SINÄKIN TUNNET NÄMÄ VILLIYRTIT!

Nimittäin nokkosen ja voikukan. Niitä kun kasvaa kaikkialla. Nokkospuskaan ei montaa kertaa tarvitse lapsena keikahtaa, kun sen oppii tuntemaan (ja varomaan), eikä kesä ole oikein täydellinen jos ei ole voikukkaseppelettä sitonut.

Molempia villikasveja pidetään vähän rasittavina (koska nokkosen polte ja voikukkan valloittava leviäminen nurmikolle) rikkaruohoina, mutta itse asiassa, voiko kauniimpaa näkyä olla kuin auringon väreissä hehkuva voikukkaniitty tai upean vihreä nokkonen.

Ja ennen kaikkea, molemmat ovat ihan superravintopitoisia ja monikäyttöisiä. Nokkossämpylät, -letut ja -keitto ovat todellista herkkua ja voikukasta voi käyttää kaiken juuresta kukkaan, ehkä nyt kukkavartta lukuunottamatta.

Keräsin sanomalehteen muutaman kivan tavan käyttää näitä kaikkien käsillä olevia villiyrttejä viime viikolla. Reissun takia jäi tämä teaseri tekemättä viime torstaina, mutta jos reseptit kiinnostaa niin löytyy viime viikon esim Kalevasta ja Turun Sanomista.

Tuossa ensimmäisessä kuvassa komeilee villiyrtti ja vuohenjuustopizza, tällä kertaa siis nokkosesta ja voikukan lehdistä, mutta villiyrttipizzaan sopivat toki kaikki villiyrtit, ketunleivät, suolaheinät ja muut.

Nokkonen on myös erinomaista risotossa. Kuvan risottoon käytin kuivattua nokkosta, siksi väri ei ole niin heleän kirkas kuin tuoretta nokkosta käytettäessä

Vai mitäs sanotte näistä nokkoskuorrutteella kaunistetuista minisuklaamuffineistä? Näitä teen kyllä juhlapöytään, jos meillä joskus jotkut keväiset juhlat ovat. Myös maku mätsää hienosti yhteen.

Entäpä voikukka sitten? Kannattaa ihan ehdottomasti tehdä  nupuista Pohjolan kapriksia. Niitä voi tehdä sekä pikkelöimällä että fermentoimalla, en ole vielä ihan pystynyt päättämään  kumpi tapa on lempparini. Tärkeintä on kerätä nuput oikeaan aikaan. Kun nupussa ei ole vielä YHTÄÄN kukkavartta, eli se on tiukasti kiinnittynyt voikukan ringissä kasvavien lehtien keskelle maanrajaan on aika kerätä tuo tiukka nuppu. Sen alta löytyy usein vielä 3-4 kehittyvää nuppua. Kukkavarren kasvattaneen nupun sisällä on jo voikukan pehmeät terälehdet valmiina, joten olipa nuppu kuinka pieni tahansa, siitä tulee aina pehmeä ja se varteen nupun liittävä mykykohta on lisäksi karvas.

 

Voikukasta keitellään myös ihanaa vegaanihunajaa eli voikukkasiirappia, jolla maustat lätyt ja jätskit ja muut. Mua hymyilyttää joka kerta maistaessani sitä, että miten voi olla näin hunajaista. Mehiläiset jää pian ilman hommia....

Jos et siis ole vielä tutustunut villiyrttien kiehtovaan maailmaan ja hortoiluun, eli niiden keräämiseen, aloitappa näistä kaikkein tutuimmista. Siitä sitten joka alkukesä opettelet tunnistamaan ja käyttämään paria uutta. Suomessa on paljon tosi hyvää kirjallisuutta aiheesta, esim Sami Tallbergin Villiyrtit-kirja on kevään tullen raamattuni. Lisäksi löytyy kaikenlaista villiyrttikurssia ja -kävelyä.

Muista nyt kuitenkin se, että keräät vain sellaisia, jotka varmasti tunnistat. Älä kerää autoteiden varsilta tai tunkioilta, ehkä kannattaa polun varrella pitää myös koirahihnan mittainen turvaetäisyys. Eli kerää puhtaasti, kerää nuorina, kerää vastuullisesti (älä niitä koko kasvua).

Ja käsittele oikein, eli nokkoselle suositellaan esimerkiksi ryöppäystä, koska se herkästi kerää nitraatteja, kasvupaikasta riippuen.

Molemmat sisätävät paljon vitamiineja ja kivennäisaineita ja kuituja, eli kyllä, nokkonen ja auringonkukka kannattaa hyödyntää!

 

Mesiangervo

Mesiangervo tuntuu kasvavan nyt kaikkialla. Viereinen laskettelurinne on täpösen täynnä tuota pitkäsatoista kukkaa. Mesiangervoa voi nimittäin kerätä kesä-, heinä- ja elokuun. Voiko kiitollisempaa kasvia enää olla? 

Viime vuonna en tuntenut vielä koko kukkaa. Paitsi nimen  ja että sitä käytettiin huippukokkien hortoiluresepteissä ja Sillä Sipulin Merituulen mazariineissa Merituuli, en löydä reseptiä? Mutta en minä oikein todella tiennyt miltä se edes maistuu.

Sami ei pannee pahakseen, että kirja on kuvattu mesiangervopedillä....

Tämän vuosikymmenen yksi hienoimmista trendeistä on luonnossa kasvavien villiyrttien kerääminen ja hyötykäyttö. Oman kasvituntemukseni voin kiteyttää oppiin , että niittyleinikki on myrkyllinen, muuten olen ollut , niin maalaistyttö kuin olenkin, aika hukassa kasvien kanssa. Viime vuodet olen kuitenkin kovasti seurannut hortoilua, lukenut reseptejä ja kaihonnut mielessäni, että kyllä minäkin. Keväällä sain arvostelukappaleen Suomen villiyrttikurko Sami Talbergin Villiyrtti keittokirjasta. olen valehtelematta lukenut sen 5 kertaa kannesta kanteen ihmetellen ja hämmästellen ja toivottavasti joka lukukerralla myös jonkun tiedonmurun tallentaneenakin. Kirjassa  esitellään 75 villikasvia, jokainen myös reseptin kera. Kuvat ovat hyvät ja tieotomäärä huikea. Lupasin itselleni joka kesä opetella tunnistamaan ja hyödyntämään pari villikasvia ( ja ystäväni Suolaa&hunajaa Jonna keväällä jossakin minua haastoikin hortoilun pariin? Hortoiluksia kutsutaan siis villikasvien metsästystä). Mutta koska kesä menee ja minä olen hidas, niin nyt vasta pääsin mesiangervon kimppuun.

Mesiangervo kasvaa rantaniityillä ja pensaikoissa, kosteilla niityillä ja vaikka siis laskettelurinteessä, joka sekin oli tosi kostea. Se on korkeana kasvina helppo tunnistaa (0,5-1,2m) Kukat ovat tuoreena kermanvalkoista höytyvää ja itse keräsin kukinnot vain vartta sormieni välissä vetäen, varsia ei siis tarvitse katkoa. 

p

Ja se iiihana tuoksu! Martsipaani! huudahti Maitotyttö ja oli oikeassa. Kukasta lähtee suloinen mantelinen tuoksu ja myös maku, jonka se antaa on voimakkaan mantelinen. Sami kertoo suosivansa kuivatun kukinnon käyttöä, koska aromin intensiteetti on niin voimakas.

Minä levitin ison paperikassillisen  kukintoja muutamaksi päiväksi ihan vain sanomalehtien päälle ruokapöydellä kuivumaan  ja sitten purkitin sen Euroshoppertölkkiin. Testannutkin jo olen ja kohta tulee reseptikin ja sitten varmaan vielä useampi, eli käy keräämässä omat mesiangervon kukinnot, niin ei sitten tarvitse pähkäillä eioota talvella kun jaan ihania reseptejä. Vielä siis kerkiää!

Parasta aikaa hortoiluun olisivat kuivat ja aurinkoiset aamupäivät, mutta saahan sitä muulloinkin toki.  Hortoilijan tärkeimpiin varusteisiin kuulunee pitkäpulttuiset housut, kumisaappaat ja paperikassi. Sekä tietenkin eväsmehu. Näin ainakin meillä.

Kaiken oppimisen ja ihanan uuden kasvin käytön ja sen jumalaisen maun tajuamisen, resepteihin soveltamisen lisäksi ihanimpia asioita, joita hortoiluretkestäni sain oli se, että olen ihan oikeasti ja juurta jaksain nyt opettanut perilliseni tunnistamaan yhden uuden kasvin. Sehän ei nyt haittaa, että opin sen juuri vasta itsekkin.

Mutta onneksi opin.