OLIPA KERRAN JOULU: PAAHDETTUA RUUSUKAALIA JA KANELIA

 

Luukku 2

Nyt eletään muuten siitäkin syystä ihanata aikaa, että kotimainen ruusukaali on sesongissa. Ja nyt kun meistä ei enää kukaan keitä ruusukaalia hengiltä, sen ihana maku pääsee oikeuksiin.

Parhaita valmistusmetodeja on ilman muuta uunissa paahtaminen. Ruusukaalin leikkuupinta oikein karamellisoituu ihanasti. Siinä voi rauhassa sitten leikitellä mausteilla ja lisukkeen lisukkeilla.

Lyönpä vetoa, että kovinkaan moni ei ole parittanut sitä kanelin kanssa. Kaneli, jos mikä on joulusesongin mauste ja soveltuu mainiosti myös suolaisiin ruokiin, ei pelkästään leivontaan.

Paahdetut ruusukaalit  kanelin kanssa on mainio ja maistuva, simppeli kasvislisuke. Ihan vaikka joulupöytään (mutta itselläni alkaa ainakin olla kaikki paikat varattu kun on niin montaa laatikkoa ja salaattia), mutta sitten muina pyhinä ja juhla-aterioina aina itsenäisyyspäivästä uuteen vuoteen.

PAAHDETTU RUUSUKAALI JA KANELIA

1 rasia ihania kotimaisia ruusukaaleja, nyt kun niitä saa

1 rkl hyvää öljyä, rypsi tai oliivi

1 tl kanelia

1 tl suolaa (tai maun mukaan vähemmän

1/2 dl mantelilastuja

1 dl kuivattuja karpaloita

Leikkaa ruusukaaleista kannat ja halkaise ne puolikkaiksi. Kierittele öljyssä, kanelissa ja suolassa ja levitä uunipellille leivinpaperin päälle. Irronneet lehdet mukaan.

Paahda 200 uunissa n. 20 min kunnes alkavat saada kaunista väriä.

Heitä sekaan mantelilastut ja karpalot ja paahda vielä 5 min. 

Tarjoa heti.

Ja sitten ihana vinkki kaikille jouluttajille.

Minulle on tosi paljon serkkuja, viitisenkymmentä varmaan, Mutta vain 3 superserkkua, Maiju, Aliisa ja Riina (Rintala). Tiedätkö mikä on superserkku(nimi on ihan meidän omakeksimä)?

No se on semmoinen serkku, jonka vanhemmat ovat omien vanhempiesi sisaruksia. Eli niinkun molempien vanhempien  puolilta serkkuja. Kuulostaa ensiksi epäilyttävältä, mutta sitähän se ei ole.

Olisi hauska tietää paljonko löytyy muita, joilla on superserkkuja. Tiedän vain äitini, jolla taitaa olla niitä kymmenkunta (ja tietenkin kaikki äitini 11 sisarusta, koska sama juttu kuin äidillä...ja tietenkin nämä kaikki äitini superserkut, joilla 11 superserkkua, tai itseasiassa 13, mutta siis onko muita meidän suvun ulkopuolella...). 

Sain sut nyt varmaan sekaisin ja ainakin itseni astumaan vinkkipolulta harhaan. Tässä se tulee:

Maiju, superserkkuni, joka kirjoitaa Pientä puuhastelua - blogia on julkaissut ystävänsä kanssa Tunnelmia&taikaa e-kirjan, joka on vapaasti ja ilmaiseksi ladattavissa.

Ihana kirja on täynnä houkuttelevia reseptejä ja raikkaita jouluaskarteluideoita.

Aika hienoa, Maiju ja Heta. 

PERINTEINEN JOULU: PARAS JOULUSINAPPI

KAIKKI ÄITINI RESEPTIT JOULUKALENTERI

PERINTEINEN JOULU

16. LUUKKU: PARAS JOULUSINAPPI

Paras joulusinappi on konjakkisinappi. Yksinkertainen on nimittäin usein parasta. Siksi joulusinappini resepti on se kaikista helpoin. En ole jaksanut vielä innostua vaikka mustaherukka-, punaviini,- tai luumusinapista, mutta sekin päivä vielä varmastitulee, nyt olen ihan tyytyväinen kun saan pöytään sen perus Colmansin jauheesta tehdyn, kivan keltaisen ja sopivan polttavan sinapin. (Colmans ei o sitten mitenkään sekaantunu tähän juttuun, mutta kuinkaa monta erimerkkistä sinappijauhetta sitä nyt sitten ylipäätään on? Ja rakastan tuota kaunista, vuosien saatossa samannäköisenä pysynyttä purkkia, oli pakko ottaa se kuviin mukaan.)

Konjakkia sentään lirautan tujauksen mausteeksi.

Joulusinappi on älyttömän hieno joulutuliainenkin. Jos on kinkunsyöjäperhe, ei todellakaan haittaa vaikka valittavana ja vertailtavan pöydässä olisi kolmeakin erilaista sinappia. Löytyy sitten kaikille oman maun mukaan. Litroittain ei tartte sinappia viedä, sellainen piltti/pestokastike lasipurkki joka vetää 1-2 dl on ihan passeli.

Meidän perheellä on yksi suosikki ostosinappikin, sekin on kyllä hyvin kotitekoisen makuinen. Se on Ålands senap:in keittiömestarin valmistama Lassen kinkkusinappi. Sitä kun maistaa niin ihan tulee heti joulukinkusta maku suuhun. Todella hyvää. Sitä ei taida saada kaupoista, vaan se on myynnissä erilaisilla messuilla ja markkinoilla ja verkossa, täälä Seinäjoella oli viime viikonloppuna perinteiset joulunalus Suurmarkkinat, josta äitini kävi hakemassa taas kaksi purkkia. Ihan parasta. Terveisiä ja kiitos sinne Lasselle!

IsoHoon sisko on kova joulusinapin tekijä myös ja tapaamme saada joulusinappi purkin myös IsoHoon Ruotsissa asuvalta merimiestyökaverilta. Ne ovatkin varsinaisia kulinaarisinappeja, joissa mausteena on useimmiten joku tarkkaan valittu viski. Kiitos ja terveisiä!

JOULUSINAPPI
2 dl Colman´s sinappijauhetta
1 dl sokeria
1 tl suolaa
2 dl kuohukermaa
1 muna
1 tl valkoviinietikkaa
2 rkl konjakkia

Käytä valmistamiseen mielellään pinnoitettua kattilaa ja puulastaa/vispilää.

Sekoita sinappijauho, suola ja sokeri paakuttomaksi. Voi kaataa sinappijauheen halutessasi siivilän läpi kattilaan, niin paakut lähtee.
Sekoita mukaan kerma  ja muna, kuumenna kiehuvaksi. Vispilöi koko ajan, paakkuuntumisen ja pohjaanpalamisen estämiseksi. Keitä sinappia miedolla lämmöllä kunnes se saostuu paksummaksi.
Ota liedeltä ja vatkaa sekaan etikka ja konjakki. Kaada puhtaisiin lasipurkkeihin jäähtymään (annoksesta n. 2-3 pilttipurkkia).
Säilyy jääkaapissa viikkoja.

PAISTETTU VOITATTI

Välillä onni kävelee vastaan ihan varoittamatta.

Vanhempieni luona oli viikonloppuna pikavierailulla rakkaat meksikolaiset ystävämme Mirna ja René, sekä meidän tekopoikamme, heidän poikansa Ulises. Sunnuntai-aamusella lähdin Meimi the rottweilerin kanssa pyörälenkille lähimetsän kuntoradoille ja siskoni sitten jo soittikin, että ovat tulosssa ulkoilemaan siihen meidän kodin lähipoluille joten karautin samoille reiteille tarjoamaan vähän  suomalaista luontokokemusta...

Olikin muuten todella kaunis aamupäivä, mutta aivan turkasen kylmä tuulen takia, sormet olivat villahanskoista huolimatta aivan jäässä kolmen tunnin ulkoilun päätteeksi.

M&R, jotka ovat nykyään jo siis eläkkeellä, ovat ammatiltaan biologeja (R on kiertänyt maailmalla luennoimassa merikilpikonnista), joten vaikka Suomen luonto onkin aika kaukana tuollaisesta merikeskeisestä biologiasta, ovat he tosi kiinnostuneita kaikista marjoista, sienistä ja kasveista. Edellisenä iltana pidettiin rapujuhlat, joihin tein alkuruuaksi keiton torilta saalistetuista kotimaisista kanttarelleista, lisäsin keittoon vielä ihan eksotiikkafactoriksi kuivattuja mustia torvisieniäkin.

Kuten kaikki sieneilevät tietävät, tämä syksy on ollut taas aivan omanlaisensa sillä saralla. Jotkut ovat löytäneet hirveästi, toiset tuskin mitään. Nämä meidän lähimetsät ovat lajivalikoimaltaan vähän yksitotisia, mutta tatteja (nyt puhun nummi-, kangas- ja voitatista, herkkutatteja harvemmin tapaan) on kasvanut kuntopolkujen ja isompien polkujen pientareilla todella runsaasti. Viime viikolla kerkesi olla parit melko tuimat yöpakkaset, joten kangas- ja nummitatit olivat kadonneet kokonaan. Sen sijaan herkullinen, vaikkakin lakistaan limainen voitatti ei tuntunut piittavaan mitään, ja sitä oli runsaasti, ihan sellaisina nätteinä juuri nousseina herkkusienen kokoisina.

No, eihän niitä voinut vastustaa. Minä esittelin sienen vieraille ja maistoimme sitä siinä raakana, mausta ja rakenteesta tykättiin kovasti, pakkohan sitä oli ruveta keruupuuhiin. Meillä ei ollut veistä tai mitään koreja pyöräni etukoria ja koiran kakkapussia (käyttämätöntä) lukuunottamatta. Innostuimme niitä keräilemään lopulta varmaan nelisen litraa. Lakit olivat tosi tahmeita, eikä pystytty tietenkään työkalujen puutteessa noudattaa ohjetta puhdistaa sienet jo metsässä, eli mukaan lähti myös kaikki risut ja männynkävyt.

Mummolassa homma hoitui kuitenkin nopeasti kun oli monta putsaajaa. Ei ehkä tarpeellista ottaa lakin limaista nahkaa irti, mutta me nyt otimme tällä kertaa. Ja on se kyllä aika sitkeä ja roskatkin on siinä sitkeästi kiinni

VOITATTI faktoja (Suillus Luteus)

Voitatti on herkullinen tatti, jonka lakin limainen pinta saattaa rajoittaa lähempää tutustumista. Mutta turhaan. Voitatti on ihanan makuinen ja napakan kiinteä, erinomainen *** ruokasieni.  Sillä on lyhyt 3-10 cm pituinen jalka ja lakki voi olla 4-15 cm. Nahkamainen pintakelmu on tummanruskea/vaaleanruskea ja limainen. Pillisto on keltainen, jopa iloisen sitruunakeltainen ja ihan nuoressa tatissa pillistö saattaa olla kätkeytyneenä valkoisen kalvon peittoon. Sienen kasvaessa kalvo repeytyy ja jää usein kaulusmaisesti kiinni jalkaan. Jalka on kova, likaisen valkoinen tai keltainen ja tanakka.

Voitatti kasvaa kuivissa ja kuivahkoissa kangasmetsissä, polkujen ja teiden varrella, pihapiirissäkin. Männyn juurisieni.

Kannattaa kerätä siis näitä nuoria yksilöitä, vanhemmiten malto pehmenee ja madot valloittavat voitatin.

Voitattia sopii sekä pakastettavaksi että kuivattavaksi.

PAISTETUT VOITATIT

Voitatteja
sipulia 
suolaa ja pippuria 

Puhdista voitatit ja kuori halutessasi lakin nahka pois. Sen pitäis onnistua parhaiten halkaisemalla sieni tyvestä ja vetämällä sitten puolikkaat irti pintakelmusta. Ei välttämättä onnistu .

Pilko sienet. Kauneimpia saat jos pystyt viipaloida ne kokonaisina "sienenmallisena", ainakin osan. Samalta ne toki maistuu muutenkin pienittynä.

Laita viipaloidut sienet kuumalle pannulle, sen verran, että pannun pohja peittyy yhdellä kerroksella. Anna tattien luovuttaa nesteensä ja kuivahtaa, lisää sitten ruokalusikallinen voita ja tuplasti hienonnettua sipulia ja anna sienten ruskistua ja rapeutua (no ei ne kauheasti ruskistu tai rapeudu) haluamasi määrä ja sipulin pehmetä. Mausta suolalla ja hiukan mustapippurilla. Mutta varovasti sen pippurin kanssa.

Ihanat voissa paistetut voitatit maistuvat sellaisinaan lisukkeena, leivän päällä, pastassa, risotossa tai tattikeittona. Sienä ei tarvitse aina myöskään TODELLAKAAN hukuttaa kermaan, voitattin valmistus on siitä oikein kouluesimerkki.

Paista näin koko sienisaalis pienissä erissä. Lisää hiukan hienonnettua persiljaa tarjolle vietäessä, näyttää houkuttelevammalta.

Aivan tajuttoman herkullisia. Nautittiin viimeiseen palaan asti sunnuntain aterialla kun pöydässä oli myös isäni savustama lohi, äidin valmistamat ruskistetussa voissa hölskytetyt puikulat ja uunijuurekset. Voiko ruoka enää paremmalta maistua?

No ei voi.

NOKKOS-GOMAAE ON KYLLÄ PARASTA IKINÄ

Nokkosia siellä ja täällä, myös meidän omalla takapihalla, siellä aroniapuskien siimeksessä. Keräsin eilen niitä ison saavillisen, koska nokkonenhan on terveyspommi jos mikä.

"Nokkonen sisältää enemmän C-vitamiinia kuin appelsiini, enemmän rautaa kuin pinaatti, enemmän kalsiumia kuin maito ja enemmän piitä kuin lehtikaali. Lisäksi siinä on mangaania, sinkkiä, seleeniä kaliumia ja magnesiumia, A, E, K1 ja B-vitamiineja sekä runsaasti lehtivihreää ja aminohappoja. Näiden lisäksi nokkosen siemenet sisältävät kaikkia ihmisen tarvitsemia rasvahappoja sekä runsaasti E-vitamiinia. Nokkonen onkin kaikista Suomessa kasvavista vihanneskasveista ravintopitoisin ja terveellisin." 
(lähde: Arctic Warriors)

Mutta mitäpä valmistaa nokkosesta? Keväämmällä tein jo lehteen ihastuttavan piirakan nokkosista, vuohenjuustosta ja tomaateista. Ihanat makumuistot on myös telkkarista kun Marcos teki tätä huippua korvasieni-nokkospiirakkaa. Järkyttävän hyvää!

Keitot on, lätyt on, mutta mitäs muuta?
Törmäsin netissä gomaae tai gomae (tai 胡麻和え ) ohjeisiin, ja jos ette ole vielä kokeillut niin todellakin herkullista ja vaivatonta.

Gomaae on siis japanilainen, sesaaminsiemenillä ja -öljyllä  höystetty lisukesalaatti, joka valmistetaan yleensä pinaatista.  Logiikkahan menee niin, että sen mitä voit tehdä pinaatista voit tehdä myös nokkosesta.

Opin googlaillessani, että gomaae on tosi suosittu ruoka Japanissa, melkein ruuan kuin ruuan viereen ja jopa bentoboxiin.

Eikun toimeen.

Nokkosgomaae
lisukesalaatti 4-6:lle
2 l tuoreita nokkosia

2 rkl japanilaista soijakastiketta
1 rkl kylmäpuristettua rypsiöljyä
1 rkl seesamiöljyä
1 rkl miriniä (riisiviinietikkaa)
1 rkl seesaminsiemeniä paahdettuna 

Kerää nokkoset saastumattomasta paikasta, ei autoteiden viereisistä  ojista tai tunkion kupeesta. Käytä saksia ja kumihanskoja, etsi mielellään nuoria kasvuja, ennen kukintaa ja pieniä maukkaita lehtiä. Meidän aroniapuskien  alla täyttyi kaikki kriteerit.

Huuhtele nokkoset isossa siivilässä ja ryöppää sitten isossa kattilassa (n.5 l) kiehuvassa vedessä, n. 30 sek- 1 min. Sillä lailla, että veltostuu. Siivilöi nokkoset vedestä, mutta säästä ihmeessä neste, minä join sitä koko illan nokkosteenä, tälläiselle mustan teen ystävälle se ainakin maistui. Ja sopiihan se myös tukanhuuhtelun, tai kasviskeiton pohjaksi, näin muutamia esimerkkejä tässä luetellakseni.

Huuhtele nokkoset sen jälkeen jääkylmällä vedellä, ettei kaunis vihreä väri sammu ja purista kuivaksi palloksi. Tämä salaatti on muuten tosi kauniin vihreä!

Hienonna nokkonen. Jos haluat voit ottaa paksumpia varsia pois, jätin ne paikalleen maistamisen jälkeen, koska eivät olleet mitenkään puisevia tai karvaita.

Sekoita kastikkeen aineet ja paahda sesaminsiemenet kuivalla pannulla. Sekoita kaikki yhteen ja aseta gomaae tarjolle kulhoon.

Todella mahtavat maut. Piti ihan vetää omiin suihin tuosta kulhosta päin. Kannattaa tehdä. 

Ja niin ihanan helppoa!

Koska ihana nokkonen!

Toukokuun ruokahaasteen aiheena on nokkonen. Ruokahaaste on kaikille avoin haaste jakaa yhteiseksi iloksi parhaimmat sesonkireseptit tai vaan kuvat aina kunkin kuukauden teeman mukaisesti. Tägää reseptikuva IG:ssä #kuukaudenruokahaaste. elyyn ja jakamiseen, tägää nokkosruokasi esim. IG:ssä tägillä #kuukaudenruokahaaste 

Nokkosaihe on kirvoittanut  esim. seuraavanlaisia reseptejä blogeihin:
Villiyrttipasta
Nokkosletut
Nokkosrisotto
Choriso-nokkospasta
Hummus
Nokkossämpylät
Chimichurri
Nokkospestopasta

SIENIJULIENNE

Sienijulienne on juuri sellainen upean täyteläinen sieniherkku, jonka umamit jäävät viipyilemään kielelle, sellainen jota kerran syötyään jää himoitsemaan joka sienikausi. Tämä venäläisen keittiön herkku valmistetaan kai tyypillisimmillään tateista, mutta se toki onnistuu hienosti myös kantarelleista ja silloin, kun muut sienet enää kököttelevät metsässä pehmeinä ja mustanpuhuvina, tämä herkku valmistuu erinomaisesti sienikauden viimeisistä sisseistä, suppilovahveroista.

Sanoiko joku, että kohtalainen sienivuosi? Ehkä vaan epätasainen, meillä päin oon ainakin saanut seurata aivan uskomattomien suppisesiintymien kuvakavalkadeja somessa.  Ehkä ei parhaista paras tattivuosi, mutta runsaasti kantarelleja, mustatorvisieniä ja vaaleaorakas- esiintymiä olen kyllä nähnyt raportoitavan. Vai käyvätkö ihmiset vaan enemmän ja enemmän sienimetsässä? Jos näin on, niin peukut sille.

Sienijulienne valmistetaan yleensä pieneen varrelliseen pannuun, usein teräksiseen, mutta kun löysin nämä keraamiset söpikset Sopurahan euron tiskistä, oli pakko hankkia heti tusina. En oikein tiedä mitä näihin voisi tehdä, paitsi sienijuliennea. Julienne on niin tuhtia tavaraa, että pienikin pannu riittää. Tämä sopii sekä alkuruuaksi, väliruuaksi, pääruan lisäkkeeksi tai iltapalaksi ja tykkää kun siihen topataan vaaleaa rapeakuorista maalaisleipää tai hapanruisleipää. Huomenna taidan testata sopiiko aamupalaksikin. Uskon, että ainakin kantarellien ja suppisten suhteen valmistuu myös pakastetuista sienistä, tatit nyt eivät taida olla kellään pakkasessa (voit korjata väärinkäsitykseni), mutta hyvää tulee myös ympäri vuoden kaupan tuoreista herkkusienistä ja siitakesienistä.

Ehkä parasta kuitenkin metsäsienistä. Tatti ja suppilovahvero ovat toki luonteeltaan aika erilaisia, lopputuloskin saattaa olla hyvin erilainen, mutta tattijuliennea en ole vielä päässyt maistamaan.

No sanokaa nyt, eikö oo söpöimmät kipot?

SIENIJULIENNE SUPPILOVAHVEROISTA

2 l tuoreita suppilovahveroita (tatteja, kantarelleja, herkkusieniä, osterivinokkaita...)

25 g voita

2 isoa keltasipulia

(2 valkosipulinkynttä)

1 rkl vehnäjauhoa

2 prk smetanaa

150 g Mustaleima Emmental -juustoraastetta

2-3 dl kuivaa valkoviiniä

suolaa

valkopippuria

mustapippuria

150 g  Gouda -juustoraastetta

tuoretta lehtipersiljaa silputtuna

Pilko sienet (viipaloi tatit), älä kuitenkaan ihan silpuksi, vaan miellyttävän kokoisiksi suupaloiksi. Laita sienet keskikuumalla pannulle hikoilemaan niin kauaksi, että neste on suurin piirtein kokonaan haihtunut.

Lisää pannulle voi ja hienonnetut sipulit, kuullottele sipulit läpikuultaviksi.

Sekoita vehnäjauhot  ja Emmental smetanaan ja lisää seos pannulle. Lisää myös valkoviini. Mausta maltiullisesti suolalla ja valkopippurilla ja mustapippurilla, muista, että seos sakenee ja maut tiivistyvät. Anna hautua siis ihan pienellä lämmöllä  vielä n. 30 min. 

Nyt tarkista vielä suola ja muut mausteet.

Jaa sienijulienne voideltuihin annosvuokiin tai halutessasi (eli jos sulle ei oo käyny kippomäihä Sopurahassa) yhteen isoon laakeampaan  vuokaan. Lisää päälle toinen juustoraaste ja kuorruta 200 asteessa kunnes juusto iloisesti kuplii ja saa hiukan väriä. Pinnalle silputtua lehtipersiljaa (joka muuten iloisesti rehottaa mun penkissä vielä nyt, lokakuun 22! Ihme vuosi!)

Sienijuliennen pystyy siis valmistamaan myös vaikka edellisenä päivänä, tekee vain viimeistelykuorrutuksen ennen tarjoilua.

Ja kuinka monta tästä nyt tulee? No aika monta, riippuu annosten koosta; 12 tai 6...

Mutta kyllä tämä syödyksi tulee.

Syntisen hyvää!

CHILES TOREADOS

Ooh cielo, miten yksinkertainen voi olla hyvää! Tasan, vain ja ainoastaan 3 raaka-ainetta. Suola, soija ja Pimientos de Padrón.


Pimientos de Padrón pikkuisia mietoja (chili)paprikoita saa taas hyvin kaupasta. Ne ovat perinteinen espanjalainen tapas, paahdetaan öljyssä pannulla ja sitten vaan sormisuolaa päälle ja suuhun. Sanotaan, että joka 10. chili voi olla tulinen, siksi näitä markkinoidaan  myös venäläisenä rulettina. Ja ovat ihania.

Mutta että meksikolaiset menivät tämänkin tekemään vielä paremmin! Meksikossa nimittäin löytyy ruokalaji Chiles Toreados, eli härkätaistelijan chilit. Reseptistä löytyy variaatioita, osaan tulee suikaloitua sipulia ja chilitkin saatetaan suikaloida. Yhteistä on kuitenkin chilien maustaminen runsaalla soijalla. Minä luotan tietenkin tekopoikamme Uliseksen perheen reseptiin. Siinä kokonaiset chilit paahdetaan ja lopuksi leikataan niihin viillot ja loiskutellaan soijaa päälle. Kannasta kiinni ja suuhun, siemenineen kaikkineen.

Torear-verbi tarkoittaa härkätaistelun lisäksi myös kaikenlaista muuta härnäämistä ja provosointia ja kyllähän nämä pienet vihreät makuhermoja kutkuttaakin. Nämä voisi kyllä kääntää vaikka härnäyschileiksikin. Ja nyt salaisuus ja inspiraatio teille rohkeimmat: Oikeasti Meksikossa näitä ei tehdä mistään padroneista vaan jalapeñoista tai vihreistä serranoista. Ja kun chilit nautitaan siemenineen, on kyllä koukuttavan tulista luvassa.

Aion itse kokeilla aitoon tyyliin heti kun törmään meirän kaupoissa taas tuoreisiin jalapeñoihin. 

Lykkäsin valurautapannun lihangrillauksen välissä Bastard- grilliini, joka oli tähänkin oiva peli. Aina kannattaa kokata ulkona kuin suinkin voi!

CHILES TOREADOS

Pimientos de Padrón -chilejä tai tuoreita jalapeñoja /serranochilejä autenttiseen Meksikon malliin.
sormisuolaa
soijaa
öljyä tai voita paistamiseen

Kuumenna valurautapannu/parila grillissä tai hellalla ja lorauta sille vähän öljyä tai nokare voita. Grillaa chilit kokonaisina, kantoineen päivineen, kunnes kuori saa väriä ja kuplii hiukan.

Vedä chileihin pitkittäisviillot ja avaa hiukan. Siemenet saa jäädä sisään. Loiskuttele päälle soijaa ja ripottele sormisuolaa.

Käsittämättömän hyvä lisuke grillatulle naudan tai porsaanlihalle!
Ja kasvissyöjälle.
Ja punkulle.
Oluelle.
Colalle.

Bastard- grilli on saatu testikäyttöön maahantuojalta. 

NIIN ONNISTUNUT JOULUBROILERI

Juu, tiedän, että pitäisi osata olla nöyrä ja vaatimaton. Mutta kun kaikki loksahtaa kohdalleen, niin onhan se hankalaa. Tulee sanottua niin onnistunut tai maailman paras tai yksinkertaisesti vain ihanaa. Sillä ihanaa tästä joulubroilerista tuli, sopivasti osana Atrian kanssa yhteistyössä toteuttamaani kampanjaa, jossa keksittiin hyviä reseptejä Atrian Perhetilan Joulubroilerille ja Bravuuri Paistovalmis Porkkanalaatikolle.

Joulubroileri on tavallista mehevämpi  ja isokokoisempi, n. 1,7 kg broileri, joka on valmiksi maustettu jouluisaksi mm. hunajalla, valkosipulilla, inkiväärillä, chilillä, kanelilla ja persiljalla. Varmistaakseni mehevyyden, pistin broilerin sisälle hiukan appelsiini- ja sitruunalohkoja ja päälle vielä pekonipeiton. Broilerista tuli uskomattoman mehukas ja ennenkaikkea maukas, rintalihoissakin oli jokaisessa suupalassa selkeästi makua, se kun jää helposti melko mauttomaksi.

Lisukkeeksi viimeisen puolen tunnin ajaksi lisäsin vuokaan halkaistuja mandariineja, joista sitten syötäessä sai puristaa kastikkeeksi broilerin pinnalle. Muita kastikkeita tämä ruoka ei kaivannut. Samalla heitin uunivuokaan persimonilohkot. Tämä oli ensimmäinen kerta kun kuumensin elikkä paistoin persimonia taikka söin sitä suolaisen ruuan kanssa. Ja se on siinä osassa aivan loistava! Kokeilkaa vaikka!

Bravuuri Paistovalmis Porkkanalaatikko olisi varmasti maistunut ihan sellaisenaan, laatikoksi paistettuna, mutta eihän sitäkään malttanut olla tuunaamatta. Tein siitä porkkanaohraton, karamellisoin pintaan vielä porkkanakuutioita ja murustelin sekaan broilerin pekonipeiton. Soitin PikkuveliNuutin perheineen maisteille ja kaikki liputimme kokonaisuuden puolesta. Niin onnistunut!

PORKKANAOHRATTO
4:lle ja lapsille
laktoositon
gluteenittoman version voit valmistaa tattarisuurimoista
Valmistusaika: 30 min

1 sipuli
3 rkl laktoositonta voita
4 dl rikottuja ohrasuurimoita
12 dl kasvislientä
1 Bravuuri Paistovalmis Porkkanalaatikko
2 dl raastettua parmesaania (sopii myös laktoosi-intolerantikoille)
2 porkkanaa
1 dl tuoretta korianteria, lehtipersiljaa tai molempia
150 g kypsää rapeaa pekonia murustettuna

Sulata laakeassa kasarissa 1 rkl voita ja kuullota hienonnettua sipulia miedolla lämmöllä n. 5 min. Lisää ohra ja anna hiukkan kuullottua. Lisää mukaan kuumennettu kasvisliemi ja anna kiehua hiljalleen välillä sekoittaen n. 20 min.

Pilko sillä välin porkkanat näteiksi1cm x 1cm kuutioiksi. Sulata rkl voita paistinpannulla ja paista porkkanapaloja keskilämmöllä kunnes kauniisti karamellisoituneita. 

Leikkaa Porkkanalaatikko-pussi auki ja purista sisältö ohraton joukkoon. Anna kypsyä vielä 5-10 min. Kääntele lopuksi mukaan pekonimurut parmesaani ja viimeinen ruokalusikallinen voita. Tarkista vielä suola, itse en lisännyt sitä. Kaada laakeaan, lämmitettyyn tarjoiluastiaan ja ripottele päälle karamellisoituneet porkkanakuutiot ja yrtit.

Kinkunkaihtajille tämä on kyllä hieno vaikka joulupöytään, saatikka pikkujoulupöytään. Ja muuten huomattavasti kalkkunaa helpompi valmistaa  meheväksi.

HEDELMISTÄ INNOSTUNUT JOULUBROILERI

laktoositon ja gluteeniton 

4.lle

Valmistusaika: 1h 35 min.

1 Atrian Perhetilan Joulubroileri, n1,7 kg

170 g pekonia

1 appelsiini

1 sitruuna

5 mandariinia 

3 persimonia

Laita uuni kuumenamaan 200 asteeseen (kiertoilma).Leikkaa sitruuna ja appelsiini lohkoihin ja laita niin monta kuin mahdollista (n. puolet) kanan vatsaonteloon.  Loput voit laittaa uunivuokaan. Kierrä puuvillanauha siipien kohdalta ympäri, niin siivet eivät pääse palamaan.Aseta broileri uunivuokaan ja peittele se pekoniviipaleilla. Nosta lintu uuniin ja laske lämpötila 180 asteeseen. Paista tunti.

Halkaise mandariinit. Poista persimoneista kannat ja lohko ne.

Ota broileri tunnin kulutta uunista. Pekonipeiton pitäisi olla nyt rapsakka ja voit ottaa sen pois, että broilerin nahkakin saa rapeutta. Pekonin voit käyttää porkkanaohrattoon, tai tarjota broilerin rinnalla. Laita uunivuokaan mandariinit ja persimonit ja paista vielä 1/2 h.

Nosta broileri uunista vetäytymään hetkeksi folion alle. 

Nosta kokonaisena tarjolle. Tarjoile porkkanaohraton ja hedelmien kera.

Extra-bonuksena muuten keittiössä leijailivat ihanat  paahtuneiden sitrusten tuoksut. 

Sellainen oli hedelmistä innostunut, onnistunut Joulubroileri. Ja jos tässä tulikin teille vähän kehuttua, niin ruokapöydässä mun ei tarvinnut sitä tämän kokonaisuuden kohdalla tehdä. Muut syöjät hoitivat sen osion.

Reseptit jouluun myös Atrian Joulu-sivuilta

Yhteistyössä Atria

HÄRKÄPAPU FRESSINÄ

Olen ihan periaatteessa pavun syöjä. Rakastan etikkaisia papusalaatteja, meksikolaiseen kuuluu useimmiten frijoles refritos, papuiset padat on ihania ja joo, joo, tykkään jopa niistä valkoisista pavuista tomaattikastikkeessa, siis säilyketökissä, hot or cold. Englantilainen aamiainen, tiedäthän,  tai laivan messissä joka sunnuntainen meriaamiainen joka on siis oikeasti sunnuntain lounas.

Mutta olen vissiin vähän laiska, näiden papujen kanssa pitää itseä oikein muistuttaa, että tee hyvä ihminen nyt niitä papuja kun kerran niin niistä tykkäät. Kerta viimeisimmissä ravitsemussuosituksissakin  kehotetaan lisäämään palkokasvien syöntiä.

Härkäpavusta on nyt supistu erityisesti härkiksen myötä. Sitäkin ehdin testata. Sen myötä alkoi kiinnostaa myös tuore härkäpapu. Olen sitä kerran tai kaksi kylvänyt kasvimaalleni, ilman satoa, mikä tietysti herättää kummastusta, koska sen kaikissa lähteissä kehutaan olevan helppo ja vaatimaton kasvatettava. Ehkä juhannuskylvöt ovat sittenkin liian myöhään....

Lähinnä tuoreista härkäpavuista tulee mieleen Jamie Oliver, joka n. sadassa kokkiohjelmassaan istuu keittiöpuutarhassaan riipimässä tuoreita härkäpapuja, ylistäen niistä maasta taivaaseen. Ja sitten heittää jollekin jumalaiselle savivadille puolihuolimattoman härkäpapusalaatin muutamasta aineksesta, niin että tv- ruudun tällä puolen kuolaroiskeet lentää.

Etelä-Pohjanmaa ja kuuskajaskari, ennusteessa heikompaa saatavuutta.

Mun työhuonekaverini Maaria Turusta, joka on altistunut vakavasti härkäpavuille olletenkin brittimiehensä (anopin?) avustuksella, sanoi, että kyllä kyllä kyllä, Turusta saa härkapapuja marketista ihan tuoreena. Ja toi mulle kokeiltavaksi.

Palot on hervottoman suuria, porkkanan kokoisia ja iso pussillinen (700g) kutistuukin riivittäessä melkein olemattomiin. Mutta mitä?Pavut ovat valkoisia. Jamien pavut olivat kauniin vihreitä. Onko nämä nyt pilalla?

Ei suinkhan! Ne kuuluu ryöpätä. Laita siis pavut 2 minuutiksi väljään, kiehuvaan veteen. Siivilöi ja laita jäähtymään jääkylmään veteen välittömästi. Purista sitten pavuista ulos vihreä ydin, mun pavut olivat tosi suuria joten jouduin tekemään pikkuveitsellä ihan pikkupikkuviillon papuun ja sitten puristaa.

Ja siellä se vihreä kulta piileski!

Mutta on näissä näpräämistä!

Reseptissä turvauduin peesailemaan härkäpapujumalaani Jamie Oliver'ia.

SIMPPELI HÄRKÄPAPUSALAATTI
2:lle

pari kourallista tuoreita, ryöpättyjä härkäpapuja (katso ryöppäysohjeet yllä)
4 siivua pekonia tms. (mulla Schwartzwaldin kinkkua, siinä on vähän savua mukana)
oliiviöljyä, extra hyvää 
1/2 sitruunan mehu (maun mukaan puristellen)
1 dl raastettua pecorino-juustoa
 tuoretta minttua
suolaa, pippuria

Paista pekoni pannulla rapeaksi ja nosta talouspaperin päälle kuivamaan. 

Sekoita härkäpapujen joukkoon sitruunamehu ja pecorino ja minttu, mausta suolalla ja pippurilla.

Halutessasi voit myös ensin  lempeästi lämmittää härkäpapuja vähäisessä määrässä oliiviöljyä, sitten mukaan juusto jne.

Ripottele päälle vähän pienitty rapea kinkku/pekoni of -you- choice ja lorauta päälle oliiviöljyä, sitä parempaa plaatua.

Aivan SAIRAAN HYVÄÄ!

Siitä huolimatta, tätä jäi pikkusen ja sekoitin loput eilen kuumaan riisiin, jonka nautin sitruunalla ryyditettyjen pannulla paistettujen broiskun paistileikkeiden kanssa.

Ja arvatkaa mitä?

Aivan SAIRAAN HYVÄÄ!

Syksyn ensimmäiset Ruokaverstaatkin starttaavat papujen hengessä
kohta Seinäjoella ja Kurikassa. Tutustutaan mm. härkapapuun niin tuoreena kuin jalostettuna. Keskustellaan vaikka siitä, onko pavun näytettävä  ja oltava käytettävä lihan tapaan. Ovatko uudet tuotteet kauan odotettu kestävämmän kehityksen ratkaisu  geeneihimme syöpuneeseen lihanhimoon?

Takuulla mielenkiintoista ja ajankohtaista. Niin kuin aina! Ilmoittaudu mukaan!

TÄY-TE-TÄÄN, PAP-RI-KAA...

Tiedättehän te sen joka kanteleensoittajan, pikkuviulistin tai jopa nokkahuilistin ensimmäisen kappaleen Ostakaa makkaraa? Jostakin syytä se takertui korvamadoksi juuri kun yritin miettiä otsikkoa tälle paprikajutulle. Toivottavasti ei tartu nyt teihinkin...

Toinen asia on, kannattaisko koko kirjoitustuokio jättää odottomaan hetkeä jolloin aivotoiminta suoltaisi vähän monimutkaisempia sävelkulkuja. Mutta eikös se välillä ole lyhyempänä se virsikin kauniimpi?

Sitä minä vaan halusin sanoa, että jos haluatte hyvää ja kasvista, jotain minkä voi syödä joko pääruokana tai lisukkeenä, joka maistuu seuraavanakin päivänä lämmitettynä ja jossa uuni loihtii raaka-aineista esiin paljon enemmän kuin osiensa summan, jossa paprikan paahteisuus ja makeus, tattarisuurimon hienovireinen pähkinäisyys, tomaatin ja sipulin hapokkuus ja fetan suolainen kermaisuus harminisesti yhdstyvät, niin täyttäkää näitä pitkiä makeita paprikoita (lähes tulkoon putosin itsekin melodia-osuudesta tuossa lausehirviössä). 

Ja jos nyt haluaa aivan väkisin jotakin lihaa, niin harkitkaa sekaan paistettua raaka-chorizoa.

Pitemmittä puheitta, käykää noukkimassa resepti talteen Apetinan sivuilta, jonne sen laadin.

Täyttäkää, paprikaa, eurolla ja kahdella jo paljon saa!

Yhteistyössä Apetina