TURKKILAISET MUNAT, ÇILBIR, MIELETÖN AAMIAISHERKKU

Turkkilaiset munat, ÇILBIR, oli aivan mielettömän hieno aamiaistuttavuus kun sain sen tänään nostettua viimein aamiaispöytään monen vuoden to do -listalla hengailun sijaan.

 Onneksi mulla on loppuelämä aikaa valmistaa tätä useammin, muuten täytyisi tervata selkä ja kieriä höyhenissä, kun alkaisi kaduttaa se, miksi ei ennemmin ole tullut täällä herkuteltua.

Ruoka näyttää ihanalta ja on loppujen lopuksi erittäin simppeli ja näppärä valmistaa, kunhan vain taitaa uppomunan teon. Opin siihen uuden niksi tämän yhteydessä, törmäsin vinkkiin ensin jollakin amerikkalaisella sivulla ja sitten vielä Vaimomatskuu-blogissa, joten oli kokeiltava, kuinka muna ensin rikotaan tiheään metallisiivilään, jolloin vetinen osa valkuaisesta valuu pois ja munasta tulee kauniin mallinen ilman mitään pois leikattavia häntiä. Käykää muuten tsekkaamassa Vaimomatskuu Jellan turkkilaisten munien kuvat, hän on aivan upea valokuvaaja, valolla ja varjolla leikittelyä, josta voin vain haaveilla.

Turkkilaiset munat valmistuu nopeasti, eikä raaka-aineetkaan ole ihmeellisiä. Paitsi turkkilainen mieto Aleppo - pippuri, jota minullakaan ei ollut. Joku kehotti korvaamaan savupaprikalla, ja minä käytinkin sitten savupaprikan ja chilihiutaleen yhdistelmää.

Nyt, kohti elämäsi aamiaista (olisitko arvannut, että se on turkkilainen?), ellet ole jo kokeillut.

Meillä ainakin seuraava aamiaisvieras saa tätä herkkua.

TURKKILAISET MUNAT, ÇILBIR

2:lle

4 valkosipulinkynttä

2 munaa (tai neljäkin menee)

4 dl turkkilaista maustamatonta jugurttia

50 g voita

2 tl Aleppo-pippuria tai 1 tl savupaprikajauhetta ja 1 tl chilihiutaleita

1 rkl väkevää etikkaa

2 munaa (tai neljäkin menee) 

suolaa ja mustapippuria

lisäksi jotain yrttiä, mulla rucolaa ja persiljaa, hyvin sopii myös tilli ja minttu, varmasti myös korianteri, vaikkei ehkä perinteisin, Jella oli käyttänyt pinaattia

Ja sitten jotain hyvää leipää jota on hyvä käyttää syödessä myös kaapimen tapaan, vaikka haarukka toisessa kädessä olisikin.

Kuori valkosipulinkynnet ja purista pusertimella tai hierrä veitsellä pienen suolamäärän kanssa pehmeäksi tahnaksi leikkuulautaa vasten(näin tein).

Lisää 1/2 valkosipulista jugurtin joukkoon ja sekoita(NataSisko oli heti aamustoorini nähtyään googlaillut ja kertoi, että joku oli maustanut jugurtín lisäksi sitruunankuorella ja korianterilla, varmasti herkkua). Jaa jugurtti kahteen kulhoon odottamaan.

Sulata voi kattilassa ja lisää lopuksi loppu valkosipuli ja chilimausteet. Jätä odottamaan.

Enää uppomuna:

Laita laakeaan kasariin tai paistinpannuun sormen pituudelta vettä ja kuumenna kiehuvaksi.

Riko muna yksi kerrallaan ensin siivilään, jotta mahdollinen vetinen osa valkuaisesta valuu pois. Siirrä sitten jokainen muna omaan kuppiin odottamaan (tämän vaiheen voit tietysti tehdä aina seuraavalle munalle edellisen keittyessä). Ja jokainen keltuainen tulisi siis olla ehjä tässä vaiheessa.

Kun vesi kiehuu lisää etikka ja säädä kiehuntaa hiukan kevyemmäksi. Tee kauhalla veteen pyörre ja tipauta matalalta muna kupista pyörteeseen. Ajastimeen kiehunta-aika 2-3 min. Ei enempää kuin kolme. Nosta sitten reikäkauhalla talouspaperin päälle (ylim. vesi valuu pois). Taitavat tekevät, ainakin laakealla pannulla,useamman munan kerralla. Jos olet epävarma, tee muna kerralla.

Tee myös jugurttiin pyörre ja laske siihen muna/t.  Lisää pintaan suolaa ja pippuria.

Sekoita  chili-valkosipulivoi tasaiseksi ja valuta sitä munan päälle ja ympäri jugurtia. Koristele haluamallasi yrtillä.

Käytä leipää työkaluna ja kyytipoikana syödessä.

Tuo valuva keltuainen, valkosipuli-chilivoi, jugurtin happamuus...niin hyvää!

Ja jos sain tämän kuulostamaan vaikealta, niin sitä se ei ole. 

Eli:

1. Mausta jugurtti

2. Valmista chilivoi

3. Tee uppomunat

4. Kokoa annos

SAUDIKANA

 

Saudikana on meidän perheen reseptiaarre. Se on äitini kehittelemä, silloin kun kasarilla asuttiin Saudi-Arabiassa ja äitini jäljitteli paikallisia makuja ja tuoksuja ja aikaansai tämän upean aromaattisen kanaruuan. Silloin ei ollut paikallisia keittokirjoja, ei nettiä, eikä oikein pääsyä paikallisten keittiöön, että olisi voinut reseptejä vaihdella. Piti edetä makumuistojen varassa.

Reseptistä tuli hyvä, koska se on helppo, nopeatekoinen (paitsi uuniaika) ja ennen kaikkea superherkullinen. Siitä on tullut meille tärkeä resepti myös Saudi aikojen jälkeen, sen iskiessä maku- ja hajunystyröihin, virtaavat mieleen monet muistot noilta ajoilta. 

Ja vaikka resepti onkin pirun simppeli, se on kuitenkin ollut sellainen resepti, jota me, neljä lasta vuorotellen soitamme äidille ja kyselemme, että niin mitäs siihen tulikaan ja kuinka paljon.

Jaoin reseptin juuri instagrammissa ja aivan hullua, että joka toinen tykkääjä myös tallensi reseptin.

Siitä huolimatta, itsekin juttuja tallentaneena, musta tuntuu, että ne vähän katoaa sinne, niin ajattelin, että kyllä se on pakko laittaa tänne blogiinkin. Tällä se pysyy ja löytyy googlaamalla. 

Ja sitä paitsi: Eläköön blogit!

Kirjoitan tänne aivan liian harvoin.

Saudikanaa

4:lle

4  maustamatonta koipireisipalaa (nykyään taitaa olla 3 paketissa, ovat niin suuria)
3 dl riisiä (raakaa)
7 dl vettä
1 1/2 tl suolaa + hiukan kullekin koivelle
2 tl curryä + 1 tl kullekin koivelle
5-10 kokonaista neilikkaa
10 kokonaista kardemumman siementä
1 kanelitanko
2 dl rusinoita
Öljyä uunivuokaan
 
Aseta uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Öljyä syvä, lasagnetyyppinen uunivuoka. Kaada vuokaan riisit sekä suola, curry, neilikat, kardemummansiemenet, rusinat ja puolitettu kanelitanko, sekoita mausteet riisin joukkoon. Makumieltymystesi mukaan voit valita riisin, basmatista tai risottoriisistä saat aika puuromaisen tahmaisen lisäkeriisin, toiset pitävät enemmän pitkäjyväisen perusriisin irtonaisuudesta. Neilikat antavat reippaasti makua, niiden kanssa voit aloittaa varovasti, kardemummansiemeniä voit huoletta nakata joukkoon sen kymmenkunta.
 
Kaada vesi riisien päälle.
 
Sirottele ja hiero kunkin koipireiden nahan alle(ellet pääse nahan alle, iske puukolla vähän reikiä nahan läpi lihaan ja mausta nahan pinta) ja päälle teelusikallinen curryjauhetta ja hiukan suolaa. Mikäli et ole löytänyt marinoimattomia paloja, voit pestä marinadin pois kylmällä vedellä, kuivaa huolellisesti. Asettele kananpalat vierekkäin riisipedille nahkapuoli ylöspäin ja paista 200 asteessanoin puolitoista tuntia eli kunnes nahka muuttuu rapeaksi ja ruskeaksi.

Tämä kun paistuu sun uunissa, niin ihanat ja houkuttelevat hajut leviävät kotiisi. Tuosta riisistä tulee jumalaista kun se saa arominsa noista mausteista ja se imee itseensä kaiken kanasta tihkuvan rasvan.

Alkuvalmisteluihin ei saa menemään kuin viisi minuuttia ja loput hoitelee uuni.

Toki arki-iltana ei ehkä oo aikaa ootella 1,5 tuntia ruuan valmistumista... mutta jos sattuu sellainen päivä, että oot kotona nakkaamassa ruuan uunin, niin...!

Ja kuten huomasitte, tätä tehdään yhdestä budjettiaterioiden kivijaloista, aina edullisista ja joskus vielä edullisimmista (kuten nyt, punalaputettuna) kanan koipireisistä(vai reisikoivista?). Muita aineita mulla onkin aina kotona ja jos joudut ostamaan noita mausteita, ne kyllä riittää aika moneen kokkauskertaan(varsinkin jos ostaa joka joulu kinkkua varten kokonaisia neilikoita kun ei muista onko niitä).

Kylkisalaatiksi pyöräytin

Libanonilainen kurkku-tomaattisalaatti

kurkkua paksuina paloina

tomaattia lohkoina tai siivuina(jos pikkutomaatteja)

punasipulia ohuina suikaleina

vähän kuivattua minttua, suolaa, mustapippuria, ruohosipulia

kastikkeeksi sitruunanmehua ja oliiviöljyä, suoraan pintaan

Ai että!

Saako sanoa. Vain oikeanlainen leipä puuttui!

VALKOSIPULINEN MUNAKOISOPAISTOS PERSIASTA , MIRZA GHASEMI

 

Yksi mulle tosi rakas maailman ruokakulttuureista on Lähi-idän keittiö. Se on myös ihanasti edelleen se suuri ja tuntematon, se mistä kerta toisensa jälkeen löytyy uutta kokattavaa. Rakastan myös sitä miten se aina vaan idemmäs kuljettaessa alkaa pikkuhiljaa muuntua aasian keittiöksi.

Suuri tuntematon, edelleen, vaikka teinivuosina Saudi-Arabiassa vietetty aika opasti sen verran syvälle Lähi-idän keittiöön, että kun näen kuvia, tai maistan tiettyä makuja, alkavat aistit täydentää kuvaa automaattisesti, kuulen musiikiin ja arabialaisen puheensorinan, haistan ympäristön hajut, hiekan, kuumuuden, soukin, ja näen ne soukin pikkukadut ja putiikit silmissäni. Iholla pyörii kuuma ja kuiva aavikon tuuli tai taivaalta vaatetuksen läpi porottava aurinko.

Monet mielenkiintoisimmista keittokirjoistani ovat tuolta alueelta ja kun otin uudelleen selailuun Sabrina Ghayourin Persiana- kirjan, tuli itselle merkattua taas kovin monta uutta reseptiä. Eli ei kun töihin.

Tiedän, että teitä on siellä monta munakoison rakastajaa, ja monta, jotka voisivat lähteä sille tielle, mutta munakoisoa tulee käytettyä aina muutamaan samaan reseptiin. Joihin yllättävästi saattaa sitten kyllästyä.

Persiana- kirjasta löytyi Mirza Ghasemi, joka on peräisin Pohjois-Iranin Gilanin maakunnasta. Munakoiso paahdetaan ja siihen lisätään valkosipuli-kurkuma-tomaattiseos, lopuksi mukaan sekoitetaan vielä kananmunaa. Jos haluat tehdä vegaanin version, kananmuna  voi kyllä jättää pois ja makuelämys on silti huippu.

Kirjassa ruokaa kokataan kuudesta isosta munakoisosta, mutta päädyin pienentämään ohjetta ja vähän muokkailin sitä googlen ystävällisellä avustuksella. Kahdesta isosta munakoisosta saa ihan hyvän aterian perheelle kun lisukkeina iso vati riisiä ja mielellään ihanaa arabileipää. 

MIRZA GHASEMI

3-4:lle
2 isoa munakoisoa
(oliivi)öljyä
6 lihavaa valkosipulinkynttä
1 tl kurkumaa
2-3 isoa, kypsää tomaattia
1 reilu rkl tomaattipyreetä
1/2 tl sokeria
1/2 tl mustapippuria
1 tl suolaa
1-2 kananmunaa
Koristeeksi laitoin korianteria, vaikke se tähän kuulukaan.

Jos mahdollista, paahda munakoisot kokonaisina, grillissä tai kaasuliekillä/avotulella kunnes niiden pinta kupruaa ja mustuu ja malto tuntuu pehmeältä.

Tai paista niitä 200 uunissa folion päällä n. tunti. Silloin jää pikkuisen puuttumaan sitä savun makua, jota tässä haetaan. Mutta hyvä vaihtoehto näin talvella.

Tee kypsiin munakoisoihin viilto ja kaavi pehmeä sisus lusikalla odottamaan kulhoon. Jos tulee "paloja" hienonna veitsellä.

Paina valkosipulinkynsiä veitsen lappeella hiukan murskaksi, poista kuoret ja viipaloi. Kuullota valkosipulinkynsiä keskilämmöllä varovasti, älä anna ruskistua.Kun viipaleet alkavat kypsyä, sekoita mukaan kurkuma.

Lohko tomaatit ja lisää ne pannulle. Muhita 20 min, kunnes lohkot ovat hajoavan kypsiä. Lisää sitten munakoisojen liha,  tomaattipyree ja loput mausteet. Kypsennä 6-8 minuuttia.

Tee seokseen kolo ja kaada sinne haarukalla sekoitettu kananmuna, anna hyytyä ja sekoita sitten munakoisopaistokseen. 

Tarjoile leivän ja/tai riisin kera. Minä valitsin ja.Tietenkin.

Jotta sädekehäni kasvisruuan valmistamisen suhteen ei ala ketään häikäistä, tunnustan, että paistoin vielä lisäksi curryllä maustettuja kanan fileekuutioita, ihan vaan, että jokainen ruokailija pöydässä saisi varmasti tyydytettyä nälkänsä.

Mirza ghasemia aion tehdä seuraavan kerran pääsiäisenä kun saan pöydän ääreen sisarukseni ja vanhempani, jotka kenties laillani nauttisivat tällaisesta Lähi-idän kattauksesta. Vähän kypsää lammasta, hummusta, oliiveja ja kenties juhlan kunniaksi Za'ataria leivän päälle!

VAIN YKSI RESEPTI - JA ARVONTA

Jos aiot testata vain yhden tämän kirjan resepteistä, anna sen olla tämä.

Jos kirjan tekijä loihevi näin lausumaan, niin minä olen kyllä ensimmäinen ottamaan vinkistä vaarin. Erja Ariela Säkkinen on bloggaajakaverini Andalusian auringosta; ihan mahdottoman taitava sanankäyttäjä, useammallakin kielellä,  ruuallarakastaja (kuten minäkin), ja taitavaksi valokuvaajaksi kehittynyt maailmankiertolainen jonka matkatarinat kuvaavat elämää ja ruokalistoja Andalusiasta Pohjois-Afrikan kautta Lähi-Itään. Ja nyt tuore esikoiskeittokirjailijatar, kun WSOY julkaisi Arielan Andalusian auringossa - kulinaristiretkiä Jerezistä Jerusalemiin. 

Kirja on kaunis, värikäs ja täynnä hurmaavia tarinoita  ja huomioita alueilta. Reseptit eivät päästä välttämättä kokkaajaansa kaikkein helpoimmalla, mutta ne kyllä palkitsevat tuoreudellaan, ihan kodin perusreseptikokoelma kirja ei nimittäin todellakaan ole. Paitsi jos nyt satu olemaan vaikka Sevillasta, Jaffasta, Tangerista tai Betlehemistä kotoisin.  Ja joku aina on. Nämä  annokset on jonkun syyrialaisen perheen lohturuokaa, vaikka yhtä eksoottisia meille kuin aladopi heille (mistähän mä tuon vertauksen vetäisin?).

Nykyään innostun keittokirjoissa tarinoista reseptien välillä. Kirjan reseptimaailma tuo itsellekin muistoja Lähi-Idän ruuista, mutta se mikä saa hyppimään tasajalkaa riemusta on se, että kirjasta löytyy niin monta reseptiä nevö hööd- osastolta. Ruokalajeja, josta en oo kuullukkaan, saati sitten maistanut.  Mikä ihana kolaus kaikkien keittiöiden asiantuntija-itsetuntooni, niin virkistävää!

Ja se resepti mihin alussa viittasin on Shish Barak. Koskaan kuullutkaan näistä lammastäytteisistä tortellinin tapaisista jauhonyssyköistä, jotka kypsennetään jugurttiliemessä. Ja kun Ariela vielä vakuuttaa nyyttien olevan järkky hyviä: Jos aiot testata vain yhden tämän kirjan resepteistä, anna sen olla tämä.

Ei mulla ollut mitään muuta mahdollisuutta. Ainoastaan kaduttaa se, että valitsin reseptin, jonka teko-ohje on pitempi kuin beduiinin teltan masto. Nyt joudun sen tähän kopioimaan. Ja on yö.

Mutta resepti. Se oli eksoottinen, maistuva, täyttävä ja taatusti jokun palestiinalaisperheen suosikkiateria. Eikä mitenkään monimutkainen pituudestaan huolimatta. Tietysti tottumattomat sormet saivat nyyttitehtaaseen uppoamaan melkein tunnin, mutta vaiva palkittiin syömisvaiheessa.

Ai niin ja katumus numero 2: Keiton pinnalle piti ripotella za'ataria ja minä unohdin!!!! 

SHISH BARAK
resepti Erja Ariela Säkkinen: Andalusian auringossa
 4-6 :lle n. 52 (sain kyllä 10 enemmän, johtunee muotin koosta)

Taikina
5 dl vehnäjauhoja
1tl suolaa
1/2 dl öljyä
2- 2 1/4  dl  vettä

Täyte
1 sipuli hienonnettuna 
1 1/2 tl bokharat-mausteseosta
250 g lampaan jauhelihaa
1 1/2 tl kuivattua minttua
3/4 tl suolaa
Paistamiseen
muutama rkl ruokaöljyä

Kastike
1 kg turkkilaista jugurttia
2 dl vettä
3 rkl öljyä
3 isoa valkosipulinkynttä
3 rkl tuoretta korianteria hienonnettuna
1/2 sitruunan mehu
1 tl suolaa
1 tl mustapippria

Tarjoiluun
Za'ataar mausteseosta
paahdettuja pinjansiemeniä
tuoretta korianteria

Valmista taikina. Sekoita jauhot ja suolakeskenään. Lisää öljy ja sekoita murumaiseksi. Lisää vesi ja vaivaa taikina kimmoisaksi. Hiero muutama rkl (kyllä kai 1 riitti?) ruokaöljyä taikinan pintaan. Jätä lepäämään peitettynä ja valmista sillä välin täyte.

Kuumenna öljy pannussa. Kuullota sipuli, lisää mausteseos ja muutaman minuutin päästä jauheliha, minttu ja suola. Kypsennä 10 min.

Jaa kuoritaikina 4 osaan ja pidä muut osat peiton alla kun työstät yhtä. Ota muotilla (pieni juomalasi?) n. 6 cm (mulla muotti 5cm) ympyröitä ohueksi kaulitusta taikinasta.
Täytä n. tl täytettä ja nipistä kiinni puolikuuksi. Käännä alareunan sakarat sakarat nyytin taakse ja nipistä kiinni. Peittele kunnes valmiita kypsennykseen.

Kaada kastikkeen jogurtti ja vesi kattilaan ja kuumenna miedolla lämmöllä, kunnes seos alkaa kuplia. Kuumenna öljy pienellä pannulla ja kuullota siinä korianteri ja valkosipuli.

Sekoita sitruunamehu jogurttiin. Lisää valkosipuli-korianteri-öljyseos ja mausta.

Lisää taikinanyytit ja kypsemnnä 20 min hiljaa poreillen.

Ripottele päälle za'ataria, pinjansiemenet ja korianteria. Tarjoa sellaisenaan tai riisin kera.

(anteeksi, lyhentelin reseptin käänteitä hiukan laiskuuksissani, täydellinen resepti löytyy kirjasta, mikäli ilmaisin jotain ei ymmärrettävästi.)

Onnea Ariela onnistuneesta kirjaprojektista! Olet liittynyt upeiden bloggaaja-keittokirjailijoiden joukkoon. Resepti, tekstit ja kuvat!

Kommentoipa oma tervehdyksesi Arielalle sunnuntaihin 26.3 mennessä tähän postaukseen. Arvon kommentoijien kesken yhden kappaleen tätä kaunista kirjaa. Kirjan toimittaa kustantaja.

P.S. Unohdin mainita, että on erityisen vikkelä huumorintajussaan tämä Ariela. Siitä oon aina tykänny hänen teksteissään!

P.S.P.S ettei nyt syntyisi mitään väärinkäsityksiä, niin tästä kirjasta kokeillaan vielä useampaa muutakin reseptiä

P.S.P.S.P.S  mustapippuria, paprikaa, jeeraa, korianterinsiemeniä, neilikkaa., muskottia, kanelia, kardemummaa = Bokharat

Kirja on arvostelukappale kustantajalta

AINA VAAN PAREMPAA KASVISRUOKAA

Varoitus: erinomaisten reseptien lisäksi sisältää kursiivilla ennen julkaisematonta tunnepitoista materiaalia.

K-ruoka haastoi meidät yhteistyöbloggaajat osallistumaan #kasviskeskiviikkoon ja etsimään siihen inspiraatiota tuoreen K-Ruoka-lehden sivuilta. Tänä keskiviikkona kasvisten pauloissa itseni lisäksi Peggyn Pieni Punainen keittiö. Kurkkaa Peggyn superherkku pokekulho!

Sillä peli on menetetty. En pysty lokeroimaan itseäni lihansyöjäksi. Kyllä, kyllä, nautin edelleen kaikesta liharuuasta, mutta en enää skippaa ravintolan vegeruokalistaosiota (jos sellaista nyt erikseen on enää edes osioitu, lienee sekin vanhanaikaista) ja astun epäröimättä kasviksien varaan menuunsa laatiman ravintolan kynnyksen yli. Tämän päivän kakskymppisille tämä on tietysti päivänselvää, mutta kyllä oma sukupolveni on elänyt ja elää ruokaan suhtautumisessa aika isoa murrosta. Kotihellalla porisevat papu- ja linssikeitot, kotimaiset juurekset ujuttavat tiensä lautaselle yhä useammin ja mitä erilaisimmissa muodoissa (ja kasvissosekeitto on myös Maitotytön herkkua). Munakoiso, kesäkurpitsa, tomaatti, sienet, niistä saa aikaan vaikka mitä. Olen iloinen muutoksesta ja siitä, että nuoremmat ovat oppineet jo aivan erilaiseen ruokatarjontaan. Iloinen täytyy olla myös kasvisvaihtoehtojen määrästä. Ihan huomaamatta kasvikset valtaavat keittiön.

Viikonloppuna kauppaan ilmestyi vuoden ensimmäinen K-Ruoka-lehti ja sehän oli ihan pullollaan kasvisinspiraatiota. Oli pakko ostaa mukaan mulle aivan uusi tuote, kotimainen hernerouhe, josta on poistettu kuoriosa, jolloin se on vatsallekin paljon lempeämpää. Proteiinipitoinen hernerouhe on aika hienoa ja se on ihan liottamatta käyttövalmis. Bonuksena niin nätti vaaleanvihreä väri. Enkä mä tuosta hernerouheesta olisi mitään tiennyt, ellei silmiin olisi sattunut falafel-resepti K-Ruoka-lehdessä.

Olen vähän paininut noiden falafelien kanssa. Söin niitä säännöllisesti jo 80-luvulla Saudeissa, se oli vakio-ostos souk-käynnillä, ellei siis ostettu niitä kokonaisia grillikanoja. Yhtään en silloin tiennyt mitä söin (lihapullia, luulin?), mutta hyvä on aina hyvää. Nyttemmin haaveilen usein ihanista tuoreista falafeleistä, joita olen sittemmin kohdannut hyvin harvoin, mikäänhän ei ole ehkä tässä maailmassa pahempaa kuin kuiva, tiivis ja mitäänsanomattoman makuinen falafel-pyörykkä.

Kuvan falafel-pyöryköillä ei ole mitään yhteyttä tekstissä mainittuihin kuiviin, tiiviisiin ja mitäänsanomattoman makuisiin falafeleihin.

Viime viikolla innostuin myös maniokista. Tein Natasiskoni opastuksella aivan parasta Yuca con mojo- maniokkia, joka sai etsimään muitakin reseptejä. Päädyin tekemään falafelin seuraksi maniokki-ranskiksia uunissa (täytyy pitää pientä rajaa tuossa uppopaistamisessakin, sitä on ollut hiukan liikaa viime aikoina). Paljon on kiinni maustamisesta, maniokki kaipaa aika runsaan suolan ja olisi ollut ihanaa laittaa chiliäkin, mutta uskottelin itselleni siinä vaiheessa vielä lastenikin syövän näitä ranskiksia ilolla, joten käytin paprikaa. Ja kyllä varmaan NORMAALIT HYVINKASVATETUT lapset olisivat syöneetkin. Jukkaan tuli kiva rapea pinta ja pehmeä sisus ja rehellisesti ne olivat minusta 100 x parempia kuin niin hypet bataattiranskalaiset, joita en vain saa onnistumaan. Ne ovat aina ylivetelää mössöä. What’s the secret?

Falafelit onnistuivat yli odotusten tällä K-Ruoka-lehden reseptillä. Tekeminen on tosi nopeaa hernerouheesta, ainekset vaan sekaisin, ei tarvitse yrittää survoa kikherneitä sauvasekoittimella, sitäkin on tehty.

Ohjeesta pitäisi tulla 24 kpl, mutta sain aikaan vain 16, eli 4 :lle aikuiselle laskee helposti melkein tuplat, ainakin 1 ½ x taikina. Enkä tehnyt mitään isoja, normi lihapullan kokoisia. Taikina tuntui aika ”heikolta” ja kaikkiin ennakkotapauksiin nojaten olin melko varma, että paistaessa nämä hajoavat tuhansiksi atomeiksi, mutta kuinkas kävikään? Parhaita ikinä. Laitoin paistinpannuun ehkä pari senttiä öljyä, hivutin pyörykän kerrallaan (sitä mukaan kun muotoilin niitä) varovasti pannuun ja annoin tiristä koskematta kunnes alapuoli sai väriä ja wau, ne oli ihan helppo kääntää, ne jotenkin kiinteytyivät siinä, niin että rapea kuori piti ne kasassa ja sisältö oli ihanan pehmeää. Maustaa voisin hiukan ronskimminkin, jos aikuisväestölle suuntaisin, lehtipersiljan sijaan käytin korianteria, mikä tietenkin enemmän kuin bueno. Jos taikina tuntuu mahdottoman vetiseltä, niin lisää hiukan kaurajauhoa. Ai niin, kai huomioitte, että nämä ovat gluteenittomiakin tuon kaurajauhon ansiosta.

Falafelit nautin (luit oikein, yksikössä, Maitotyttö oli juuri kuulemma vetänyt laavulla kaksi hyvin käristettyä makkaraa ja Urheilijapoika Urho kunnostautui rohkeasti syömällä 2 pitaleipää pelkällä voilla. Kyllä on jerkkua reisissä! IsoHoo oli television ääressä hiihtämässä soffalta käsin ja ilmeisesti jännitykseltään- ja olihan niillä laavulla mukana 4 makkaran paketti- ei ehtinyt syömään. Myöhemmin kun katseli keittiön sunnuntai-päivän kokkailujen jälkiä, tuumasi, että sä et varmaan laittaisi ruokaa ollenkaan, ellet saisi kuvata ja kirjoittaa siitä.  No sano: Kenelle laittaisin?)salaatin ja tomaatin kanssa pitaleivän välissä. Tein jugurtista ja tahinista kastikkeen, jonne sopi dipata myös maniokkiranskalaisia. Löysin myös jugurttihyllyltä uuden tuttavuuden, 2 dl Pirkka turkkilaisen laktoosittoman jugurtin. Olen aina ostanut niitä partaäijänkuvaisia pönttöjä, mutta siinä pienemmässäkin on joskus vähän liikaa. Tämä oli sopiva koko.

MANIOKKIRANSKALAISET UUNISSA

4:lle

2 maniokkia (n.1200 g)

öljyä, suolaa, paprikaa (valkosipulijauhetta, pippuria, savupaprikaa, chiliä…)

Pätki maniokki ranskiksen pituisiin paloihin ja kuori (ohje). Upota kuorittuasi heti kylmään veteen tummumisen estämiseksi. Leikkaa pätkät sormen paksuisiksi tikuiksi. Laita kylmään veteen kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Anna porista n. 10 min napakoiksi. Älä keitä ylikypsiksi, kokeile välillä.

Huuhdo ranskalaiset keittämisen jälkeen kylmässä vedessä ja kieritä sitten öljyssä ja mausteissa. Asettele väljästi leivinpaperille ja paahda kiertoilmauunin 200° kaunis väri ja rapea pinta.

JUGURTTIKASTIKE FALAFELEILLE JA MANIOKKIRANEILLE

2 dl Pirkka Turkkilainen jugurtti

2 rkl sitruunamehua

1 tl tahinia

suolaa, pippuria

Sekoita kaikki ainekset.

Toteutettu kaupallisessa yhteistyössä K-Ruoan kanssa.

KULHOFIILISTELYÄ

Ei tämä aivan ongelmatonta ole, tämä kulhoruokailu. Kulhoruokahan on trendikäs lähes-mikä-tahansa ruokakombo, jota syödään hyvin avosuisesta, isohkosta kulhosta. Se vain näyttää- ja siksi myös maistuu parhaalta niin, verrattuna nyt vaikka johonkin semipikkuiseen kulhoon.

Niitä semipikkuisia kulhoja on vaan kaapit pullollaan ja niitä avosuisia, isohkoja ehkä puoli tusinaa. Siis kaikki 6 samanlaista.

Että yritä siinä sitten kuvata lehtijutusta näyttävää. Niin kun siis kulhojutusta.

Mutta nuavvaan, niin kuin tääläpäin tavataan sanoa, löytyi sushikulholle lopulta aavistus aasialaisen punaista.

  Sadonkorjuukulholle ohrahelmineen mallasin mustaa.

Burritokulhossa eräänkin kerran käytettyä turkoosia. Se huutaa mulle aina Meksikoa, vaikkei kyllä oikeesti oo meksikon väri, enemmän Kuubaa tai Dominikaanista?

Mutta sisältö huutaa kyllä Meksiko.

No tässä yksi tusinasta- kulho. Vaan sisällä asuu ihanat maut. Kvinoaa, kanaa, mangoa...

Kulhoruuat on tosi kivoja. Siinä inspiroituu käyttämään viljoja, jyviä, papuja ja linssejä, mitä ei muuten ehkä tulisi niin laitettua. Kasvikset löytää paikalle runsaana rintamana. Alkaa vaikuttaa melko tervehenkiseltä!

Tänään on taas torstai ja ilo esitellä teille, julkaisusta riippuen, aukeama tai sivullinen reseptejäni. Siis päivän lehti tarkkaan syyniin Ilkan, Pohjalaisen, Kalevan, Turun Sanomien ja Aamulehden sekä 7 muun maakuntalehden lukijat.

Ja rohkeutta peliin siellä kotikeittiössä. Inspiroitukaa kulhoista ja tehkää niistä teidän näköiset.

Mikä on sun suosikkiyhdistelmä? Mä rakastuin kulholliseen Lähi-Idän makuja....

THE RED SEA

Mun ihana äitini täyttää tänään 70 vuotta. Istuin viikolla mummolassa ja kävin läpi pahvilaatikottain pintapuolisesti meidän suunnattomia valokuva ja diavarastoja, kaikki sulassa sotkussa keskenään. Osa kuvista kellertää jo väreiltään pahasti. Ajattelin, että onnittelukorttiin jotakin hauskaa, mutta sitten huomasin, että paras muoto ajatuksilleni on postaus. Tämä on sinulle äiti.

Juhlimme tänään, kuten aina, hyvän ruuan merkeissä. Merkkipäiviä on meillä vietetty usein jollakin meille merkityksellisellä teemalla ja tänä vuonna teemaksi nousi Punainen meri. Minäpä kerron miksi.

Perheeni muutti -81 Pohjois-Saudi Arabiaan Tabukin kaupunkiin ja isäni tuli sieltä pois viimeisenä kesän kynnyksellä -87. Äiti

ja pienimmät olivat siellä edelliseen kesään, minä ja Nikoveli lähdimme koulujen takia jo aiemmin, kesälomilla ja jouluina palasimme kuitenkin Tabukiin.

Ne olivat erikoisia vuosia ja vaikuttivat varmasti meihin jokaiseen omalla tavallaan. Ehkä vasta saman kokenut tietää, minkälaista oli elää valtiossa, jossa lainsäädäntökin perustuu tiukasti koraaniin. Elämä oli ehkä hiukan erilaista, mutta meillä kaikilla on kuitenkin noista vuosista positiiviset muistot.

Koulun ja työn lisäksi  vietimme aikaa omalla asuntoalueella  ja me lapset ja nuoret Rec Centerin uima-altaalla ja video- tai biljardihuoneessa. Välillä käytiin Soukissa eli kaupungilla shoppailemassa.

Mutta yksi mahtavimmista jutuista oli aina kun lähdettiin viikonlopuksi Punaiselle merelle.

Punaisen meren rannikko siinä pohjoisessa oli ainakin silloin autiota hiekkarantaa. Alue oli armeijan valvonnassa, joten luvat täytyi hankkia ja partio kävikin ne aina tarkistamassa. Lähdimme aina 2-3 auton retkikunnalla. Reilun 300 km matkalla tie kulki välillä aavikon keskellä, välillä jylhissä kalliomaisemissa. Muistan vieläkin varsinkin kotimatkat, kun auringon polttamina, hiukset suolasta kankeina, ihon valkoisia suolapyörteitä silitellen istuttiin autossa. 

Aavikolla kasvoi meloneita

Perillä oli kiire pystyttää leiri ennen 6-7 aikaan laskeutuvaa totaalista pimeyttä. Meillä oli tuollainen kai Pakistanin armeijan teltta, puuvillainen ja alareunasta sai rullattua reunat ylös, jotta teltta ei  kuumennut liikaa. Meitä oli kuitenkin 6, enkä itse muista koskaan nukkuneeni teltassa vaan taivasalla niiden miljoonien tähtien alla. Tiedättekö, tähdenlentoja näkyy aivan koko ajan. Siihen on hurmaava nukahtaa.

Punaisella merellä oli aina sama menu. Meillä oli tuollainen kompakti, mutta tukeva Weberin grilli (siihen kuului toki jalatkin, vaikkemme niitä käyttäneet. Lisäksi siinä oli myös pattereilla toimiva pyörivä varras, jota sitäkään ei koskaan käytetty. Olen monta kertaa päivitellyt miksei grilliä ja telttaa pakattu mukaan muuttokonttiin!) ja sillä grillattiin naudan sisäfileestä leikatut, kotoa asti marinadissa olevat pihvit. Suuret, esikeitetyt uuniperunat kiedottiin folioon ja ne kostutettiin samalla valkosipuli-persiljavoilla kuin pihvitkin. Salaattina oli aina tomaatti-sipulisalaatti ja sitten grillissä lämmitettiin vielä folioon käärityt, valkosipulivoilla täytetyt sämpylät. Voi mikä herkku-ateria! (ja samanmoinen syödään tänään, oman perheen kesken).

Tässä kuvassa ei oose limsacooleri....

Meillä oli myös coolbox, sininen, pitkänomainen valkoisella kannella, joka oli täynnä jäitä, limsatölkkejä, rc-colaa ja mirindaa. 

Hauska huomata minkälaiset asiat syöpyvät mieleen.

Varustuksena meillä oli uima-asut ja t-paidat uintia varten suojaamaan selkää paahteelta snorklatessa. Tietenkin tennarit jalassa, terävien korallien päällä oli muuten mahdoton kävellä. Iltaisin, talvella ainakin, tarvittiin  myös villapaitaa.

Koralliriutta alkoi heti kohti rannasta ja eteenpäin täytyi kävellä vähintään 100 metriä päästäkseen uimaan ja snorklaamaan. Vesiraja pysyi koko ajan siinä polven alapuolella alla olevan koralliriutan paksutessa. Sitten vihdoin pääsit riutan reunalle tai ensimmäisten aukkojen kohtaan. Muistan vieläkin sen pakahduttavan tunteen kun laskeuduit suolaiseen, hyvin kannattelevaan veteen ja kuulit oman hengityksesi putkessa ja silmiisi avautui uskomaton, kirkas syvyys.

Pudotus oli heti varmasti 20-30 (vai 50?) metriä. Ennenkuin totuit, happi tuntui pakahduttavasti loppuvan kun tajusit mikä pieni osa olit kokonaisuutta. Korallien uskomaton väriloisto ja kalojen määrä, värit, lajit. Tämä on niitä asioita, joita en koskaan varmasti pysty kenellekään sanoin välittämään, sanat tuntuvat ihan typeriltä sen suuren mahtavuuden edessä. Kalaparvet puikkelehtivat ympärillä ja välillä vierestä lirvautti joku itsesi kokoinen tumma mörkö. Eihän me edes tunnettu niitä lajeja lähellekään kaikkia. Isot rauskut olivat aika mahtavia, ne välillä pöllyttivät itseään sinne pohjaan ja monta muutakin vaarallista kalalajia, vaikkapa lion fish tai moreena, oli aivan tuttu näky. Äsken luin, että mm 44 eri hailajia viihtyi noiden riuttojen tuntumassa. Onneksi tiikerihai saapuu saalistamaan vasta illan pimetessä... (isäni törmäsi kyllä pieneen haihin, joka säikähti isääni yhtä paljon kuin isä haita: "paskat meinas tulla uimahousuun").

Natasisko, laskuvesi ja meritähti

Olisi ihana kokea vielä kerran Punainen meri, näin villinä, autiona ja koskemattomana, mutta tuskin se on enää mahdollista. Viedä omat rakkaat kokemaan nuo samat hetket.  Silloin 80-luvulla Punainen meri oli  kiistatta parhaiten säilyneitä koralliriuttoja kaikista maailman meristä ja tunnen olevani valtavan etuoikeutettu, että olen päässyt retkeilemään noille Saudi Arabian neitseellisille riutoille. Silloin Saudi Arabiaan oli vielä mahdoton päästä turistina.

Toivottavasti kuvista (joita ei muuten olisi saanut ottaa) välittyy jotakin, minä katson niitä ja maistan suolaveden, tunnen ihollani viilentävän tuulen, muistan hiljaisuuden, muistan tähdet, muistan hurjan kirkkaan syvyyden riutan reunalla.

Kiitos äiti ja iskä, näistäkin muistoista. Laitan tähän loppuun vielä kuvan sinusta äiti, olet niin kaunis Nuutin ja Natan kanssa tuossa kuvassa,  aivan kuten tänäänkin.

Äitini, maailman vahvin nainen, ei tartte auttaa auttaa-pohjalainen, kirpiä, villi, sanavalmis, luotettava, luonnollinen, aito, rakastava, sekä naisten että miesten työt osaava, ahkera. Sellainen äiti joka paistaa pullat ja valvoo vaikka koko yön sun sängyn laidalla tarvittaessa, tai vaikka viikon. Äiti, joka on tehnyt töitä niin saksaksi kuin englanniksikin, mutta jota ei torikaupassa jymäytetä myöskään arabiaksi, swahiliksi tai bengaliksi. No, espanja on siinä ja siinä.

Sellainen äiti, jonkakumpparit on niin isot, että omat jalat tulee aina hölskymään niissä.

Ihana äiti.

Rakkaimmat 70-vuotisonnittelut tänään!