Martsipaanikiisseli vatuilla

Oikeasti tämä on mesiangervo-maissikiisseli tai maitokiisseli, miten vain. Halusin aloittaa mesiangervokokkailut jollakin superyksinkertaisella, jossa mesiangervon ihanan mantelinen maku uutetaan maitoon, silloin ei voi mikään mennä vikaan.

Eikä mennytkään, ihana paksu ja mantelinen kiisseli suli suuhun tuoreiden vadelmien kanssa. Ja mielikuvitus lähti lentoon kohti uusia reseptejä.

Mesiangervokiisseli vadelmien kera
4:lle

6 dl kulutusmaitoa + hiukan lisää
1 rkl kuivattua mesiangervoa tai pikkutukku tuoretta
1/2 dl sokeria
3/4 dl maissijauhoja (tärkkelystä)
3-4 dl vadelmia


Sekoita mielellään pinnoitetussa kattilassa, maito, sokeri ja mesiangervo. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä hiljaa 10 min koko ajan sekoittaen. Siivilöi mesiangervo pois maidosta. Laita maito takaisin kattilaan.

Sekoita maissitärkkelykseen niin paljon maitoa, että saat juoksevan nesteen. Kaada maissi ohuena nauhana maidon joukkoon koko ajan sekoittaen ja keitä sekoittaen miedolla lämmöllä muutama minuutti.

Kaada annoskulhoihin. ripottele hiukan sokeria päälle kuorruttumisen ehkäisyksi ja laita viileään jäähtymään. Ennen tarjoilua jaa kippoihin tuoreet vadelmat.

Mikä mantelikiisseli. Hieno maku. Voi olla, että vähempikin mesiangervo riittää, mutta ei ollut mielestäni liikaa tämäkään.

Ja Maitotyttö tietysti tarkisti nuuhkaisten, että kiisseli varmasti tuoksui martsipaanilta.

Ja tuoksuihan se.

Katujuhlatunnelmaa - Straight from Dallas

Tämän vuoden katujuhlien teemana oli Dallas. Tunnarimusiikin soidessa  tehdään vielä viimeisiä valmisteluja. Minä kyllä olin toisaalla.

Taistelin omalla terassilla 8kg kanssa ribsejä. Ne olivat 3 tuntia uunissa ennen grillausta, mutta olen minä nyt paljon parempiakin syönyt.

Ilma helli meitä ehkä kesän kauneimmalla illalla. Me syötiin, kisailtiin, katsottiin lasten tramppaesityksiä, opeteltiin rivitanssia, naurettiin ja juteltiin. Isäntäpari oli miettiny kattaukset ja muut vimpan päälle. Kameraan tallentui kuvia hyvin epätasapuolisesti. J.R:stä eli kotoisesti Jormastakaan ei yhtään kuvaa. 

Mutta tästä pääsette tunnelmaan:

Bootsit ja hame stemmaa tietenkin.

  

Eikä hymy hyydy.

Farm hand grillasi loisto hampurilaiset.

Kaikki yksityiskohtia myöten kunnossa.

Lasten pöytä

 Kadun Cowboyt.

Wisteria Lanen Täydelliset Nelosvaltauksen naiset

Misut jonossa. Ja yksi emäntä. Tämän kuvan piti ottaa kyllä niin, että BOOTSIT näkyy!

 Itsetehdyt hampurilaiset omilla täytteillä ja cole slaw olivat niin hyviä. Ai niin ja sitten oli ribsejäkin. 

Juhlat on aina tosi tärkeät ja odotetut kadun lapsille. Maitotyttö puhui jo viikkoja, että saa valvoa yhtä kauan kuin äiti. 11.30 p.m vein ihan nihkeän hikisen tytön suihkuun ja nukkumaan. Ja onnellisen.

Illan kauneimpana parina palkittiin teemajuhlien  todellinen Dallas-vaimolook ja hänen ilmiselvä countrylaulaja-miehensä.

Palkinnon olisi voinut antaa myös ihanasta juustokakusta.

Kiitos kun oli mukavaa! Ensi vuonna 10-vuotisjuhlat!

Mesiangervo

Mesiangervo tuntuu kasvavan nyt kaikkialla. Viereinen laskettelurinne on täpösen täynnä tuota pitkäsatoista kukkaa. Mesiangervoa voi nimittäin kerätä kesä-, heinä- ja elokuun. Voiko kiitollisempaa kasvia enää olla? 

Viime vuonna en tuntenut vielä koko kukkaa. Paitsi nimen  ja että sitä käytettiin huippukokkien hortoiluresepteissä ja Sillä Sipulin Merituulen mazariineissa Merituuli, en löydä reseptiä? Mutta en minä oikein todella tiennyt miltä se edes maistuu.

Sami ei pannee pahakseen, että kirja on kuvattu mesiangervopedillä....

Tämän vuosikymmenen yksi hienoimmista trendeistä on luonnossa kasvavien villiyrttien kerääminen ja hyötykäyttö. Oman kasvituntemukseni voin kiteyttää oppiin , että niittyleinikki on myrkyllinen, muuten olen ollut , niin maalaistyttö kuin olenkin, aika hukassa kasvien kanssa. Viime vuodet olen kuitenkin kovasti seurannut hortoilua, lukenut reseptejä ja kaihonnut mielessäni, että kyllä minäkin. Keväällä sain arvostelukappaleen Suomen villiyrttikurko Sami Talbergin Villiyrtti keittokirjasta. olen valehtelematta lukenut sen 5 kertaa kannesta kanteen ihmetellen ja hämmästellen ja toivottavasti joka lukukerralla myös jonkun tiedonmurun tallentaneenakin. Kirjassa  esitellään 75 villikasvia, jokainen myös reseptin kera. Kuvat ovat hyvät ja tieotomäärä huikea. Lupasin itselleni joka kesä opetella tunnistamaan ja hyödyntämään pari villikasvia ( ja ystäväni Suolaa&hunajaa Jonna keväällä jossakin minua haastoikin hortoilun pariin? Hortoiluksia kutsutaan siis villikasvien metsästystä). Mutta koska kesä menee ja minä olen hidas, niin nyt vasta pääsin mesiangervon kimppuun.

Mesiangervo kasvaa rantaniityillä ja pensaikoissa, kosteilla niityillä ja vaikka siis laskettelurinteessä, joka sekin oli tosi kostea. Se on korkeana kasvina helppo tunnistaa (0,5-1,2m) Kukat ovat tuoreena kermanvalkoista höytyvää ja itse keräsin kukinnot vain vartta sormieni välissä vetäen, varsia ei siis tarvitse katkoa. 

p

Ja se iiihana tuoksu! Martsipaani! huudahti Maitotyttö ja oli oikeassa. Kukasta lähtee suloinen mantelinen tuoksu ja myös maku, jonka se antaa on voimakkaan mantelinen. Sami kertoo suosivansa kuivatun kukinnon käyttöä, koska aromin intensiteetti on niin voimakas.

Minä levitin ison paperikassillisen  kukintoja muutamaksi päiväksi ihan vain sanomalehtien päälle ruokapöydellä kuivumaan  ja sitten purkitin sen Euroshoppertölkkiin. Testannutkin jo olen ja kohta tulee reseptikin ja sitten varmaan vielä useampi, eli käy keräämässä omat mesiangervon kukinnot, niin ei sitten tarvitse pähkäillä eioota talvella kun jaan ihania reseptejä. Vielä siis kerkiää!

Parasta aikaa hortoiluun olisivat kuivat ja aurinkoiset aamupäivät, mutta saahan sitä muulloinkin toki.  Hortoilijan tärkeimpiin varusteisiin kuulunee pitkäpulttuiset housut, kumisaappaat ja paperikassi. Sekä tietenkin eväsmehu. Näin ainakin meillä.

Kaiken oppimisen ja ihanan uuden kasvin käytön ja sen jumalaisen maun tajuamisen, resepteihin soveltamisen lisäksi ihanimpia asioita, joita hortoiluretkestäni sain oli se, että olen ihan oikeasti ja juurta jaksain nyt opettanut perilliseni tunnistamaan yhden uuden kasvin. Sehän ei nyt haittaa, että opin sen juuri vasta itsekkin.

Mutta onneksi opin.

Sipuli -yrttisalaatti on upea löytö

Basal wa a'Shab. En minä oikiasti arabiaa puhu, muutamaa fraasia lukuunottamatta (toisaalta, en osaa kyllä tanskaakaan vaikka sen sujuvuutta on monesti kehuttu). Juuri yhtenä päivänä mietin tässä, että minkälaistahan on tänäpäivänä vaihto-oppilaan elämä, kun on skypet ja facet ja instat ja sähköposti. Aikoinani en tainnut montakaan kirjettä amerikoista kotiväelle laittaa. Vuoden loppuessa olikin sellainen tunne, että olisi vaan voinut jatkaa sitä ameriikkaelämää ja unohtaa kaiken muun. Onneksi piti kuitenkin tulla pois! Mutta jo aiemmin, kun itse olin tullut jo Saudeista pois ja muu perhe oli vielä sielä, piti puhelut ottaa aina keskuksen kautta. Ja keskus puhui tasan yhtä kieltä; arabiaa. Monesti linja oli vielä tosi huono ja arabiankielellä sitten huutelin Oravan mummolan tuvasta harmaaseen seinäpuhelimeen numeroita. Peukku pystyssä, että puhelu menisi oikeaan paikkaan.

Hauskoja oli myös puhelinkeskustelut vaihto-oppilasvuoden jälkeen Bilbao'oon. En silloin osannut yhtään espanjaa ja yrittäessäni soittaa joskus vaihto-oppilaskaverilleni Ivan'ille sieltä aika usein vastasi pelkkää espanjaa puhuva taloudenhoitaja. Joskus puhuimme varmaan 10 minuuttia. Minä hoin, että Ivan? Nanna ja Finlandia ja rouva vastaili jotain mistä en mitään ymmärtänyt. Sitten puhelun lopuksi aina puolin ja toisin hoettiin noin 10 kertaa Hasta mañana!  Huomioi omalta puoleltani todellakin lausuin sen etuhoon hyvin kuuluvasti. Termi oli varmaan tuttu Abban biisistä ja ajattelin sen tarkoittavan hyvästejä, mitä se nyt kyllä tarkoittaakin, paitsi etten ollut kyllä aikeissa soittaa seuraavana päivänä, miltä se kuulosti tietenkin.

 Basal wa a'Shab on kuitenkin siis sipuli yrttisalaatti. Kuulostaa yksinkertaiselta ja sitä se onkin. Mutta maku on ihan pyörryttävän ihana, paljon enemmän kuin osasiensa summa. Minä tarjoilin salaattia mm. kypsien kesätomaattien kanssa. Tämä salaatti sopii meze-pöytään, pitaleipään ja ensi pääsiäisenä aion kyllä tarjota sitä myös nyhtölampaan seurana.

Resepti on Sally Butcherin upeasta Vegestan keittokirjasta. Suosittelen ankarasti tekemään tätä.

Sipuli-yrttisalaatti

 4:lle

2 isoa sipulia kuorittuna (itse käytin yhden punasipulin ja yhden makean salaattisipulin)
iso kourallinen tuoretta minttua silputtuna
iso kourallinen tuoretta korianteria silputtuna
iso kourallinen tuoretta lehtipersiljaa silputtuna
2 tl ruokosokeria
1 rkl omenaviinietikkaa
3 rkl oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria

Halkaise sipulit ja suikaloi puoliskat hyvin ohuiksi viipaleiksi, sellaisiksi puoliympyröiksi. Sekoita yrtit sipuleiden joukkoon. Muista paljon yrttejä!

Tee kastike liottamalla sokeri pikkutilkkaan kuumaa vettä ja sekoita sitten mukaan öljy ja viinietikka. Kääntele kastike sipulien ja yrttien joukkoon. Suolaa ja pippuroi.

Salaatti on parhaillaan noin tunti tekohetkestä, sen jälkeen sipulit alkavat menettää rapsakkuuttansa  ja haista epämiellyttävälle, sanoo Sally (so what, mä kyllä syön tätä vielä huomennakin). Tänään salaatti oli siis todella upeaa, nuo yrtit ja sipuli, minttu. Todella hyvää!

Malaguetakana

Tämä kana on taas sarjassamme addiktoivat reseptit. Brasilialinen ruoka on minulle aika tuntematonta, mutta koska PikkuveliNuutti on asunut siellä vuoden, tutkin aina mielelläni reseptejä, jos sellaisen löydän. Kirjastosta löysin värikkään Brassiruokaa grillistä ja sen vierestä - kirjan, mistä tämäkin resepti on.

Kananliha on kiitollinen maustettava. Se taipuu vaikka miksi ihanaksi tulisuudeksi kun vain on oikeat mausteet ja marinadit. Malaguetat ovat pieniä brasilialaisia chilejä, max 5 cm pituisia, tuollaisia Thai bird's eye chilin tyyppisiä. Löytyiskö näitä jollakin chiliharrastajalta? Kaupasta lienee turha etsiä, mutta korvasin ne kotimaisilla punaisilla tulisilla chileillä ja kyllä niillä potkua tuli. Tykkäsin hirveästi reseptin yksinkertaisuudesta; marinadi+kana+ paprika. Silti syödessä oli suussa varsinainen ilotulitus. Grillauksen yhteydessä vartaita sivellään vielä makeatahmaisella glasyyrillä...aivan täydellistä!

Mutta on tämä tulista, juuri sillä hienolla tavalla, joka saa himoitsemaan vielä yhden suupalan.

Malaguetakana
4:lle

500g broileria suikaloituna
5 rkl malaguetamarinadia
1 iso punainen paprika
 hunaja-sinappiglaseerauskastiketta grillaukseen

varrastikkuja

Malagueta -marinadi
70g tulisia punaisia chilejä (malagueta)
5 valkosipulinkynttä kevyesti murskattuna
0,7 dl neutraalia öljyä
2 rkl sitruunamehua
2 1/2 tl tomaattisosetta
2 1/2 tl hienosokeria
1/2 tl kuivattuja chilihiutaleita
1 reilu rkl paparikajauhetta
2 tl merisuolaa
hyppysellinen kuivattua oreganoa

Marinadin valmistus:
Kuumenna uuni 180 asteeseen. Halkaise chilit pituussunnassa ja laita ne pienen uunivuuan pohjalle yhdessä valkosipulin ja öljyn kanssa. Paahda 15-20 min. Anna hiukan jäähtyä ja hurauta sitten tasaiseksi tahnaksi yhdessä kaikkien muiden ainesten kera. Ylimääräinen säilyy jääkaapissa puhtaassa lasipurkissa viikon verran. Upea marinadi myös jättikatkaravuille!

Hunaja-sinappiglaseeraus:
2 rkl hunajaa
1 rkl siideri tai omenaviinietikkaa
1 tl dijon-sinappia

Sekoita kaikki ainekset yhteen pienessä kulhossa.

Malaguetakana:
Pane kananpalat kulhoon ja lisää malaguetamarinadi sekoittaen hyvin kaikki palat marinadiin. Ei kannata ostaa valmiita suikaleita, koska siellä on mukana turhankin pientä roipetta. Osta rintafilettä, sisäfilettä tai luuttomia reisipaloja ja leikkaa niistä pieniä paloja vartaita varten. Idea kuitenkin on, että palat ovat aika pieniä, jolloin ne ovat myösläpeensä maustuneita, emme halua mitään isoja kuutioita tässä. Anna maustua jääkaapissa min. 4 h, mielellään yön yli.

Paloittele paprika pieniksi paloiksi. Työnnä paprikat ja kananpalat vuoronperään mielellään kestäviin metallivartaisiin. Grillaa keskilämmöllä 10-15 min. ja sivele välillä glaseerauskastikkeella. Paista kullanruskea pinta ja kanat juuri ja juuri kypsiksi.

MÄISKIS! Murskatut kurkut -salaatti

Aggressiota? Turhautumista? Liikaa voimaa hauiksessa pullistelemassa? No nyt saat luvan perästä mäiskiä kurkkua! 

Mäiskitty kurkku imaisee itseensä maku-aineet jättäen silti rouskutusta vielä hampaillekkin.  Kiva salaatti ja lisäke vaikka grillaus-aterialle, sanon minä.  Ja tietysti se normi nopee-helppo-näkökohta. ja just nyt on kotimaiset kurkut parhaimmillaan ja halvimmillaan. Syökää kurkkua, hyvät immeiset!

Murskatut kurkut-salaatti
2 kurkkua
1 rkl sesamöljyä
1 rkl miriniä tai riisiviinietikkaa
1rkl vaaleaa soijaa
1 punainen chili pilkottuna
2 valkosipulinkynttä murskattuna
1 rkl sokeria
1/2 tl suolaa

Pinnalle voi laittaa paahdettuja sesaminsiemeniä, meinasin mutta unohdin.....

Ota kurkut leikkuulaudalle ja leikkaa molemmista päästä pienet palat pois. Niitä et tarvitse. Murskaa kurkku joko suuren keittöveitsen lappeella taisesti runttaamalla tai kuten minä, kaulimella koko pituudelta mäiskien. Terapiaa!

Vedä sitten kurkku pituussuunnassa halki ja puolita palat vielä kerran. Sitten pilko kurkku reiluiksi suupaloiksi. Nosta kulhoon

Yhdistä kaikki muuta aineet ja sekoita kunnes sokeri on sekoittunut nesteisiin. Kaada kurkkujen päälle kastike ja sekoita. Syö vaikka heti tai anna maustua jääkaapissa.

Pinnalle sopisi vielä tosiaan paahdetut sesaminsiemenet tai yrteistä vaikka korianteri, lehtipersilja tai ruohosipuli. Jos haluat tuunailla. Sesamöljy on aika olennainen osa makumaailmaa, joten se kannattaa pitää.

Tai mäiski ihan oma versiosi. Ja kurkun mäiskintä on aika siistiä hommaa, ei mitään granaattiomenatragedioita luvassa. Kunhan maltat lopettaa ajoissa.

Lapsiperhe Turussa

Mumma, lapset (11 ja 4) ja minä oltiin tänäkin vuonna minilomalla Turussa. Natasiskoni katoaa nimittäin kesäisin Kuubaan joten tarjolla on ilmainen majoitus Martin kirkon kupeessa sijaitsevassa yksiössä. Patjat vintiltä vielä lattialle niin neljä henkeä mahtuu mainiosti. Lasten kanssa on kiva matkustella juuri sen takia kun ilo otetaan irti kaikesta pienestäkin: Kerrostalon rappukäytävässä on kiva juoksennella, postiluukusta voi kurkistella sisään ja ulos (siis omaan asuntoon), vintin verkkovarastossa on ihan hitsin pelottavaa ja pihan leikkipaikalta sisään tullessa on hauska huutaa ikkunan alla, että -Äitiii, heitä avaimet (ei kai me oltu häiriöksi kellekkään)? Natasiskolla ei ole myöskään TV:tä, eli iltariehujen jälkeen uni kutsui.

Tällä kertaa olimme reissussa kolme yötä. Torstaina lähdimme puolilta päivin ja perille päästiin puoli viiden aikaan. Olin tehnyt meille treffit syömään ystäväni Roosan kanssa, jota en ole nähnyt vissiin taas 9 vuoteen. Roosa, samoin kuin poikansa Ronni ovat töissä ihan keskustassa Cantina Aztecassa. Cantina Azteca on vissiin jo toistakymmentä vuotta vanha turkulainen texmex ravintola, mutta uudet omistajat ovat pitäneet sitä puolisentoista vuotta. Listalla on paljon mausteisia pataruokia, meksikolaisella otteella, lainaten muualtakin Latinalaisesta Amerikasta ja sinetöimällä kaikki skandinaavisella silauksella.  Söin karitsaburriton joka oli tuhti ja maukas, tosi bueno. Cantinan sisustus oli vähän ehkä kliseinen, mutta ruoka yllätti olemalla tosi tosi maukas!

Seuraavana aamuna, joka sattui olemaan Urhon syntymäpäivä, ajoimme Naantaliin ja jakauduimme kahteen porukkaan. Viime vuonna olimme jo porukalla Muumimaailmassa, enkä halunnut Urhoa sentään pakottaa sinne 11v. syntymäpäivänään. Kuvitelkaa mikä muisto, kaverit viettää synttäreitään keilaradalla, Duudson Activity Parkissa, Power Parkissa, elokuvissa... no mites sä, Urho, 11v.? - No, muumimaailmassa...

muumikuvat sattuneesta syystä kesän 2014 reissulta

Maitotyttöhän ei ollut viime vuoden jälkeen muusta puhunutkaan, joten hän lähti tapaamaan kavereitaan sinne Mumman kanssa. Ja vain kaksi kertaa oli ollut kadoksissa. Muumihelvettimaa taitaa olla jo käsite sinänsä, kallis nähtävyyshän tuo on ja raskaaksi saattaa joskus muumimaailmapäivä käydä osallistujien iänkin takia, plussina täytyy pitää, että siellä on kuitenkin eläviä esityksiä (viime vuonna katsoimme kaksi kertaa sen mainion, jossa Haisuli varasti Vilijonkan helminauhan, joka kaivettiin lopulta Haisulin nenästä, ja kun Vilijonkalle kerrottiin löytöpaikasta , tarina jäi aina kesken Vilijonkan pyörtyessä...) ja hahmot kulkevat yleisön seassa. Viime vuoden paras oli ehdottomasti Haisuli, joka oli kovasti aktiivinen keppostellen lasten kanssa, tämänvuotinen roolinvetäjä oli ollut vähän nihkeämpi, eikä Haisulia ollut muutenkaan näkynyt, mistä Maitotyttö ol hiukan pettynyt.

Urhon kanssa seilattiin  Muumimaailman edustalta ala-kouluikäisille tarkoitetulle Väskin Seikkailusaarelle. Saaren kiertämällä löytyy 21 eri leikkimielistä tehtäväpistettä, tasapainoilua, labyrantteja, kullanhuuhdonta, vaijerikeinua yms, loppupäästä löytyivät kuitenkin parhaat, jousiammunta ja kalliokiipeily. Jousiammunnassakaan ei ollut enää jonoa, joten päästiin ampumaan useamman kerran.

Ja yksi parhaimmista paikoista oli puolivälin etappi. jossa monenlaista kotieläintä pihapiirissä. Urho otti kännykkäni täyteen possu- ja kanavideoita pikkusiskolle näytettäväksi. Paikalla oli myös nuotio ja kioskista ostetun Hot Dogin pitikin itse lämmittää. Tikkupullaakin oli tarjolla. Luulen, että omiakin eväitä sai syödä.

Illalla ehdittiin Turkuun vielä treffaamaan ottopoika Ulia, joka oli valinnut meille  huomaavaisesti ruokapaikan ihan majapaikkamme nurkan takaa. Sloppy Joe tarjoilee Cal-Mexiä ( Cal for California) Sloppy joeta, burgereita, taco- salaatteja, burriittoja, hodareita, pirtelöitä, kaikki hervottoman kokoisia annoksia ja sämpylöistä asti itse tehtyjä. Erittäin nopea keittiö erikoisplussana, vaikka perjantai-iltana kuuden jälkeen paikka alkoikin olla viimeistä paikkaa myöden täynnä.

Urhon toivomuksena oli päästä shoppaamaan reissulla. Menimme siis Hansakortteliin. Koska Pizzarium. Ihan vaan H&M riitti meidän lapsille, minä kävin Akateemisesta hairaamassa Urholle ekan Harry Potterin ja itselleni Donna Hayn. Ja sitten Pizzariumin pizzaa. Pohjassa maistuu tosiaan 72 h kohotus. Onneksi olkoon Helsinki, saatte ikioman pizzariumin kuun vaihteessa.

Viime vuonna  taidettiin olla Turun reissussa 5 päivää, mutta silloin meitä hellikin ihana helle ja koko reissun suosikiksi nousi, mikäpä muukaan kuin Samppalinnan maauimala, taidettiin viettää siellä 3 pitkää päivää. Parasta  tietenkin hyppytornit. Tällä kertaa Samppalinna lämmitetyt altaat pelastivat hiukan tuulisen lauantai-iltapäivän.

Lapset sai  pitkän päivän jälkeen toivomuksestaan kämpillä iltaruuaksi lihapullat ja muusit, minä hain äidille ja mulle vietnamilaista Vaimomatskun suosittelemasta Pho Ngonista. Kaikki tyytyväisiä. Urho oli mulla hakureissulla mukana googlemaps-navigointitulkkina, kuten koko reissun ajan ja bongasimme matkalla "Suomen suurimman karkkikaupan". Lomalla saa ja kuuluukin olla just niin villi, että lähdettiin sitten vielä kahdeksan maissa illalla lasten kanssa ostamaan kunnon mässypussit. Luultavasti se ei edes heilauttanut meidän melko raskasta lomaruokailua suuntaa tai toiseen terveellisyyden kannalta. Oli meillä aina voikkareita, juomista, hedelmiä ja keksejä eväänä pitkin päivää, ettei koko lomasyönti aivan näihin mainittuihin rajoitu.

Sunnuntaina heräsimme lohduttomaan sateeseen, hylkäsimme Samppalinna-suunnitelmat ja päätimme tutustua keskiaikaiseen Turkuun Aboa Vetus & Ars Nova eli Historian ja nykytaiteen museon opastetulla 90min. lasten kierroksella. Museossa pääsee näkemään kaupungin alta kaivettuja keski-aikaisen Turun raunioita.

Museossa sai kokeilla miltä tuntu olla keskiaikaisessa koulussa ja kirjoittaa vahataululle.

Ja ennen kotialähtöä vielä yhde kuumatt kaakaot. Koska sade.

Lapsiin iski myös pikakierros nykytaiteen museossa, etenkin Anna Breu- työryhmän teos, jossa ihmisruumiin palasia löytyi riepoteltuna pitkin huonetta ja kaiken kruunasi viheltävä ja pierevä (luit oikein) takka.

 Viime vuonna oltiin jo sillä mainiolla vaikkakin todella pitkällä  (3h, Maitotyttö oli vasta 3,5v) Koiramäen lasten kaupunkikierroksella, jossa tutustuttiin Turun linnaan, purjelaiva Sigyyn ja käsityöläismuseoon. Suosittelen kyllä näitä ohjattuja juttuja, niistä saa paljon irti.

Jos nyt joku on jaksanut lukia tänne asti, niin kerron vielä, että suurta hilpeyttä lapsissa aiheutti alastomana juokseva Paavo Nurmen patsas. Urho kyllä tähdensi, että patsaalle on varmasti tosi vaikea tehdä vaatteita. Päivittäin kun sen ohi kuljimme useammankin kerran, tuli nyt ainakin suomalainen urheilun suurmies ja The Flying Finn,  maailman urheiluhistorian legendaarisin juoksija  tutuksi lapsille. Olkoonkin, että lapsilleni hän tulee olemaan luultavasti ikuisesti Paavo Nurmi, pippelipoika.