About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

Näytetään tekstit, joissa on tunniste liharuoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste liharuoka. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 8. tammikuuta 2020

POZOLE ROJO


Monenmoiset tacot, tortillat, enchiladat sun muut ovat meille kaikille nykyään jo ihan jokapäiväisiä, mutta kuinka monelle on tuttu pozole? Se on ikivanha meksikolainen ruoka, jota nautitaan edelleen koko maassa, varsinkin talvikuukausina ja juhlissa, vaikka häissä tai uutena vuotena. 

Pozolen pääraaka-aine on hominy, lipeäkylvyssä pehmitetty maissinjyvä. Pozolea voidaan valmistaa kolmenlaista: Pozole rojo (eli punainen sisältää yleensä guajillo- ja anchochilejä ja sianlihaa, joka on keiton yleisin lihavaihtoehto. Nykyään.), pozole verde (vihreä sisältää tomatilloja, ja poblano- ja jalapeñochilejä), ja pozole blanco (valkoinen eli "kirkas", ei sisällä chileä tai tomatilloja).

Pozolereseptejä löytyy varmasti yhtä monta kuin meksikolaista kokkiakin, mutta jokaiselle keitolle yhteinen nimittäjä on maissi (eikä kyseessä siis ole tämä normaali keltainen maissinjyvä), jota nykyään myydään valmiina säilyketölkissä hominy-nimellä. Sitä  ei todellakaan löydy marketista, ensimmäiset pozolet olen syönyt kun meksikolaisen tekopoikamme Ulin vanhemmat toivat maissia pozolea varten Meksikosta, mutta nykyäänhän Helsingissä on Hämeentiellä loistava meksikolainen ruokakauppa Dos Tecolotes, josta voi tilata myös matkahuollon kautta tavaraa. Oman ison parin kilon tölkin siskoni oli ostanut mua varten pari vuotta sitten (jouduttu hiukan varttomaan sopivaa pozole-hetkeä) Taco Nitosta Turusta, kun niitä oli ollut siellä myynnissä. Tämä tölkkihominy on siitäkin erikoinen raka-aine, että käsittääkseni sitä käytetään ainoastaan pozolen valmistukseen.


Pozolessa on sielua lämmittävän maun lisäksi herkullista myös tarjoilutapa. Kuumaa keittoa kauhotaan ensin kulhoon ja sitten kukin ripottelee päälle lisukkeet: oreganoa, kuivattua chiliä, suikaloitua salaattia, retiisiä, hienonnettua hopeasipulia ja puristus limelohkosta (myös suikaloitu kaali  on tyypillinen ja tietenkin avokado, korianteri sopisi myös, vaikka Natasisko sanoi, että ei se tähän kyllä kuulu. No sopisi ainakin!) Tyypillisesti keitto tarjoillaan rapeiden tostadoksien kanssa (rapeksi paistettu maissitortilla) ja niiden päälle sivellyn creman (ranskankermaa) kanssa. 



Pozolen karmaiseva historia
Jos millään keitolla koskaan, niin pozolella on takanaan kertomisen arvoinen tarina. Tai saattaa olla, että se on tarina, jota et olisi halunnut kuulla. Mainitsinkin jo, että pozole on hyvin vanha ruokalaji, sitä on syöty ainakin yli puolivuosituhatta.

Muinainen soturikansa atsteekit uskoivat, että ihminen on luotu ja muovattu maissijauhosta, minkä takia maissi oli heille pyhä kasvi. Hurjat atsteekit tapasivat tappaa vangitsemansa viholliset repimällä sydämet heidän rinnastaan ja uhraamalla ne jumalilla. Loppu ruumis sitten, chop-chop, pilkottiin pieniksi palasiksi ja keitettiin hajoavan ihanaksi, luusta irtoavan pehmeäksi yhdessä maissin kanssa. Keitto nautittiin sitten koko yhteisön voimin eräänlaisena yhteisenä ehtoollisena. En tiedä oliko pozolea ruokalistalla sitten usein, koska atsteekit saattoivat uhrata ihmisuhreja jumalille ihan päivittäin, aivan vaan varmistaakseen, että aurinko nousisi myös seuraavana päivänä. Tai ainakin verta oli vuodatettava, joskus siihen riitti kuitenkin ihan oman korvan läpi pistetty agavekasvin piikki. 

Tälle lystinpidolle tuli kuitenkin äkäinen loppu, kun espanjalaiset konkistadoorit saapuivat  ja panivat pisteen karmealle kannibalismille. Mutta koska pozolea yhä rakastettiin, ihmisliha korvattiin sianlihalla, se kun kuulemma eniten muistutti alkuperäistä raaka-ainetta.


Nämä karmeat yksityiskohdat tietäen, en välillä pääse irti mielikuvasta, että pozolen maissijyvät ovat kuin keittoon irronneita uhrien hampaita. Duh!



Pozole rojo
n. 8:lle

500 g porsaan ribsejä
500 g porsaan paistikuutioita
1 iso keltasipuli
3-4 valkosipulinkynttä
5 kokonaista mustapippuria
2 laakerinlehteä
1 rkl hienoa merisuolaa

3 kuivattua guajillochiliä
2 kuivattua anchochiliä 
1 iso keltasipuli
6 valkosipulinkynttä
n. 0,5 dl chilien liotuslientä
suolaa

1 l huudeltuja ja valutettua hominy-säilykemaissia 

Pinnalle:
suikaloitua jäävuorisalaattia
viipaloituja retiisejä
limelohkoja
hienonnettua hopeasipulia
oreganoa
kuivattuja chilihiutaleita

tarjoiluun tostados, eli friteerattuja maissitortilloja  ja niiden pinnalle siveltävää ranskankermaa, 1-2 kpl per syöjä

Pilko ribsit kattilaan mahtuviksi palasiksi, lisää sinne myös paistikuutiot, sipuli muutamissa lohkoissa, vähän veitsenlappeella rusautetut valkosipulit, pippurit, laakerinlehdet, suola ja niin paljon kylmää vettä, että lihat helposti peittyvät. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä miedolla lämmöllä n. 2-3 h, eli kunnes liha on luista irtoavaa ja hajoavan pehmeää. Kuori keittämisen alussa syntyvä vaahto reikäkauhalla pinnalta pois ja huolehdi koko keittämisen ajan, että lihat ovat veden peitossa. 

Nosta ylikypsät lihat liemestä, irrota ja heitä pois. Revi liha aivan pieneksi ja laita sivuun odottamaan. Siivilöi liemi ja laita odottamaan. Voit valmistaa liemen myös jo edellisenä päivänä, liemen pinnalle jähmettynyt rasva kannattaa silloin kuoria pois ennen uudelleen kuumennusta. Näistä käyttämistäni lihoista ei kuitenkaan tule kovin rasvainen liemi.

Paahda kuivia chilejä n. 30 sekuntia kuumalla pannulla molemmin puolin. Nosta chilit kulhoon ja kaada niiden päälle kiehuvaa vettä ja anna seistä n. 20-30 minuuttia, ei kauempaa, tai ne muuttuvat kitkeriksi. Nosta pehmenneet chilit vedestä ja säästä liemi. Leikkaa chileistä kannat pois, halkaise ne ja poista siemenet. Tämän osan voit halutessasi tehdä jo ennen liotusta, minusta aina tuntuu, että siemeniä liotetuista poistessani raavin lihatkin kuorista... joten ole hellä!

Heitä chilit, kuorittu ja lohkottu sipuli, kuoritut valkosipulit ja jos sinulla sattuu olla vaikka pehmenneitä tomaatteja, niin lisää nekin, sekä n. 0, 5 l chilien liotusvettä ja surauta smoothieksi. Mausta suolalla. 

Säilyketölkkihominyt ovat periaatteessa kypsiä ja ajauduimme hiukan erimielisyyksiin niiden käsittelystä rakkaan siskoni kanssa, ja jouduimme konsultoimaan useampia meksikolaisia tahoja, josta lopputulos eli kompromissi oli, että keitin maissia reilussa vedessä kokonaisen halkaistun valkosipulin kanssa vielä puoli tuntia, ei siitä nyt ainakaan haittaa ollut.

Lisää isoon kattilaan siivilöity possunliemi, possun revityt lihat, maissi ja kaada tehosekoittimesta pienisilmäisen metallisiivilän läpi chili rojo - kastike. Kuumenna kiehuvaksi ja anna porista hiljalleen velä 10-20 min, että maut sulautuvat. Lisää tarvittaessa hiukan vettä, ellei sinulla ole tarpeeksi possunlientä. Koostumus tulisi olla paksuhko keitto, jossa pääosaa esittävät valkoiset hominymaissit, ei liha.

Tostadokset voit valmistaa myös jo hyvissä ajoin, ne siis valmistetaan ehdottomasti maissitortilloista, friteeraamalla ne sopivassa kattilassa n. 5 cm öljykerroksessa. Öljy on sopivan kuumaa kun tortilloihin alkaa heti nousta kuplia, tostadoksia ei ole tarkoitus ruskistaa vaan pikaisesti vain rapeuttaa ne molemmin puolin öljyssä. Nosta talouspaperille kuivamaan. 

En ole kokeillut, mutta tostadokset voi valmistaa myös 125 asteen uunissa voitelemalla tortillat molemmin puolin öljyllä, levittämällä ne vierekkäin uunipellille ja paahtamalla toiselta puolelta ensin n. 5 min, sitten kääntää ja antaa oola vielä pari minuuttia. Tortilla saa rapeutua näkkileiväksi, mutta tummaa väriä ei sen sijaan kaivata.






Ja tosiaan, nosta valmis pozolekattila soppakauhan kera pöytään ja kerää sen ympärille muut tykötarpeet omiin kulhoihinsa.  Oreganoa ripoteltavaksi keiton pinnalle, suikaloitua jäävuorisalaattia, ohueksi viipaloituja retiisejä, hienonnettua hopeasipulia ja limen lohkoja. Tostadoksen päälle  vielä kerros  ranskankermaa ja annos on täydellinen.


Tässä ruuassa on erityisen kivaa tämä syöntinäpertely. Jokainen voi laittaa lisukkeita oman mielen mukaan ja pöydässä on koko ajan pientä säpinää kun kulhoja kierrätetään. Keitossa on todella yksinkertaisen syvät maut ja se sopii myös uskomattoman hyvin talvisen pakkaspäivän lämmikkeeksi. Tai tällä hetkellä mustin ja sateisten iltojen kohentajaksi.


Mulla jäi tuosta mun jättipurkista hominyä yli, pakkasin sen minigrippiin ja laitoin pakkaseen. Seuraavalla Dos Tecolotesin reissulla täytyy hamstrata tomatilloja ja sitten tehdään Mirnalta kesällä saamallani ohjeella pozole verdeä kananlihalla.








maanantai 9. joulukuuta 2019

PERINTEINEN JOULU: JOULUKINKKU RUISKUORESSA


KAIKKI ÄITINI RESEPTIT JOULUKALENTERI
PERINTEINEN JOULU
9. LUUKKU: JOULUKINKKU

Joulukinkku on joulun kunkku. Oman joulupöytäni tärkein yksittäinen elementti on se kotimainen kinkku.

Tykkään sellaisesta vähän ylikypsästä, lohkeilevastakin kinkusta, en kostean narisevasta. Joulupöydässä kinkku tarjotaan laatikoiden, rosollin ja sinapin kanssa. Ai niin, ja kinkunrasvan tietenkin.


Joulutunnelmaan kuuluu olennaisesti se, että kinkku paistetaan aina aaton vastaisena yönä ja aamulla saa herätä ihanaan paistuvan kinkun tuoksuun. Kun kinkku otetaan uunista, pääsee tuoreeltaan toppaamaan ruisleipää siihen kinkunrasvaan. Voiko sen herkumpaa olla. No ei voi, ei,ei, ei! Paitsi, että aina poltan kieleni tässä kohtaa.

Kaivelin arkistoista vanhoja kinkkukuvia, koska en todellakaan aio paistaa mitään koekinkkua ennen joulua, en edes joulukalenterin takia. Olen sillä laillakin vähän vinksallaan, että väistelen viimeiseen asti kaikkia joululounaita ja perinteisiä joulupöytiä. Optimaalinen tilanne on se, että maistan jouluruokaa ensimmäisen kerran perheeni kera jouluaaton illallisella. Ja viimeisen kerran joulupäivänä.

Kinkku aina puhuttaa pöydässä; onko hyvä kinkkuvuosi vai vähän huonompi. Joskus kinkku on ollut törkeän suolaista, jonain vuonna on ollut vähän ongelmia paistoajassa. Mutta usein kinkku on ollut myös parasta ikinä. Ja meidän perheessä, jossa ei ole vakaumuksellisia eikä terveyteen perustuvia ruokavalioita, kinkkua syö joka ikinen. Siitä ei taida pystya sanomaan ainoastakaan muusta ruokalajista.

Musta on tullut joulupöydän kinkkuvastaava leivinuunin myötä. Ei oo muuten helppoa, sähköuuni taitaisi taittaa paremmin paistojännityksen ja tuottaa tasalaatuisemman tuloksen.

Mutta se ajatus, perinteinen tekotapa, uuninlämmitysrutiinit, tuoksu, leivinuunin luukun kolahdus ja harraava ääni kun vedät uunipeltiä lähemmäksi tarkastaaksesi kinkkua. Käden painaminen lämpinä hehkuvaa muuria vasten. Sähkö- ja leivinuunissa on paljon samaa eroa kuin on sähkö- ja puusaunalla. Se lämpö on niin lempeä.

Koska leivinuuni ei kuitenkaan ole  tasalämpöinen, olen valinnut alun korkeampaa lämpöä vastaan kinkun suojaksi ruiskuoren. Se on todella perinteinen kinkunpaistotapa ja toimii myös sähköuunissa. Paahtuva ruis antaa myös kinkunrasvalle ihanan vivahteen, itse taikinakuortahan ei syödä.


JOULUKINKKU RUISKUORESSA 
Joulukinkku, iso tai pieni, potkalla tai ilman, ohjeen ruiskuori riittää hyvin 10 kilon kinkulle ainakin
2 kg ruisjauhoja 
1,5 l vettä

kuorrutus
sinappia 
korppujauhoja
neilikoita

Ota pakastekinkku sulamaan jääkaappiin 4-5 vrk aikaisemmin kinkun koosta riippuen, pieni kinkku ehtii sulaa 3 vuorokaudessa., tai upota se kylmään vesisaaviin huoneenlämpöön. Sisälämpötilan tulisi olla +10 kun paisto alkaa. Harvoin kyllä saan sitä tuohon lämpötilaan. Tuoreen kanssa saa sitten vaan aloittaa.



Sekoita jauhosta ja vedestä liisteri ja taputtele ja "muuraa" se kinkun ympärille. Älä poista verkkoa. Kostuta käsiä välissä niin saat raot umpeen ja sileän kuoren. Ei ole vaikeaa.


Kinkku saa olla uunipellinpäällä olevalla ritilällä, nahkapuoli ylöspäin. Pellille voi laittaa hiukan vettä, jottei kinkunrasva pala siihen kiinni. Kinkun paistoajaksi lasketaan n. 1,5 h per kilo. 125 astetta on hyvä sähköuunin lämpötila, leivinuunissa se on alussa kyllä paljon korkeampi. Jokainen uuni on omanlaisensa enkä ala neuvomaan ketään. Leivinuunin lämmitys kannattaa kuitenkin aloittaa jo edellispäivänä. Lämmityskommervenkkejäni voit lukea tästä postauksesta.

Kinkun tulee saavuttaa 75 asteen lämpötila ollakseen mehevän kypsä, mutta meistä moni, minä mukaan lukien, tykätään sellaisesta 80 asteen ylikypsästä possusta.

Halutun kypsyisestä kinkusta irrotetaan ruiskuori, verkko ja nahka. Levitä pintaan ohuelti sinappia ja korppujauhoja ja painele neilikat vinoruudukoksi pinnalle. Kuorruta kuumassa 225 asteisessa sähköuunissa kaunis väri, n. 15 min. Tässä kohtaa voi onnistua polttamaan kinkun.

Minä kuumennan pelkän uunipelliltä talteen otetun kinkunrasvan juhlapöytään kostukkeeksi perunalla ja laatikoille. Perinteisiä kinkun lisäkkeitä ovat myös keitetyt (kuivatut)luumut ja (pakaste)herneet, välillä niitä on, välillä ei. Koska meitä on paljon pöydässä isäni siivuttaa kinkun valmiiksi tarjoiluvadille. Se on myös säilyvyyden kannalta hyvä, lopun voi nostaa takaisin jääkaappiin, eikä koko kinkku ole aina pöydällä.

Erään vuoden kinkku, jonka kuorrutus paloi ja se jouduttiin raapimaan pois. Huom! Kinkku selvisi.
Siinä pääperiaatteittain oman joulupöytäni kinkkutarina. Vielä lisään, että kaikkia on kokeiltu, pakastekinkkua, tuoresuolattua, luomukinkkua ja aina on tullut syödyksi.

Ja sitten se ihana aattoyön hetki, kun nostetaan kinkku takaisin keittiön pöydälle ja leikataan leivän päälle paksuja kinkun siivuja voin ja sinapin kanssa. Lasillinen maitoa. Parhaita hetkiä!

Hyvää joulua kaikille joulukinkusta nauttiville!




keskiviikko 2. lokakuuta 2019

JUREKE-RESEPTI JA #SADONKORJUUHAASTE

Satokausi ja Atria kutsuivat minut paikalle kun #sadonkorjuuhaaste -kamppanja polkaistiin  käyntiin. Tilaisuuden inspiroimana syntyi tämä postaus; rakkaudesta kotimaiseen ruokaan.



Juures + mureke, siitä syntyy jureke!
Kasvisten ja juuresten lisääminen ruokavalioon on usein juurikin näin simppeliä. Lisätään kasvisten osuutta raaka-aineena liharuokienkin valmistuksessa ja ta-daa, lisäät kasvisten määrää aterialla!

kuva Jarno Jussila

Satokausikalenteri ja Atria kutsuivat minut #sadonkorjuuhaasteen lanseeraukseen tuossa syyskuun alussa. Illallinen oli katettu Cafe Violan tiloihin, siihen Helsingin kasvitieteellisen puutarhan kylkeen, eikä idyllisempää tapahtumapaikkaa tilaisuudelle varmaan olisi ollut.
Paikalla oli kutsuvasti sesongin juureksilla, sienillä ja kukilla ehostettu tila ja Atrian kokkien loihtima notkuvan herkullinen pitopöytä. Tuli tervetullut ja kotoinen olo.

kuva Jarno Jussila

Satokausi on laatinut (jos ymmärsin oikein, niin reseptien takaa löytyvät Hanna Hurtta ja Samuli Karjula)Atrian kanssa nipun syksyisiä reseptejä, joissa kotimaiset sesongin kasvikset yhdistyvät puhtaaseen, turvalliseen, kotimaiseen lihaan. Karjulanpaisti on esimerkiksi mahtavalla mukulasellerillä ja suppiksilla ruokaistettu karjalanpaistin versio, johon saimme ainekset myös kotiinviemisiksi, suuret peukut tälle mainiolle padalle. Näitä reseptejä voitte käydä lukemassa täältä.

kuva Jarno Jussila

Ilahduin eritoten samettisesta kurpitsasosekeitosta, joka tarjoiltiin paistettujen broilerikuutioiden kera. Olin nimittäin juuri edellisellä viikolla päätynyt ihan samanlaiseen ratkaisuun: tein kasvissosekeittoa kaikesta mikä olisi kohta nahistunut vihanneslokerossa ja urheilija-Urhopoika alkoi valittaa, että hän kyllä tarvitsee lihaakin. Paistoin paketillisen Atrian broisku-kuutioita, joita onneksi oli jääkaapissa ja jokainen sai nostella niitä sitten keittonsa pinnalle. Ja kyllä muuten onkin hyvä, täyttävä, mutta silti kevyt ateria!

kuva Jarno Jussila
Innostuin myös herkullisesta jurekkeesta. Siinä lisätään mureketaikinaan reilusti juuresraastetta ja tätä tein heti kotonakin. Kaikki tykkäsivät, raaste tuo rakenteeseen mehevyyttä ilman, että juurekset hyppivät silmille. Valitettava tosiasia nimittäin on, että ainakin omat lapseni pyrkivät skippaamaan kaikki kypsennetyt juurekset ja kasvikset aterialla. 

Satokausikalenterin huipputyyppejä lainatakseni:
Jurekkeen salaisuus on joukkoon raastetussa juurikkaassa. Oma suosikkimme on kullankeltainen keltajuuri, mutta voit hyvin käyttää myös esimerkiksi puna- tai raitajuurta tai vaikkapa jotain ihan muuta juuresta, kuten juuripersiljaa, palsternakkaa tai selleriä. Eri juureksia käyttämällä tai yhdistämällä saa aikaan aina uusia versioita herkullisesta jurekkeesta.

Jureke on saanut inspiraatiota länsinaapurimme klassisesta Wallenbergin pihvistä, jonka kuohkeuden salaisuus on keltuaisissa ja murekemassan joukkoon sekoitetussa kylmässä kermassa. Leivänmurusten peittämä rapsakka pinta viimeistelee jurekkeen.

Tämä resepti on suunniteltu Satokausikalenterin koekeittiöllä, osana Atrian ja Satokausikalenterin yhteistä Sadonkorjuu-kampanjaa.




JUREKE

2 pkt Atria Perhetilan Nauta Jauheliha 15% 400g
4 siivua kuivahtanutta leipää
1 iso  juurekas (keltajuuri, punajuuri tai juuripersilja, n.200 g)
4 keltuaista
2 tl suolaa
0,5 tl jauhettua muskottipähkinää
0,5 tljauhettua valkopippuria
0,5 tl 
jauhettua maustepippuria
0,25 tl jauhettua neilikkaa
4 dl kuohukermaa
3 rkl voita


Tarjoiluun: perunamuusia, herneitä ja minulla vielä kermainen ruskeakastike


Leikkaa leivät veitsellä karkeaksi rouheeksi. Siirrä sivuun odottamaan.
Kuori keltajuuri ja raasta se mahdollisimman hienoksi raasteeksi. Sekoita raaste jauhelihan joukkoon. Vatkaa sekaan sähkövatkaimen avulla keltuaiset ja mausteet. Lisää joukkoon kerma vähitellen koko ajan sekoittaen.

Jaa voi nokareina noin 25 cm pitkän leipävuoan pohjalle. Muotoile jureke-taikinasta vuokaan sopiva pötkö. Pyörittele se leipärouheessa ja nosta varovasti vuokaan.

Paista jureketta 200 asteessa noin 60 minuuttia, kunnes mureke on kypsää ja kauniin paistuneen väristä.

Tarjoile perunamuusin, kiehautettujen herneiden ja punajuurisalaatin kanssa.


Reseptiä  tulee usein muokattua  vähän kun ei lue reseptiä kunnolla ja siksi tällä kertaa leivänmurut päätyivät pinnan sijaan  taikinaan... 

Sadonkorjuuhaaste
Ota vastaan oma sadonkorjuuhaaste, tuet samalla suomalaista työtä ja ruoantuotantoa.

Näin helppoa:
Postaa oma kuva kauden kotimaisista aineksista valmistamastasi ruuasta somessa hashtagilla #sadonkorjuuhaaste 

Haasteen ajankohta:
Sinulla on vielä kuukausi aikaa. Haaste päättyy 3.11.2019.

Voita:
Kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan Atrian laadukkaat jauhelihat ja Satokausi-kasvikset koko vuoden tarpeisiin! Lisäksi viikottain arvotaan yllätyspalkintoja kuvansa jakaneiden kesken.

Liity mukaan talkoisiin! Puhdas suomalainen ruoka on nyt parhaimmillaan!

torstai 15. elokuuta 2019

LIHALLINEN JUTTU




VAROITUS: Seuraava juttu sisältää lihaa. 

Seuraava juttu sisältää myös runsaasti omia mielipiteitäni, tarkastamattomia totuuksia (vähän niin kuin Trumpilla, en kuitenkaan halua muussa yhteydessä tulla rinnastetuksi kyseiseen henkilöön), mutu-faktoja, että älköön kukaan siteeratko tätä muuta kuin erään ihmisen mielipiteenä. Ehkä korkeintaan esimerkkinä siitä kuinka randomisti ihminen valitsee ismit ja totuudet, joita haluaa noudattaa. 

MUUTOS LIHANSYÖNNISSÄ
Minä olen lihansyöjä. Varmaan kuuluisi sanoa, että sekasyöjä, koska liha lautasellani ei ole ollenkaan pääasia. Yritän muistaa edes yhden viikottaisen kala-aterian ja useana päivänä viikossa, ilman sen kummempaa suunnittelua asian eteen, löytyy lautaselta kasvisruokaa (siis ilman lihaa), pastaa, keittoa, paahdettua tai paistettua vihannesta ja juurekasta. Haluan, ettei asiasta tehdä numeroa.

Kasvisten lisäämistä ruokavalioon helpottaa nykyinen kasvisproteiinien jalostaminen käyttötuotteiksi, vaikka härkikseksi, nyhtökauraksi tai kaurapaloiksi, joilla saa korvattua lihan helposti ja yleensä melko maukkaastikin tutuissa resepteissä. Välillä mietin ruuan prosessointia ja sitä, että onko tälläinen jatkojalostus aina tarpeen, niin paljon puhutaan myös aidosta, puhtaasta ja prosessoimattomasta ruuasta.

Vartin härkäpasta pelastaa arki-illan

Nyt tullaan mutu-tilastoihin. Lihansyönti on edelleen kasvava trendi. Huolimatta vegaaniuden ja kasvissyönnin saamasta suuresta huomiosta, ne eivät edelleenkään ole valtaväestön juttu. 

Liha on vielä edullista ja nopeaa valmistaa, ainakin jauheliha ja broileri. Ja slow food tyyppisessä ruuanlaitossa taas päästään hauduttelemaan ja käyttämään ruhonosat nose-to-tail, mikä on pelkästään positiivinen juttu. Ja ruokaharrastajan märkä uni. Se siis, että on muutakin tarjolla kuin jauhelihaa ja broileria. Suomalainen lihatiski on nykyään ihana.

Ihan vietnamilainen lihasalaatti: vihreys ja aasialainen kastike tekevät siitä napakympin.

Ihan maailmanlaajuisesti lihansyönti on todella kasvava trendi. Elintason noustessa kehittyvissä maissa, esim. Kiinassa, väestö lisää ruokavalioonsa lihaa, joka  on myös nousevan elintason ja keskiluokkaistumisen tunnus. YK ennustaa lihansyönnin kasvavan 74% seuraavan kolmenkymmenen vuoden aikana.

Suuruusluokkia miettiessä ei paljon heivauta lihansyöntipuntarissa minnekään, vaikka kaikki pohjoismaalaiset ryhtyisivät kasvissyöjiksi. Ruotsissa muuten viime vuonna lihansyönti kääntyi laskuun!


Nopeat seesaminaudanlihavartaat ja voi poijat miten ihana kurkkusalaatti. Ihan oikein, jos sillä täyttää puolet lautasesta.
Kyllä minä tiedän ilmastonmuutoksen, kyllä tiedostan eläinten eettisen kohtelun haasteet. Olen kuitenkin maalaistyttö ja eläinten kasvattaminen ravinnoksi ei ole minulle ylipääsemätön asia. Valitsen suomalaista lihaa, juuri sen takia, että tiedän suomalaisen lihankasvatuksen korkeat laatustandardit myös eläinten kohtelua koskien.

Tietoa ja faktoja lihansyönnistä on runsaasti saatavilla. Miten tietoa tulkitsee onkin jo eri juttu.

Tämän jutun ruuat, joiden reseptit ovat tänään sanomalehdissä, joihin Lännen Media tuottaa sisältöä, ovat kaikki naudanlihasta. Naudanlihaa pidetään pahislihoista pahimpana sen kasvatuksen tuottamien kasvihuonepäästöjen takia. Kotimaisessa ruokatuotannossa suurin osa naudanlihasta tulee  lypsylehmistä jotka tuottavat myös oman ruokakulttuurimme tärkeää osatekijää, maitoa.

Jos nyt joku haluaa tähän sanoa, ettei aikuinen ihminen tarvitse maitoa, niin vastaan säpäkästi, ettei tarvitse muuten lapsikaan. Mutta siitä ei päästä mihinkään, että olemme jo kultturiperimältämme maidonjuontikansaa. Minä en sitä vastusta.

Naudat myös pystyvät hyväksi käyttämään ruohoa, jota ihmiset eivät pysty käyttämään ravinnoksi ja laiduntaminen voidaan nähdä myös perinnemaiseman vaalimisena. Naudanlanta on myös lannoittaja niiden kasvien kasvatuksessa. Tämä oli varsin lyhyt puheenvuoro naudanlihan puolesta.

Liha-perunalaatikko 2.0. Runsaasti kasviksia!
Minä en ole valmis kokonaan luopumaan lihansyönnistä, vähentämään kyllä, jopa radikaalisti. Nautin häpeilemättä kunnon pihvistä tai hajoavan pehmeäksi haudutetusta lihapadasta, broilerin valmistuksen nopeudesta (ja siitä, että lapset syö sitä satavarmasti).

Lihaakin voi syödä ajatuksella, epäekologisesti tai ekologisemmin. Itse 

  • käytän paljon riistaa
  • liha ei ole jokapäiväistä leipää
  • pienennän liharuokiin käyttämääni lihamäärää
  • lisään kasvisten määrää liharuuissa ja niiden lisukkeena
  • käytän kotimaista lihaa
  • kiinnitän huomiota ruokahävikkiin 
Olkoon lihasyöntini motto: vähemmän ja laadukkaammin.

Ja se, että herkutella voi muutenkin kun liha-aterialla.
Vaikka punaherukalla täytetyllä marenkirullalla.
Niin hyvää!

Lähes yhtä sekopäisen hyvää kuin tämä lihavartaalla sörkitty juttu lihansyöntimielipiteistäni. Siis sekopäinen. Ei hyvä sillä lailla kun haluaisin, looginen ja perusteleva, mutta ehkä kuitenkin ajatuksia herättävä.

Marenkirullankin ohje päivän sanomalehdissä.

Am-muu!












torstai 18. huhtikuuta 2019

BROILERIRESEPTIT PÄÄSIÄISEEN



Muitta mutkitta on sanottava, että pääsiäinen on mun suosikki juhla ruuan suhteen. Joo, joo, on se joulukin, mutta se on jotenkin niin ennalta määrätty, minä kun olen näköjään näissä jutuissa perinteiden vanki (enkä ole pahoillani siitäkään). Ai niin, ja joulupöydässä on sitäpaitsi maksalaatikkoa, jota en voi sietää...and the points go to EASTER!!!

Pääsiäisen syömingeissä ainut mikä on varmaa on mämmiroppoonen pöydässä, eikä sekään taida kaikille maistua. Muuten sitä voi ilolla keskittyä kaikkeen mistä tykkää: lampaaseen (ja linkki parhaaseen lampaaseen ikuna), kalaan, tuoreeseen parsaan ja on me mattimyöhäiset syöty pääsiäisenä blinejäkin. Näyttäisi myös siltä, että tänä myöhäiskeväisenä pääsiäisenä on viimeistään aika avata  grillaussesonki.

Edessä on siis mahtava pätkä lomaa, yhdessäoloa perheen kanssa ja ihania aterioita.

Tokikaan tämä ei nyt koske tänä pääsiäisenä minua, olen lupautunut Ypäjälle pyörittämään Hevosopisto Horse Shown yleisökahvilaa. Tiedossa siis ympäripyöreitä päiviä keittokauhan varressa ja hiukan surullisena perheen hylkääminen, trullittelut ja kokko mukaan luettuna. Luulen, että kuitenkin ehdin kerran päivässä vessaan ja ehkä vedän jonkun sämpylän jossain välissä. IsoHoo saa jäädä kotiin heiluttelemaan tahtipuikkoa.



Mutta se ei estä teitä riemuitsemasta pääsiäisestä täysin rinnoin. Jos saat tänään käsiisi Lännen Median lehtiä, löydät sieltä pääsiäisen kunniaksi heille laatimiani tipureseptejä.

Kana kun on sellainen arjen sankari, nopea, herkullinen ja helppo, niin välillä aina unohtaa, että siitä saa myös erittäin hyvää juhlapöytään. Siinäkään ei ole pahitteeksi, että on nopea, herkullinen ja helppo! Ei mene yhden ihmisen päivä keittiössä. Vaikka mua haittaas, on se niin ihana paikka.

No nyt unohdin, että broileri on myös edullista tarjottavaa: Broileri on siis paikallaan myös tiukemmalla budjetilla.

Biryani on meidän perheen makumuisto Bangladeshista. Siellä se oli huomattavasti rasvaisempi ja tahmaisempi, pisteltiinhän ruoka käsin suuhun. Biryania syödään laajalla alueella ja tekotavatkin vaihtelevat. Tässä biryaniriisi höyrystyy kypsäksi ja keveäksi alta tulevissa curryhöyryissä. Ja iskä sanoi, että maistui siltä kuin pitääkin. Ja iskä on aina oikeassa.

Eikö ole muuten kivan pääsiäistunnelmaista väriltään tuo sahramin pilkuttama riisi?


Ahaa-elämys mehevään kypsään kanaan on ollut sen muhittaminen rautapadassa. Tällä kertaa sielä kypsyivät myös perunat ja porkkanat, ihanaksi maustuen, kanasta valuvassa rasvassa ja yrttivoissa. Pääsiäisen tunnusmerkkinä rosmariini.


Ihan itekseen valmistui. Melkein.




Kauniimpaa ja helpompaa kuin tämä kanalauta tuskin löytyy. Voisin tarjota brunssilla, lounaaksi tai iltapalaksi. Ja vois tämä olla myös lohilauta, tai kolmen juuston lauta, tai tacolauta, antipasti tai vegelauta. Saat ihan itte päättää. Tähän nyt tuli paistettujen broilerin sisäfileiden seuraksi sopivaa tarjottavaa.


Aamiaisihmisenä piti vielä liittää juttuun aamiaisvinkki. Juuri sopivan kermaisen löysiksi keitetyt kananmunat joihin dippaillaan paahdettuja leipätikkuja tai extra-spessu-hetkinä pekoniin kääräistyjä paahdettuja parsoja. Harrastetaanko teillä näitä? Jos ei, niin ehkä pitäisi!

(Terveisiä Kepalle!)






tiistai 19. maaliskuuta 2019

ARKIPÄIVÄN PORILAINEN

Kaupallinen yhteistyö Atria: Sanotaan nyt näin läpinäkyvyyden maksimoimiseksi, koska tässä ruuassa käyttämäni makkarapihvi on saatu Atrialta uutustuotteiden  näytepakkauksessa ilmaiseksi. Minulla ei ole kuitenkaan mitään velvotteita kirjoittaa ko. makkarapihvistä, enkä koe tätä kaupallisena yhteistyönä, mutta jos olen oikein ymmärtänyt, näin laki velvoittaa. Mielelläni mainitsisin vain, että postauksessa inspiraationa ja raaka-aineena käytetty makkarapihvi on saatu tuotenäytteenä Atrialta. Tulipahan nyt tämäkin sanottua.


Nyt on oikein arkipäivän realismia -postaus kuvia (ja niiden laatua) myöten. Ja kääk, Maitotyttö ekaluokkalainen  käytti tuota sanaa tänään aamiaisella kertoessaan unestaan (jossa kohtasi jonkun tubettajan), että ei ollut kovin REALISTINEN uni. Mistä ne oppii?

Minä kuulun siihen sukupolveen, että lapsena ja nuorenakin vielä ulkona syöminen ja spesiaaliherkuttelu tarkoitti grillillä käyntiä. Ja kyllä niitä grillejä olikin, pienelläkin kirkonkylällä useita. Omat vakiotilattavat suosikit pitivät pintansa, ja siksikö lie en koskaan oikein tutustunut porilaiseen. Tiesin nimen, mutta en varmaan syönyt koskaan, kun en ole mikään suuri makkaran syöjä.

Itseasiassa kävin myös helmikuussa elämäni ensimmäistä kertaa Porissa, Hopealuistinfinaaleissa. Luulin Poria paljon pienemmäksi paikaksi ja ihan hätkähdin kun googlasin asukasluvun. Aika moneen mukavaan porilaiseen olen tutustunut pikaluistelun kautta (ja ruokabloggauksen kautta tietysti Hellan ja viinilasin välissä - blogin Johannaan ja hänen perheeseensä) ja vaikka Urho14v. onkin siellä kulkenut kisoissa vuosittain, ovat ne olleet aina juuri ne kisat, joissa itse en ole ollut mukana. Itseasiassa Porissa oli  aikoinaan Urho14v:n ensimmäiset kisat Seinäjoen ulkopuolella. Tapahtumasta on jäänyt elämään Urho8v:n legendaarinen lausahdus:"Äiti, nää on mun ensimmäiset ULKOMAANKISAT!"



Mutta minulla oli siis sattuneesta syystä näitä Atria Artesaani Makkarapihvejä (niiden pinta on loimutettu aidolla liekillä ja näistä on myös toinen cheddarilla maustettu versio, lihapitoisuus 92%), joista sitten päätin kokeilla tehdä porilaisia. Olin jo aloittamassa  sämpylätaikina tekoa, kun googlatessa viisastuin niin paljon, että aito porilainen tehdäänkin paahtoleipäsiivujen väliin. No sehän sopii. Makkarana käytetään perinteisesti sipulimakkaraa ja sekin kyllä sopisi sipulinystävälle, mutta nyt oli siis toiset makkarat tarjolla. Sitten vaan sinappi ja ketsuppi ja kurkkusalaatti sekä hienonnettu sipuli. 

Juusto ei porilaiseen kuulu, mutta enhän minä voi juustoa vastustaa, joten heittäydyin vallattomaksi ja lisäsin sitä. Jokainen kauhavalainen tietää, että juustohampurilaisen ainut oikea juusto on Koskenlaskija- sulatejuusto (ehkä palaan aiheeseen joskus myöhemmin...) ja nyt löysin kaupasta tuollaisia Koskenlaskija-sulatejuustoviipaleita (älkää nyt pillastuko, välillämme ei ole edes tämän makkaran veroista kaupallista yhteistyötä, mutta kyllähän asioista on puhuttava niiden oikeilla nimillä...). 

Ja siinä se porilainen sitten oli.



PORILAINEN JUUSTOLLA
1 kpl

2 viipaletta paahtoleipää
1 makkarapihvi (tässä Atria Artisaani Makkarapihvi, joka on ainakin erinomainen)
2 viipaletta Koskenlaskija sulatejuustosiivua (kun yksi ei riitä...)
maun mukaan:
kurkkusalaattia
hienonnettua sipulia
sinappia
ketsuppia

Paista makkara pannulla tai grillissä molemmin puolin, n. 5 min. Kun käännät makkaran, aseta juustoviipaleet paistetulle puolelle.
Paahda paahtoleivät paahtimessa. Nosta pihvi leivän päälle, annostele mausteet ja nosta toinen leipä kanneksi.



Tästä brutaalin nopeasta grillieväästä tuli heti koko perheen suosikki. Voitteko kuvitella, että IsoHoo on valmistanut näitä itselle ja lapsille jo 3 kertaa. Pilkkokaa viereen kurkkutikkuja, porkkanoita ja kirsikkatomaatteja, ettei ole niin syyllinen olo vihreän puutteesta. Ai mikä ihana äitiäijämättö!

Ikävä kyllä, paketissa on vain 4 makkaraa, eli joku makkarankipeä perheessämme jää ilman...
aina voi tuoksutella pakettia!







torstai 7. helmikuuta 2019

OI FONDUE, FONDUE,FONDUE


Parasta just sydäntalven iltana, punaposkisen ulkoilun päälle. Ystävät ja perhe yhteisen padan äärellä, kiirettömästi nauttimassa. 

Tai ihan hitsi kovan melun kera. niin kuin yleensä meillä. Välillä soi palohälytys. Eikun se olikinn normisettiä  meidän raclette-illoissa.


Lihafonduetä pitäsi harrastaa useammin, on se niin hyvää! Tässä mennään pelkällä naudan ulkofileellä, mutta lihoja voi olla useampaa laatua. Ja sopivasti kasviksia.

Ja dippikastikkeita! Kaikki lempparit. Tai no, kyllä kolme riittää.


Katan vielä mukaan patonkia ja perunaa jossain muodossa. Raikas etikkainen vihersalaattikin menis, mutta nyt ei oo pakko olla niin keveä!


Lihafondue-juttuani löytyy siis tänään Lännen Median tuottamilta sanomalehtien ruokasivuistoilta, käyhän lukemassa ja inspiroitumassa.

Lisäinspistä lihafondueeseen löytyy blogistani. Kannattaa muista myös juustofondue sekä monien mahdollisuuksien hot potit.


Fondue-illan kruunaa tietysti paras jälkiruoka, täyteläisen tumma päärynä-suklaapiirakka. Sen resepti löytyy fondueartikkelista.


Tulkoon talvinen viikonloppu! Tulkoon Fondue-ilta, tulkoon ystävänpäivä! Ai että mä nautin! Nauttikaa tekin!