BURSA JA SEN KAVERIT

Kuvan kuollut eläin ei ole BURSA. Se ei ole myöskään Antti eikä Lasse, vaan kovin hieno pala kotimaista rotukarjaa, jota on riiputettu vaatimattomat 9 viikkoa 2 asteen lämpötilassa. Bursa taas on keittiöslangia hampurilaiselle (joo, piti munkin kysyä), niinkuin Antti Entrecotelle ja Lasse Lasagnelle. Ja mitä niitä nyt onkaan...

Olen tässä viikon verran sulatellut (niin henkisesti kuin fyysisestikin) aivan huikeaa viikon takaista perjantaita. Mä luulen, että olen Suomen onnekkain ruokabloggari kun pari vuotta sitten Gastromessuilla minut yhytettiin yhteen Dietan kanssa. Silloin tuloksena oli äärettömän opettavainen kokkauspäivä Sinne-ravintoloiden armottoman taitavan Kai Kallion kanssa. Bonuksena sain kutsua parikymmentä parasta ruokabloggariystävääni (sanotaanko nyt tässä vielä, että kuka piru teitä pystyy mihinkään paremmuusjärjestykseen laittaa, eikä ole tarkoituskaan) nauttimaan 5 ruokalajin ateriasta drinkkimenuineen ja  tutustumaan Dietaan, muistatteko?

Lienen tehnyt myös jonkun asteen vaikutuksen Dietan keittiömestri Vesa Saaristoon, hän kun molemmilla kerroilla uudelleen tavatessamme on muistellut varsinkin drinkintekoshowtani, jossa lienen päässyt lähemmäksi kuin koskaan flöörausta (äiti, se tarkoittaa viinapullon akrobatimaista nakkelua), erotuksena vain se, että aina kun pullo lipsahti lennähti kädestäni, takanani selustaa turvannut oikea baarimestari Robert nappasi sen. Epäilivät jopa, että olimme harjoitelleet.

Joten olisihan minun pitänyt tietää, että kun Dieta lupasi järjestää Meat& Grill koulutuspäivän bloggaajille, tulisimme saamaan paljon enemmän kuin osasimme odottaa. Sillä lailla ne lunastaa nimittäin lupauksia Dietalla.

No, mitä me sitten teimme? Me söimme, kokkasimme, söimme, joimme, opimme ja kokeilimme uutta (muutakin kuin bursa-sanan), söimme, nauroimme, heitimme alatyylin herjaa ja korkealentoisia ajatuksia ja sanoinko jo että söimme ja nauroimme. Ja söimme. Eikä tämä ollut vegaanin paikka tällä kertaa, let me tell you! Meitä on nyt sitten 9 kpl perusteellisesti koulutettuja porchettan sitojia, jos joku tarvitsee vinkkejä. Porchettasta taisi tulla kerta heitolla myös meidän kaikkien tämän vuoden ruokahitti, niin herkulliselta maistuivat alkuun nauttimamme porchetta leivät: grillissä valmistettua tuoretta yrttileipää, paksu siivu sopivan savuista porchettaa, pikkelöityjä sinapinsiemeniä ja marinoitua punasipulia.  Kaikki ovat onnistuneet myös kotona mukaan vakumoidun porchetta-babyn kypsennyksessä. Kyllä oli hyvää. Jos kiroilisin, voisin tähän turhaan lausua sen Taivaan Isän pojan nimen, sillä lailla pohojalaisittain.

Valtasimme HK Scan keittiön, jossa meitä Dietan Vesa Saariston lisäksi koulivat HK:n Janne Leppänen ja Risto Mikkola, tuo Suomen punkein keittiömestari. Janne ja Mikko olivat minulle tuttuja ennestään taas toisesta etten sanoisi Happy, happy päivästä, jossa kokkailin perhepiirissä. (Jannelta erityisterkut miehelleni Iso-Hoolle:"se sinun mieheshän oli tosi hauska." Näin se on, tasapaino se pitää olla avioliitossakin, kun on sattunut saamaan näin asiallisen hillityn vaimon.) Unileveriltä brasilialaisiin makuihin opasti Petri Nygård, joka minulle tuotti  etukäteiskirjeenvaihdossa hiukan epäilyksiä, josko vaikka seuraavalla kerralla paikalle saadaan Geekki.

That special moment

No kyllähän mä nyt aikuusten oikeesti OSASIN tämän

Jakauduimme 3 ryhmään. Pääsin itse porchettan kimppuun ensimmäisenä, ja oikeasti olen iloinen, että osaan sitoa nyt oikeaoppisesti lihan. Vaikka kyllä se käy myös sillä narunpätkä kerrallaan tyylillä. Mä palaan vielä porchettaan, se on huippuyksinkertainen, mutta liikuttavan herkullinen ruoka.

Vesa opasti MIBRASA grillin käyttöä. Se on ammattikäyttöön tarkoitettu, komea puugrilli, jonka kahdella tasolle mahtuu kerralla 60 bursaa.  Se on muuten sellainen määrä, että enpä haluaisi olla luukulla kun niitä lähdetään nostamaan (olla luukulla= annokset viimeistelee kokki joka pitää huolen, että kaikki nousee oikeaikaisesti, nousee, nostaa : annoksen komponentit kootaan lautaselle valmiiksi annokseksi). Hiiletkin ovat ison miehen nyrkin kokoiset. Niissä löytyy voimaa pitkään grillaukseen, tiivis uuni kietoo ruuan savuiseen syleilyyn ja aromi on uskomaton. Grillin kuumuus voidaan hyödyntää myös käyttämällä avattua luukkua (unohtakaa mitä asken puhuin luukusta, tarkotan nyt tämän UUNIN avointa LUUKKUA) parilana. Liha siihen ja kaunis paistopinta saavutetaan ihan melkein sekunneissa.

Uskomattominta oli grillaustyyli. Kun väline on näinkin hieno, voidaan unohtaa marinadit ja rubit, lihat pintasuolattiin ja - piipuroitiin vasta uunista oton jälkeen. Meillä oli HK.n lihavarastoita huippulihoja, makurasvaista ulkofilettä ja flanksteakkiä, mutta kuulkaas, ihan tavallinen broilerin koipireisi kypsyi siellä ylätasolla niin maukkaaksi ja niin meheväksi, että sitä ei tahtonut pieni järki käsittää.

En ole aivan varma oliko alkuperäisellä ruokalistalla tarkoitus valmistaa tuota dry-aged lihaa, luulen vähän, että meidän innostus ja arvostus sai Jannen kaivamaan myös tämän lihan kypsytyskaapin kätköistä? Hyvää. Understatement.

Kaksi muuta porukkaa oli valmistanut jo alkupalat ja kastikkeet, meille jäi jälkiruokien viimeistely. Tartuin kinuski poppareiden haasteeseen. Toivottavasti en pilannut sitä kattilaa.

Tuntien touhun ja maistelun jälkeen saimme istua katettuun pöytään, jonne kannettiin sitten vatia toisensa perään. Tässä kohtaa itketti. Hennot sääret sanoivat irti sopimuksensa. Niin hyvää, niin liikaa niin hyvää. Kiitos jokaisesta suupalasta. Pilsner Uruquell maistui upeasti kuuman kokkauksen päätteeksi. Oli pakko skipata viinit.

Aloitus  juustopalleroilla ja passion-chilikastikkeella

Hitsi nää perunatki oli vaan niin.

 

Flank steak, kuusenkerkkä, parsa

vihreää parsaa, kanankoipia, kanannahkakastiketta, punaista chimichurria

Makurasvallista currykermaa, cashew-pestoa, lehtikaalta, currykermaa

No tämä nyt on sitä vanhaa lihaa, suolaa ja pippuria. Nam.

Tästä ei bursa enää parane. huh, huh

banaanikeikauskakkua, kinuskipoppareita, kookospannacottaa passionkastikkeella

Ehdittiin vielä pitää kehityskeskustelukin bloggaajien ja yritysten odotuksista. Taidettiin olla kaikki aika hyvillä mielin. 

Lisää juttua voit lukea allaolevista osallistujien linkeistä.

Beach House Kitchen

Campasimpukka 

Habanerokitchen

Kamera ja Kauha

Kananpoikien Bistro

Mamagastro

Tinskun keittiössä

Veera R Queen of Delicious

Mä haluan nöyrästi kiittää yhteistyökumppaniani Dietaa upean päivän järjestämisestä, HK Scania, Unileveriä, sekä Servaalia. Hieno tapahtuma, johon edellä mainitut yritykset osallistuivat. Siksi koska heidän mielestään me bloggaajat olemme myös erittäin tärkeä sidosryhmä. Ja yhdessähän me tehtiin tästä aivan valtavan kiva päivä.

Kiitos paljon kaikille mukana olleille ihanille ruokabloggaajille.

Kuten vanha kauhavalaanen paukahros eli sanalasku asian ilimaasoo;

Hyvin pirettihin, hyvä nottei ruakittu!

Nanna
Laillistettu porchettan sitoja

WHAT'S COOKING HELSINKI

Lauantaina se selviää. Teurastamolle kokoontuu mahtava porukka bloggaajia nauttimaan hienosta ja kiinnostavasta aamuseminaarista ja iltapäivän Workshopeista. Supermahtavaa nähdä vanhoja tuttuja tehdä uusia.

Tule säkin paikalle.  Klo12-17 on maksuton yleisötilaisuus, jossa pääset katsomaan kun mestarikokit  me ruokabloggaajaat häärätään 4 eri näytöskeittiössä valmistaen suosikkiannoksiamme. Tai mitä sitä nyt puolessa tunnissa kerkiää, näillä taidoilla (Ihan hitosti toivon, että ainakin korealaisia lihapullia). Tarkempi aikataulu löytyy tapahtuma-sivuilta.

Nähdään!

Kyl määki Turuus!

Kaarlejoen luomutilalla

Niin ne väittää. Mulla kun on ollut viimeaikoina nuo matkailunsupistamisvuodet, näemmä, harvemmin tuntuu reissuun pääsevän. Ja silloin kun pääseen, niin kohteet näyttävät olevan puuduttavan yksipuolisen samoja. Viimeisen vuoden aikana olen nimittäin käynyt kahdesti sekä a) Berliinissä b) Tanskassa c) Turussa. 

Joo.

No, kaikki reissut ovat olleet tosiasiassa mukavia, vaikkei foodie olekaan päässyt rellästämään Berliinin indie-rafloihin (keksinköhän termin ihan itte? Onko tuollaisia? Vai onkä tämä nyt sitä don'twannabemaalainen-ismiä?), tai vetäisemään nailoneita sääriin Michelin-illallisen kunniaksi. On sitä elämää pikaluisteluhallissakin. Eisschnelllaufen kuten saksalainen keveästi kolmella ällällä lausahtaa tuon Berliininviikkojeni ykkössisällön.

Mutta miksi jouduin Berliiniin kun piti olla Turussa? Ja olinhan minä molemmissa tässä kuussa, jotenkin kuukausi on kierehtänyt niin nopeasti, että jutut ovat jääneet kirjoittamatta. Turun reissu kun oli vähän niinkuin foodielle räätälöity. Ansainnee paikkansa siis myös blogissa.

Lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna matkustin  edullisilla junalipuilla Turkuun Turun kaupungin, Visit Turku ja Turun Messukeskuksen vieraaksi. Turussahan oli tuona viikonloppuna Turun Ruoka-, Viini- ja Kirjamessut sekä Food&Fun ravintolatapahtuma. Turussa asustaa myös rakas Natasiskoni, jonka luona vierailen aivan liian harvoin, sekä ottopoikamme Ulises. Natasisko onnistui saamaan ystäviensä kautta meille kolmelle paikan Kaskikseen torstai-illalla, eikä huipummin olisi voinut Turun vierailua aloittaa!

Perjantai-aamusta heti messukeskukseen odottelemaan Helsingistä saapuvia muita bloggaajia. Ja aamiaiselle tietenkin. Turku osaa hemmotella vieraitaan. Enpä kuuna päivänä olisi  osannut odottaa, että pikkuista ryhmäämme on vastaanottamassa runoilija, tasavallan presidentin puoliso ja kirjamessujen suojelija Jenni Haukio.  Mikä alku päivälle!

Varsinaisesti hysteriaa jouduin kuitenkin pidätellä, kun huomasin toisen aamiaisvieraistamme olevan uunituoreen keittokirjailijan Lauri Tähkän (Tai itseasiassa se meni niin päin, että ensin huomasi/n/mme Tähkän, mutta aina niin fiksun korrekti (ja ihana) Riitta Masutoitemu kuiskasi, että ehkä ei ole ihan korrektia kuhista vaan toisesta vieraasta, varsinkin kun toinen vieraista on ehkä vieläkin harvinaisempi, jos et huomannut niin pressan vaimo on tuos sen vieressä....) Tyydyin sitten aivan viileän keski-ikäisesti huikkaamaan Latelle, että ai jaa, täälon muitakin pohojalaasia... (sisäistä kirkunaa but breaking the ice...). 

Mähän onnistun melkein olemaan aivan coolin näköönen täs kuvas.

(Ainakin jos vertaa tähän loppuillasta, tai pitäiskö sanoa aamun pikkutunneilla otettuun versioon. Lauletaan just kolomatta kertaa, että Rannanjärvi on kuallu... ja itte en aivan tarkasti muista, mutta ellei kuva valehtele, niin näyttääs siltä, että Late meinaa just leikkisästi nipistää mua tissistä.)

No kyllä se Lauri mukavia meille osasi jutella uudesta keittokirjastaan (josta myöhemmin vielä lisää), ja osaa se esittää ihan normia (vrt, mä en pääse tästä eteläpohjalaisuudestani), ja välillä jopa turkulaista. Hienot vieraat ja tapaamiset kertakaikkiaan. Aina ilo tavata livenä tälläisiä karismaattisia persoonia, kuten Jenni ja Lauri.

Mutta messut odottivat. Meillä oli hetkinen aikaa kiertää messutarjontaa katsastamassa, kunhan ensin teimme muutaman kivan täsmäiskun porukalla. Fazerin todella tyylikäs ständi ja noiden uusien lakritsojen uusi ubertyylikäs ulkonäkö saa heti miettimään, että kelle veisin lahjaksi/tuliaiseksi. Saatiinkin sitten itse duunailla kivat lahjapaketit meille tärkeille ihmisille (omani lähti tietenkin siskolle).

Robertsin tiskillä meille oli järjestetty maistelua heidän marjaisista herkuistaan. Turkulaisen yrittäjäperheen luotsaaman yrityksen Berry Smoothie- tuotesarja valittiin esim. 2013 Kölnin messuilla yhdeksi kiinnostavimmista ja innovatiivisimmista uutuksista. No hyvää oli, ja suomalainenhan sen tietää, että mustikka, puolukka ja tyrni ovatkin varsinaisia supermarjoja! Varsinkaan kun tuotteisiin ei lisätä mitään ylimääräistä, ei edes sokeria. Ja kaikki säilyvät huoneenlämmössä!

Kolmansina messuisäntinämme toimivat lähiruokatorin yrittäjät.  Pikkulavalla pääsimme makututkija Mari Sandellin johdattelemana maistelemaan paikallisten tuottajien erikoisuuksista ja kuulemaan lisää näistä tuotteista.Kotiin matkasi ainakin Myssyfarmin rypsiöljyä ja hernejauhoa. Mieleen jäi myös Rainingon tilan Luomukvinoa Ja Kirakan tilan savukalkkuna.

Tuottajien kanssa oli myös mahdollisuus jutella, huomaan nyt kotona, että maistellut tuotteet ja niiden tuottajat olisi ollut hyvä listata jotenkin, niin olisi vielä kotona päässyt jatkamaan tutustumista. Päivä kun oli niin täynnä toimintaa ja uusia asioita, ettei muistiinsa voi enää luottaa.

Ja olivathan ne järkänneet jotakin meidän päänmenoksemmekin. Meistä oli muodostettu 3 3 hengen joukkuetta ja esiintymislavalla odottivat Antti Vahtera ja Aki Wahlman valmiina luotsaamaan meidät Bloggisodan läpi.

Omassa triimissaäni ahkeroivat superäiti ja -nainen, Prinsessakeittiön Veera ja veitsenterävä Andalusian Auringossa Erja. Tiesin heti, että tälle porukalle ei kelpaisi mikään voittoa vähempi. Ja me, me emme suhtaudu asioihin leikkimielellä.

Kuva Visit Turku /Maija Ryyppö

20 minuuttia kokkausaikaa, kaikille hiukan kantarelleja, kyssäkaali ja lehtikaalta, jokaisella joukkueella oma pääruoka-aine, joka meillä paljastui kokonaiseksi kuhaksi.

Koska emme voittoa vähempää tavoitelleet, se myös meille napsahti yleisön huuto(meri)äänestyksen tuloksena. Mieletön psyykkaus ja vastustajien nonchaleeraaminen lienevät voittomme avaimet, vaikka luulen että myös saumaton yhteistyömme, kyssäkaalin käsittelytaidot, ruskistetun voin kaiken silaava herkullisuus ja kuhafileen nahkoineen paistaminen, sen jälkeen kun vastapyydetty kala oli ensin perattu ja suomustettu ja tehty tarvittavat y-leikkuu toimenpiteet ruotojen poistamiseksi. Ollaan me rohkeita!

Ja oli meillä hauskaa!

Messuilla olisi mennyt helposti koko päivä, mutta Visit Turku:n naisilla oli vielä paljon näytettävää meille. On muuten semmoinen Pr-porukka Turulle, että oksat pois. Turku voisi olla kuuluisa myös huumorintajustaan, jos kaikki paikalliset ovat yhtä hulvattomia.

Kaupungilla piipahdettiin Klo Shopissa ja Kui Designissa himiöimässä Turkulaista designia ja arvostamassa vanhan käsityöläiskaupungin modernia jatkumoa. Se on kuulkaa niin, että , jos joskus olisi lompsa lyönnis, niin kuinka hienoa olisi käydä vaikka näissä kahdessa putiikissa ja ostaa kerralla koko suvun joululahjat. Kerrankin saisivat jotakin hienoa ja omaperäistä.

Ehdittiin piipahtaa myös kaffella Vist Turun toimistolla ja tästäkin kuulkaa vielä lisää, sillä me bloggarit innostuimme ottamaan osaa hyväntekeväisyysprojektiin nimeltä Kiss My Turku. Joka on hevonen. Ja pian ollaan tässä yksi sun toinen hevosenomistajia....

Taas pakkauduttiin bussiin. Tällä kertaa olisin ollut kiitollinen pienestä ennakkovaroituksesta pakata mukaan myös Tenat, sillä bussiimme ahtautui myös turkulaisen huumorin ruumiillistuma Markku Heikkilä, joka piti parikymmenminuuttisella matkalla (en tiedä onko aika-arvioni oikea, mutta ainakin se TUNTUI niin pitkältä, Markku... vitsivitsi, et kai sää ny loukkaantunu?) joka luotsasi meidät jumalattomalla supliikillaan turkulaisuuden saloihin.

Saavuimme nauruhermot kipeinä viimeiseen kohteeseen Kaarlejoen luomutilalle. Mikä hieno päätös syksyiselle retkelle. 

Kuulimme tilan historiasta, menneisyydestä, tulevaisuudesta, luomuviljelijän arjesta, onnistumisista ja pettymyksistä tilan omistajalta Lauralta. Täältä muuten Chef & Sommelierin Sasu Laukkonenkin hakee vihanneksia.

Päätalon salissa istahdimme viimein ruokapöytään, jossa meitä odotti ihastuttava kausimenu  lähiruoka- ja luomutuotteista. Ja se ruisleipä!

Juuresten hamstrausta luomuputiikista vielä päivän päätteeksi. Ja sitten porukkamme erkani, osa kohti Helsinkiä ja minä ja muut turkulaiset kohti Turkua.

Henkilökohtainen Turku-seikkailuni ei vielä tähän päättynyt. Postauksen pituus taitaa hätyytellä jo maksimipituutta, joten armahdetaan toisemme.

Mutta kyllä tässä alkaa pikkuhiljaa Turku-faniksi kääntyä. Ensi kesän perheloma Turkuun (jo 3. perättäinen) tulee varmasti toteutumaan. Ehkä päästään tutustumaan vähän saaristoonkin vaikka kyllä sielä Samppalinnassakin (uimassa) on pakko käydä. Tämän kesän reissulta jäi harmittamaan, kun ei tajuttu mennä katsomaan lasten kanssa Aarresaarta (siis kesäteatteriin). Ja on mulla pari (itseasiassa melkein kaikki) Turkulaista ravintolaakin vielä to do-listalla.

Terveisiä Turkuun. Kiitos Visit Turku, Turun kaupunki ja Turun messukeskus, kiitos seurasta vanhat ja uudet blogikaverit. Kiitos Natasisko. Oot rakas. Kiva että asut just Turussa!

Bloggajapäivän ohjelman tarjosi Visit Turku, Turun kaupunki ja Turun Messukeskus.

Juurella featuring Kaikki äitini reseptit

Siitä on nyt kulunut viikko. Alan olla palautunut. On  ollut mukava huomata, että olette eläneet hengessä mukana, sellaisetkin ihmiset, jotka eivät päässeet paikan päälle nauttimaan menustani ovat kyselleet illan onnistumisesta kun ollaan törmätty kaupassa, tallilla, päiväkodilla, tekojään laidalla. Jaa, siinäs se mun peruselämänpiirini taitaa ollakkin.

Jos joku nyt on suitsuttamisestani huolimatta uutispimennossa, niin lähiruokaan panostava Seinäjokinen Juurella- ravintola pyysi minua suunnittelemaan menun (ennakkojännäystä täällä), jota tarjoiltiin asiakkaille Kulmilla -ravintolafestivaalin aikaan viime torstaina.

Menun suunnittelu ravintolaan ei ole aivan helpoimmasta päästä, ainakaan maallikolle. Ravintolan filosofian ja käyttämien raaka-aineiden lisäksi annosten tulee sopia myös ravintolakeittiömäiseen valmistukseen. Menuun tulisi olla tasapainoinen. Useimmat komponentit täytyy pystyä esivalmistelemaan, jotta ruokien esille nosto tapahtuu jouheasti. Budjettiakin täytyy ajatella (vaikkei minulle sellaista vaatimusta esitettykään). Kaikkein tärkeimpänä pidän tietenkin sitä, että ruoka on herkullista ja että kokonaisuus saa sinut tuntemaan, että olet ainutlaatuisen ruokaelämyksen äärellä. Sellaisen, joka inspiroi sinua vielä kotikeittiössäkin ja saa palaamaan ravintolaan uudelleen.

Toki myös halusin menussa näkyvän oman kädenjälkeni. Juurella- annokset ovat kauniisti ja harkiten aseteltuja lautasannoksia, itse halusin, että annokset ovat jaettavia (paitsi jälkiruoat eivät olleet), mikä sopikin hiukan rouheamman menuni tyyliin. Toivoin, että tuo jaettavuus myös saattelisi pöytäseurueet välittömään ja rentoon tunnelmaan. 

Alkuun tarjottavan keittiön tervehdyksen päätti keittiö, kuulemma heppatytölle sopivaksi ja annoslusikkaan oli kerätty mm. grillattua hevosta ja omenasiirappia. Aivan huikea, tack köket!

Koska silakka on lempikalani halusin sen ehdottomasti mukaan menuuseen. Silakkafileet leikattiin pitkiksi soiroiksi, jotka kypsennettiin marinoimalla ne sitruunalla. Mandoliini soitteli fenkolista ohuita siivuja, jotka niin ikään marinoitiin sitruunalla. Päälle vielä sitruunalla maustettua kylmäpuristettua rypsiöljyä. Silakoiden makuun täyteläisyyttä toi hunajaviinietikalla hapatettu kerma. Ja koska leipää täytyy olla, annos sai kylkeensä uunituoreita pikkuisia  naurisrieskoja. Kaurajauhoakin sisältävät rieskat toivat hiukan dramatiikkaa mukaan, nauriit olivat unohtuneet tilauksesta ja ne saapuivat vasta kello 15, kun ravintolan ovet aukesivat tuntia myöhemmin. Koskaan eivät ole kuutioidut naurikset kypsyneet näin hitaasti...

Paras palaute annoksesta: "Voiko silakastakin saada aikaan jotain näin hyvää?"

Rakastan riimihärkää. Rakastan, rakastan. Sen kanssa tietenkin piparjuurismetanaa ja karpalogeeli, joka lisättiin annokseen mesujen näkemyksestä. Vesikrassi toimii annoksen pippurina, päälle on lisätty katajanmarjasuolaa.

Paras palaute: " En ole koskaan syönyt näin suussasulavan herkullista riimilihaa. Olin pari viikkoa sitten Vanajanlinnassa, jossa söin myös riimihärkää/hirveä?. Ei ollut kyllä Mika Jokelan riimi näin erinomaista."

Tässä vaiheessa kokintakkini rinnuksista lensi yksi nappi piuuunnngggg...

Pääruoka tarjoiltiin Le Creusetin pienistä punaisista litran padoista tai Sarpanevan padoista. Tähän kuvaan rakensimme kuitenkin loppuillasta lautasannoksen, kun emme muistaneet kuvata patoja. 

Padan naudanpotkat haudutettiin yön yli 11 tuntia freesaamieni kasvisten kanssa. Kasvikset ajettiin pyreeksi ja ne lisättiin paistoliemeen, joista keiteltiin pataruuan sydän, joka maustettiin muutamalla pullolla Stout- olutta. Mukaan pilkottiin ja paistettiin myös Ilmajoen Makkaramestarien ihanat raakachorizot. Annos tarjoiltiin rouhean perunamuusin, vai pitäiskö sanoa perunavoin kera, jonka muuten valmistin ihan perunan kuorimisesta lähtien. Muusin reunalla oli kuorineen paahdettuja maa-artisokan lohkoja, joiden päälle lisättiin nokareet kirvelillä maustettua jugurttia.

Paras kommentti: "Olisin nuollut padan, mutta kun pääni ei sopinut sisään".

Paletin puhdistajana ja makujen neutralisoijana tarjoiltiin tämä keväisen kaunis annos Jukolan Juuston cheddaria, tyrniä ja lipstikkasorbettia. Reseptivelho, ravintoloitsija ja keittiömestari Jani Unkeri keksi maustaa lipstikkasorbetin Kyrö Distilleryn Napue- ginillä.

Paras palaute: "huh huh", ja se tuli kyllä multa. Ei vaiskaan, annos hoiti juurikin tehtävänsä mallikkaasti. Raikas.

Alkuperäisessä ehdotuksessa aterian kruunasi lemon posset, mutta koska alkuruokani oli jo hyvin sitruunainen, vaihdoimme sitruunan puolukkaan ja hyvällä menestyksellä. Puolukkaposset, kruunattuna marinoiduilla marjoilla ja itse keittämälläni kinuskilla sekä kaurapitsirullilla. Loistava päätös vaikka itse sanonkin, kaurapitsitkin löysivät mukavan muodon kun lopulta hoksasin kääntää ne rullalle.

Paras palaute: " Nanna, tämä jää listalle; ruokaprovinssimenuuseen". -The Chef-

Sen lisäksi, että oli jännittävää pukea kokin takki päälleni elämäni ensimmäistä kertaa oli mielenkiintoista olla petaamassa Janin kanssa annokset jo edellisenä päivänä. Itse menupäivänä tein hommia 12 alkaen. Ravintolan normaali miehitys takasi kuitenkin huomaavaisesti minulle sen, että illalla asiakkaiden kanssa sain keskittyä fiilistelemään ja kertomaan annoksista asiakkaille. Miia oli tehnyt myös kelpo työn valitsemalla annoksille aivan herkut Itävaltalaiset viinit. Posset sai kylkeensä pirskahtelevaa Moscatoa.

On tosi hienoa ja ainutlaatuista päästä työskentelemään ammattilaisten kanssa. Ne ovat yleensä ihan kilttejä... Mielipiteiden vaihto (viisaampien) kanssa on rikkaus. Keittiömestari Joni Pukkinenhan se siinä sytyttelee liekinheittäjää. Kokeilimme nimittäin myös paahtopintaa silakoihin, mutta ne olivat ehdottomasti parempia ilman.

Me ruokabloggaajathan olemme tottuneet seisomaan pöydillä ja hyppimään tuoleilla. Ilahduttavaa kuitenkin, että myös piisin äärestä löytyy luovaa hulluutta (saattaapi olla yksi kriteeri jopa sen ääressä seisomiselle). Kun minä ja arvostetulla Pro-palkinnollakin (2014) kokkien sarjassa palkittu Keittiömestari Kai Usvaranta aletaan kuvaamaan, niin....

Mutta olipas ilta. Seinäjoki, tuo ristuksen komia ja kiivaimmin kasvava kaupunkiseutu, ei aivan lyönyt tupaa täyteen torstai-iltana. Sen verran kumminkin, että vanhempanikin hämmästyivät, että "no, onhan täälä ihimisiä..."

Jännittynyt kännykkäselfie ennen illan serviisiä

Asiakkailta lainaamani kommentit olivat muuten kaikki tuntemattomilta, oman isäni kommentit olivat niin ylistäviä, ettei niitä kehtaa tähän laittaa. Mutta se onkin mun isä.