Enkö osaa edes peruunoota keittää?

Totuus siis paljastuu aina ennen pitkää!

Mutta kunnon  "täydellisenä ihmisenä" olen nytkin onnistunut vierittämään syyn jonkun muun harteille. Ja tällä kertaa kyseessä on mitä ilmeisemmin perunalajike.

Perustinpa alkukesästä oikein perunamaan, edelliskesien muutaman kasvimaalla kasvatetun perunanvarren rohkaisemana. Ostin pussillisen siemenperunoita, summamutikassa, Lady Claire oli lajike, muistaakseni siinä kuvailtiin jotenkin, että kestävä, terve lajike. Tiesin vain, että Timoa en ainakaan halunnut, niitä kun aina moititaan vetisiksi ja mauttomiksi.

No perunat itivät hyvin ja ne mullattiin asianmukaisesti. En oikein tiedä kukkivatko ne runsaasti kun en ollut niihin aikoihin kotona. Liekö syynä sitten kuuma kesä, perunan varret jämähtivät sitten sellaisiksi vähän alle polvenkorkuisiksi, eivätkä siitä enää kasvaneet. Sato jäi myös pieneksi, perunat olivat kyllä kauniita, mutta joka varsi tuotti vain 3-4 mukulaa. Joskus kun on yhdestä varresta saanut kattilallisen.

Eikä tässä vielä kaikki. Joka jumalan kerta kun minä keitän niitä, tapahtuu seuraava: a) ensin kokeiltaessa perunat vielä selvästi raakoja ja hetkeä myöhemmin b) kattila on täynnä räjähtäneitä perunoita! Aivan mahdotonta! Niitä räjähtäneitä perunoita on nyt sitten yritetty syödä kaikin tavoin. Ensimmäisillä kerroilla pakotin kaikki syömään ne kuorineen päineen. Kerran valutettuani ne kaadoin ne uuninpellille, lisäsi voita ja mausteita ja grillasin niitä mukaillen pioneerimuijan litistettyjä perunoita. Perunamuusiakin yritin tehdä. Olin keittänyt perunat kuorineen (pöhölöö!) kun olin jostakin lukenut, että niin kuuluisi ihan oikeasti tehdä muusi. No yritin sieltä kattilasta sitten vähän lusikalla erotella perunaa kuorien seasta, jotta sain massaa tarpeeksi muusia varten.

Oman maan sato on nyt sitten syöty. Perunoiden maussa sinänsä ei ollut mitään vikaa. Mutta syöhän se itsetuntoa kun päivä toisensa jälkeen kattila on täynnä perunamurskaa. Uskaaltaaskohan ens viikolla kokeella jo kananmunien keittoa?

Sataa tapaa nauttia sienisalaattia

No ei nyt sentään!

Miten olisi aluksi vaikka neljä? Ja ensiksi se sienisalaatin ohje.

Sienisalaatissani tykkään ehdottomasti rouskuista, koska niissä on kunnon metsäinen sienen maku. Kuten tykkään, että siinä oleva sipulikin on kunnon keltaista ja kirpeää. Ajattelin nyt tällä kertaa vähän jatkojalostaa sitä perinteistä ohjetta.

Rouskusalaatti with a twist

n. 4dl pieneksi pilkottuja, tuoreita ja asianmukaisesti ryöpättyjä rouskuja

1 iso keltasipuli silputtuna

1 purkki kermaviiliä

suolaa

mustapippuria

Tähän sitten lopetat, jos haluat perinteistä sienisalaattia. Juhlavimmissa tilaisuuksissa vaihda kermaviili smetanaan.

Mutta minä hullu jatkoin:

kourallinen tuoretta silputtua korianteria

1/2  tuoretta chiliä hakkeluksena

1/2 sitruunan mehu

Yhdistä ja sekoita kaikki ainekset. Anna mielellään makujen syventyä jääkaapissa ennen tarjoilua. Syö pitkin viikkoa miten ja minkä ikinä kanssa keksitkin. Oma salaattini päätti päivänsä seuraavin tavoin:

1. Suoraan kulhosta lusikoituna. Olihan vähän väliä tarkistettava makujen syventymisprosessi... Ihanaan pikku tulisuuteen tuli sitäpaitsi himohimohimohimo....

2. Ruisnapin päällä coctailpalatyyppisesti. Käy myös pitopöytään. (kuva yllä)

3. Yhtenä iltana syötiin saunan päälle uunimakkaraa. HK:n sininen (tuo oman syntisen lisänsä näin Atrian maakunnassa...) kuorittuna ja puolitettuna uuninpellille. Päälle lusikoidaan rouskasalaattia ja koko annos kuorrutetaan juustorasteella uunissa. Vähän parempi HK! (eipä tullut kuvattua)

4. Oma hienosteleva iltapalaleipä. Paahdettu paahtoleivänsiivu, jonka päälle viipaloitiin puolikas avokado, ripoteltiin vähän suolaa ja lusikoitiin runsaasti rouskuherkkua. Tässä vaiheessa, kulhon pohjan paistaessa aloin jo pelätä lievää riippuvuutta....( voiko tuosta kuvasta photoshopata tuon julmetun suureksi jääneen sipunpalan?)

5 Vielä toteuttamaton (salaatti loppui) mieliteko joka juolahti mieleen tuota avokadoleipää syödessäni: Viipaloi  paahtoleivälle avokadon sijasta banaani ja peitä se rouskusalaatilla. Banaanin makeus sopivasti pehmentänee chilin ja korianterin äkäistä liittoa. Mutta korkeimmalle nousee silti itse rousku...

Tai no, ehkä mä olen vaan raskaana. Niinkuin olenkin!

Smetanainen kaalimuhennos possunfileen ja riisi-ohran kera

Tilanne: appiukko ja anoppi tulossa kylään tuomaan meille keräämiään puolukoita. (kiiiiiiiiitossssss!!!)

Tavoite: tarjota heille syksyinen, maukas lounas, joka kuitenkin helppotekoinen. Vähän jotain uutta makua, mutta silti reilusti kotimaista.

Ratkaisu: Iso-Hoo oli jossakin välissä ostanut pakkaseen  laitetun possun marinoidun ulkofileen. Nytpä oiva tilaisuus tuhota se. En kovinkaan piittaa noista valmismarinaadeista, varsinkaan surullisen kuuluisasta ORANSSISTA  marinadista, joka lienee kaikkien tehdasmarinadien äiti, mutta kun sitä nyt oli, niin arvelin sen tähän soveltuvan.

Laitoin uunivuoan pohjalle riisi-ohra seosta  ja vettä paketin 4 hengen annoksen mukaisesti sekä murensin joukkoon lihaliemikuution. Päälle asettelin uunifileen ja työnsin koko komeuden uuniin 175 astetta, olisko se ollut siellä puolisentoistatuntia, seurasin kypsyyttä myös mittarilla. Tästä on jo toista viikkoa eli tietenkään en nyt sitten enää muista tarkkaa aikaa. Mutta siellähän se ruoka valmistui kuin itsestään. Kypsän possunfileen viipaloin sitten riisi-ohran päälle pienen foliossa vetäytymisen jälkeen.

ja nyt siihen  mikä teki ateriasta erikoisen herkullisen:

Smetanainen kaalimuhennos

1/3 osa isosta kaalista  suikaloituna
1 paketti pekonia
2dl smetanaa
2 kourallista kuivattuja suppilovahveroita
suolaa
pippuria

Suikaloi kaali vaikkapa juustohöylällä. Pilko pekoni ja freesaa yhdessä kaalin kanssa isolla pannulla. Lisää smetana ja kuivatut suppikset ja anna hautua hiljoilleen kypsäksi. Mausta suolalla ja musta/mauste/valkopippurilla mielesi mukaan. Tarkkaile tilannetta välillä, jos ruoka kaipaa nestettä, lisää vettä.

Oma palaute: Possunfile oli  sellaista kun se tapaa olla ( oranssilla marinadilla ) mutta esim. urho 6v:een mielestä "ihanan pehmeää lihaa". Itse tykkään valtavasti tuosta riisi-ohra lisäkkeestä ja suosittelen sitä kaikille.Siinä on vaan niin paljon enemmän makua kun peruspitkäjyväisessä riisissä ja eikai ne appivanhemmatkaan aina tartte niitä perunoita. (No he kyllä syövät aina kiltisti kaikki kokkailuni.)
Mutta aterian kruunu oli kyllä tuo kaali-, smetana-, pekoni-, suppislisäke. Sitä, hyvät naiset ja herrat, kehoitan kokeilemaan, esimerkiksi jonkun uunissa haudutetun liharuuan kera. Ihan syksy-ruoka!

Parmankinkku-rucola pasta in eight minutes ja Sitä Leipää

Tämä on mun salainen pika-gourmet-pastaohjeeni. Kätevää, kaunista ja herkullista tarjottavaa esim. lounasvieraaksi saapuneelle ystävättärelle tai myöhäisillalliseksi yökylään saapuville vieraille. Maistuu jopa iso-Hoolle, kuuluu lempipastakärkikolmikkoon carbonaran ja bolognesen kanssa.

Eikä tässä vielä kaikki: Valmistukseen kuluu vain n. 8 minuuttia ja pastassa on vain  3 pääraaka-ainetta: tagliatelle, parmankinkku ja rucola. (Nyt ei tainnu mennä edellisen lauseen välimerkit ihan kohilleen....)

Resepti on kulkeutunut minulle Nata-siskoni kautta. Varmaan 10 vuotta sitten Nata oli syönyt tälläistä herkullista pastaa jossain Turkulaisessa ravintolassa. Ihastunut, mykistunyt ja halunnut kokeilla kotonakin. En enää muista oliko ensimmäinen versio duunattu Natan omassa koekeittiössä vai kokeiltiinko sitä ensimmäistä kertaa meillä Natan makukokemusten perusteella. ( Siskoni on muuten The Nenä, omaa tarkimman hajuaistin kuin kukaan tuntemani ja pystyy myös tunnistamaan ja nimeämään eri hajut - niin ja meilläpäin muuten kaikki "haisoo", hyvätkin, "tuoksu" on tuntematon käsite.)

Parmankinkku-rucola pasta
4:lle

tagliatellea, n. 4 kerää per henki (tai enemmän...)
1 paketti parmankinkkua
1 pussi rucolaa
öljyä
voita
4 valkosipulinkynttä
suolaa
mustapippuria
parmesania tarjoiluun

Ensimmäiseksi on saatettava isossa kattilassa runsas vesimäärä kiehumispisteeseen, ehkä vedenkeittimen avustuksella. Kata vaikka pöytä samalla, sillä tämä ruoka jäähtyy nopeasti eikä siedä odottelua. Lautasten lämmitys on oiva idea. 8 min. ajanlasku alkaa kun laitat nauhamakaronin kiehumaan suolalla maustettuun veteen.

Kuori valkosipulinkynnet, paina niitä murskaksi veitsesi lappeella ja pilko pieneksi hakkelukseksi. Avaa rucolapussi ja erottele parmankinkkusiivut jo valmiiksi.

Kun aikaa on jäljellä noin 4 min., kuumenna paistinpannulla reilu loraus oliiviöljyä ja voita makusi mukaisessa suhteessa. Pannun pohja saa reilusti peittyä. Kuullota sitten valkosipulit siinä, älä POLTA!

Huuhdo pasta, kaada takaisin kattilaan ( kattila ei enää kuumalla liedellä!) ja perään rasva-valkosipuliseos, sekoita. Sitten lisäät rucolan, suolaa ja reilusti mustapippuria myllystä, sekoita. Kaada annokset lautaselle ja kietaise jokaisen annoksen päälle 2-3 parmankinkkuruusuketta. Parmesaania saa jokainen lisätä annokseensa makunsa mukaan.

Valmis!

Sitä Leipää

Inspiroiduin sen verran vielä Pioneer Womanin The Bread ohjeesta jossa hän grillaa ranskanleivän puolikkaat voin kanssa herkulliseksi lisäkkeeksi, että kokeilin tätä kovien rasvojen ylistysreseptiä itsekin pastan kaveriksi, mutta siivuista. Vaaleat leivänsiivut siis uunipellille ja vetäise jokaisen päälle juustohöylällä siivu kylmästä voipaketista. Tämä osoittautui juuri oikeaksi määräksi! Voita pitää olla reilusti! Anna voin sulaa ensin kauttaltaan uunissa ehkä 200 asteessa ja imeytyä leipiin. Käännä sitten volumet kaakkoon ja vaikka grillitoiminnolle niin että leivät lähes tulkoon jo palavat reunoistaan. (Tämä on sitten muuten enää sekunneista kiinni, että ne tosiaan palavat...). Tämä prosessi saa aikaan mahtavan fuusion, jossa voi maustaa leivän lähes maustemaiseksi herkuksi... ei TARTTE yrttejä, ei valkosipulia, ei mausteita.

Varaa ainakin 2 per ruokailija, jottei tuu riitaa!

Suomalaista eksotiikkaa eli Puolukka-talkkunarahka

Taitaa olla niin, että en ole koko aikuisikäni aikana koskaan nostanut kaupan hyllyltä  kärryihini talkkunapakettia. Pienenä likkana sitä syötiin kuitenkin tämän tästä Oravan mummolas. Ja kyllä myös tykättiin; silloin se laski alas pelkän maidon kera.

Nyt jauhohyllyllä nostalgiahimot heräsivät ja pussi Hirvelän uunitalkkunaa pääsi kassan kautta omaan kotiin. Pussin takana lukee. että valmistettu puhtaasta kaurasta. Suuren kuitupitoisuutensa vuoksi edistää terveyttä ja sopii gluteenittomaan ruokavalioon (jälkimmäinen ei onneksi ole tarpeen).

Pussin kyljessä oli myös talkkunarahkan ohje ja siitäpä sitten väsäämään:

Puolukka-Talkkunarahka

Hetkessä herkullinen jälkiruoka

2dl kuohukermaa
2dl maitorahkaa
2dl puolukkasurvosta
1-1 1/2 dl talkkunaa (suosittelen vähemmän kuin enemmän, jottei mene liian tönköksi)
sokeria

Vatkaa kerma ja sokeri vaahdoksi. Sekoita rahka, puolukkasurvos ja talkkuna joukkoon. Laita tarjoiluastiaan ja koristele puolukoilla.

Sanonpahan vaan, että jos mämmiä pidetään eksoottisena, niin tämä ei kyllä kalpene yhtään sen rinnalla.
Tästä joko tykkää tai sitten ei. No, kyllä minä tykkäsin. Miesväki ei, mutta heillä olikin SUUUURET ENNAKKOLUULOT jo valmiiksi.

http://www.hirvelantalkkuna.fi/ löytyypi monenmoista reseptiä. Sieltä on varmasti kokeiltava jotain muutakin. Kerrotaan sitten lisää kun aihetta ilmaantuu.

Vaaleaorakas

Sunnuntaisella sieniretkelläni törmäsin ilokseni eka kertaa tähän 3 tähden kauppasieneen, vaaleaorakkaaseen. Siinä niitä yhtäkkiä rötkötti edessäni melkoisena pesueena. Kun kyykähdin  suorittamaan varmistavaa tunnistusta -luulin niiden ensin olevan lampaankääpiä, herkullinen sieni sekin-
syöksyi Pote pikku rottweiler samoille apajille alkaen kirjaimellisesto rouskuttaa lakki kerrallaan parempiin suihin. Suurella hädällä ja pienehkön koiran hallintaoperaation  jälkeen sain kerättyä aarteeni koriin. Jonne muuten märkä kuononpää yritti tunkeutua vastakin joka kerta kun laskin korin maahan....

Vaaleaorakas on siis vaalean kellanvalkoinen, vankkarakenteinen, jämäkkä sieni jonka epäsäännöllisen muotoisen lakin alla on jalkaan johteisesti kiinnittyviä hauraita piikkejä (ora=piikki).  Ainakin nämä orakkaat  olivat myös täysin toukattomia. Sieni on myös tosi kiinteä, aika lailla verrattavissa herkkusienen kiinteyteen, ellei vieläkin jämäkämpi. Sitä oli siis tosi kiva käsitellä kaikin puolin. Sieni kesti myös hyvin jääkaapissa ainakin seuraavaan päivään.

Mieheni sisko ja mieheni veljen puoliso ovat tätä sientä jo aikaisemmin minulle kehuneet. Mikkelin puolesta kerrotaankin tarinaa eräästäkin sienireissusta, jolla hiukan likinäköinen kälyni oli ilahtuneena kyykähtänyt poimimaan löytämäänsä vaaleaorakasta.... vain noukkiakseen ylös hyvästi metsän kosteudessa pullistuneen miten-lie-sinne-joutuneen terveyssiteen....

Kaikessa yksinkertaisuudessaan noudatin valmistuksessa Kurikan kälyn neuvoa.

Eli kuumalla pannulla, voi -öljyseoksessa paistetaan lakit, maustetaan suolalla ja valkopippurilla. Nautitaan pihvien tapaan.

NAM!

Tulipunainen tattikeitto

Bloggaajien keskuudessa järjestetään kuukausittain kuukauden ruokahaaste, josta vastaa järjestelyiltään ja aiheeltaan aina edellisen kuukauden yleisöäänestyksen voittaja. Tähän asti olen seuraillut takavasemmalta, mutta koska kaikenlainen osallistuminen ja mittelöinti on mielestäni periaatteessa tosi mukavaa niin rohkenenpa nyt laittaa oman soppalusikkani hämmentämään syyskuun ruokahaastetta. Syyskuun haasteesta vastaa tällä kertaa Siskot kokkaa, yksi lemppari blogeistani.

Lyhyehkösti tiivistettynä syyskuun aiheena oli alkupala ja osa annoksen aineista oli omin kätösin hankittava metsästä. Tai ainakin piti olla mukana siellä (esim. lintumetsällä tms). Omalta kohdin oli siis ruksattava kaikki lihaa/metsästystä vaativat  pois ja koska syyskuussa käsittääkseni alkaa olla villiyrttien ja muiden kasvannaistenkin h-hetki ohi, jäi minulle siis karkeasti ottaen marjat ja sienet jäljelle. Ja niistäkään en ole IKUNA löytänyt mitään kanttarellia tai suppilovahveroita tai muita "herkkusieniä". Ja olishan se kivaa jos vielä keksisi jotain vähän uutta, mielenkiintoa herättävää...

Eli eilen sitten rottweiler ja koppa kainaloon ja lähimetsään sieneen. Metsä tosiaan alkaa ihan talomme takaa, ja sitä riittänee ihan eksymiseen saakka, en tosin ole koskaan paria tuntia kauemmaksi kävellyt, rajat siis eivät ole tulleet vielä vastaan. Metsä on aika märkää mäntymetsää, varsinkin kun se muutama vuosi sitten raiskattiin pikkuhakkuualueilla sinne sun tänne, vedellä täyttyneet puolen metrin syvyiset traktorin jäljet on ihania! (sanoo Pote the rottweiler). Osaksi siellä on sitten aina suuriakin kallionmuodostelmia.

Aikaa oli tosi rajallisesti, ja pikakäynti tuotti seuraavan tuloksen :

Eli rouskuja, joitain tatteja (nummi-,kangas,- voitatti), sekä ihanana yllätyksenä otin ja törmäsin noihin etualalla näkyviin herkullisiin vaaleisiin orakkaisiin (3 tähden ruokasieni), joista taistelin koirani kanssa, sekun alkoi rouskuttaa niitä maasta käsin suurella halulla (yritti myös myöhemmin käydä jo koriin poimituilla).

Haasteen ainesosaksi valikoituvat tällä kertaa tatit, koska ajattelin, että niitä jokainen löytää vaivattomimmin. Inspiraation lähteenä selailin WSOY.n paksua Hulluna sieniin -kirjaa, jossa lie yli tuhat sienireseptiä. Ja sieltä lähemmin punajuuri-tattikeittoa josta jätin kuitenkin 3 ainesosaa pois, lisäsin 3 uutta, sekä muutin juliennetyyppisen keiton sosekeitoksi...

Tulipunainen tattikeitto
 ainakin 4:lle, jonsei 6:lle

3 pientä  punajuurta pieninä suikaleina
1 porkkana pieninä suikaleina
2dl suikaloitua kaalia
rypsiöljyä
1 silputtu sipuli
4 dl pilkottuja sekalaisia tuoreita tatteja
1 l kasvislientä (kuutio vain veteen....)
2 dl punaviiniä
2 reilua lorausta calvadosta (tai konjakkia tai madeiraa, meillä nyt sattui olla tämä auki.)
suolaa
valkopippuria
2rkl tomaattipyrettä
1/2 sitruunan mehu

tarjoiluun
silputtua persiljaa
paahdettuja ruisleipäkuutioita (reissarit 2x paahtimeen ja kuutioi)
smetanaa

Hauduta punajuuri, porkkana ja kaali pehmeäksi tilkassa öljyä.

Paista tatit sipulin kera ja lisää  juuresten joukkoon. Lisää keittoon kasvisliemi ja anna kiehua miedolla  lämmöllä. Lisää tomaattisose ja mausta suolalla ja valkopippurilla.

Soseuta keitto, jonka jälkeen ohennat ja maustat sen viinillä ja alkoholilla. Anna kiehua vielä jonkin aikaa. Tätä keittoa ei nähdäkseni voi pilata liialla keittämisellä, kunhan vaan lisäät nestettä tai muuten huolehdit ettei se mene liian paksuksi. Lisää sitruunamehu lopuksi.

Tarjoile paahdettujen ruisleipäkuutioiden, persiljasilpun ja smetana-nokareen kanssa.

Hieno aloitus vaikka hirvipaisti-päivälliselle!

Joten tälläinen tästä siis tuli. En halunnut tällä kertaa mennä siitä mistä aita on matalin, eli käyttää jotain sulatejuustoa tai kermavalmistetta keittopohjassa. Niillähän saa todella helposti todella hyvää. Mutta kyllä tässäkin keitossa se jokin oli.

Tähän loppuu virallisesti ensimmäinen ruokahaaste-osallistumiseni, mutta on vielä sanottava, että tänään söin loput keitosta lounaaksi vähän muunneltuna eli prätkääsin sekaan purkillisen 3 juuston ruokakermaaja persiljan sijaan käytin ikifavoriittiani korianteria... no nythän se vasta hyvää olikin!

Punajuuri brownies

Punajuuriperjantain sato jatkuu. Kukapa ei voisi vastustaa tätä suklaista reseptiä. Punajuuri-suklaakakkuresepteihin olen useasti törmännyt viime vuosina, kokeilematta on silti jääny. Mutta nyt oli aika kokeilla tämäkin. Punajuuri slaw:n jälkeen  oli ainoastaa mahdollista onnistua paremmin....odotukset eivät olleet kuitenkaan suuret, niin helppotekoisia kun browniet ovatkin on niiden onnistumisaste hyvin vaihteleva ainakin meikäläisen keittiössä. Milloin jää liian taikinaiseksi, toisinaan rutikuivaksi, joskus lituskaksi, usein yliäitelän makeaksi. Jotenkin olen ajatellut, että yksi syy epäonnistumisiin tai hienommin sanottuna laadunvaihteluun, on se että aidot brownies reseptit on mitoitettu ja ne tehdään yleensä korkealaitaisessa neliskanttisessa pikkuvuoassa(n. vajaa 30x30). Sitä kun on sitten yrittänyt tehdä jos millä uuninpellillä, niin ehkä määrät ovat olleet vääriä. No joka tapauksessa, hain varmuuden vuoksi Bake&Partystä bongaamani brownies vuoan itselleni tätä tarkoitusta varten.

Alkuperäinen resepti löytyy täältä, sävelsin vähän sitten ainemäärissä kun en omista keittiövaakaa ja grammamääräisistä aineksista en ollut aina varma. Lisäksi reseptissä ei ollut mitään kohotusainetta, arvoin leivinjauheen ja soodan välillä ja laitoin sitten ruokasoodaa. Eli omaan browniesvuokaani päätynyt taikina valmistui näin: 

Punajuuri brownies eli punajuurisuklaaneliöt

500g kokonaisia raakoja punajuuria (3-4 keskikokoista)

100g voita

200g tummaa suklaata

1tl vaniljaa

250 g hienoasokeria

3 munaa

1dl vehnäjauhoja

2rkl tummaa kaakaojauhetta

1tl ruokasoodaa

Ja nythän mulla  on sitä vaniljaakin. Kiitos kummityttö Miina!

1. Kuori raa'at punajuuret ja pilko ne pienehköiksi kuutioiksi. Pistä lohkot kannelliseen mikroastiaan, ripota vähän vettä päälle ja kuumenna kypsiksi n. 12 min täysteholla.

2. Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen. Kun punajuuret mikroilevat, paloittele suklaa ja kuutioi voi pienemmiksi paloiksi. Siivilöi punajuurista ylimääräinen neste ja laita ne yhdessä voin ja suklaan kanssa jonkinmoiseen blenderiin tai tehosekoittimeen ja anna pyöriä mahdollisimman sileäksi tahnaksi. Suklaa ja voi sulavat kuumien punajuurien sekaan. Älä hätäänny vaikka blenderisi kokee tehtävän aluksi vähän työläänä. Kyllä se lopulta onnistui mullakin.

3. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lusikoi punajuuriseos varovasti joukkoon, jotta seos pysyisi mahdollisimman kuohkeana. Siivilöi mukaan jauho-kaakao-sooda-seos ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

4. Sitten vain taikina  vuokaan ja vuoka uunin keskitasolle n. 25 minuutiksi. Browniet ovat valmiita  kun kuoren alla tuntuu vielä aavistus "tytinää". Anna brownies´ten jäähtyä vuoassaan ja leikkaa vasta jäähtyneenä.

Taikina oli sulosen purppuranväristä uuniin mennessään. Kuva ei suostunut ihan toistamaan väriä.

Ja syödessä nämä olivat jumalaisen suklaisia ja meheviä. Oliko tämä resepti näin hyvä vai mikä onnistuminen tämä nyt oli?

Kaapissa oli vaniljakastiketta, niin aloin sitten leikkimään vähän tälläisellä juhlavammalla esillepanolla. Browniethan kaipaavat usein jotain tasapainoittavaa vierelleen: vaniljakastiketta, kermavaahtoa, vaniljajäätelöä tai marjakastiketta. Nämä Punajuurisuklaaneliöt olivat kyllä niin hyviä, että ne menivät alas myös aivan sellaisenaan. Napakymppi!

Punajuuri slaw

Tänään on meillä vietetty varsinaista punajuuriperjantaita. Aurinkoisessa syyssäässä nostin ylös viimeisetkin punajuuret, porkkanat, punasipulit ja perunat. Ensivuonna täytyy vissiin laittaa myös palsternakkaa ja punakaalia...

Punajuurien pään menoksi olin jo viikon verran suunnitellut yhtä sun toista. Löysin nimittäin tukun punajuurireseptejä, joista jo muutamia printtasin itselleni punajuuripäivän varalle.

Cole slaw:han on amerikkalainen herkullisen simppeli kaaliporkkanasalaatti. Siitä mukaeltua Punajuuri Slaw:ta oli ensimmäisenä päästävä kokeilemaan. Se kun kuulosti herkullisen lisäksi myös superterveelliseltä. Oma salaatti rakentui näin, aika tarkasti alkuperäistä ohjetta mukaillen, vain kevätsipuli vaihtui -arvaatte kai- punasipuliin.

Punajuuri slaw

500g nuoria punajuuria

250g uuden sadon porkkanoita

1 iso tai lukuisia pieniä punasipuleita

50g cashew pähkinöitä

150 g rasvatonta luonnonjugurttia

1tl juoksevaa hunajaa

hyppysellinen chilijauhetta ja toinen inkivääriä

1. Raasta kuoritut (siis raa'at) punajuuret ja porkkanat ja punasipulit karkealla raastimen terällä. Hermot säästyvät jos on jonkinmoinen yleiskone käytössä.

2. Sekoita pähkinät raasteeseen. Yhdistä jugurtti, hunaja, chili ja inkivääri kastikkeeksi. Sekoita kastike raasteeseen.

Minähän olen siis varsinainen punajuuren rakastaja ja innolla odotinkin pääseväni maistamaan tätä iltaruoan lisukkeeksi valmistamaani terveyspommia. Nyt on kyllä totuuden nimissä sanottava, että eipä maistunu puulta ei peeltä! (lähinnä maalta...)

Mutta tulipahan tehtyä!

Ja olihan tuo ilo silmille!

Nektariinisalaatti

Kesän ehkä onnistunein omatekemä-salaattikokemus on tämä simppeli nektariinisalaatti. Sen salaisuus on epäilemättä kastikkeessa, joka nosti nektariinin ja melonin raikkauden (ja mozzarellan mauttomuuden...) uusiin sfääreihin. Pitäisi kai enemmän panostaa noihin kastikkeisiin, ne kun sitten lopulta ovat se mikä tekee sen loppusilauksen salaattiin. Tunnetusti olen kyllä onneton kastikkeen tekijä, ja itselleni riittää kastikkeeksi suihkaus öljyä ja toinen balsamicoa, mutta myönnettäköön, että ehkä joskus kannattaa satsata.

Ohje on Maalaisunelma erikoisnumerosta KESÄRUOKA (2010), jossa muuten oli monta monituista kokeilemisen arvoista reseptiä. Tämän kesän paras ruokalehti oli.Sen verran muuntelin, että omassa versiossani en käyttänyt alkuperäisversion parsaa, sitä kun oli samaisena päivänä jo tarjolla grillattuna.

Nektariinisalaatti

4-5 nektariinia
2 pussia mozzarella-helmiä (a 125g)
5dl vesimelonikuutioita
Rucolaa

Kastike

1 punainen chili
1 valkosipulinkynsi
0,5 rkl raastettua tuoretta inkivääriä
1 limen mehu ja raastettu kuori
0,5 dl oliiviöljyä
runsaasti sileälehtistä persiljaa hienonnettuna

Puolita hedelmät ja poista siemenet, lohko ne. Sekoita kaikki ainekset isolla vadilla. Sekoita kastike ja kaada salaatin päälle.

Ylläoleva kuva on juuri tästä hetkestä. Siis kastike kaadettu salaatin päälle, vaan ei vielä sekoitettu.

Alkuperäisessä ohjeessa näemmä hedelmätkin oli grillattu, mutta kuulkaa hyvät ihmiset, ihan hyvin meni näinkin. Voihan sitä kokeilla grillattunakin  joskus, varmasti taas uudet nyanssit. Mutta kuten sanoin, tuona kesäkuisena päivänä grillissä valmistui  monenmoista kasvista ja entrecoteeta, niin en kokenut enää tarpeen salaattia grillailla.

Wanna-be-Jamie eli oman maan uunijuurekset kanan kera

Aivan ensiksi tervetuloa itselleni takaisin omaan blogiini! Ikävä on ollut ja paluukynnys on korkea (onko minut unohdettu,nyyh). Kesä, heinä-,elokuu meni meritöissä, vähän lomaillessa sun muissa pakollisissa kesämenoissa, on ollut iloa ja vastoinkäymistäkin siinä määrin, ettei konetta ole paljon avattu. Nyt kumminkin tässä. Toki kesällä on myös kokkailtu, ehkä joitakin tunnelmia on kesästä pakko bloggailla vielä vaikka syksy jo saakin...mutta kun tuli tehtyä sitä carpacciota, ja keltaista gazpachoa, paellaa grillissä, jättikatkarapuja samaisessa paikassa, vietnamilaista entrecoté:ta...

Mutta herkuttelun aikaa on myös tämä syksy! Siis, tähän päivään!

Oma kasvimaa on sattuneesta syystä saanut rehottaa -jos mahdollista- villimpänä kuin koskaan. Mutta vaikka paikalliset rusakot pitivät orgioitaan siellä pitkin kesää, löytyi mullan (ja rikkaruohojen) alta vielä yhtä sun toista mehevän näköistä.

Reseptiä ei ollut mutta toteutus taisi olla hyvinkin Jamie Olivers -henkistä. Eli näin se kävi: hain kasvimaalta ja perunapenkistä mitä löysin: perunaa, punajuurta, porkkanaa, punasipulia, timjamia, salviaa ja rakuunaa. Laitoin uunin 200 ja aloin pesemään ja pilkkomaan.


Uunijuurekset ja yrttikanaa

Syöjien lukumäärän mukaan:
marinoimattomia kanan reisikoipipaloja
valkosipulia
oliiviöljyä
sitruuna
timjamia, rakuunaa, salviaa ja suolaa sekä mustapippuria

perunaa
punasipulia
porkkanaa
punajuurta
valkosipulia
oliiviöljyä
timjamia, rakuunaa, salviaa ja suolaa sekä mustapippuria


Valmistin oliiviöljystä, puristetusta valkosipulista, yrteistä, suolasta ja öljystä tahnan. Leikkasin kananpaloihin viiltoja ja hieroin tahnaa tasaisesti nahan alle ja viiltoihin, asetin kanat uunivuokaan ja puristin päälle vielä lohkoiksi leikkamastani sitruunasta mehut. Päätin nostaa uunin lämpötilan 250 asteeseen ja laitoin kanat esipaistoon 15 minuutiksi, eli siksi ajaksi kun käsittelin kasvikset. Tämä oli luultavasti turhaa, sillä kasvisten kypsyminen kestikin odotettua kauemmin eli tunnin.

Pesin ja viipaloin kasvikset hyvin ronskeiksi paloiksi; perunat puoliksi, sipulit 4:ksi, pitkulaisia punajuuria en juuri ollenkaan. Kaikkia ainekset uunivuokaan kera valkosipulinkynsien. Pärsköttelin päälle oliiviöljyä, maustoin reilusti suolalla, mustapippurilla ja yrteilläni, heitin sekaan vielä puristamani sitruunanlohkot, ainoat jotka kananluiden lisäksi eivät ole sitten syömäkelpoisia (kuvassa ne näkyvät melko  palaneina). Sitten kanapalat päälle ja 200 tunniksi.

Kuvaustaito oli näemmä kesän aikana myös ruostunut, mutta kai tuosta valon ja varjon leikistä jotain selvää saa.
Oli tämä mun mielestä kyllä niin Jamie...
Hei, ja lisäksi superedullista!
Kasviksia jäi tästä toissapäivän annoksesta runsaasti kun niitä tuli laitettua 3:lle vähän reilunlaisesti, eli eilen samainen uunivuoka palasi uuniin. Tällä kertaa se oli saanut juuresten sekaan purkin tonnikalaa sekä paksun emmental-mozzarella juustokuorrutuksen. Ja sekös jos mikä kävi mainiosti lapsiperheen nopeasta arkilounaasta. Valmistusaika 2 min + uuniaika.