ARJEN KUNKKU: JAUHELIHAKASTIKE

Perinteinen jauhelihakastike ja murukastike. Tai soosi. Keitetyt perunat tai muusi viereen. Seinäjoki-Nurmon alueella jopa pinaattilätyt. Maistuu aina ja kaikille. Tai jauhelihakastikkeen uudempi, nopeampi ja terveempi versio. Kumpi tahansa, jauhelihakastike on vaan paras.

Tämä jauhelihapostaus on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Atrian kanssa.

Jauheliha on kätevistä kätevin tuote, sen alle voi lisätä loputtoman listan siitä valmistettavia reseptejä, se taipuu Aasiasta peräpohjolaan, toimii kaikilla mausteilla, päällä, sisällä, kastikkeessa. Valttikorteiksi muodostuu sen nopeus ja helppous.

Ainakin oman sukupolveni aivoihin on iskostunut, että jauheliha tulee valmistaa saman tien ruuaksi kun se on ostettu. Väittämä juontaa juurensa kaupoissa (tai kotona) jauhettuun lihaan, joka oli altis pilaantumaan, eikä tokikaan ole pitänyt paikkaansa enää aikoihin. Vuonna -92 saatiin ensimmäiset teollisesti valmistetut jauhelihat kauppoihin ja säilyvyysajat alkoivat pidentyä.

Mutta oikeasti on aivan käsittämätöntä, että vasta nyt, 2017 saatiin pakkausasiat kohdilleen. Nyt meillä on Atrian kehittelemä jauhelihan kokoinen pehmeä pakkaus jonka avaamismekanismikin on vielä älyttömän toimiva.

Täten julistan, että en enää koskaan sahaa veitsellä jauhelihapakkauksen muovilaitoja sen aukaisemiseksi. Eikä (näin kertoo legenda) appiukkoni tarvitse enää koskaan paista pakkauksessa lihan alla olevaa "imusientä" silavanpalana. Miten jumaliste tätä ei ennen keksitty? Sitä vain kysyn!

Mulla on jääkaappi vielä aika usein täynnä, eihän sinne saa edes survottua niitä isoja suojakaasupakkauksia. Ja jos aikaisemmin meinasi pakastaa, niin piti alkaa vaihtaa jauhelihaa pakastepusseihin, että pakkaseen mahtuisi muutakin kuin suojakaasua.

Anteeksi paasaukseni, mutta näköjään pyörää ei oltu vielä keksitty. Uusi pakkaus on oikeasti aaltojen arvoinen, yhtäaikaa pehmeä ja kestävä. Ja miettikää 150 tonnia vähemmän jätettä ja pienemmät kuljetuskustannukset ja ja ja....

Ja sitten siihen jauhelihakastikkeeseen. Sitä voi tehdä kahdella lailla (tai varmasti yhtä monella kuin on kokkaajiakin, come to think of it!) ja meillä tehdäänkin. Jauhelihakastikkeen teko ei ole ihan niin millilleen, se on niitä ruokia, jotka ryykäistään sormituntumalla, maistellen ja lisäten sitä sun tätä, mutta yritän suuntaviivat laittaa.

Ja ne kaksi tapaa tehdä jauhelihakastiketta ovat tietenkin oikea ja väärä perinteinen, suomalaisen maalaisperinteen mukaan voista ja vehnäjauhoista ruskistamalla tehty kastike ja sitten se pikaisempi versio, josta puuttuu voi ja karsinogeeninen ruskistus, eli vähän kuin terveempi versio vanhasta. Ja nopeampi. 

Kaikki alkaa pannun valinnasta. Vanha soosi huutaa valurautaa, uusi onnistuu vain teflonissa.Jauhelihakastikkeen saa toki vietyä lähes mihin sfääreihin tahansa maustamalla ja tuunaamalla, mutta jos puhutaan ruskeasta jauhelihakastikkeesta, siihen ei kuulu porkkana pienittynä eikä raasteena, eikä muutkaan vihannekset sipulia lukuunottamatta (mutta kokeilkaa, sillä hyvää on niinkin). Omaan jauhelihakastikkeeseeni ei lorautella kermaa, koska tämä ei ole kermakastike (mutta silläkin saa ihanan täyteläisen version). Moderniin versioon olen minimoinut kaikki mahdolliset valituksen aiheet joita ajoittain sipulille allergiset (se on se tuulen suunta nääs) perheenjäsenet saattavat esittää. Mutta eihän sitä nyt jauhelihakastiketta ilman sipulia.

Näitä minä pakotan perheeni syömään:

Perinteinen eli vanhaallaija ruskia jauhelihakastike
4-6 :lle

400 g Atria Perhetilan Naudan Jauhelihaa 15% 
1 iso keltasipuli
suolaa
25g voita 
2 rkl vehnäjauhoja
kuumaa vettä
1 lihaliemifondi/kuutio
5 maustepippuria
suolan tarkistus
(ja joskus vielä loraus sinappia)

Ota valurautapannu ja ruskista jauheliha, kuori ja hienonna sipuli ja laita se loppuvaiheessa jauhelihan joukkoon pehmenemään.

Siirrä jauheliha pannusta pois odottamaan.

Sulata voi pannulla ja kun se on sulanut sekoita vehnäjauhot tarkasti voihin ja ruskista puulastalla tilannetta kontrolloiden jauhot niin tummiksi kuin uskallat. Älä polta, mutta tummassa paahdossa on maun salaisuus. Tapaan pitää vieressä vedenkeitintä, koska seuraavaksi sekoitan mukaan desi pari kerrallaan niin paljon vettä kuin pannuun kivasti sopii (arvioi mukaan lisättävä jauheliha). Kuuma vesi ei ole shokki pannulle ja se sulautuu jauhoon hyvin, sekoittele kuitenkin kunnolla, sillä paakkuja me ei haluta. Sitten vaan liemikuutio ja jauhelihat joukkoon ja anna porista hiljalleen minimissään sen 3 min, että jauhot kypsyvät ja kastike sakenee.

Tarkista suola ja lorauta sinappia jos siltä tuntuu. Lempeä kastike saa hautua mielellään pitempäänkin, maku vain paranee. Jos sakenee liikaa, laita vettä.

Kälyni on neuvonut vinkin, joka tekee kuulemma jauheliha(ja nakki- ja makkara- ja liha)kastikkeesta vertaansa vailla, eli nämä hellallakin tehtävät kastikkeet kannattaisi laittaa padassa tunniksi uuniin hautumaan). Vinkki on edesmenneen anoppinsa peruja. Jauhelihakastike on meillä arjen pikaruokaa, enkä ole ehtinyt viimeiseen parinkymmeneen vuoteen vinkkiä testata. Ehkä mummona sitten keittelen maailman parasta vanhaallaija ruskiaa jauhelihakastiketta tuntikausia uunissa hauduttaen (leivinuunissa vielä!)

Moderni jauhelihakastike
4-6:lle

400 g Atria Perhetilan Naudan Jauhelihaa 15%
1 tl paprikajauhetta
1/2 tl  jauhettua maustepippuria
kuumaa vettä
1 rkl jauhettua sipulia
1 lihaliemifondi/kuutio
3 rkl tummaa kastikesuurusta
1 rkl sinappia
1 rkl ketsuppia
maistele ja lisää halutessasi mausteeksi  varovaisesti soijakastiketta tai worchesterin kastiketta

Ota teflonpannu ja ruskista jauheliha, älä mausta suolalla (no ehkä vähän, mutta muista tulevan liemikuution suola), paprikalla ja maustepippurilla. Jauheliha kannattaa aina maustaa jo paistaessa tai heti jälkeen, mausteet pääsevät oikeuksiinsa lihassa.

Lisää kuumaa vettä 4-5 dl, miten nyt pannuun sopii ja sekoita. Lisää liemikuutio ja sipulijauhe, kuumenna kastike kiehumaan ja ripottele mukaan tumma kastikesuuruus samalla sekoittaen. Anna porista kunnes kastike sakenee, lisää vettä tai kastikesuurusta, että saat sopivan oloisen kastikkeen.

Mausta sinapilla ja ketsupilla, pinnalle sopii ihanasti silputtu persilja.

Terveisiä vielä Salomaan Perhetilalle Loviisaan! Aina yhtä kiva tuo lihan jäljitettävyystieto.

Avauduppa sitten millaista jauhelihakastiketta teillä tehdään? Ja mitä luulet, kumpi näistä kastikkeista oli parempaa? Minäpä tiedän, kun kerrankin tein niitä rinta rinnan.

Makuasiota, niinhän ne sanoo!

(...ja ne pinaattilätyt ei ollu tsoukki!)

Kaupallisessa yhteistyössä Atria

YHDEN KUVAN UUNIPERUNAT -TONNIKALALLA

Muuten mun pääkoppani kestää kyllä tämän pimeyden. Sillä jo huomenna voi sataa lunta ja pakastaa. Kestän kun haaveilen joutuisasta ladusta, hissikapulan kolinasta ja liukkasta jäästä, punaisista poskista pienessä pakkasessa ja askelten narinasta lumella.  Että yksi pyry-yö voi muuttaa tämän mustan märkyyden kuunvalossa sinertäväksi hangeksi.

Vain valokuvausta en kestä. Koska se on kuvausta ilman valoa, eikä sellaista olekaan. Päivän muutamat valoisat tunnit olen töissä tai viikonloppuisin viimeaikoina pikaluistelukisoissa. Huomenna on tämän viikon ainoa päivä kuvata...kuinka monta ruokaa sitä ehtis tehdä?

Ja jos useamman ehtis, kuka helevetti ne oikein syö?

Otin noista uuniperunoista salamalla ainakin 30 kuvaa ja ne on ihan hirveitä. Pakko mennä tällä parhaimmalla huonolla. On se luokaton. 

Uuniperunat, ne oli kuitenkin oikein hyvä arkiruoka salaatin kera.

Tähän 2. kuva, vaikka aineksista...

Uuniperunat tonnikalalla
 4:lle
4 isoa jauhoista uuniperunaa (vaikka Rosamunda)
hiukan öljyä
1 tlk tonnikalaa 
1 punasipuli
50 g voita
150g hyvää juustoraastetta
suolaa ja pippuria

Pese uuniperunat, kuivaa ne ja öljyä pinta. Paista 200 asteessa n, tunti.

Kuori ja silppua sipuli, valuta tonnikala. Halkaise kypsät perunat ja kaavi sisus  kulhoon. Sekoita mukaan voi, punasipuli ja tonnikala ja puolet juustoraasteesta. Mausta suolalla ja pippurilla.

Lusikoi täyte takaisin perunanpuolikkaiden kuoriin ja ripottele pinnalle loppu juustoraasteesta. Kuorruta uunissa kunnes juusto sulaa.

Tähän vielä yksi kuva, vaikka sellainen syntinen, jossa lusikka uppoaa perunaan ja juusto venyy jotenkin viettelevästi.

Nämä arjen sankarit on kyllä mun lemppareitani, varsinkin kun rakastan perunaa. Oiva hävikkiruoka, tähän voi upottaa myös kermaviilit, smetanat ja tuorejuustot, sekä lihat ja makkarat ja kinkut joita on jääny kaappiin lymyämään. Ja pekonin! Kunhan et ny kerralla kaikkia samaan perunaan...
 

JUUSTOMAKAROONI AMERIKAN MALLIIN

Välistä mun sydämeni sykkii amerikkalaiselle lohturuualle. Mutta silti, aina kun teen Mac 'n Cheese, tuntuu kuin olisin uskoton suomalaiselle makaroonilaatikolle. Huokaisen helpotuksesta kun lapset kakistelee ruokapöydässä, että miksi sä oot tehny näin kummallista ruokaa. Ja hei, Pastitsiot sun muut, älkää sekaantuko tähän, ei kaivata mitään kolmiodraamaa!

Mutta siis ok, makaroonilaatikko on meidän perheen ykkönen, vaikka mun alkaa kyllä välittömästi tehdä mieli Mac 'n Cheeseä kun näin jossain kuvan keltaisena valuvasta, juustoisesta amerikan serkusta. Kuinka mikään munamaito voi edes kilpailla samassa genressä JUUSTON kanssa?

Juustokastiketta ja makaronia simppeleimmillään, deluxe-versio pröystäilee ruusukaalilla ja pekonilla. Ei valinnan vaikeutta. Ja toi ihana pinta on tietysti pankoa, maailman parasta korppujauhoa.

Juustomakarooni ruusukaalilla ja pekonilla

300 g sarvimakaronia 

170 g pekonia

150 g ruusukaalia

2 rkl voita

2 rkl jauhoja

7 dl maitoa

4 - 5 dl jotain ihanaa sulavaa juustoa/juustoja raastettuna, tai laita puolet sulatejuustoa

suola, pippuri, muskottipähkinä.

1 dl Panko-korppujauhoa

Keitä makaronit napakoiksi ohjeen mukaan. Silppua pekoni. Ota ruusukaaleista kannat pois ja leikkaa ne muutamiin osiin. Paista pekonia ja ruusukaaleja pannulla, kunnes syötävän kypsiä-

Valmista juustokastike sulattamalla voi. Älä ruskista. Lisää jauhot hyvin sekoittaen ja sitten maito koko ajan sekoittaen mukaan pienissä erissä. Keittele hiljaa 5 min tai kunnes saostuu. Lisää juustoraaste, sekoita sulaksi ja mausta.

Sekoita makarooni, pekoni, ruusukaali ja kastike ja laita uunivuokaan tai uuninkestävälle (valurauta)pannulle. Ripottele päälle korppujauhot ja kenties muutama nokare voita, jos lonkat kestää.

Paista 220 asteessan. 10 min, kunnes juusto kuplii ja pannu saa kaunista väriä pintaan.

Salarakas ...

UKEMENY 40/2016

Ukemeny on Norjan kieltä ja jotenkin ihanan vekkulin kuuloinen sana. Kun en paljon Norjaa osaa, niin ihan asiasta irrallisena en olisi tiennyt mikä se sellainen UKE on. Se on siis viikko norjaksi ja tämä on kautta aikojen ensimmäinen viikkomenu blogissani.

Tätäkin on pohdittu jo puolitoista vuotta, siitä asti kun tapasin Tanskassa Elin Larsenin, ihanan, jämäkän ja tosi suositun norjalaisen ruokabloggaajan, joka kirjoittaa omaa nimeään kantavaa blogiaan.(Miksi viittaan itseeni monikossa? Orastava persoonallisuushäiriö?)

Elin se mulle jo silloin sanoi, että kuule, teeppä blogiisi sellainen ukemeny -uke, what is it in English?

No nyt väritin juttua, kyllä vaan Elin tiesi mikä viikko on englanniksi.

Ja mulla on ollut miljoona tekosyytä. 

Viimeiset 3 sunnuntaita oon meinannut, mutten vaan keriinny.

Onko täs kauhia homma?

Alkaako maistua puulta, jos se pitää olla joka viikko?

Kerkiäänkö?

Onko mulla tarpeeksi reseptejä? Ei varmaan riitä kalareseptit 2x viikkoon?

Ja apua, ensimmäiset vuodet kuvat ovat varmaan aivan kauheita...

No tässä mä nyt oon. Yritän laittaa teille ensimmäisen viikkomenun inspiraatioksi. 5 arkiruokaa, lauantaina jotain muuta ja sunnuntaina jotain parempaa. Leivontavinkki ja jotain extraa niin saadaan 9 kuvan kollaasi.

Ei varmaan tule olemaan pelkkää lapsiperheen ruokaa (ainakaan meidän lasten), mutta yritän olla monipuolinen, onhan se kiva jos tulevalle viikolle sais joku teistäedes ateriavinkin tai kaksi tuomaan vaihtelua omaan, kenties nuutuneeseen ruokalistaan. Ei varmaan tule olemaan ihan mikään ruokaympyräkään. Järjen käyttö sallittu. Laitan linkit tässä blogissa julkaistuihin omiini tai muilta kopioituihin resepteihin. Ihana kaivella jo julkaistuja mutta kenties jonnekin huonon google-optimoinnin alle hautautuneita reseptejä. Katotaan kauanko reseptiikka riittää, ennenkuin joudun linkkaamaan jonnekin yhteistyökumppanien reseptisivuille.

Hei ja fanfaarit: VIIKKOMENU 40/2016

MAANANTAI: TEX MEX MAKAROONILAATIKKO

TIISTAI: KOOKOS-PINAATTIKEITTO

KESKIVIIKKO:LOHIMEDALJONGIT

TORSTAI: VIETNAMILAINEN KANASALAATTI

PERJANTAI: KIMCHI-BOKKEUMBAP

LAUANTAI: MAA-ARTISOKKA-KANTARELLILETUT

SUNNUNTAI: HIRVEN ROUTAPAISTI

VIIKON LEIVONTAVINKKI: ROOSAN IHANA OMENAPIIRAKKA

 VIIKON EXTRA:FONDUE-RANET

Ei pöllömpi ruokaviikko, vai?

Kertokaa, mitä tykkäätte?

KANANMUNAPÄIVITYS

Mulla on just nyt vähän kiire elämässä. Kiire tarkoittaa ohimenevää blogin laiminlyömistä. Sitä, ettei parhaita tarinoita ehdi jakaa ihan tuoreina. Esimerkiksi meidän kanarouvat. Tai tytöt, niinkuin meillä tykätään näitä kukottomia hupakoita kutsua, olisivat ansainneet postauksen jos toisenkin. 

Ei jutun juttua. Sanotaan nyt kuitenkin, että kyllä ne ovat takapihalla olleet kesäkuun 1. päivästä. Kulta, Elsa II, Hjördis ja Late. Aluksi ei ollut kyllä Latea vaan oli Rambo. Late oli viime vuoden se kesy linssilude, jota ei noudettaessa nukkuvista kanoista löytynyt, mutta kun kuukausi jälkeen saimme viestin, että haluatteko tulla hakemaan, Late on löytynyt, se on juuri hautonut 2 tipua ja yrittää ottaa herodesmaiseen tyyliin kaikki muut tiput hengiltä. Jos meillä olisi rauhallisempaa.

Pakkohan oli Late kotia hakea ja Rampo lähti vaihtoon, se kun oli juuri päättänyt aloittaa hautomisen. Samaa hommaa on kovin sinnikkäästi tehnyt myös kuvassa oleva Kulta.

Sen minä vaan sanon, että kyllä kanan hautomisvietti on mahdoton!

Kiire, se tarkoittaa myös nopeita arkiruokia. Joskus se tarkoittaa myös ei kunnon ruokaa lainkaan...

Näppärä, helppo ja loputtoman muuntautumiskykyinen on tietenkin uunimunakas eli frittata. Se nielaisee syliinsä kyllä niin kasvisten kuin leikkeleiden ja juustojenkin jämät. Kaikki mitä kaapissa löytyy.

Tämän kertainen frittata on kreikkalaishenkinen. Tomaattia, paprikaa, punasipulia ja fetaa. Oi nam sanon minä.

Reseptin tähän frittataani löydät klikkaamalla Apetinan sivulle. Poiketkaahan reseptin perässä. Sieltä löytyy myös monta muuta inspiroivaa reseptiä.

Nautitaan kananmunista, kaupasta tai oman kanan kopista!

Kaupallisessa yhteistyössä Apetina

ON ARKI. ON VARHAISKAALIPASTA

Eikä ollenkaan mikään turha arkipasta, vaan lähestulkoon täydellinen arkiruoka. Valmistuu pastan kiehautusajassa, sisältää vain muutaman aineksen, mutta sopivasti hiilihydraattia ja proteenia että jaksaa työt ja leikit. Ja tärkeimpänä tietysti maku, joka näin varhaiskaalisesongin aikana on huomattavan tuore ja raikas. Kaali pysyy nyt kauniin vihreänä pannulla käännellessä, ei mitään ruskeaksi haudutettua talvikaalta tässä ruuassa. Tätä söi meillä ihan joka iikka, vaikka uusi ruoka olikin.

Reseptin olen pölläissyt Anikolta, joka kannustaa kaikkia kokeilemaan Unkarilaista kaalipastaa, tämän ruuan esikuvaa.  Káposztás tészta, jos ymmärrät. Minulla kun sattui olla jauhelihaa, niin paistelin senkin mukaan. Vähän otin omia vapauksia kaalin suikaloinnissa. Että ei ihan samanlaista tullut, mutta kiitokset lähtee kuitenkin Unkarin suuntaan. Tehkää sitä tai tätä, niin hyvää tulee.

Melkein unkarilainen kaalipasta
4:lle

1/2 varhaiskaali suikaloituna (tai kokonaan jos pieni)
Pastaa 4:lle keitettynä, penne tai farfalle vaikka
300g jauhelihaa
öljyä, suolaa, pippuria, kuminaa


Ripottele suolaa hiukan suikaloidulle kaalille ja rusentele kaalia käsin. 

Laita pasta tulemaan pakkauksen ohjeen mukaan. Ruokaan sopii hyvin joku tricolori-pasta, niin annokset saavat vähän väriä.

Ruskista jauheliha pannussa ja lisää sitten kaali ja freesaile vielä hetki, mutta älä ihan veltoksi. Ripottele mukaan halutessasi hiukan kivaa maustetta kuminaa. Lopuksi suolaa ja pippuroi. Sekoita mukaan valutettu pasta ja tarjoile.

No, okei, vuolin mä vähän parmesaniakin päälle. Koska sitähän se pasta aina huutaa.

Vaihtelua arkiruokaan!

Kun arkiruoasta on kyse, on avainsanana nopeus ja helppous. Kaupassa ostoksia kiireellä haaliessa tai ruoanlaittoblockin yllättäessä (tiedäthän, kun ei tuu mieleen ainuttakaan reseptiä mitä vois tehdä siihen hätään) tuntuu, että avainsana vois olla myös kyllästyminen. Tarttee uutta verta arkiruokarepertuaariin.

Tänään Lännen Median ruokatorstai -sivustoilla suurimmissa maakuntalehdissä löytyy omat  ehdotukseni pikaisiin arkiruokiin. Liputan edelleen ihan arjessa perinteisille suomalaisille kotiruoille, keitoille, kastikkeille ja laatikoille sekä nopeille wokeille
ja pikaisille pastoille.

Yläkuvan värikkään kana-vuohenjuustopannun parasta antia ovat ihanat kasvikset.

Lohipastan maustaa uudelleen fenkoli ja jugurtti.

Yhden pellin tekniikalla valmistuu uunissa makoisat kasvislantit ja hunajaglaseerattu lohi.

Ja supersuursuosikkini on naudanliha ja parsakaali pikapaistettuna. Niin yksinkertaista. Niin nopeaa. Ja absoluuttisen herkullista!

Tsekkaa siis reseptit tänään torstaina 3.3  (Aamulehti, Satakunnan Kansa, Lapin Kansa, Kainuun Sanomat ja Pohjolan Sanomat, Ilkka ja Pohjalainen sekä Turun Sanomat, Kaleva, Keskipohjanmaa, Hämeen Sanomat ja Forssan Lehti).

Herkullista arkiruokaa teidänkin perheelle!

Hashweh

Onneksi Ruokatorstai matkustaa silloin kun mä en itse voi voi.

Hesarin Ruokatorstait on taattua laatua. Ahmin ne aina saadessani Hesarin käteeni, pelkän ruokatorstain takia kun en sitä viitsi tilata. Pakko seurata paikalliset lehdet kuitenkin ensin. Eivät vielä Hesarissa kirjoittele meidän Urho11v:stä...

Onneksi Ruokatorstai julkaisee reseptikokoelmiaan myös kirjoina. Taitaapa olla  minulla ne kaikki, ennen joulua sain tämän Ruokatorstai matkustaa, jossa keskitytään Eurooppaan ja Lähi-itään. Hyviä perusreseptejä, yleensä ihanin pikku twistein. Ja aina löytyy jotakin, josta en ole kuullutkaan. To do- listalla on näin aluksi pääsyt pekoni-punasikuripasta ja talvinen tomaatti-mozzarellasalaatti sekä hashweh.

Joo en ollut kuullut minäkään...

Hashweh on perinteinen libanonilainen ruoka, vähä kuin riisi-jauhelihapyttäri. Helppo ja edullinen valmistaa, mutta kaneli, kardemumma ja neilikka tuovat ihanan intensiivisesti Lähi-idän läsnä. Tuli mieleen meidän sisarusten suosikkiarkiruoka, äitini resepti Saudi-kana. Lapsetkin söivät kun ei ollut tulisia makuja ja Maitotyttö varsinkin innostui toivomaan joka mantelinpalan löytäessään.

Hashweh
Ruokatorstai matkustaa-kirjasta
4annosta

Riisi: 
2dl riisiä
2rkl oliiviöljyä
4 dl vettä
1 tl suolaa

Lihaseos:
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 porkkanaa
4 tomaattia
400g naudan jauhelihaa
2 rkl oliiviöljyä
1 dl kuorittuja manteleita
1 dl pinjansiemeniä
1 1/2 dl sultanarusinoita
2 tl kanelia
3/4 tl jauhettua kardemummaa
1/4 tl jauhettua neilikkaa
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria

Pinnalle: Ruukku tuoretta lehtipersiljaa.

Skippasin ohjeen mukaisen riisin huuhtelemisen kylmässä vedessä ja kuullotin riisit oliiviöljyssä pari minuuttia, lisäsin veden ja suolan, kuumennin kiehuvaksi ja annoin kypsyä hiljaa kannen alla n. 10 min. Lämpä pois ja anna riisin höyrystyä vielä pari minuuttia. Sekoita haarukalla ilmavaksi.

Riisin kypsyessä, paista jauheliha kahdessa erässä mahdollisimman tummahipiäiseksi. Siirrä odottamaan.

Kuumenna pannussa oliiviöljyä. Kuullota viisi minuuttia hiennettua sipulia. Lisää pieneksi kuutioiksi leikatut porkkanat ja jatka kuullottamista vielä 5 min. Lisää hienonnettu valkosipuli ja tomaatit, joista olet poistanut kannat, siemenet ja jotka olet pikkonut pieniksi.

Rouhi manteleita hiukan pienemmäksi. Lisää seoseen mantelipalat, pinjansiemenet, rusinat, mausteet ja paistettu jauheliha. Sekoita, ota lämpö pois mutta jätä seos pannulle hautumaan.

Sekoita lopuksi riisi ja lihaseos. Hienonna päälle runsaasti tuoretta lehtipersiljaa.

Äiti, Natasisko, PikkuveliNuutti, Niko: Tää on teidän ruoka! Vai mitä?

Ruokatorstai matkustaa saatu arvostelukappaleena. Alkuvuodesta ilmestyi toinenkin opus, jossa Ruokatorstai matkustaa kaukomailla. Siitä varmaan lisää...

Joulun alla arkiruokaa

Meitä on moneksi. Itse kuulun siihen joukkoon, joka välttää jouluruokien syömistä ennen joulua kaikin voimin. Toivoo, ettei kukaan kutsu perinteiselle joululounaalle tai ettei pikkujoulun menu koostu kinkusta ja laatikoista. Haluan säästää sen oman, aika perinteisen jouluruokanautinnon aattoon. On oltava mitä odottaa.

Joulunalusviikot ovat touhuntäyteisiä, on monenmoista joulujuhlaa ja niitä pakollisia kaapinsiivouksia (not!), ja vaikka en joulustressiä suostu harteilleni ottamaankaan, ei vuorokauden tunnit meinaa riittää millään kaikkeen siihen jouluvalojen asetteluum, askarteluihin, piparkakkutaloihin ja muihin, joita oikeasti haluaisi lastensa kanssa tehdä. 

Jotta kauniisti sanottuna joskus tuntuu vähän toivottamalta. Tuntuu, että muilla on koti järjestyksessä, piparit leivottuna ja ne valotkin ripustettuna paljon ennen ensimmäistä adventtia.

Ruokapuolen kanssa mennään reseptillä helppoa, arkista, ei jouluista (no paitsi, se lipeäkala nyt tänä vuonna...). Jauheliha on aika pop raaka-aine.

Sari Spåra Sweet Food o'mine- blogista, tästä aika läheltä pohjanmaan rannikolta on ehtinyt tänä vuonna vaikka mitä. Esikoiskirja Meren maku sai seuraa vastailmestyneestä Talven maku-kirjasta. Sieltä sopivasti löytyi resepti jauhettuihin merimiespihveihin. Just sopivaa joulunalusarkiruokaa.

Jauhettu merimiespihvi

4:lle Sari Spåran Talven maku -kirjasta

400g naudan jauhelihaa

1 raastettu raaka peruna

1 keltuainen

1 dl kuohukermaa

1 tl suolaa

1/2 tl valkopippuria

Voita paistamiseen

3 suurta sipulia

1 rkl voita

10 perunaa

1 lihaliemikuutio

5 dl vettä

Suolaa maustamiseen

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. sekoita jauheliha, raastettu peruna, kerma ja mausteet taikinasta ja muotoile ohuita pihvejä. Sari ehdottaa 10 kpl, minä sain mielsestäni sopivan kokoisia 7 kpl.

Paista pannulla voissa kaunis väri molemmin puolin ja laita sivuun.

Kuori ja viipaloi sipulit. Pehmittele ne kauniin kullanruskeiksi voissa pannulla. Käytin punasipulia kun muuta ei yllättäen ollut.

Kuori ja viipaloi perunat lohkoiksi.

Voitele sopiva uunivuoka voilla (itse valitsin turhan pienen) ja lado perynat, pihvit ja sipuli kerroksittain vuokaan. Mausta kerrokset suolalla.

Kiehauta vesi ja ja sulta liemikuutio (tai fondi). Kaada liemi vuokaan (itse olisin pienellä vuuallani pärkännyt puolella määrästä-

Paista uunin keskitasossa n. 30 min, kunnes perunat kypsiä. meillä siinä meni kauemmin.

Oli kuulkaa hyvää, rehtiä kotiruokaa ja kukapa sitä voi vastustaa. Halutessaan pihvitaikinan voi maustaa tujumminkin.

Ihanan Sarin ihana Talven maku -kirja on parhaillaan juuri tälläisissä resepteissä. Suvun keittotaito on siirtynyt Sarin huomaan, perinteitä vaalitaan, mutta uusia ideoita kehitellään jatkuvasti. Meren Maku - kirjassaan Sari osoitti jo olevansa expertti villiyrttien käytössä. Uusin kirja onkin häkellyttävän suloinen kokoelma reseptejä laidasta laitaan. Se on jaettu syksyyn ja talveen ja kussakin käydään läpi erikseen kasvisruuat, kalat, kanat ja lihat ja jälkiruuat. Lisäksi kirjasta löytyy säilöntäreseptejä, makeisia ja leivontaa. Kirjasta aistii elämän, suvun ja perheen merkityksen, arjen ja juhlan vaihtelun. Sarin kauniit tekstipätkät maalaavat kuvaa meren asukkaan elämän kauneudesta ja raadollisuudesta.

Meidän Myrskylahden Sari!

Kirja on arvostelukappale kustantajalta.

JUUREKSIA vaikka muodon vuoksi!

Mä käyn henkilökohtaista juures-kasvis-salaatti-sotaa. Olen mielettömän laiska niitä tekemään ja jopa mielettömän huono ottamaan vaikka salaattia lautaselle, jossain lounaspaikassa (no, koska ne ei kyllä herätä useimmiten ruokahalua). En tiedä, koska mun nuppi tekee musta kasvistenrakastajan (koska korvienvälistähän se on oikeasti kiinni). Varsinkin kun ottaa huomioon, etten muista koska olisin syönyt jotakin muuta kuin mielettömän hyviä salaatteja, ihania kasvisruokia tai ihmetellyt kuinka vaikka punajuuri voi ollakin näin hyvää. Tai kukkakaali. Porkkana. Lanttu. Nauris. Peruna. Kaikki ihan tavalliset ja sitten vielä muut munakoisot päälle. Mähän rakastan niitä kaikkia. Tarkemmin mietittynä en kykene nimeämään ainuttakaan kasvis-juures-inhokkia.

Mutta jollei mulla ole joku tietty spesiaali resepti kattottuna tai joku muu syy minkä takia on pakko laittaa vihanneksia pöytään, omassa elämässäni niiden integroiminen jokapäiväiseen arkiruokaan tuntuu jotenkin suunnattamon vaivalloiselta. Mä kyllä yritän niin paljon, että saattaa olla itseasiassa, että oon ihan haka jo tässä, mutta nuppi ei vaan vielä anna armoa. Lisää kasvista, juuresta, salaattia!

Joskus se voi olla se piristysruiske vaikka uusi muoto. Kun on aikansa tehnyt uunissa paahdettuja juureksia kuutioina, lohkoina tai kokonaisina, yhtäkkiä niistä saakin aivan eri sävärit kun leikkaa ne vaikka parin sentin paksuisiksi lanteiksi. Musta niistä tuli todella kivoja. Ja maku- vaikkei näitä tarvitse oikeastaan edes maustaa- oli punajuurissa aivan mieletön ja lanttu oli niin makiaa kuin olis siirappisaavissa kylvetetty.

Paahdettua punajuurta ja lanttua
 4:lle lisukkeeksi

4 pienehköä punajuurta
2 lanttua (en ole vielä pienehköjä nähnyt)
2 rkl sulatettua voita
suolaa
mustapippuria myllystä

En kuorinut nättejä punajuuria, leikkaisin vain molemmista päädyistä pienet palat pois. Lantun kuorin krouvisti veitsellä. Viipaloi molemmat sitten n. 1,5 cm paksuisiksi kiekoiksi ja aseta leivinpaperin päälle uuninpellille.

Voitele kiekot sudilla sulatetulla voilla, pärjäät vähällä. Laita reilusti suolaa ja maun mukaan mustapippuria.

Paahda 220 asteessa 20-30 minuuttia, sopivaan kypsyyteen.

Nämä kun asettelee vadille ja päälle ripottelee tuoretta yrttiä ja ehkä kippoon vielä viereen smetanaa /tuorejuustoa, niin jo alkaa olla juhla-ateria. Vaikka minkä lisukkeeksi.

Meillä jättimäiset juureslantit syötiin keitettyjen kuoriperunoiden, läskisoosin, ruislimpun ja piimän kera. Oli muuten yksi tämän kuun parhaimmista aterioista. Paluu pirtin pöytään! Se taitaa olla geeneissä tuo perunat ja läskisoosi.

(Paras) Sipulikeitto kaikilla mausteilla

Sipulikeitto, ranskalainen sipulikeitto kai nimeltään virallisemmin, vie mut aina tuoksullaan ja mauillaan suoraan Alppien rinteille. Bergkäsellä kuorrutettu leipää sulkee sisäänsä herkullisen, kuuman, nyt on ihan pakko sanoa latteuden uhallakin, että sipulisen keiton. Tiedätkö, juuri sellaisen jossa et malta, et pysty kertakaikkiaan odottamaan keiton jäähtymistä syömäasteisiin vaan joka ainoa kerta poltat kielenkärkesi ensimmäisessä  lusikallisessa. Koska sitä ei vaan pysty vastustamaan.

Ja sipulikeitto on aina, ihan aina, niin vietävän kuumaa.

Sipulikeitto on hyvää kaikessa simppeliydessään, mutta varsinkin jos jääkaapissa on hävikistä herkuksi huutavia raaka-aineita vartomassa, niin voihan sitä hiukan tuunata. Pekoni ja herkkusienet eivät kai pysty mitään ruokaa pilaamaan.

Itseasiassa pekoni ei ole aivan uusi idea. Joskus parikytä vuotta sitten tavattiin käydä Iso-Hoon Martti-enon ja vaimonsa Anna-Maijan hulvattomassa seurassa vaihtelevin kokoonpanoin laskettelemassa kerran vuoteen Pyhällä. Aika pian noista matkoista muodostui varsinaisia kulinarismin ilotulituksia kun kukin vuorollaan kokkasi seurueelle illallisen. Pastoista lähtien tehtiin itse. Näin joka illalle oli luvassa herkkuillallinen mutta kokkaamisvuoro ei osunut kohdalle kuin kerran tai kaks.

Kaikki taisi lähteä sipulikeitosta. Katsoimme yksi ilta jotain tv-kokkausta, jossa tehtiin niin äärettömän herkullisen kuuloista sipulikeittoa, että sitä piti alkaa valmistaa jo seuraavana iltana. Säälikseni tuon keiton reseptiä ei ole tallella, muistan, että siihen tuli pekonia, punaviiniä ja kananmunankeltuainenkin sipulien lisäksi.

Tämä keitto haikailee hiukan tuon alkuperäisen perään.

(Paras)Sipulikeitto
6-8:lle

2rkl oliiviöljyä
3 suurta keltasipulia
3 suurta punasipulia
6 valkosipulinkynttä
mustapippuria myllystä
1 rkl kuivattua timjamia
170g pekonia
2dl tuoreita herkkusieniä
3dl punaviiniä
1,5 dl voimakasta lihalientä

1-2 annoskulhoon sopivaa maalaisleipäviipaletta/per syöjä, hyviä normikaupasta saatavia ovat esim. Pirkan esipaistettu ciapatta tai Vaasan kauraleipä, tämä vain tiedoksi niille, jotka ette asu artesaanileipomoiden läheisyydessä vaan esimerkiksi, sanotaan nyt vaikka Seinäjoella...
voita
1 dl voimakasta Bergkäseä raasteena/ syöjä, oikein hyvä valinta on Gruyere.

Lämmitä öljy ja kuullottele siinä miedolla lämmöllä suikaloituja sipuleita ja valkosipulia 20 minuuttia, kunnes ihanan pehmeitä, makeita ja kultaisia, lisää pannulle mustapippuri, timjami ja suikaloitu pekoni ja pilkotut herkkusienet ja paista edelleen noin 10 minuuttia, jotta pekoni kypsyy. Älä polta sipulia.

Kaada sipuleiden päälle punaviini ja siirrä kaikki kattilaan jossa 1,5 litraa lihalientä. Minulla oli omaa, häränhäntäliemistä keitettyä herkkua, mutta fondistakin saat maistuvaa, Keitä hiljoilleen vielä 10 minuuttia ja tarkista maku. Suolaa on varmaan tarpeeksi, kiitos liemen ja pekonin. Jos sitä on liikaa, lisää vettä. Tunnistat kyllä mausta koska keitto on valmis.

Voitele leivänviipaleet voilla. Asettele keitot uuninkestäviin annoskulhoihin, päällimmäiseksi leipä, jonka hunnutat reilulla kerroksella juustoraastetta. Kuorruta 220 asteisessa uunissa muutamia minuutteja, kunnes juusto kuplii ja näyttää kutsuvalta.

Jos ei tämä keitto ja sen viereen napattu punaviinilasillinen saa laskijan poskia punoittamaan illalla, niin sitten täytyy ottaa vielä toinen lasi punaviiniä...

The vuokaruoka. Kun on kiire tai väsy.

Tai molemmat. Ja niin pajon kun joulun läheisyys antaakin energia, on se myös aikamoinen energiasyöppö. Kun pöytään saa ruuan vähällä vaivalla ja olemattomalla aivotyöskentelyllä, saattaa se joskus olla perheenäidin pelastus. Tai parisuhteen.

Tässä yksi lempparivuoistani, jonne voi oikeastaan heittää mitä vaan. Ennen lapsia tein tätä chilitonnikalasta, nykyisin tyydyn töräyttämään oman annokseni päälle srirachaa. Pääosassa ovat peruna ja tonnikala, perunana ovat parhaita eiliset keitetyt perunat, mutta voit tehdä nämä myös kaupan lohkoperunoista. Ei mitään pitkällistä kypsytystä vaativaa, koska vuoan tulisi olla valmis max. 30 minuutissa.

Ohjeessa ei ole tarkkoja määriä, tee sen mukaan mitä sinulla on, ole luova kaappisi sisällön rajoissa (mutta älä sorru liialliseen pohdintaan eli aivotyöhön).

Nopea tonnikala-perunavuoka

1-2 prk tonnikalapaloja öjyssä tai maustekastikkeessa
keitettyjä perunoita isoina lohkoina tai pussi pakastelohkoperunoita
kirsikkatomaatteja halkaistuna
1 punasipuli puolirenkaiksi leikattuna
1 tölkki artisokansydämiä
öljyä
suolaa. pippuri, paprikaa 
juustoraastetta (tässä valion TexMex-raaste pussi)

Öljyä uunivuoka. Heittele vuokaan sekaisin kaikki ainekset (ei juustoa) ja mausta sullesi sopivaksi. Ripottele päälle juustoraaste ja anna komeuden kuumeta uunissa 175 asteessa 20-30 minuuttia.

Viereen raikas salaatti.

Yksi ongelma pois päiväjärjestyksestä.

Hannan Kookos-pinaattikeitto

Välillä keittokirjoja kahlatessa tulee sellainen olo, että kuinka mä en oo tälläistä ikinä itte keksinyt tehdä. Onhan nyt esimerkiksi aivan päivänselvää, että kookos-pinaattikeitto ei voi olla kuin aivan älyttömän hyvää. Ja niinhän se olikin; täyteläistä,  erityisen hienon makuista keittoa. Mietin vähän tehdessäni, josko tähän munanpuolikas tai uppomuna sopisi, mutta jätin sitten kuitenkin tekemättä, kun ei siitä alkuperäisessäkään reseptissä mitään puhuttu. Keittoa syötyäni osaan nyt kuvitella kyllä  munan tähän sopivan aivan kuten perinteiseenkin keittoon.

Parina viime viikkona on posti tuonut ihanan pinon syksyn uutuuskeittokirjoja, onko mikään ihanampaa kuin käpertyä sohvan nurkkaan tutkailemaan painotuoretta kirjaa, suunnittelemaan tulevia kokkauksia ja makustelemaan reseptejä, kauniita kuvia ihastellen?  

Hanna Sumari & Pienet suuret reseptit -kirjasta löytyy hyväntuulisia, nopeasti toteutettavia reseptejä, ihan arkeen. Raaka-aineet löytyvät lähikaupasta ja ruoka on "arki-järki-terveellistä", eli paljon vihanneksia vähän rasvaa ja perus lihaa, kanaa ja kalaa. Ihanan mutkatonta ruuanlaittoa. Hanna kertoo 30 vuoden kotikokkaamisen jälkeen kyllästyneensä aina samojen ruokien laittamiseen. Kokkauksen ilon ja uusien makujen löytäminen ovat olleetkin Hannan reseptien ohjenuorina.

Kirjan kuvat ja taitto ovat Hannan tyttären Kirsikka Simbergin ja puolisonsa Tuukka Koiviston käsialaa. Taitto-teknisistä asioista en mitään ymmärrä sen enempää kuin kuka tahansa lukijakaan; Kirja onnistuu tuottamaan lukijalleen myös esteettisen elämyksen, se on tyylikäs, olematta kosiskeleva. Kuvia tutkin aina tavattoman tarkasti, vinkkejä omaankin kuvaukseeni etsien, enkä  sano tätä valokuvaajan roolissa, koska en missään nimessä sellainen ole, mutta välillä vierastin osan kuvista tummaa rakeisuutta. Kirja tuo visuaalisesti mieleen Tomi Björckin Huippukokin kotiruokaa ja Sikke Sumarin & Mirja von Knorringin Löytöretkeltä lautaselle-kirjat, niissä löytyy kaikista samaa  tummuutta.

Parmesaanilohi ja pähkinäiset kanaschnitzelit, sitruunakiisseli, ne ainakin tuli merkittyä heti tulevien päivien kokkauksiksi. Sitten lainaan kirjan äitilleni ja katson mihin hän tarttuu. 

Mutta nyt oiva kookos-pinaattikeitto kirjasta. Kirjan reseptissä kuulutettiin 1kg (tuoretta) pinaattia, mikä kuulosti aikamoiselta määrältä, ainakin jos haet pinaatin lähikaupasta, meidän kaupan rasiat kun painavat 70g. Voiskohan tässä olla kyseessä 100g? No oli miten oli, minä nyt ostin yhden rasian ja sitten kävin hakemassa kasvimaalta vielä saman verran syyspakkasista selvinneitä mangoldin lehtiä.

Kookos-pinaattikeitto / Hanna Sumari & Pienet suuret reseptit

1 sipuli hienonnettuna
1 iso valkosipulinkynsi viipaleina
3 rkl oliiviöljyä
1kg pinaattia (minä laitoin kuitenkin vain n. 200g ja puolet mangoldia)
1/2 tl juustokuminaa
5 dl kasvislientä fondista
4 dl kookosmaitoa
 mustapippuria

Hauduta sipuli ja valkosipuli öljyssä läpikuultavaksi. Lisää pinaatti pienissä erissä ja sekoittele kunnes pinaatti on pehmennyt tummanvihreäksi. Hauduta matalalla lämmöllä viitisen minuuttia. Kaada pulet kasviliemestä ja haudutettu pinaatti tehosekoittimeen ja aja sileäksi, kaada takaisin kattilaan. Lisää juustokumina, loput kasvisliemestä ja kookosmaito. Kuumenna ja mausta mustapippurilla. 

Kiitos Hanna hienosta panoksesta keittokirja-genreen.  Lahjaksi ostaisin tämän aikuiselle, juurikin normien arkiruokien pyörittämiseen kyllästyneille perheellisille ainakin jos lapsesi ovat ennakkoluulotonta sorttia (toisin kuin meillä) tai kiireisille ura-ihmisille, jotka arvostavat kotona tehtyä  tehtyä ruokaa, haluavat suoriutua kuitenkin ruuanlaitosta nopeasti, mutta etsivät uudistusta vanhaan tuttuun. Äsh, mitä tämä tälläinen luokittelu nyt taas on multa?  Kyllä tämä sopii ihan kaikille, jotka arvostavat hyvää ruokaa.

"Itse tehty ruoka on ilo".

Kirja saatu arvostelukappaleena

Monta tietä nakkikeittoon

Nakkikeitto resepti. Onkohan kukaan sellaista vailla? Ihan sitä tavanomaista arkista nakkikeittoa ilman turhia twistejä ja toiselle tasolle nostamisia?

Välillä tulee uskonpuute, että minkälaisia reseptejä blogini seuraajat tai satunnaiset googlaajat kaipaavat? Erikoista, eksotiikkaa, edullista, lihatonta, riistaista, luomua, perinteistä, innovatiivista, gourmeeta, nopeaa, helppoa, vai mitä? Tyylilleni uskollisesti olen varmaan kaikki tyylilajit kokeillut hyvällä tai heikommalla menestyksellä. Kaikista vaikeimpia ovat itse asiassa juuri ne tavalliset suomalaiset arkiruuat, ne jotka kokkaan kotona selkärangasta, ilman muuta reseptiikkaa kuin  äitien ketju suoraan ylenevässä polvessa. Tarvitaanko nakkikeittoon reseptiä?

Ehkä monikaan ei tarvitse, mutta jos löytyy yksikin nakkikeittotaidoton, joka nostalgioissaan ja nyt niin trendikkäässä taviksen kaipuussaan ilahtuu nakkikeittoreseptistä, niin ollos hyvä, täältä pesee. Sen verta olen velkaa suomalaiselle arkiruokakulttuurille.

Tietenkään asia ei ole aivan niin yksinkertainen. Kuka kutenkin keittonsa keittää. Meidän nykyarkipäivienpelastus on kaupan pakastealtaan keittoperuna ja -vihannespussi, josta saa aikaan  kelpo nakkikeiton pelkällä nakin pilkkomisen vaivalla.
Kun sitten lähdetään perunoiden kuorimisen linjalle, aukeaa myös lähes ehtymättömät yhdistelmämahdollisuudet juureksista ja kasviksista. Tai eri yrteillä. Ja varmaan monella on joku salainen aines joka on saatava mukaan. Kaikkea voi soveltaa, lisätä ja jättää pois, ehkä ne nakit nyt kannattaa kuitenkin pitää.

Omasta mielestäni nakkikeittoon kuuluu nimiraaka-aineen lisäksi  peruna, porkkana ja sipuli. Sipulinkin kanssa olen joutunut kompromissitilanteeseen kun IsoHoo on näin myöhäisemmällä iällä huomannut olevansa allerginen KEITETYLLE sipulille. Nyttemmin olen keksinyt sen kuivasipulimaustejauheen, jota lisäämällä saan tuotua keittoon ehdottoman pakollisen sipulin maun ilman veteliä sipulisoiroja. Lanttu ja juuriselleri ovat keitossa tosi hyviä lisiä, mutta niitä ei välttämättä ole ainakaan itselle aina kotona. Tällä kertaa kotona oli pieni pala kaalta, se sopii keittoon mainiosti.

NAKKIKEITTO
4:lle tosinälkäiselle tai sitten 6:lle...

n. 1/2 kg lempinakkejasi
6-8 keskikokoista perunaa
3 porkkanaa
(pala kaalinpäästä)
1 rkl sipulijauhetta
1 lihaliemifondi tai -kuutio
4 maustepippuria
vettä
persiljaa

Kuori ja lohko perunat 4 osaan. Kuori ja paloittele porkkanat lanteiksi. Suikaloi kaali. Kuumenna 1 l  vettä kattilassa ja lisää kattilaan perunat, porkkana, lihaliemifondi, kaali, sipulijauhe ja maustepippurit. Lisää tarvittaessa vettä niin, että keitto näyttää sopivan keittomaiselta. Anna kiehua hiljalleen kypsäksi, n. 15 min. palojen koosta riippuen.

Sillä välin paloittele nakit ja ruskista ne halutessasi paistinpannulla. Lisää keittoon kypsymisen loppuvaiheella. Maista onko keitossa hyvä suola ja lisää tarvittaessa, mausta vielä silputulla persiljalla.

Nakkikeitto maistuu yleensä koko perheelle. Se on myös mainio kökkä- eli talkooruoka vaikka muuttoporukalle. Juuston ja ruisleivän kanssa mahat täyttyvät varmasti.

Eikä se nyt niin tarkkaa ole paljonko mitäkin laittaa. Mutta tässä vähän osviittaa. Eli huono resepti. Mutta hyvää nakkikeittoa!

Lihapullat näinkin (mustatorvisienijuustolevitteellä)

Lihapullista on kirjoitettu kokonaisia keittokirjoja. Lihapullaksi kutsuttavia taidetaan tehdä ihan joka maailman kolkassa, joskus ne voivat olla myös lihattomia, kuten falafel-pullat, jotka tehdään kikherneistä. Minä hahmotan ne kumminkin lihapulliksi, vaikka tämmöinen outo maailmankatsomus saattaakin teitä hämmentää ja jopa asettaa kyseenalaiseksi aivoimpulssieni kytkennät. Hahmotus lienee peräisin Saudeista, jossa nuoruuteni herkkua olivat ihanista ihanimmat falafel-leivät. Vasta kymmenkunta vuotta myöhemmin tajusin, etteivät nuo ihanat lihapullat sisältäneet mitään lihaksi tituleerattavaa.

Tämä paljastus saattaa tietysti myös laittaa kyseenalaiseen valoon aivoimpulssieni kytkennät.

Jääkaapissa 800g naudan paistijauhelihaa ja vähän sitä sun tätä. Lapset tykkää lihapullista. Ainakin tavallisista. Ei tulisista.

Ihan pieni ongelma.

Mä osaan tehdä myös mauttomia lihapullia. Onnistumisprosentti on on jopa harmillisen suuri. Vanha konsti sipulikeittopussin lisäämisestä taikinaan on yleensä takuuvarma pelastus, mutta koska olen ruokabloggaaja en osta valmiita sipulikeittopusseja. (Onneksi en ole Pinokkio, sillä nenä olisi juuri rävähtänyt kipeästi keskelle näyttöä.)

Mitä maunantajaa jääkaapista löytyy?

Löytyy n. dl verran ranskankermaa ja - haa - Silvan mustatorvisienijuustolevite rasia.

Ei muuta kun hommiin.

Lihapullat juustolevitteellä (Mustatorvisieni)

800g naudan jauhelihaa
Silva mustatorvisieni juustoleviterasia 150g
1 dl ranskankermaa
1 dl maitoa
2 vaaleaa, kuivahtanutta leipäsiivua raastettuna
1 iso muna
2 rkl sipulijauhetta
1 tl suolaa
1 tl valkosipulijauhetta
1 rkl kuivattua basilikaa
1/2 tl valkopippuria

Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi taikinaksi, itse tykkään sekoittaa lihapullataikinan käsin. Anna taikinan vakiintua 10 min.

Leivo taikinasta kostutetuin käsin tasakokoisia lihapullia ja aseta ne leivinpaperin päälle uuninpellille. Minä teen pääsääntöisesti aina lihapullani uunissa; a) ei paistokäryä b) nopeaa ja helppoa c) hitusen rasvattomampia kuin voissa kieritetyt, mutta silti mielestäni yhtä hyviä d) mä saa kumminkaan tehtyä paistinpannulla pyöreitä e) niin on meillä aina tehty (=mumma ja äiti).

200 astetta ja 20 minuuttia. Paitsi jos teet minipullia niin ehkä vähemmän. Tai mega niin sitten enemmän. 

Tääkin on niin matematiikkaa. Isä oli oikeassa kun yritti (turhaan) korostaa matematiikan tärkeyttä mulle kouluaikoina. 

Mutta Urho10v:n sanoin "Liian myöhäistä". *

Lihapullat on valmiita."Kuinka monta lihapullaa näet kuvassa?"

*Urhon kuuluisat sanat ovat Urhon ehkä  3v suusta jääneet meille legendaarisiksi. Ne kuuluu myös lausua tietyllä tavalla, hyvin pitkään venyttäen ja samalla huokaisten masentuneesti. Alkuperäisesitys mökkireissulta, jossa ulkowc ja Urho herätti minut yläkerrasta kukonlaulun aikaa : "Äiti, mua kakkattaa". Urho lähti pyjamissaan rappusia alas ja minä jäin vielä etsimään laukusta peppupyyhkeitä, että saadaan miehelle puhdas takamus. Vannon että kesti korkeintaan minuutin. Rappusten alapäässä kohtasin pienen miehen  hartiat masentuneesti lysyssä ja pyjamahousujen haarus raskaasti roikkuen. "Äiti, liian myöhäistä..."

Silvan  gourmetjuustolevite saatu testattavaksi valmistajalta.