Voi voi, Rapuvoi!

Kertomus tietämättömyydestä, kokeilunhalusta ja epätietoisuudesta.

Tai lieneekö kertomus lainkaan, tällä kun ei varsinaisesti ole alkua eikä loppua (eikä juonta), vai sanoisinko jopa ei päätä, ei häntää (vaikka sisältääkin molempia mainittuja osia).

Mutta kerrottakoon tämä rapuvoin asiasältö kutakuinkin siinä järjestyksessä kuin se minullekkin avautui.

Iät ajat rapuvoi on merkinnyt minulle ravun selkäpanssarissa kuoren sisäpuolella sijaitsevaa valkoista (toiset sanovat keltaista?) rasvakerrosta, joka tulee kaapia rapuveitsellä parempiin suihin, koska se on kuulemma mieletöntä herkkua. Kuulemma, koska koskaan en ole oikeastaan löytänyt kuvausta vastaavaa tuotetta, jonka olisin uskaltanut kaapia suuhuni. Rapuvoi ja sen löytäminen on jokakertainen puheenaihe rapukekkereillä, mutta koska olen kutakuinkin itseoppinut ravunsyöjä, eikä vieressäni, tai edes samassa pöydässä ole koskaan istunut sen kaltaista ravunsyöjäauktoriteettia, jonka sanat olisin mukisematta voinut niellä, elän edelleen epätietoisuudessa siitä mikä herkku minun tulisi suuhini raapia. Se nyt on tullut kai selväksi, että se ei ole se pyrstoä selkäpannsarista irroitettaessa kaikkialle tursuava keltainen mössö, vaikka jotkut niinkin väittävät. Vai onko?

Ennen tämän vuotista ravunsyöntiä googlailin taas rapuvoita, josko vaikka löytäisin havainnollistavan kuvan. Kuvaa ei löytynyt, mutta sen sijaan kokonaan uusi käsite, se mitä rapuvoi oikeasti on. Se on siis murskatuista ja paahdetuista ravunkuorista voin kanssa keittämällä saatava kauniin oranssi "voi", jota ravintoloissakin usein käytetään kastikkeiden ja keittojen valmistuksessa ja joka on  herkkua jopa paahtoleivälle sipaistuna.

Googlailtuani päädyin tekemään tälläisen reseptin. Lue nyt juttu ihan loppuun ennekuin ryhdyt toimeen.

Rapuvoi

n. 50 ravun kuoret
200g voita
vettä

Säästä ravunkuoret eilisistä juhlista/huuhtele ja paahda niitä uunissa 200 asteessa n. 1h. Mulla oli pakasteessa rapuja, jotka perkasin ja tein iltapalaksi rapuleipiä (nam!...kaikkea se Iso-Hoo joutuu kans syömään ;D)Ja säästin kuoret tähän.

ONGELMA: Ravunkuoret uuniin, siis päät ja kaikki? niisähän on se iso osa selkäpanssariakin, no laitetaan kaikki, keitetäänhän ne lohenpäätkin kalalientä varten...kaikki sinne vaan....

Paahtamisen jälkeen murskaa kuoret, tai yritä ainakin vähän säpälöidä jollakin lihanuijalla, siirrä kattilaan yhdessä voin kanssa.

ONGELMA: Kurkistaa ravun"pään" sisään. Se siellä asuva, kuollutta, harmaata, märkäkarvaista hiirtä  muistuttava massa ei ole paahtunut miksikään tai hävinnyt, kuten toivoin. En varmana ala voin kanssa sitä paahtamaan, vai kuuluuko? Revin muutamasta pääosasta selkäpanssariosan irti, mutta en jaksa kaiklle, ovat niin kovia ja teräviä. Ja siis kovia. Ei nämä mun releillä murskaannu minnekään. Mun f*****g perunanuijakin on muovinen. No murskataan mitä voidaan. Näin tehdään.

Miedolla lämmöllä keittele ravpuja ja voita 10 min. Lisää pikkuhiljaa kylmää vettä vähitellen niin, että se ulottuu noin 5 cm rapujen yläpuolelle.

No just näin teen, olikohan mulla tarpeeksi ravunkuoria, tuotos on ainakin oranssia.

Siivilöi kuoret ja laita liemi jäähtymään. Rapuvoi nousee pinnalle (ensimmäinen kuva), ja voit sen siitä kuoria kauniiseen lasipurkkiin ja laittaa jääkaappiin käyttöä odottamaan.

Tekoprosessin aikana niin HUUUUUMAAAAVA haju täyttää keittiön. Oi RAPU!

Ei justus... missä mun kaikki pienet kauniit lasipurkit on? Tai edes pilttipurkit? Tästä kauniin oranssista voista sais niin ihania kuvia kauniissa purkissa tai huolimattomasti paahtoleivän päälle sutaistuna. Ollapa nyt LiemessäJenni, VatsasekaisinkilinkolinRiikka tai Suolaa&hunajaaJonna tai JokihakakokkaaAntti. Kauniita kuvia, kauniita kuvia niin kauniita kuvia. Mitä MINÄ teen? Nappaan hädissäni yksinäisen juomalasin, vedän muovikelmun päälle ja pukkaan jääkaappiin. Niin kauniin väristä! (...rumassa lasissa)

Illalla paahdan jännittyneenä paahtoleivän ja sipaisen kauniin väristä voita pintaan. Mutta mitä? Miltä tämän pitäisi maistua? Hyvälle vai? Tämä maistuu pelkälle laardille. Ei edes voin suolaisella. Mitä hittoa?Onko mun makuaistissa jotakin vikaa.

Ja seuraava juttu onkin oma postauksensa, kun voi päätyy jokiravunpyrstökeittoon. MUTTA EIPÄ TÄSSÄ VIELÄ KAIKKI!

Koska kyseinen ravunkeitto googlailustani huolimatta tuntui synnyttävän enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, päätin kääntyä jonkun viisaampana näissä asioissa pitämäni puoleen. Laivalla tartuin hihasta Villeä, jonka muhkea hahmo saattaa olla monelle tuttu äyriäisravintola Lobsterin äyriäistiskien keskeltä.
Esitin epätoivoni, mitä tein ja kysymyksen teinkö oikein. Keskustelu oli työkiireestä johtuen huomattavan lyhyt, mutta siinä tuli seuraavia asioita ilmi:

• se rapuvoi sieltä kuoresta, no se voi olla hankala havaita, ja se keltainen mössö sitten, no hummerilla (?)on kuitenkin selkeästi erottuva maksa... mitä ihmettä, mitä minä oikein kysyin, nyt putosin heti kärryiltä....onneksi selkeämpää tulossa:
• paahda kuoret 20 min. 220 astetta (muistaakseni)älä käytä pikkujalkoja, äläkä harmaata mössöä, päissä, vaan puhdista selkäpanssariosat sisuksistaan.
• Sitten kun keittelet voin kanssa ja vedenkin, lämpötila ei saa nousta yli 70 astetta, koska silloin kuoret alkavat luovuttaa keitokseen ammoniakkia(?vai aminohapot?), minkä kaikki voimme kuvitella ei maistu erityisen hyvältä. että ihan siis mittarin kera rapuvoin keittoon.
• pitäisi maistua leivänkin päällä, mutta ei siis varsinainen käristys rasva, kuten minulla, vaan lisätään esimerkiksi börreen, tai mikä se voikastikenyt on, lopuksi sekaan vatkaamalla, ei siis keitellä

Että jotain meni huti, jotain opittiin, joitakin asioita ensi kerralla tehdään fiksummin, ja ehkä harmaaseen hiirimäiseen mössöön korvieni välissä jäi vieläkin jotakin aukkopaikkoja, joten asiaan vihkiytyneet , estradi on teidän. Ja Ville olisi kyllä osannut vastailla enemmänkin, mutta kun en kerinnyt kysyä.

Jokiravunpyrstökeitto

Jokiravun maku on ihanan omanlaisensa. Elokuussa varsinkin se muistuu aina sopivasti mieleen ja kun kaupan pakastealtaasta jokiravunpyrstöjä edullisesti tarjotaan, niin onhan niistä jotakin ruokaa tehtävä. Siitähän saa vaikka erilaisia herkullisia  on toast- tyyppisiä alkupaloja. Ja vieläkin maistan suussani vuosia sitten  Finnjetin listalla olleen alkupalan, jokirapuja artisokanpohjassa, vei kielen menneessään. Itsekin olen postannut aikaisemmin ainakin jokirapupastaa.

Mutta nyt teki mieli keittoa, ei mitään kermaista rapu-tai hummerikeiton tyylistä, vaan jotakin kirkasliemistä keittoa, jossa paljon paljon pieneksi pilkottuja vihanneksia ja yrttejä. Luulenpa että ainakin korianteria.

Mutta tälläinen siitä tuli tällä kertaa, hirmu maukas ja myös hyvin muokattava. Vaihda kasvikset ja yrtit omiin lemppareihisi, äläkä välitä mitään reseptissä mainitusta rapuvoista. Sen tilalla voit oikein mainiosti käyttää voita tai öljyä. Rapuvoi on nimittäin kokonaan toinen tarina, josta epäilemättä tulette kuulemaan hyvin pian. Mutta nyt keittopuuhiin!

Tässä tirisee rapuvoi

Jokiravunpyrstökeitto
4-5 hengelle

2 rkl rapuvoita, voita tai öljyä
5 kevätsipulia (tai muuta sipulia, mutta tähän käy kivasti nuo varret myös)
3 valkosipulinkynttä
1 kesäkurpitsa
1/2 punainen paprika
1/2 keltainen paprika
4 varsisellerin vartta
1/2 punainen chili
250g paketti jokiravunpyrstöjä
2 tomaattia
3-4 dl kuivaa valkoviiniä
vettä
2 kalaliemitiivistekuutiota
1 limen mehu
mausteita: suolaa, valkopippuria, mustapippuria, paprikaa
lehtipersiljaa
korianteria

Sulata jokiravunpyrstöt ohjeen mukaan, mielellään hitaasti jääkaapissa.

Pilko kaikki vihannekset pieniksi, nopan kokoisiksi kuutioiksi. tai ainakin sinnepäin.Sipulit voit hienontaa normaalisti, osan varsista voit jättää viimeistelyyn.

Sulata voi tai kuumenna öljy kattilassa. Freesaa ensin sipuleita ja valkosipuleita hiukan ja lisää sitten tomaatteja lukuunottamatta muut kasvikset ja freesaile niitäkin pannulla hiukan. Jos satut tietämään kasvien kypsymishierarkian, niin voit käyttää tietoa hyväksesi, minulla nämä taisivat mennä kutakuinkin yhtä aikaa.

Lisää kasvisten päälle viini ja anna aromien tulvahtaa keittiöösi. Lisää sitten vettä niin, että saat sopivan keittokoostumuksen, pistä joukkoon myös kalaliemikuutiot, mausteet ja limenmehu ja anna kypsyä 10 minuuttia.

Lisää lopuksi sulatet, huuhdellut ja valutetut jokiravunpyrstöt sekä pieneksi kuutiodut tomaatit. Kuumenna. Viimeistele runsaalla lehtipersilja- ja korianterihakkeluksella. Tarkista suola.

Tarjoillaan rapeakuorisen maalaisleivän kanssa.

Keittoa söivät meillä lapset, Urho8v:n kummitätiMiina ja töistä  10-päivän passista kotiin nälkäisenä saapunut Iso-Hoo, joka turpa rullalla sekoitteli kauhaa kattilassa, että täälä on sipulia...
Sanoin, pohjalaiseen karskiin tyyliin,: "Syä menöhön vaan, nyt ei oo muuta!"

Ja kyllä se sitten söikin. Ja otti lisää.

Sitäpaitsi sen mielestä keitossa oli myös suolakurkkua. Miltä kyllä erehdyttävästi kesäkurpitsa alkoi näyttää. Saattaisi hyötyä hiukan keveämmästä keittämisestä.

Patrona

Pläsäytetään vielä jatkoa hienosti alkaneelle Meksiko-teemalle. Satttui nimittäin niin mukavasti, että Helsingin reissullani Safkaa -kirjan julkkareissa, tai oikeammin niiden jälkeen, minä ja ystäväniVirpi saimme kuin saimmekin, vastoin kaikkia ennakko-odotuksia pöydän Patronasta, tuosta meksikolaisravintolasta, jonka ovien takan olin jo kahdesti aiemmin käynyt kesällä kolkuttelemassa.

Ken ei vielä Patronasta tiedä, kerrottakoon, että se on meksikolaisravintola, joka jatkaa edeltäjänsä Cafe Nopalin viitoittamaa tietä eli ruokkii meksikonkaipuiset asiakkaansa rakkaudella ja hartaudella tehdyllä ruualla, jonka sanotaan saavan syntyperäisenkin palautumaan makumuistoihin äitinsä patojen -vai pitäisikö sanoa tacojen- äärelle. Tex Mex on OK, mutta älköön kukaan, KUKAAN sekoittako sitä aitoon meksikolaiseen ruokaan.

Ravintolasali oli lähes täysi, kun viiden maissa astelimme toivorikkaana sisään. Meille kerrottiin, että ruokailu ei onnistu, koska kaikki pöydät ovat varattuja. Olin varoittanut ystävääni, että paikan palvelunopeus on myös kiireettömän meksikolaista, ja kuinka ollakkaan,  vielä kun tarjoilija kuuli, että meillä olisi vain 2h aikaa syömiseen, hän aivan kauhistui ajatuksen mahdottomuudesta. Ilmeisesti pettyneet kasvomme (ja maalaisuuteni) hellytti kuitenkin rouvan sydämen, ja hän lupasi, että ellei meitä haittasi ulko-oven edessä olevan pystypöydän jakaminen toisten asiakkaiden kanssa, ja tilaisimme hänen suosituksensa ja hän vielä välittäisi keittiöön terveiset, että saisimme ruokamme vähän niinkuin etuajassa, niin voisimme kokeilla. Jos olisin valmis myös siihen, että ateriontini saattaisi keskeytyä, junan lähtöajan lähetessä. Virpi lupautui jäämään maksamaan, jos kiire tulisi!

Aivan uskomattoman ystävällistä. Ja lopulta kävi niin, että poistuimme ravintolasta superonnellisina, masut täynnä, laskun maksaneina ja erittäin otettuna hyvissä ajoin, ennen junan lähtöä.

Ja mitä me sitten söimme?
Alkuun jaoimme alkupalatarjottimen, jossa Guacamole, Ceviche, ananassalaatti ja niitä frijoles refritos, eli ihania papuja, kaikki tarjoiltuna paikan päällä valmistettujen tortillasipsien kanssa. Voi vietävä, kun oli hyviä. Samalla katseltiin kiinnostuneena korkeilta palleiltamme mitä ihania alkupaloja ja juomia muihin pöytiin kiikutettiin. Siis ei kateellisina, koska meidän omat olivat ainakin huppuhyviä.

 Palan painikkeeksi, minä jouduin tyytymään cokikseen (olettehan kuulleet raide-juoppoudesta?) kun Virpi sammutti janoaan tällä ihanalla lime-olut-suolajuomalla, onko se nyt sitten Michelada vai Chelada?

Pääruuaksi teimme tarjoilijan ehdotuksesta myös pienen combon. Tilasimme molemmat 2  lammastacoa ja sitten vielä yhdet ylimääräiset possulla. Lihat olivat pitkään hautuneita, mureita ja pieniksi revittyjä. Meksikolaiseen tyyliin, tacoissa oli minimalistisesti vain lihaa, pikkiriikkisen sipulia, korianteria ja taisi olla retiisiä sekä kullekin tacolle oma limelohko päälle puristettavaksi.Tortillat kotitekoisia ja maissista, tietenkin.

lampaat- ehdin jo heittää päälle vähän tomaattia

Lisäksi tacoille tuotiin kastikkeet: salsa verde, chipottle ja tuo ylimmäinen taisi olla joku tulinen habanero. Lisäksi vielä tomaattisalaattia. Yleisestä harhaluulosta poiketen, ja se korjattakoon nyt tässä (ellei minua ole sitten johdettu harhaan) meksikolainen ruoka ei ole välttämättä lainkaan tulista, se kyllä saattaa olla, mutta tulisuutta enemmän sitä mielestäni luonnehtivat  korianteri, lime, maissi ja savuisuus ja pieni chilisyys. Yhtäkaikki, minä tykkään. Ja kaikki tähän asti on syöty tietenkin sormin.

Lusikka oli kuitenkin heitettävä soppaan tacojen kanssa tarjoillun jumalaisen lammasliemen kera. Jos hyvästä ateriasta on nostettava yksi ylitse muiden, se olisi ehdottomasti, vaikkakin yllättävästi, tämä liemi. Kuolatkaa, te korianterin ystävät! Tätä on pakko yrittää myös kotona.

Saatan olla, omista meksikon kytköksistäni johtuen, hiukan puolueellinen meksikolaisen ruuan arvostelija.
Hyvän, ellei peräti erinomaisen palvelun tunnistan kuitenkin keittiön maantieteellisistä ulottuvuuksista huolimatta ja me todella saimme sitä tänä keskiviikkona Patronassa.

En voi kuin lämpimästi suositella kaikkien meksikolaisten ruokien ystäville ja niille, jotka haluavat kokeilla miten aito meksikolainen eroaa "meksikolaisesta". Tee pöytävaraus ja varaa runsaasti aikaa, nauti seurasta , ruuasta ja juomista pitkään. Ei meksikolaisillakaan ole kiire.

Tamales

Varoitus: Postaus saattaa sisältää kohtia jossa autenttista meksikolaista keittotaitoa sovelletaan suomalaiskeittiössä. Valmistuksessa käytetyt raaka-aineet ovat osittain tuotu Meksikosta, eikä niille löydy välttämättä korvaavuutta Suomesta. Olen pahoillani, ellet voi kokeilla tätä kotona.

Tamales, yksikössä siis tamal, tuottaa ensimmäisenä juurikin tämän kielellisen ongelman, mutta päätin tehdä yksiköstä suomalaisittain monikon, eli kutsua näitä tamaleiksi, koska tamaleskeskiä (?) en saa millään lausuttua sujuvassa muodossa ilman kielen reväyttämistä. Tai ehkä sanon välillä kuitenkin tamales, se taas tuuntuu oikeammalta kuin sissisotureilta kuulostavat tamalit.

Tamales on ikivanha, jo atsteekkien ajoilta (huh huh, taitaa tulla pitkä postaus...) tunnettu meksikolainen ruokalaji jossa maissin tai-banaaninlehteen kääritään maissitaikinaa, jonka sisällä on lihaa, chilejä tai juustoa. Tamales nimi tulee Nahuatl - kielestä joka on yksi Meksikon alkuperäiskielistä (jonka vaikutuksia espanjan kieleen Natasisikonikin on tutkinut ). Tamalit eivät ole sinänsä monimutkaisia valmistaa, mutta hitaita ja aikaa vieviä. Meksikossa niitä myidäänkin kadulla suurista padoista. Tamales on perinteisesti juhlaruoka, sitä syödään häissä ja hautajaisissa ja joulun aikaan ja aina kun perhe ja suku kokoontuvat yhteen. Niiden valmistukseen saa uppoamaan helposti koko päivän, varsinkin kun niitä tehdään usein heti sata tai enemmän kerralla. Maissinlehtupussin takanakin on Tamales ohje johon tulee mm. 6kg lihaa ja 15kg jauhoja.

Kun lapsuudenperheeni tekopojan (joo, tässä on tarina takana) Uliseksen vanhemmat olivat tulossa kuudetta kertaa Suomen visiitille heinä-elokuun vaihteessa ja olivat tulossa vanhempieni luokse Pohjanmaallekin viikonlopuksi, esitin heti Ulin äidille Mirnalle, että tehtäisiin taas tamales-päivällinen. Olen tehnyt niitä kerran aikaisemminkin Mirnan kanssa, silloin teimme possutäytteisiä ja juustotäytteisiä. Nyt valmistimme kanaa salsa verdessä, eli siis vihreässä kastikkeessa.

Ja näin se käy.
Huuhtele maissinlehdet ja levittele keittiöpyyhkelle (keittiöpyyhkeitä ei voi koskaan olla taloudessa liikaa) kuivumaan. Meillä oli sekä uusia, että edelliskerran jäljiltä pestyjä ja talteen laitettuja kuoria, joita voi siis laihialainen  käyttää useamman kerran.

Revi muutama lehti sidontanauhoiksi.

Valmista taikina erittäin suuressa, laakeassa kulhossa. Minulla oli suuri tupper, mutta itseasiassa paremmin olisi käynyt tavallinen pesuvati, sillä matalat laidat ovat parempi. Alemmassa kuvassa on sekoitettu vasta sula voi ja jauho. Meillä ei ollut oikeaa maissijauhoa tälläkertaa, Masa de Nixtamal, vaan kokeilimme kuinka onnistuvat, jos käytämme puolet Harina de Maiz eli maissijauhoa ja Maiz de Arepa, joista tehdään maissitortilloja venezuelaisittain. Sillä näitä jauhoja meillä nyt oli. Onnistuivat ihan hyvin, väri on kylläkin keltainen, normitamalit ovat valkoisia. Mutta makukin oli kuulemma oikea.

Sitten mukaan kaadetaan vähän kerrallaan kanankeitinlientä. ja vaivataan. Tai nimenomaan ei vaivata siten kuin pullataikinaa vaan rivakasti kiertävällä kädenliikkeellä nostellaan taikinaa  pyörittäen, jotta se saisi ilmavuutta. Tämä on aika raskasta hommaa, kovasti minua siihen nyt valmennettiin. Taikinasta tulee sitten aika sileä ja aika pehmeä, mutta jauhoista johtuen se ei siis ole leipätaikinamainen vaan, no, tamalestaikinamainen!

Sitten ota toiseen käteen maissinkuori ja levitä leveämpään päähän ohuesti noin ruokalusikallinen taikinaa.

Taikinan päälle nosta lusikallinen lihakastiketta tai muuta täytettä. Meillä oli siis kanaa salsa verde.

Kääri tamal kiinni rullalle, ei haittaa vaikka kuori ja taikina menevät vähän limittäin kuten kääretortussa. Sido paketti molemmista päistä.

 Asettele tamalit sivuun odottomaan höyrytystä.

Höyrytykseen tarvitaan mahdollisimman iso, korkea kattila. Minulla oli 10 l kattila, jonka pohjalle asensimme höyrytysritilän, jonka alla oli laakea, matala keraaminen creme brulee vuoka, että saimme tilaa vähän suuremmalle määrälle vettä. Keksimme myös, että vanha kunnon mehumaija oli oiva tähän tarkoitukseen. Kyllä Mehumaija oli ihmeissään!

Asettele kattila täyteen tamaleja, pohjalle ensin vesi tietenkin, kansi päälle ja anna kypsyä höyryssä 45-60 min. Tarkista kypsyys. (kuinka? No, en minä vaan tiedä, ikävä juttu ellei kotonasi ole sattumalta käymässä meksikolainen mama...)

The Mexican invasion of my kitchen

Mirna oli valmistanut täytteen jo edellisenä päivänä, joten me 4, Mirna, Uli, Natasisko ja minä teimme 30 tamalia keittokuntoon parissa tunnissa. Mirna ja minä teimme taikinan, täytimme maissinlehdet, Uli ja Natasisko sitoivat tamalet. (haa- kuuluuko monikko ollakin tamalet, ei tamalit?)

Tamalet saivat kaverikseen frijoles refritos. eli paistettuja papuja, jotka tässä valmistuvat kattilassa. Sitähän syödään melkein kaiken kanssa, mutta ei ole kyllä yhtään sellaista kuin se purkkitavara refried beans.

Juomaksi tehtiin kivalle kesäpäivälle muun tarjottavan lisäksi raikasta vesimelonijuomaa kannullinen, meksikossa ollaan kovia tekemään näitä tämäntyyppisiä, esim kurkusta ja limestä.Vaaleampi on ihan mun tekemää raparperimehua, joka oli vähän liian hapokasta ulkomaiseen makuun.

Siinä ne papukupit nyt ovat sitten, korianterilla silattuna.

Ja itse tamales. Syöjää kohti varataan 2-4. Neljästä tulee jo ihan superähkyyn. Tamalekset voidaan kuoria jo ennen pöytään tuomista. Aika tyypillisesti meksikossa ruuat annostellaan lautasille jo valmiiksi keittiössä (varmistetaan, että kaikille riittää), mutta tämä emäntä halus tamalet ja muut hässäkät pöytään, ja vielä kuoret päällä.

Päälle sitten salsa verdeä (tai muuta salsaa) ja pavut viereen.

Tässä vielä läpileikkaus  santsiannoksesta. Nämä ei ehkä oo kaikkein kuvauksellisimpia, paitsi kuoret päällä ihania.

Kysyin Mirnalta sitten, että mitä mä voin tehdä jälkkäriksi, muuta kuin flania en oikein tiennyt . Natasisko kertoi, että meksikolainen jälkkärirepertuaari ei oo valtava. Mirna ehdotti Jelloa, joten sitä minä tyttö sitten tein. Ja olipas sekin hyvää oman maan mansikoista.

Mirna toi myös tälläisiä herkkuja, kuin toffeeta öylätin sisällä ja ilmeiseti jotenkin valmistettu vuohenmaidostakin. Nameja. Kaiken kaikkiaan meillä oli ihana meksikolainen perhepäivällinen,  10 aikuista ja 3 lasta.

Kai se sukureseptikin on nyt sitten luovutettava. Huomaan taas, että mulla on tosi huonot muistiinpanot, enkä muista taas mitään, mutta karkeat virheet varmaan oiotaan lähisuvun ja tekopoikien taholta.

 Tamales kana salsa verde- täytteellä, suomalaisin kompromissein
n. 20 tamalea, me teimme annoksen puolitoistakertaa
Täyte:
Valmista mielellään jo edellisenä päivänä.
4 luullista kanan rintapalaa
1 sipuli,
3-4 valkosipulinkynttä
suolaa

Keitä kanat kypsiksi puolisen tuntia sipulien kanssa  runsaassa suolatussa liemessä. Meksikossa käyttävät yleisesti painekattilaa, jolla homma todella nopeasti ohi. Säästä liemi ja revi kananliha pieneksi paloiksi. Sekoita  lihat Salsa verdeen ja keitä hetkinen. Anna jäähtyä ja säilytä jääkaapissa, jos täytät tamalet huomenna.

Salsa Verde
1 purkki Pirkka Salsa verdeä, löytyy mieto ja hot. Salsa verdeä ei pysty itse valmistamaan, koska siihen tarvittavia tomatilloja emme ole vielä tähän mennessä löytäneet Suomesta. Mutta tuo pirkan on siis valmistettu  meksikossa ja meidän perheen testivoittaja. Mirnalla oli kuitenkin yksi purkki tomatilloja mukanaan ja tuunasimme tai jatkoimme pirkkaa laittamalla kastikkeen tehosekoittimeen ja perään nipun korianteria, tomatillot ja pari 4-5 romaine salaatin lehteä, jotka pitävät huolen varsinkin vihreän värin intensiivisyydestä.

Tamales taikina
Maissinkuoria/Hojas para tamal
800g Maiz fe nixtamal (mutta sen puutteessa kokeilimme 400g Harina de Maiz ja 400g  Maiz de Arepa)
375 g voita sulana
4 rkl leivinjauhetta
2 rkl suolaa
1 l + Kanan keitinlientä

Sekoita voi ja kuivat aineet. (käsin), lisää sitten vähitellen kanalientä (vähintään se litra) ja työstä taikinaa kunnes saat siitä melko pehmeän ja koossa pysyvän. Tämä on nyt niin näppituntumalla tehtävää. Tiedän jo vähän kahden kerran jälkeen miltä taikinan tulee tuntua. Pohjalainen vääntää taikinaa kuulemma aivan kuin meksikolainen!

Loput teko-ohjeet selviävätkin yllä olevasta kuvatarinasta, joten en niitä kertaa tähän.

Jos meksikolainen ruoka kolahtaa, niin tuosta sivupalkin hakemistosta meksikolainen klikkaamalla löytyy monta muutakin tosimeksikolaista reseptiä.

Minä vaan oon nyt niin onnellinen, että Mirna on siirtänyt mulle sukupolvien tamalestaidot.

Ai niin, tähteeksi jääneet tamalet ovat aivan huippuhyviä voissa rapiaksi paistettuna seuraavana päivänä . Ja taas papuja viereen.

Kilvoottelua kakunkoristelun jalossa taidossa

Pavlovan koristelu käy parhaiten rennolla kädellä

Seinäjoelle on tulossa tänä syksynä, lokakuun puolivälissä ihkuihana messu-uutuus Herkkumessut. Toivottavasti niistä saadaan kehitettyä hieno perinne  keskelle syksyn harmautta.

Messuille on tulossa myös kakunkoristelu - kilpailu. En itse kylläkään ehdi osallistua, mutta pakko peukuttaa hyvän ja kivan kisan puolesta. Osallistumisaikaa on nimittäin  enää kuun loppuun saakka, eli nyt mielikuvitus liikkeelle! Aiheena alkukarsinnassa on  lasten synttärikakku.

Sarjoja on kaksi, alle ja yli 16 vuotiaat. Lähettämällä kuvan koristelemastasi kakusta osallistut Facessa ja järjestäjän nettisvuilla äänestykseen, jonka perusteella molemmissa sarjoissa valitaan 6 loppukilpailijaa messuyleisön eteen. Messuilla on sitten puhdas pöytä; järjestäjä antaa aiheen, tarvikkeet ja koristeltavan kakun....wautsi mikä painetehtävä!


Eilen syötiin intiaanikesän kunniaksi terassilla Racletten jälkkäriksi vanhempieni (ja NaapurinUllan) kanssa tuota ylläolevaa Pavlovaa, koska odotetut vieraat joutuivat perumaan tulonsa  lapsen masutaudin takia (Tästä jäit paitsi Kata!) Äsken yritin etsiä myös muita kakunkoristelujeni onnistumisia ja epäonnistumisia....

Kesällä mansikkakakku ajaa asiansa  pelkän kiilteen ja pursotusten kera.

Ristiäiskakkuja on ollut kunnia tehdä jo useita, kun tämä naapurusto tuntuu olevan niin sikiäväistä. Maitotytön tossut onnistuivat hienosti. Ei menny kun yhdet roskiin ennen tätä paria.

Rosaliina Sofialle lähtivät nämä koristeet viime sunnuntaina. Uskokaa tai älkää, ne on muotoiltu rapujuhlien välissä. (En ole viime tipan ihmisiä en)

Josta aasinsiltana arkistoista löytyvään ihanaan porkkanakakkuun, joka odotti kotona viimeksi laitokselta kotiuduttuani. Asialla oli natoni NuutinMinna. Joka muuten eilen pyöräytti ihanan suloisen pojan Elli5v:lle pikkuveljeksi. Onnea koko perhe!

Angry birds olis pakko ottaa uusiksi, tuli niin huonoa jälkeä. Onneksi oli vaan yllärikakku veljelle.

Näistä oon sensijaan aika ylpeä

Ja Lego ninjago hahmoissa ylitin ehkä itteni...

Josku paras tulos syntyy ihan strösselöiden, ainakin stressittömin. Vaikka se koristeensyöjäkoirani onkin jo edesmennyt. Ehti onneksi saamaan 9-vuotis kakkunsa.

Tällä hetkellä sormet syyhyä kaikenlaisten ameriikan villitys sokerimassataiteilujen ja kesän marjasesongin jälkeen eniten johonkin retrokakkuun. Siis siihen, joka on koristeltu (miljoonilla) irtokarkeilla tai sitten suomalainen klassikko säilykehedelmistä  tehdyin kukin kerman päällä. No niissä en kyllä ollut koskaan oikein taitava.

Mun muita koristeluja löytyy vanhoista postauksista yllin kyllin ja en minä kuitenkaan oo edes kaakkuihminen. Eli ei tässä tartte sen kummempaa kondiittorintaitoa. Uskoa vaan, että sulla on näkemys! (sitäkään ei siis varsinaisesti tarvita ;D)

Mutta hei, osallistu, jos suinkaan kynnelle kykenet. Ja käy ainakin facebookissa tykkäilemässä, niin saadaan menoon vähän vauhtia.

Kaikille Safkaa!

Ihan pikkuisen jännittävää oli käydä pistäytymässä Alexander ja Hanna Gullichsenin Safkaa -kirjan julkkareissa. Minkähänlainen fiilis oli isäntäparilla, kun vieraastakin tuntui tältä?

Pariskunnan Rafla -ravintolassa järjestetty tilaisuus huokui kuitenkin samanlaista lämpöä - ja nyt en viittaa ainoastaan paikan päällä vallinneeseen lämpötilaan - kuin koko keittokirja. Vai mitä mieltä olette siitä, että luettuani kirjan omistuskirjoituksen, meinasi tirahtaa pari kyyneltä heti poskelle. Samaa sanoi muuten eräs toinen vieras....

Kirjan reseptit sen sijaan saavat tuskin ketään kyyneliin. Junassa kohti pohjanmaata mulla oli ihanasti aikaa tavata kirja kannesta kanteen ja merkkasin sieltä jo vaikka kuinka monta to do-listalleni.. Luulen, että aloitan punajuuri-perunasipseillä, sillä kasvimaallani taitavat punajuuret jo pyrkiä keittiöön. Mitään maatamullistavia uutuksia kirjassa ei ole, eikä sellainen ole ollut haussakaan, mutta juuri semmoisia ihania testattuja pikkutwistejä että kauha alkaa jo pyöriä kädessä. Piparjuurismetanaa hirvikeiton päällä, sitruunäöljy carpacciolle, Ris au vin, hapankaalilaatikko, muutamia houkuttelevia kalareseptejä... Merianturassa on ihan paras kommentti: "Nauti arvokas kala hyvässä seurassa, yksin."

Paikan päällä oli valikoima loistavia makupaloja resepteistä. Kiitos vaan, olen oikein tyytyväinen ja otettu, että kirja on nyt hyllyssäni heti tuoreena. Tai ei tosiaankaan hyllyssä vaan valmiina tosi toimiin.

Hanna, joka on tuttu Chicling- blogista vastaa kirjan kuvista ja tekstistä ja hänen puolisonsa Alexander (kokki) kirjan reseptiikasta ja annosten valmistamisesta. Kaikki annokset on kuvattu kummemmin  stailaamatta matkalla hellalta ruokapöytään. 

How AITOA is that?

Rapujuhlakatujuhlat

Koska meidän lyhyellä, 6-vuotiaalla kadulla asuu vain mukavia ihmisiä, järjestämme joka kesä itsellemme katujuhlat. Lisäksi olemme adoptoineet mukaan yhden perheen seuraavalta (paljon pitemmältä) kadulta. Välillä on pystytetty iso katos kääntöpaikalle ja suljettu koko katu, toisinaan linnoittauduttu jonkun terassille tai pihamaalle. Ohjelmassa on aina monenlaisia leikkejä ja pelejä sekä aikuisille, että lapsille, mm. mölkkymestaruus, sekä tietenkin hyvää ruokaa ja juomaa. Tai no jos ei hyvää juomaa ( joskus on joku tullut kipeäksi) aina välttämättä, niin ainakin paljon juomaa.  Ajankohdaksi on nyttemmin vakinaistunut ensimmäinen lauantai koulujen alettua, eli siis viime lauantai meilläpäin.

Jo viime vuoden juhlissa päätimme, että tänä vuonna pidetään rapujuhlat. Ihan kaikki eivät olleet rapuja koskaan syöneet, mutta ennakkoluulottomasti kaikki lähtivät mukaan. Koska asumme Velkavuorella, kuten asuinaluettamme niin leikkisästi kaupungilla kutsutaan, tyydyimme järjestämään köyhän miehen rapujuhlat, eli saalis löytyi marketin pakastealtaasta. Minun takaa löytyi riittävä määrä rapuveitsiä, joten päädyin organisoimaan juhlien syömäosuuden ja listasin muille heidän tuomisensa. Paikalla oli  12 aikuista ja 8 + 3 lasta, nuo 3 peräänkattottavia eli Maitotyttö & kumppanit muut  9- 4 vuotiaita. Paikkana meidän katettu terassi jonka 12 hengen pöydän ääreen saimme aikuisille rapupöydän ja naapureista tuotiin lapsille sitten pari samanlaista pöytää, jotta hekin saivat oman pitkän pöytänsä.

Katoimme rapupöytään valkoisen paperiliinan, -kaitaliinan  ja -servetit, mutta muuten käytimme oikeita astioita, eli lautaset, keittokulhot, lusikat, rapuveitset, leipälautaset, sormienpesukupit, viini/olutlasit, vesilasit, jalalliset snapsilasit ovat kuvanottovaiheessa vielä pakkasessa.. Lisäksi voita, tilliä, sitruunalohkoja, luostarijuustoa (ruotsalaiseen rapupöytään kuuluu juusto, ja tämä on juuri se oikea maukas kermajuusto, maistuu ihanalta rapuleipien välissä, siis syömiskertojen, ei kerrosleipänä...) Paahtoleivät löytyivät apupöydältä 3 paahtimen vierestä. Katosta oli ripustettu paperilyhtyjä.

Pesukuppiin tietenkin sitruunanlohko ja mustaherukanlehti.

Ja snapsipulloon jääkaulus. Eikö olekin kaunis, ja snapsit pysyvät jääkylminä. Ainut etikettivirhe taitaa olla, että kyllähän tässä Ilmajoen naapurissa pitäisi pullossa lukea Koskenkorva! Sen verran kotiseuturakkaita. Mutta toisaalta, mehän ollaan myös hirrrrrrveen kansainvälisiä...

Pakasterapujen käsittely ja tuoreutus

Ota pakasteravut sulamaan 2 vuorokautta ennen suunniteltua syöntihetkeä.  Vuorokauden jälkeen keitä ravuille tuoreliemi:

Tuoreliemi

6 litraa vettä
2 dl merisuolaa
10 rkl sokeriA
pari punttia tilliä, mielellään kruununtilliä

Kiehautu vesi isosssa kattilassaja keitä n. 10 minuuttia suolan ja sokerin  ja tillin kanssa. Jäähdytä. Kaada liemi kohmeisille ravuille tai sulaneille ravuille, joista olet kaatanut nesteen pois ja anna tuoreutua vielä vuorokausi.

(Tämän liemen suhteet otin talteen SoupOpera-blogista) Liemen tulisi riittää 50 ravulle, meillä oli 6 kg, eli 6 pakettia  ja tein liemen puolitoistakertaisena.

Rapujuhlakatujuhlien Menu 2012

Juustoinen suppilovahverokeitto

Bataattikookoskeitto

ruisleipä

xxxx

Ravut

Paahtoleipä, voi, tilli, sitruuna

Luostari-juusto

xxx

Luumu.nektariini, raparperi.crumble ja vaniljakastike

Kahvi ja tee

Lapsille grillattiin hodareita heti alkuun sipseineen ja tykötarpeineen. Jälkkäriksi ihana jälkiruokavastaava Kiuru oli leiponut heille kuppikakut.

 Lapsille oli myös tarjolla chilitöntä bataattikeittoa, taisi sitä yksi syödäkin. Lisäksi kaikki lapset olisivat halutessaan saaneet rapuja, siinä vaiheessa vain 10 tikkua laudalla kiinnosti ravunsyöntiä enemmän. Vanhat kunnon pihaleikit! Meidän perheen tämän kesän hitti on ollut juuri tuo mainittu. En itsekään muistanut, että se oli niin hauskaa.

Alkuruuaksi tekaisin suuresta määrästä suppilovahveroita (joita siis oli vielä sopivasti pakkasessa)keiton jonka salaisuuselementit olivat Kipparikalle- ruokakerma, sulatejuusto, sherry ja sokeri. Onnistuin jopa saamaan sen kitkerän takapotkun pois, joka joskus pakastesuppiskeittoihin ilmestyy, ja maistui siis omassanikin ennen kuin aloin tuunauksen. Keitto meni ihan viimeiseen tippaan, vaikka olin tehnyt myös varakeiton, mikäli jollakulla olisi jotakin henkilökohtaista sienien kanssa.

Varakeitto toi vähän väriä elämään. Taisivat sitäkin ottaa kaikki vielä sienikeiton päälle. Oli hyvää. (Kuka sitä nyt omia keittojaan haukkumaan....)

Yhdessä tuumin vihkiydyimme siis ravunsyönnin saloihin. Ja pyrstöt keräsimme  ihaniksi leiviksi. Joille sitten täräytettiin aina snapsit ja ennenkaikkea snapsilaulut, joita olin kopioinut kaikille. Kivoja veisuja löytyi mm. täältä Kannat Kattoon-blogin kautta.
Suosituimmaksi taisi nousta yksinkertainen Jaakko Kullan - melodialla laulettava

Lapin Kulta, Lapin Kulta

Karjala, Karjala

Sininen ja Olvi

Sininen ja Olvi

Koff, Koff, Koff

Koff, Koff,Koff

Se meni niin hienosti jopa kaanonissa, että pahoin pelkään tänään on muutama lapsi lauleskellut sitä koulussa....

Ihana leipä

Harmittaa vietävästi, että illan jälkiruuasta (Kiitos taas ihana Kiuru) ei ole minkäänlaista kuvaa... se maistuu niin ihanalta illan pimetessä.....

Saas nähdä, mitä me ensi vuonna keksitään?

Mutta ystävällisenä kehoituksena, jos ette ole koskaan vielä pitäneet rapujuhlia, niin kannattaa ryhtyä toimeen, ihan vaikka näiden pakasterapujen voimin, niillä meikäläinenkin on juhlinut jo vuosikymmenen. Etiketistä eikä syöntityylistä kannata olla huolissaan, tämä on niin sotkuista puuhaa, johon kuuluu kaikenmoinen imeminen ja ryystäminen, ettei tyylistä kannata kantaa huolta. Etikettiin kuuluu pikkuisen sekin, että kokeneemmat syöjät neuvovat uudempia ja uudemmat rohkeasti ihmettelevät.

En tosin pahastuisi, mikäli joku kutsuisi minut tuoreiden rapujen ääreen. Ihmisellä täytyy olla unelmia. Note to self.: Syödä joskus tuoreita rapuja.