#ruokakuvantarina; The professional style

Kuva Nico Backström

Se on jokseenkin täydellisen kaunis ruokakuva. Sellainen kuva, joka saa ruokalehteä lukiessa merkkaamaan sivun tulevaa leivontahetkeä varten ja jota katsellessa suu kostuu, aistii melkein pohjan rapeuden, lähes täydellisen creme patissieren ja sivistyneesti viskiltä maistuvat luumut sen ytimessä. Antaisit paljon, jos kätesi voisi seuraavaksi kurottautua kohti tuota haarukkaa.

Sain maistaa kuvan leivoksia ja nappasin yhden jopa mukaani junamatkalle kotiin. Herkullinen resepti on Heleen's Hobbies-blogin Ailan ja yllä oleva toteutus Teresa Välimäen, joka valitsi Ailan leivonaiset Sunsweetin ja Ifolorin reseptikisan jälkiruokasarjan voittajaksi. Teresa  oli vaihtanut brandyn viskiin (koska viskiä sattui olemaan) ja kehui creme patissieren ohjeen tosiaan parhaaksi kokeilemistaan. No, lopputulos ainakin oli täydellinen.

Mutta takaisin kuvaan. Meillä reseptikisaan osallistuneilla oli lauantaina ainutlaatuinen tilaisuus päästä oppimaan ammattilaisilta Helsingin kaapelitehtaalla kun Teresa Välimäki valmisti voittaja-annokset, stailasi ne ja valokuvaaja Nico Bäckström valokuvasi annokset, kertoen meille koko ajan prosessista. Päivän teemaksi oli valittu tummasävyiset kuvat, koska lähes kaikkien osallistuneiden kuvat olivat melko vaaleasävyisiä.

Ja oppia me saimme. Valosta, varjosta, heijastuksista, kuvan rytmistä, kompositiosta.  Teresa jakoi vinkkejä stailaukseen ja rekvisiittaan ja kertoi omakohtaisia kokemuksiaan vuosien varrelta. Mikä toimii, mikä ei. Paljon yhdessä töitä tehneen parin silmä on kehittynyt yhteen ja kommunikaatio tuntui sujuvan puolesta sanasta. Vaikka ei aina olla samaa mieltä, sekin tunnustettiin.

Nico näytti myös hiukan kuvankäsittelyn mahdollisuuksia, vaikka hänen filosofiaansa kuuluukin mahdollisimman valmis kuva jo kameraan. Läppäristä katsellen eri kuvakulmat ja jonkun alueen valaiseminen havainnollistuivat hienosti.

Kuva Nico Backström

Alkuruoka-sarjan voittoisa annos oli Pot luck by one- blogin sympaattisen Terhin Lämmin kasvissalaatti, yläkuvassa ammattilaisten näkemys.

Eniten tietenkin piti hurrata hyvälle blogiystävälle Jonnalle, jonka Luumukastikkeessa haudutetut -aivan sairaan hyvät-  aasialaiset possunposket olivat  pääruokien ykkönen. 

Annos on sen verran herkullinen ja kauniisti stailattu, että uskallan laittaa jopa oman, sivusta nappaamani käsivarakuvan tähän. Nicon upeat kuvat annoksesta löytyvät Jonnan blogista.

Kunniamaininnat lähtivät vielä Masutoaitemun Riitan Upealle Ankalle ja Aromipajan vimpan päälle olevalla Fine Dining -annokselle.

Ja minulta lähtevät tietenkin onnittelut koko viisikolle!

Jokaisesta blogista oli printattu yksi kisaan osallistunut annoskuva, jotka Nico kävi lopuksi yksitellen läpi ja aivan hurjan kannustavasti, jos voin  näin sanoa. Tuo oma lihapullakuvanikin sai niin positiivisen arvostelun, että meinasin tuolilta pudota. Enkä myöskään yhtään muista mitä hän sanoi. (Niinhän se on, että lähinnä kritiikki jää mieleen.) Tuo punavalkoruutuinen rätti taisi olla kuvan heikkous, ainakin noin valottuneena, vaikka ei hän kehdannut sitä aivan suoraan sanoa. Ja että lähemmäksi voisi tulla kohdetta. Kun kerroin, että tuon lähemmäksi en pääse, kävimme läpi (olemattoman) kuvauskalustoni ja sain vinkin hakea pakkauksen loitontajarenkaita. Kuulostaa hiukan pornolta, mutta kyllä niitä myydään ihan kameraliikkeissä.  Ja opinpa samalla, että minulla ei ole täyskenno-kamera. Toki en sitä olettanutkaan. EOS Canonini   kyljessä on nimittäin  numeroita neljän digitaalin verran ja sitten se D, tuntuu, että kaikkien muiden kameroissa numeroita on ainakin puolet vähemmän ja nekin joilla näin on haaveilevat niistä malleista, jossa on vain yksi numero ja se D.

No, yleisestä harhaluulosta huolimatta me kaikkihan tiedämme, että ei se kamera niitä kuvia ota. Omassa tapauksessani siitäkään ei kyllä tule suurta lohtua....

Yhteenvetona, päivän anti oli mainio. Kiitos  valokuvaaja Nico Backström. Teit meihin vaikutuksen.

Kiitos sympaattinen, taitava ja paneutuva Teresa Välimäki, joka oli yhdessä kollegansa Johannan kanssa valmistanut meille upean brunssin. Luumuskonssit ja luumuvoi sekä munat yrttisuolalla olivat aivan parhaita. Ja luumushotit.

Ihanaa oli myös pitkästä aikaa nähdä ja juoruta kollegoiden kanssa ja bonuksena tutustua vielä pariin uuteen. Kuten vaikka Perinneruokaa prkle! tai Maikin Mokomin.

Että kyllä se harmaasta harmaampi lauantai-aamu kauniiksi lopulta kääntyi.

Ja kotimatkalla junassa söin leivinpaperiin käärittyjä eväitäni. Ihan luvan kanssa brunssilta kerättyjä. Niin parasta.

Yhteistyössä Sunsweet ja ifolor.

#ruokakuvantarina

Prinsessakeittiön Veera sai loistopostausidean ja haastoi muutkin ruokabloggarit mukaan kertomaan tarinaa kuvien takana. Missä ja miten kuvat syntyvät.

No tietenkään en muista koskaan ottaa kuvia kuvanottamisesta, kun siinäkin on yleensä kiire ja niinpä en ole muistanut kuvanottoa taltioida kuin kerran. Ei ehkä kaikkein moniulotteisin kuvanottohetki/studio, mutta en nyt vaan malta olla jo lähtemättä mukaan haasteeseen.

Usein kannan ruuan ja tarvikkeet valon toivossa terassillemme, siellähän mun kuvausalustatkin ovat säilössä, sään armoilla ihanasti patinoitumassa. Jalustaa käytän ahkerasti, mutta nyt siinä ei ole tietenkään kameraa kun piti ottaa kuva! Etelänpuoleisella terassillamme on välillä valoa ja varjoa liiaksikin, mutta harjoitellaan, harjoitellaan.

Varmaan ihailette mistä olen hankkinut nuo ihanat uuninpellit tummanpuhuviin valokuviin? No ne on kyllä ihan mun jokapäiväisessä käytössä olevat uuninpellit. Kun vähän pesee ja paljon käyttää...

Talvisaikaan terassi asettaa omat hankaluutensa ruokakuville. Esimerkiksi tämän ihanan juustoruuan kuvaamiseen oli aikaa tasan miinus kymmenen sekkaa, ennenkuin juusto jämähti ja alkoi kuorruttua kevättalven jäätävässä viimassa ja nollan lämpötilassa. Sama vaivaa kaikkia keittoja kastikkeita jne. Mun sormet sen sijaan olisivat kestäneet vielä ainakin kolme minuuttia!

Puitteet ja kalusto ja vajavaiset taidot luovat omat haasteensa, mutta usein lisähaastetta tuo myös itse annos. Niin herkullista kuin valkohomejuusto, luumut ja minttu (kyllä, minttu!) olivatkin yhdessä, on stailauksessa ehkä vielä toivomisen varaa.

Huomenna ammennetaan oppia Teresa Välimäeltä ja  valokuvaaja Nico Backströmiltä.

Valaistumisen toivossa.

Kaikki äitini reseptit Juurella-keittiössä

Sitä löytää itsensä välillä huimista paikoista. Isoista saappaista. Mahanpohjaa kutittavien haasteiden ääreltä.

Kaikki nämä aspektit löytyvät varmasti ensi torstaina 12.3.2015 kun olen jännän äärellä, eli Juurella-ravintolan keittiössä.

Juurella on Seinäjoella sijaitseva ravintola, jossa Juurella-perhettä ovat lempeästi kaitsenneet ravintoloitsijat Miia ja Jani jo kolme vuotta. Hyvä ruoka ansaitsee arvonsa ja hetkensä. Juurella -ravintolassa voit nauttia hyvästä ruuasta, kodikkaasta tunnelmasta ja palvelusta. Ruoka on rehellistä lähiruokaa, arvostaen ja rakkaudella laitettua. Ravintola löysi muuten juuri itsensä Lonely Planetin listauksesta Top Choice. Seriously, wow, kuten Lonely Planet päättää luonnehdintansa ravintolasta. Ihan meidän kotomaisten tallaajien kokemuksia voit käydä lukemassa vaikka omasta, Campasimpukan ja White Trash Diseasen Natan blogista.

Siis ymmärrettävästi, olen otettu ja todella jännän äärellä kun Miia pyysi minua laatimaan menun erikois-iltaa varten. Heidän lähiruoka-ajatteluaan kunnioittaen halusin tuoda menuun minulle, ruualla rakastajalle rakkaita asioita ja Nannan näköistä rouheaa tulkintaa. Juuri Köpiksestä mallia hakeneena ehdotin, että annokset tarjoillaan tällä kertaa jaettavina, niin että vieraat saavat ammentaa pöytäseurueensa kanssa samasta padasta tai vadilta. Tarjolla, ei siis ole Juurella- ravintolan normaaleja korunkauniita lautasannoksia, vaan pelkistetymmät annokset, jossa ruuan huikea maku yksinkertaisimmillaan vie päähuomion, niin toivon.

Voi, miten jännittävää oli koota menua. Ja pelottavaa, onhan eri asia tehdä ruokaa kotona kuin ravintolassa. En paljasta menun yksityiskohtia, mutta alkuruuista ensimmäisenä kannetaan pöytään tuo minulle kaloista rakkain, silakka. Kastikkeen viimeisetkin rippeet voi pyyhkäistä lautaselta naurisriekalla.

Toinen alkuruokakaan ei tuottanut päänvaivaa. Hirven riimilihaa, ehdottomasti. Se on yksi  ihanimmista kotikeittiössä koskaan valmistamistani ruuista ja ansaitsee paikkansa menussa.

Pääruuaksi halusin pitkään haudutettua pataruokaa, tuhtia ja lämmintä. Miltä kuulostaa naudanpotka ja Ilmajoen Makkaramestarien Chorizo?

Muistaako joku puutarhani rehevimmän kasvin, lipstikan? Monenmoista on lipstikasta valmistettu jäätelöstä lähtien, tällä kertaa sorbetin muodossa, juustoihin yhdistettynä.

Aterian päättää yksi lempijälkiruuistani, tällä kertaa puolukasta valmistettuna. Ei ole brulee, eikä tiramisu, eli sen täytyy olla....

Lopulta menu syntyi lähes itsestään ja Keittiömestari Janin parin pienen asiantuntevan viilauksen jälkeen huokaisin helpotuksesta, loistava menu, Nanna, oikeesti, oli kommentti. Ja jos Juurella väki niin sanoo niin, niin niillä mennään:

Sitruunamarinoituja silakoita ja naurisrieskaa

Riimihirveä ja piparjuurismetanaa

Naudanpotkapataa ja chorizoa, maa-artisokkalohkoja  ja jogurttia

Juustoja ja lipstikkasorbettia

Puolukka ja kauraa

Onneksi minun ei tarvitse häärätä keittiössä aivan omien taitojeni varassa vaan Menun valmistuksesta huolehtivat puolestani rinnallani taitava, ihana ja sympaattinen Juurella- keittiöhenkilökunta. Ensi keskiviikkona pitää mennä jo paikan päälle petaamaan. (Anteeks? - niin minäkin kysyin, mutta se tarkoitti siis menun esivalmistelua...)

Pöytävarauksia voi tehdä netin kautta. Menun hinta on 59€ ja se tarjoillaan siis ensi torstaina 12.3. Ravintola on aukeaa kello 16. Lämpimästi tervetuloa. Aika suuri päivä mulle ja toivoakseni erittäin herkullinen sulle, jos pääset paikan päälle!

Äiti ja isä on luvannut tulla....

Kanelsnurret Köpiksessä ja kotona

Kanelsnurret elikkäs kanelikierteet on  -vähän jäi epäselväksi- tanskalainen/norjalainen/ruotsalainen/mutta ei siis suomalainen/ versio herkullisesta kanelipullasta.

Vähäs niinkuin korvapuusti eri mekossa. Mutta me suomalaisethan olemme toki korvapuustikansaa. Minä olen korvapuusti-akka. Korvapuustin ei ole voittanutta. Paitsi muutama viikko takaperin Kööpenhaminassa. Sanon nyt tähän alkuun kuitenkin, että mielestämme Suomen blogimaajoukkue oli kisojen henkinen voittaja ja ainakin Suomi voitti Ruotsin. Henkiset voittajat- tästä joukkueemme oli yksimielinen.

kuva Bente Jæger, cameraworks.dk.

Bosch tuo markkinoille tänä keväänä Serie 8 uunisarjan, sellaisen josta kuullessaan alkaa toivoa, että oma uuni simahtaisi mahdollisimman pian. Se onkin kumma juttu muuten, uunit pakkaa porskuttaa kodinkoneista ehkä pitkäikäisimmin. Vai onko se vain niin, että opimme elämään puolitehoistenkin uuniemme kanssa, kääntelemään pellejä paiston aikana tasaisen loputuloksen varmistamiseksi? 

Lanseerauksen yhteydessä Bosch järjesti isot hulabaloot Kööpenhaminassa, josta saimme osaksemme  myös me pohjoismaalaiset bloggarit, jotka lennätettiin vuorokaudeksi Köpikseen, tutustumaan toisiimme, Boschiin ja uusiin uuneihin, sekä mittelöimään leikkimielisessä maaottelussa. (Anteeksi, mikä on "leikkimielinen" suomeksi?) Suomen joukkueessa oli täysi tusina ja voi sitä spekulaatiota mitä joutuisimme tekemään. Tiesimme jo, että jotain "kakkuja" koska paikalla meitä ohjaamassa olisi Nikolaos Strangas, Kreikan lahja tanskalaiselle  jälkiruokakulttuurille, tuo kaikkien tanskalaisten naisten päiväuni (Nikoa itseään lainatakseni).  Hulvattoman supliikin ja komean tanskalaisesti rennon ulkonäon lisäksi miehellä on aivan oikeasti meriittejä Michelin-tähti ravintoloista ja oma Strangas Dessert Boutique Kööpenhaminan keskustassa.

Luulen, että olimme koko porukka silminnähden huojentuneita kun kuulimme Nikon suunnitelmat päämme menoksi. Valmiiksi kohotetusta taikinasta ja valmiista täytteestä saisimme muotoilla 6 kanelsnurrea kisaan. Noita pohjoismaisia perinneleivonnaisia. Tässä kohtaa Suomi protestoi, että ollaan kuitenkin enmmän korvapuustikansaa ja teimmekin diilin, että valmistamme sekä että 3 puustia ja 3 kierrettä. Pistin olemattoman maineeni likoon ja kaulin ja muotoilin korvapuustit kuten mummani aikoinaan opetti. Korvapuustit olivat valmiit ennen kuin muut joukkueet olivat ottaneet edes kaulinta käteen, sen verran riuskaa emäntää löytyy minustakin tarvittaessa. Kanelsnurrejen kiehtovaan käärimiseen ja kaulimiseen luovutin kaulimen seuraaville ja kyllä me saimme aikaan kelpo kierteet. Me kanelsnurre-kokemattomat.

kuva Bente Jæger, cameraworks.dk.

Niko muuten valitsi syödäkseen meidän korvapuustimme! Miesparka oli unohtanut voitelumunan ja pintasokerin kotiin, mutta lupasin, että en kerro kenellekään. En tiedä kaipasiko niitä muut kuin minä.  Norjalaisten tuplakierteiset kanelihyrrät veivät ansaitun voiton, tavara oli tasalaatuista, kauniisti kierrettyä ja pelli pullollaan (haloo, niitä piti olla 6!).

kuva Bente Jæger, cameraworks.dk.

Pullien paistuessa saimme toisen tehtävän: Suunnitella ja laittaa esille oma Lemon curd pie -jälkiruoka annetuista raaka-aineista. Nimesimme annoksen Metsäpoluksi, se oli kaunis ja minimalistinen (vrt. Ruotsin mustikoista sommiteltu lippu tai Norjalaisten puolenkilon marenkilohkare) ja kuten kunnon annoksille ainakin, oli meillä myös tarjolla Johannan esittämä tarina taustalla. Käytimme hienosti joukkueemme vahvuuksia, SoppaHanna osasi vedellä vanhana ammattilaisena lemon curdit lautasen pintaan ja muotoilla jätskipallot, Mari viimeisteli annoksen vielä marenkista kaivetuilla vihreillä pistaasimuruilla. Ennen kaikkea kaikki pääsimme neuvomaan toisiamme. Kuten -oliko hän nyt sitten lopulta Ruotsista, Norjasta vai Hollannista- vaaleanpunainen bloggaajaunelmakolleegamme (jolla on MILJOONASATATUHATTA -siis oikeasti- seuraajaa instagrammissa...vrt kaikkiäitinireseptit 306 kpl...) sanoikin, että Suomen joukkueella on lukumääräinen etulyöntiasema. Etulyöntiasema... sanoisin, että konsensuksen löytäminen on sitäkin haasteellisempaa...mutta se ei kyllä meidän joukkueellemme ollut ongelma.

Jouduimme hiukan vielä puolustamaan annostamme kun Niko ihmetteli miksi ihmeessä sekoitimme lemon curdia jäätelöön. Puolustuspuheenvuoromme oli ilmeisen vakuuttava, koska päädyin sen lopuksi halaamaan Boschin (naispuolista) edustajaa (öö...olisihan siinä ollut itse hovikondiittorikin, aina mulla menee nämä vikaan). Lopputiloksena kuitenkin hävisimme niukasti Tanskalle, joka voitti äänin 2-1, Suomen viedessä päätuomari Nikon äänen (jee! Henkiset voittajat).

Eilen otin sitten kotona maitotytön kanssa revanssin kanelikierteistä. Taikina on siis pullataikina ja sisällä tuttuun tapaan voita, kanelia ja sokeria. Taikina kaulitaan n. 30x60 levyksi ja täytteet levitellään. Levy taitellaan kolmeksi, kaulitaan uudelleen hiukan ja leikataan noin 30x2,5 soiroiksi, jotka pyöritetään kierteelle, ja sitten vedetään rinkulaksi, toinen pää alta ja toinen yltä. Tai jotenkin niin.

Lisää näkökulmia ja juttuja tapahtumasta löytyy ainakin seuraavista linkeistä. 

Sivumaku: Blogimaaottelu Köpiksessä
Siskot kokkaa: Boschin Series 8 -uunit ja kisa
Ida365: Kobenhavn
Jotain maukasta: Kakkuja, keksejä ja Köpistä! ja Yksi, kaksi, -Leivo!
Herneetkin rokkaa: Muilla Mailla Kööpenhaminassa...
Keltaisessa keittiössä: Bosch Baking Day, Kööpenhamina

Huippuretki! Kiitos Bosch!

Yhteistyössä Bosch

Puutarhajuhlat sisätiloissa sään sattuessa!

  
Ja sattuihan se!

Kun porukka on mukavaa ja tunnelma iloinen, ei pettymyskään ole suuri vaikka puutarhajuhlat vaihtuisivat sisätiloihin, niin kuin viime torstaina kävi. Olimme saapuneet kuuntelemaan Philadelphia- kisan voittajien julistusta. Vähän pelonsekaisin tuntein, koska palkintona olisi molemmille 2h Dinner in the sky- kokemus. Joka panee korkeanpaikan kammoisen vähän nieleskelemään. Että en mä olisi sitä palkintoa halunnutkaan (no tottakai olisin halunnut!)...

Yläkuvassa on toisen voittajista,  Tiskivuoren emännän ihanan sitruunaiset lohitartaletit. Alla mun  rouheva piirakka.

 
Lohi-parsaboston oli myös huima idea Herneetkin rokkaa-blogista.

 
Koska kaikki viisi finalistia olivat suolaisia annoksia (no hei, raakaineena oli ruohosipuli tai valkosipuli tuorejuusto), olivat Helsinki Food Companyn ihanat emännät tekaisseet makeannälkään ihastuttavat sesonginmukaiset raparperijälkkärit.

Cecibin keittiössä oli ideoinut  maukkaan perunasalaatin, sekö jos mikä on oivaa tarjottavaa monenlaisissa juhlissa.

Ehkä kaikkein huikein makuelämys ja myös todella kaunis, oli Terhin keittiössä Tuulihattu taikinasta rakennettu kakku mansikoineen. Eli ansaittu toinen voittaja.

Näille tarjoomuksille oli mukava kallistella  Pernod Ricardin tarjoamaa, ah- niin trendikästä puolimakea Mum samppanjaa. Nää ei ollut mitkään kahvikekkerit.

Oli tosi hienoa olla mukana finalistien joukossa (vaikka en tällä kertaa saanutkaan ihanan tuomarin ja reseptisparraajamme Teresa Välimäen pahvista kuvaa kotiin viemiseksi). Tapasin ihan tapaamattomia ruokabloggaajia vanhojen tuttujen lisäksi, ja se on aina kivaa. Ja koska tila oli mukavan intiimi, meillä olikin oikein mukavat keskustelut koko porukallakin.

No, ainakin yksi huono vitsi Lidlistä ja ex-aviomiehestä taisi tulla laukaistua. En voinut vastustaa.

Kiitos kaikille osallisille, nähdään taas ja tuota suolaista tuulihattukakkua teen muuten kummitytön rippijuhliin!

SYRÄMMIÄ

Se oli yhtä suurta syräntä, koko toukokuinen iltapäivä ja ilta kun blogaanit eri ilmansuunnista laskeutuivat Kivistöön, tuohon idylliseen, Kivistön maalaisten emännöimään (ja isännöimään) hämeisten tunnelmien kehtoon.

Kesän ensimmäinen kaunis päivä sai riisumaan sukat jaloista, eikä maastoon levittäytyvien webereiden ja biggreeneggien ympärillä kukaan seisoskellut lämpimikseen. Luvassa oli totista grillausta!

Ensimmäiset makupalat grillistä kantoi eteemme emäntäväki. Rosmariinin varressa grillatut kanansydämet olivat  minulle aivan ensimmäistä kertaa -kokemus, mutta olivatpa ne toden totta erinomaisia, maku ja koostuumus, huippu! Kylmä gazpacho vieressä ei tehnyt annokselle kuin hyvää!

Tunnelmasta en ole päässyt itseni kanssa yksimielisyyteen. Muuta kuin, että se oli iloisesti virittynyt. Kamerastani tietenkin puuttuvat ne muiden tallentamat kuvat ihanasti ajassa pysähtyneestä miljööstä, jonka tsehovilaisuutta ei käy aliarvioiman. Kyllä, torpan vieressä kukki omenapuu, jonka oksat loivat viehkeän katveen kekkereille. Pienet yksityiskohdat, narisevat ovet, eripari-astiat ja torpan sisällä hirsien viileys. Syrän!

Oli se ehkä vähän Kaurismäkeläistäkin. Tiedättekö mitä tarkoitan?

Jotenkin ihanasti suomalaista ja seitkytlukuista. Kuin tuulahdus omasta lapsuudesta; omien vanhempien ystäväperheiden kokoontumisajot, kun minut sisaruksineni oli puettu äidin ompelemiin ruskeisiin vakosamettiasuihin, jonka haalarihousujen ja hupparitakkien alla pilkotti leveäraitainen tai pilkullinen maripaita, äitillä yllään ehkä maximekko ja grillaavalla isällä virttynyt t-paita. Luultavasti keltainen.Syrän.

Ja pihamaalle pystytetty teltta rohkealle yöpyjälle.

Kaurismäkeläisen tunnelman särkee vain iloinen, kaiken yli soljuva puheen ja naurun pirskahteleva virta. Se ei taida olla edes tsehovilaista. 

Se on Kivistöä. Syrän.

Mutta takaisin värimaailmaan, Vaikka sitten kaurismäkeläisen karkeasti.

Risteilijät roudattiin ennen jälkruokia halkopinon päälle vajaan pystytetym pitkän pöydän äärestä tilaa viemästä.

Ja me syötiin. Luonnollisesti tähän kuuluu: Syrän.

Nämä pikku heinäsirkat on juustolla täytettyja, pekoniin käärittyjä minipaprikoita a la Suolaa ja Hunajaa. SND! Tai siis SNR!

Sillä Sipulin edustus oli tietenkin  vietnamilaisittain maustettua fläsää. Trái tim. 

Blogissani on kohta muuten varmaan ohje hienosti  Biggreenegg-grillissä (Syrän) onnistuneelle Za'atar (Syrän)-leivälle. No suolaa oli vähän liikaa.

Grillasin myös pari kiloa luomukatkiksia poltteen kera. Poltteen nimi oli harissa. Syrän.

Soppaa ja silmukoita Marja toi  mukanaan weberin lisäksi myös hyvin alaan vihkiytyneen käyttäjän. Ribsirivejä ei kai kukaan voi vastustaa...

Tähän kuvaan on päässyt ainakin upeat Bbq- pavut by Fanni&Kaneli,  Prinsessakeittiön grillattu herkkusalaatti ja Soppa&silmukoita luotto-couscous. Pelekkiä syrämmiä.

Niin SYRÄN! vaikka ovatkin ribsejä...

Alta kaksikuukautisen äiti on siinä onnellisessa asemassa, että hänellä on kyllä aikaa leipoa tuoreet sämpylät grillattuihin sienitahinisoosi-purilaisiin anivarhain ennen kotoa lähtöä. Liemessä. Syrän.

Mä grillasin vielä kokonaisia munakoisoja hyvin samanlaisella tahini-jugurttikastikkeella.

Jälkkärisyrämmet on sitten erikseen. Anna(n) Pavlova puolusti tsehovilaisuutta vaikka onkin ihan SoulKitchen naisia.

Tämä syrän oli hyvää, onko se Fanni&kanelin juustokakku?

Ja takaisin Kaurismäkeläisittäin tomusokerilla koristeltuun maidottomaan ihanaan suklaakakkuun. Soppaa ja silmukoita. (No se sen grillaajamiäs koristeli).

Ja nämä on ehkä Sillä Sipulin Merituulen ihan tavaramerkki. Aleksanterit (so Tsehov) punaherukkahillolla. Söin monta.

Ja viimeisimpinä, mutta ei niin lainkaan vähäisimpänä suloisista suloisimman Campasimpukan Nigellamaisen rikkaat appelsiinisuklaamousset. 

Kammenpyörittäjä toimi alkoholitarkastajana elikkä juomanlaskijana. Ja ihan oli kuulkaa HUNKS- kuohuviinistä lähtien tarjolla.
(No, syrän ehkä kammenpyörittäjälle, mutta ei Hunksille.)

Yön pimetessä lisättiin villasukkia varvastossuihin ja väännettiin vielä viimeiset vitsit siinä 4 kansallisuuden kesken (ranska, usa, suomi ja e-p). Hyvin me ymmärrettiin.

Kiitos ja iso SYRÄN Kivistössä.

(blogien nimien taakse olen yrittänyt löytää tapahtumaan liittyvän postauksen, mikäli ko blogissa on sellainen julkaistu)