About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

Näytetään tekstit, joissa on tunniste ravintola-arvostelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ravintola-arvostelu. Näytä kaikki tekstit

torstai 16. toukokuuta 2013

Bologna syöden vol.I


Melkein tuli stressi. Päätimme lähteä Heinzin jauhelihakastikekilpailun palkintomatkalla mitä pikimmin sen parempi. Jäi googlailut aika minimiin puhumattakaan pöytävarauksista. Piti vetää syvään henkeä ja uskoa, että kyllä kerran ainakin hyvän ruokapaikan löytää, vahingossa ellei muuten.

Bolognassa voisi kyllä olla viikon vaikka syömättäkin, siis ravintolassa. Oli aivan suorastaan harmittavaa kuinka  euron pizzasiivut, tuoreet focacciapalat, piadinit, älyttömän ainutlaatuiset jäätelöt ja baarien pikkusyötävät, jotka tulivat aperoaikaan kaupanpäälle, vetivät puoleensa, lähes kaikelle oli sanottava ei, muuten sääret olisivat vuorenvarmasti sanoneet sopimuksensa irti (ne hennot).

Kososen blogista sain vinkin Slow Food yhdistyksen (italiankielisestä) 900 sivuisesta ruokaraamatusta Osteria d´Italia, jonka ostin ensimmäisestä kirjakaupasta jonka löysin (niistäkään ei ollut pulaa). En tiedä oliko viisas ostos, bolognalaisia ravintoloita oli kirjassa 6kpl, myynnissä olisi ollut myös 250 ravintolaa Bolognasta -kirja (sekin italiaksi). Ja tietysti aimo joukko englanninkielisiä oppaita...mutta nehän ovat turisteille! Piazza Maggiorella, basilikaa vastapäätä on turistitoimisto, jossa 6 € hintaan myytiin hienosti lasivitriinissä pidettyä Bologna for Connoisseurs lehteä, jonka viimeisimmän numeron hankin. Laadukkaassa lehdessä löytyy juttua ja vinkkejä ruuasta ja paljon muustakin.

Torstain lounaaksi kävimme istumassa pakolliset pizzat, kun emme vielä mistään mitään tienneet, mutta nälkä oli. Pizzan päälle tuotiin ripoteltavaksi muuten öljyä eikä oreganoa kuten meillä, tavallista tai picanttea, se oli kyllä aika koukuttava tuo jälkimmäinen. Vaikka Pohjois-Italia ei pizzan mekka taida ollakkaan, olivat kiviarina-uunissa tulella paistetut pitsat juurikin niin ohuita ja sitkeitä pohjaltaan kuin kuuluukin. Reunoilla muutama musta pilkku, niinhän sen on oltava (ota opiksesi kuolemankalpeitten reunojen Kotipizza).


Illallispaikaksi pyrimme SF:n hehkuttamaan All' Osteria Bottegaan, mutta kaupungin historiallisen keskuksen laidalla, vaatimattomalla pikkukadulla sijaitseva ravintola, jonne ei kyllä vahingossa löydy, oli  täynnä,  saimme kuitenkin varauksen perjantaille. Tämä osoittautuikin toimivaksi ratkaisuksi, etsiä ravintola edellisiltana ja buukata se. No, oli minulla pari muutakin ravintelia kattottuna, mutta osuimme sitten Ristorante Da Cesari -ravintolan kohdalle, joka näytti ihanan perinteisen italialaiselta ja  uskaltauduimme 50 vuotta toimineen paikan sisään.


Bolognassa löytyy nautittavaa myös viiniharrastajalle, me teimme kuitenkin periaatepäätöksen, että otamme talon viiniä ja Bolognassa se ei ole ollenkaan hassumpi päätös. Tarjoilija toi meille listat ja kertoi (arvatkaa millä kielellä?) myös suositukset listan ulkopuolelta. Päädyimme jakamaan Antipastina Pancetta di Mora Romagnola cotta a bassa temperatura con alette di toast e piccola insalatina


Primi piatti: IsoHoolle järjettömän hyvät kaniraviolit savustetulla vuohenjuustolla  Ravioli Verdi di coniglio al burro fuso e ricottina di capra affumicata.



Minä otin listan ulkopuolelta suositeltua  tagliatelleä parsalla. On sanottava, silläkin uhalla, että kutreillani kantamani "ruokakuningattaren" (siis haloo, vitsi, vitsi) kruunu himmenee, että tällä matkalla  vasta todenteolla ymmärsin miltä tuntuu ja maistuu pasta al dente. Luulisi, ettei tuollaisessa asiassa voi enää valaistua, mutta kylläs minä vain niin tein. Vaikka olin elänyt siinä uskossa, että tiesin.



Secondina otimme suositusannokset mustekalaa ja scampeja ihmeliemessä, josta emme oikein päässeet selville, kunnes kysyin asiaa uudestaan ja sehän olikin muuten cecchi elikkäs vanha kunnon kikherne, hiukan hätkähdyttävässä paikassa. 


Kaikki näyttivät syövän jälkiruuaksi jotakin oranssista pikkulasista, minäkin sitten. Sehän olikin kurpitsasorbettia ja balsamicoa.Vallan mielenkiintoista. IsoHoo nautti espressosta.



Ensimmäisen illan jälkeen oli tietenkin vaikea sanoa, mikä on tämän ravintolan paikka Bologna-asteikolla, mutta nyt viisaampana voin sanoa, että oikein kelpo paikka. Ravintolassa välittyi hyvin se jokaisessa käymässämme paikassa huokuva kunnioitus ruokaa ja raaka-aineita kohtaan. En tiedä olimmeko vain onnekkaita, mutta "turistiruokaan" emme törmänneet missään. 

Viinipullollisen kera kustansi 96 euroa. 

Ruokala voi kulkea esim Osteria, Trattoria tai Ristorante nimellä, olen ymmärtänyt, että tämä järjestys koskisi myös hintatasoa ja paikan rustiikkiutta, mutta ei nimistä kyllä voi vetää näitäkään johtopäätöksiä. Parasta kuitenkin nyt katkaista tämä raportti tähän ja jatkaa seuraavassa enemmän. Uni kutsuu. Kuten muuten kutsui joka ilta niin makiasti myös Bolognassa. 

maanantai 8. huhtikuuta 2013

GW7


 Vaasasta löytyy huomionarvoinen ravintola. Gustav Wasa on toiminut jo reilu 20 vuotta. Ensin isällä, sitten pojalla ja nyt paikkaa on muutaman vuoden luotsannut nuori keittiömestari Kim Hellman. 
Satavuotta vanhaan hiilikellariin on rakennettu tunnelmallinen, klassinen pöytäliinaravintola.  Ajoimme sinne Iso-Hoon kanssa romanttisesti maanantai-illan viettoon. Eikä ollut mikään hukkareissu. 


Oikeastaan erittäin piristävä välillä poiketa tälläiseen perinteikkääseen tiiliholviravintolaan, nykyään monet ravintolat kun pakkaavat olemaan sisukseltaan niin linjakkaita, graafisia, kolisevia, pöytäliinattomia, vaaleita... GW ei kuitenkaan sorru kitchiin, yltiöromanttisuuteen, eikä ylimääräiseen tilpehööriin,  siksi paikka vaikutti yhtä aikaa romanttiselta, tyylikkäältä ja klassiselta.
  

Tiiliholvin alla, nurkkapöydässä, nautimme erinomaisen aterian, tyylikkään pienieleisen, mutta silti mutkattoman ystävällisen palvelun saattelemana. Keittiömestari on hienosti uudistanut menukonseptin ja ravintolan päätuote onkin nykyään GW7  tasting menu, joka siis sisältää koko ajan,  kauden ja raaka-aineiden mukaan vaihtelevat 7 ruokalajia. Hienoa, että Pohjanmaallakin löytyy tälläistä tarjontaa, kuten IsoHookin sanoi, parasta on juuri se, että yhden pihvin sijaan saat monta pientä makuelämystä.


Mutta koska ravintolassa, vaikka hiukan kuvataankin, ei sentään tehdä muistiinpanoja, on vaikea muistaa iavan tarkasti mitä kaikissa annoksissa oli, mutta yritetään.


Kuukkalikeitto, ruskistetulla voilla oli pehmeä maultaan ja silkkimäisen sileä koostumukseltaan.


Toisena alkuruokana nautimme ahvenballotinen, sydänsimpukoita, juuressipsejä...


Sitten poltettua keltuaista, kampasimpukkaa ja ilmakuivattua kinkkua...Tässä kävi illan ainut harmiton kömmähdys kun keltuaisen kerrottiin ensin olevan "mantelisipsi"...


Ensimmäisenä pääruokana  upean kypsyistä naudan ulkofilettä ja erittäin maistuvaa perunakakkua. Juuri lisäkkeet ovat usein niitä, jotka jäävät maussa tavallisuuden tasolle ja olin hiukan skeptinen nähdessäni palat leikattavaa lämmitettävää perunakakkusta, mutta aivan syyttä, maku oli todella tuore ja herkullinen.


Toisen pääruuan lammas oli saapunut Ilmajoelta. Annoksen päähuomion sinänsä moitteettomalta lampaalta vei kuitenkin tuo aivan superhyvä linssilisuke. Resepti, kiitos!


Juustona  oli Jalasjärveläisen Juustoportin vuohen Gruyereä, mainiolla sipulihillokkeella.

Viimeisestä osiosta eli suklaabrownie rommirusinajäätelöllä ei yllättäen löydy kuvaa. Siinä hiukan moitimme rommirusinajäätelön valintaa suklaan kumppaniksi, haikailimme vaikka ihan simppelin vaniljajäätelön perään.

IsoHoo nautti jonkun lasillisen viiniä, mutta minä olin luvannut ajaa kotiin, joten viinivalinnat jäivät osaltani testaamatta. Kaiken päätteeksi nautimme vielä espresson ja capuccinon (minä olen se moukka).

Tyytyväisiähän me olimme. Jäimme kaipaamaan jonkunlaista keittiön tervehdystä, kuitenkin näinkin pitkä menu kysymyksessä.
Tyytyväisiä siis miljööseen, palveluun ja ruokaan. Aina täytyy muistaa myös missä ollaan ja ketä asiakkaat ovat, luulenpa, että liian 
pikkumaisen suoraan-oppikirjasta oleva tarjoilu saisi pohjalaisen tuntemaan itsensä lähinnä epämukavaksi.

Ravintolaa varatessani paljastui myös kiva yllätys, tajusin Kim Hellmannin olevan Stig Helmannin poika. Stigu taas on pitkän laivauran tehnyt keittiömestari, jonka luukulta minäkin olen kantanut annoksen jos toisenkin. Yksi niitä, jonka kanssa kaikki sujui aina jouhevasti, asiakkaan etu ja toiveet etusijalla. Että terveisiä ja kiitos!

Ravintola löytyy ihan keskeltä Vaasaa, jos vaikka kesällä poikkeatte kaupungissa!

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Vuoden verran Juurella



Oon tainnut unohtaa kertoa, että Seinäjoellakin on Ravintola. Se sijaitsee ihan Seinäjoen keskustassa ja on toiminut juuri nyt aika tasan vuoden. Juurella  -ravintola muokkaa menuunsa vuodenajat huomioiden, suosien lähiseudun tuottajia. Ravintolasali on juuri sopivan kokoinen, ei liian pieni, ei liian iso, sisustus on kauniin harmonista, viemättä silti huomiota pääosan esittäjältä, ruualta. Ja palvelu, pohjalaisen suorasukaisen asiantuntevaa ja asiakkaan huomioivaa.


Itse asiassa minua hävettää aivan kamalasti, etten ole aikaisemmin kertonut tästä Seinäjoen ravintolamaailman helmestä. Varsinkaan kun ravintoloitsijoina toimivat tutut työkaverit 90-luvulta; Keittiömestari Jani Unkeri ja Miia Keski-Nikkola ja keittiössä vielä Kai Usvaranta, joka palkittiin juuri Horeca Oscareinakin tunnetulla PRO-palkinnolla Vuoden ravintolakokkina. Hejaa ja aaltoja Kaitsu! Kyllä sitä pihviä on käännettykin! Ai niin ja Kirsti salissa...meillä kaikilla viidellä on, sanoisinko yhteinen ravintolamenneisyys...

Testasimme Juurella-ravintolaa katuporukan keilailuillan (mestari jo neljättä kertaa peräkkäin; IsoHoo) jälkeen oikein isommalla porukalla. Söimme helmikuista menua useimmat, muutamalla pikku poikkeuksella.



 Juureskeitto ja häränlihapate oli juuri sellainen yhdistelmä, jonka olisin saattanut sivuuttaa listalta valitessani, onneksi se nyt tuli menussa, koska kokonaisuus oli aivan täydellisen hurmaava, Juurella-keittiötä parhaimmillaan.


Nimittäin, jos olisin tilannut listalta, en ehkä olisi pystynyt ohittamaan  ruislättyjä, uppomunaa ja mätiä...


Marinoidut kasvikset näyttivät tältä. Oli kuulemma myös hyvä aterian alku.


 Pääruuassa löytyi savustettua possunfilettä sekä possunkylkeä. Edelleen tykkäsin, pohjalainen ja possu on aina kavereita, varsinkin kun possu on pohjalaista. Kuuma pääruoka kutsui nauttimaan sen verran ärhäkkäästi, että enää ei kuikuiltu , eikä varsinkaan kameroitu muiden annoksia.


Talon omaa leipää tuotiin tietysti tarjolle (ei kylläkään pääruuan jälkeen), ja levitteenä kirnuvoita, tietenkin. Siitäkin on häjy parantaa, paitsi jos ripottelee voin päälle vielä suolahiutaleita, ja sekin oli tehty.


Jossain vaiheessa mulle tuli tietenkin pakottava tarve tunkeutua Ravintolan keittiöön. Käytin tekosyynä henkilösuhteitani.

No keittiöstä löytyi justiinkin se palkittu superkokki K.Usvaranta, - ja nyt kuunnelkaa tarkasti, kaikki wannabecheffit- tekemästä sitä mitä kokit aika usein tekevät. Tiskaavat!


Mutta katsokaas tuota nassua! Siinä ehkä kiteytettynä juuri se asenne, mikä hellojen (tai tiskin) äärellä tuleekin olla.

Löytyi sieltä keittiöstä muutakin toimintaa, annoksia nousi tasaiseen tahtiin.


Taisivat olla muuten meidän välijuustotkin odottelemassa. Omat näkkärit kans.


Jollen aivan väärin muista, niin taisin lupautua johonkin mielenkiintoiseen työtehtäväänkin tuossa kesäkuun tienoilla?

Äkkiä takaisin omaan pöytään!

Koska, tiedättehän, jälkiruuan ei pidä antaa odottaa. Katosi lautaselta muuten julmetun nopiasti, vaikka yritin nauttia....


Me syöjät pidimme muuten aterian päätteeksi oikein pisteytysraadin perusteluineen. Jos nyt kiteytän porukan melko yhteneväisen mielipiteen, olimme kaikki suunnattoman onnellisia, että Seinäjoelle on saatu tälläinen sesongissa vahvasti elävä ravintola, jonka ruoka on konstailemattoman herkullista, olimme jopa onnellisia, että ravintolaan "joutuu" tehdä pöytävarauksen. Miia ja Jani ovat sen verran kauan syöttäneet Seinäjokisia ja ympäristöä, että tietävät myös missä meilläpäin "fiineyden" raja kulkee ja sen, että oman rahan paikka sen olla pitää. Esimerkki 4-lajin menu 39€, ja 4 viinin viinipaketti 25€. Juurella ravintolassa tarjotaan myös torstai-tasting iltoja, siis viinienmaistelun merkeissä.

Jotta kuulkaa tervemenua kaikki nyt Juurelle, jokka että oo viälä keriinny, ku tääläpäin kulietta!

Ja koska ravintolaissa usein keskustellaan hiuksista, tässä pari näytettä iloisen seurueemme kampauksista.


Mä voisin kyllä saada vuoden Aasinsilta-palkinnon!

Ja vielä että uskotte sen keilailuosuudenkin:

Juurella-ravintolalla on muuten facebookkikin, jossa voi käydä niistä tykkäämässä. Siellä ne välillä paljastavat todellisen grazy- minänsä. Olisivat ny, aikuuset ihimiset!

tiistai 12. helmikuuta 2013

So it goes....



JOS minä asuisin perheineni  Helsingissä, (tai jossakin Espoo/Vantaa seudulla, jotka kaikki ovat täältä meiltäpäin katsottuna yhtä suurta Kirkkonummea), niin kyllä ainakin yhtenä talvisena lauantaipäivänä pakkaisin perheeni mukaan ja mentäsiin luistelemaan ja pulkkamäkeen Teurastamon piha-alueella. Ilmaisen huvin jälkeen maistuisi varmasti lauantaibrunssi (10-15) Kellohalli-ravintolassa.

Tai voitaisiin mennä sunnuntainakin, sillä luistelemaan saa mennä ihan koska tahansa ja paistaa eväsmakkarat piha-alueen yhteiskäytössä olevassa grilli- ja pizzauunissa. Ajatus tuntui niin mainiolta, että hetken jo toivoin olevani kaupunkilaisperheenäiti....

Onneksi maalaisperheenkin (vaikka kyllähän minä itse asiassa asun kaupungissa, vieläpä yhdessä Suomen kasvuvoimaisimmista, mikäli propagandaan on uskominen) äiti sai tilaisuuden tutustua tähän Teurastamon alueeseen yhtenä perjantai-iltana kera kourallisen muita bloggareita.

Teurastamonalue Sörnäisissa on siin oikeasti vanha kaupungin teurastamoalue joka toimi 90-luvun alkuvuosille asti. Nyt siitä kehitetään huimaa vauhtia aivan upeaa kokonaisuutta, paikkaa jonka ravintoloissa ja ruokakulttuuriin (ja muihinkin aiheisiin) liittyvissä tapahtumissa kaupunkilaisten soisi viihtyvän. Alueella toimii jo joitain ravintoloita, kuten kyseisenä iltana illallistamme isännöinyt  Antto Melasniemen Kellohalli ja vaikka tuorepastaa valmistava Pasta Factory. Tilat ovat rouheat, on korkeaa kattoa, punaista tiiltä, tehdasmaisuus vai pitäisikö sanoa teurastamomaisuus, on säilytetty juuri sillä oikealla tavalla (kuvittelin olevani Nykissä). Helsingin kaupunki kunnostaa tilat ensin sähköjen ja viemäröintien ja muun peruskauran osalta kuntoon, että tiloihin tuleville yrittäjille jää vain oman paikan pintasisustus.

Aivan himskatin paljon työstään innostuneen oloinen, Helsingin ruokakulttuuriristrategian vetäjä Ville Relander kierrätti meitä alueen puolivalmiissakin tiloissa ja saimme tavata muutaman innostuneen yrittäjänkin. Paikalla oli mm. B-Smokeryn edustaja, joka kertoi 7 kaverin ravintolahankkeesta- hiukan uhkarohkeastakin- koska kellään ei varsinaisesti ole ravintola-alan kokemusta. Idea on alun alkaen lähtenyt ravintolapäiväistä ja pojat uskovat lujasti ribseihin ja nyhtöpossuun, se paras hampurilainenkin on kehittelyssä. Konstailematonta, rehtiä, herkullista.
Ville kertoi myös  Ho's Food ravintolasta, jonka kiinalaisperheen kunnianhimoinen tavoite on tuoda Suomeen kiinalaisempaa ja parempaa kiinalaisempaa kuin mihin meillä on totuttu. ( Tästä ravintolasta puhuttaessa minun päässäni kyllä löi tyhjää...vasta kotona, esitettä selaillessani tajusin ravintolan nimen kirjoitusasun, minä luulin koko ajan puhuttavan Horse Foodista....aivan pikkuisen ihmettelin nimivalintaa.) Niinkin eksoottisiin tiloihin, kuin vanhaan verenvaluttamoon on aika piankin avautumassa paikka nimeltä Flavour Studio, vähän tuollainen opetus/tapahtumakeittiö tyyppinen tila, jonka toiminnasta vastaa tyypit A21 coctailbaarin ja Diningin takana. Melko jännittävät visiot oli tälläkin porukalla.



Mutta kuten sanoin, alueelta löytyy jo toimiviakin yrityksiä, ja yksi näistä on Ravintola Kellohalli. Kellohalli tarjoaa ensiluokkaisista raaka-aineista ensiluokkaisesti valmistettua ruokaa. Ruoka tarjotaan seurueelle suurista yhteisvadeista trendikkään kotoisesti ja jotta annokset pysyvät myös erittäin kohtuullisissa hinnoissa, on niistä karsittu kaikki krumeluuri ja herneenversot pois, keskitytty  makuun.

Ja makua en pääse moittimaan illan aikana meille tarjotuista annoksista. Juuri sitä mitä ravintola lupasi. Kaikkea en ehtinyt kuvailla vatien kiertäessä, ja olosuhteetkin olivat kuvaukseen hämärät, eikä oranssi pöydänpinta auttanut asiaa, mutta jotain sentään tuli ikuistettua.



 Alkuruuaksi maistelimme silakoita espanjalaiseen tapaan, kanamaksapateeta sienichutneyn kera sekä punajuuri-fenkoli-tilli-salaattia. Suosikkiani on mahdoton nimetä.


 Väliruokana haukipiirakka riesling-liemellä.


Pääruokana ihanan tuhti karitsanpotkapata. Lisukkeina pääruuille perunamuusi, papuja ja vihreää salaattia.


Ja yksinkertaisesti kielen mennessään vievää hevosta hapankaalipedillä (ravintolan itse kasvattamista kaaleista tehtyä).


Jälkiruuaksi juustoja, jotka tällä kertaa ulkomaisia, koska, ravintolan ideologian ollessa tarjoamme parasta,  laadukkaiden suomalaisten juustojen saatavuus sydäntalvella ei ole aivan ongelmatonta.



Kruununa ihanaa sitruunamarenkipiirakkaa.



Aterian aloitimme muuten Vindirektin Kim Moliisin samppanjatastingillä. Pääsimme vertailemaan 3 samppanjaa hiukan tuntemattomimmilta pientuottajilta, kaikki löytyvät Alkon valikoimista. Kohtuuhintainen Jacquesson sopii jopa varastointiin. Täysin kuiva -non dose  Bonnaire  ei sisällä lainkaan sokeria, mikäli oli taas uutta oppia itselle. siis että sellaistakin on. Tai että erinomaiseksi ruokasamppanjaksi kuivailtu Pannier valmistetaan pelkästään tummista rypäleistä. Kyllähän tälläistä tarinointia olisi kuunnellut pitempääkin.(Tuli mieleen aivan erinomaiset viinimestarimme aikoinaan Finjetiltä, ja kuinkas ollakkaan yhteystietosivuilta löytyikin vanha tuttu, Kumlinin Jukka.) Samppanjoista en millään pysty nimeämään edes suosikkiani. Omaan pöytääni kelpuuttaisin jokaisen.



Koska ruoka oli erinomaista, miljöö ainutlaatunen ja seurakin mitä parhainta  on iltaa erinomaisesti emännöineelle Jonnalle lausuttava kiitos, myös välitettäväksi eteenpäin muillekin. Kiitos!

Hauskasta illasta on kerrottu myös ainakin Vatsasekaisin Kilinkolin,  Sillä Sipuli, Dinner4u2 ja Lumo Lifestyle blogeissa.

Ensi lauantaina 17.2 Teurastamon piha-alue on muuten annettu ravintolapäiväläisten käyttöön, mahdollisuus siis maistaa monta yhdellä iskulla. Maaliskuussa on paikalla ainakin Maalaistentori, jossa pientuottajat myivät tuotteitaan. Teurastamon sivuja kannattaa varmasti seurata tapahtumia ja avautuvia ravintoloita silmällä pitäen. Paikallahan on ollu ainakin esim keittiökirppis! Joten luultavammin ne keksivät jotakin muutakin hauskaa!

Lycka till, koko kompleksi!

...ai niin, ja papukaijamerkki ensimmäiselle joka ymmärtää otsikon viittauksen. Oikein täällä odotan...

lauantai 5. tammikuuta 2013

Shanghai Cowboy

 
Mexican fusion kitchen, ilmoittaa kyltittömän ravintola Shanghai Cowboy'n kotisivut. Meksikolaisia makuja suomalaisista raaka-aineista ja kuinkas se nyt menikään? Paljastui kyllä, että Mexican fusion sisälsi sumeilematta myös hyvin paljon aasialaisia vaikutteita, mutta mikäpä siinä, hyväähän se on vietnamin possukin!
 

Joulukuussa kokkikoulun aikaan viivyimme Iso Hoon kanssa Helsingin reissulla kaksi yötä.  (ollaan nyt testattu sattuneesta syystä scandiceja, tällä kertaa Torni, jonka joulukatuisista näkymistä lumiseen Helsinkiin 10+, mutta muuten aikamoinen pettymys,tai siis ihan tavallinen, en tiedä mistä olin saanut päähäni sen olevan jotenkin spesiaalimpi? Minne siis Helsingissä hotelliin, jos haluaa vähän erilaisen elämyksen :kiva miljöö, palvelu ja huippuaamiainen?)anteeksi, anteeksi, jälkikorjaus, Marskissahan me oltiin.

Eka iltana suuntasimme 7 hengen ystäväporukalla siis ulos syömään, pöytävaraus oli tehty  tähän kyseiseen Unioninkatu 18 ravintolaan jonkun ystävän suosituksesta.

Ja puolensa ja puolensa. Niin on kaikella. Ruoka oli erittäin kohtuuhintaista ja annokset oikein reiluja, vaikka olin jostain lukenut nurinaa pienistä annoksista. Palvelu oli ystävällistä, hiukan sekoilevan rentoilevan viipyilevää, eivätkä tietyt pankkikortit toimineet tuona iltana, mikä aiheutti kai ylimääräistä härdelliä.

Ravintola on todella pieni pitkänomainen tila ja pöydät pikkuisia baaripöytiä, jotka eivät ole kyllä tarkoitettu ruokailuun ellei nyt haeta sitten jotain ihme-eksotiikkatunnelmaa vääränlaisilla kalusteilla. Lisäksi, kylmä kun oli, ainakin minä sain joka kerran ulko-oven käydessä selkääni jäätävät puhurit.

tässä meidän 7 hengen seurueen jäljet (tyhjät päydät)
Ja itse ruokaan: Alkupaloina otimme kaikille oman keittiön nachoja, guacamolea ja salsaa. Ison Hoon kanssa jaettiin Prawn Tostada with avocado, lime mayonnaise, pico de gallo and piri ( rapeita pieniä tortillalettuja jättikatkaravunpyrstöillä avokadon, limemajoneesin, picode gallo tomaattisalaatin ja piri -pippurin kanssa)

 
sekä Char Siu Pork with maroon, papaya, peanuts, basil and mint (Char Siu possua pappayjalla, suolapähkinöillä, basilikalla ja mintulla, mikä hitsi on maroon?)


Hyviä olivat, kumpaisetkin, tuo possu toi mieleen vähän Bo Ssämin.

Pääruuaksi olisi pitänyt tilata jotain muuta kuin mitä minä tilasin. Esimerkiksi BBQ Pork Chalupa with cinnamon bean, pico de gallo and cream fraise (Grillipossua -vähä kuin nyhtösellaista- kanelipapuja, pigo de galloa ja ranskankermaa). Vähä minua alkoi kyllä jo kyllästyttää annosten samanlainen esillepano, alkuruuissa se oli vielä viehättävän raikasta, mutta kun useissa pääruuissakin oli sama muotti....

 

Ehkä parasta oli Iso Hoon  syömä Chocolate Ribs with coke, chipotle, mekong slaw, pomegranate and mint (Suklaaribsit cokiksella, chipotlella  granaatinomenalla, mintulla ja "mekong Slawlla").
Eriytiskiitokset aasialaistyyppisestä lisäkesalaatista, mekong slawsta. Ribsejä ei voinut ennakko-odotuksista poiketen oikein syödä käsin , koska supermurea liha jäi lautaselle ja vain luu jäi käteen nostaessa. Mutta eihän siitä nyt voi valittaa!


Mä aloin sitten tietenkin kikkailla ja oikein haastatella tarjoilijaa parhaimman annoksen kaipuussani. Olin jo melkein itse päättänyt ottaa vähän tavanomaisilta kuulostaneet, mutta arvatenkin superhyvät tacot, mutta tarjoilijan suosituksesta päädyin  ottamaan Tamarind Braised Beef Buritto with refried beans, mekong slaw and cucumber salsa (tamarindi liemessä haudutettu naudanliha Burito, papuhöystöllä, mekong slaw-salaatilla ja kurkkusalsalla). Tämä oli kyllä epäonnistunut annos niin ulkonäöltään, valmistukseltaan (burrito vähän palanut) kuin maultaankin. En olis kyllä tunnistanut täytettä naudanlihaksi, jota se kai oli?

Mikäli annos oli sellainen kuin kuului, oli meillä kyllä tarjoilijan kanssa melkoisen eri maut!



Kun paikalle sitten ilmestyi glitterinaamainen DJ, aloimme epäillä, että paikka ei ehkä ollut sittenkään suunnattu meille keski-ikäisille ja poistuimme paikalta jonnekin muualle jälkkärdrinksuille.

Siis ei minulla ole mitään henkilökohtaista glitterinaamaisia DJ:tä kohtaan, päinvastoin, hän vaikutti oikein sympaatiselta,  ja jos olisin 28v hienoisen trendikäs tyyppi joka hakee aina vähän jotain erilaista ja vaikka isolla likkaporukalla viettämässä iltaa syöden ja muutaman drinksun voimalla, ehkä myöhemmin intoutuisin myös tanssiin (pöydillä, saa olla kyllä varovainen...)...  niin mähän olisin täälä ihan täpinöissäni.


Mutta nyt ei kyllä mun  hienoisen glitterit legginssitkään auttaneet tällä kertaa ja siirryimme keskustelemaan laskettelusta (yksi pariskunnista on nykyään ihan extreme laskettelijoita, menossa Japaniin  tänä vuonna...eivät käytä hissejä vaan pistävät karvat suksenpohjiin), talonrempasta, lapsista, veneistä (joista me ei Iso Hoon kanssa ymmärretä mitään, ellei puhuta sitten risteilyaluksista), eroista, lähestyvästä joulusta ja ylipäänsä sellaisesta hienovaraisesta kettuilusta mitä harrastetaan tuttujen (keski-ikäisten) kesken kun tunnetaan niin hyvin, että tiedetään kunkin kipupisteet ja on jännä vähän tökkiä tikulla. Rakkaudesta se hevonenkin potkii, vai mitä?

Mutta Summa summarum: Ei voida puhua ruuasta samalla viivalla Helsingin helmen, Patronan kanssa . Kotikutoista yritystä kyllä löytyy, niin ruusta, miljööstä kuin palvelustakin ja tietynlaista vetovoimaa kaikessa absurdiudessaan Annokset vaihtelevan tasoisia, mutta ainakin menussa kuulostavat hyvältä, mutta plussaa hyvistä hinnoista, ei aina tartte kattella satasen lentoa ravintelissa käydessä.

Että käykää, sillälailla ennakkoluulottomasti vaikka arkena elokuvan jälkeen, ihan passeli.
Tarjoilijatyttö puhui suomea, muuten pöytävarausjutskat oli hoidettava kolmannella kotimaisella. Ainakin viikonloppuna pöytä täytyy varata.