About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

perjantai 26. helmikuuta 2016

PULLA. EI MULLA MUUTA.



Pullantuoksu. Sen pehmeys, sen tuoreus, sen lämpö, sen MAKU.
Sen maku yhdessä kylmän maitolasillisen kanssa. Pullaa syödessä voi olla ainoastaan onnellinen. 

Pulla on zen. Pulla on Yoda. Pulla on pala taivasta. Pala pullaa on taivas. Pulla on hirsimökki ja leivinuuni. Pulla on mumman syli kun lapsenposki painautuu vasten vähän jauhoista kaatia. 

(Ei, en tietääkseni ole syönyt mitään sieniä tänään).



Korvapuustit on ehkä parasta mitä tiedän. Osaan tehdä hyviä. Ja kauniita. Mumma opetti, että puusti pitää painaa kahdella sormella lyttyyn ihan pohjaan asti. Ja jos toisinaan tuleekin susirumia, niin nekin on silti hyviä.

Joskus voi vähän leikkiä. Tehdä vähä kuin bostonia tai ymmyrkäistä nyhtöpullaa. Siitä on herkullista repäistä käsin pala. Repäistä toinenkin, jos ensimmäinen oli liian pieni (ainahan se on).
Ei unohdeta taikinasta kardemummaa, ei välistä kanelia, mutta tehdään täytteestä pikkuusen erilaanen.



Resepti tähän mun nyhtöpullaan löytyy  Apetinan sivuilta. Vinkiksi vaan, että jos seuraavalla kerralla tekisit vaihteeksi vaikka tätä.

Yhteistyössä Apetina.com



12 kommenttia:

  1. Oodi pullalle :) minullakin on tulossa pullapostaus. Ihan vain siksi, että pulla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No pulla ei kyllä erityisiä syitä kaipaa. Siksi että pulla. <3

      Poista
  2. Ihanan pehmoisen näköinen pulla <3 :)

    VastaaPoista
  3. Mun piti sanoa, että pulla on parasta, mutta Anne ehtikin jo. Mutta sanon silti, pulla on parasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pulla on parasta! Ei sitä voi liian montaa kertaa sanoa!

      Poista
  4. Tuo on kumma juttu. Jokainen pullaa leipova saa omanmakuisen lopputuloksen, vaikka aineet olisivat tismalleen samat. Terkuin Mimma-täti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...Meirän suvus pakkaa kyllä tulemaan aina hyvää....mutta totta on. Äitin pulla maistuu kyllä eriltä kun omani.

      Poista
  5. Aaltoja kaikille pulla leipoville äideille!

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista