About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

maanantai 13. tammikuuta 2014

Nyhtönisu


No ei tämä ole mikään Pull apart bread -resepti, mutta oli aivan pakko käyttää taas tuota nyhtötermiä (huomasitteko ihmiset kuinka Campasimpukan keksimää nimeä käytettiin joka lehdessä joulun aikaan kun kaikki nyhtivät possua! Hienoa!), kun sattuuu jotenkin niin kuvaavasti tälle pullalle. Tiedättehän, kun pulla on niin suuri ja niin houkuttelevan näköinen, mutta samalla niin rikas ja makia, että sitä ei kerta kaikkiaan pysty haukkaamaan, vaan se täytyy sormin repiä suupaloina suuhun.




Leivoinpa tässä eräänä päivänä pullaa, kun oli vanhaa maitoakin. Tein aivan tavallisen taikinan ja leivoin tapani mukaan korvapuusteja, mutta sitten vajaan kolmanneksen taikinasta  käytin tälläiseen kokeelliseen leivontaan.

Pullataikinan kaulitsin samoin kuin korvapuusteissa, mutta täytteeksi levitinkin jumalaisen makuista, messuilta ostamaani Pistaasivalkosuklaatahnaa. Annallakin on kuulemma vastaavaa. Käärin rullalle ja leikkasin aika pitkiä pätkiä, koska halusin tornimaisia pullia. Pulla paperivuokaan seisomaan ja uuniin paistumaan.


Jäähtyneiden pullien päälle puristin sitten sulatettua valkosuklaata ja ripottelin rouhittua pistaasia. Olivat meheviä, komeita ja amerikkalaisen makeita, hiukan övereitä omaan makuuni.

Silti, ei nämä voita mun tavallisen täydellisiä korvapuusteja.




22 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Lääh? Mun kuolan valumisesta ei kyllä kuulu tuommoinen ääni....

      Poista
  2. Korvapuusteja ei voita mikään. Kiva aloittaa aamu pullanhimossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen ei auta muu kuin aamuinen pikapulla!

      Poista
  3. Pistaasi-valkosuklaatahna :-0 Jonsei tuosta tule hyvää, niin ei sitten mistään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On muuten niin hyvää, että ei olisi vaikeuksia ihan vaan lusikalla purkista suuhun.

      Poista
  4. Drool, saako ottaa molempia? Tuo suklaa-pistaasi-tahna on hyytävän hyvää, ihan paahtoleivänkin päällä... ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suapi. Ja suklaapistaaspaahtoleipää päälle. Lanteet kiittää.

      Poista
  5. Jotenkin niin kaunis nimi pullalla!

    VastaaPoista
  6. Ollapa pullaa just nyt! Kauniita ovat. Mutta tuo pistaasi-valkosuklaatahna näyttää kyllä joltain kalliilta savinaamiolta. Laitoitko oikeasta purkista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OUUUUUUUUUUUUHHHHHH.shitshitshitshitshitshitshitshitSHIT!
      Sitäkse olikin? Nyt kyllä hipiä kärsii....

      Poista
  7. Hianot pullat ja tosi hianot punaset kynnet! :)

    VastaaPoista
  8. Komiat pullat, molemmat ja kaikki! Mää menin ensiksi luulemaan, että oot käyny meijän pistaasihunajavarastosta (=1 prk) noutamassa täyteainesta, on niin saman väristä. Ehkä myös yhtä hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki missä on pistaasia on hyvää!

      Poista
  9. Hihii! Minunkin mielestäni nisua pitää nyhtää. Sehän on myös kätevin keino erotella rusinat pullasta. :)
    Siksi jo alunperinkin revittäviksi tarkoitetut ovat lemppareitani. Esim. http://hammentaja.blogspot.fi/2013/05/hekumalliset-mustikkapullat-appelsiinin.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. AAApua, kuinka ihanan näköisiä mustikkapullia! Täytyy tehdä.

      Ja kuinka mäen oo ennen löytänyt sun blogiisi?

      Poista
  10. Herranjumala mitä pullia ! Pistaasi ja pulla <3 Tukholmalaiset on mun suurta herkkua ja korvapuustit tottakai :)

    VastaaPoista
  11. Sama kysymys Tukholmalaiset??
    Mun on vaikeaa laittaa pullan väliin kanelia ja sokeria.. en tiedä miksi, mutta ehkäpä se kaneli ei nappaa. Sitä ei mene myöskään riisipuuron päälle. Äitiltä peritty täyte tuommosten kierrettävien pullien väliin on voi ja fariinisokeri :)

    VastaaPoista
  12. Mäki haluan pistaasipullaa!

    Blogissani on haaste sulle, ei oo kovin ajankohtainen kylläkään :D

    http://meerinmeiningit.blogspot.fi/2014/01/kesakuva-2013-haaste.html

    VastaaPoista