KAURAPUUROKOHOKAS

Mä puhun nyt viikonlopun aamiaisesta. Ajatus ei ensimmäisenä lähde rientämään kaurapuuron suuntaan. Kun se on niin arkista ja jotenkin, niin hyvää kun se sokerisen voisilmän (tai jäätelön!) kanssa onkin (joo, mä osaan syödä kaurapuuronkin epäterveellisesti, missä ne sokeroimattomat marjat on?), niin kumminkin siinä on joku ihme takaraivolohkon pakkopulla- fiilis. Eli pakkokaurapuuro. Häpeän syvästi, että olen huono kaurapuuron syöjä. Vaikka periaatteessa siitä tykkäänkin, sokerisen voisilimän kanssa (oonko se vaan minä, vai tuntuuko teistäkin, että mun ajatus kiertääkö jotenkin kehää?).

Mutta jo heräsi mielenkiinto, kun alettiin puhua kaurapuurokohokkaasta. Tämä on muuten oiva hävikistä herkuksi ruoka, sillä jos teet sen viikolla syömättä jääneestä puurosta, ei vaivaa ole viikonloppuna enää nimeksikään (ihmevalkuaiset ilmeisesti vatkaantuvat itsestään?)

No kumminkin.

Herkkupuuroa, marjoja ja rouhittua pähkinää.

Eihän tätä voi vastustaa.

Soppeli myös brunssille.

Alkuperäinen resepti Food&Wine (tässä muokattu).

KAURAPUUROKOHOKAS
n. 4-6:lle, muusta tarjoilusta riippuen

2, 5 dl isoja kaurahiutaleita
7, 5 dl maitoa (tai kauramaitoa)
hiukan suolaa 
tai vastaava määrä tähteeksi jäänyttä puuroa eiliseltä

2 rkl tummaa sokeria
3 munaa, valkuaiset ja keltuaiset eroteltuna
2 dl  marjoja (pakaste)

pinnalle
3 dl tuoreita marjoja (käy ne pakastekkin, ei vain yhtä kaunis)
1-2 dl rouhittuja pähkinöitä, mantelia
tomusokeria 

Laita uuni n. 190 asteeseen.

Keitä puuro lisäämällä maitoon kaurahiutaleet ja hauduttamalla kypsäksi, n. 15 min. Ota levyltä, mausta suolalla ja anna hiukan jäähtyä.
Tai
Käytä tähteeksi jäänyttä puuroa.

Mausta puuro sokerilla, vatkaa puuron joukkoon keltuaiset. Sekoita mukaan myös pakastemarjat.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja kääntele varovasti puuron joukkoon. Laita puuro uuniinkestävään, voideltuun keraamiseen vuokaan tai valurautapannuun. Myös yksittäiset annosvuoat ovat kivoja.

Paista n. 30 min, kunnes kohonnut ja kauniin kullanruskea pinnalta. Paistoaika riippuu myös valitsemastasi astiasta paljon, mutta anna reilusti väriintyä pinnalta, ei ainakaan minulla kuivunut yhtään liikaa (pakastemarjat?).

Ota uunista ja heitä päälle marjat, rouhitut lempipähkinät ja tomusokeria, koska tämä ei ole makeaa ollenkaan. Vaahterasiirappi on tietysti myös hyvää. 

Ja sen kohokas saa reilusti lässähtää, siinä marjanheittovaiheessa, ei makua haittaa.

Eli ei mitään suorituspaineita!

TÄMÄ PAISTILEIPÄ ON HIRVEÄ!

Aivan HIRVEÄ. Mutta toisaalta, hirvihän on kyllä parasta. Naudanpaististakin leipä onnistuu, mutta jos käsiisi vain saat hirven paistia, niin suosittelen ehdottomasti.

Jos nyt laitat vaikka hirven routapaistin uuniin ja aiot syödä sitä perheen kesken, niin suuri mahdollisuus on, että tähteitä jää seuraavillekin aterioille. Tykkään sipaista paistiviipaleen ihan ruisleivän päälle, hirvestä valmistuu myös etikkaisen herkullinen paahtopaistisalaatti.

Mutta sitten jos mennään sinne syntiosastolle, niin siihen mulla on teille paras resepti. Tai ei nyt varsinainen resepti, mutta paistileipä ehdotelma. HIRVEÄ.

 

PAISTILEIPÄ hirvenpaistista

• tuoreita sämpylöitä (kuvissa Hannun Gluteeniton tattari-pellavasämpylä, joka on muuten aivan huippu)
• wasabilla, piparjuurella tai dijonsinapilla maustettua majoneesia
• salaatinlehtiä
• pieniä kokonaisia suolakurkkuja
• marinoitua sipulia
• reilusti cheddaria
• hirven paistisiivuja

 

Sipaise sämpylänpuolikkaat (paahda halutessasi) maustetulla majoneesilla. Asettele alapuolelle ensin salaatinlehtiä, sitten paisti, suolakurkku, marinoitu sipuli ja lopuksi reilusti pannulla leivinpaperin päällä sulatettua juustoa. Kansi päälle. Runsaus on avainsana. Palkintona herkullisuus.

Mä kualen. Tää on niin HIRVEÄ tää PAISTILEIPÄ! 

 

Sparrissoppa piparjuurikatkiksilla eli parsojen pelastus

Tämä mun parsakeitto ei oo nyt oikein vihreää, ei valkoista (koska käytin siihen molempia parsoja) eikä se ole niin hienostunutta ja sileää kuin juuri Gotlannissa syömäni todella hyvä ellei paras parsakeitto. Mutta eivätpä olleet enää jääkaappini parsatkaan ihan mitään valioyksilöitä. Parsahan on tavaraa, joka on oikeasti parhaimmillaan juuri pellolta poimittuna, mutta koska niitä ei tietääkseni meidän cittarimme pihapiirissä kasva, on matka kauppaan kestänyt aina kauan tai kauemmin. Siihen sitten lisätään pari päivää suunnitelmien muuttuessa omassa jääkaapissa, niin kyllä alkavat olla melko heikossa hapessa.

Parsakeittoon ne voidaan vielä pelastaa. Makua riittää vielä sen verran vaikka ulkonäkö ja tekstuuri onkin ajat sitten pettänyt. En sano etteikö ensiluokkaisesta parsasta saisi ensiluokkaista keittoa, joka peittoaa kaikki muut keitot, mutta jo nuhjaantuneestakin parsasta saa vielä oikein maukasta keittoa. Sitäpaitsi, kun ei tarvitse jännittää, että peittää tai pilaa parsan hienovaraisuuden, voi tehdä hiukan uskaliaampiakin maustamiskokeiluja. Kuten nyt vaikka piparjuurikatkaravut. 

Jotakuinkin näin se varmaan meni:

Parsakeitto piparjuuri-katkaravuilla
4:lle

500g tuoretta vihreää ja valkoista parsaa, tai vaan toista, elämänsä päähänkin tulleet käyvät
1rkl voita
1 salottisipuli pilkottuna
2,5 dl kuivaa valkoviintä
0.75 l vettä
1 kana- tai kasvisfondi
2 dl kuohukermaa
3 dl sulatettuja katkarapuja
1-2 rkl raastettua tuoretta piparjuurta
suolaa ja pippuria
pinnalle annoksiin lusikallinen ranskankermaa ja lehtipersiljasilppua

Katko ja heitä pois parsan puisevat osat varsista. Kuori ja pilko parsat. Kuullottele sipuleita voissa hetken. Lisää sitten parsa, viini, vesi, ja fondi. Keitä n. 10 minuuttia kunnes parsa pehmenee. Aja sileäksi sauvasekoittimella. Lisää kerma ja kuumenna uudelleen, tarkista suola ja lisää mustapippuria.

Sekoita keskenään valutetut katkaravut ja raastettu piparjuuri. Nostele lautaselle keko rapuja ja kaada liemi ympärille. Viimeistele ranskankermalla ja lehtipersiljasilpulla.

Päivänne on pelastettu, oi te nuhjaantuneen parsan jääkaapissa piilottelijat!

After XMAS-kinkku

Elämää joulun jälkeen. Tiedän, vaikea kuvitella. On sitä. Siksi tämä paistos.

Minä kuulun niihin, joka en pysty kohtuudenkaan nimissä luopumaan mistään joulupöytääni perinteisesti kuuluvasta herkusta. Ja oman joulupöytäni kiistellyin kaveri on tietenkin, Juicen sanoin, sika. Kiistattomasti se tosin pöytääni kuuluu, mutta se, minkämoinen tänä vuonna laitetaan, kuinka suuri, pakastettu vai tuore, luomu-, vilja-, potkallinen, luullinen, tuottaa aina asiallisen määrän keskustelua. Joka jatkuu sitten joulupöydässä, jossa rankataan kinkun onnistuneisuus kaikkia edellisiä kinkkuja  sekä vähän naapurillakkin maistettuja verraten. Tässä kohtaa saa myös kinkun kaveriksi valitut sinapit huutia. Joo, ja niitä on pakko olla useampia vaihtoehtoja, ettei kinkku mene pilalle väärästä sinapista.

Kaksi kinkkuateriaa on kuitenkin ehdoton maksimi joulunaikaankin, varsinkin kun siihen vielä lisää öiset jääkaapiretkeilyt kinkkuleipien ja kylmän maidon merkeissä. Ja onneksi meidät kuluttajat on jo aika hyvin opetettu; Kinkku pidetään kylmässä, pöytään leikataan tarvittavat siivut ja viimeistään sen toisen päivän jälkeen perkaan kinkun ja pakastan rippeet erissä maailman ihanimpia hernekeittoja ja kinkkukiusauksia varten.

Tällä paistolla voit duunata kinkun jo ihan eri ruuaksi vaikka tapaninpäivän ulkoilun päälle. Se on myös mainio tuhtina brunssiruokana. Ja parasta on se, että halutessasi sen voit valmistaa uunitusta vaille jo edellisenä iltana jääkaappiin odottamaan. Silloin munamaito oikein imeytyykin leipiin. Tässä voi sopivasti käyttää joulusta jäänet ylimääräiset leipäpalatkin.

After Xmas kinkkupaistos

1 l joulukinkun rippeitä kuutioina (tai pieninä palasina)

n.15 siivua vaalea leipää

2 isoa punasipulia

1 rkl voita

1 tl suolaa

1 tl sokeria

6 munaa

4 dl maitoa

2 rkl dijon sinappia

1 rkl timjamia

suolaa ja mustapippuria myllystä

5dl voimakasta juustoraastetta esim. puolet parmesania, puolet emmentalia tai gruyeriä

Kuori ja suikaloi sipulit. Sulata voi paistinpannulla, lisää sipulit, suola ja sokeri ja anna pehmetä 10 minuuttia miedolla lämmöllä.

Sekoita muna ja maito ja mausta se dijonilla, timjamilla, suolalla ja pippurilla. Voitele suuri uunivuoka, kasta leivänpala kerrallaan munamaitoon ja levitä alimmaksi kerros leipää. Ripottele kerroksen päälle puolet kinkusta, sipulista ja juustoraasteesta. Puolita leipäpalat ja asettele seuraava leipäkerros hiukan limittäin pystyyn, niin että pinnasta tulee nätin rouhean epätasainen. Edelleen kasta jokainen palan munamaitoon ja leipiä asetellessasi ripottele aina hiukan myös kinkkua ja sipulia väleihin. Lopuksi vielä päälle loppu juustoraaste ja munamaito.

Paista 220 asteessa n. 20 minuuttia, kunnes munamaito on hyytynyt ja pinta saa kauniin värin.

Tarjoile vihreän salaatin kera.

Paistoksen voi tosiaan tehdä paistoa vaille valmiiksi jo aamulla iltaa varten ja jättää vetäytymään jääkaappiin, mutta yhtä hyvin voit tehdä ja paistaa sen välittömästi. Paistos on myös helposti muokattavissa; sinihomejuusto, jalapenot, valkosipuli tai osan maidosta korvaaminen valkoviinillä saa aikaan aivan uuden makumaailman.

Tämä resepti löytyy HooKoon uusilta joulusivuilta, jossa paljon herkkureseptejä ja hyviä vinkkejä jouluruokien ja kattauksen tiimoilta. Jouluruokia ideoimassa on ollut Mestariskokki Björckin Tomi sekä pari suosittua ruokabloggaajaa. Maistuis varmaan sullekin - blogi on kehitellyt ihanan jouluisen punakaali-pekonihöystön joulupöytään ja minä sain miettiä hävikistä herkuksi -teemalla jotain kivaa kinkun rippeille. Hookoo löytyy myös kätevästi facesta.

Yhteistyössä HK

Pieni ihminen, suuri hävikki

Kuluttajaliiton johdolla vietetään tällä viikolla 8-14.9.2014 Hävikkiviikkoa, jolloin meitä kaikkia pyydetään kääntämään katseemme kohti omaa napaa ja seuramaan hukkaan heittämämme ruuan määrää ja ennen kaikkea sitä, voisiko asialle tehdä mitään. Asia on tärkeä, tarkastelipa sitä sitten globaalisesta näkökulmasta; ruoan tuotannosta ja sen riittävyydestä, hiilijalanjäljistä ja muista koko palloomme vaikuttavista tekijöistä tai yksittäisen perheen/yksilön kannalta, jolloin asiaa huomioimalla voi saada suuria muutoksia aikaan, jotka tuntuvat aivan siellä oman kukkaron pohjassa.

Me ruokabloggaajat olemme jo useamman vuoden pitäneet yllä keskustelua asiasta ja liittäneet postauksiimme Hävikistä herkuksi- logoa, jotta muutkin löytäisivät inspiroivat ideamme.

Itse olen näemmä ollut hävyttömän laiska tuota logoa lisäämään, vaikka arkisissa ruuissa tähteiden jatkojalostaminen ja  hiukan nahistuneiden tuotteiden käyttäminen on tuttua puuhaa meidänkin keittiössä.

Millä keinolla itse taistelen hävikkiä vastaan?

1. Ostojen suunnitelmallisuus. Tiedä kauppaan mennessäsi mitä aiot ostaa. Älä osta ruokaa varmuuden vuoksi mieluummin hiukan yli sen mitä tarvitset. Usko pois, kyllä se riittää. Aivan varmasti riittää.

2. Käytä pakastinta. Pakasta tähde-annokset välittömästi tai valmista esim. vain puolet kanafileistä ja pakasta toinen puoli raakana muuta ruuanlaittoa varten. Kana ja jauheliha nopeasti käyttöön otettavia raaka-aineita pakkasestakin.

3. Inventoi. Käytä sitä pakastinta. Tarkasta säännöllisin väliajoin mitä siellä on, ota käyttöön tai suunnittele joka viikko ainakin pari ateriaa perustuen pakkasen antimiin. Inventoi myös ruokakomerosi ainakin joka toinen kuukausi. Älä anna jauhojen, ryynien ja muiden nyssyköiden vanheta vaan anna niiden toimia pohjana viikon ruokalistalle. Sama pätee myös jääkaapissa lojuviin maustekastikkeisiin ym. oliiveihin.

4. Mikäli virhearviointeja on sattunut, on monia tuotteita mahdollista käyttää päiväysmerkinnän jälkeen. Aistinvaraisen tarkistuksen perusteella rohkeasti käyttöön esim. päiväysvanhat hapanmaitotuotteet ja kerma. Avaamattomina ne säilyvät yllättävän pitkään. Vanha maito on omiaan pullaan, sämpylöihin, lettuihin, pannareihin.

5. Kuivata leipä (ennen kuin se homehtuu) krutongeiksi, korppujauhoiksi tai vaikka hevosille(meillä). Ei niin tuore leipä käy mainiosti panzanellaan, lämppäreiksi, fondueseen (tokihan teillä syödään viikottain juustofondueta?).

6. Raasta juustonkannikat ja pakasta.

7. Keitä tai paahda jo hiukan nahistuneet vihannekset, soseuta keitoiksi tai käytä leipätaikinaan, kuten myös puuronloput, muusit yms.

8. Anna ruokavarastojesi inspiroida. Mikään ei ole ihanampi kuin tunne, että loihdit perheellesi aterian "tyhjästä".

9. Kaikki kiteytyy ehkä kahteen sanaan: SUUNNITTELE ja INSPIROIDU.

Voin rehellisesti sanoa, että keittiössäni toteutetaan jokaista edellä mainittua kohtaa... Ehkä noin 50%. Paljon on parantamista vielä, hyvä tahto ja tietoisuus asioista  siloittavat matkaa kohti hävikittömämpää elämää. Tässä asiassa kunnostautuminen on ehkä helpoin tapa tuntea itsensä HYVÄKSI IHMISEKSI.

Lukuun ottamatta  ehkä niitä hetkiä, kun huomaat, että olet pitkällä aikavälillä tehnyt jotakin oikein (aamun karjuntasessiosta huolimatta) kun Urho10v. tulee halaamaan sanoen : " Äiti, en tiedä miks,  mutta mun vaan tekee mieli halata sua KOKO AJAN!" (tapahtui eilen).

Sellaiset hetket tallennetaan sydämeen ja tutkiskellaan niitä silloin kun Maitotyttö3v huutaa: "Sitten mä sanon sua äiti ruipelopaskaksi!"

Älkää järkyttykö. Niin se sanoo kiljuu. Oikeasti.

Omenaressu, etten sanoisi täydellinen pannukakku

 

Luulen, että omenaressu ja varsinkin sana RESSU tuo minulle ja teille hyvinkin erilaiset mielikuvat Snoopysta aina johonkuhun empatiat herättävään henkilöön (tai tässä tapauksessa omenaan), ellei peräti johonkin pullamössön tapaiseen jälkiruokaan. Tai mistäs minä teidän mielleyhtymistänne tiedän.

 

Itselleni on kuitenkin selvää mitä ressu on. Vaikka olenkin perinjuurin eteläpohjalainen, ei meillä ( Oravan mummolas) koskaan ole syöty kropsua. Uunipannari nimenä on taas aivan liian kaupunkilaista. Meillä se sana, millä tarkoitettiin aivan samaa asiaa kuin noilla kahdella, oli ressu. Yritin viikonloppuna tätieni kanssa miettiä kuinka laajalle tuo ressu-sana on levinnyt. Onko se vain Kauhavan Oravan kylä-talkia? Sen tiedän, ettei se pekästään Viinamäkeen (Oravan mummolan sijaintipaikka) rajoittunut, samaa sanaa käyttivät myös lähinaapurit Räätäris ja Kumpulas (nyt tämä alkaa kuulostaa jo Astrid Lindgreeniltä....). 

 

Syksyinen arki on meillä niinkuin varmaan monella muullakin aika kiiruusta. Niin kiirusta, että maitokin vanhenee jääkaappiin. Silloin hemmotellaan perhettä ressulle. Olin luvannut ottaa osaa Myllärin Luomu  Suomen inspiroivin leipoja-kisaan, jossa syyskuun teemana on viljainen välipala. Granolat ja täytetyt ciabatat sun muut on sukkuloineet aivoradoilla koko kuun, mutta  tuntuu , että muut ovat tehneet jo kaiken paremmin. Siksipä palataan takaisiin lapsuuteen; käytetään se vanha maito pois kuljeksimasta, tuunataan ressua oman puun omenaviipaleilla ja istahdetaan kylmän maitolasin kera vanhanaikaaselle vilijaaselle välipalalle.

 

Omenaressu, eli omenapannukakku
leivinpellillinen

8 dl (päiväysvanhaa) maitoa
2 munaa
2rkl sokeria
1 tl suolaa
5dl dl Myllärin Luomu Täysjyvävehnäjauhoja
4-8 omenaa, koosta riippuen
voita, kanelia

Pane uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Sekoita kaikkia aineet, paitsi (omenat ja voi) vatkaten tasaiseksi taikinaksi. Kaada leivinpaperilla vuoratulle uuninpellille.

Poraa kuorimattomista omenista keskustat pois ja siivuta omenat noin puolen sentin paksuisiksi rinkuloiksi. Asettele rinkulat pannukakkutaikinan päälle joko säntillisesti tai ihan hujan hajan. Ripottele omenakohtien päälle kanelia ja höylää voin siivuja niin paljon kuin kehtaat.

Paista kuumassa uunissa melko ruskeaksi n 30-40 minuuttia.

Se tunne kun haukkaat ressua ja kanelisen omenan karamellisoitunut maku kohtaa päälle sulaneen suolaisen voin.
Se.

Sinä senkin vanha banaani! (3x banaaniresepti)

Oltiin vahingossa ostettu iso terttu banaaneja vaikka kotona oli vielä edellisiäkin jäljellä. No sitten ostettiin varmuuden vuoksi vielä banaaneja kun ei muistettu, että ne edelliset ja vielä edellisen edellisetkin oli syömättä. Yhtäkkiä meillä oli sitten läjäpäin ruskeita banaaneja, koska kun ne yhtäkkiä salamannopeasti muuttuvat puoliraaoista tummanruskehtaviksi, ei niitä meillä enää kukaan syö. Väitän kylläkin esimerkinomaisesti, että minä syön, koska ne ovat vielä ihan hyvin syötäviä, paitsi että kyllä ne jää multakin syömättä.

Tummat ja pehmeät,  sisältäkin hiukan sielukkaan ruskeat banskut ovat kuitenkin omiaan monenmoiseen leivontaan, Ettenkö sanoisi parhaimmillaan juuri siihen.

Tässä siis kolme reseptiä seuraavaa kertaa varten kun saat kammottavan mieliteon heittää ruskeita banaaneja jäteastiaan. Unohda se!

Yhteistä kaikille resepteille on, että ne on tosi helppoja, Sekoittaminen käy näppärästi vain puukauhalla, paitsi keskimmäisessä reseptissä surautetaan blenderiä!

Banaanimuffinit

3,5 dl vehnäjauhoja

1tl ruokasoodaa

1ti leivinjauhetta

1/2 tl suolaa

1 tl kanelia

3 isoa, ylikypsää banaania survottuna

2 dl sokeria

1 muna

0.75 dl juoksevaa kasvisrasvaa, öljyä tai sulatettua voita

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Voitele iso muffinipelti tai laita koloihin paperiset vuuat.

Sekoita banaanisurvos, sokeri muna ja rasva keskenään. Yhdistä muut kuiva-aineet ensin keskenään ja sekoita sitten taikinan joukkoon,  sekoita kunnes melko sileää (banaanipaukut ei haittaa, jauhosattumat sen sijaan haittaavat).

Annostele vuokaan, taikinasta tulee noin 10 isoa muffinia. Paista 175 asteisessa uunissa n. 25 minuuttia.

****

Seuraavaksi pääsi kokeiluun ihanan Annemin banaanipannarit. Näissä huomio kiinnittyi erityisesti siihen, että jauhoja ei käytetty lainkaan. Aloin kyllä epäillä jossain vaiheessa, että kysymyksessä oli virhe, niin haasteelliseksi koin paistamisen ja kääntämisen nimittäin. Lopulta lisäsin taikinaan kolmannen munan, pysyivät paremmin koossa, mutta alkoivat kyllä maistua enemmän munalta kuin banaanilta. Annemilta en ehtinyt asiasta kysyä, mutta hän varmaan kommenteissa voi valottaa sujuiko paistaminen paremmin kuin minulla?

 Vaniljaiset banaanipannukakut

2 kypsää banaania
 2 munaa
 1 rkl vaniljajauhetta

Surauta kaikki ainekset blenderissä tasaiseksi ja paista pikkulätyiksi nokareessa voita. Tarjoa mustikoiden kanssa. Aika makoisat, aika hyvät.

Ja viimeisimpänä vaan ei mitättömämpänä, vanha kunnon kaverimme Banana Bread. Leipähän tämä makea kakku ei siis varsinaisesti ole, mutta maistuu kyllä ihanalta teekupollisen kanssa, kun sipaiset siivulle vielä hiukan voita.

Banana Bread - Banaani kakku

4 sysikypsää banaania
1 dl voisulaa
2 dl sokeria
1 muna, vatkattuna
1 tl vaniljaa
2 tl kanelia
1 tl ruokasoodaa
1/2 tl suolaa
3 3/4 dl vehnäjauhoja

Laita uuni 175 asteeseen.

Survo banaanit ja lisää voisula joukkoon (tai öljy). Sekoita mukaan sokeri, muna ja vanilja. Ripottele sekaan sooda ja suola ja lopuksi jauhot.

Kaada seos voideltuun pitkänomaiseen leipävuokaan. Paista n. tunti  Anna jäähtyä ritilällä, viipaloi ja nauti.

Hävettävää hävikkiä...mutta onneksi on lämppärit....

Ensin leipä, sitten sirkushuvit.

Campasimpukka , tuo nainen, joka kävi hiljattain väistelemässä fasaaneja Pohjanmaalla asti, teki  herkullisen kuuloisia kanaleipiä (ja leivänkin itte, melekeen kun pohojalaanen) ja sain heti inspiksen. Oli Iso-Hoonkin mukava tulla golf-kierrokselta, saunan kautta kanaleipien ääreen.Olivat kuulemma erityishyviä, toki tuon tiesin itsekin, kun kolme söin.

Hävikistä herkuksi-kampanjan aikana on osallistuneissa blogeissa tehty monenmoista herkkua, mutta kyllä se suomalaisen helpoin herkku taitaa olla vanha kunnon lämppäri lämmin voileipä. Ja vaikka sitäkin on nyt veistelty monellakin taholla, niin mitä sitten? Aina mukaan yksi mahtuu! Pikkasen  omani kallistuu sinne bruchettankin suuntaan, onpahan vaan täytteiltään runsaampi. Niin se piti vielä sanoa, että käykää vierailemassa viimeistään nyt facebook-sivustolla ja kertomassa mikä on ollut kampanjan aikana mielestänne paras resepti tai vinkki niin voit voittaa viiden ruokalajin illallisen Hotelli Kämp Signessä kahdelle ja Sami Tallbergin villiyrttikirjan. Palkinnon arvo 275€. Äkkiä osallistumaan! Voin lähtiä kaveriksi syömään... :)

Herkulliset kanalämppärit siitä mitä kaapissa sattui olemaan

Grillikanan jämät
iso tomaatti
 2 valkosipulinkynttä
paprikatäytteisiä oliiveja
juustoraastetta
ruohosipulia
olliviöljyä
(ohra)leivän siivuja (6 kpl)

Pilko kana, oliivit ja tomaatti  pieneksi kuutioiksi ja sekoita hienonnettujen valkosipulinkynsien ja juustoraasteen (juuston voi myös kuutioida, ellet jaksa kaivella raastinta esiin) sekä hienonnetun ruohosipulin kanssa .Mulla oli ehkä +/- desi/kourallinen kaikkea Valuta leivänsiivuille (jo kuivahtaneemmatkin käyvät) reilusti hyvää oliiviöljyä ja päälle ainesmassaa. 200 asteeseen uuniin kunnes juusto sulaa ja leivät näyttävät hyviltä.

Ja loppuun vielä häpiä-teema: Luulitte varmaan saavanne sirkushuvia, eli taas kuvan jääkaapistani...No ei tällä kertaa, saitte jo huvinne. Mutta lupasin päivittää, jopa mahdollisesti listata hävikkiäni. Kuten arvelinkin, listat ei ole oikein mun juttu... mutta sen voin sanoa, että tässä valveutuneessa hävikinkyttäystilanteessa alan tunteas todella omantunnontuskia.... Olen nimittäin näidenkin kolmen viikon aikana joutunut heittämään ihan hirveästi pois... Se kyllä osittain johtui siitää hirveästä alkutilanteesta, johon olin ajautunut, ei kaikki kuut ole tälläisiä.

Oma ongelmani ei mielestäni ole enää se, että ostan liikaa tai mitä sattuu, suunnittelua voisi paljon vielä toki parantaa. ja aika hyvin käytänkin niitä hävikkiuhanalaisia tuotteita. Mutta kun kerran viikossa olen nyt yrittänyt invistellä jääkaappiani, se mitä joudun heittämään pois, on tähteet tai leftoverit, eli valmiiden ruokien jämät, joita meillä ei kukaan syö. ja niitä ei tietenkään voi määräänsä enempää jatkojalostaa. Tarkoitan, että jos jää muussia, siitä voi tehdä vaikka muussijauhelihavuokaa seuraavana päivänä, mutta ei siitä nyt enää lähdetä kolmatta kertaa tuunaamaan mitään. Vai pitäiskö? Kun nyt edes muistais syödä sen. Ja pakkaseenkin mulla pakkaa jäädä nuo valmiit ruuat, jotenkin käytän mieluummin pakkasta sillä lailla, että jos on paketti kanafileitä, teen osan ruuaksi ja pakastan osan raakana.

No mitä tätä miettimään. Kylmä totuus on, että parannettavaa riittää vaikka välillä esitänkin ehtoista emäntää.
Mutta kampanjan parasta antia onkin, että olen kiinnittänyt huomiota asiaan.

Hei ja nyt kun ootte päässyt äänestyksen makuun, miin toukokuun ruokahaasteessakin on äänestys meneillään. Ihanat inkiväärivaalit!   Ja joudut äänestämään ihan huvin vuoksi ja ilahduttaaksesi vaivaa nähneitä bloggaajia.

Eka muttei vika tortillakeitto

Sisältää 2kpl tortillahävikinestoehdotuksia:

Amerikkalaisissa blogeissa aina törmää tähän tortillakeittoon, mutta eipä ole ennen tullut tehtyä. Sopa de Tortilla taitaa olla alkujaan  meksikolaista, ja reseptiä on varmaan yhtä monta kuin keittäjääkin. Tästä kyseisestä ei ole mitään autenttisuuskokemuksia, mutta näistä aineksista voi päivänselvästi tulla vain hyvää.

Jääkaapissani (muut hävikistä herkuksi - tempaajat inventoivat jo kuiva-ainekaappia ja pakastinta, meillä aina vaan tyhjätään jääkaappia -huokaus) oli 4 vehnätortillaa koiraleirin tuliaisena. Tiesittekö, että on olemassa ruokia, jotka nimenomaan vaativat  ei niin tuoreita tortilloja? Kuten esimerkiksi chilaquiles tai tämä soppa.

Tortillakeitto
4:lle

4 tortillaa ( mulla vehnä, vaan maissi on parempaa)
ruokaöljyä
1 iso sipuli hienonnettuna
3 valkosipulinkynttä murskattuna
 1dl poblano chiliä (ei taida saada suomesta, mulla oli pakasteessa säilyketölkin loput)
 tai sitten lempparichiliäsi, jalapeñoa. tai anchoa hienonnettuna ... tai vaikka chipotle tahnaa, koska poblanoissakin on vähän savuista makua?
1 l kanalientä
1 tlk tomaattimurskaa
1/2 tl karkeaa suolaa
4 dl kypsää revittyä kanaa
1 kypsä avokado kuutioina
2 dl juustoraastetta, cheddar tai gouda sopii
1 puntti silputtua korianteria
1 lime lohkoina.

Alkuvalmistelu. Ellei sinulla ole kypsää kanaa jo valmiina, keitä vaikka pari luullista rintafilettä kanaliemessä hiljalleen parituntia kypsäksi. Jäähdytä ja revi liha pieniksi.

Mikäli tortillasit eivät ole kuivia, kuivattele niitä ensin200asteessa uunissa hetken aikaa. Puolita tortillat ja leikkaa ohuiksi siivuiksi. Paista rapean ruskeiksi öljyssä ja nosta talouspaperille valumaan. Tämän ehdit tehdä kyllä sopan kiehuessakin.

Paista sipulia pari minuuttia pannulla öljyssä, lisää chilit ja paista vielä muutama minuutti  edelleen keskilämmöllä kunnes pehmenevät. lisää joukkoon vielä valkosipulikin. Lisää kanaliemi, tomaattimurska, tarkista suola.. Anna porista vartti hiljaisilla tulilla kannen alla.

Viimeisenä lisää kana ja kuumenna keitto vielä kerran läpikuumaksi.

Jaa tortillasuikaleet 4 kulhon pohjalle, jätä hiukan päällekin koristeeksi. Annostele keitto päälle. Keiton pinnalle juustoraaste, avokadokuutiot ja reilusti korianteria, sekä lime lohko, jonka jokainen saa itse puristaa keiton päälle.

Eikä siis tämänkään ruuan takia tarvinnut kauppaan. Maitoa oli toki haettava eilen. Tortillanjämät siis leiriltä, 2 kananrintapalaa oli pakkasessa kuten poblanotkin ja luomukanasta jäljelle jäänyt kanaliemi.. Limeä, korianteria ja juustoraastetta pakkaa vaan olla tätä nykyä aina mun kaapissa. Korianteripuskan olin leikannut heti ostaessani poikki ja laittanut matalaan tupperiin, jonka pohjalla ensin kostutettu talouspaperi ja sen päällä kuiva. Pysyi hyvänä melkein viikon, olen sieltä punakaaleni päälle napsinut päivittäin. Avokadot oli ostettu myös viime viikon perjantaina, mutta eivät meinanneet vieläkään olla kypsiä.

Söin ihan kaksi jumalatonta kulhollista. Maitotyttökin söi antaumuksella, vaikka juuri olin syöttänyt riisit ja kanat, kun ajattelin  tämän olevan ehkä liian mausteista. Ei pitäisi olla näin ennakkoluuloinen äiti! Keitto oli kyllä lapselle ehkä hiukan turhan suolainen, mutta en pystynyt kieltämäänkään kun pikkutyttöni, joka ei vielä paria sanaa enempää puhu (EI! vauva, mumma, pappa) niin spontaanin suloisesti tokaisi lusikallisten välissä, että "NAM!"

Yhtä korianterinhimoinen kuin äitinsä siis!




.

Inkivääri-punajuurimuffarit

Nyt se on lopullisesti seonnut sen jääkaappinsa sisällön  ja Hävikistä Herkuksi -tempauksen kanssa! Inkivääri-punajuuri muffinsit. Kas kun ei mansikka-suolakurkku uuniperunat....

Mutta oikeasti, sillä aikuisten tavalla, löysin kyllä tälläisen reseptin. Reseptissä oli niin suloinen kuva leivinpaperiin kiedotuista kakkusista, että olin myyty. Tarkemmin lukematta edes reseptiä, heti kokeilemaan. Suuri pettymys kun valkaisematon leivinpaperi oli loppu ja uusi rulla olikin jostain syystä valkoista. Mutta sisältö, se kai on tärkein?

Ja siellä jääkaapissa tosiaan pussillinen kuukausivuokralla majailevia punajuuria, ja sopivasti ison miehen peukalonpäänkokoinen inkiväärin juurakon pala. Eli teemassa pysyy tämäkin postaus. Vähän muokkailin reseptin ainesmääriä, kun en jaksanut mittailla, mutta ei tainnut kuitenkaan mennä pahasti mittasuhteet pieleen lopputuloksesta päätellen.Kahdenlaista siirappiakin oli alkuperäisessä, laitoin vain yhtä. Resepti on helppotöinen, kunhan ensin keität, kuorit ja survot punajuuret.

 Inkivääri-punajuurimuffarit

2dl tummaa siirappia
150g voita
1 dl ruokosokeria
1 rkl tuoretta, raastettua inkiväärtä
4 tl inkiväärijauhetta
2 tl kanelia (laitoin vahingos 2 rkl, hyvää oli )
3 dl punajuurisurvosta
2,5 dl maitoa (oli muuten jäänyt yöksi pöydälle, oli hävikkilistalla siis...)
2 munaa
1 tl ruokasoodaa
5 dl vehnäjauhoja

Kuorrutus:
1 sitruunan kuori ja 1rkl mehua
150g tomusokeria

 Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen. Ja vuoraa 12 reiän muffinssipelti leivinpaperinpalasilla. Ei kyllä pysy itestään siellä ennen kuin kaadat taikinaa.

Lämmitä kattilassa siirappi, voi, sokeri, raastettu inkivääri, -jauhe ja kaneli kunnes voi ja sokeri ovat sulaneet.

Sekoita punajuurisurvokseen munat, maito ja sooda. Yhdistä märät ainekset jauhoihin ja sekoita sileäksi taikinaksi. Taikina on tosi juoksevaa ja se kannattaakin laittaa kannuun kaatamista varten.

Kaada taikina muffinipeltiin, saa laittaa aivan piripintaan, ei kauheasti kohoa. Pari irtovuokaa tuli vielä täyteen kans. Paista uunissa 15-20 min, kunnes eivät enää hylly mutta ovat silti vielä hyvin joustavan kosteita. Näiden on tarkoituskin olla hiukan tahmaisia.

Jäähdytä. Levitä tomusokerista ja sitruunamehusta sekoittamasi kuorrute jäähtyneiden muffareitten pinnalle ja ripottele sitruunankuorta päälle.

Muffarien pitäisi säilyä tiiviissä rasiassa hyvänä useampi päivä. Älä kuitenkaan unohda sinne, en keksi miten ne enää muutetaan herkuksi. paras siis syödä. Maku oli vähän porkkanakakkumainen, erikoisen mausteisen kirpeä ja kostea. Minä kyllä tykkäsin, mutta äitini ei. Oli kuulemma taikinaisia. (ei ollu! vaan sticky, sticky!)

GoottiGeitto

Lausutaan punakaalihöystö. Tai mikälie muhennos. Goottius on vähän (understatement) kyllä oman genreni ulkopuolella, mutta ruokaan tuli niin herkullinen (tai päinvastoin) väri, että jotenkin  vaan aloin nähdä myös ruuan katoavan vahvasti tummanpuhuviksi maalattujen huulien reunustamaan suuaukkoon..

Jääkaapin tyhjennysurakkani saattaa poikia muitakin vastaavia nimettömiä uusioreseptejä (eli hässäköitä...), sinänsä tuntuisi kunniakkaammalta muistuttaa kanssaihmisiä Hävikistä Herkuksi -projektin tiimoilta klassisemmilla resepteillä, joihin huomaamatta saa upotettua vanhempaakin tavaraa, kuten Panzanella-salaatti, Lemon Posset tai vanha knnon Bruchetta, kaikki äärettömän hyviä herkuja.

Punakaalini oli hankittu vapun koiraleiriä silmälläpitäen, johonkin rouskuvaan salaattiin, jota ei sitten koskaan tehty, siispä pää matkasi kiltisti kotijääkaappiin. Jos minulla jokin ekologisesti kestävä pieni tapa on, jota toteutan, on se, että vihanneksia ja hedelmiä marketista ostaessani pyrin välttämään muovikasseja. Punnitsen siis kaalinpään ilkosillaan ja lyön siihen hintalapun, samoin teen banaaneille yms, yhdessä koossa pysyville. Myös vielä ainakin 3 avokadoa , limeä, sitruunaa tai paprikaa punnitaan yhdessä  vapaana ja yksi saa edustaa joukkoa hintalappu kyljessään. Kassatkaan hyvin harvoin edes kysyvät mitään, eli ilmeisesti muitakin harrastajia asialle löytyy. Poikkeus vahvistaa kuitenkin säännön ja jostain kumman syystä olin pussittanut leiripunakaalin. Kaali ei kovinkaan ollut nauttinut kääreestään vaan oli kehittänyt ulkokuoriinsa jonkinasteista härmää, mutta hiukan ulompia lehtiä kuorien ja pikkuisen sivusta höyläten löytyi sisältä näinkin mallikelpoinen yksilö. Luulen, että rouskuva salaattikin olisi onnistunut pois tiehensä.


Päätin kuitenkin (koska eilen oli  kansainvälinen No Diet-day...) tehdä linjojen ystävää kaalikeittoa, kylläkin jauhelihan kera, koska oli myös kyseisen paketin viimeinen käyttöpäivä.

Punakaalikeitto - tai muhennos

1 punakaali suikaloituna
2 sipulia puolitettetuna ja suikaloituna
400gnaudan  jauhelihaa
vettä tarpeeksi (keittoa vai muhennosta?)
2 lihaliemifondia
1 tlk kidneypapuja huuhdeltuna
2 rkl sherryviinietikkaa
suolaa ja mustapippuria.

tarjoiluun lempiyrttiäsi, ehdottomasti korianteria siis, ja reilu lusikallinen paksua luonnonjugurttia taikka korianteria ja fetakuutioita, tarjoilulisäkkeet tekevät tästä todenteolla sen herkun vasta.

Ruskista jauheliha padassa tai isossa kattilassa. Lisää sipulit ja kaali ja vettä niin paljon, että kaalit peittyvät. Fondit sekaan, kansi päälle ja anna hautua puoli tuntia. Tässä vaiheessa naapurinUlla kävi kurkkaamassa kattilaan ja totesi "mielenkiintoista...". Tuntia myöhemmin sama henkilö kävi uudelleen ja avautui, kuinka pahalta meillä haisi. No se on se kaalenkeitto....

Lisää keittoon/muhennokseen vielä pavut ja etikka ja lämmitä.. Korianteri ja jugurtti kruunasivat annoksen eilen, tänään sen sitten tekivät fetakuutiot ja korianteri. Mitähän sitä vielä keksii? Muhennosta on nimittäin sen verran reilusti, että joutunen syömään sitä koko viikon, yksin lasten kanssa kotona kun olen.Haluaiskohan naapurinUlla lounasta? Taitaa olla pakko pakastaa...

Uusi keittiöhöyryjä on  muuten ilmestynyt. Joku sakia oli luvannut tehdä talkootöinä täytekakkuja 150 hengelle....!

Hävikkiä herkuksi pohtii hän

Mukana ollaan. Alusta asti on lakeuksilla tukka hulmunnut, kun olen seurannut sitä valtavaa vauhtia ja intoa millä blogiporukka lumipallo-efektin lailla tarttui Suolaa&Hunaja Jonnan ehdotukseen pienestä Hävikistä Herkuksi-tempauksesta....

Myöhässäkin ollaan. Tempauksen lanseeraus oli 2.5 ja perässä hiihtelijää siis avautuu vasta tänään tässä. Vapun tienoota rasittivat 4 päivän koiraleirin järjestelyt muonituksineen ja näemmä usean päivän leirin rasituksista toipumisaika, vaikkei tällä kertaa mukana ollut tuttuun tapaan edes lapsia, eikä edes treenattavaa koiraa, koiratonta elämää kun nykyään joudun viettämään. Mutta tulipahan vietettyä viikkoblogivapaata.

Mikäli on mahdollista, että blogiani lukee joku, joka ei lue ainoatakaan muuta ruokablogia (äitini kenties?) on lyhyt tiivistelmä paikallaan:

Suomalainen yltäkylläisyydessä elävä keskivertokansalainen heittää vuodessa 25 kg ruokaa roskikseen. Nelihenkisessä perheessä, kuten omani, ostetaan vuosittain noin 100 kiloa ruokaa, joka vierailee keittiössämme vain taukopysähdyksellä matkallaan jäteastiaan. Nykyään ei omassa taloudessani edes biojäteastiaan, lämpökompostori on vielä toteutumaton, muttei kenties kuitenkin realistinen haave.

"Tarttis tehrä jotain", sanoivat tällä kertaa minua nopeammin jopa hämäläiset. Parikymmentä ruokablogia innostui Jonnan kutsumana ehdotuksesta tempaista toukokuun ajan asian tiimoilta ja mukaan liittyneiden blogien määrä lienee tähän mennessä jo tuplaantunut. Tarkoituksena  ei ole niinkään valistaa ja opettaa (paitsi saanko mä vähän edes heristää sormeani?) kuin innostaa ja antaa virikkeitä jakamalla omia arkipäivän -ja miksei juhlankin- käytännön sovelluksia, siitä miten välttää jäteastian kuormittamista elintarvikkeilla. Hävikistä tuunataan Herkkua. Kukin omalle tyylilleen uskollisesti.

Asia on ollut pohdinnassa omalla kohdallani jo aikaisemminkin, nyt  kiitos tempauksen toivottavasti järjestelmällisemmin ja tuloksellisimmin. Alkutunnelmat ovat seuraavanlaiset ongemakohtieni suhteen:

Osta suunnitellummin: Olisiko mahdollista, että tälläinen supersuurpiirteinen ihminen voisi suunnitella viikon ruokalistan ja sitä myötä tiukan kauppalistan, vältttyen näin kaiken ylimääräisen ostamiselta? Tekisi  mannaa varmaankin myös talouskukkarolle. Olenkin yrittänyt jo vähentää kaupassakäyntikertoja noin yhteen viikossa, sillä mikäli käyn useammin, on lopputulos, että ostan ylipäätään enemmän ja se tutaan niin kuukauden ruokalaskussa kuin poisheitettävän ruuan määrässä. Mutta  haluan pitää edes pienen impulsiivisuuden ja seikkailun maun elämässä ja toteutan sitä eniten ehkä ruuan avulla. Silloin on ostettava aina sitä sun tätä, koska perjantaina ei voi tietää onko sunnuntaina kenties liha-, kala-, eksotiikka- tai jopa mättöpäivä.

Myös vihannesten ja kasvisten käyttöä tulisi meidän perheessä lisätä hirrrrveästi. No, niitähän on sitten ostettava monenlaista, että olisi mitä käyttää. Ruuanlaittohetkellä ei enää ehdikkään alkaa kuorimaan ja kypsentämään ja siellähän sitä alalokerossa taas nahistutaan. Ja muuten sellainenkin perustuote kun peruna, ei kyllä tahdo nykyään selvitä jääkaapissa (vihanneslokerossa) edes viikkoa itämättä, eikä sen puoleen komerossakaan. Haluaa maakellarin, mutta se lienee jo epärealistista toiveajattelua.

Toinen "vika", josta syytän ruokarakkauttani, on tähteiden käyttö. Jatkojalostukseen kyllä innostun välillä, mutta mikäli tämänpäiväisestä makaroonilaatikosta on vielä yli puolet jäljellä, siitähän riittäisi muutamaksi päiväksi vielä. Mutta kun en millään malta syödä samaa ruokaa montaa päivää, eikä sitä taida paljon pystyä jalostamaan edelleenkään. (Correct me if I'm wrong....) Elämä on siihen liian lyhyt ja upeita ruokia liian paljon. Puolisoni ei myöskään millään löydä jääkaapista niitä tähderuokia. Aina ne sinne kiltisti tuppereihini pakkaan, kunnes on aika näyttää niille roskapussia. Voi voi. Lohdutonta menoa.

Entäs sitten ku aina teroitetaan, jotta hyvän ruuan edellytys on ensiluokkainen raaka-aine. Onko pehmennyt punajuuri,  karvainen porkkana tai vähän jo rypistyvä paprika vielä pelastettavissa herkuksi. Erotanko minä tuntikausia hautuneesta gulassista paprikan fressiyden tai sen puutteen? Pitäisikö olla ehdoton ja vaatia parasta vai marttojen martta, joka loihtii herkun kumipallosta?

Tällä hetkellä tilanteeni on kaikkea muuta kuin herkullinen. Todisteena järkyttävän raadollinen kuva jääkaapistani.

Ette varmaan ihmettele, kun tuolta ei löydy mitään syötävää. Siellä on nyt sulassa sovussa perheelle vapuksi kotiin ostetut eväät (liikaa) ja koiraleiriltä takaisin tulleet rippeet sekä vielä yhden pikku "puuttuvat tavarat" -kauppareissun tarpeet.

Voinko räjäyttää koko kaapin ja aloittaa puhtaalta kaapilta.? Ripakin on jo rikki valmiiksi. Kyllä, pakastimessakin. Tämän toukokuun aikana lupaan listata ja viikottain julkaista kaikki  pois heittämäni ruokaaineet- ja määrät (olen kyllä ensteksi huono tekemään säännöllisiä listauksia, mutta jospa onnistuisin kerrankin). Hyvät lukijat, tulette tuntemaan itsenne hyviksi ihmisiksi! Tämä lupaus toivottavasti piiskaa minua ankarammin kehittämään hävikistäni herkkuja, parhaat julkaisen iloksenne. Tai luultavasti kaikki.

Tykkää meistä myös Facessa, siellä on meneillään koko ajan aivan superkilpailuja upeine palkintoineen. 
Minä alan lukea nyt kanssatempaajien postauksia. Mitä kaikkea ovat  jo keksineetkään?