Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

torstai 22. syyskuuta 2016

HÄRKÄPAPU FRESSINÄ


Olen ihan periaatteessa pavun syöjä. Rakastan etikkaisia papusalaatteja, meksikolaiseen kuuluu useimmiten frijoles refritos, papuiset padat on ihania ja joo, joo, tykkään jopa niistä valkoisista pavuista tomaattikastikkeessa, siis säilyketökissä, hot or cold. Englantilainen aamiainen, tiedäthän,  tai laivan messissä joka sunnuntainen meriaamiainen joka on siis oikeasti sunnuntain lounas.

Mutta olen vissiin vähän laiska, näiden papujen kanssa pitää itseä oikein muistuttaa, että tee hyvä ihminen nyt niitä papuja kun kerran niin niistä tykkäät. Kerta viimeisimmissä ravitsemussuosituksissakin  kehotetaan lisäämään palkokasvien syöntiä.


Härkäpavusta on nyt supistu erityisesti härkiksen myötä. Sitäkin ehdin testata. Sen myötä alkoi kiinnostaa myös tuore härkäpapu. Olen sitä kerran tai kaksi kylvänyt kasvimaalleni, ilman satoa, mikä tietysti herättää kummastusta, koska sen kaikissa lähteissä kehutaan olevan helppo ja vaatimaton kasvatettava. Ehkä juhannuskylvöt ovat sittenkin liian myöhään....

Lähinnä tuoreista härkäpavuista tulee mieleen Jamie Oliver, joka n. sadassa kokkiohjelmassaan istuu keittiöpuutarhassaan riipimässä tuoreita härkäpapuja, ylistäen niistä maasta taivaaseen. Ja sitten heittää jollekin jumalaiselle savivadille puolihuolimattoman härkäpapusalaatin muutamasta aineksesta, niin että tv- ruudun tällä puolen kuolaroiskeet lentää.


Etelä-Pohjanmaa ja kuuskajaskari, ennusteessa heikompaa saatavuutta.

Mun työhuonekaverini Maaria Turusta, joka on altistunut vakavasti härkäpavuille olletenkin brittimiehensä (anopin?) avustuksella, sanoi, että kyllä kyllä kyllä, Turusta saa härkapapuja marketista ihan tuoreena. Ja toi mulle kokeiltavaksi.

Palot on hervottoman suuria, porkkanan kokoisia ja iso pussillinen (700g) kutistuukin riivittäessä melkein olemattomiin. Mutta mitä?Pavut ovat valkoisia. Jamien pavut olivat kauniin vihreitä. Onko nämä nyt pilalla?


Ei suinkhan! Ne kuuluu ryöpätä. Laita siis pavut 2 minuutiksi väljään, kiehuvaan veteen. Siivilöi ja laita jäähtymään jääkylmään veteen välittömästi. Purista sitten pavuista ulos vihreä ydin, mun pavut olivat tosi suuria joten jouduin tekemään pikkuveitsellä ihan pikkupikkuviillon papuun ja sitten puristaa.

Ja siellä se vihreä kulta piileski!

Mutta on näissä näpräämistä!

Reseptissä turvauduin peesailemaan härkäpapujumalaani Jamie Oliver'ia.


SIMPPELI HÄRKÄPAPUSALAATTI
2:lle

pari kourallista tuoreita, ryöpättyjä härkäpapuja (katso ryöppäysohjeet yllä)
4 siivua pekonia tms. (mulla Schwartzwaldin kinkkua, siinä on vähän savua mukana)
oliiviöljyä, extra hyvää 
1/2 sitruunan mehu (maun mukaan puristellen)
1 dl raastettua pecorino-juustoa
 tuoretta minttua
suolaa, pippuria

Paista pekoni pannulla rapeaksi ja nosta talouspaperin päälle kuivamaan. 

Sekoita härkäpapujen joukkoon sitruunamehu ja pecorino ja minttu, mausta suolalla ja pippurilla.

Halutessasi voit myös ensin  lempeästi lämmittää härkäpapuja vähäisessä määrässä oliiviöljyä, sitten mukaan juusto jne.

Ripottele päälle vähän pienitty rapea kinkku/pekoni of -you- choice ja lorauta päälle oliiviöljyä, sitä parempaa plaatua.

Aivan SAIRAAN HYVÄÄ!

Siitä huolimatta, tätä jäi pikkusen ja sekoitin loput eilen kuumaan riisiin, jonka nautin sitruunalla ryyditettyjen pannulla paistettujen broiskun paistileikkeiden kanssa.

Ja arvatkaa mitä?

Aivan SAIRAAN HYVÄÄ!




Syksyn ensimmäiset Ruokaverstaatkin starttaavat papujen hengessä
kohta Seinäjoella ja Kurikassa. Tutustutaan mm. härkapapuun niin tuoreena kuin jalostettuna. Keskustellaan vaikka siitä, onko pavun näytettävä  ja oltava käytettävä lihan tapaan. Ovatko uudet tuotteet kauan odotettu kestävämmän kehityksen ratkaisu  geeneihimme syöpuneeseen lihanhimoon?

Takuulla mielenkiintoista ja ajankohtaista. Niin kuin aina! Ilmoittaudu mukaan!

tiistai 20. syyskuuta 2016

BRIGADEIROS - UUDET VAATTEET



Jo on taas aika, että tämä blogi jakaa ulos jotakin suloisen makeaa. Koska tämä vuosi oli Olympialaisten myötä Brasilian vuosi, olkoon makiakin noilta seuduilta.

Brasiliahan on tajuttoman suuri  maa, eikä pohjoiskärjessä syödä välttämättä lainkaan kuten eteläisimmässä ulokkeessa. Yksi on juttu kuitenkin jota ymmärtämykseni mukaan tarjotaan ihan läpi maan ja varsinkin jokaikisillä synttäreillä. Tämä kamsallismakeiseksikin tituleerattu herkku yhdistää kaikkia brasilialaisia, iästä ja elintasosta riippumatta, se on just sellainen hyvän mielen nostalgia-suupala, joka iskee jokaisen sentimentaalihermoon. Suussa sulaessaan se tuo mieleen muistoja kodista, perheestä, ystävistä ja kaikista ihanista juhlista. 

Brigadeiros on suklaanmakuinen palloksi pyöritelty fudge-tyyppinen makupala. Se on saanut alkunsa  1945 kun komea Prikaatinkenraali (Brigadeiro) Eduardo Gomes pyrki presidentiksi ja hänen vaimonsa tapasi tehdä ja tarjoilla näitä makeisia vaalitilaisuuksissa. Tämä tarina on kuitenkin ristiriidassa toisen lähteeni kanssa joka kertoo, että Gomes'in  presidenttinvaalislogan oli "Vote no brigadeiro que é bonito e solteiro!" (Vote for the most handsome and single brigadier!) 





Gomes hävisi vaalit. Makeisista ja komeudestaan huolimatta. Brigadeiro´n  suklaapallerot jäivät kuitenkin elämään (ja niin varmasti myös Gomes, tuskin tämä presidentinvaali hänen henkeään kuitenkaan vei - itseasiassa hän oli ehdolla myös viisi vuotta myöhemmin...häviten taas. Oli muuten aikamoinen velikulta järjestelemään armeijan vallankaappauksia...).




Brigadeirokset on helppotekoisia. Muutama aines, massan keitto ja jäähtyneen massan pyörittely palleroiksi.

Paitsi, että, viime kesänä tutustuin laivalla ihanaan Brasialaiseen pariskuntaan, joka oli skandinavian kiertomatkalla. USassakin asunut pariskunta puhui ihan virheetöntä englantia, joten uppouduimme pitkään keskusteluun. Arvatkaa mistä? Ruuasta tietenkin. Kerroin heille suomalaisesta ruokakulttuurista ja he minulle omastaan, pääsin vähän brassailemaankin, he olivat aivan ällikällä lyötyjä kun kerroin, että olin just keväällä tehnyt Feijoadaa ja Beijinho´ja ja farofaa... 

Vähän niinku vaihdeltiin siinä sitten reseptejä. Beijinhoksista pääsimme sujuvasti Brigadeiroksiin, joiden olemassaolon kyllä tiesin vaikka en ollut niitä koskaan tehnyt. Ja Gisele (jonka kanssa pidän yhteyttä nyt FB'n kautta) kertoi, että muotijuttuna on jo hetken ollut  tarjota brigadeirokset palloiksi pyörittelyn sijaan minikupeista, josta ne syödään minilusikoilla.

Joten sitä versiotahan aina niin trendikäs Kaikki äitini reseptit päätti koittaa.

Ja koska en yleisistä käsityksistä poiketen ole erikoisesti makean perään, päätin heittää sekaan suomalaisen twistin eli puolukkaa. Brasilialaisten makeahammas on ilmeisesti suurehko, suomalaiseen makuun puolukat olivat tarpeellisia.




BRIGADEIROS kupissa ja puolukalla
n. 20-25 (15 ml, tämä insinööreille tiedoksi)

1 tlk kondensoitua maitoa (makeutettua) (395 g)
2 rkl voita
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
Koristeeksi suklaaströsseliä ja PUOLUKKAA!

Sulata voi kattilassa (pinnoitettu kasari olisi tässä hyvä). Lisää kondensoitu maito ja kaakaojauhe vimmatusti sekoittaen. Kaakaojauhe on hiukan huono sekoittumaan sileästi, voit halutessasi liottaa sen tilkkaan vettä ensin. Koko ajan sekoittaen, keittele massaa kunnes se alkaa irrota kattilasta eli saat vedettyä puulastalla massan halki, niin, että se pysyy hetken "auki". Itse asiassa luulen, että kuppiversioon ei tarvitsisi keitellä näin kauan edes, tuli aika jämäkkää, vähän ongelmia saada kuppiin ja kupista pois.

Keittämisen jälkeen kaada massa heti kuppeihin ja koristele strösseleillä tai puolukoilla, tarjoa heti tai anna viiletä. Parhaimpia silti huoneenlämpöisinä vähintään. Ei jääkaappikylmänä.

Puolukat sopivat just niin hyvin kuin ne kaikkialle sopivat! Tätä vois tuunata myös erilaisilla pähkinöillä, marjajauheilla tai chilillä.
  

lauantai 17. syyskuuta 2016

PAREMPI MIELI


 Kampanjapostaus AtriaPerhetila – kampanjan yhteydessä toteutetulta tila- ja tuotantolaitosvierailulta.

Kuva Atria/paikan päällä valokuvaaja


TAUSTA
 
Hyvin harvoin pääsee viettämään niin mielenkiintoista päivää, kuin minä pääsin muutaman bloggaajakolleegan kanssa viime keskiviikkona täällä Etelä-Pohjanmaalla. Atria haluaa olla toiminnassaan avoin ja vuorovaikutteinen ja tarttui rohkeasti toimeen; pääsimme näkemään tuotantotilan, haastattelemaan tilan väen lisäksi eri asiantuntijoita ja näkemään koko tuotantoprosessin kanojen saapumisesta Atrian tuotantotehtaalle aina sinne viimeiseen suikaloituun ja marinoituun broilerinpalaan asti. Huippu ja silmiä avaava kokemus.


Olen itse tyypillinen sekasyöjä. Minulla ei ole rajoittavia allergioita, syön niin lihaa kuin kasviksia ja olen innokas kokeilemaan uutta. Hintatietoinenkin olen, ja olen ottanut ilolla vastaan nykyään marketeissakin tarjottavat harvinaisemmat ruhonosat ja marinoimattomat tuotteet. Lihassa ja kalassa ostan tai ainakin suosin suomalaista, kaikkeahan ei aina saa kotimaisena (lue sinisimpukoista en luovu). Katson tarkasti leikkeleiden tuoteselostukset, haluan kotimaisten leikkeleiden sisältävän kotimaista lihaa. 

Olen myös realisti perheenäiti. Olen aina ostanut normaalia kotimaista broilerinlihaa, koska se on helppoa valmistaa, maistuvaa ja kohtuuhintaista. Maalla kasvaneena tuotantoeläimet ja niiden hyvä hoito on ollut minulle tuttua. Oikeastaan vasta ruokabloggauksen myötä heräsin pohtimaan eettisiä kysymyksiä esimerkiksi broilerin suhteen. Tutustuin ihmisiin, jotka olivat jättäneen broilerin satunnaisia luomuostoja lukuun ottamatta pois ruokalistastaan vedoten epäeettiseen tehotuotantoon.

Mikä tilaisuus päästä näkemään broilerituotantoa paikan päällä!

Kuva Atria

LATVA-KIVINIEMEN PERHETILA 


Juha ja Satu Kiviniemen tila Jalasjärvellä on yksi Atrian n. 80 broileria kasvattavasta perhetilasta, jotka sijaitsevat tunnin säteellä Nurmon tehtaasta. Saimme isäntäväen lisäksi oppaaksemme vahvan kaartin: Atrian Siipikarjaliiketoiminnanjohtaja Merja Leinon, siipikarjan terveydenhuoltoeläinlääkäri Päivikki Perko-Mäkelän ja broilerrrehujen kehityspäällikön Anne Rauhalan A-rehulta. Jutustelimme pitkään ensin syysaurinkoisella pihamaalla.
Kuva Atria


Latva-Kiviniemen tila oli siisti ja hajuton ja isäntäväki silmin nähden innostuneita ja ylpeitä työstään. Kuten kuuluu ollakin, eipä sitä muuten antaisi laittaa nimeään lihapaketin kanteen. Atrian siipikarjatuotanto nojaa tehokkaaseen kiertoon jonka taas mahdollistaa pitkään kokemukseen perustava ennustaminen. Kysyntään vastaava tarjonta onnistuu pikkutarkalla Perhetilojen tuotannon aikatauluttamisella. Atrian Perhetiloilla toimitaan all in - all out - periaatteella. Tiloille tuodaan kaikki untuvikot kerralla ja n. 5-6 viikon kasvatuksen päätyttyä kaikki kuljetetaan kerralla teurastamolle. Sen jälkeen tuotantotilat järjestelmällisesti puhdistetaan ja desinfioidaan. Uudet pehkut odottavat uutta erää 3-4 viikon tauon jälkeen.


Kuva Atria

Latva-Kiviniemen tilan kolmeen tuotantohalliin mahtuu kuhunkin n. 30 000 broileria. Tila on kokonaan automatisoitu; lämpötilaa (alun 35° viilenee viikkojen kuluessa lopun reiluun 20°), kosteutta, ilmanvaihtoa, ruoan ja vedensaannin toimivuutta, valaistusta, seurataan koko ajan monitorein ja tietokoneiden välityksellä. Tilan isäntä on kuitenkin eläimilleen hyvinkin tuttu. Joka aamu alkaa tarkastuskierroksella, jossa kuolleet kerätään pois (kuolleisuus n. 3-4% koko määrästä, mikä on pieni ottaen huomioon minkä tahansa nuoren eläimen) tai mahdollisesti elinkelvottomat yksilöt harvennetaan nopealla kaulamurrolla. Atria Perhetiloilla linnut asuvat eurosisariaan väljemmin n. 17 lintua per m2 (Euroopassa 21–23 m2). Niille löytyy virikeorsia ja esimerkiksi paperisia leikkipalloja, puhtaissa pehkuissa ne pystyvät toteuttamaan luontaisia viettejään kuopsuttamista ja kylpemistä. Kanoilla on ehjät jalat, ja nokat ja heltat tallella. Yön pituus on n. 6 h, vaikka kanat torkkuvat myös päivällä.

Kuva Atria

Koska Late, Kulta, Elsa II ja Hjördis eli armaat kotikanani, jouduin jäämään hygieniasäädösten takia monitorointi-ikkunan taakse katselemaan kun muu joukkio sinisiin (rauhoittava väri) suojahaalareihin pukeutuneita, ja desifiointirajan ylittäneitä bloggaajia astui isännän johdolla varovasti sisään kasvattamoon.  Tirpat olivat 3 viikon ikäisiä ja suunnilleen kilon painoisia eli puolessa välissä tavoitepainoaan. Tuollainen keskenkasvuinen tirppa on vielä harvan höyhenpeitteensä kanssa vähän rujon näköinen, kaikki linnut olivat kuitenkin puhtaita ja pirteän uteliaita. Hetken rohkaistuttuaan ne taisivat yrittää kiivetä ihan syliin asti. Ross 308 emokanat tulevat Suomeen Ruotsista ja ne tuottavat munia n. vuoden verran ennen teurastusta. Sekä suomalainen että ruotsalainen siipikarja on kokonaan salmonellasta vapaa ja munat ovatkin myös haluttu vientituote. Tällä hetkellä yhä vaan kasvavan broilerinlihan kysynnän vuoksi niitä ei sinne kuitenkaan riitä. Latva-Kiviniemen tila keskittyy kasvattamaan haudotut untuvikot teuraskuntoon.


Ympäröiviltä omilta pelloilta tuleva vilja sekoitetaan A-rehun tuottamaan kokonaan kotimaisista viljoista koostuvaan rehuun. Ainoastaan soija täytyy edelleen tuoda ulkomailta, kehitystyö sen korvaamiseksi on koko ajan käynnissä, mutta esimerkiksi herne ja härkäpapu eivät sovellu kanoille kuin pieninä määrinä.

Kymmentuhatpäiseen siipikarjaparveen ei tietenkään kiinny samalla lailla kuin yksittäiseen kotieläimeen, mutta lintujen hyvinvointi on tilan väen ykkösasia. Teuraaksi vietäessä linnut tutkitaan (esimerkiksi jalanpohjien kunto) ja pisteytetään ja noita tuloksia odotetaan tilalla innokkaasti. Niiden avulla analysoidaan kasvatustoimintaa, lintujen hyvinvointia ja tehdään mahdolliset korjausliikkeet yhteistyössä eläinlääkärin kanssa.  Hyvät tulokset ovat kasvattajalle kunnia-asia.


Lähdin tilavierailulta todella rauhoittunein mielin.  Linnut olivat hyvinvoivia ja stressittömiä, niitä hoidetaan huolella. Suomessa niitä ei myöskään lääkitä antibiootein kaiken varalta, joten voimme syödä lihaa ilman pelkoa mistään jäämistä.

Ja se ulkoilu. Oletteko ajatelleet, että kana voi ulkoilla välillä kesäkuu-lokakuu? Siksi myös useita eriä luomutuotettuja kanoja ei koskaan käy ulkona. Luomubroilerin kasvukausi on vain viikkoa, kahta pidempi, silloin aika monta erää syntyy ja päätyy lihaksi muihin vuodenaikoihin.



NURMOOS


Nurmon tehdas oli pysäyttävä kokemus. Kiersimme tehtaan väärinpäin hygieniasyistä, eli alkuun kohtasimme broilerisuikaleet marinadeissaan ja siitä etenimme pikkuhiljaa navettaan jonne linnut kuljetetaan tiloilta. Keskiviikkona tuotannossa oli 105 000 broileria. Kaikista pysäyttävintä oli itselleni se, että hallit, joissa käsiteltiin jo teurastettua ”kuollutta” lihaa, tuntuivat minusta epämukavimmilta.  Tuhannet päidemme yläpuolella hihnoilla matkaavat linnunrungot, lattialla siellä täällä olevat lihanestelätäköt, saivat olon tuntumaan määrittelemättömän kummalliselta. Linnut jäähdytetään teurastuksen ja höyhennyksen jälkeen nopeasti, eikä viileissä halleissa todellakaan tuntunut edes mitään hajuja. Tunsi itseni todella vieraantuneeksi alkutuotannosta, minä joka kyllä itsekin paloittelen hirvenlihaa tai perkaan kalat.

Osa lihanerottelusta tapahtuu koneellisesti, osa käsin ja laadunvalvonta toimii. Esimerkiksi suolistuksen jälkeen ruhot matkaavat kuljettimesta roikkuen samaan tahtiin juuri kyseisen linnun sisukalut viereisellä linjalla roikkuen. Mikäli jommassakummassa ilmenee mitään häiriötä, poistetaan molemmat linjastosta. Tuotanto toimii kahdessa vuorossa, kolmannen aikana tuotantotilat pestään ja desinfioidaan.





VIIMEISET HETKET


Broilerit saapuvat lämpöeristetyissä ja ilmastoiduissa kuorma-autoissa ensimmäiseksi ”navettaan”. Lastausmoduulit pinotaan päällekkäin, eläimet odottavat tilassa korkeintaan 2-3 h. Tunnelma on rauhallinen. Navetan hämärä sininen valo saa linnut rentoutumaan, eikä tilassa kuulu mitään meteliä edes. Seison siinä sillalla puolen metrin päässä kanoista. Ne ovat siellä kuljetuslaatikoissa aivan väljästi, eikä mitään osia, siipiä tai muita pääse häkin ruudutuksesta roikkumaan ulkopuolella. Kauhutarinat kuljetuksista eivät ainakaan täällä pidä paikkaansa. Broilerit näyttävät edelleen puhtailta ja hyvinvoivilta.


Kuljetuslaatikoista kanat kipataan varovasti hihnakuljettimeen, joka on se viimeinen tunneli. Kurkistamme tunnelin ikkunoista sisään. Kanat istuvat hihnoilla edelleen rauhallisena. Niille annetaan ensin ylimääräistä happea, joka osaltaan rauhoittaa niitä ja saa ne hengittämään syvään ja tasaisesti. Nopea tainnutus tapahtuu seuraavaksi hiilidioksidilla. Linnut nostetaan roikkumaan kuljettimeen, viilletään kaula, lasketaan veri ja ruhon matka kohti hunajamarinoitua pakkausta kohti alkaa.


VAIKUTUIN


Vaikutuin kaiken puhtaudesta, tehokkuudesta ja prosessien suunnitelmallisuudesta. Olin jopa yllättynyt lintujen hyvinvoinnin huomioonottamisen määrästä, siihen kiinnitetään huomiota paljon enemmän kuin osasin odottaa. Osaksi Atria vastaa näin myös kuluttajien vaatimuksiin eläinten hyvinvoinnin parantamiseksi, ja hyvä niin. Olen vakuuttunut, että suomalainen liha tuotetaan vastuullisesti ja puhtaasti. Tehokkaasti myös, mutta en pysty kokemani jälkeen liittämään Atrian toimintaan sitä kirosananomaista tehotuotanto- sanaa. Vaikutuin myös Atrian kutsusta ja halusta tutustuttaa joukko vallattomia bloggareita hiukan arkaankin asiaan.


Mutta ei tämän pitäisi olla arka asia. Olen iloinen, että tiedän nyt oikeasti paljon enemmän.


Eilen syötiin meidän perheessä hyvällä halulla kanatortilloja. 


Juha ja Satu Kiviniemen perheeltä kysyin tilalta lähtiessä, että maistuuko broileri. Ja hymyssä suin he vastasivat, että kyllä maistuu, useampana päivänä viikossa!


Yhteistyössä Atria Perhetila

Kiinnostavasta aiheesta lisää Atria perhetila-linkkien takaa. Ensi viikon aikana myös muut bloggaajat kirjoittavat aiheesta, kokoan tähän linkit alle sitä mukaa.

Peggyn Pieni Punainen Keittiö: Vierailu Atria Perhetilalla
Meanwhile in Longfield 
Emmi Nuorgam
WTD