About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

torstai 1. lokakuuta 2015

Pistetään poppikone soimaan...


Tai siis popparikone. Tai ei siis konetta ollenkaan, vaan popataan pop corneja, niinkuin ne ennen tehtiin, ennen yli-iisejä mikro-poppareita (no kyllä nekin saa poltettua) tai kaiken maailman kuuma-ilmalla toimivia popparikoneita.

Lapsuuden poppareita, silloin kuin poppareiden teko oli vielä merkkitapaus ja niiden syöminen vielä merkittävämpää. Onneksi mun paukkumaissirakkaus on siirtynyt molempiin lapsiin, varsinkin Maitotyttö toivoo usein popcornia. Ja sitten vaan mikroon.

Mun lempihetki on kotona hyvä elokuva, iso kulho voilla maustettuja popcorneja  ja suurin ja kylmin lasillinen maitoa mitä talosta löytyy. Oi maito, oi maissinjyvä! En kyllä muista koska viimeksi oon kattonut elokuvan. Jos Frozenia ei lasketa. Siitä alkaa mennä repliikit  ulkoa. Ainoat muut elokuvat, joissa osaan vuorosanat on Sound of Music, Hei me lennetään ja National Lampoon's Animal House. Ja tietysti Brian's life. Profiloidun varmaan aivan oudoksi tämän perusteella...Unohtakaa, että kerroin.

Viime aikoina olen alkanut kaivaa kattilan kansineen esiin. Koska hups, vaikka mikropopparit on hyviä, kätsyjä ja nopeita, niin kattilassa itse tehdyt on luvallanne vielä parempia. Ja vähän kuin katoavaa kansanperinnettä. Tietääkö kaikki lapset edes kuinka pop corneja OIKEASTI tehdään?


Tällä kertaa mulla oli kuitenkin projekti, osiot A, B ja C. Osa C meni pieleen, kuten projektini joku osa aina toisinaan saattavat mennä. Ei siitä sen enempää, paitsi, että odotin siltä paljon. Nyt odotan uusinta matsia. Mutta osa A eli poppareiden paukutus vanhaan hyvän ajan malliin onnistui, kuten lähes aina ja osa B sai aivan jumalattoman suuren suosion. Se oli nimittäin karamelli-popcornin teko ja ne vasta maistuivatkin niin Maitotytölle kuin IsoHoollekkin (se on muutenkin karkkihiiri, vaikka muuta väittää).



Popcornit kattilassa

2 rkl öljyä
2 dl pop cornin jyviä
iso. 4-5 litran kattila kansineen

Laita levy päälle, kattila levylle, öljy ja 3 maissinjyvää kattilaan ja kansi päälle. Odota, että maissit paukahtavat. Nyt öljy on sopivan kuumaa.

Poista 3 popparia ja kaada tilalle loput, laita kansi päälle ja heiluttele kattilaa (kattila kiinni lämpölähteessä). Hellasta riippuen voit pienentää tehoja hiukan. Maissien pitäisi alkaa poppailemaan ihan just. Jatka heiluttelua kunnes poppaukset lakkaa, ja nosta kattila liedeltä. Nyt sulla on kattilallinen popcornia, kaada heti kulhoon ja suolaa perään. Ehkä haluat maustaa myös voisulallalla. Se on syödessä aika sotkuista mutta muuten ihan parasta.

Vaihtelun vuoksi jatka karamellipoppareiden tekoon. Ne on hyviä!




Karamelli popcornit

3 l maustamattomia popcorneja (katso yllä)
150 g voita
2,5 dl fariinisokeria
1tl vaniljajauhetta
1/2 tl suolaa
1/2 tl ruokasoodaa

Kuumenna kattilassa voi ja fariinisokeri kiehuvaksi, keitä hiljalleen sekoittaen 4 min. Nosta levyltä ja sekoita mukaan yhteen sekoitetut vanilja, suola ja sooda. Kaada heti kulhossa tai kattilassa olevien poppareiden päälle, ohuena nauhana, koko ajan poppareita sekoittaen. Sekoita karamelli oikein hyvin poppareihin.

Levitä sitten kahdelle uuninpellille ja paista 100 asteisessa uunissa tunti, aina vartin välein käännellen. Kaks pelliä kerralla kiertoilmauuninn. Tavallisessa uunissa 120 astetta. Minulla ei ole aavistustakaan, miksi tämä "kuivausoperaatio", mutta kaikki tutkimani reseptit näin tekee. Anna valmiiden jäähtyä ja riko mahdolliset isommat klöntit.

Kauniiseen purkkiin sitten vaan tai pieneen masuun.



Tai: FOOOOOOOODFIGHTTTTTTTT! (John Belushi in Animal House)




maanantai 28. syyskuuta 2015

Salaatin lämpöä



Syksyn ja kolean myötä salaatitkin vaihtuvat kuin itsestään keveän rouskuvista, sitruksisista raikkauksista tuhdimpiin. Enemmän proteiineja, enemmän juureksia ja syvempiä makuja vaikka uunin kautta paahtamalla. Lämmin salaatti se vaan jotenkin tuntuu tähän aikaan enemmän aterialta.

Ja punajuuri. Sehän on ihan parhautta, maussaan ja monipuolisuudessaan superpakkaus. Ainut huono puoli lienee sen värjäävyys, aina syödessä tulee sellainen tunne, että, no niin, mä kuitenkin pudotan palan punajuurta rinnuksilleni, josta seuraa se automaatio, että se luultavasti todellakin putoaa siihen valkoiselle
neuleelle. Oi jippii! Toisaalta, kuinka moni boikotoi mustikansyöntiä samasta syystä? No ei kukaan! Ja se sentään värjää myös hampaat ja huulet, ihan ilman lusikointihuteja.

Tässä salaatissa punajuuri ottaa kaverikseen kikherneen. Pikkuisen mausteita ja loppusilaus lehtikaalilla ja fetalla, ja se on siinä. Kaunis, syksyisen tuhti salaatti.




Punajuuri-kikhernesalaatti
2:lle ateriaksi, lisukkeeksi useammalle 


½ kiloa tuoreita punajuuria, kuorittuna ja lohkottuna
öljyä, suolaa, mustapippuria
2 rkl oliiviöljyä
1 punasipuli, suikaleina
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 tl juustokuminaa
2 tl kuivattua oreganoa
170 g valutettuja kikherneitä
3-4 lehtikaalin lehteä, ruodittuna
100g fetaa
½ sitruunan mehu
1 dl tuoretta korianteria, hienonnettuna
suolaa, mustapippuria

Laita kuoritut ja lohkotut punajuuret uuninpelille, pirskottele päälle hiukan öljyä, suolaa ja mustapippuria. Paahda 200 asteessa n. 20 min., kunnes napakan kypsiä. 

Kuumenna paistinpannulla öljy ja kuullottele punasipuleita miedolla lämmöllä 3-4 minuuttia. Lisää valkosipuli ja jatka kuullottamista kunnes haistat valkosipulin aromit. Lisää juustokumina ja oregano, sitten valutetut kikherneet. Jatka paistamista 5 min., lisää joukkoon uunipaahdetut punajuurilohkot ja revi lehtikaali mukaan. Pyöräyttele pari kertaa kaikki ainekset lämpimiksi. Tarkista suola ja mustapippuri.

Nosta tarjoilulautaselle, murenna päälle feta, purista sitruunan mehu ja viimeistele tuoreella korianterilla. 

Lisää maistuvia punajuurireseptiä löydät myös muilta ihanilta K-ruokabloggareilta ja tietenkin K-ruoka – sivuston ehtymättömästä reseptivarastosta. Sovitaanko, että kokeillaan tänä syksynä ainakin yhtä upouutta punajuurireseptiä. Itse harkitsen vakavasti Tarte tatinia punajuuresta!


Kaupallisessa yhteistyössä K-ruoan kanssa.

lauantai 26. syyskuuta 2015

My Angels' Eggs




Amerikkalaiset syö ihan hulluna Deviled eggs:ejä, tuollaisia mausteisella seoksella täytettyja kylmiä kananmunanpuolikkaita. Niitä tarjoillaan alkupaloiksi vieraille, kirkkolounailla (siinäpä vasta amerikkalainen traditio teille), ja yleensä kaikenmoisissa kokoontumisissa ja pot luck eli nyyttärikekkereillä. Eikä tuo ole mikään ihme, ne on oikeasti huippuhyviä, helppotekoisia ja loputtomiin muunneltavissa. Jotenkin ne vaan ei löydä itseään tänne pohjoiseen reseptiikkaan samalla fortella kuin merten takana.

Mun on tarkoitus ollu tehdä näitä Pirun munia koko kesä ja nyt vihdoin olen tässä, kun aika käy vähiin ja kokkaillaan viimeisiä omien tyttöjen munia ja niistä pitäisi tehdä jotain spesiaalia, ihan niin kuin oman omenapuun muutamasta omenasta tai parista tämän kesän punajuuresta. Tunne-arvoa, you know?

Deviled eggs nimitys on vanha ja se viittaa ruuan mausteisuuteen. Mun pääni kääntyi kuitenkin Angel eggs:ien puoleen kun avasin uuden Richard McCormick'in Pariisi -keittokirjaan. Richard oli versioinut ihanat Angels eggs (siis mikä kieliopillinen hirviö on tämä nimi? Angel eggs, Angel's eggs ja Angels' eggs, joo, mutta Angels egg?) Nimi viittaa kahteen asiaan, siihen, että enkelin munissa käytetään usein terveellisempiä, kevyempiä täytteitä ja tietenkin palaamme jälleen niihin kirkkolounaisiin. Ei kai sitä piruakaan siellä saa turhaan huudella? Syödään mieluummin enkelin munia.

Ja mulle tämä nimi tietysti kolahti henkilökohtaisesti. Tiedättehän, meidän tytöt...

Ohjetta on muokattu alkuperäisestä kaapista löytyvien ruokatavaroiden mukaan.


Angel eggs - täytetyt kanamunanpuolikkaat kahdella täytteellä
12+12

12 munaa

Keitä kananmunat laittamalla ne kattilaan ja peittämällä vedellä. Kiehauta vesi, nosta kattila levyltä ja anna seistä 10 min. Koputa sitten munien kuoret kevyesti pöydän pintaa vasten rikki ja laita muutamaksi minuutiksi jääveteen odottamaan. Kuori munat, halkaise pituussuunnassa. Poista keltuaiset puristamalla munaa kevyesti ( tai kaivamalla varovasti pikkulusikalla...). Asettele valkuaispuolikkaat odottamaan täyttöä ja jaa keltuaiset kahteen kulhoon.

Skagen-täyte

6 keltuista (edellä keitetyistä munista)
100g katkarapuja
3 rkl wasabimajoneesia(Saitaku)tai 1 tl piparjuurta ja 3 rkl majoneesia
1/2 punasipuli
suolaa ja mustapippuria

Hienonna ja sekoita ainekset yhteen keltuaisten kanssa. Keltuaiset voi murskata haarukalla.

Punajuuritäyte

6 keltuaista kuten edellä
100g keitettyä , raastettua punajuurta
1 tl dijonsinappia
2 rkl maustamatonta jugurttia
3 rkl majoneesia
1/2 punasipulia hienonnettuna 
suolaa ja mustapippuria

Sekoita taas kaikki aineet tahnaksi. Pursota tai lusikoi täytettä kukkuroilleen kananmunanpuolikkaiden syvennyksiin. Koristele vaikka mädillä, cayennella, retiisinsiivuilla, ruohosipulilla tai muilla yrteillä.

Pari huomiota vielä. Täytteistä tuli aika rouheita ilman sauvasekoittimia, joten lusikointi on hyvä vaihtoehto. Punajuuri kannattaa keittää kuorineen ja kuoria vasta jäähtyneenä, väri pysyy paremmin sisällä.

Sain tosissani hifistellä meidän tyttöjen munia tätä tehdessä. Skageniin tuli aivan upea väri johtuen keltuaisten kauniista väristä. Paistettiin viime viikolla lättyjä ja tiedättekö, niistäkin tuli ihan keltaisia! Ainut kohta missä taisin muutaman kerran puhua pirun munista oli kuorintaoperaatio. Ne munat vaan on niin tuoreita, että kuori ei meinaa millään irrota valkuaisesta.

Ja ihan pirun hyviä. Oikeestaan taivaasta. Enkelin munia.



Pariisi- kirja fiilistelee ensin -yllätys, yllätys- Pariisilla ja siirtyy tarjoamaan sitten modernimmaksi muokattuja, mutta mutkattomia reseptejä klassikoista McCormickmaiseen tyyliin. Seuraavaksi mun sormia syyhyttää äyriäisperunagratiini.  Mintunvihreä väri keittokirjalle on aika rohkea valinta, kun ei oo kyseessä mikään passionforbaking-opus. Mutta lopulta aloin tykätä. Kokkaa oma resepti kirjan sivuilta, ota kuva ja häsää instagrammiin #RMCPARIISI ja #KIRJA ja voit voittaa Pariisin matkan. Aikaa on vuoden loppuun.

Kirja saatu arvostelukappaleena.
Myös Saitaku Wasabimajoneesi testissä.

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Kookoskanaa padassa


Ja millaista kanaa! Kookosmaito ja uunissa pehmeän mehukkaaksi hautunut broileri ovat totisesti match made in heaven. Makua liemeen tuovat sitruunaruoho, inkivääri, valkosipuli ja chili ja liemessä, matalassa lämpötilassa, kana kypsyy ihanaksi.
Olen aika iloinen tästä reseptistä, jonka tein Blogiringin Ja Jyväbroilerin yhteistyökampanjan tiimoilta. Resepti on juuri sitä mitä minä ruuanlaitoltani haen: hiukan vaivaa, mutta ennen kaikkea aikaa, sopivasti rouheutta (kookosmaito nimittäin präiskyy uunissa ihanan ruskeaksi kuoreksi pataan) ja makua. Oi niin paljon makua! Kyllä tällä ruualla taas rakastetaan!


Kanaa on taas tullut tänä kesänä grillattua grillissä, uunissa, vartaassa, paistinpannulla... Tällä viikolla pitkästä pitkästä aikaa keitin Jyväbroilerin kokonaisena, mielessä nyhtökana (ja kanaliemi). Välillä pikapaistan tacoihin broiskua pannulla, mutta nyt taas huomasin (että kyllä ne meksikolaiset mamat tietää), kuinka ihanaa keitetty kana voi olla nyhdettäessä. Sä tunnet sen sormissas, ja maistat syödessäs, se vaan on niiiiiin pehmoista. Melkein kuin pateeta.  Siksi tälle vähän paremmalle jyväbroilerliemelle valitsin myös liemessä hauduttamisen. Liemellä joskus niin vaikeasti maustettavaan kanaan saa myös maut perille.


 Kookoskanaa padassa
 4:lle

1 kokonainen maustamaton Jyväbroiler
4 rkl öljyä
2 rkl voita
2 sitruunaruohotankoa puolitettuna ja n. 10cm paloihin pätkittynä
2 rkl tuoretta raastettua inkivääriä
1 punainen chili pilkottuna
1 vihreä chili pilkottuna
5 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 tl jauhettua korianteria
1 tl juustokuminaa
2 limeä
4-5 kaffirlimen lehteä
8  dl kookosmaitoa
2 rkl kalakastiketta
suolaa, mustapippuria

tarjoiluun: pilkottua chiliä, runsaasti silputtua korianteria ja/tai thaibasilikaa

Huuhtele ja kuivaa broileri (Jyväbroilerissa on muuten hirveän kätsy ja onnistunut uusi pakkauksen aukaisu, nuolet näyttävät mistä kohdasta vedät ja paketti aukeaa).  Suolaa ja pippuroi pinta ja sisäpuoli.

Lämmitä padassa 2 rkl öljyä ja freessaa siinä hetken miedolla lämmöllä mausteita eli sitruunaruoho, inkivääri, chilit, valkosipuli, jauhettu korianteri, jeera.
Sulta paistinpannulla 2 rkl öljyä ja voita ja ruskista broileri molemmin puolin. Nosta pataan.

Kaada päälle kookosmaito, raasta limen kuori ja purista mehu, lisää kaffirlimen lehdet. Laita uuniin, 200 asteeseen, ilman kantta 15 minuuttia sen jälkeen kansi päälle, lämpötila 170 asteeseen ja annat kanan hautua liemessä 1h 45 minuuttia.

Nosta valmis kana tarjoilulautaselle, se pilkkoutuu helposti annospaloiksi, joten voit nostaa kanantorson pois. Tarkista liemen suola ja kaada liemi kanan päälle. Koristele runsailla yrteillä, limenlohkoilla ja chilillä. Tarjoile riisin kera.



Vaikka broileri onkin pikaruokien kuningatar ja lapsiperheen arjen pikapelastaja niin kyllä siihen pätee myös Enemmän vaivaa, enemmän makua!

Muita kampanjan reseptejä pääset kurkkailemaan tästä. Jyväbroilerin sivuilla on myös hieno reseptivalikoima.


Yhteistyössä Jyväbroiler



tiistai 22. syyskuuta 2015

Soijamarinoidut kananmunat


Pienellä vaivalla voi nostaa nuudelikeiton tai salaattiannoksen ihan uudelle levelille. Marinoit nimittäin kananmunat. Törmäsin ohjeeseen tällä viikolla Soppa365 sivustolla ja kokeiltava oli. Käytin sitten kuitenkin  Jamie Oliverilta löytynyttä reseptiä, mausteet olivat hiukan eri ja sherryviinietikan ja sokerin  sijaan käytettiin miriniä. Kummalla reseptillä vaan on lopputulos varmasti erinomaisen maukas, kunhan muistat riittävän pitkän marinoinnin. Mieluummin yön yli.

Keiton ohjetta en tällä kertaa pistä. Omani haalin kokoon limellä, inkiväärillä ja sitruunalla ryyditetustä kanankeittoliemestä/kanasta, lehtikaalista ja korianterista. Niin, ja tietysti udon-nuudeleista. Soppa-Hanna julkaisi juuri mielettömän näköisen ramenkeitto-ohjeen ja löytyypä omasta blogistanikin erilaisia virityksiä. Muna passaa kaikkiin.

Soijamarinoidut kananmunat
4:lle

4 luomukananmunaa (vaikka Elsan, Äänekkään, Paten ja Laten)
2,5 dl vettä
2 dl vähäsuolaista soijakastiketta
2 rkl miriniä
peukalonkokoinen inkivääripala, kuorittuna ja siivuina
4 tähtianista
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna

Keitä kananmunat kiehauttamalla sopivan kokoinen kattilallinen vettä. Laske munat kiehuvaan veteen, ajasta 6 minuuttia, ota pois, huuhtele kylmällä ja laita kylmään veteen jäähtymään.

Munien kiehuessa kiehauta kaikki muuta  aineet (vei, soija, mirin ja mausteet). Nosta liemi jäähtymään.

Kuori munat ja kaada liemi munien päälle, sellaisessa astiassa, että peittyvät kokonaan. Voit käyttää myös ehjää minigrippussia. Anna marinoitua 6 h tai yön yli.

Valuta munat ja halkaise pituussuunnassa. Käytä aasialaisiin keittoihin, salaatteihin, wokkeihin tai vaikka leivän päällä. 

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Tytöt tykkää




"Onko TYTÖT syöny jo tänään?", "No, mitäs TYTÖT täälä?", "Hei TYTÖT onko ollu ikävä (iskää)?", " Mä meen vähän TYTTÖJEN kanssa ulos", "Täälä ne meidän ihanat TYTÖT..."

Meidän perheen miesväki on omaksanut viimeisen 3 kk aikana aivan uuden, hellän puhetyylin. Tytöille. Joo, se ei oo varattu minulle, ei Maitotytölle, vaan meidän perheen TYTÖILLE. Jotka viimeistään lause "Onko kukaan käyny tarkistamassa TYTTÖJEN munia?", paljastaa meidän kesäkanoiksi. Enpä olisi uskonut , että se on IsoHoo joka näihin kanoihin hurahtaa, merille lähtiessäkin käydään viimeiseksi vielä hyvästelemässä tytöt ja tullessa mennään tervehtimään, ennenkuin edes sisälle tullaan.



Urho11v on opetellut eläintenhoitorutiineja ja juurikin siis rutiineja. Eli että kanat tytöt saa säännöllisesti ruokansa ja pääsevät ulkoilemaan tarhan ulkopuolelle. Muistan kuinka alkukesästä oli hässäkkä saada kanat takaisin tarhaan, nyt se onnistuu Urho11v:ltä jo aivan yksinään. Ja varsinkin Urholta. On kiva huomata, että Urho on oppinut tarkkailemaan ja ymmärtämään parvea. Yksi päivä Urho ulkoilutti kanoja, minäkin olin terassilla jotakin tekemässä ja Urho huusi, että tuu kattomaan, kohta Elsa lentää. Minä siinä vähän esmentelin, että ei mulla oo nyt aikaa tulla kyttäämään koska joku kana lentää (tästä lähti taas varmaan äitipisteitä), mistä sen tietää koskaa se lentää. Mutta Urho tiesi. Puoli minuuttia ja Elsa pyrähti parikymmentä metriä toiseen paikkaan.


ujo kana juoksee
Elsa meidän, pikku kaunotar, on parven ylivoimaisesti paras lentäjä ja se lennähteleekin mielellään. Se on myös ujoin ja jonkinmoinen murheenkryyni. Elsahan päätti alkaa hautomaan heinäkuun alussa. Kana hautoo 21 päivää. Elsa kuitenkin oli päättäväinen nainen ja hautoi samantien 2 kk, kun valmista ei tullut. Me keräsimme ahkerasti muiden munia Elsan alta, Elsa istui ja hautoi. Se on kanalle kovaa, ei paljon ehdi syömään, eikä edes kakkalle, kanoilla on hautomispuuhissa varsinainen one-track-mind. Emme sentään kokeilleet vanhan kansan neuvoa, kanan pyllyn (sulattoman mahanalustan?) dippaamisesta jääkymään veteen, jolla kuulemma ennen saatiin kana lopettamaan hautomispuuhat. Kuulosti vähän samalta kuin koiranpennun kuonon hierominen pissaan sisäsiistiksi opettaessa, joten jätimme suosiosta väliin. 


Elsa edesmenneillä pyrstösulilla. Tuossa kaulan ympärilläkään ei ole tällä herkellä mitään noita tummempia sulkia.
































Nyt Elsa on jo luovuttanut, mutta päätti sitten aloittaa sulkasadon. Näkisittepä sen nyt. En voi edes ottaa kuvaa. Noiden kolmen rehevän emännän vierellä se näyttää anorektikolta, pelkkää kaulaa ja pyrstösulkiakin taitaa olla enää yksi. Luulin jo likan saaneen kunnon sakinhivutuksen kun koppi oli yksi aamu vaaleanruskeita sulkia täynnä. Sulkasato on aivan luonnollinen toiminto, mutta jo se vetää kurjan näköiseksi. Kahden kuukauden hautominen ei myöskään varmaan asiaa auttanut. Mutta nyt Elsa onneksi osallistuu taas parven normaalielämään kopissa kyyhötyksen sijaan.

Pate on parven munintasankari. Sillä ei ole oikein mitään ketkutuksia, mutta taitaa olla sakin varmin jokapäiväisen leivän munantuottaja.




Kanat on nykyään keksineet, että terassin alle on kiva pujahtaa. Mulla aina vähän sydäntä kylmää kun yhtenä päivänä näin sinne pujatavan jonkun naapurin kissan, meidän omalla kadulla ei kissoja ole. Äänekäs on se kaveri joka sinne painaa ensimmäisenä, sillä on aina omat camelbootsit jalassa, takaisin tarhaankin sen pitää kiertää aina toista reittä kuin muiden. Se on semmoinen komentoora, ja kun se tyttö saapuu ulos munintakopista, niin se kyllä myös munantulosta kaikille äänekkäästi ilmoittaa.

Yhtenä kesäyönä heräsin muuten järkyttävään meteliin kanatarhasta. Mitään en löytänyt mutta kanat olivat niin paniikissa. ettö kun kyykistyin juttelemaan niille ja sitten liikahdin, niin ne lehahtivat lentoon. Urhokin heräs meteliin, tuli parvekkeelle ja huusi: "Äiti, mitä sä teet mun kanoille???"Mitähän se poika pelekäs?



Kiitos vaan. Vedin sitten pressun tarhan yli niin rauhoittuivat kun ei muuta syytä löytynyt.



Nyt syksyn tullen kanat on vihdoin alkaneet mennä sisälle koppiin nukkumaan. Olen vuorannut kopin paksusti heinillä ja iltaisin kahdeksan yhdeksän välissä suljemme oven, koppi kun ei ole eristetty, mutta ehkä oven sulkeminenkin hiukan auttaa. Nythän on ollut niin lämmintä öisinkin pitkään, ihan 10-13 astetta, että ollaan uskallettu pitää vielä kanat meillä. Saattaa olla, että jo ensi viikolla odottaa takaisinkuljetusoperaatio.


Mumma kyllä just sano, että säätiedotus lupaa vielä lämmintä...

torstai 17. syyskuuta 2015

Kaikk yhes Koos!



Syksy on ihana. Uusia alkuja täynnä. Tämä syksy erityisesti.



Ainakin te, jotka vierailette mun blogissa säännöllisesti olette huomanneet, että mä oon cittarityttö.  Cittari on mun lähikauppa, sekä tarjonnasta että tottumuksesta johtuen suuntaan useimmiten sinne. Usein oon maininnut tuotteista, joita löytyy "ainakin meidän cittarista", jotkut blogini parhaimmista nauruista on myös tarjonnut oma suosikkikauppani (naurujen lisäksi edellisen linkin alta löytyy myös upea, helppo siirappikanan resepti). Ja terveisiä vain maailman parhaalle K-Kauppiaalle (mun mielestä) sinne Jumboon, eli Himbergin Matille, joka aikoinaan avasi täällä Joupissa Cittarin. Tiedättekö, tuolloin 90-luvulla ei kaupan valikoimiin kuulunut lainkaan vuohenjuusto, mutta kun minä Matille selitin mimmoista sen olla pitää, niin johan seuraavalla viikolla jo löytyi. Miettikää kuinka monta merkkiä sitä on nykyään!


Ei siis mikään ihme, että tarjouksesta oli mahdoton kieltäytyä kun minua pyydettiin mukaan kun K-ruoka lanseeraa pitkäaikaisen yhteistyön 10 kotimaisen blogin kanssa. Joukostamme löytyy upeiden ruokablogien lisäksi myös lifestyle-, perhe- ja muotiblogeja. Kaikkia yhdistää intohimo omaan työhömme, jota kukin tekee omalla persoonallisella tavallaan. On hienoa ja jännittävää olla mukana antamassa oma panos K-ruoka-teemojen lähettiläänä.



Blogissani tämä ei aiheuta sinänsä kummoisia muutoksia, pysyn tässä, omassa blogissani kuten aina ennenkin, mutta kerran kuukaudessa saan paneutua kulloisinkiin K-ruoka -teemoihin yhteistyöpostauksen merkeissä. Postaukset on tällöin selkeästi merkitty "kaupallisessa yhteistyössä" - merkinnällä. Toivotaan, että yhteistyöstä seuraa lisäarvoa niin K-ruokatiimille, omalle blogilleni kuin teillekin rakkaat lukijat.

Ai niin, se vielä, että jotenkin käsittämätöntä tehdä työtä ihmisten kanssa, jotka ovat synnyttämässä instituutionaalista Pirkka-lehteä, joka kohta löytyy entistäkin ehompana. Ne, jotka minut tuntevat ihan henkilökohtaisesti, tietävät, että meikäläisellä on aina muutama hyvä Pirkka-niksi takataskussa!