Pages

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Lämmintä leipää




Vaihto-oppilaana Ameriikan kultamailla ollessani minulla oli ensimmäisessä perheessäni sangen erikoinen äiti. Tai kukaties, ehkä se erikoinen olin minä. Joka tapauksessa, kulttuurit kalahtivat yhteen kovalla kolinalla. Kiltti tyttö olin toki, emme me koskaan riidelleet, vaikka silmiä teki mieli joskus pyöritellä äidin edesottamuksille. Äidillä oli punertava papiljottikampaus ja ellei sitä ehditty laittaa, saattoi päähän pistää kirkkoreissun ajaksi myös peruukin. Joustavia teryleenihousuja löytyi kaikissa väreissä. Äiti ei käynyt töissä, taisi työkseen suunnitella minulle koulupäivän jälkeisiä askarelistoja. Päälle liimatuin kaikista äidin ominaisuuksista oli kuitenkin hänen äänensä, tai pikemmin puhetyylinsä. Se oli silkkaa, paksua, marilynmäistä hunajaa. Tilanteessa kuin tilanteessa. Kuinka puhelimeen voi vastata ”hello-o?” niin silkan siirappisesti?

Äiti oli siis samainen, joka pani minut kuorimaan pickup truck -lavallisen porkkanoita ja joka aina shoppailureissulla käytti tuota hunajaista ääntään lausuen ”I think everyone is going to pay for their own lunch today…” Erikoisinta minulle oli ehkä sunnuntain kuponkisulkeiset kun lehdistä leikattiin kauppareissua varten juhlavan paksu nippu erilaisia alennuskuponkeja. TG tämä tapa ei ole levinnyt Suomeen. Tai laskujen maksaminen shekillä lähettäen niitä kirjekuorissa pitkin osavaltioita. Se oli kieltämättä kätevää, että postipoika otti mukaansa myös laatikkoon jätetyt postitettavat kirjeet, kunhan muisti nostaa sen lipun merkiksi postilaatikkoon.

Ja sitten olivat kaupan no name brands. Ne olivat aina mustavalkoisissa pakkauksissa, ilman tuotemerkkejä (oikeastaan aika tyylikkäitä) ja edullisia. Niitä meidän perhe osti. Ikävintä silloin oli, että ne eivät useinkaan olleet aitoja asioita vaan vaikkapa imitation cheese product tai butter like product.  Kuinka kukaan voi ostaa – edullisestikaan – ­ imitaatiojuustosiivuja?

Nuo traumaattiset kokemukset käsiteltiin nuoruuden innolla mappiin öö. (Ja disclaimer: Kaikki amerikkalaiset perheet eivät varmasti olleet edellä kuvatun kaltaisia.) Sieltä ne eivät ole yhtään hankaloittaneet suhdettani Pirkka-tuotteisiin, joihin on kehittynyt varsin lämmin suhde, niin kuin kai monelle meistä. Pirkka-tuotteen ostaessa tietää saavansa laadukasta järjelliseen hintaan. Ja joo, oikeaa juustoa.

Tiesittekö, että Pirkka on matkannut meidän kanssamme jo 30 vuotta? Nimi ja sanoma on niin tuttu, että melkein tekisi mieli sanoa mainosjinglejen sekoittumisen uhallakin, että mitä meillä oli ennen Pirkkaa?

Pirkka ei ole mulle pelkästään tuotemerkkiperhe. Ensiksi ajattelen aina lehtiä, joiden resepti-osiot luetaan tarkkaan. Niistä on jäänyt monta reseptiä repertuaariin ja yleensä kokeiltavaa löytyy joka numerosta. Nykyisin kiinnitän huomiota myös herkullisiin ruokakuviin ja stailaukseen. Pirkka ja K-ruoka-lehti ovat ihan parhaita kotimaisia ruokalehtiä! Jossain vaiheessa elämää aloin skippaamaan Apu-lehden vitsipalstan vaan Niksi-Pirkkaan ei koskaan kyllästy.  Toisinaan niksit ovat aivan oikeasti nerokkaita ja toisinaan ei, mutta silloinkin ne ovat yleensä aina viihdyttäviä. Että joku oikeasti…? (…ripustaa teepussin kuivauskaapin alaritilään roikkumaan jotta voi dipata sitä kupilliseen –ja toiseen ja kolmanteen – kuumaa vettä. Tai käyttää pitkillä ajomatkoilla pelkääjän paikalla torkkuessa sukkahousuja sitomaan pään otsanauhan tapaan niskatukeen. Ei pääse pilkkimään, ei heilumaan eikä niska kipeydy.)

No, te haluatte palavaksenne tietenkin tietää nyt mikä on mun suosikki Pirkka-tuote.  Monesta, niin monesta tykkään vaan yksi on ylitse muiden: Pirkka ciabatta esipaistettu italialainen maalaisleipä.


Jos et asu missään herkkuleipomoiden äärellä eikä oman leivän leipominenkaan tuota takuuvarmoja herkkutuloksia, käänny vaan Pirkka ciabattan puoleen. Niissä on pitkä päiväys, joten muutama voi aina olla varastossa odottamassa kun illan salaatti tai keitto kaipaa tuoretta rapeakuorista leipää. Hinta on just alle euron.  Usein ciabatta pelastaa myös viikonlopun aamiaisen luksukseksi. Luksukseen kun kuuluu uunituore leipä.  Ja ihan ehdoton ciabatta on juhlissa. Meillä on aina lämpöisen tuoretta rapeakuorista maalaisleipää tarjolla kaikissa pidoissa. Ja tästä ottakaa te vinkki; se on nimittäin piste iin päälle missä tahansa pitopöydässä, tuore leipä. Enkä aina ole edes kertonut, etten se minä ollut, se oli Pirkka. Onko se valehtelua jos tyytyy vain hymyilemään kun joku kommentoi: ”Sä oot taas leiponu niin ihanaa leipää?” Hei ja paistotuoksu tulee taloon myös, toisin kuin muualta rahdatussa leivässä. Jos olen intaantunut tekemään turhaneksoottista ruokaa, ovat lapset täyttäneet mahansa voilla ja leivällä (en ole varma onko tämä bonus?).

Jos leipää jää tähteeksi, se on just oikeanlaista bruschettoihin  seuraavana päivänä.
Niistä onnistuu mainiosti myös tuollaiset kasari-lämppärit. Sellaiset aidon tavalliset joista Amerikan herkkujen keskellä joskus haaveilin.





Kasarilämppärit (Pirkka 30v. kunniaksi vaikka kokonaan Pirkka-tuotteista)

1 Pirkka ciabatta paistettuna
kinkkua tai tonnikalaa
ananasta
tomaattia
juustoraastetta
voita
2 munaa
paprikajauhetta

Halkaise Pirkka ciabatta pituussuunnassa. Voitele molemmat puolet voilla. Asettele päälle kinkunsiivut tai tonnikala, kuutioituja tomaatteja ja ananasrenkaat. Sekoita rikotut kananmunat juustoraasteeseen ja mausta paprikajauheella (myös loraus sinappia on kiva). Kaada juustokuorrute leivänpuolikkaiden päälle. Kuorruta uunissa 200 asteessa kunnes juusto kuplii iloisesti. Leikkaa annospaloihin ja tarjoile.



Kaupallisessa yhteistyössä K-ruoan kanssa

4 kommenttia:

  1. Mun mielestä ananaksella ei ole muuta funktiota, että saat polttaa kielen 200c ananaksella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mäkään en voi sietää esim pizzassa. Mutta lämppärit olikin jo ennen pizzaa ja joskus ananas vaan on!

      Poista
  2. Btw se on ciaBatta! Hyvän näköisiä leipiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin todellakin on!!! :) Kuinkas mä nyt oon näin sekoollu. Korjataan asia.

      Poista