About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

Näytetään tekstit, joissa on tunniste tapahtumat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tapahtumat. Näytä kaikki tekstit

perjantai 29. maaliskuuta 2019

JYRKISUKULAA ja ANNIHAUTALAA JA NANNARINTALAA



Viikonloppuna on tiedossa mukavan hauskaa äksöniä! Suositut ja perinteikkäät eteläpohjalaiset rakentamisen ja sisustamisen erikoismessut Pytinki avaa sisartapahtuman viereiseen uudenkarhiaan b-halliin, jossa järjestetään ensimmäistä kertaa maistuva-ruokatapahtuma.

Paikalla on eteläpohjalaista (ja vähän kauempaakin) ruokaosaamista kojuineen, keittiömestareiden maisteluannoksia , kiinnostavia kokkausnäytöksiä, Jyrki kertoo myös elämästään pohjoisitalialaisena viiniviljelijänä.

Takuulla mielenkiintoista ohjelmaa luvassa. Yleisölle ei paljon ystävällisemmiksi messut muutu, nyt kun pääsee samalla edullisella messulipulla molemmille messuille!

Tottakai hiukan perhosia mahassa, että kuinkas kokopäiväinen mikinheiluttelu sujuu, suuri yleisömäärä saa aina syttymään, että tulkaapas paikalle kannustamaan. Viimeisin messuesiintymiseni päättyi nimittäin siihen, että minä lauloin ja Janne Kataja seisoi päällään. Ihan niin paljon ei tartte tällä kertaa kannustaa...

Nyt on onneksi asiallisempaa väkeä paikalle, kuten nyt vaikka Jyrki Sukula ja Aamulypsyn Anni Hautala. Anni on viereisessä Pytinki-hallissa emännöimässä, yritetäänpä saada Annikin poikkeamaan maistuva-puolella, onhan siltäkin ilmestynyt jo toinen keittokirja.

En malta oikein odottaa. Edessä on vielä normi esiintymisongelmat; #eioomitäänpäällepantavaa ja #mitämäteentukalleni.

Muuten normimeininki. Kokkauskeittiössä tarjolla omalla vuorollani perunankuoria!

Lämpimästi tervetuloa messuilemaan viikonloppuna Seinäjoen Areenaan!

Nähdään maistuvissa merkeissä!

tiistai 19. helmikuuta 2019

WALTONEN: MIKÄ SE ON JA MITEN SE SYNTYI

Kuva Esko Keskioja Vizualis

Saatat luulla, että kuvassa on ihan tavallinen paistamaton  karjalanpiirakka juuri ennen uuniin menoa. Saattaisit lyödä jopa vetoa, mutta älä lyö, sillä sitä se ei ole.

E-hei. Kyseessä on Waltonen. Mato Waltonen, ollaksemme ihan tarkkoja.

Tarina Waltosen takana on pitkähkö, mutta yritän tiivistää sen olennaiseen. Senhän mä osaan...


Kuva Esko Keskioja Vizualis
Tässä yllä olevassa kuvassa olen päässyt suurimmaksi osaksi itseäni terävempien veitsien heiluttelijoiden joukkoon. Saatat tunnistaa sieltä muutamia ruokabloggaajia, keittiömestareita ja ruokamaailman asiantuntijoita. Kyseinen porukka oli nimittäin osallisena viime syksyisessä Turun yliopiston  Funktionaalisten elintarvikkeiden kehityskeskuksen FoodiEx-hankkeessa. 

Minkälaista on tulevaisuuden ruoka? Miten hyödyntää uusia raaka-aineita? Miten hyödyntää ja osallistaa tuotekehityksessä monialaista osaajajoukkoa? Siinäpä pohtimista noin niinkun aluksi.

Syksyn mittaan meillä oli kolme työpajaa Naantalissa Rasekon Food Laboratoryssä; asiantuntijaluentoja, aistinvaraisia testejä ja tietysti itse hands on -veitsenheiluttelua. Meidät jaettiin kolmeen työryhmään ja saimme jokainen työryhmä käsittelyyn yhden pääteemoista, jotka olivat hyödyntämättömät kasvinosat(mm. kukkakaalen lehdet, parsakaalen varret ja sipulin kuoret), hyönteiset (sirkat, jauhomadot, kuhnurintoukat) tai villiyrtit (kuusenkerkkä, maahumala, mustaherukanlehti, nokkonen).

Pääsin mukaan hyönteistiimiin yhdessä Hannan Sopan Hanna Hurtan, Fazerin Culinary Teamin kokkijoukkueenkin MM-kisoissa mitaleille luotsanneen kapteenin, keittiömestari Mika Pesosen ja ruokaa tutkineen kulttuurihistorioitsija Jukka Vornasen kanssa.

Huikea tiimimme valitsi työstettäväksi rapeaksi paahdetut, pähkinäaromiset jauhomadot.

Kuva Esko Keskioja Vizualis

Halusimme tuoda ne tutummaksi yhdistämällä ne johonkin supisuomalaiseen, ja siitä ajatus karjalanpiirakoista sitten lähti. Jauhoimme madot ja käytimme niitä kuoritaikinassa yhdessä ruisjauhojen kanssa ja kas kummaa lopputulos oli tosi herkullinen, kuoret olivat ihanan rapean sitkeitä, juuri sellaisia kuin karjalanpiirakassa parhaillaan, ei näkkäriä eikä pullaa vaan se sopivuus siitä väliltä, tiedättehän? Ihan tuntui siltä että jauhomadot toivat jopa lisäarvoa, ei pelkkää lisäproteiinia kuoritaikinaan. Tarkoitan siis, että Waltosista tuli erityisen hyviä.

Kuva Esko Keskioja Vizualis

Aloitimme työskentelyn ensimmäisessä työpajassa tutustumalla kaikki jokaiseen raaka-ainaiseen aistinvaraisesti. Toisessa työpajassa meidät jaettiin ryhmiin ja laitettiin miettimään mitä voisimme kehitellä raaka-aineestamme.

Me valitsimme aika yksimielisesti paahdetun jauhomadon. Jos et jää tuijottamaan kulhollista liian kauaksi aika ja ala kuvitelmissasi nähdä niiden liikkuvan, maku ja rapea suutuntuma ovat itse asiassa erittäin hyviä. Oma suhtautumiseni hyönteisiin on asteella kiinnostunut ja kokeilunhaluinen, vaikka minun on vähän vaikea kuvitella valmistavani sirkkacurryä perheelle illalliseksi. Ennakkoluuloinen kehittäjä joutui siis tekemään koko ajan painimatsia myös itsensä ja oman mielensä kanssa.

Työpajojen kiinnostavat ja inspiroivat luento-osuudet  ja sen lisäksi oman ryhmän jäsenten kesken jaettu tietotaito sai kaikki lamput syttymään. Tunsin itseni tasavertaiseksi toimijaksi porukassamme, vaikka kaikki muut ryhmässäni edustivatkin ammattilaistasoa. Ja kun tuntuu hyvältä niin tulosta syntyy.

Niin me sitten tehtiin ne karjalanpiirakat, joita ei brutaalin lisäyksemme jälkeen sovi enää karjalanpiirakoiksi kutsua. Ei ihan pystytty rajoittamaan luovuuttamme ja päädyttiin valmistamaan jauhomadoista vielä dukkahia, johon dippailtiin  hummuksella silattua paahdettua leipää.

Kuva Esko Keskioja Vizualis

Viimeisessä työpajassa meidän tuli kehittää ajatusta vielä pitemmälle. Se tuntui tosi haastavalta, koska leijuimme siellä ekan version onnistumisen hurmiossa ...
Lisäsimme taikinaan reilusti enemmän jauhomatoa, minkä taikina otti vastaan hyvin ja muutimme muodon enemmän ympyrämäiseksi ja koon parin suupalan kokoiseksi. Sisään valmistimme tattirisoton.

Waltonen oli kokenut aikamoisen kehityskaaren alun karjalanpiirakasta.

Dukkahistakaan emme luopuneet ja se maistui ihanasti tällä kertaa
paahdettujen bataattilohkojen kera.

Kuva Esko Keskioja Vizualis

Ja arvatkaa mitä vielä? Hanke jatkuu tämän meidän tuotekehityksen jälkeen ja parhaimmat palat viedään kansainväliseen levitykseen eli yleisömaistatuksiin Ruotsiin, Ranskaan ja Baskimaahan.
Kollegatiimit saivat aikaan mm. vegaania kukkakaalijäätelöä ja mustaherukan lehtien uutteesta valmistettua hyytelöä ja superihanaa mustaherukkasokeria.

Kuva Esko Keskioja Vizualis

Parasta oli toimiminen monialaisessa, tiiviissä työryhmässä, haastavat tehtävät ja niiden selättäminen, yhdessä toimiminen.
Yliopiston akateeminen työskentelytapa yhdistettynä, ammattimaiseen raaka-aineen käsittelykokemukseen ja hulluun luovuuteen kantaa hedelmää, josta saavat nauttia myös osallisena olevat yritykset. 


Marika Viitala Atrian tuotekehityksestä oli yksi FoodiEx hankkeen yritysedustajista. Kuva Esko Keskioja Vizualis

Samalla tuotimme myös tärkeää dataa tutkijoille.
Ja Waltonen. Se ansaitsi kyllä syntymänsä. Ehkäpä  Fazerilla valmistetaan joskus Waltosia... 



FoodiEx -hankkeeseen osallistuneiden vaikuttajamarkkinoijien kokemuksia vout käydä lukemassa blogeistamme

Terveelliset herkut  
Kulinaari 1 ja 2
Lyhyenä hetkenä
Hannan soppa

Voit käydä kuuntelemassa FoodiEx-projektin tunnelmia myös oheiselta videolta.





lauantai 26. elokuuta 2017

YRTTIGURU RUOKAMESSUILLA (messulippuarvonta)


kuva Kauhajoen ruokamessut
Kauhajoen ruokamessut ovat  Etelä-Pohjanmaan elinvoimaisimmat ruoka-alan messut. Yli 130 näytteilyasettajaa, tunnelmallinen Hämes-Havusen pihapiiri, asiantuntijat ja osallistuvat organisaatiot, monipuolinen ohjelma sekä aina paikalle runsaslukuisena löytävä yleisö takaavat onnistuneet messut, tekemistä, näkemistä ja syömistä koko perheelle.

kuva Kauhajoen ruokamessut
Tarinoita Ruokamessujen taustalla löytyy varmasti ainakin se 130, jollei puolta enemmän. Jokainen omalla laillansa kiehtova ja kertomisen arvoinen.

Minäpä kerron teille vähän Suomen ehdottomasta ykkös-villiyrttigurusta, Sami Tallbergista. Koska olin jo valmiiksi ja minusta tuli vielä enemmän Sami-fani, kun pääsin tapaamaan häntä yhden toukokuisen illan verran. Karismaattiset ja asiastaan innostuneet ihmiset ovat parasta positiviisuuslääkettä ja lisäenergiaa  tähänkin alkavaan syksyyn. Sami on mukana Kauhajoen ruokamessuilla koko viikonlopun ja  se tekee jo pelkästään messuvierailusta vaivan väärttin.

Iso mies ja keijukainen kuva: Riitta Alapiha
Toukokuun alkupuolella, Kauhajoella pidetyn messujen pressitilaisuuden jälkeen meillä oli tilaisuus osallistua Sami Tallbergin vetämälle villiyrttikurssille. Nappasin Maitotytön päiväkodista ja ajoimme aivan täpinöissämme (tai ainakin 50% meistä) Sotkan rinteille.

Jonkinlaista Murphyn lakia omalla kohdallani lienee, että kun kerrankin joku (Suomen, ellei maailmankin paras, ainakin tosi lähellä!) villiruokaspesialisti tulee tänne asti vetämään villiyrttikurssia, kevät on niin poikkeuksellisen myöhässä, että tuntuu, ettei mikään vielä orasta. Mutta kyllä me vaan ne villyrttisalaatin aineet saatiin kasaan, vaikken minä olisi omineni löytänyt yhtään mitään. Ei, kun löysinhän muutaman ihanan mantelisen pihlajansilmun, vihdoin pääsin maistamaan!

Sami kertoi tarinaansa;

13 vuotta sitten Sami loi uraa keittiömestarina Lontoossa. Sitten sinä kuuluisana eräänä  kauniina päivänä kohtaaminen  Rivington Grill&Delin keittiössä muutti kaiken. Ravintolan kyökkiin saapasteli muuan hieman hompssuinen ja rempsuinen Miles Irwing kaupittelemaan keräämäänsä merikaalia (sea kale). Tuosta kohtaamisesta alkoi miesten ystävyys ja matka villiyrttien pariin. Jo samaisen illan serviisissä asiakkaat saivat lumoutua merikaalen makean suolaiseta mausta ja syvästä väristä.

Sami on tosi raaka-ainelähtöinen kokki, ja uskoo, että keittiömestarin on tiedettävä tarkalleen mistä raaka-aine tulee. Kun on saanut perehtyä monipuolisesti ja kansainvälisesti kaikkiin raaka-aineisiin, lihoihin, kaloihin ja äyriäisiin, mitä jää jäljelle? Mistä voi vielä inspiroitua, mistä kehittää uutta ja ennen maistamatonta?

Se lähde on kasvisten ja raakaravinnon uskomaton maailma ja monipuolisuus ja luonnon antimien hyödyntäminen. Tänään ruokaan panostavat ravintolat (ehkä hiukan kontroversiaali termi, ajattelis, että kaikki ravintolat panostaisivat ruokaan, mutta olen kyllä eri mieltä...) ylpeänä esittävät menussaavn uusia makuelämyksiä, joissa tärkeää osaa esittää villiruoka. 

Suomessa on lyhyestä kasvukaudesta huolimatta jokamiehen oikeuksineen melkoinen, vielä suhteellisen koskematon ja ehtymätön aarreaitta jokaisen ulottuvilla, asuitpa kaupungissa maaseudulla tai korpimailla. Sami on yksi niistä henkilöistä joiden panos villiyrttien keräämisen ja hortoilun  lisääntymiseen on kiistaton. Omalla yöpöydälläni on koko ajan vakiolukemisena huikea Villiyrttikirja, kirja jonka aloitan uudestaan aina kun pääsen takakanteen. Oppimisen tie on hidas, mutta niin inspiroiva! Uusinta Makupari- kirjaa en ole vielä päässyt lukemaan, mutta sen verran selasin, että voin kertoa, että kirjassa on yksi niin kaunis kalanpääkuva, että sen voisi ostaa jo ihan tuon kuvan takia.

Hauska yksityiskohta illassa oli, että kun minä hortoilin kamerani kanssa (illan kuvia ei löydy mistään?), luulin Maitotytön suurimmaksi osaksi kiukutelleen autossa, mutta näköjään tyttö olikin ollut lähinnä yksityisopetuksessa... tämä valkeni vasta kun sain Messupäällikkö Riitan näppäämät kuvat postiini...



Meidänkin perhe taistelee omalta osaltaan siis luonnosta vieraantumista vastaan. Oli kyse sitten villiruuasta tai alkutuotannosta, toivoisin lapsieni oppivan muutakin kuin poistamaan muovikääreet kaupasta ostetun tuotteen päältä. 

Oma kasvimaani on kyllä  surullisen kuuluisa esimerkki.

Mutta nyt lopetan, että saadaan tämä postaus pihalle ennen ruokamessujen alkua. Menkää Kauhajoelle, inspiroitukaa, oppikaa, maistelkaa, ostakaa naurisleipää, kotimaista maissia ja vaikka mitä ihanaa siellä on tarjolla. Maitotyttö menee erääseen aittaan ostamaan hunajaa, sen tiedän jo nyt. Paikalla Samin lisäksi myös keittiömestarit Maija Silvennoinen, Ulla Liukkonen ja Raymond Wesander. Mikä määrä positiivista keittiöenergiaa!

Arvon 3 x 2 kpl messujen pääsylippuja (arvo 2 lippua 24€). Osallistu kertomalla oma mielipiteesi kommentteihin vaikka hortoilusta. Varmista, että saan sinuun yhteyden. Arvon liput maanantaina 28.8.2017 klo 16, siihen saakka  voit osallistua. Ilmoitan voittajat sekä tässä, että otan yhteyttä, jos on yhteystiedot, sovitaan sitten lippujen toimituksesta. Arvon tiistaina uusia voittajia, mikäli en tavoita alkuperäisiä.

Arvontavoitot osuivat kommenttien 5. 9 ja 10 kohdalle eli  Leena, Laura ja Riitta. Kivoja messuja teille, olen yhteydessä!


  





lauantai 4. helmikuuta 2017

LATVIAN SENSES: A DINNER PERFORMANCE


Postauksen kirjoittaminen tuntuu välillä ylivoimaisen vaikealta. Vaikeimmalta, kun on kokenut ainutlaatuisen elämyksen, sellaisen joka on stimuloinut jokaista aistia. Kun tietää, että sanaisen arkkuni kansi on kovasti natiseva, enkä sieltä koskaan pysty ammentamaan kaikkia oikeita sanoja, jotka vangitsisivat hetken täydellisesti. 

Riga-Gaujan alue kantaa vuoden 2017 Euroopan Gastronomisen alueen titteliä. Olin mukana kun titteli julkaistiin Latvian Suurlähetystössä Helsingissä. Huikeasti toteutettu, moniaistinen illallisperformanssi teki tutuksi Wild at Palate - teemaa. Lautaselta löytyi mm. majavaa, peuraa, nahkiaista, ja mehiläisten siitepölyä. Uskomattoman upeasti jugend-tyylinen lähetystö tummine paneeleinen (ja salaovi, yhdessä nurkassa oli varmasti salaovi!) oli muunneltu palaksi latvialaista luontoa musiikin, valojen ja tarkasti harkittujen efektien avulla.

Kieltämättä minulle tuli kerran jos toisenkin tunne, että olen salaseuran kokouksessa. Sanoja ei käytetty, paitsi loppua kohti alkoi olla jo pakko vaihtaa vieruskavereiden kanssa kokemuksia (kun vieruskaveritkin olivat koko ajan aivan parasta seuraa). Heti eteisessä saimme käteemme lankavyyhdit, joita kerien löysi perille yläkerran aulaan, jossa tanssivat faunit ohjasivat meidät eteenpäin kahtena ryhmänä.


Löysin itseni metsään katetun pöydän äärestä. Kankaassa olevien aukkojen läpi päämme ja kätemme pujottamalla saavuimme metsän keskelle kuin vaatekaapista Narniaan konsanaan. Korvakuulokkeista kajahtelivat erilaiset metsän äänet, joiden läpi kertojan rauhallinen ääni esitteli Latvian luonnon ihmeitä. Kuten metsässä kuuluukin, kaikkea leimasi kiireettömyyden tuntu, metsä tuli yhä lähemmäksi, tarjoilijoiden (tai pitäisi varmasti sanoa taiteilijoiden) asettaessa eteemme  käpyjä, sammalta, risuja. 


Kuvat/Latvian Embassy

Keväisen metsän kohistessa korvissa kullekin valutettiin koivunrungosta mahlaa alkuun tarjoillun majavan kyytipojaksi.

Kuvat/Latvian Embassy
Pääruokaa varten katettiin kokonainen  metsäinen pöytä, joka sytytettiin aamu-usvaiseen savuun juuri ennen kuin peuran fileet suklaisessa kastikkeessa sarvineen päivineen, nostettiin eteen.





Suurissa sarvissa kannettiin eteemme myös portviini.
Upean metsäinen tunnelma sulki rauhaansa; tunsin, maistoin, haistoin, kuulin ja koin metsän rauhan. 


Kuvat/Latvian Embassy
Kuvat/Latvian Embassy
Metsästä matkasimme joen ääreen. Näimme ensin Latvian jokiluontoa esiteltävän videon. Istuimme pitkän yhteisen pöydän ääreen, jonka päissä seisovat taiteilijat loivat väliimme virtaavan veden liikuttelemalla sinisiä silkkikankaita ja nauhoja. Nauhan liike pysähtyi hetkeksi, jotta saatoimme lukea siihen painetun seuraavan ruokalajin.



Jokirapukeitto oli muiden annosten lailla koostettu useista mielenkiintoisista osasista. Annoksia ei myöskään kertaakaan vain tarjoiltu sellaisenaan, kokki kävi joka annokseen lisäämässä pölyä, tai murua, tai kaatamassa kannusta kastiketta. Kaikki sujui ympärillämme kuin tarkkaan harkittu tanssi. Valot, musiikki ja veden heijastukset loivat tunteen, ettei tiennyt oliko veden pinnalla vai pinnan alla satumaisen sinisessä maailmassa.


Keiton jälkeen silmämme sidottiin ja taiteilijat poistivat näkymättömissä pöydältä liinan ja kannen, jonka alta paljastui kirkas joen pohja. Yksitellen Ahdin tyttäret ottivat kiinni kädestä ja asettivat sen veteen, samalla vapauttaen sidotut silmät ja ohjaten käden joen pohjassa olevalle meripihkan näköiselle kivelle kuiskaten samalla korvaan: "It's amber, eat it." Vaikka oikeaa meripihkaa ei ole syötäväksi tarkoitettu, oli nekku aidon meripihkan näköinen ja tunnelma joen äärellä mystinen.



Joen pohjan päälle asetettiin kirkas pöytälevy, että pääsimme nauttimaan seuraavasta herkusta, nahkiaisesta. Nahkiaisen jokinen maku sai osakseen illan eksoottisimpien makujen tittelin. Nahkiaiset olivat aika suuria ja huoneesta poistuessani huomasin, että vain muutama muu oli syönyt sen laillani kokonaan. Eikä se pahaa ollut, vain voimakkaan yksipuolisen jokista, vähän samaan tapaan kuin vaikka ostereissa maustaa suolaveden. Upeat lisukkeet tukivat annosta kuitenkin hienosti. 



Illallisesta vastasi Juris Dukalskis kokkitiimeineen, hän on keittiömestari Tam Labam Büs Augt- ravintolassa, joka kuuluu Latvian TOP 3 ravintoihin.

Kuvat/Latvian Embassy


Jälkiruualle kokoonnuimme koko porukka mehiläisten surinan ajoittaen täyttämälle niitylle, jota hallitsi muutama mehiläispesä, jonka kennoista saattoi valuttaa tuota kultaista nestettä. Huoneessa oli myös huumaavan voimakkaana hunajan tuoksu.



Suuren hunajaleivän sisuksista meille annosteltiin jälkiruuat  ja ilta päättyi lopulta hunajakakun kautta siitepölyllä maustettuun mantelimaitoon.




MENU 
LATVIAN SENSES

18.01.2017

Welcome drink: Cloudberry infusion with Riga Black Balsam


 FOREST

Appetizer
Smoked beaver with bilberry-marinated pearl onions and salted cucumbers 
dark-beer bread, golden chips, seed-bread crisps, dark-beer gel
Drink: Wild-berry infusion, pine-cone syrup, BIOvodka

Main course
Juniper smoked venison with black salsify, kale, Laima chocolate puréed prunes, black trumpet mushrooms, and pine-cone demi-glace sauce 
black trumpets, roasted malt, onion crisps
Drink: Abavas winery Cherry Port

River GAUJA

Soup
Crayfish velouté soup with bream croquette and young wheat 
sunflower seeds, parsley, seaweed, crushed crayfish
Appetizer
Fried lamprey in a tea jelly with brined mushrooms and black-garlic mayonnaise 
horseradish cream, crispy fish skin, seaweed powder, watercress, pickled mustard seeds, dill

Drink: Abavas winery Pommo, Birzī birch sap, Valmiermuiža japonica-quince seltzer

Valmiermuiža DEGALUS (burned beer)

MEADOW

Desserts
Lāču rye bread with hempseed spread, cranberries, and bio buckwheat honey 
sour cream, candied japonica quince, rowanberry jam
Honey minicake with cloudberry jam and japonica-quince foam
Drink: Chamomile almond milk


Menun yksityiskohtainen toteutus oli lumoava, eikä osasten summaa pysty mitenkään toistamaan näppäimistöllä. Hieno lanseeraus Euroopan Gastronomiselle Alueelle 2017. Muita alueita tänä vuonna ovat Tanskan Aarhus ja Italian Lombardia.

Liitän loppuun vielä videon, joka illallisemme esikuvana on varmasti toiminut. Samantyyppinen toteutus, josta tunnistan monta omasta illallisestani tuttua elementtiä, on tuotu aitoon luontoon. Video tallentaa mykistävän kauniin moniaistisen ruokailukokemuksen vuodenajat-teemasta.







Osallistuin kutsuvieraana Latvian suurlähetystössä järjestettyyn tilaisuuteen. 

perjantai 9. syyskuuta 2016

MILJOONAHEVONEN 2016

Valokuvaus Tuulian N

Se on jumalaisen kaunis eläin. Voimakas, notkea, sisällään ikiaikainen vietti juosta pakoon. Korskea, sähäkkä, tuulennopea. 


Valokuvaus Tuulian N

Estekentän reunalla tunnen itseni pieneksi. Huimaa katsoa esteiden korkeuksia maasta. Ja niin hullulta kuin se kuulostaakin, tiedän, että hevosen selästä ne näyttävät vieläkin korkeammilta.

Kilpailujen jännitys. Istuinluiden kohdalta likaantuneet ratsastushousut sadesäällä. Pienet tallikoirat katsomon laidalla remmeissään. Puomin kolahdukset. 

Heilun laukan rytmissä ja pidätän hengitystä joka hypyllä, vaikka seisonkin omat jalat tukevasti maassa. Mikä lähestyminen! Miten tiukka kaarre! Ponnistus, noin kaukaa, apua! Kieltäytyminen! Ei, ei! 


Valokuvaus Tuulian N

Ratsastuskisoissa katsoja saa kokea yhden ehkä jännittävimmistä urheilulajeista. Esteratsastus on erittäin yleisöystävällinen laji. Vaikka et ymmärtäisi lajista mitään, osaisi laskea virhepisteitä tai tietäisi mikä ratsastajan virhe johti puomin putoamiseen, pystyy jokainen eläytymään (ja pidättelemään hengitystään) hevosen ja ratsastajan yhteistyöhön ja radalla nopeassa tempossa toisiaan seuraaviin hyppyihin. Näet, voiman, vauhdin, venymisen, sen kiihtyneen tunnelman, joka nostaa sykkeet pilviin  katsomossa ja ratsastajalla. 

Valitettavasti Suomessa ratsastuskilpailut eivät ole hirveitä yleisömenestyksiä, (jollei nyt oteta lukuun Helsinki International Horse Showta). Lähinnä kilpailuja seuraavat tiiviisti ratsukon taustajoukot. Perinteet hiukan elitistisenä pidettyyn lajiin eivät vain ole Suomessa sitä mitä ne ovat vanhoissa perinteisissä ratsastusmaissa.


Valokuvaus Tuulian N

EPUR, Etelä-Pohjanmaan Urheiluratsastaja, järjesti Tuurissa, Keskisen Kyläkaupan siipien huomassa jo kolmatta kertaa esteratsastuskilpailut. Tuurin Kyläkaupan miljöö edesauttoi osaltaan, että saimme katsomot täyteen. Tällä kertaa saimme järjestettäväksi Esteratsastuksen SM -kilpailut  kaikissa luokissa ja päätimme jakaa kisat kahteen viikonloppuun, jolloin ensimmäinen, kolmipäiväinen kisaviikonloppu kisattiin Suomenhevosten ja poniratsastajien mestaruuksista. Toisena viikonloppuna, to-su, oli vuorossa  nuorten ja senioreiden SM:ät.


Valokuvaus Tuulian N

Aikamoinen rupeama, mutta me tehtiin se!

Kentän pohja rakennetaan paikan päällä, pystytään tallialuelle karsinakylä, tuomaritorni, kilpailukanslia, expo-alue, ratamestarin ohjeiden mukaan rakennetaan rata, pystytetään katsomo, verkka-alue, hoidetaan kuulutukset ja musiikki, valot, ambulanssit niin ihmisille kuin eläimille, nostetaan mainosaidat pystyyn, järjestetään ravintola-ja expotelttaan iso screeni, josta kilpailuja voi seurata...

Ja me tehtiin se, aivan tällä omalla porukalla! Infran osalta ei tämä olisi tietenkään ollut mahdollista ilman Kyläkaupan ja sen mahtavan henkilökunnan suurta panosta.


Kuva Kyläkaupan arkisto: Aamuvarhainen kuva kisa-alueelta, edessä teltta, oikealla kenttä ja oikealle jää myös talli-alue.

Mikä sitten saa, lopulta aika pienen porukan, uhraamaan aikansa ja voimansa, järjestelemään jopa lomansa (ja laiminlyömään omat asiansa) tälläisen suurprojektin eteen?

Rakkaudesta lajiin?

Mulla ei oo vastausta. Sen tiedän, että paljon meiltä vaadittiin (me itse) ja välillä yksi jos toinenkin mietti selväjärkisyyttään projektiin osallistumisen tiimoilta. Mutta se adrenaali, joka virtaa suonissa paineen alle, me-henki, puolikuolleena päivän päätteeksi rojahtaminen sängylle ja kaupan päälle vielä huonosti nukuttu yö seuraavaa päivää jo stressatessa. Se on huumaa.



Mun kohdalla projekti tarkoitti 8 päivää paikanpäällä. Ja aika monta aikaa ja päivää hoitaessa asioita ennen kisoja, keväisistä palavereista lähtien. Käväisimme myös esimerkiksi urkkimassa kisajärjestelyitä Salossa, terveisiä vaan sinne avusta).

Kello 6 kömmin paikalle valmistamaan aamiaisen. Ja joskus 21 mennessä oli kassat laskettu, paikka suljettu, haettu Kyläkaupan Elintarvikepuodin varastoihin varastoidut tavarat seuraavaa päivää varten ja täydennykset kyläkaupasta, eli tuollaista 15 h ympäripyöriää, paitsi silloin kun misattiin lähes puoleenyöhön seuraavan päivän vippiä. En lukenu sähköpostia, lähetelly viestejä, päivitelly facebookkia tai ottanut valokuvia. Muistaakseni katsoin koko kisojen aikana 2 rataa ja yhden palkintojen jaon ja kävin ehkä 3 kertaa pissalla (no, hiukan nyt mediakriittisyyttä, hyvä lukija, 3 x vessassa per päivä, ei koko aikana). Ja kerran söin muistaakseni lounaskeiton.

Mutta sen kummemmin omaa varsin nuhjaantunutta sädekehääni kiillottamatta, en siis ollut ainoa, joka näissä tahdeissa toimi. Tiedän, että tuomarit lähes asuivat tornissaan kilpailujen keston, samoin kisatoimisto, tallialueella ja liikenteenohjauksessa on työtä kädet täynnä. Ja tietysti kaikki kunnia ratahenkilöstölle joka kisojen aikana hoitaa hommansa äärimmäisen huomaamattoman tyylikkäästi ja muiden lähtiessä kisapäivän päätteeksi rakentaa vielä seuraavan päivän radan. Ja Aleksi kuulutti aamusta iltaan, ja on muuten sitten hyvä selostaja! Aleksi kävi kuitenkin välillä syömässä.

Itse tiedän parhaiten meidän catering- porukan venymiset. Mulla oli työparina suunnittelusta lähtien ihana Aila, jonka kanssa muodostimme kyllä rautaisen tiimin. Ailan päävastuualueena oli työväen hommaaminen ja työvuorojen  laadinta (emme olleet tappomeiningillä aivan koko aikaa, meillä pääsi myös osallistumaan muutaman tunninkin työvuoroihin, kukin aikataulujensa mukaan). Minä mietin ruokalistat, tilasin tarvittavat raaka-aineet ja laitteet, yhdessä sitten mietittiin hintoja ja koko paikan sisustusta.

Tuollaiseen 70 x 25 telttaan majoittui ravintolamme lisäksi myös varustemyyjät. Ravintolan perälle pystytimme vielä 2 pienempää telttaa keittiöiksi. Myimme kahvilatuotteiden lisäksi lounasruokaa, keittoa ja/tai pataruokaa, aamiaista, ja grillistämme toasteja, lihapiirakoita , ranskiksia ja makkara tai lihapullaperunoita. Lisäksi tarjolla oli 2 paikan päällä tilauksesta valmistettavaa  ruokaisaa salaattia. Ja tietenkin ruokittiin kökkäväki 

Työnjako meni kutakuinkin niin kiireisimpään aikaan (Aila jopa koodasi prosessit), että osa oli myynnissa, 1 rasvakeittimellä, toinen parilalla, yksi laittoi mausteet ja vei annoksia pöytiin ja pari teki koka ajan lisää täytettyjä leipiä, toasteja ja valmisti salaatit.

Itse tein joka päivä ne varsinaiset ruuat, hommasin paikan päälle tuplaparilan ja 2 altaan rasvakeittimen lisäksi myös 4 -paikkaisen kaasukieden ja kippikattilan. Kun tiskiinkin tuli vielä lämmin vesi ja kahvikoneet oli kytketty vesiputkeen, niin oli meillä muuten aika professional kitchen!

Ja parasta oli se, että porukka oli aivan liekeissä. Ensimmäisen vuoron ja sen pituuden alkuperäisestä tuplattuaan porukka lupautui tulemaan vielä seuraavanakin ja seuraavanakin päivänä. Aivan huipputyypit ja huippuvenymistä.

Pakko vielä mainita, että jo 3 vuotta sitten sanoin, että koska kökkäväkeä tarvitaan niin paljon, ei kellään ole aikaa leipoa kahvipöytään niinkuin meidän seurakisoissa. Jonkun palautteesta suivaantuneina pöytään alkoi toisena  viikonloppuna kuitenkin ilmestyä mokkapaloja, porkkanapiirakkaa, omenapiirakkaa. Ja molempina viikonloppuina hittituote oli lauantaisin Arjan paikan päällä leipomat parisataa munkkia.

Aikamoisella hurmoksella siis mentiin. 




Upeat kisat kruunasi valtavan hyvä saamamme palaute, niin talli-alueelta kuin muistakin kisajärjestelyistä. Ravintolassahan äänestetään jaloillaan, täsä tapauksessa vaikka parhainaa päivinä pelkästään 240 myytyä makkaraperuna-annosta kertoivat meille onnistumisesta.

Mahtavan kisaviikonlopun kruunu oli tietenkin oman seuramme ja muutenkin maailman ihanimman Joni Koivusalon Nuorten SM-kultamitali  Sanna Lahdensuon kasvatilla Renessin. Myös hopea tuli maakuntaan, Kurikan Miisa Pulkkaselle ratsullaan Bardot.

Raivoisat onnittelut!





Valokuvaus Tuulian N

Kisoista voisin jatkaa tarinaa loputtomiin. Parhaita hetkiä, kun on ihanaa ja jännä ja kiirusta ja me-henkeä yhtäaikaa. Vielä muutaman viikon voi kisakoosteen nähdä myös Ylen-sivuilla.

Valokuvaus Tuulian N

Ja sitten vielä se lauantain myrsky. Luojan kiitos, telttamme oli lähes kiinteää rakennusta vastaava järeine pilareineen. Oli se pauketta, luonto toi toki myös  haasteensa esteradan koossa pysymiselle... Onko kenenkään muun keittiöstä haettu litroittain ruokäöljyä, että saataisiin vesihaudan pinta tyyntymään?


Valokuvaus Tuulian N
Valokuvaus Tuulian N



Valokuvaus Tuulian N

Valokuvaus Tuulian N

Oli se. Ihanaa ja kauhiaa. Ylpeinä seisomme onnistuneiden kisajärjestelyiden takana. Toipuminen on alkanut.

Kiitos vielä MEILLE! Kiitos  Keskisen organisaatiolle, kaikille yhteistyökumppaneille, yleisölle ja ratsastajille tukijoukkoineen.
Ja erityiskiitokset ja halaukset omalle kanttiininporukalle. Eihän tähän ole edes sanoja. Olitte mahtavia. Kiitos.

Jäljet jää.

Valokuvaus Tuulian N

Mukana tunnelmissa myös:
Miljoonahevonen 2015
Miljoonahevonen 2014