MÄISKIS! Murskatut kurkut -salaatti

Aggressiota? Turhautumista? Liikaa voimaa hauiksessa pullistelemassa? No nyt saat luvan perästä mäiskiä kurkkua! 

Mäiskitty kurkku imaisee itseensä maku-aineet jättäen silti rouskutusta vielä hampaillekkin.  Kiva salaatti ja lisäke vaikka grillaus-aterialle, sanon minä.  Ja tietysti se normi nopee-helppo-näkökohta. ja just nyt on kotimaiset kurkut parhaimmillaan ja halvimmillaan. Syökää kurkkua, hyvät immeiset!

Murskatut kurkut-salaatti
2 kurkkua
1 rkl sesamöljyä
1 rkl miriniä tai riisiviinietikkaa
1rkl vaaleaa soijaa
1 punainen chili pilkottuna
2 valkosipulinkynttä murskattuna
1 rkl sokeria
1/2 tl suolaa

Pinnalle voi laittaa paahdettuja sesaminsiemeniä, meinasin mutta unohdin.....

Ota kurkut leikkuulaudalle ja leikkaa molemmista päästä pienet palat pois. Niitä et tarvitse. Murskaa kurkku joko suuren keittöveitsen lappeella taisesti runttaamalla tai kuten minä, kaulimella koko pituudelta mäiskien. Terapiaa!

Vedä sitten kurkku pituussuunnassa halki ja puolita palat vielä kerran. Sitten pilko kurkku reiluiksi suupaloiksi. Nosta kulhoon

Yhdistä kaikki muuta aineet ja sekoita kunnes sokeri on sekoittunut nesteisiin. Kaada kurkkujen päälle kastike ja sekoita. Syö vaikka heti tai anna maustua jääkaapissa.

Pinnalle sopisi vielä tosiaan paahdetut sesaminsiemenet tai yrteistä vaikka korianteri, lehtipersilja tai ruohosipuli. Jos haluat tuunailla. Sesamöljy on aika olennainen osa makumaailmaa, joten se kannattaa pitää.

Tai mäiski ihan oma versiosi. Ja kurkun mäiskintä on aika siistiä hommaa, ei mitään granaattiomenatragedioita luvassa. Kunhan maltat lopettaa ajoissa.

Grillibataatti on niin kaunis !

Tuo oranssi väri on juuri omialtaan loppukesän ja alkusyksyn grillauksiin. Bataatti on harvoin nähty vieras meidän grillissä, varmaan superpehmoisen koostumuksensa vuoksi, olenko pelännyt vaikeaksi grillattavaksi. GoodFood 07/2013 -lehti sai minut testaamaan uutta reseptiä, ja siitä tuli oitis aivan suosikkiykköslisuke liharuokien kylkeen. NaapurinUllakin hurmaantui täysin, toisin kuin NaapurinVesa, joka pahoitteli, ettei vain millään osaa herkistyä makeille mauille muuta kuin jälkkäreissä. Ja näin puhuu mies joka maistamatta lisää salami-aurajuuston päälle reiluhkolla kädellä suolaa. Että en minä kovin paljon ottanut itteeni.

Grillibataatin todellinen kruunu oli itseasiassa chipotle-maustevoi, savuisen tulinen chilivoi on täydellistä pehmeänmakean bataatin päällä. Ja sisällä. Kaikkialla.

Ainoa ongelma reseptissä on oikeastaan bataattien hervottomat koot, olisi kiva tehdä jokaiselle oma bataatti uuniperunan tapaan, mutta meillä saatavat ovat yksinkertaisesti liian suuria siihen. Esikypsensin omani kokonaisena ja suurimman laitoin 4 osaan, hiukan pienimmän puolitin ennen grillausta.

Grillibataatti ja Chipotle maustevoi

Kokonaisia bataatteja ruokailijoiden määrän mukaan

maustevoi n. 6:lle
150g voita huoneenlämpöisenä
2 valkosipulinkynttä murskattuna
pari chipotle-chiliä (chipotlechili-tölkistä katso kuva, saa nykyään marketeista)

Laita bataatit uuniin kokonaisina 225 asteeseen ja paista pehmeiksi, koosta riippuen 30-60 min.Tämän voit esivalmistella jo hyvissä ajoin. Grillatessa sitten grillaat puolitetut tai 4 lohkotut bataati kuorineen kuumiksi.

Maustevoin saat yksinkertaisesti surauttamalla kaikki aineet tahnaksi sauvasekoittimella. Kääri sitten pehmeä tahna muovikelmun sisään ja muotoile tangoksi, anna kovettua pakkasessa tai jääkaapissa.

Tee kuumiin, grillattuihin bataatteihin viillot ja täytä ne kylmällä maustevoilla. Siis runsaalla kädellä, tähän tulee nimittäin himo. Varmista, ettei seurueessa ole syöjiä, jotka eivät koe makeita makuja omakseen pääruoka-annoksissa. Syö heidänkin osuutensa.

Lipstikkapesto. IIIHHHANA!

En ollut kyllä asiasta ensinnäkään varma, mutta nyt tiedän mihin saan tuhlattua lipstikkaani. Lipstikkapesto olikin niin hyvää, että sitä täytyy kokeilla kalan, pastan, possun, lampaan ja uusien pottujen kanssa ainakin. Tänään tarjoilin sitä pariloidun kanan ja kasvisten kanssa.

Minä kun vasta tulin sisään kylvämästä kasvimaataani, joudun jonkun aikaa odottelemaan myös yrttisatoa. Siksi ihan ottaa päähän, kun lipstikka puska on jo rinnan korkuurella ja välillä tuntuu, että ei oikein osaa sitä käyttää. Joo, joo, olen minä tehnyt lipstikkakeittoa ja jopa lipstikkajäätelöä, mutta nuokin ovat vähän sellaisia kerrankesässä elämyksiä, hyviä kylläkin. Luulen, että tämä pesto kantaa hiukan pidemmälle.

Lipstikkapesto

n. 3 dl lipstikanlehtiä (väljästi ajatellen)
2 valkosipulinkynttä hienonnettina
reilu1/2 dl pinjansiemeniä
 reilu1/2 dl parmesania (tai pikkulapsen nyrkin kokoinen kimpale)
1dl hyvää oliiviöljyä (kannattaa maistaa ettet lyö pestoon mitään kitkerän makuista vanhaa öljyä...)
1/2 sitruunan mehu
suolaa, mustapippuria

Koska minä olen minä, laitoin kaikkia aineet kerralla  tuollaiseen pikkutehosekoittimeen ja annoin koneen vääntää. En tiedä kannattaisko juusto vaikka raastaa ensin, mutta menipä tuo noinkin.

Lopuksi sitten maistoin vielä ja lisäsin vähän  suolaa ja mustapippuria.

Uskomatonta kuinka hyvin liperin voimakas maku liittoutui peston muiden ainesosien kanssa.Vielä tekovaiheessa maistelin liperin lehtiä ja olin varma, että lopputuloksesta syntyy fiasko.

Lipstikkapeston kaveriksi heitin pannulle  kuumaan oliiviöljyyn broiskun sisäfilepaloja ja toissapäivän grillatuista possuvartaista ylijääneet pikotut kasvikset; paprikaa, punasipulia, kesäkurpitsaa ja jokunen herkkusienikin näkyi olevan. Broisku kypsäksi ja suolaa ja pippuria koko komeuden mausteeksi, lautaselle keoksi ja päälle isosti lipstikkapestoa. Menin sitten keittämään vielä riisiäkin ja siihen sotkettu lipstikkapesto: nam! Mistä sainkin idean, että teen tabouleh tyylistä salaattia, korvaan yrtit lipstikalla... ehdinköhän huomenna.

Mutta teille kaikille, joilla on pääsy lipstikkapuskille, tehkää tätä!
Ja nyt juuri taitais olla ihan hyvä aika pakastaakin lipstikkasatoa talven varalle.

Tiristetyn kapriksen endiivisalaatti

Oikiasti kylläkin Jamie'n 30 minute meals -lisukesalaatti, mutta ohje oli niin koukuttava - kuten oli makukin - että kokeiluun meni.

Salaatti on ihanan suolaisen, karvaankirpeän etikkaisen rapsakka. Suomessa suositaan noin niinkun streotyyppisesti aika makeita ja raskaita salaatinkastikkeita, mutta muhun kyllä on aina vedonnut tämä keskieurooppalaisen tyyppinen etikkaisuus. Usein syön salaattini myös ilman kastiketta.

Salaatinkastike ei oo mulle siis mikään ongelma. Tai sitten on, mistä suunnasta sitä nyt katsoo. Tässä salaatissa kastikkeella on tasavahva osa trion muiden (kapris, endiivi) osapuolien kanssa. Sitäpaitsi, mikään salaatti jonka saa syödä sormin ei voi olla huono. Kunhan muistat, että endiivi on melko karvaan makuinen, sen takiahan ne belgialaiset haudutteleekin sen kinkun ja valkosoossin kanssa.

Minä kyllä sanon, että koukuttava maku, tämän kastikkeen ja ihanien öljyssä paahdettujen kapristen kera.

Endiivisalaatti tiristetyillä kapriksilla

2 belgialaista endiiviä eli salaattisikuri
2 punasikuria tai muutama retiisi (mulla ei ollut näitä, salaatti olisi kuvassa vielä kauniimpi jos olisi)

kourallinen pieniä kapriksia (ei niitä varrellisia)

1 puntti basilikaa
4 anjovisfilettä tai sardellia öljyssä
1 tl Dijon-sinappia
2 rkl maustamatonta jugurttia
3 rkl punaviinietikkaa
1 valkosipulinkynsi
suolaa ja pippuria
vettä
oliiviöljyä

Trimmaa endiivien päät ja ripottele irronneet lehdykät tarjoilulautaselle (tai viipaloi retiisit). Nypi basilikapuskasta lehdet ja ripottele pienimmät endiivien päälle.

Laita suuurimmat lehdet jonkun sortin blenderiin tai korkeaan astiaan missä voit huoletta huristella bamixillä yhdessä anjovisten (ja loraus niiden öljyä) sinapin, jukurtin, punaviinietikan, ja valkosipulin kanssa. Lisää saman verran oliiviöljyä ja pikku loraus vettä ja huristele kastike sileäksi. Tarkista suola ja pippuri ja happoisuus. Laita vihreä kastike söpöön pikku kannuun ja aseta jääkaappiin odottelemaan.

Paistinpannulle sitten loraus oliiviöljyä ja paistat kourallisen  valutettuja kapriksia rapsakoiksi. Ne ikään kuin vähän räjähtävät auki. Valuta kaprikset taalouspaperin päällä ja ripottele salaatin päälle.

Salaatin viimeistelee päälle valutettu viileä kastike.

Toimii.

Käristykselle kaveri

Ja sehän on tietenkin maa-artisokka-perunamuusi!

Viikonloppu uhkaa ilkeästi huveta käsistä ilman ainoatakaan postausta, siispä tässä pika-sellainen.

Viime viikonloppuna syötiin meillä superherkkusuosikkiamme hirvenkäristystä ja yllätys yllätys tänään mummolassa syötiin myös hirvikäristystä. Mutta tokko siihen voi kyllästyä. Ohje kaikessa pyhässä yksinkertaisuudessaan täällä.

Kun minulla oli jääkaapissa vielä Raijalta saamianin maa-artisokkia, päätin käristeen kaveriksi polkaista kunnon muusit. Mulla sattui olla myös kulhollinen hyvin karamellisoitunutta punasipulisilppua (luulin polttaneeni kikhernesalaatin sipulit edellisenäpäivänä ja tein salaattiin uuden satsin) ja näin pääsi lautaselle kelpo lisäke.

Maa-artisokka-perunamuusi

määrät väkimäärän mukaan

puolet jauhoisia perunoita

puolet maa-artisokkaa

ruskian karamellisoituneeksi pannulla helliteltyä punasipulia maun mukaan

reilu kimpale voita

lämmitettyä maitoa (vähän)

suolaa

Keitin perunat ja maa-artisokat kuorineen kypsiksi ja pusersin ne perunapuristimen läpi, niin ei tartte kuoria. Sekaan sipulit ja voi, sekoita, tarvittaessa hiukan maitoa. Lisää suola!

Nam!

Kilttejä mukuloota

Jos omat kersat jopa joulun alla välistä tuhmaaloovat, samaa ei voi sanoa näistä koiraystäväni Raijan penkistä kaivetuista maa-artisokka kaunokaisista. Nehän taipuvat kiltisti vaikka miksi. Ja varsinkin nyt kun tajusin, ettei nätä kirjaimellisesti moniulotteisia tyyppejä ole laisin pakko kuoria, päinvastoin, kuoret vaan tuovat intensiteettiä makuun. Hyvä pesu harjalla ja se on siinä. Sosekeitossa ei mitään ongelmaa ja näin paahdettuna kuori on yksinkertaisesti lisäbonusta. Ja että tämänkin asian tajusin vasta, kun luin kanssabloggajieni, joilla on taito uudelleen maustaa näkökulma kuin näkökulma, postauksia tässä syksyn mittaan. (aina upeat Sillä Sipuli ja Siskot kokkaa).

Nämä veijarit löysivät  tiensä uuniimme jo tuossa marraskuun puolella, mutta koska edellisen postauksen keitto innoitti muutaman kommentin tästä kuorimattomuudesta, niin ajattelin, että postaus olisi paikallaan. Tämä on muuten ehkä pikkuisen käänteinen Blogireality, kyseessä on nimittäin ihan tavallinen tiistai-ilta, kun ei ollut keritty ruokakauppaan sitten edellisviikonlopun ja ihmettelin mitä laitan ruuaksi. Jääkaapissa oli siis ystäväni tuomia maa-artisokkia, puolikas aurajuusto, ja pakkasessa härän entrecóte.

Oli kyllä pakko avata tiistaille myös viinipullo!(meillä yleensä vain viikonloppuvieraille)

Paahdetut maa-artisokat

Maa-artisokkia
öljyä
suolaa
pippuria
savupaprikaa

Pese mukulat hulellisesti ja puolita ne. Asettele ne uunivadille, pirskottele reilulla kädellä öljyä ja sirottele päälle haluamasi mausteet. Anna paahtua 200 asteessa uunissa n. parikymmentä minuuttia. Halutaan pikkuisen väriä ja napakka kypsyys. Maa-artisokka kuitenkin hiukan bataatin tavoin (en saa niitä ranskikisia onnistumaan?) mössääntyy helposti, jos se menee ylikypsäksi.

Entrecóte

Olin leikannut välikyljyksen pakkaseen jo valmiiksi pihveiksi. Siispä sulaneet ja huoneenlämmössä huilineet biffit kuumalle pannulle voiöljyseokseen. Paista molemmilta puolilta haluamaasi kypsyyteen, Medium on hyvä. Entrecóte on justiinsa sellainen viharakkaussuhde pihvi (sopii siis hyvin esim hääpäivä-illalliselle), Siinä oleva rasva maustaa sen upean maukkaaksi, mutta samalla suuhun voi tulla myös ikäviä jänteikkäitä "välipaloja". Henk kohtaisesti olen ratkaissut tämän ongelman sillä, että käytän aina superterävää pihviveistä syödessäni ja leikkaan suosista heti ne vähäkin epämääräiset välikohdat pois, enkä ota niitä suuhuni purkaksi. Hiukan voi lautaselle jäädä siis tavaraa, mutta maku on hyvä ja säästyy siltä yökkimisefektiltä, jonka minä ainakin herkästi saan epämääräisestä palasta (toivottavasti kellekkään ei jää traumaa tästä paljastuksesta).

Sinihomejuusto-rosepippurimaustevoi

100 g pehmeää voita
50g sinihomejuustoa
1 rkl kokonaisia rosepippureita morttelissa hiukan survottuna

Koko muu ruuanvalmistus kesti siis noin puoli tuntia, mutta maustevoista kannattaa aloittaa, että se ehtii jähmettyä. Survo siis kaikki ainekset sekaisin ja muotoile voipaperin avulla rullaksi ja kääri folioon tai kelmuun ja pistä pakkaseen pikajähmettymiseen.

Rakastan maustevoita pihvin kanssa, huomattavasti enemmän kuin kastikkeita. luultavasti koska ne ovat yksinkertaisia valmistaa, silti muutamasta ainesosasta saa herkullisen lopputuloksen. Tämän voin mulle vinkkasi herkkumessuilla Sara (La Fountain) ja tämä olikin tosi herkkua.

Sitten vaan tämä annoksista yksinkertaisin lautaselle:

Ettei nyt näytä niin lohduttomalta tuo annos niin valehtelen paljastan, että annoksen jälkeen nautittiin, kenties johonkin ksekieurooppalaiseen tapaan?, tiukka vihersalaatti.

Tää oli nyt sitä arjen juhlaa...

Karpalosta

Kaikista ennakkosuunnitelmista poiketen löysin itseni isänpäivänä tunkemassa maustevoita (voita, sitruksia ja yrttejä) kokonaisen kalkkunan nahan alle. Urho8v jopa ikuisti tapahtuman, ja toki  Urhon ensimmäiset ruokakuvat on julkaistava, vaikkakin kalkkunasta sittemmin paistopussista, rinta alaspäin paistotyylistä sekä sisäänsä ahdetusta appelsiinista ja klementiinistä huolimatta tuli melkoisen kuivaa elikkä mautonta. Ruokakuvat paljastavat kameran osuuden prosessissa, eivätpä nuo Urhon Otokset laadullisesti paljon äitinsä otoksien rinnalla kalpene.

Tästä äkillisestä kalkkunanpaistoprojektista on kiittäminen vanhempiani, joilla, ihan oikeasti saksankielentaitoisilla ihmisillä, meni yllättäen Putet ja Entet sekaisin. Eli äitini luuli, että heillä oli suuri ankka pakkasessa ja pyysi minua valmistamaan isänpäiväateriaksi heille, meille ja PikkuvelNuutin perheelle sitä ihanaa Pekingin ankkaa. Kävi kuitenkin lauantaiaamuna ilmi, että heillä olikin erittäin pieni kalkkuna... Ja minä kun olin suunnitellut menulle jo kiinalaiset sienikeitot ja muut.

Pikapikasuunnanvaihto.
Laitettiin alkupalaksi ihan mätitoast. Ainahan se on herkkua.

No äiti oli naapuriensa kanssa hakenut jostakin nevalta myös karpaloita pakkaseen ja tämän tietäen kinusin niitäkin pari pussillista, ainakin amerikkalaiset uskovat, että kalkkuna kaipaa karpalokastiketta.

Amerikkalaisilla sivustoilla aikani googlailtua tulinkin siihen tulokseen, että valmistankin kirpeänkuuloisen, kylmän ja helppotekoisen karpalorelissin. No, helppo ainakin jos satut omistamaan lihamyllyn.

Ja minullapa sattui olla uudenkarhia lihamylly kaapissa ennakkosyntymäpäivälahjana. Juu, ja se on ostettu ihan niitten makkarasuppiloiden takia! Mutta yllättäen ajettiinkin sisään karpalorelissillä.

Ilmeisesti olen sen verran hyvätuloinen (vrt. KÖYHÄN  ei kannata ostaa halpaa...), että harvemmin mitkään designvehkeet tai gurmeeferrarit kaappiini päätyvät, vaan siellä majailevat laitteet on enimmäkseen mallia sieltä-ostetaan-mistä-halvimmalla-saadaan, josta johtuen myös käyttöperiaatteeksi on muodostunut no-kestää-niin-kauan-kun-kestää. Vaikka jokunen täyskatastrofikin on käsiin levinnyt tällä menetelmällä, niinn yllättäen moni tuote on kestänyt ja kestänyt ja... Että tämä Lidlin 49 € lihamylly pelitti kyllä vielä aivan mainiosti. Katsotaan sitten miten käy kun otetaan kunnon ruhonosat käsittelyyn.

Karpalorelissi
5 dl karpaloita
2 omenaa
1 appelsiini
2,5 dl sokeria

Poista omenoista siemenkodat ja lohko paloiksi. Jynssää appelsiini juuresharjan kanssa kuumassa vedessä ja lohko. Aja karpalot, omenat ja appelsiini - joo, kuorineen!- läpi lihamyllystä.

Sekoita sokeri mukaan. Sitä voit lisätäkin jos haluat. Jos appelsiini tuntuu kitkerältä voit ensin kokeilla puoliskaa. Mutta tiesitkö, että appelsiinin oranssi että valkoinen kuoriosa sisältävät hesperidiini-flavonoidia, joka alentaa verenpainetta, auttaa pitämään kolesterolin kurissa ja hillitsee tulehduksia, siis ihan superruokaa!

Ja nyt kun olen päässyt tähän saarnaamisen makuun jo edellisessä postauksessani, niin on pakko jatkaa kun Ilkassa oli aika hätkädyttävä artikkeli karpalosta.

Otsikko oli shokeeraava: Vuosituhansien perimä menetetty.

Karpalohan on tosi satoisa marja. Se voi parhaimmilla karpalosoilla tuottaa helposti yli sata kiloa marjaa hehtaarilla. Sato ei hirveästi edes vaihtele, johtuen sen myöhäisestä kukinta-ajasta. 

Meillä on kahta eri tyyppiä karpaloa, isokarpaloa ja pikkukarpaloa, joista jälkimmäistä ei pidetä kovin arvokkaana juuri kokonsa takia.

Vielä 1900-luvun puolivälissä karpalo oli keskeinen marjamme puolukan ohella, mutta kaikkihan kaupan pakastealtaalla käyneet tietävät, että nyt ollaan ihan tuontimarjan varassa.  Eteläisessä Suomessa karpalo on jo aika harvinainen, johtuen soiden ojituksesta. Tälläisillä ojitetuilla alueilla karpalo ei kuitenkaan menestynyt, vaan tuli steriiliksi. Lehdessä haastateltu Metsäntutkimuslaitoksen tutkija Kauko Salo, surkutteleekin, ettei  -80 luvulla, kiivaimpina karpalosoiden ojitusvuosina perustettu edes taimitarhaa, jossa karpalon perimää olis voitu vaalia. Karpaloita saattaa jopa samalla alueella kasvaa  perimältään hyvin erilaisia (koko, kypsymisaika) ja nyt osa tuosta perimästä on ikuisesti menetetty. "Hauskinta" asiassa vielä lienee, että useinkaan soiden ojitus ja sitä myötä metsitys, ei lopulta onnistunut. Karpalot kuitenkin katosivat.

Että näin uutterasti on tehty töitä meilläkin terveysvaikutuksiltaankin huippumarjan tuhoamiseen. Sanovat muuten, että Amerikassa ja Kanadassa, missä karpaloita on ja käytetään huimasti, useat karpalokeisarimiljönäärit ovat lähtöisin Pohjanmaalta.

Että ihan vaan tiedoksi, jos joku jaksoi lukea. Muistan muuten minäkin, että kun olin pieni niin Mumma haki talveksi lakatkin ihan siitä ympäristön nevoilta. Kukapa on viimeksi törmännyt valokkiin tällä korkeudella?

Mutta hei, joka tapauksessa, tämä relissi piristää oivallisesti sitä kuivaa kalkkunaa.

Se on niin keltaista ja ihanaa...

Ja se on kuulkaa jotain, mitä nimihirviötä en viitsinyt edes otsikoksi laittaa, mutta paljastettavahan se on:
Tuoretta sokerimaissipolentaa suppilovahverohöystöllä.

Tämä on juuri tyypillinen maailmalta (siis Blogistaniasta) bongaamani resepti, pikkuisen jotakin itselleni uutta, jota en ole aiemmin kokeillut, mutta kuvaus tai kuvat saavat jo sinällään makuhermoni vettymään ja pääkopan raksuttamaan kuinka ja koska saan sovellettua tai jopa orjallisesti noudatettua reseptiä omassa köökissäni. Kelle tai mihin tilaisuuteen voisin sitä valmistaa? Onnistunko ylipäätään ja onko se sitten niin hyvää kuin väitetään, ja jos ei ole, niin epäonnistuinko minä vai resepti?

No tässä vaiheessa, ihanan yksityisen sunnuntailounaan syötyäni, (lounaalla tarjoilin siis kyseisen annoksen itselleni), voin sanoa, että ainakin minun lusikkaani tämä sopi oikein valtavan passelisti. Mulla on muodostunut maissiin joku erikoisen kiinteä suhde näin aikuisemmalla iällä, ainahan minä olen maissintähkistä tykännyt, mutta luulen, että vasta meksikolaiseen keittiöön rakastuminen on toden teolla tuonut, jopa sanoisin että maissinhimon. Ja nimenomaan sen  syvän, maissipuuromaisen maun, joka tulee (ihananan) tyypillisesti läpi missä tahansa annoksessa sitä on käytetty. Tätä on vaikea selittää, tunnen maun ja hajun milelikuvitusaisteissanikin, ja se ei siis ole se maku (tai mauttomuus) joka on  tonnikalasalaatin herne-.maissi-paprikasekoituksessa.

Tykkäsin reseptistä sen verta, että suosittelen ihan itse kokeilematta kokkaamaan myös alkuperäisversiota missä oman höystöni tilalla on herkullisen kuuloinen munakoisokastike. Tuunasin jääkaappini sisällöstä johtuen reseptiä takaisin klassisempaan suuntaan, eli vaihdoin fetan parmesaaniksi.

Periaate siis oli, että miksi valmistaa polentaa kuivista ryyneistä, kun sen voi tehdä tuoreesta sokerimaissista? Jopa meidän cittarista onnistuin löytämään tuoretta kotimaista sokerimaissia, mutta ymmärrettävästi tämä ruoka ei ehkä ole ihan ympärivuotisessa sesongissa Suomessa. En siis käyttänyt niitä esikypsennettyjä tähkiä vaan ihan fressin raakoja. Tsekkasin muuten kuoriessani suojalehdetkin tamaleja silmälläpitäen, mutta kovasti olivat kapeaa mallia, vaikkakin pitkiä.

Tuoretta sokerimaissipolentaa suppilovahverohöystöllä.
4.lle

Polenta:
4 sokerimaissintähkää (ei esikeitettyjä)
4 dl vettä
2 ruokalusikallista voita
1 dl raastettua parmesania
1/4 tl suolaa
mustapippuria myllystä

Suppilovahverohöystö:
1 l tuoreita suppilovahveroja tai niitä vastaava määrä pakastettuja (suppikset menee niin pieneen)
2 isoa punasipulia
1 rkl voita
2 rkl sherryviinietikkaa tai balsamicoa tai jopa punaviinietikkaa
1 ruukullinen rucolaa silputtuna
suolaaa, mustapippuria

Polennan valmistus:
Poista maissintähkistä suojalehdet ja "hiukset", leikkaa veitsellä pois kanta ja pala suiposta kärjestä. Raaputa/leikkaa sitten veitsellä veistämällä jyvät irti tähkän rungosta, joko pitämällä tähkää pystyssä leikkuulautaa vasten tai pituussuunnassa laudan päällä maaten (siis se tähkä, ei kokki)( nyt tuli mieleen, että eksyyköhän joku mun blogiin tämän jälkeen jos googlettaa Lauri Tähkää?)Ei haittaa, vaikka jyviä ei saa irti kokonaisina, kohta kuulet miksi.

Laita jyvät  mielellään pinnoitettuun kasariin ja kaada vesi päälle. Jyvien tulisi peittyä veteen. Keitä hiljaisella tulella 12 minuuttia ja nosta sitten reikäkauhalla tehosekoittimeen., säästä keitinvesi.

Aja jyvät sileäksi, lisää tarvittaessa keitinlientä. (Kyllä taa varmaan onnistuis sauvasekoittimellakin). Laita sitten maissitahna takaisin kasariin ja lisää vielä keitinlientä, että saat melko lievän keiton ja ala sitten hiljalleen sekoitellen keitellä maissipuuroa  10-15 min.kunnes saat sitä muusimaisen.Mminä jätin kyllä omani ehkä vähän löysähköksi, mutta tykkäsin siitä näin.

Lisää joukkoon voi ja parmesaani, suola ja mustapippuri ja keitä vielä 2 minuuttia. tarkista maku ja tarjoa.

Suppilovahverohöystön valmistus:
Paista suppilovahveroita kuivalla pannulla kunnes neste haihtuu, lisää voi ja puolirenkaiksi leikatut sipulit, hauduttele pehmeiksi. Lisää voita jos tarvis. Lopuksi  lorauta sekaan etikka, suola ja pippuri maun mukaan, anna kiehahtaa, sammuta liesi ja kääntele rucola joukkoon.

Annostele sienihöystö polentan päälle. Maut sopivat ihanasti, lempeä maissi pehmensi suppiksien ja rucolan hiukan pippuristakin kirpeyttä.

Ehdottomasti teen tätä  polentaa joskus sen munakoison kaveriksi ja  illallisfiinistelyissä kalalle tai pihvinkin seuraan.

Mutta kuten leikkisästi tavataan sanoa (=tosi ärsyttävä sanonta) ei muuta kun lusikka käteen ja ääntä kohti!

Churrasco ja mangosalsa

Churrasco-sana löytyy sekä portugalin-, että espanjankielestä. Huomattiin pikkuveliNuutin kanssa juhannuksena, että merkitykset sen sijaan vaihtelevat maasta toiseen. Minä olin juhannuksen grillailuja varten kaivanut esiin Suomen Kuvalehden Gourmet 2/08 lehden, kun olen sitä säilyttänyt, siinä oli nimittäin niin erinomainen grilliruoka-artikkeli. josta moni resepti vielä kokeilematta. Churrasco-pihvi oli juuri tälläinen. Kun näytin pikkuveliNuutille artikkelia, hän välittömästi ilmoitti, ettei churrasco ole  mikään pihviruokalaji, vaan yleisnimitys kaikelle grillattavalle, vähän kuin B-B-Q. Näin siis ainakin Brasiliassa, jossa veljeni vietti vaihto-oppilasvuotensa.(terveisä myös Mausteiselle Mantelille samalle suunnalle).

Asiaa tutkittuamme sitten huomasimme, että se kyllä itseasiassa on sitten monessa maassa nimi myös tietyntyyppiselle grillattavalle pihville; ohuelle, PITKITTÄISSUUNTAAN leikatulle naudanpihville.

Mutta ennen juhannusaaton ateriaa, oli pieni mutka matkassa:

Grilli seisoi vielä paketissa. Entinenhän sanoi itsensä irti alkukuusta. Hajosi käsiin, etten paremmin sanoisi. Uusi hankittiin kriteereillä suuri mutta halpa.

Uskomatonta kyllä, pikkuveljen ja isonsiskon saumattoman yhteistyön tuloksena grilli kuitenkin kuoriutui esiin vajaassa parissa tunnissa. Ja ilman ainuttakaan poikkipuolista sanaa. Toisin olisi tainnut olla Iso-Hoon kanssa kootessa, hermorakenteensa  kun on melko räjähdysherkkä( siis minustahan asia ei voi olla kiinni!). Samaa sanoi kyllä kälyni NuutinMinna; ei kuulemma ihan mene aina ilman riitoja heilläkään tälläiset koontisessiot, noin niinkuin lievästi ilmaistuna. No, jokainen varmaan tietää mistä puhun.

Veljeni puikkas kuvan valmiista juhannusteosta jo naamakirjaansakkin, missä hyvin aiheeseen liittyvästi brasilialainen ystävänsä jo kommentoi: "Minne ne hiilet pannaan?"

Mutta takaisin pihviin. Löysin netistä sitten muuten toisenlaisenkin leikkuutavan churrascolle: Siinä file pätkäistään normaalisti poikittain n. 5 cm paloiksi. jotka sitten fileointityyppisellä veitsellä avataan spiraalimaisesti  syynsuuntaan ohueksi pihviksi, vähän niinkuin avattaisiin kääretorttu rullalta. (Nigaragualainen tyyli). Täytyy kokeilla joskus sitäkin. Itse tein oman ohjeeni mukaan. Veljeni oli ostanut suomalaisen mahdollisimman pienen fileen (no, meitähän oli vain 3 aikuista syömässä ja 3 lähes syömätöntä lasta), ja se todellakin oli pieni, suurinpiirtein käsivarteni paksuinen, siis kyynärpäästä alaspäin. Tähän leikkuutyyliin olisi nimittäin tarvittu sellainen jyhkeä brassifile, sen keskikohdasta olisi onnistunut mainiosti. Nyt ei aivan pystynyt toteuttamaan ulkonäöllisesti.

Churrasco-pihvi ja mangosalsa
4:lle

600-700g naudan sisäfileen keskikohtaa
1/2 dl grillausöljyä ( 1 dl rypsiöljyä, 3 rkl soijakastiketta, 1/2 dl ketsuppia, 1 valkosipulinkynsi, 2 rkl siirappia, mustapippuria myllystä, surauta kaikki tasaiseksi sauvasekoittimella)

Kun ensin olet putsannut fileen ja leikannut paksuimman keskikohdan erilleen, n. 20cm pätkän ehkä, leikkaa sitten palasta syyn suuntaisesti eli siis pituussuntaan 4 palaa. (Siis niinkuin jos tekisit voileipäkakkua leikkaamattomasta vuokaleivästä). Eli nyt sinulla pitäisi olla 4 suorakaiteen muotoista pihviä, joita voit vielä kevyesti nuijia nyrkilläsi litteämmiksi. (oma fileeni oli tosiaan niin ohut, että jouduin leikkaamaan pitemmän keskiosan, sen kahtia ja ne kahtia pituussuuntaan, siksi kuvani pihvistä ei nyt ole aivan sellainen kuin sen kuuluisi olla, kääntäessä sain ne vielä grillissä jotenkin supuun, mutta jos ymmärrätte tekniikan?) Sivele pihvit grillausöljyllä.

Niin, nämä  nyt ei sitten ole sattuneesta syystä suorakaiteen muotoisia

Grillaa pihvit tulikuumalla arinalla, niin etttä asetat pihvit 45 asteen kulmaan ritilään nähden, jos haluat taiteilla pihviin vinoruudutuksen. Silloin pitää siis kerran kääntää pihvin asentoa samalta puolen. Muuten vain nopeasti grillaus molemmin puolin, lautaselle ja syömään.

Ai niin se ....

Mangosalsa

2 kypsää mangoa
1 punasipuli
 1dl basilikasilppua
1 dl korianterisilppua
1 punainen chili
1vihreä chili
1 sitruunan mehu

Kuori mango ja kuutioi hedelmäliha. Silppua sipuli yrtit, viipaloi chilit. Sekoita ainekset keskenään ja purista sitruunamehu päälle. Tähän käy upeasti tietenkin myös lime.

Ja on kuulkaa aivan ihanainen lisäke grillattavien kumppaniksi. En nyt ehkä makkaralle ihan ensimmäisenä kattaisi, mutta naudan, kanan, possun, äyriäisten, kalan...kaikkien kanssa herkkua.  Nopeatekoinenkin, kunhan vaan löytää kypsät mangot. Suosittelen viidellä tähdellä, mikäli ette ole koskaan tehneet: *****.

Churrascon ja mangosalsan kera tarjoiltiin grillattuja maissintähkiä,  vähän kuin aterian alkuun oli tuoretta patonkia ja grillattua munakoisotahnaa, joka antoi tuoksunsa perusteella odottaa paljon, mutta oli aivan mitätön, eli uusintaan menee. Ei nimittäin ollut reseptiä ja yritin muistella kuinka sitä pitää tehdä. Alkuun oli myös mozzarellaa ja avokadoa jogurtissa.

Hauska yhteensattuma oli, että aloin katsomaan Gourmet-lehden artikkelin kirjoittajaa, nykyisin kun tuollaisiinkin asioihin tulee kiinnitettyä huomiota, ja kyseessä oli kukapa muukaan kuin edesmennyt Visa Nurmi, jonka tekosia tuo mozzarellareseptikin yhdessä Antti Vahteran kanssa on..Tykkään kyllä niin heidän tyylistään, ja ohjeet on aina lyhyitä ja ytimekkäitä, onneksi niitä jäi useampi kirjallinen jälkipolville.

Kotijuhannusta vietettii aivan pikkuisen myös haikeissa tunnelmissa, Kauhavalla nimittäin vietettiin Lentäjien Juhannusta 67:ttä ja samalla viimeistä kertaa ilmasotakoulun lakkauttamisen myötä. Saimme onneksi tuossa kotipihassakin Seinäjoellä todistaa muutamaan otteseen hävittäjien ylilennon, emme pienten lasten kanssa jaksaneet juhliin lähteä. Itse juhlassa en ole monta kertaa ollut, vaikka Kauhavalainen olenkin, olin jo pienenä hepvostyttö ja Suviyön Suurravit vetivät aina pitemmän korren. Mutta hävittäjälentueet taivaalla, siihen jylinään ja usein kauniiseen näkyyn totuin kyllä lapsuudessa ja haikealta tuntuukin tietää yhden aikakauden olevan loppu. Surettaa Kauhavan puolesta.

Herkulliseen ja simppelin ihanaan mansikkaiseen jälkiruokaan palaan myöhemmin.

...nyt muuten hoksasin, miksi se grillin kokoaminen sujui kuin tanssi.. Meillähän oli....

...TYÖNJOHTO kunnossa!

Kukkakaalta ja aurajuustoa

Tämä on herkullinen ja helppo tarjottava buffettiin. Enempi ehkä kesäruoka, niinkuin sesongin mukaan, mutta koska tätä oli jo aikoinaan Urhon ristiäisissä niin tein taas. Jotakin uutta, jotakin vanhaa, jotakin lainattua, jotakin sini...ai niin ne taisi ollakin häät. No toteen meni meilläkin jos tämä luetaan "vanhaksi", (oli kyllä ihan fressiä!), uutta olkoon vaikka limelohi uutta, ja lainattua oli esim, kastepöytä ja kastemalja Elli-serkulta, kun en löytänyt Urhon ihanaa tinaista maljaa...

Aurajuusto-kukkakaali

1, 5kg kukkakaalta
3 pussia aurajuustomurua
Iso puntti ruohosipulia silputtuna
pari tippaa tabascoa
3rkl Worchesterin kastiketta
0,5 l maustamatonta jugurttia

Pilko kukkakaali syötävän kokoisiksi kukinnoiksi ja ryöppää nopeasti kiehuvassa vedessä, niin että ne jäävät vielä aivan rapsakoiksi. Sekoita kaikki aineet (jäähtyneet kukkakaalit!) yhteen isossa kulhossa, koristele ruohosipulilla.

Tämä on siis aika iso resepti. Varmaan 30:lle noutopöytään. Ellei joku saa kukkakaalihimokohtausta. Tai paikalle satu sinihomejuustoaddiktia.

Voitteko uskoa, että ristiäisiä edeltävänä lauantai-aamuna cittarissa ei ollut ollenkaan tuoretta kukkakaalta! Ulkolaistahan se olisi ollut joka tapauksessa, mutta nyt oli jossain päin eurooppaa joku kuljetuslakko joka oli sotkenut toimituksia. Ei ollut todellakaan aikaa lähteä kukkakaalin perään ympäri pitäjää, joten otin suuren riskin ja ostin pakastekukkakaalta. Sulatin sen, mutta en enää erikseen ryöpännyt, ettei mene pehmeäksi. Ihan hyvin toimi, mutta osta kuitenkin ensisijaisesti tuoretta!

Kampasimpukoita sipulipyreepedillä

Keveä viikonloppumenumme sisälsi myös kermaa ja voita. Kevueksi kuvailu perustuukin ennemmin pääraaka-aineiden, herneiden ja kampasimpukoiden keveyteen. Eikä tämä ateria todellakaan saanut kenellekään ähkyä oloa, kuten joskus käy  vaikkapa herkullisen liha-aterian päätteeksi. 

Ystäväni Virpin kanssa halusimme laittaa herkkuamme kampasimpukoita kerrankin kotikeittiössä ja kuin tilauksesta Koti ja Keittiö - lehdessä 3/2011 oli tämä resepti, joka herätti kiinnostuksen vähän erikoisemmalla lisukkeellaan. Siis tavanomaisista tavanomaisin sipuli, mutta ettäkö ihan pyreenä ja pelkästään...  mielenkiintoista...

Lisäkkeestä tuli hyvin risottomaisen näköinen, erittäin pehmeän makuinen ja onnistunut. taidan tehdä seuraavaksi paistetun maksan seuraksi...

Toteutus noudatteli siis tiukasti alkuperäistä reseptiä. Niinpä tyydyn iloksenne kopioimaan tähän alkuperäisen reseptin. Koska maitotyttökin varmaan kohta herää päivänokosiltaan.

Paahdetut kampasimpukat ja kermainen sipulipyree

4 annosta

12 tuoretta tai pakastettua kampasimpukkaa
1 rkl öljyä
25 g voita

Kermainen sipulipyree:
350 g salottisipuleita
1 valkosipulinkynsi
2 rkl oliiviöljyä
1 dl kuohukermaa
1/2 tl sokeria
ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria

1. Sulata jäiset kampasimpukat hitaasti pakkauksessaan jääkaapissa. Valuta ja nosta kampasimpukat kuivahtamaan talouspaperin päälle.

2. Valmista sipulipyree. Kuori ja hienonna salottisipulit ja valkosipulinkynsi. Kuullota sipuleita hiljalleen pannulla noin 10 minuuttia, kunnes ne pehmenevät. Lisää kuohukerma ja sokeri. Anna hautua, kunnes kerma on täysin imeytynyt sipuleihin. Mausta suolalla ja rouhitulla mustapippurilla.

3. Kuumenna öljy pannulla ja lisää kampasimpukat. Paista kampasimpukoita kohtalaisella lämmöllä toiselta puolelta, kunnes niissä on kaunis paistopinta. Lisää voi, anna sulaa ja valele sillä kampasimpukoita.

4. Nosta sipulipyreetä lautasille ja simpukat päälle. Tarjoile lisänä vihersalaattia tai versoseosta.

Meillä annokset tarjoiltiin vihersalaatin ja tomaattibruchettojen kera kun sopivasti oli ei niin  tuoretta patonkia. Pere Ventura, tuo Silja Linen "laivan kuohuviini" on ihanan rapsakan kuivaa cavaa ja täydensi passelisti niin alku- kuin pääruokaakin. Huomaan yhä useammin ( no silloin harvoin kun valintatilanne ylipäänsä on edessä...) valitsevani kuohuvaa läpi aterian. Viinikaappiimmekin on kertynyt jo kunnon samppanjaosasto. No, ehkä se antaa aihetta epäillä, että me nimenomaan EMME juo niitä... : )

Kasviskaviaaria blineille

Apua, helmikuun viimeinen kolmannes jo käsillä, eivätkä meidän keittiössä ole vielä blinipannut käryn-siis kuumenneet...

Mutta onneksi on äiti, ihana äiti, joka ehti meidät jo yksi sunnuntai kutsua blineille.  Tarjolla oli näitä talven herkkuja mm. suolakurkun, smetanan ja hunajan,

kylmäsavulohen (kalastajan valmistamaa), ja poromoussen sekä tietenkin perinteisen mädin kera.

Mutta yllätys, yllätys, mikä oli tosi hyvää? Äiti oli myös valmistanut Ruokapirkan reseptillä kokeiluluonteisesti kasviskaviaaria, ja sehän osoittautuikin erittäin oivaksi blinin lisäkkeeksi. Minäkun olen niin kaavoihin kangistunut, että en aina lähde toteuttamaan noita kasvisreseptejä, kun en miellä itseäni kasvissyöjäksi, mutta taas tuli todistettua, että pitäisi ihmisen osata olla avarakatseisempi.

Eli jos siellä nyt on joku yhtä kaavoihin kangistunut kuin minä, niin suosittelen lämpimästi valmistamaan tätä lisäkettä, ihan vaan vaikka pöytäkunnallisille lihansyöjiä.

Kasvisviskaviaari


1 tlk (2 dl) kermaviiliä

1 1/2 dl maustekurkkuviipaleita kuutioituna

1 tomaatti kuutioituna

1/2 paprika kuutioituna

1 dl persiljaa hienonnettuna

1 rkl sinappia

1 rkl kapriksia

Sekoita kaikki ainekset yhteen. Maistuu ihanalta kuumien, rapeiden, vastapaistettujen, voisulaa tihkuvien blinien kera.
 
Ja ensviikolla muuten ne blinipannut kuumenee meillä.

Papaijasalaatti

Lokakuun RuokaPirkasta jäi rakuunabroilerin lisäksi kaivelemaan vielä tämä papaijasalaatti.
Näin sai alkunsa siis nopea illallinen. Alkuperäistä muokattu aineiden määrissä.

Papaijasalaatti

1prk papaijaa  (onko niiden pakko olla aina sokeriliemessä?)
pari desiä minitomaatteja
1dl suolapähkinöitä
2rkl thai sweet chilli -kastiketta
puristettua sitruunaa (olis pitäny olla limeä, mutta kun ei ollut)

Valuta papaijat, puolita kirsikat ja rouhi pähkinät veitsellä vähän pienemmiksi. Sekoita kaikki kulhossa kastikkeen kanssa ja purista sitruunaa tai mieluummin limeä päälle.

Valmis!

Kaveriksi paistoin broilerin rintaleikkeitä, jotka sivelin mangochutneyllä puolivälissä paistoa. Viipaloin valmiit leikkeet lautaselle salaatin viereen.

Miltä sitten maistui?

Yhdistelmä sinänsä oli toimiva. Siis kana ja papaijasalaatti. Ja tosi nopea.

Mutta pikku papaijasalaatti-rukasta on sanottava, että antoi nyt kyllä odottaa enemmän kuin mihin sitten  ylti. Se oli semmostaaa..... noooo.... aika makeaa! Tähän voisi kehitellä ehkä jonkun enemmän chili-inkivääri-soija tyyppisen kastikkeen. Tykkään kyllä Thai sweet chilli -soosista, mutta en silti ole työntämässä sitä ruokaan kuin ruokaan, vähän niinkuin pöytämausteena siis. (Sama ketsupin kanssa, kuuluu makaroonilaatikon kanssa ehdottomasti, mutta ei mikään yleismauste) Ja kun nuo papaijapalat olivat aikas sokerisia niin oli vähän torta-på-torta.

Mutta eipäs jäänyt vaivaamaan kun tuli kokeiltua, ja jos aioit tehdä tätä, niin älä anna minun estää. Makuasioista on niin kiva kiistellä!

Suomalaista lohturuokaa eli paistinperunat

Comfort food eli lohturuoka on käsite johon ei ole voinut tällä vuosituhannella olla törmäämättä tämän tästä. Termi lienee jenkkien lanseeraama, vaikka toki esim britti-Nigella viljelee sitä keittiössään kovasti useasti.

Lohturuoka on siis ruokaa, jota syömällä halutaan vaikuttaa omaan tunnetilaan positiivisesti. Lievittää negatiivisia tuntoja kuten yksinäisyys, ahdistus, pettymys, turhautuneisuus, epäonnistuminen tai korostaa positiivisia tuntemuksia kuten hyvänolon tunnetta, onnistumista, tyytyväisyyttä tms.

Lohturuuan tuoma 'lohtu' perustuu usein sen tuomiin nostalgisiin muistoihin ja lapsuudesta juontavaan turvallisuuden tunteeseen. Useimmiten ruoka on jotain yksinkertaista, tuttua, lämmintä ja täyttävää. Jollekulle se voi olla myös makeaa, suklaata tai jokin syntinen jälkiruoka. Ainakin amerikkalaisilla lohturuoka yhdistetään myös roska- ja pikaruokakulttuuriin, hampurilaisiin, pizzaan tai vastaaviin 'epäterveellisiin' rasvaisiin vaihtoehtoihin. Tavallisimmin se kuitenkin lienee jotain yksinkertaista kotiruokaa.

Jokainen ihminen määrittelee itse oman lohturuokansa omista lähtökohdistaan. Pari iltaa sitten päädyin itse paistelemaan pitkästä pitkästä aikaa paistinperunoita ja odottaessani vesi kielellä niiden valmistumista, tajusin yht'äkkiä, että tämähän on varsinaista omaa lohturuokaani. Ihanaa, täyttävää,rasvaista, suolaista, Oravan-mummolan muistot mukanaan tuovaa lohturuokaa. Vain nahkoineen rapeaksi paistetut siankylkisiivut puuttuvat.

Paistinperunat

voita paistamiseen
kylmiä keitettyjä kuoriperunoita
sipuli
suolaa
valkopippuria
paprikajauhetta

Kuori ja pilko keitetyt kuoriperunat ronskeiksi kuutioiksi. Nykyään monissa perunoissa on lähes ympäri vuoden niin ohut kuori, että voi myös pilkkoa kuorineen, vuolet vain pois mahdolliset kuoren vikakohdat.Pilko sipuli.

Sulata voi kuumassa paistinpannussa. Lisää sekaan perunat ja sipuli ja anna paistua hartaasti miedolla lämmöllä, vain harvoin pannua ravistellen saadaksesi kauniin paistopinnan ja välttyäksesi perunoiden turhalta muussaantumiselta. Kun alat olla tyytyväinen perunoiden ulkonäköön mausta ne suolalla ja pippurilla sekä paprikalla. Paprikaa tuskin käytettiin mummolassa, tämän mausteen takana on iso-Hoo, joka on oppinut sen 80-luvun ravintolakeittiöistä.

Pläjäytin vielä munan tuohon viereen paistumaan lopuksi.
Kyllä oli hyvää ja lohduttavaa!

Joten kannattaa välillä keittää ylimääräisiä perunoita ja käyttää ne tälläiseen vanhanaikaiseen kotkotukseen supermodernin perunasalaattiversion sijaan. Paistinperunathan ovat myös oiva lisäke lihalle tai kalalle, uskokaa pois, aika moni valitsee sen ravintolankin lisukkeista, harvemmin vain enää nykyään listalla.

Tämä bloggaus on kirjoitettu wikipedian vaikutuksen alaisena.

Nyt kun paljastin omani, mikä on sinun lohturuokaasi?