Vaihto-oppilaana
Ameriikan kultamailla ollessani minulla oli ensimmäisessä perheessäni sangen
erikoinen äiti. Tai kukaties, ehkä se erikoinen olin minä. Joka tapauksessa,
kulttuurit kalahtivat yhteen kovalla kolinalla. Kiltti tyttö olin toki, emme me
koskaan riidelleet, vaikka silmiä teki mieli joskus pyöritellä äidin
edesottamuksille. Äidillä oli punertava papiljottikampaus ja ellei sitä ehditty
laittaa, saattoi päähän pistää kirkkoreissun ajaksi myös peruukin. Joustavia
teryleenihousuja löytyi kaikissa väreissä. Äiti ei käynyt töissä, taisi
työkseen suunnitella minulle koulupäivän jälkeisiä askarelistoja. Päälle
liimatuin kaikista äidin ominaisuuksista oli kuitenkin hänen äänensä, tai
pikemmin puhetyylinsä. Se oli silkkaa, paksua, marilynmäistä hunajaa.
Tilanteessa kuin tilanteessa. Kuinka puhelimeen voi vastata ”hello-o?” niin
silkan siirappisesti?
Äiti oli siis samainen,
joka pani minut kuorimaan pickup truck -lavallisen porkkanoita ja joka aina
shoppailureissulla käytti tuota hunajaista ääntään lausuen ”I think everyone is
going to pay for their own lunch today…” Erikoisinta minulle oli ehkä
sunnuntain kuponkisulkeiset kun lehdistä leikattiin kauppareissua varten
juhlavan paksu nippu erilaisia alennuskuponkeja. TG tämä tapa ei ole levinnyt
Suomeen. Tai laskujen maksaminen shekillä lähettäen niitä kirjekuorissa pitkin
osavaltioita. Se oli kieltämättä kätevää, että postipoika otti mukaansa myös
laatikkoon jätetyt postitettavat kirjeet, kunhan muisti nostaa sen lipun
merkiksi postilaatikkoon.
Ja sitten olivat kaupan
no name brands. Ne olivat aina mustavalkoisissa pakkauksissa, ilman
tuotemerkkejä (oikeastaan aika tyylikkäitä) ja edullisia. Niitä meidän perhe
osti. Ikävintä silloin oli, että ne eivät useinkaan olleet aitoja asioita vaan
vaikkapa imitation cheese product tai butter like product. Kuinka kukaan voi ostaa – edullisestikaan –
imitaatiojuustosiivuja?
Nuo traumaattiset
kokemukset käsiteltiin nuoruuden innolla mappiin öö. (Ja disclaimer: Kaikki amerikkalaiset perheet eivät varmasti olleet
edellä kuvatun kaltaisia.) Sieltä ne eivät ole yhtään hankaloittaneet
suhdettani Pirkka-tuotteisiin, joihin on kehittynyt varsin lämmin suhde, niin
kuin kai monelle meistä. Pirkka-tuotteen ostaessa tietää saavansa laadukasta
järjelliseen hintaan. Ja joo, oikeaa juustoa.
Tiesittekö, että Pirkka
on matkannut meidän kanssamme jo 30 vuotta? Nimi ja sanoma on niin tuttu, että
melkein tekisi mieli sanoa mainosjinglejen sekoittumisen uhallakin, että mitä
meillä oli ennen Pirkkaa?
Pirkka ei ole mulle
pelkästään tuotemerkkiperhe. Ensiksi ajattelen aina lehtiä, joiden resepti-osiot
luetaan tarkkaan. Niistä on jäänyt monta reseptiä repertuaariin ja yleensä
kokeiltavaa löytyy joka numerosta. Nykyisin kiinnitän huomiota myös
herkullisiin ruokakuviin ja stailaukseen. Pirkka ja K-ruoka-lehti ovat ihan
parhaita kotimaisia ruokalehtiä! Jossain vaiheessa elämää aloin skippaamaan
Apu-lehden vitsipalstan vaan Niksi-Pirkkaan ei koskaan kyllästy. Toisinaan niksit ovat aivan oikeasti
nerokkaita ja toisinaan ei, mutta silloinkin ne ovat yleensä aina viihdyttäviä.
Että joku oikeasti…? (…ripustaa teepussin kuivauskaapin alaritilään roikkumaan
jotta voi dipata sitä kupilliseen –ja toiseen ja kolmanteen – kuumaa vettä. Tai
käyttää pitkillä ajomatkoilla pelkääjän paikalla torkkuessa sukkahousuja
sitomaan pään otsanauhan tapaan niskatukeen. Ei pääse pilkkimään, ei heilumaan
eikä niska kipeydy.)
No, te haluatte
palavaksenne tietenkin tietää nyt mikä on mun suosikki Pirkka-tuote. Monesta, niin monesta tykkään vaan yksi on
ylitse muiden: Pirkka ciabatta esipaistettu italialainen maalaisleipä.
Jos et asu missään
herkkuleipomoiden äärellä eikä oman leivän leipominenkaan tuota takuuvarmoja
herkkutuloksia, käänny vaan Pirkka ciabattan puoleen. Niissä on pitkä päiväys,
joten muutama voi aina olla varastossa odottamassa kun illan salaatti tai
keitto kaipaa tuoretta rapeakuorista leipää. Hinta on just alle euron. Usein ciabatta pelastaa myös viikonlopun
aamiaisen luksukseksi. Luksukseen kun kuuluu uunituore leipä. Ja ihan ehdoton ciabatta on juhlissa. Meillä
on aina lämpöisen tuoretta rapeakuorista maalaisleipää tarjolla kaikissa
pidoissa. Ja tästä ottakaa te vinkki; se on nimittäin piste iin päälle missä
tahansa pitopöydässä, tuore leipä. Enkä aina ole edes kertonut, etten se minä
ollut, se oli Pirkka. Onko se valehtelua jos tyytyy vain hymyilemään kun joku
kommentoi: ”Sä oot taas leiponu niin ihanaa leipää?” Hei ja paistotuoksu tulee
taloon myös, toisin kuin muualta rahdatussa leivässä. Jos olen intaantunut
tekemään turhaneksoottista ruokaa, ovat lapset täyttäneet mahansa voilla ja
leivällä (en ole varma onko tämä bonus?).
Jos leipää jää tähteeksi,
se on just oikeanlaista bruschettoihin seuraavana
päivänä.
Niistä onnistuu mainiosti
myös tuollaiset kasari-lämppärit. Sellaiset aidon tavalliset joista Amerikan
herkkujen keskellä joskus haaveilin.
Kasarilämppärit (Pirkka 30v. kunniaksi vaikka kokonaan Pirkka-tuotteista)
1 Pirkka ciabatta
paistettuna
kinkkua tai tonnikalaa
ananasta
tomaattia
juustoraastetta
voita
2 munaa
paprikajauhetta
Halkaise Pirkka ciabatta
pituussuunnassa. Voitele molemmat puolet voilla. Asettele päälle kinkunsiivut
tai tonnikala, kuutioituja tomaatteja ja ananasrenkaat. Sekoita rikotut
kananmunat juustoraasteeseen ja mausta paprikajauheella (myös loraus sinappia
on kiva). Kaada juustokuorrute leivänpuolikkaiden päälle. Kuorruta uunissa 200
asteessa kunnes juusto kuplii iloisesti. Leikkaa annospaloihin ja tarjoile.
Kaupallisessa yhteistyössä K-ruoan kanssa
Mun mielestä ananaksella ei ole muuta funktiota, että saat polttaa kielen 200c ananaksella.
VastaaPoistaNo mäkään en voi sietää esim pizzassa. Mutta lämppärit olikin jo ennen pizzaa ja joskus ananas vaan on!
PoistaBtw se on ciaBatta! Hyvän näköisiä leipiä :)
VastaaPoistaNo niin todellakin on!!! :) Kuinkas mä nyt oon näin sekoollu. Korjataan asia.
Poista