About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

perjantai 21. elokuuta 2020

JÄTTIKATKARAVUT GRILLISSÄ KAHDELLA TAPAA


Viikonloppu tulossa. Lämpimiä viikonloppuja ei välttämättä enää ole kovin montaa tiedossa. Nyt on passeli panostaa niihin oikein extra herkuilla. En tiedä mitään ihanampaa kuin grillatut äyriäiset, joten tässä saatte reseptin niihin kahdella tapaa. Jättikatkaravun pyrstöt vartaassa pekonin kera ja perhosiksi avatut  jättikatkaravut valkosipulivoilla. Yksinkertaisia reseptejä, mahdottoman herkullisia!


Oon aika hulluna äyriäisiin. Joskus kiroan, että miksi sitä ihminen on syntynyt juuri näille vesille, joissa tuoreet äyriäiset eivät hypi lautaselle sankoin joukoin ja kohtuuhinnalla (kiitos kuitenkin edes rapujuhlat).

Onneksi matkoilla on saanut nauttia ihanista äyriäisistä, eikä silloin tarvitse mennä Tanskaa (tai Ruotsia) kauemmaksi, kun tuoreen katkaravun voi narskauttaa vaikka raakana. Ja vieläkin muistan ne ihanat kesäiset "rapujuhlat" yli kolmenkymmenen vuoden takaa 
Ærøn saarella kun valtamerikapteenin vaimo (ja ystäväni Lisbethin äiti) haki satamasta jumalattoman ison kattilallisen vastanostettuja katkarapuja, jotka keitettiin ja istuttiin illan hämärtyessä kerrankin syömään niin paljon kun ikinä jaksoi, kyytipoikana paahtoleipä ja sitruuna ja majoneesi.

Ihania tuoreita äyräisiä olen syönyt myös Espanjassa, Kreikassa, USA:ssa, Bangladeshissa, Siljan laivoilla, Thaimaassa, mutta ylivoimaisesti parhaimmat, Portugalissa, Cervejario Ramirossa. Oi, menkää sinne!

Onneksi on keksitty pakkanen ja vaikka se ei nyt yleensä ottaen laatua varsinaisesti paranna, niin kuulemma mustekalalle se esimerkiksi tekee pelkkää hyvää, mureuttaa vähän.


Aikamoiset  aplodit syöjiltä sain myös kun grillasin jättikatkaravunpyrstöjä kotona. Mulla oli ollut mieliteko jo pitkään, eikä asiaa auttanut yhtään, että instassakin tuntui törmäävään kokoa ajan toinen toistaan herkumpiin grillattuihin äyriäisiin. Satsasin ja ostin melkein pari kiloa raakoja jättikatkaravun pyrstöjä (kahta laatua, toiset olivat Pirkka Parhaat laatikossa, toiset olisko ollu Arvo Kokosen pussissa). Reseptiä en pystynyt päättämään, joten tein kahta eri reseptiä mukaillen, Jamie Oliverin tapaan vartaassa pekonin kera grillaten ja Texasin austraalialaisen grillikuningattaren Jess Prylesin tapaan perhosiksi levitettynä ja valkosipulivoihin hukutettuna. 


Kriittisiä juttuja  äyriästen grillauksessa taitaa olla kuumuus ja paistoaika. Minä käytin tuota  kamadon keramiikkalevyä, jotta äyriäiset saivat nauttia epäsuorasta lämmöstä. Eli ehtivät kypsyä ennen palamista, pekonin tehtävänä on myös suojata pyrstöt, jotta ne säilyisivät mehevinä. Jättiravunpyrstöt ovat niin herkkää tavaraa, että minuuttipaisto-ohjeita on vaikea antaa, grilli on kuitenkin joka kerta vähän eri kuumuinen. Myös jättiravunpyrstön kuori suojasi.

Jess Pryles, joka varmaan  australiasta alunperin tulevana äyriäisensä tuntee, oli taas tullut siihen tulokseen, että kun ravunpyrstön ihanasti grillaa kokonaisena, syötäessä kaikki ne ihanat grillausaromit jääkin sitten siihen kuoreen, kohtuullisen lyhyessä grillauksessa kun liha ei varsinaisesti kuoren suojatessa ehdi saada makua. Siksi pyrstöt kannattaa avata perhosiksi, kuoren saa jättää kyllä silloin toiselle puolelle.

Marinointi tekee hyvää pyrstöille myös, mutta näissä valkosipulivoisissa perhosissa se on täysin turhaa. Grillin aromit ja valkosipuli voi ovat itsessään täydellisiä ja riittäviä. Aika samoilla linjoilla oli Jamiekin, pikainen marinointi ja perusaineet, öljy, valkosipuli, sitruuna ja yrtti.



 JÄTTIKATKARAVUNPYRSTÖT JA PEKONI VARTAASSA

800g- 1 kg jättikatkaravunpyrstöjä (tai kokonaisia) raakapakasteena
1 pkt pekonia
marinointi
1/2 sitruuna kuori ja mehu
3 valkosipulinkynttä
suolaa ja mustapippuria
loraus öljyä
silputtua tuoretta persiljaa tai muuta yrttiä

Sulata ravut ohjeen mukaan. Riippuen ostamistasi ravuista, putsaa ne. Kokonaisista pää irti. Viillä auki kaareva selkäpanssari koko matkalta ja poista tumma suoli. Kuori saa jäädä paikoilleen.  Jommassa kummassa ostamistani tämäkin oli jo tehty. Pään poisto pienentää tietysti painoa, että kokonaisia saisi kyllä olla se kilo.

Valmista marinadi. Jamie teki sen hurmaavasti huhmareessa, sitruunankuori ja mehu, valkosipulinkynnet kuorineen, hyppyselliset suolaa ja pippuria murskattiin, poimittiin irtoavat valkosipulinkuoret pois ja sekoitettiin mukaan öljy (ehkä 3 rkl) ja persilja. Ihan hyvin voit myös sekoittaa marinadin normaalisti lisäämällä kaikki ainet yhteen, kuori vain silloin valkosipuli ja purista se joukkoon.

Sekoita marinadi putsattuihin jättipyrstöihin ja anna marinoitua 1/2 h.

Pujottele sitten pekoni ja pyrstöt, vartaisiin niin, että ensin keihästät pekonin pään, sitten pyrstö kahdesta kohtaa läpi, tuot pekonin sen yli vartaaseen, taas rapu ja taas pekoni jne... Älä pakkaa liian tiukkaan.


Grillin lämmöstä riippuen (keskilämpö) 5-6 minuuttia, kunnes pekoni näyttää syötävältä. Silloin ravutkin valmiita.



PERHOSIKSI AVATUT SCAMPIT JA VALKOSIPULIVOI

800 g - 1 kg raakoja jättikatkarapun pyrstöjä tai kokonaisia, isoimpia mitä kaupasta löytyy
2 tl suolaa
1/2 tl ruokasoodaa
200 g voita
5-6 valkosipulinkynttä kuorittuna  ja veitsenlappeella rikki painettuna
reilusti tuoretta lehtipersiljaa hienonnettuna

Sulata ravut ohjeen mukaan (poista päät jos on, tai voi ne jättääkkin ja poistaa vasta syötäessä). Avaa pyrstöt perhosiksi leikkaamalla kaareva selkäpuoli auki  melkein läpi asti ja sitten levittämällä liha varovasti auki. Poista samalla mahdollinen suoli.

Ripottele perhosille suola ja ruokasooda (ruokasooda parantaa ravun rakennetta kiinteämmäksi ja mureammaksi, sivuvaikutuksena kuoresta tulee myös vähän valkoisempi tavallisen punaisen sijaan) ja pyörittele muutaman kerran, että mausteet leviävät tasaisesti. Levitä lautaselle ja anna "kuivamarinoitua" 20 min jääkapissa.

Nostele perhoset grilliin leikkauspinta alaspäin ja grillaa kuumuudesta riippuen 2-3 min. Käännä ja toista sama toiselle puolelle. Valkosipulivoi valmistuu paistonkestävässä kattilassa niin, että laitat voin ja valkosipulin sulamaan sinne. Älä anna lämpötilan nousta niin, että valkosipulit alkavat friteeraantua.Pidät vain sulana ja annat valkosipulin muhiintua sielä. Voit valmistaa myös hellalla toki.

Nostele kypsät ravunpyrstöt tarjoiluastiaan keoksi ja valele päälle kuuma valkosipulivoi. Kruunaa keko runsaalla lehtipersiljasilpulla.

Mitäs sanot? Olisko elokuun pimeneviin viikonloppuihin osuvin grilliherkku juuri tässä!



Kiitos kysymästä. Olis!

Alla olevasta linkistä löytyy blogistani 40 erilaista äyriäisreseptiä. Vähän joka lähtöön. Ihan tavallisesta katkarapukasarista grillattuun hummeriin ja kaikenöaista äyriäispataa, paellaa ja simpukoita siltä väliltä.

http://kaikkiaitinireseptit.blogspot.com/search/label/%C3%A4yri%C3%A4iset

torstai 20. elokuuta 2020

SIMPPELI MUNAKOISOPASTA



Pastan parhaita puolia on se, että sen saa nopeasti pöytään,se on loputtomasti varioitavissa, herkullisen makuista, täyttävää ruokaa, jolla jaksaa pitkään ja edullistakin se on vielä. Ainut haittapuoli, jonka keksin on se, että se ei ole peruna (varsinainen vitsiniekka tänään)!

Pasta on myös erinomainen pohja kun haluat lisätä kasvisten syöntiä. Pikaisesti freesatut kasvikset öljyssä tai tomaattipyreessä on jo kastiketta kerrakseen.

Munakoiso on monen suosikki, niin minunkin. Joten pistetään tulille munakoisopasta. Alla Norma -tyyppinen munakoisokastike tomaattipohjassa on herkkua, mutta oikeasti, munakoison herkullisuus tulee esiin vieläkin yksinkertaisemmassa muodossa. Joten tänään unohdetaan tomaatti.


MUNAKOISOPASTA

4:lle
n. 280 g haluamaasi pastaa, esim spaghetti, tagliatelle tai penne
2 pienehköäa munakoisoa
1/2 dl (oliivi)öljyä
2 valkosipulinkynttä
1/2 tuore chili tai hyppysellinen chilihiutaleita
1 puska lehtipersiljaa
1 tl suolaa
1 tl oreganoa
pinnalle raastettua parmesania, puristus sitruunasta on myös hyvää 

Aloita pastan kypsennys keitto-ohjeen mukaan.
Kuutioi munakoiso n. 2 x 2 cm kuutioiksi. Lämmitä öljy ja aloita munakoison freesaaminen keskilämmöllä. Lisää mukaan hienonnetut valkosipulinkynnet, mutta varo polttamasta niitä. Lisää hienonnettu chili tai chilihiutaleet. Hienonna persilja ja lisää pannulle mukaan puolet yhdessä oreganon ja suolan kanssa.

Valuta al dente kypsennetty pasta, säästä kupillinen keitinvettä (älä siis suolaa keitinvettä liian suolaiseksi) ja lisää pasta sekä vesi (ensin vähemmän ja lisää sitten tarvittaessa. Sekoita pasta ja anna makujen liittoutua vielä muutama minuutti. Lisää loppu persilja.

Nosta pasta pöytään, raasta pinnalle runsaasti parmesaania ja nauti.

maanantai 17. elokuuta 2020

TUKKILAN TILA, PORVOO


Yksi kesän mukavimpia muistoja oli reissu veljenpoikani Kasperin rippijuhliin Porvooseen. Itse Porvoota ei taaskaan keritty kierrellä, mutta päästiin viettämään kaksi yötä hurmaavalla Tukkilan tilalla maalaismaisemassa ja mikäs sen parempi lomanaloitus.

Olimme matkassa koko perheen voimin; mumma, pappa, siskoni, ja veljeni 5-henkinen perhe oman joukkoni lisäksi. Olin löytänyt Tukkilan tilan netistä, mutta varausta ei mitkään bookingit osanneet meidän sekalaiselle porukalle tehdä. Niinpä  soitin tilan jouhevapuheiselle isännälle ja kun kerroin kokoonpanomme, niin löytyihin meille tilaa majatalosta. 


Kuvassa näkyy tilan komia, perheen itseasuttama päärakennus päädystä päin, etujulkisivu kuva ei mahtunut kameraan... Olen vähän surkea, kovasti haastattelin isäntäpariskuntaa aina nähdessäni, mutta kun en siinä kirjoittanut ylös asioita, niin faktat voivat olla hiukan horjuvia. Olikohan niin, että majoitustoiminta oli aloitettu kohta pian 2000 - luvun alussa ja petipaikkoja on yhteensä 26? (Note to self: Kirjoita aina kaikki muistiin vastedes).


Majoituksessa löytyy monenlaista vaihtoehtoa. Me majoittauduimme niin, että tilan ykskamariseen mökkiin  (siis tupakeittiö, kamari, kuisti ja wc suihkutilat) majoittui pikkuveliNuutin perhe, sekä meidän Maitotyttö. Tupa on viimeisen päälle remontoitu, ihana yhdistelmä vanhaa hirttä ja nykyaikaista keittiötä, tyttöjen sivustavedettävät sijaitsivat tuvassa.



Ison tuvan pöydän ääreen kokoonnuimme koko porukka aina syömään iltaasta. Ja se olikin mahtavaa kun oli hellat ja uunit, koska lähistöllä ei todellakaan ole mitään ravintoloita ja tällaisen konkkaronkan kanssa kätevin on muutenkin tapella illallisruokien kanssa ihan oman piirin sisällä (minä kyllä näin unta Sinnestä, SicaPellestä, MeatDistrictistä ja mitä näitä onkaan) ja Lidlin minipakastepizzoilla tai hodaribuffalla oli kyllä hyvinkin kiitelty vastaanotto.


Me muut majoituimme vähän vaatimattomampaan  majoitukseen, joka oli rakennettu vanhan viljankuivaamon päädyn yläkertaan. Kahden hengen huoneet olivat isoja, kattoikkunoin varustettuja, jaettavalla wc/suihkulla, mikä ei meitä haitannut, koska käytössämme oli kaikki yläkerran 3 huonetta. 


Meidän alapuolellamme  löytyi sitten ihana ja kivasti laitettu puusauna, suihkuhuoneen ja wc:n kera ja siinähän se IsoHoo taitaakin olla yhtä ylemmässä kuvassa lähes Luojan luomassa asussa vilvoittelemassa Saunan jälkeen. Pikku terassilla oli myös grilli ja se, kuten saunakin oli kaikkien Tukkilan asukkaiden vapaassa käytössä (kunhan ensin paikallisti puuliiterin). Tilalta löytyy joen varresta myös tilauksesta lämmitettävä savusauna.




Osa tilan majoituksista on kansallisromanttisesti (yläkuva) aitoissa (näissä on kuulemma kaikkein parhaat unet) ja lisäksi löytyy myös yksi privaatti erillisaitta.

Maneesin päädyssä, yläkerrassa, on 4 isoa kahden hengen huonetta (taisi olla kaikissa myös varapeti mahdollisuus) omilla isoilla kylpyhuoneilla. Lähtöaamuna änkesin siivojatytön perässä kurkkaamaan huoneita ja ne olivat kyllä fiksuja.



Tukkilan tila on sellainen sopivasti boheemi ja ennenkaikkea aidon oloinen. Ihan joka aita ei ole  vaaterissa, ja eläintilalla on tietysti ihan oma, maalaismainen tunnelmansa. Se on sekoitus vähän monenlaista, vimpan päälle rempattua ja sitten osia, jotka ovat jo elämää nähneet pitkäänkin. Tunnelma on kuitenkin levollinen ja kutsuva.



Ihaninta tilalla ovat tietysti eläimet. Koska tallissa majoittautuu yksityisratsuja, kerrottiin sen olevan off limits. Hevosia näkyi kyllä ympäröivissä tarhoissa ja laitumella, mutta niistä pyydettiin nauttimaan vain katselemalla. Näky onkin aika ihana kun tilan kaksi omaa suomenhevostammaa pienten varsojen kera karauttaa laukkaan ilta-auringossaja itse istut saunan terassilla vilvoittelemassa.

Tilalla on myös 4 koiraa (vinttikoiria ja mäykky ainakin), jotka pidettiin omalla aidatulla pihalla. Jätin oman MeimiTheRottweilerini Porvooseen kahdeksi yöksi koirahoitolaan, tilalla ei asiakkaiden koirat ole sallittuja, koska "sitten täällä ei nuku kukaan..." Saatiin kuitenkin hyvin paikka läheisestä Doggies and Kitties -hoitolasta. Lähellä oli, ettei saatu myös kokonaan uutta koiraa, sillä siskoni mennessä hakemaan Meimiä hoitolasta hänelle tuotiin innokas Jack Russell. Nata sanoi hämmästyksestä toivuttuaan, että jätettiin kyllä vähän suurempi. Aina pitää olla tarkkana!





Tukkilan tilan varsinainen aarre on kuitenkin sen aasilauma. Oliko niitä nyt 8 (Lumi, Kepponen, Aaron ehkä Mooseskin oli... ihan kaikkien nimet eivät tainneet tulla isännänkään mieleen). Aasien laidun sijaitsi keskellä tilaa ja minun saapuessa pihalle kaikki meidän lapset olivat, ehkä vähän kauhukseni (koska minähän nyt tunnen eläimet ja tiedän miten niitä pitää kunnioittaa...) paijaamassa aaseja keskellä aitausta. Minulla oli sellainen käsitys, että ne puree ja potkii.


Paljon ei siis tämä aasi näistä eläimistä tiennyt, nyt tiedän paljon enemmän. Ja kyllä lapset olivat aivan luvalla aitauksessa. Talon isäntä kertoi, että yksi hänen elämänsä mieleenpainuvimpia hetkiä oli kun he aikoinaan ensimmäisiä aaseja Ranskasta hakiessaan saivat mennä keskelle laiduntavaa, yli viisikymmenpäistä aasilaumaa, ja uteliaat ja ystävälliset aasit kerääntyivät tutustumaan vieraisiin.


Aaseilta puuttuu hevosille niin ominainen ja syvään juurtunut pakoreaktio, joka vastaavassa tilanteessa hevoslaumassa voisi tuottaa todellisia vaaratilanteita. Aasi päinvastoin jähmettyy paikalleen säikähtäessään. Pureminen ja potkiminen ei todellakaan ole niille luontaista. Vapaana aasit puolustautuvat petoeläimiltä asettuen selustan turvaavaan (puoli)ympyrään ja vihollinen hoidellaan "tallomalla sitä etukavioin". Tästä syystä tilan koirat ja kissat eivät oikaise aasiaitauksen halki. Enää.



Aaseilla oli ihan oma hajunsakin, ne haisivat lasten mukaan mullalta ja maalta, eikä tuoksu ollut mitenkään epämiellyttävä. Ja kyllä ne olivatkin sympaattisia, uteliaita ja kilttejä. 



Tukkilan tilalla järjestetään säännöllisesti ja tilauksesta myös aasivaelluksia, jossa luontopolku kierretään ja nautitaan yhdessä oman talutettavan aasin kanssa. Aasi kantaa tietysti eväät.

Aaseihin liittyy vielä arkaluontoinen tarina, joka tapahtui heti perjantaina, saapumis-iltana. En uskaltanut siitä hiiskuakaan isäntäparille, olin itse niin äimistynyt ja kauhistunut. En ollut itse todistamassa tapausta, mutta todistajia löytyy. Seurueeseemme kuuluva urho (nimiyhtäläisyys oman poikani kanssa täytyy olla sattumaa) nimittäin sai näinkin myöhäisinä poikavuosinaan eli viidentoista vanhana erään ajatuksen päähänsä siellä aitauksessa aaseja paijaillessa. Varmistus googlelta ja kyllä, kyllä, aaseilla voi ratsastaa. Siinä poika kertoi nojailleensa aasin kylkeen ja paijailleensa kädellä aasia selän yli toiseltakin puolelta (vähän kuin kainalossa) ja sitten kevyellä pikaluistelijan pompulla heilauttanut itsensä selkään. Aasi oli tyrmistyneenä seisonut hetken paikoillaan, mutta oli sitten päättänyt pistää rivakaksi juoksuksi (mulla on nyt sisäpiirin tietoa siitä, että aasi osaa juosta aika nopeasti), josta ratsastaja vuorostaan oli vähän säikähtänyt ja ponnistanut käsien varassa eräänlaisella takaperin pukkihypyllä perän kautta pois. 

(Herra isä! Ethän sä voi tietää oliko se sellainen aasi jolla on joskus ylipäätään ratsastettu, et voi tietää minkä ikäinen se ylipäätään on, sun nimi ei oo Jeesus, poika!!! Apua!)

Poika vakuutti, että hän oli valikoinut ainakin suuren aasin... yksi aaseista on kuulemma koulutettu ratsuksi, kertoi isäntä, kun myöhemmin varovasti asiaa sivusin (mitään en tunnustanut), että toivotaan, että se oli se. Pyydän kovasti anteeksi, kun te Tukkilan tilan väki nyt kumminkin luette ehkä tämän, en tiennyt poikani olevan tuollainen aasi. Ehkä kannattais hevos- ja koira- sääntöihin lisätä myös Lex Urho: Aasilla ei ratsasteta luvattomasti. Vilpitön anteeksipyyntö.


Kesälle 2021: nuori poika etsii kesätöitä aasin ratsuttajana.



Jokeen pääsi pulahtamaan uimaankin, mutta koska säät olivat vähän viileämmät, niin se jäi kokeilematta. Ongelle sentään.

Kasperin lauantaiset rippijuhlat olivat tämän retken pääsyy. Yksi meistä, eli pikkuveliNuutti, joka on toinen kummi, pääsi kirkkoon, me muut kokoonnuttiin läppäreiden ääreen online-kirkonmenoihin. Ja täytyy sanoa, että yksi parhaimmista ripillepääsytilaisuuksista, kerrankin näki jotakin, yleensä joku kirkon tukipilari (enkä puhu nyt pastorista) estää näköyhteyden rippinuoreen.


Kyllä me taidettiin siinä terassilla vähän veisuutakin harrastaa.

Juhlat oli kuitenkin tulossa, joten kerrankin kiireettömästi saatiin laittaa kampauksia ja pukeutua. Vähän tyttöjen kivaa.


Juhlat olivat Kasperin kotona, lähipiirissä ja siksi kaikkein hauskimmat, kun voi kertoa kovalla äänellä sensuroimatta hulluimmatkin jutut. Ruoka oli ihanaa ja sitä oli sen verran paljon, että ilmoitimme tulevamme sunnuntaina rääppiäslounaalle kun lähdemme Tukkilasta. Ja niin teimme ja ruoka oli edelleen hyvää. Maistuvat kakut oli tilattu Cafe Cabriolesta, jonka juhlatiloissa vietettiin aikoinaan Kasperin isosiskon Prometheukset. (Sopii tämän postauksen ratsaille teemaan tuo nimikin...).

Juhlien ajan oli pikkusateilua, joten ei voitu levittäytyä terassille, mutta väkisellä käytiin kirsikkapuun suojassa ottamassa erilaisia perhekuvamuodostelmia. Laitettakoon nyt oma tähän, vaikka kameran säädöt olivat pielessä ja hento sieluni näyttää kuvassa erehdyttävästi riskiltä maatalon emännältä (tämän näköisinä ne ovat piirtyneet muistoihini lapsuudesta...no, ilman helminauhaa ehkä) ja lapseni iloisilta päästessään kuvatuksi. Mutta ei ole meistä tänä kesänä taidettu parempaa potrettia ottaa.


Ja kun asiaan päästään, pakko laittaa vielä toinen kuva, jossa armaat veljeni lapiot käsissään loppusijoittavat huonosti käyttäytynyttä juhlavierasta. No ei vainkaan, matoja etsitään illan ongintaa varten. Mutta jotain ihanan mafiosomaista tässä kuvassa on.


Palataan Sisiliasta takaisin Tukkilaan. Uskotteko, että mulla ihan tosielämässäkin tahtoo nämä jutut rönsyillä?


Aamianen oli korona-aikaan järjestetty ikkunatarjoiluna. Koriin sai tilata haluamansalaisen aamiaisen tarjolla olevista tuotteista: Kahvia, teetä, tuoremehua, isännän leipomia valmiiksi täytettyjä sämpylöitä, keitettyjä munia, Mustikka-chiatuorepuuroa tai luonnonjugurttia mansikoilla.



Aamiaisen sai nauttia haluamassaan paikassa, talon aamuaurinkoinen terassi oli aika kutsuva.


Aamiaisen  ykkösvaraus kuului aina tälle pariskunnalle:


Kavereita ja paijattavaa riitti ja leppoisaa oloa.  Sitä ihminen ilahtuu kun löytää tälläisen mukavan ja persoonallisen paikan. Soisin tänne palaavani joskus vaikka uudestaankin.




Ja aikansa kun haastattelee isäntäparia, niin aina sitä jotain käteen jää (vaikka muisti tahtookin prakata).

Tällä kertaa päästiin maistamaan isännän tuotekehittelyä, aivan ihanaa raparperi-toscakakkusta!
Kiitos huolenpidosta (ja anteeksi vielä kerran)!







torstai 13. elokuuta 2020

VÄLIPALALLA JAKSAA ISO JA PIENI


Arki on aika lailla alkanut. Olit sitten ihmisenä pieni alakoululainen, opintojen parista treeneihin ryntäävä teini tai perheen työssäkäyvä, niin kyllä sillä välipalalla on väliä.

Meiltä kotoa löytyy nyt 9v. ja 16v. ja asiat on edelleen molempien kohdalla niin, että parhaiten maistuvat vain jääkaapista ottoa vailla olevat tai korkeintaan mikrolämmitettävät eväät, meidän pikku mastercheffejä aika harvoin nappaa aloittaa vähäkin enemmän tekemistä vaativa. Urholla on houkutuksena vielä  kaikki mäkkäristä El Cebon kebabiin ja  siltä väliltä, jos vähäkin löytyy maksuvaraa kortilta ja mopedista bensaa.


Mitäs teillä saa olla välipaksi?

Ei tosiaankaan ihan turha aihe. Yritän tänään tuoda muutamaa vinkkiä välipalaproblematiikkaan Lännen Median sisältöä julkaisevien sanomalehtien ruokateema- sivuilla.



PAKASTEBURRITOT

Ne minä löysin viime talvena. Yhdellä aika nopealla kokkauskerralla saat pyöriteltyä pakkaseen vaikka tusinan burritoja. Jos otat aamulla jääkaappiin sulamaan, tai vielä parempaa, ihan vaan töihin eväskassiin, niin sulla on lounaaksi (huoneenlämmössä) tai iltapäiväksi sula, lämmitystä vailla oleva burrito. Puolikas sopii pienemmälle välipalaksi, isompi on mehevä ja maittava aikuisenkin lounaaksi ja menee tuosta vaan sen kasvuhuuruissa ruokaa ahmivan välipalaksi (tuunaa kastikkeilla ja tee mukaan salaattia tai tuoreita vihanneksia).

Niin, siis paitsi jos ei satu olemaan 16v:een känkkäränkkä (joo niillä vasta niitä onkin, odottakaa vaan uhmaikäisten vanhemmat! Isot burritot, isot ongelmat) päivä ja:

" Mä olisin voinut syödä näitä vaikka kaks, mitä sä teit viime kerralla oli niin hyviä, niin nyt saat oot menny pilaamaan tän pavuilla ja maissilla, mä en maista mitään muuta kuin ne..."


 UUNIMUNAKAS

Mikä ihana arjen välipalanpelastaja! Helppotekoinen ja tänne voi upottaa vaikka mitä (itse olen sattuneesta syystä varovainen papujen ja maissin suhteen). Tee vuuallinen, leikkaa paloihin ja säilytä jääkaapissa, josta se maistuu tosi hyvältä ihan kylmänäkin. Aikamoinen proteiinieväs ja urheilijalle sopivan kevyt ja tuhti yhtäaikaa, jaksaa vielä heiluttaa jalkaa treeneissäkin. Maitotyttö tykkää laittaa oman siivunsa rieskan väliin ja lämmittää kevyesti mikrossa.

 VOILEIVÄT

Mua suurempaa voileipäfania ei varmaan löydy ja niipä altistan lapsenikin erilaisille maissi- ja paputäytteisille leiville. Perusvoileipätäytteet (kinkku,juusto,kurkku?) on ihan ok viipaleina, mutta ei niitä nyt aina jaksa syödä aamiaiseksi, iltapalaksi ja vielä siinä välissä, joten tykkään tuunata erilaisia tahnoja leipien väliin. Kinkku- tonnikala- ja kanaleipiin löytyy lehtijutuista täytteet, niistä voi tehdä vaikka kolmioleipiä tai tuon ihka ensimmäisen kuvan koko repertuaarin: ruisleipiä, rieskaa, rullatortilloja ja niin edelleen (ei nyt samalla kertaa tietenkään). Keitä kuule pastaa ja heitä täytteen loppu sinne niin sulla on pastasalaatti välipalaksi.

TIKUT JA PALAT

Aina jaksaa ja maksaa vaivan leikata vihannestikkuja valmiiksi kuppeihin tai kuoria ja lohkoa hedelmiä valmiiksi. Varsinkin hedelmiin puree myös cocktailtikut ja pienempi syöjä tikuttaa paloja hyvinkin innokkaasti. Lisää juustokuutiot, lihapullat ja nakit, maistuivathan ne aikoinaan ihan juhlaeväänä, kun vanhemmat olivat pieniä. Ja edelleen.


MARJAKEITOT JA KIISSELIT

Ja ihan varmasti myös smoothiet ja fruitiet ja pirtelöt maistuvat erikoisherkkuina, niihin saa ihanasti upotettua myös marjoja (ja ylikypsät banaanit).

Mutta erityisesti haluaisin muistuttaa teitä marjakeitoista ja kiisseleistä, niistäkin taitaa olla tulossa katoavaa kansanperinnettä.
Siitä huolimatta, että nyt jos koskaan, koulusta tullessa ihan parasta välipalaa olisi ainakin tämän äidin mielestä itse keitetty mustikkakeitto.

Vai mitä?



 Reseptit tuotettu Lännen Medialle, eli ne pitäisi löytyä tänään Lännen Median sisältöä julkaisevista maakuntalehdistä ympäri Suomen.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2020

KESÄSALAATTI ÄIDIN MAKUUN


Otsikosta voi tehdä erinäisiä johtopäätöksiä. Mutta takaan, että minä itse tykkäsin.

On tullut tässä vähän lomailtua, ehtinyt Naantaliin, Porvooseen, Vantaalle ja Riikaan. Blogiin ei sen sijaan ole ehtinyt, ei edes tietokonetta ole aukaistu sitten loman alkamisen. Reissuistakin olisi varmaan jotakin sanomista, mutta laitan nyt pikaisen salaattipäivityksen, että kansa saa edes jotain.

Ja hyvää saattekin! Nopean näppärän ja ruokaisan salaatin. Sain tähän salaattiin inspiraation IG:stä, kun ihanat @kaneliajakardemummaa ja @kauniinelämänkoulu postasivat kumpainenkin ihanat salaatit. Lainasin molemmilta ja yhdistelin oman herkkuni, josta tuli tällainen:


KESÄSALAATTI

1 tlk kikherneitä 
3 kevätsipulinvartta
3 varsisellerinvartta
1 avokado
1 tlk fetakuutioita chiliöljyssä (Apetina)
1 limen mehu
runsaasti elikkä reilusti korianteria

Valuta kikherneet. Suikaloi kevätsipulit (vihreät ja valkoiset osat eli koko sipuli) ja varsisellerit. Kuori ja kuutioi avokado.
Laita kaikki salaattikulhoon ja sekoita varovasti. Lisää vielä fetakuutiot ( maun mukaan, en käyttänyt ihan koko purkkia) ja kastikkeeksi sopiva määrä fetapurkin öljyä. Purista pinnalle limen mehu ja sitten sekaan ihan mielettömästi hienonnettua korianteria.
Lisää suolaa ja/tai mustapippuria mikäli kaipaat.

On niin hyvää, niin hyvää!

Toivottavasti rakastat varsiselleriä, kuten minäkin, se on niin ihanaa tässä!

torstai 2. heinäkuuta 2020

MANSIKAN PAIKKA


On paljon mahdollista, että mansikan paras paikka keikkuu lättypinon päällä.  Sillä lailla, vähän kirpsakan tuoreena, pintasokerilla hunnutettuna, tai jos ne mansikat ovat kerenneet edetä jo vähän mehustuneemmalle asteelle, niin paahdapas ne uunissa, vähän sellaiseksi puolihilloksi.Tee se vähän jännittävimmillä mausteilla, kuten tämän kuvan paahdetut viherpippurimansikat.


Mansikat ovat kyllä kesän odotetuimpia tulokkaita. Vaikka tuoreita mansikoita on nykyään saatavilla läpi vuoden, niin mikään ei voita Suomen kesäistä mansikka-aikaa. Tästä ei tarvitse edes maalailla mitään kuvia. Niin se vain on. Ja me kaikki tiedetään mistä puhun.

Mun mansikkamaani, jonka perustin reilu 10 vuotta sitten on nyt totaalisen finiitto. En ole lähtenyt uusia taimia siihen hankkimaan, viisi vuotta taitaa olla maksimi satoaika taimelle. Paikka tuossa autotallin pohjoisseinällä ei ehkä sittenkään ollut kaikkein paras. Jospa ensi kevät olisi sellainen, että saisin perustettua uuden ja rehevän mansikkamaan. Paikkakin olisi jo katsottuna (äitini varmasti siunaa mun suunnitelmat tätä lukiessaan. Meilläpäin tuo siunaaminen saattaa tarkoittaa jotain muuta kuin teilläpäin...).

Onneksi toreilta ja tiloilta ja kaupoista saa ihanaa tuoretta mansikkaa. IsoHoo ehdotti mansikkapäivää, että käydään koko perheen voimin keräämässä. Eikä se yhtään huono idea taida ollakkaan lomapäiväksi. Sanomattakin selvää, että teini vastustaa.



Mun leipomat mansikkapiirakat on sellaisia järjestään, että niissä on tuoreet mansikat pinnalla tai välissä, eikä ihanaa marjaa oo kypsytelty uunissa. Mansikka-murupiirakkaresepti on poikkeus ja aivan ihana sellainen. Helppo valmistaa ja ai kun se on kivan makea ja rapea. Huipputarjottavaa, jonka voi valmistaa viileään jo edellisenä päivänä.


Kesällä korostuu ruuanlaitossa jotenkin myös se, että sen täytyy olla vaivatonta. Herkullisuudesta ei silti tingitä.  Kaupan paistovalmiisiin naanleipiin saa tehtyä suloiset alkupalaleivät grilliaterialle. Mansikkaa ei tässäkään unohdeta. Eikä vuohenjuustoa.



Mansikka on upea lisä myös kaikenlaisiin salaatteihin. Mansikka ja melonit on varma raikkauden maksimoija.


Siitä voi lähteä sitten vähän pikantimpaan suuntaan kehittelemään  erilaisia salsoja, jotka ajaa grillikautena lihojen kaverina kastikkeen virkaa.

Mansikan syöntityyli on kaikin puolin vapaa minun puolestani, mutta muista nyt nauttia hetkestä. Toivottavasti nämä kuvat toi sulle mansikkainspiraatiota. Reseptit löytyvät tänään torstaina useimmista sanomalehdistä, joihin Lännen Media tuottaa sisältöä.

Nautitaan tästä huiman ihanasta kesästä koronakevään jälkeen; kaikista mansikkapaikoista, mansikkahetkistä ja mansikkatunnelmista.

Maitotytön mansikkapaikka on kesän 2020 ollut kyllä oman pihan trampoliini.