laatikosta", out of a box, ja niin näissä ruusukakkuresepteissäkin yleensä kehotetaan tekemään. Saahan noita  U.S cake-mixejä hirmu kalliilla jo Cittaristakin, mutta joku rääpy sentään.

Amerikkalaiset eivät siis kostuta täytekakkujaan, eikä niissä välttämättä ole mitään kerroksiakaan. Siksi pelkäsinkin, että kakku olisi kuivaa, mutta näemmä jos päälly- ja välikuorrutuksessa on lähes puolikiloa voita, niin sutjakkaasti suhahtaa kurkusta. Makeaa on kyllä.

Tämä määrä Buttercream kuorrutusta riitti juuri ja juuri 8 munan kakkuun.

Ruusukakun voikreemikuorrutus

400g huoneenlämpöistä voita
10-15 dl tomusokeria
4 tl vaniljajauhetta
2 tl vanillabutter- esanssia (en tiedä saako normikaupoista, mutta Lidl myi ainakin kerran vuoteen sellaista esanssi ampullipakkausta, jossa on tätäkin makua.)
2 rkl kuohukermaa

ruusunpunaista/pinkkiä pastaväriä ja vielä jotain viininpunaista mahdollisesti

 Vatkaa voita KAUAN . Yleiskoneen suurimmalla nopeudella ainakin 5 minuuttia, kunnes voi on lähes valkoista, kevyttä ja kuohkeaa. Sitten lisää tomusokeri parin desin erissä vatkaamista jatkaen, kunnes saat halutun jäykkyyden.

Lisää vanilja, sitten esanssi. MAISTELE koko ajan ja lisää nämä mausteet pieni määrä kerrallaan, ettei maku mene yli. Lopuksi lisää vatkaamaton kerma ja vatkaa vielä hetki. Kermalla ja tomusokerilla voit pelata: jos massa liian tanakkaa lisää hiukan kermaa, löysään taas pitää lisätä (paljon) tomusokeria.

Pane kakun alin pohja tarjoilulautaselle, peitä pinta kreemillä, nosta päälle seuraava, kreemi, ja seuraava ja kreemi ja tummin pohja kanneksi. Voitele sitten koko kakku ohuesti kreemillä.

Ota sitten pursotinpussi ja sopiva tylla, itse käytin tavallista, aika pientä suljettua tähtityllaa, siis sellaista jonka sakarat menevät hiukan suppuun. Laita pussiin valkoista kuorrutetta ja aloita ruusujen teko. Älä ole turhan kriittinen, lopputulos on kuitenkin aika OK, vaikka yksittäiset ruusukkeet eivät sitä olisikaan. Netistä löytyy ohjevideoita. Minä pursotan ensin keskelle suoraan ylhäältä kuin tähden, jota lähden sitten kiertämään. Älä paina pursotinta liian voimakkaasti kakkua vasten.

Sitten vaan värjäät kerros kerrokselta kuorrutetta tummemmaksi pastaväreillä, Väri kannattaa lisätä ihan coctailtikun kärjestä, miniannos kerrallaan, koska ne ovat uskomattoman värjääviä. Kuorrute kannattaa pitää kulhossa, että voit kunnolla koneellisesti vatkata  värin aina sekaan. Pursotinpussiakaan ei tarvitse vaihtaa. Laitat vaan uutta pussiin ja sitten pursotat vanhat pois. Sinne kulhoon takaisin siis, ja sekoitat.

Vaihteeksi maistui ihan ok tälläinenkin kakku. Eikä se tosiaan ollut kuivaa.
Ja olihan se kauniskin.

Ja ihan Maitotytön kakku, äidin mielestä. Katsokaa nyt vaikka toista.

Mutta tunnetusti Maitotyttö oli itse (tästäkin) asiasta ei mieltä.  Ja kun käytiin ostoksilla ihanassa Leipurin putiikissa (jonka edullisessa nettikaupassakin voi asioida), joka sijaitsee ihan tuossa naapurissa Lapualla, niin Maitotyttö vanui kiinni kaikkien prinsessakuvien ja Nalle Puhien joukosta yhteen kakkukuvaan, joka sitten lähti mukaan, kun Likka sitä uutterasti haki hyllystä aina kun sitä sinne palautin.

Ja näin syntyi kakku numero 2 Maitotytön 2v. synttäreille. En halunnut tehdä toista täytekakkua, edes suomalaista (4 pohjan paistamisessa oli ihan riittävästi äksöniä yhdeksi yöksi), joten päädyin tekemään tämän Ruokahommia Jannan suklaakakun vähän makeuttaen. Valmiin kakun päälle löin vielä pintakerman ja kakkukuvan siihen päälle ja kuvan ympärille pursotin kermarenkaan, koska kuva oli kakkua pienempi. Tämä kakku oli maultaan Urho 8v. suosikki.

Ja kuva-aiheiltaan siis neidin valinta. Puuha-ha Pete:

Huomatkaa, että Maitotyttö ehti käydä ulkorukkaset kädessä myös testaamassa kakun tuosta etu-alalta. Kermakin oli jo siinä vaiheessa loppu, joten kakku jäi vähän muotopuoleksi, vaikka
"Puuha-Ha -Pete, kaaken koojaa..."

Sikasynttärit!

Huomenna on Maitotytön 2v. syntymäpäiväjuhlallisuudet. Nyt olis viimeinen hetki siivota tämä työhuone jonka lasiset pariovet niin auliisti antavat olohuoneen puolelle.

Vai nousisko aamulla kuudelta?

Turha luulla, että nämä kakutkaan olisivat tässä valmiina huomiselle, ne ovat itse asiassa viime viikonlopulta kun Maitotytön idoli, naapurin Jerry Romeo täytti kokonaiset 5v!  Jo synttärikutsuissa komeilivat vihreät possut, joten pitihän niitä olla kakuissakin. Väriteema oli muutenkin vihreä, valkoinen, musta. En  sitten tuon kummempaa keksinyt.

Jerryllä oli 3 "vastaanottoa" johon kullekkin leivoin pienet kakut ja yhteensä tehtailin kai noin 120 vihreää, valkoista ja mustaa cakepopsia. Niistä ei oo kuvia. Ai miksikö? No kun pitkästä yhdessä vietetystä ajasta huolimatta me ei vieläkään olla kavereita. Cakepopseilla on aivan omat sfäärit, jonne en tahdo oikein sijoittua. No sain ne lopulta kepin nokkaan ja naapuriin, huokaisin helpotuksesta ja sanoin Adios!

Läskisoosi goes Asia

Nyt on pienellä ihmisellä taas yksi elämää suurempi kysymys pohdittavana kun seuraavan kerran marketin lihahyllystä tarttuu matkaan porsaan kylkisiivupaketti. Että tehdäkkö ihan sitä oikiaa ittiänsä, läskisoosia, vai tätä Braised Pork Belly, jonka  Lemons and Anchovies- blogista löytämääni reseptiä lähdin soveltamaan. Siellä on muuten annoksesta upeat kuvat, jotakin muuta kun nämä illalla rätkityt, tajuntansa menettäneellä korianterilla höystetyt kuvat.

Tämä oli kivan näppärä tehdä, ja jos teillä nyt on sitä karkkipossun lientä pakastimessa tai muu maakariliemi , niin puoli litraa sitä ajaa varmasti tämän liemen asian, ja pääset vieläkin helpommalla.

Ja ehkä possunsiivut vois paistaa pannullakin, alkaa  silloin olla jo tosi pikaisesti valmistuva.

Läskisoosi goes Asia

350g possun kylkisiivuja, tai kastikelihaa, tai millä nimellä sitä nyt myidään.

1/2 l kanalientä (vesi+fondi)
2 rkl Ketjap Manis (makea soijakastike)
3 rkl viinietikkaa (riisi- tai tavallinen omenaviinietikka)
2 rkl osterikastiketta
1 kuvattu tähtianis
1 kanelitanko
4 valkosipulin kynttä kuorittuna
 2 kuivattua chiliä tai 1-2 rkl chilihiutaleita
Kiinalaista viismaustetta

oliiviöljyä
Korianteria tai ruohosipulia tai kevätsipulinvarsia annoksen päälle näön ja maun antajaksi.
suolaa, pippuria

Laita uuni 200 asteeseen.
Levitä kylkisiivut uunipellille leivinpaperin päälle.
Voitele siivut oliiviöljyllä ja mausta suolalla ja pippurilla
Kasta öljysuti sitten viismausteeseen ja  sudi sitäkin viipaleille. Paista uunissa  20 minuuttia.

Tee liemi eli laita loput aineet kattilaan, kiehauta ja palauta matalalle lämmölle. Pilko paistetut kylkisiivut 2-3 osaan ja lisää liemen sekaan. Anna hiljalleen kypsytellä 30-40 minuuttia.

Keitä hyvät basmatit, annostele riisi kulhoon, päälle pehmeitä, pikkuisen tahmeita ja aavistuksen makeitakin possunkylkisiivuja kastikkeessa ja korianteria.

Ja sitten tiedättekin kai suunnan?

Loistokas epäonnistuminen

Jos ainoastaan suunnitelma A olisi epäonnistunut, tällä postauksella olisi erilainen otsikko. Jotakin siihen tyyliin " kun kissa hiirelle takkia ompeli". Tiedättehän sen sadun, "ei tullut takkia, tuli housut, ei tullut housuja tuli lakki...?

Mutta koska myös suunnitelma B:n tulosta voi luonnehtia epäonnistuneeksi (vaikka niinhän siinä sadussakin taisi käydä? Kuin myös suunnitelmille C, D ja F?), ei tästä mitenkään satumaista juttua voi viritellä. Syy miksi tämä nyt on pakko postata on kuitenkin se, että JOS tämä ei olisi epäonnistunut, tämä olisi loistavaa. Että tässä kannattaa nyt ottaa vinkistä vaarin, sillä makupari on super. Ja tähän on sitäpaitsi käytetty niin paljon ajatustyötä, projekti alusta loppuun kesti syyskuusta tammikuuhun, että ainakin tässä voi todistaa vääräksi sanonnan "hyvin suunniteltu on puoliksi tehty". Ja niinkun mä oon siihen opetukseen koko elämäni tukeutunut!

Ensiksi oli siis puoli sankoa pihlajanmarjoja, jotka Iso Hoo oli henkeään uhmaten poiminut minulle kiipeämällä kantakotini pihakiikun katolle. Oli myös visio, suuri ja kirkas, siitä kuinka valmistaisin itse KETTUKARKKEJA, noita Fazerin pitkäikäisimpiä makeisia, joita sukupolvesta toiseen perinteitä kunniotten papat tarjoavat pikkuisille lapsenlapsilleen. Taisin jonkun blogin kommenttiloorassakin ehtiä leveilemään, että tuolla ne on tulossa pöydällä, pihlajanmarjakarkit, ja hyvältä näyttää...

Ohjeen otin netistä, pitkään googlailtuani, en enää muista minkä valitsin, mutta pihlajanmarjoista keitettiin kuitenkin mehu ja sokeria lisättiin ja sitten kamalan kallista agaragaria (paketti maksoi toista kymppiä ja kaikki män) ja sitten levitettiin pellille jähmettymään ....paitsi, että omani ei koskaan jähmettynyt. Toki jähmettyi hyytelömäiseksi, mutta ei mitään sellaista, josta olis voinut sokerissa kieriteltäviä paloja leikkoa. Viikon sitä siinä pöydällä kattelin, mutta ei siitä ollut apua.
Maku oli kuitenki ihana, aivan kettukarkki.

Lopulta sitten käärin tekeleen isoon kulhoon muovineen päivineen, koska ei se lähtenyt siitä muovistakaan irti. Jääkaappini toiseksi ylimmällä hyllyllä se sitten odotteli, kun minä suunnittelin sen käyttöä seuraavat kolme kuukautta.

Päädyin Sacheriin. Suloinen, tuhdin suklainen sacher, jonka aprikoosihillo korvattaisiin tällä kettuhyydykkeellä, jos sen nyt saisi kaavittua nätistä irti sieltä.

Sacher pihlajanmarjahyytelöllä
(ohje on mukailtu Kotilieden omenasacherista)

KAKKU:

150 g            voita

150 g            tummaa suklaata

5 kpl             munanvalkuaista

0,5 dl            tomusokeria

5 kpl             munankeltuaista

1,5 dl            tomusokeria

1,5 dl            vehnäjauhoja

1 dl               perunajauhoja

1 tl                vaniljasokeria

2 tl                leivinjauhetta

KOSTUTUS:

0,5 dl           rommilla tai rommiesanssilla maustettua maitoa

TÄYTE:

2,5 dl            pihlajanmarjahyytelöä, ellei sinulla satu olemaan pieleen menneitä kettukarkki-marmelaadeja

                      päälle:

1 dl                tuota edellistä hyytelöä

KUORRUTUS:

1,5 dl            kermaa

1 rkl              sokeria

300 g            tummaa suklaata

2 rkl              voita

Kuumenna uuni 175-asteiseksi. Voitele ja korppujauhota tasapohjainen kakkuvuoka. Sulata voi ja suklaa mikrossa. Yhdistä jauhot, perunajauhot, vaniljasokeri ja leivinjauhe. Erottele keltuaiset valkuaisista.

Vaahdota valkuaiset ja 0,5 dl tomusokeria. Vaahdota keltuaiset ja 1,5 dl tomusokeria.

Sekoita suklaa keltuaisvaahtoon. Lisää jauhoseos siivilän läpi seuloen joukkoon. Lisää lopuksi valkuaisvaahto. Sekoita varovasti ja kaada taikina vuokaan. Kypsennä 175-asteisessa uunissa noin tunnin ajan.

Tässä vaiheessa tapahtui jotain, tai oikeastaan mitään ei tapahtunut, kakku ei noussut oikeastaan ollenkaan 2 tl leivinjauhetta huolimatta. Annoin sen olla uunissa tunnin ja tuloksena oli - tiiliskivi! Kuivista kuivin suklaakakkupohja, etten sanoisi ylikuiva.

Kumoa kypsä kakku ja anna sen jäähtyä seuraavaan päivään.

Halkaise kakku kolmeen osaan, omani oli niin littana ja kuiva, että en saanut kuin kaksi puolta. Kostuta levyt. Levitä hyytelöä kakkulevyjen väliin ja kokoa kakku. Kiehauta loppu marmeladi ja levitä seos kakun pinnalle. Anna jäähtyä noin tunnin ajan.

Kuumenna kerma ja kaada se suklaan joukkoon. Lisää sokeri ja voi. Sekoita kuorrutus ja kaada seos kakun päälle. Korista vaikka pursottamalla sulatettua valkosuklaata ristiin rastiin.

Oikeasti halusin vaan siis sanoa, että pihlajanmarja sopii aivan upeasti suklaan kanssa, uskallan jopa väittää, että aprikoosiakin paremmin. Tehkää pihlajanmarja-suklaakakkuja! Mielellään paremmin kuin minä, mikä on kyllä luultavasti helppoa.

Sitten halusin vielä sanoa, että tuo on muuten todella hyvä vinkki tuo marmeladin kiehauttaminen tuonne suklaan alle. Saa vielä sileämpää kuin pelkällä marmeldin levittelyllä. ( Ja mikäli ette tienneet, sileä suklaakuorrutus kaipaa kakkuun kuin kakkuun marmeladikerroksen alleen).

Sitten vielä anteeksi kaikki, jotka pakotin syömään tätä. Kakku oli niin kuivaa, että kurkussa pölisi!

Eli onnistuneeksi ei voi väittää, ei parhaalla tahdollanikaan.

Muuten aivan loistava sacher!

Käristykselle kaveri

Ja sehän on tietenkin maa-artisokka-perunamuusi!

Viikonloppu uhkaa ilkeästi huveta käsistä ilman ainoatakaan postausta, siispä tässä pika-sellainen.

Viime viikonloppuna syötiin meillä superherkkusuosikkiamme hirvenkäristystä ja yllätys yllätys tänään mummolassa syötiin myös hirvikäristystä. Mutta tokko siihen voi kyllästyä. Ohje kaikessa pyhässä yksinkertaisuudessaan täällä.

Kun minulla oli jääkaapissa vielä Raijalta saamianin maa-artisokkia, päätin käristeen kaveriksi polkaista kunnon muusit. Mulla sattui olla myös kulhollinen hyvin karamellisoitunutta punasipulisilppua (luulin polttaneeni kikhernesalaatin sipulit edellisenäpäivänä ja tein salaattiin uuden satsin) ja näin pääsi lautaselle kelpo lisäke.

Maa-artisokka-perunamuusi

määrät väkimäärän mukaan

puolet jauhoisia perunoita

puolet maa-artisokkaa

ruskian karamellisoituneeksi pannulla helliteltyä punasipulia maun mukaan

reilu kimpale voita

lämmitettyä maitoa (vähän)

suolaa

Keitin perunat ja maa-artisokat kuorineen kypsiksi ja pusersin ne perunapuristimen läpi, niin ei tartte kuoria. Sekaan sipulit ja voi, sekoita, tarvittaessa hiukan maitoa. Lisää suola!

Nam!

Korianterilla (NAM!) ryyditetty kikherne-fetasalaatti

Sain synttärilahjaksi natoni perheeltä Tessa Kiroksen hurmaavan "Hillasoilta oliivilehtoihin"(alkup. Falling Cloudberries). Tessan äiti on suomalainen, isä kyproslainen/ kreikkalaisilla sukujuurilla, aviomies italialainen, lapsuudessaan asunut Etelä-Afrikassa, myös Lontoossa ja nykyään Italiassa. Tessa käy läpi ruokamuistojaan kustakin maasta viehättävin kuvin ja pikku tarinanpätkin. Lisäksi  kirjassa on vielä makuja maailmalta -osio, eli varsinainen sekametelisoppa, mutta aika kiva sellainen. Minua viehättää myös ajatus, että joku jossain muussa maassa lukee hyvinkin eksoottista Suomi-osiota.

Mutta löytyihän kirjasta monta reseptiä merkattavaksi myös tuleviin kokkailuihin. Päällimmäiseksi kirjasta jäikin sellainen aurinko-oliiviöljy-kana-yrtit- tunnelma, ja eikun pientä piristystä tammikuun kokkailuihin.

Aivan ensimmäisenä oli pakko toteuttaa tämä korianterinen kikherne-fetasalaatti.

Korianterilla ryyditetty kikherne-fetasalaatti

200-250 g valutettuja kikherneitä
2 dl oliiviöljyä
1 suuri punasipuli hienonnettuna
5 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1-2 punaista chiliä ilman siemeniä ja hienonnettuna
200-250g fetajuustoa murustettuna (kaihda valmiita kumikuutioita!)
4 kevätsipulin varret hienonnettuna (multa unohtui, menee ilman, vois korvata myös ruohosipulilla)
1 puntti korianteria hienonnettuna
1 puntti sileälehtistä persiljaa hienonnettuna
1 sitruunan mehu
suolaa ja pippuria myllystä makusi mukaan

Kuumenna 3 rkl oliiviöljyä ja kuullota siinä punasipuli pehmeäksi. Lisää valkosipuli ja chili, pehmittele mutta älä anna palaa. Kun nenääsi tulee valkosipulin tuoksu, poista pannu levyltä. Jäähdytä ainekset kunnolla.

Kun huuhtelet ja valutat kahviherneitä ja vähän heiluttelet siivilää, herneistä irtoaa usein kuoriosaa. Voit poimia ne pois. Muuten lisää kikiherneisiin feta, kevätsipulit, korianteri, persilja ja sitruunamehu, mausta pippurilla ja suolalla tarvittaessa. Lisää lopuksi jäähtynyt punasipuliseos ja loppu oliiviöljy, sekoita hyvin.

Voit valmistaa tämän jo etukäteen ja jättää muutamaksi tunniksi marinoitumaan niin maut vain syvenevät. Menee sellaisenaankin pitaleivän kaverina. Meillä tein lisäksi vielä uunilohkoperunoita (koska lapset ei ehkä piittaa niin tästä chilistä) ja kanastrippejä uunissa. Muuten oikein herkullista, mutta viittä vaille valmis ruoka jäi uuniin kun Iso Hoo ja Urho8v päättivät vetäistä alle vitosen murtsikkalenkin. Nain ollen meillä oli sitten kanakorppuja ja lohkoperunoita.

Mutta hyvinkin herkullista kikhernefetasalaattia. Korianterilla ja lehtipersiljalla!

Ai niin, ja jos haluatte, että pösilä ruokabloggari laittaa Henri Alenin ihan hämilleen odottamattomilla kysymyksillään ja vielä raportoi asiasta blogissaan tiedän yhden jonka" ihan Gojissa " tekelettä (äitini sanoin) pitäisi käydä äänestämässä CocoVi -kilpailussa facebookin kautta täällä. Palkintona on nimittäin parhaille kokkaustuokio kyseisen Muru-henkilön kanssa. Teillekin arvonnassa tuotekasseja.  Kiittää ja pokkaa.

Shanghai Cowboy

 

Mexican fusion kitchen, ilmoittaa kyltittömän ravintola Shanghai Cowboy'n kotisivut. Meksikolaisia makuja suomalaisista raaka-aineista ja kuinkas se nyt menikään? Paljastui kyllä, että Mexican fusion sisälsi sumeilematta myös hyvin paljon aasialaisia vaikutteita, mutta mikäpä siinä, hyväähän se on vietnamin possukin!

 

Joulukuussa kokkikoulun aikaan viivyimme Iso Hoon kanssa Helsingin reissulla kaksi yötä.  (ollaan nyt testattu sattuneesta syystä scandiceja, tällä kertaa Torni, jonka joulukatuisista näkymistä lumiseen Helsinkiin 10+, mutta muuten aikamoinen pettymys,tai siis ihan tavallinen, en tiedä mistä olin saanut päähäni sen olevan jotenkin spesiaalimpi? Minne siis Helsingissä hotelliin, jos haluaa vähän erilaisen elämyksen :kiva miljöö, palvelu ja huippuaamiainen?)anteeksi, anteeksi, jälkikorjaus, Marskissahan me oltiin.

Eka iltana suuntasimme 7 hengen ystäväporukalla siis ulos syömään, pöytävaraus oli tehty  tähän kyseiseen Unioninkatu 18 ravintolaan jonkun ystävän suosituksesta.

Ja puolensa ja puolensa. Niin on kaikella. Ruoka oli erittäin kohtuuhintaista ja annokset oikein reiluja, vaikka olin jostain lukenut nurinaa pienistä annoksista. Palvelu oli ystävällistä, hiukan sekoilevan rentoilevan viipyilevää, eivätkä tietyt pankkikortit toimineet tuona iltana, mikä aiheutti kai ylimääräistä härdelliä.

Ravintola on todella pieni pitkänomainen tila ja pöydät pikkuisia baaripöytiä, jotka eivät ole kyllä tarkoitettu ruokailuun ellei nyt haeta sitten jotain ihme-eksotiikkatunnelmaa vääränlaisilla kalusteilla. Lisäksi, kylmä kun oli, ainakin minä sain joka kerran ulko-oven käydessä selkääni jäätävät puhurit.

tässä meidän 7 hengen seurueen jäljet (tyhjät päydät)

Ja itse ruokaan: Alkupaloina otimme kaikille oman keittiön nachoja, guacamolea ja salsaa. Ison Hoon kanssa jaettiin Prawn Tostada with avocado, lime mayonnaise, pico de gallo and piri ( rapeita pieniä tortillalettuja jättikatkaravunpyrstöillä avokadon, limemajoneesin, picode gallo tomaattisalaatin ja piri -pippurin kanssa)

 
sekä Char Siu Pork with maroon, papaya, peanuts, basil and mint (Char Siu possua pappayjalla, suolapähkinöillä, basilikalla ja mintulla, mikä hitsi on maroon?)

Hyviä olivat, kumpaisetkin, tuo possu toi mieleen vähän Bo Ssämin.

Pääruuaksi olisi pitänyt tilata jotain muuta kuin mitä minä tilasin. Esimerkiksi BBQ Pork Chalupa with cinnamon bean, pico de gallo and cream fraise (Grillipossua -vähä kuin nyhtösellaista- kanelipapuja, pigo de galloa ja ranskankermaa). Vähä minua alkoi kyllä jo kyllästyttää annosten samanlainen esillepano, alkuruuissa se oli vielä viehättävän raikasta, mutta kun useissa pääruuissakin oli sama muotti....

 

Ehkä parasta oli Iso Hoon  syömä Chocolate Ribs with coke, chipotle, mekong slaw, pomegranate and mint (Suklaaribsit cokiksella, chipotlella  granaatinomenalla, mintulla ja "mekong Slawlla").
Eriytiskiitokset aasialaistyyppisestä lisäkesalaatista, mekong slawsta. Ribsejä ei voinut ennakko-odotuksista poiketen oikein syödä käsin , koska supermurea liha jäi lautaselle ja vain luu jäi käteen nostaessa. Mutta eihän siitä nyt voi valittaa!

Mä aloin sitten tietenkin kikkailla ja oikein haastatella tarjoilijaa parhaimman annoksen kaipuussani. Olin jo melkein itse päättänyt ottaa vähän tavanomaisilta kuulostaneet, mutta arvatenkin superhyvät tacot, mutta tarjoilijan suosituksesta päädyin  ottamaan Tamarind Braised Beef Buritto with refried beans, mekong slaw and cucumber salsa (tamarindi liemessä haudutettu naudanliha Burito, papuhöystöllä, mekong slaw-salaatilla ja kurkkusalsalla). Tämä oli kyllä epäonnistunut annos niin ulkonäöltään, valmistukseltaan (burrito vähän palanut) kuin maultaankin. En olis kyllä tunnistanut täytettä naudanlihaksi, jota se kai oli?

Mikäli annos oli sellainen kuin kuului, oli meillä kyllä tarjoilijan kanssa melkoisen eri maut!

Kun paikalle sitten ilmestyi glitterinaamainen DJ, aloimme epäillä, että paikka ei ehkä ollut sittenkään suunnattu meille keski-ikäisille ja poistuimme paikalta jonnekin muualle jälkkärdrinksuille.

Siis ei minulla ole mitään henkilökohtaista glitterinaamaisia DJ:tä kohtaan, päinvastoin, hän vaikutti oikein sympaatiselta,  ja jos olisin 28v hienoisen trendikäs tyyppi joka hakee aina vähän jotain erilaista ja vaikka isolla likkaporukalla viettämässä iltaa syöden ja muutaman drinksun voimalla, ehkä myöhemmin intoutuisin myös tanssiin (pöydillä, saa olla kyllä varovainen...)...  niin mähän olisin täälä ihan täpinöissäni.

Mutta nyt ei kyllä mun  hienoisen glitterit legginssitkään auttaneet tällä kertaa ja siirryimme keskustelemaan laskettelusta (yksi pariskunnista on nykyään ihan extreme laskettelijoita, menossa Japaniin  tänä vuonna...eivät käytä hissejä vaan pistävät karvat suksenpohjiin), talonrempasta, lapsista, veneistä (joista me ei Iso Hoon kanssa ymmärretä mitään, ellei puhuta sitten risteilyaluksista), eroista, lähestyvästä joulusta ja ylipäänsä sellaisesta hienovaraisesta kettuilusta mitä harrastetaan tuttujen (keski-ikäisten) kesken kun tunnetaan niin hyvin, että tiedetään kunkin kipupisteet ja on jännä vähän tökkiä tikulla. Rakkaudesta se hevonenkin potkii, vai mitä?

Mutta Summa summarum: Ei voida puhua ruuasta samalla viivalla Helsingin helmen, Patronan kanssa . Kotikutoista yritystä kyllä löytyy, niin ruusta, miljööstä kuin palvelustakin ja tietynlaista vetovoimaa kaikessa absurdiudessaan Annokset vaihtelevan tasoisia, mutta ainakin menussa kuulostavat hyvältä, mutta plussaa hyvistä hinnoista, ei aina tartte kattella satasen lentoa ravintelissa käydessä.

Että käykää, sillälailla ennakkoluulottomasti vaikka arkena elokuvan jälkeen, ihan passeli.
Tarjoilijatyttö puhui suomea, muuten pöytävarausjutskat oli hoidettava kolmannella kotimaisella. Ainakin viikonloppuna pöytä täytyy varata.