PELLILLINEN SUKLAAPIIRAKKAA

Voikos tämän helpommalla enää päästä? No ei voi! Tämä suklaapiirakka tai suklaapalat tai suklaaruudut, mikä niiden kutsumanimi nyt ikinä onkaan, on käsittämättömän helppotekoinen  ja mielettömän mehevä. Se näyttää hyvältä, maistuu hyvältä ja on tekotavaltaan yksinkertainen, helppo ja nopea, eli pitää sisällään kaikki mun ruuanlaiton ykkösadjektiivit.

Ihan tuttu juttu on, että mokkapalat maistuvat kaikenikäisille. Ne ovat menekkitavaraa niin juhlissa kuin myyjäisissä. Mokkapaloja olen syönyt monenlaisia, aivan mielettömän herkullisia ja sitten sellaisia ei niin priimojakin, jotka nekin kyllä yleensä ylittävät aina herkkutarjottavan kynnyksen. Olen itse vähän kriittinen aina omien leipomuksieni suhteen, enkä ollenkaan mene väittämään, että mokkapalat olisivat bravuurini (toisinaan arkipäiväisimmät reseptit osoittautuvat haasteellisimmiksi, itse kompastun mokkapalojen lisäksi usein perunamuusiin tai ressun/kropsuun). Saan mokkapaloistani helposti a)kuivia b)tosi lättyjä.

Olen nyt tässä kuukauden sisällä ollut talkoilemassa kaksi kertaa ratsastusseurani, Etelä-Pohjanmaan urheiluratsastajien kisoissa, ensimmäiset olivat alueen koulukisat ja viime sunnuntaina oli sitten esteratsastuksen alue-hallimestaruudet. Silloin kun pääsen mukaan kisatalkoisiin (nämä kisat ovat nykyään useimmiten harmillisesti päällekkäin pikaluistelukisojen kanssa), osakseni lankeaa Kiikun paarin, eli kuuluisan kisakanttiinimme organisointi. Paari toimii niin, että myymme kahvia, suolaista ja makeaa, sämpylöitä ja reissareita ja keittoa,  ulkona grillaamme ainoita oikeita  Itikan Atrian käristeitä ja yritämme pitää myös talkooväen hengissä pitkän kisapäivän aikana. Seuran jäsenet leipovat kanttiiniin myytäviä, ja näistä herkuista Kiikun paari on erityisesti tunnettu.

Ahkera talkoolainen, heppaäiti ja ystäväni Suski leipoi molempiin kisoihin pellillisen suklaapiirakkaa, oikein mehevää, joka meni kuin kuumille kiville. Viime kisoissakin pari asiakasta kävi erikseen kertomassa, että olivat kyllä elämänsä parhaat mokkapalat, niin pakkohan se oli uskoa. Käytännössä nämä eivät kyllä ole mokkapalat ollenkaan, kahvia ei käytetä kuorrutuksessa ja tekotapa on mokkapalojakin yksinkertaisempi.  Suski on saanut reseptin aikoinaan ystävältään Annikalta ja tämä lieneekin olevan  just sellainen suosittu leipojalta toiselle kiertävä ketjuresepti. Mutta koska uusi minulle, niin ehkä myös sinulle!

Suklaaruudut
iso pellillinen

I
200 g voita
2,5 dl vettä 
1/2  tl suolaa
4 rkl tummaa kaakaojauhetta

II
5 dl vehnäjauhoja
4 dl sokeria
1,5 tl soodaa

III
2 kananmunaa 
1 dl piimää tai luonnonjugurttia

kuorrute
100 g voita
1 rkl  tummaa kaakaota
4 dl tomusokeria
2 rkl maitoa

Sulata kaikki I osion ainekset kattilassa ja anna jäähtyä.

Sekoita II osion aineet toisiinsa kulhossa ja kaada mukaan  jäähtynyt kaakao-voiseos. Sekoita.

Lisää kananmunat ja jugurtti/piimä. Sekoita tasaiseksi. Kaada tainina leivinpaperin päälle uunipellille ja paista  200 asteessa n. 20 min.

Valmista kuorrute sulattamalla voi, lisää kaakaojauhe ja maito sekä tomusokeri. Sekoita sileäksi ja kaada hetken hengähtäneen piirakan päälle.

Päälle vielä strösselit, jos siltä tuntuu!

Sain leipojakaveriksi leipojista ihanimman, eli Maitotytön joka aamulla kysyi voitaisko me leipoa jotakin tänään ja mulla oli heti tämä resepti takataskussa. 

Tämä liittyy nyt kyllä tuoreeseen huono äiti traumaan: Viime viikolla syötiin iltapalaksi tekemääni pizzaa, minä, lapset ja siskoni ja juteltiin siskon kanssa riittämättömyyden tunteesta. Siskoni ihmetteli, että kuinka hän pystyisi ylipäätään suoriutua opettajan työstään, jos hänellä olisi perhe ja lapsia. Minä lohdutin, että sitä vaan selviytyy, ja lisäsin, että ikävintä on kun kaiken mahdollisen "ikävän" syyksi tulee ulkopuolelta paineet, että koska et ole ollut tarpeeksi läsnä lapsillesi.

Onneksi pystyin tähän vetäisemään sitten kuitenkin väittämän väärin todistamiseksi valttikortikseni luulemani  suoran kysymyksen päydän ääressä istuville lapsilleni: 
- Eikös äiti oo ollut tarpeeksi teidän kanssanne?

Yhtäaikainen - EI! vastaus molempien suusta oli kyllä vähä kuin sangollinen jäistä vettä niskaan ja aloin tietysti heti selittäämään, että miten niin...

Urhoriparinkäynyt15v alkoi muistella esimerkkinä jotakin reilusti yli kymmenen vuoden takaista tapahtumaa, kun samanikäinen naapurin Minttu-oli meillä yökylässä vanhempiensa yhtäaikaisen yötyövuoron takia ja alkoi itkeä illalla ikävän tullessa, jolloin minä otin Mintun syliin ja lohdutin. Urho olisi myös halunnut syliini, mutta olin kuulemma vaan lohduttanut Minttua, vaikka olin opettanut Urholle, että äidin syliin saa AINA tulla. 

Maitotytöltä kysyin vielä erikseen, että mitä sä olisit halunnut äidin kans tehdä enemmän (tuskallisen tietoisena siitä, että en koskaan ommellut hänen kanssaan niitä barbien vaatteita), niin Maitotytön vastaus kuului
- No, vaikka leipoa!

Siis kaikista maailman asioista: leipoa! 

Olen traumatisoitunut. 

Maitotytön kanssa leipoessa tuli ilta ja pimeä, paloista tuli tosi muhevia, vaikka reunat vähän paloivat. Ilta ja pimeä mainitaan siksi, että kuvaaminen jäi. Koristelut olivat myös vertaansa vailla kun Maitotyttö pääsi vapaavalintaisesti strösselivarastoihini ja naapurin Linnean kanssa koristelemaan. Kuului vaan  - hups! ja 
- oho ! kun purkista aina humahti kunnon kasa, jota sitten yritettiin sormilla levitellä. Että onneksi ilta ja pimeä.

Tein vielä itselleni harvinaisen uusinnan seuraavana päivänä, koska halusin kokeilla pienempää sokerimäärää. Laitoin taikinaan 3 dl sokeria 4 sijaan. Tulos? Piirakka edelleen aivan yhtä makea, mutta ihan kuin himpun verran likilaskuisempi, edelleen kyllä mehevä ja kuohkea.

Ja sitten jäin kaipaamaan sitä kuorrutteen pientä kahvinvivahdusta. Alkuperäinen kuorrutus on tosi maitosuklaamainen mutta lisäsin 1/2 lusikallista pikakahvijauhetta mukaan. Toki maitoruokalusikalliset voi varmaan korvata kylmällä kahvillakin.

Lopputulos: Teen mokkapalojen pohjan tästä lähin aina tällä ohjeella ja 4 desillä sokeria. Kuorrutteeseen hipaus mokkaa.

Minusta tulee vielä paras mokkapala/suklaapiirakka äiti ikinä!