SYÖKÄÄ KALAA!

 

Syökää kalaa ja sitten ensimmäinen kuva on leivästä?
No, se on tietenkin täytetty kalaleipä. Ja kiva kuva. Kalaleivän täytteessä on käytetty Luonnonkala-säilykettä, joka on suomalainen tonnikalan korvaaja, samalla hyllyllä myynnissä, samankokoisessa säilykepurkissa. Kalasäilyke on valmistettu suomalaisesta luonnonkalasta (lahna, säyne, pasuri), ilman säilöntäaineita. Kotimaisen luonnonkalan/villikalan syönti on aivan mahtava ekoteko, koska kalan kasvattamiseen ei kulu energiaa ja niiden pyydystys-, käsittely- ja kuljetuskustannukset ja samalla myös hiilijalanjäki jäävät tuontikalaa pienemmiksi.

Me kaikki tiedämme, että kalaa tulisi syödä ainakin 2 x viikossa jo terveytemme kannalta. Kotimaisen kalan (villikala tai Itämeren rehulla kasvatettu) syönti on myös ympäristö- ja ilmastoteko, se kun on lähes ainut keino puhdistaa Itämeri rehevöittävistä ravinteista.

Tänään ilmestyneellä torstain ruoka-aukeamalla (Lännen Median sis. julkaisevat sanomalehdet) jaan muutamia herkkureseptejä inspiraatioksi. Tässä pientä teaseria.

Onnellisia kalastajan läheiset, me muut käydään kalatiskillä!

Ja kerran vielä, Grillattu luonnonkalaleipä:

Mähän oon hiukan (lue "täysin") lääpälläni silakkaan. Kokonaisia, itse perattuja silakoita pannulla paistettuna ei voita mikään.

Jos haluaa vaihtelua niin kokeilkaa Silakka- ja juurespeltiä. Siinä maistuu perunan lisäksi paahdettu palsternakka ja juuripesilja ja juustoiset silakkapihvit.

Itse rakastuin  eritoten tähän Savukalajuuresvuokaan.. Se on helppotekoinen ja tuo pinnalla oleva rouhea juuresmuusi oli mahtavan makuista. Mukulasellerin ja porkkanan lisäksi siinä on kukkakaalia ja vuohenjuustoa. Olipa mahtavan makuista savukalan kera! Näiden kalareseptien yhteinen nimittäjä on myös runsas kasvisten käyttö. Tekee sulle vaan hyvää!

Useammin voisi laittaa itsekin ihan kokonaista kalaa. Tulee hyvää, eikä sen laitto ja maustaminen ole vaikeaa, eikä syöminenkään. Ensin pintapuoli, nostetaan ruoto pois ja sitten alapuoli. Aika hyvin jää ruodottomaksi. Uunisiika sai kaverikseen uuniin ruusukaalisipsit.

Extrajutun aiheeksi otin kiivihedelmän. Se on niin herkullisen värinen ja oikeasti pursuaa energiaa ja hyvää oloa. Yks hedelmä (tai tämähän on oikeasti marja) riittää tyydyttämään päivän C-vitamiinitarpeen.

Ihan vahingossa valmistin vegaanisen Kiivi-chiavanukkaan. Kun illalla pistää jääkaappiin, niin aamu alkaa hyvin tätä lusikoidessa.

Ja sitten mun lemppari. Tämä Kiivi-passionrahkakin sopii sekä aamuun, että jälkkäriksi, meillä tällainen maistui (ihanalta!) myös treenin jälkeen. 

Ja tuli niin nätti, että ihan itteäkin ihmetytti.

Jos ei itte tai suku asu lehtien levikkialueella, niin poiketkaa kirjastossa tai R-kioskilla. Jos tuli reseptinnälkä!

HELPPO & HERKKU: SAVULOHISPAGETTI

Savulohispagetti.

Tai ihan vaan savulohipasta, niin voit halutessasi käyttää minkä muotoista ja pituista pastaa haluat. Meillä useimmin vaan on spagettia kaapissa, kun lapset on sitä mieltä, että muut pastat  maistuu eriltä.

Savulohi on muuten parasta meal preppausruokaa, isosta lohiviipaleesta saa monenlaista ja keskenään erilaista ruokaa. Tietenkin sellaisenaan, vaikka uuniperunan kera, erinomainen ateria. Mutta jos sitä jää, niin savulohilaatikko perunalla tai riisillä, savulohikeitto, kedgeree, savukalasaatti, savulohimunakas tai savulohi kokkelin kanssa, savulohitahna leivän tai uuniperunan kanssa... ja tietenkin savulohipasta. Ja siinäkin löytyy vaikka mitä variaatioita. Pienestäkin määrästä lohta riittää isoon satsiin pastaa.

Omani lähti siitä, että mulla oli ylijäämäpala lämminsavulohta, päätin, että siitä tulee pasta ja sitten katsoin mitä mulla on kaapissa. Pöydälle nousi fenkolin ja purjon jämäpalat, kermapurkki, parmesan, sitruuna ja juusto.

Siitähän oli hyvät asetelmat lähteä.

 Savulohispagetti

4:lle

spagettia 3:lle, n. 225 g

2 rkl öljyä 

1 dl purjon valkoista osaa hienonnettuna

1 dl fenkolia hienonnetuna

1 dl raastettua parmesania

1 dl kermaa

1 dl pastan keitinlientä

1 dl valkoviiniä

200 g savulohta pieninä paloina

1/2 sitruunan raastettu kuori ja mehu

mustapippuria myllystä ja suolaa, maun mukaan

1 rkl kaprista

Keitä kuivaspagetit runsaassa suolalla maustetussa vedessä al dente, napakka purutuntuma siis,  8-11 min.

Kuullota purjo ja fenkoli öljyssä 5 min. Lisää parmesan kerma, pastavesi (voit ottaa kattilasta vaikkei pasta olisikaan vielä valmis) ja viini (jonka voit korvata jommalla kummalla nesteellä, mulla sattui olla pullonjämät). Anna porista muutamia minuutteja.

Lisää valutettu spagetti, lohi, sitruunankuori ja mehu (maistellen) ja kapris, sekoita hyvin ja mausta. Suolaa ei kyllä välttämättä tarvitse lisätä.

Siinä se, savukalaspagetti. Tällä kertaa ei kotona ollut mitään tuoretta yrttiä, mutta oon vähän in love with kapris, joten se ei haitannut.

PINAATTILÄTYT JA JAUHELIHAKASTIKE FROM SEINÄJOKI

 

Se on varmaan niin, että jos olet aito seinäjokinen, tämä yhdistelmä on sinulle rakas ja turvallinen. Jos et ole, jauhelihakastikkeen tarjoaminen pinaattilättyjen kanssa tuntuu varmasti perin kummalliselta, jopa syömäkelvottumuuteen asti.

Minähän olen Kauhavalta (vain 42 km täältä), jossa kyllä syötiin pinaattilättyjä, mutta varmaankin jonkun hillon kanssa. En ole vieläkään oikein toipunut siitä kun aikoinaan 90-luvun alussa kuulin, Janskun koulunkäynnin myötä, että pinaattilättyjen tarjoamistapa on tässä kaupungissa ehkä maailman 7. ihmeeseen verrattava erikoisuus.

Tämä Seinäjoen jokaiselle lapselle 12-18 vuotta (päiväkodin ja koulun puolesta) syötetty ruoka on sisäistetty ja rakastettu osaksi seinäjokista identiteettiä. Seinäjoen Museot järjesti vastikään kilpailun, jossa etsittiin seinäjokisinta ilmiötä ja ykköseksi äänestettiin 49% äänivyöryllä jauhelihakastike ja pinaattilätyt.

Annoksen "keksijä" on emäntä ja ruokapalvelukeskuksen päällikkö Mervi Röyskö, joka nykyään on jo eläkkeellä. Kun 70-luvulla siirryttiin kansakoululaitoksesta peruskouluun tuli tärkeäksi myös se, että kouluruokailu vastasi uusiin ravintosuosituksiin. Pinaatti lisättiin raaka-ainelistalle ja sen myötä pinaattilätyt. Ne kaipasivat kupeeseensa jotain ja Seinäjoella ilmeisesti ajateltiin, että eläinproteiini on se juttu, lisukkeena oli vielä kurpitsapikkelsi tai sillä höystetty porkkanaraaste. Mielestäni Ilmajoellakin päädyttiin jauhelihakastikkeeseen. Nurmossa  syötiin karviaishilloa ja salaattia. Muualla Suomessa on lautaselta löytynyt ainakin puolukkahillo, makaronisalaatti, maksapasteija (Ähtäri!), valkokastike(munalla). En millään kyllä muista mitä Kauhavalla tarjoiltiin. Ympäri Suomen pinaattilätyt ovat aina olleet ilmeisesti suosituimpien kouluruokien joukossa.

Kun 10 vuotta sitten Nurmo(o) yhdistyi Seinäjokeen, jauhelihakastike pinaattilättyjen kanssa aiheutti jopa pienimuotoisen rypyn kuntaliitoksessa kun Nurmon lukiolaiset kieltäytyivät syömästä yhdistelmää. Päädyttiin sopuratkaisuun, jossa nurmoolaaset saivat pitää lukiossa jauhelihakastikkeen rinnakkaisvaihtoehtona karviaishillonsa (mikä diplomatian riemuvoitto!).

Eilen tein elämäni ensimmäistä kertaa tätä ruokaa kotona. Koska näin koulussakin, niin valitsin kotoannokseenkin Atrian valmiit pinaattilätyt, joka on muutenkin meidän perheen lempieinesvara. Ne vaan pitää paistaa pannulla voissa tai öljyssä. Lapset kieltäytyy syömästä mikrotettuja. Jauhelihakastikkeen tekisin mieluiten aidolla sipulilla, mutta konfliktien välttämiseksi mennään sipulijauheella.

Pinaattilätyt ja jauhelihakastike

4:lle

2 pkt Atrian pinaattilättyjä

voita pannulle

400g jauhelihaa

2 rkl voita

2 rkl vehnäjauhoja

kuumaa vettä

1 rkl sipulijauhetta

lihaliemikuutio

1/2 tl maustepippuria

pikku töräykset ketsuppia ja sinappia

Paista pinaattilätyt voissa keskilämmöllä hiukan pirteämmän näköisiksi. Mutta tee ensin jauhelihakastike.

Ruskista jauheliha  2 rkl voita, lisää lopussa vehnäjauhot.

Parin minuutin päästä voit lisätä sopivasti vettä. Lisää kaikki mausteet ja keitä kunnes kastike sakenee. Tämän jälkeen kastikkeelle tekee vain hyvää hiljalleen porista hellalla. Lisää vettä jos meinaa tulla liian sakiaa. 

Tarkista maku.

Täältä löydät perusteellisemman jauhelihakastikkeen reseptin.

Miksei pinaattilätyt voisi tehdä myös vegaanisti, ja kastikkeen jostain jauhelihan tyyppisestä kasvisproteiinista.

Tavallisia itse tehtyjä pinskuja ei näytäkään blogistani löytyvän, vaikka olen minä niitä tehnyt. Lapset vaan valitsee jostakin syystä nuo Atrian valmiit yli mun rakkaudella paistamien...

En ollut muuten koskaan tähän ikään itse maistanut tai halunnut maistaa itse tätä annosta. Sen verran kauhavalaanen. Nytkin lämmitin itselleni eilistä perunamuusia jauhelihakastikkeen kaveriksi.  Tökkäsin Maitotytölle tuon kuvausannoksen, joka oli sille kuitenkin tietenkin aivan liian suuri. Kun tyttö poistui maha kylläisenä, päätin yhtäkkiä olla ennakkoluuloton ja rohkea (kun muita aina moitin tästä), syödä annoksen ja arvatkaapa mitä? Yhdistelmähän oli tosi hyvä! Varsinkin kun voissa paistetut pinskut olivat saaneet pientä rapeutta reunoihin.Mä olin porkkanaraasteen sijaan asetellut lautaselle tuollaisen porkkanatikkuhäsän juuri sen takia, että ajattelin annoksen kaipaavan hiukan purutuntumaa. Mutta sitä rapeutta löytyikin.

Loppuun on aivan pakko jakaa tämä Eparista löytynyt listaus (2015) :

Mistä tiedät olevasi seinäjokinen? 

Tämä on niin hyvä. Mut voi jo ilmeisesti lukea paikalliseksi. Toimin tai ainakin olen tietoinen näistä kaikista. 4 ja 6 kohta ovat kyllä myös vahvoja kauhavalaasen tunnusmerkkiä...Ehkä se onkin meidän yhteinen nimittäjä.

Hihihii...paras!

1. Kun joku sekoilee liikenteessä toteat: ”taas on tultu maakunnasta”.

2. Et ole käynyt Lakeuden Ristin huipulla (muuta kuin turistien kanssa).

3. Syöt pinaattilätyt jauhelihakastikkeen kanssa.

4. Inhoat lapualaisia..todennäköisesti yhtä paljon kuin he inhoavat sinua.

5. Tunnet Vierin Ekin.

6. Juustohampurilainen sulatejuustolla. Milläs muulla?

7. Et missään nimessä kannata vepsua ja Sporttia.

8. Haukut kaikki paikkakuntasi tapahtumat (Provinssirock, Tangomarkkinat, Vauhtiajot, Solar-Sound, Seinäjoki Hiphop Festival), mutta käy niissä ja kehuskelet niillä ulkopaikkakuntalaisille.

9. Tiedät neuvoa kaikki japanilaiset turistit Aalto-keskukseen.

10. Kun porukka on suuntaamassa minariin tai minibaariin, tiedät mennä Still Standingiin.

11. Tiedät, mistä Vekseliaukio on saanut nimensä.

12. Tunnet sanonnan ”väkeä oli kuin sepsin pelis”.

13. Tiedät missä ollaan, kun ollaan ringillä.

14. Olet ylittänyt ratapihan ja tiedät mistä ”se” polku kulkee.

15. Se on seinäjokinen eikä seinäjokelainen.

16. Et leikkaa Provinssiranneketta irti useaan kuukauteen (jos koskaan) tai ainakin sinulta löytyy kaapeistasi niitä lukuisia, kuten myös menneiden vuosien Provinssi t-paitoja.

17. Kutsut laskettelukeskusta, jonka korkeus merenpinnasta on 118 metriä, nimellä ”vuori”.

18. Jos joku kertoo ilta-aikaan olevansa Palaverissa, se ei yleensä tarkoita työasioita.

19. Uit pääasiassa vain joissa ja tekojärvissä.

20. Kun kaveri soittelee olevansa tulossa Itikan-risteyksessä, tiedät tarkalleen missä hän pyörii.

DIPPI VIIKONVAIHTEEKSI

 

Oon itse mielessäni nimennyt tämän dipin Ystävän dipiksi. Vaikka nyt otsikoin tämän Dippi viikonvaihteeksi, ei tämä nyt ainakaan tämän viikonlopun suosikki sipsi-dippi-illoille ehtinyt (sanoisin, että ne ovat varmaan pe ja la), mikä pikkasen harmittaa. En vain ehtinyt koneelle ennen kuin nyt klo 22.00 lauantaina.

Meillä on nimittäin ollut klo15 asti meneillään Maitotytön 10v- yökyläsynttärit ja kas kummaa, sillä on ollut ihmeen työllistävä vaikutus meikäläiselle. Olen saanut ihan kirjalliset ohjeet mm. tarjoilusta...

Toivottavasti näistä hetkistä ystävien kanssa jää Likalle ihania muistoja, nämä on sellaisia asioita kuitenkin, joiden toteuttamiseen ei vaivannäön lisäksi  muuta tarvita.

 si+

Tämä dippi ei kuitenkaan ollut listalla, mutta kun tiesin, että tänään sipsit virtaa, niin tein itselleni tätä Ystävän dippiä, jonka erikoisuus on se, että se tulee nauttia nimenomaan Sour cream & onion - sipsien kanssa.

Opin tämän reseptin joululomalla Natasiskoltani, joka on perinyt reseptin ystäviltään Leyla&Petteriltä. He taas ovat saaneet reseptin enlanninkielisiltä ystäviltään, muistan, että siskoni olisi sanonut, että austaralialaisilta (mutta ei nyt enää muista niin sanoneensa).

Mutta tyypillisestihän parhaat reseptit kulkevat eteenpäin ystävältä toiselle.  Resepteissä parasta syömisen jälkeen on jakaminen! 

Ensi sunnuntainahan on ystävänpäivä, joten tähdätkää tällä reseptillä vaikka ensi viikonloppuun.

Ystävän dippi

100 g  ranskankermaa

100 g maustamatonta tuorejuustoa (eli molempia yhtä paljon)

2  tomaattia

1 punasipuli

sweet&sour -kastiketta

Sekoita ranskankerma ja tuorejuusto.

Poista tomaateista kannat ja kuutioi tomaatit pieneksi kuutioksi.

Kuori ja hienonna sipuli mahdollisimman pieneksi. Sekoita molemmat  ja 1 rkl sweet&sour- kastiketta juusto-ranskankerma seokseen.

Levitä dippi laakealle vadille ja tiputtele pinnalle sweet&sour-kastiketta.

Tämä dippi tulee kauhoa Sour cream&onion  makuisilla sipseillä 

sweet&sour sattumien läpi.

SE OIKEA RUNEBERGINTORTTU

 

Nooo...eipäs nyt liiotella! Tämä runebergintorttu ei ole sen oikeampi tai aidoimpi kuin muutkaan, sanotaan nyt vaikka, että se kuitenkin osallistuu sarjaan klassinen runebergintorttu (olen hymyillyt itsekseni jo muutaman päivän runebergintortun oikeinkirjoituksen muistisäännölle: runebergintorttu on herkullinen leivonnainen, Runebergin torttuun en sen sijaan hevillä koskisi).

Mahtavaa postata kerrankin oikeana päivänä, vaikka tietysti olette kaikki jo tehneet omat ruuneperinne, mutta jos, ette niin tämä resepti on toimiva. Nappasin sen taikinaosuuden Otavan Kotiruoka- kirjasta, josta on otettu tie kuinka monia kymmeniä (ainakin yli 50) painosta ja jonka yksi tekijä on muuten Urhon yläasteajan rehtori Kaisa Isotalo.

Mulla on nyt pari vuotta ollut 12 runebergintortun pelti ja annos pitää tuplata sen täyttämiseksi. Vähän onnistuin näistäkin tekemään eri korkuisisa ja eri suuntaan kallellaan olevia aivan kuten ennen. Mutta taikina oli hyvä!

Runebergintorttu

6 kpl

150 g voita

1 1/2 dl sokeria

2 munaa

1 dl jauhettua mantelia

1 1/2 dl vehnäjauhoja

1 1/2 dl piparkakunmuruja ja korppujauhoja

1 tl leivinjauhetta

1/2 dl kermaa

kostutus:

1 dl kuumaa vettä

2 rkl sokeria

2 rkl punssia tai mantelilikööriä

tai

1/4 tl karvasmanteliaromia

(voit käyttää myös pelkkää omenamehua, jos haluat neutraalit, lapsille maistuvat tortut)

koristeluun:

1 dl tomusokeria

n.1/2 rkl vettä

vadelmahilloa tai marmeladia

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri valkoiseksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten.Lisää kerma.

Yhdistä loput kuivat aineet ja sekoita nopeasti seokseen.

Lusikoi voideltuihin runebergintorttumuotteihin, tai muffinssivuokaan. Myös muumimukilla saa aikaan erinomaisen tortun.

Paista 15 min 200 asteessa.

Anna jäähtyä. Sekoita kostutusaineet. Dippaa nopeasti jokainen torttu liemeen (molemmista päistä). Tämäkin onnistuu hyvin muumimukissa.

Sekoita tomusokeri veden kanssa tahnaksi ja pistä pursotuspussiin. Pursota rinkulat tahnaa torttujen pinnalle (muffinipellillä pohjasta tulee yläpuoli) ja täytä rinkulat vadelmamarmeladilla tai -hillolla.

Koska en ole Strömsöstä kotoisin (vaikka moniin teihin lukijoihin verrattuna toki verrattain lähellä, olisko vajaa 100 km?), niin nytkin yksi tortuistani otti ja jumittui kiinni syvään  peltiin ja sitä irrottaessa repeytyi. Kostutin kuitenkin senkin ja se holaisi aikalailla kostuketta, kun pinta oli rikki ja se aivan meinas hajota käsiin kun aloin syödä sitä (toki koristelin kuitenkin) niin löin sen siihen vadelmahillopurkkiin, josta olin viimeiset hillot lusikoinut tortun pinnalle. Tuosta purkista se oli mainion helppo syödä! Maistui niin hyvälle.

Eli vuoden päästä saatan kehitellä jonkun söpiksen purkkiversion tai triflen, runebergintortun syöminen kun on aina ollut pikkasen ongelmallista. Muuten meen näillä klassisilla, vaikka netissä on ollut kaikkia kivoja versiota. Mutta jonkunhan täytyy nämä perinteiset syödä!

Vähän kutkuttaa runeberginkakku tai juustokakku, Runebergin keksit, Runebergin kääretorttu jossa pitkät palat nostetaan torttumaisesti pystyyn koristeltaviksi leivoksiksi tai minimuffinipellillä tehdyt pienet Runebergin suupalat.

Ja yksi on myös kokematta, nimittäin punssilla maustettu runebergintorttu, kun ei tänäkään vuonna viinakaappiimme ollut punssipulloa eksynyt.

Olis jo ens vuosi...

VERIAPPELSIINIRIISI

Miten herkullisen retroa! Siitä on kuulkaa kulunut pitkä aika kun olen viimeksi syönyt appelsiiniriisiä. Muistot yltävät jonnekin yläasteen köksäntunnille, joilla appelsiiniriisi esitti ylevän hienostunutta, arkipäivän yläpuolelle nousevaa jälkiruokaa, jotenkin monimutkaistakin.Ehkä se oli vastaisku iänikuisille kiisseleille.

Totuuden nimissä, appelsiiniriisiä helpompaa jälkiruokaa tuskin löytyy. Kun pallottelin kädessäni veriappelsiinia, appelsiiniriisi nousi mieleen. Ja eikös veriappelsiiniriisi nyt olisi jotakin ylevän hienostunutta ja arkipäivän yläpuolelle nousevaa jälkiruokaa?

Ylevää tai ei, keittelin edellisiltana jo riisipuuron valmiiksi ja ilahdutin tällä toimella ainakin perheen riisipuurofriikkiä, kun sai riisipuuroa myös syödäkseen. Ihan arkipäivänä tätä  jälkkäriä syötiin, pääruuaksi oli säilykehirvikeittoa (tai hirvisäilykekeittoa...).

Ja niin oli hyvää.

Lapset ei edes suostuneet maistamaan. Että oikein kiva. Mikä piru niitä vaivaa?

Muu kuin äiti, joka tekee niin "erikoista" ruokaa?

Veriappelsiiniriisi

ainakin 6:lle tai vaikka kymmenelle jos ne ei suostu maistamaan

6 dl riisipuuroa

2 dl kuohukermaa

5 veriappelsiinia (tai enemmänkin voi laittaa)

2 rkl sokeria (tai enemmänkin voi laittaa)

Vatkaa kuohukerma vaahdoksi ja mausta sokerilla. Sekoita hyvin kylmään riisipuuroon.

Leikkaa veriappelsiinit kuorittomaksi ja sitten kalvottomiksi

paloiksi, joita voit vielä paloitella. Sekoita riisikerman joukkoon.

Kun kuorenpaloihin väkisinkin jää hedelmälihaa, purista niistä mehut jälkiruokaan. 

Ja mainio hävikistä herkkua - niksi on, että jos sulla on sähköinen sitruspuserrin, jolla olet tehnyt aamulla mehua, niin säästä se jäljelle jäävä appelsiinikuitu ja sekoita tähän jälkkäriin.

...omituinen äiti...