Hummeria 'Inferno' grillistä

Jostain ruotsalaisesta ruokalehdestä luin, että ainakin kerran kesässä on saatava grillistä hummeria. Ihastuttava, vedet kielelle herauttava ja tyylikäs, sekä erinomaisen kallis valinta, mikäli syöjiä on toistakymmentä.

No olihan sitä meikäläisenkin grillille hummeria näytettävä, vaikka luulen, että ei nyt ihan kerran-kesässä juttuni olekaan. Toisaalta, jos grillaisikin vaan ihan itselle ja isännälle, ei ehkä saisikaan aikaan näin infernaalista pätsiä jossa käsivarren karvat käryten kääntelin hulluna 12 hummerinpuolikasta (ripsiäni en ole uskaltanut edes tarkistaa...). 

Meinas lähteä käsistä aivan kunnon kulotuksen malliin.

Mutta näin se siis "onnistuu":

Grillattua hummeria ja yrttivoita

Yrttivoita on jätti kilon annos, joka riitti hyvin 6:lle hummerille paistoon ja lautaselle, sekä vielä pääruuan maissintähkille. Voin voi myös pakastaa, niin saat pitkin kesää siivuttaa itsellesi maustevoita tarvittaessa. Ja tietysti annoksen puolittaa!

Grillattua hummeria 'Inferno'

Kypsiä hummereita, sulatettuna, vähintään 1/2 hummeria/syöjä, jolloin annos on tosi kevyt alkupala leivän kanssa nautittuna. Hummerin kannattaa ottaa sulamaan jääkaappiin 2 vrk aikaisemmin, yksi ei tahdo riittää.

Yrttisitrusvoi

1 kg huoneenlämpöistä pehmeää voita
3 punttia mieluisia yrttejä hienoksi hakattuna, tässä tilli, korianteri ja timjami
2 sitruunan raastettu kuori ja  mehu
mustapippuria myllystä

Sekoita kaikki aineet notkeaksi tahnaksi. Voit kääriä kelmuun ja folioon tiukaksi pötköksi ja kovettumaan jääkaappiin/pakkaseen, josta leikata annospaloja. Tällä kertaa jätin maustevoin vain kulho-olomuotoon, koska siitä oli hyvä kauhoa pehmeää voita grillatessa hummereiden päälle. Osan siirsin toiseen kulhoon, josta pöydässä syöjät saivat ottaa lisää, esim. saksilihan päälle.

Hummerin valmistus

Puolita terävällä isolla veitsellä  sulaneet hummerit pituussuunnassa. Putsaa sisuksista keltavihreä mönjä pois.

Aseta hummerinpuolikkaat  melko kuumaan grilliin ensin avonainen puoli alaspäin ja kun ne (1-2 min) ovat saaneet hiukan väriä, käännä kuoripuoli alaspäin. Lusikoi kuoriin yrttisitrusvoita reilusti ja anna voin sulaa /kiehua siinä pari minuuttia. Nosta valmiit hummerit lautasille, ja nauti yrttisitrusvoin ja hyvän, vastapaistetun ciabattan kera. 

Ja samppanjan!

Muista kattaa pöytään myös jonkun sortin savetit. Pelkäsin, että kuinka saa ison saksilihan irti ilman erikoistyökaluja, mutta tulipätsi olikin haurastuttanut kovan kuoren niin, että avaus kävi näppärästi tavallisella veitsellä vääntäen.

Hyvää oli. Ja aivan liian vähän!

Masterclass piirakkaa

Nyt mut on sparrattu! Tämä ei oo mikään salakoodi parsapiirakalle, vaan taas yksi valtavan kiva juttu, mitä aina silloin tällöin blogaanin tielle osuu. Ja on tässä jutussa on siis oikeasti myös piirakka.

Sain kutsun osallistua Philadelphia- tuorejuuston ympärille järjestettyyn kisaan, jossa piti tehdä jotakin suolaista tarjottavaa Teresa Välimäen emännöimiin puutarhajuhliin, jotka ovat sitten ensi torstaina. Tarjottavan arvostelukriteereinä olivat  (ulkomuistista) mm. maku, ulkonäkö, monistettavuus, idea, reseptin toimivuus jne.

Teresa valitsi resepteistä 5 finalistia, jotka pääsimme Teresan virtuaalisen -olipa jännä, elämäni ensimmäinen videokonferenssi- masterclass'iin, eli Teresa oli leiponut läpi kaikki leipomuksemme ja kokeillut parannuksia ja kävi sitten vinkkinsä meidän kanssa läpi.

Tämä oli itsessään kyllä jo ihan palkinto kun sai ammattilaisen ruotimaan ja neuvomaan oman reseptinsä kehittelyssä ja tosi suuren vaikutuksen teki myös Teresan paneutuminen asiaan.

Mulla oli juuri ratsastuskurssi alkamassa ja ratkaisin aikatauluongelman menemällä tallille jo tuntia aikaisemmin, istuin sitten tallin pihassa autossa  ja osallistuin hauskaan sparraushetkeen. Välillä Teresa oli kyllä näkevinään sijaisnäyttelijänäni hevosen... (no okei, kävin välillä siinä moikkaamassa hevosiakin).

Ja minkälaista oli sitten saamani palaute? Julkaisen nyt reseptistä siis Teresan ohjein parannellun version, mutta käyn läpi mitä muutin ja miksi. 

Lisäsin voiteluun käytetyn voin määrän 15g:sta 40g:een, koska se ei kuulemma riittänyt. No okei, en reseptiä tehdessäni oikeasti mitannut voin määrää (hyi, hyi), lisäksi tuo suuri ero voi johtua siitä, että Teresa kokeili tehdä piirakkani myös filoarkin kokoisena versiona, jolloin huolelliseen voiteluun saa kulumaan paljon voita (ainakin 50, sanoi T). Ja kyllä minäkin sain uudella kokeilukerralla tuon -tällä kertaa mittaamani- voin määrän käytettyä.

Toinen kysymys oli, olisiko piiraasta voinut tehdä  pieniksi neliöiksi leikattavan, mikä olisi kätevää puutarhajuhlissa, tämän takia T myös teki kokeeksi piirakkani pellillä suorakaiteen mallisena. Perustelin kuitenkin piirakkani ulkonäön sillä, että  kaunis, uniikki piirakka on juuri tuollaisenaan ympyrällä kietaistuna parhaimmillaan, sopivasti rosoinen ja rehevä ja jos kaikki muut tarjottavat ovat pieniä valmiita annospaloja, voi yksi piirakka olla rytmittämässä pöydän tarjontaa kokonaisena ja vieraan itsensä leikattavana. Tämä piirakka kyllä leikkautuu ihan  ilman kirvestä ja sahaa nätisti.

Itse täyte sitten. Paistoaika piirakalle oli hyvä ja täyte oli rakenteeltaan hyvä. Ripottelin pekonit täytteen pinnalle, T sanoi, että ne voisi yhtä hyvin sekoittaa. Suolaa maun mukaan kannattaa kertoa tarkkana mittana näinkin isossa reseptissä, niin ei tule vahinkoja suuntaan tai toiseen. Muutettu. 

Teresa vaikutti aika tyytyväiseltä täytteeseen, muttasanoi, että ehkä siihen olisi voinut lisätä jotain happoa, vaaleaa balsamicoa tai valkoviiniä. Alkuperäisessä reseptissä oli paprikan sijaan aurinkokuivattuja tomaatteja, koska unohdin paprikan kauppaan, mutta T:n oppien jälkeen ajattelin kokeilla vielä paprikalla, kuten olin aluksi suunnitellutkin.

Siinä ne taisivat olla suurinpiirtein, parannusehdotukset, joista lähes kaikista otettiin  opiksi. Eikä se piirakka ainakaan pöllömmäksi näillä muuttunut... (itseKehuissa täytyy nykyään olla tarkkana, kun sain perheeltäni viime lauantain grillikemujen jälkeen moitteet, että ainut ruoka , jota arvostelin oli äitini tekemä Brita-kakku.No en kai minä nyt niin hullu ole, että alan omia keitoksiani haukkuamaan, totuus on kuitenkin, että kyllä itse ruuanvalmistajalla taitaa aina olla se kriittisin suu. (+ yleensä en ole myöskään niin hullu, että alkaisin äitini tekemisiä arvostelemaan...))

Puutarhan paras piirakka

225g filotaikinaa

2 rkl oliiviöljyä

400g ruohosipuli-philadelphia tuorejuustoa

40g sulatettua voita

5 munaa

2 dl kermaa

1/2 dl kuivaa valkoviiniä

150g pinaattia hienonnettuna 

1 punainen paprika pilkottuna

140g pekonia, rapeaksi paistettuna ja murennettuna

kourallinen tuoretta basilikaa hienonnettuna

 1/2 tl suolaa ja  mustapippuria myllystä maun mukaan

Ota arkki leivinpaperia ja kaada sille n 1rkl öljyä, rypistä ja levitä pyöreän vuoan pohjalle.

Levitä filotaikinalevyt vuoan pohjalle ja reunoille niin, että reunat roikkuvat yli. Voitele aina parin arkin välein voilla.  Laita paistinpannulle 1 rkl öljyä ja freesaile paprikanpalat siinä pehmeiksi pari minuuttia. Lisää sitten pinaatti ja freesaa vielä toiset pari minuuttia. Possauta lopuksi valkoviini pannulle (=kaada ja haihduta).

Vatkaa munat, kerma ja tuorejuusto tasaiseksi haarukkaa käyttäen. Sekoita mukaan myös paprika-pinaattiseos, pekonimurut sekä basilika. Mausta pippurilla ja suolalla. Kaada seos vuokaan filolevyjen päälle.  Taita sitten filoarkkien reunat iloiseksi sekamelskaksi piirakan päälle. Voitele lopulla voisulalla ja paista 175 asteessa uunin alaosassa 1h 15 min.

Anna jäähtyä ja nosta piirakka leivinpaperin avulla pois ja edelleen tarjoiluastiaan.

Ai niin ja yksi muutos vielä. Alkuperäisessä käytin 250g filotaikinaa, mutta koska paketissa on yhteensä 450g, puolitin sen tasan, eli paketista filoa saa nyt hyvin 2 piirakkaa. Täsäkin oli nimittäin puhe jonkun muun reseptin kohdalla, että reseptiä tehdessä kannattais yrittää suosia yleisiä pakkauskokoja, ei jää kaappiin sitten mitään ongelmallisia purkinloppuja.

Nyt jäädään sitten jännittelemään lopputulosta. Tiedän itse kyllä mitä aion syödä siellä puutarhajuhlissa, jossa voittajat (2kpl) julistetaan, niin herkullisia muut reseptit ovat. Toivotaan nyt, että joku tuntee samanmoisia lämpimiä tunteita omaa piirakkaani kohtaan. (Luulenko vain, vai kuulostiko tuo jotenkin kaksimieliseltä?) 

Linkeistä näet 4 muuta finalistireseptiä. Eikä tartte äänestää, ei niin sitten missään.

Tiskivuoren emäntä
Terhin keittiössä
Cecibin keittiössä
Herneetkin Rokkaa

(kuvat ovat muuten sillä ekalla, aurinkokuivattutomaatti täytteellä)

Som Mansem meksikoo...

Ja se on hyvää! Niin hyvää, että jos on vaikka tunti aikaa ennen junan lähtöä, kannattaa kävellä Hämeenkatua pitkin keskustorille, jonne paraatipaikalle on keittiömestari Arto Rastas avannut ikioman streetfood-kapakkinsa: Bar Burriton. 

Minä aina suhtaudun pienellä pessimismillä meksikolaisruokajäljennöksiin, usein kannattaisi mennä reilusti texmex-kyltin alle, sillä sitähän se usein on. Mr Rastas ampuu kuitenkin kovilla, mies on löytänyt burrittoihin uutta aspektia, esimerkiksi spelttilätyn kautta, silti mulle tuli paremminkin meksikolais kuin ameriikkafiilis. BABU:n burritoissa yhdistyy käsintekeminen, kotimaisuus, lähituottajat ja terveellisyys.
Ja sanoinko jo, että herkullisuus?

Tiski toimii niin, että askel askeleelta valitset omat täytteesi, omaan burritooni tuli papukorianteripohja nyhtöpossua ja lisukkeita vinopino. Myös oluet ja viinit ja Laitilan ihanat virvokkeet kuuluvat valikoimaan, jälkkäriburritot ja mudcaket. Kuulemma tiskillä voi ihan sanoa myös " uno marquarita, por favor". (...oikeasti kyllä sanottaisiin una margarita, suom.huom, mutta Tampereellahan kaikki tehdään toisin... :D)

Sisustus on nyt niin muodikkaan tehdasmaista rosoa. Luojan kiitos ei ole sombreroita seinillä! Arto taitaakin olla ihan trendimiehiä.

Hyvä Tampereen ravintola-skene! 

Lipstikasta liperit

Kyllä luovuus on välillä tuskallista. Kattojuhliin on suunniteltu tässä keväällä pikku purtavaa sun toista, hiukan heikohkolla menestyksellä.

Kiitos vaan, tiedän, että sinä söisit.

Söisit muuten näitäkin. Ja sen vaan sanon, että jokaisissa kattojuhlissa tulisi olla jotakin, jossa on juustoa ja pekonia. Ettei tule pelkästä juomisesta se seuraavan päivän morkkis. Näillä kyllä rypyt oikenee naamasta kun naamasta. Ja ovat sitäpaitsi mielettömän hyviä. Eivät mikään uusi keksintö, paitsi tuo salakavala lipstikkalisäys, nm. minne-laitan-kaiken- tän-lipstikan. Jaa, olisinhan voinut pökätä tietysti kaveriksi raparperiakin, nm sama-ongelma...

Juustoliperit

Kotijuustoa
lipstikkaa
pekonia

Leikkaa juustosta pieniä kolmioita. Aseta jokaiselle kolmiolle lipstikanlehti. Kierrä jokaisen kolmion ja lehden ympärille  pekoninsiivu. ensin ylöspäin sojottavan kolmion yli vaakatasossa, sitten koukkaus keskeltä alhaalta takaa eteen ja yläreunasta käännä pekoninsiivun alle reuna. No ei tuosta mitään ymmärrä, mutta helppoa joka tapauksessa, kääri miten käärit. Oma tapani saa grillatessa aikaan valuvan juustoilmiön, josta tulee hiukan mieleen papin liperit!

Grillaa pekoni rapsakaksi. Tarjoile kuumana tai nämä maistuvat ihanilta vielä kylminäkin.

Tämän villin makupalan kruunaa  MustaKatti, puolikuiva Gato Negro- valkoviini, jota ennemmin jälkkäreille ja marjajutuille pullonkyljessä suositellaan. Mutta kuulkaa huurteisen kylmänä se ihanasti taittaa pekonin rasvaisuutta ja nostaa lipstikan omaperäisen maun esiin. Ja kaikkihan tietävät juuston olevan valkkarin ystävä.

Tämä resepti osallistuu Oivapari reseptikilpailun viimeiseen koitokseen.

Viinin toimitti Pernod-Ricard

Hot! Hot! Harissa-jättikatkaravut grillissä

Jättiravut on ihania grillattavia. Herkullisia, melkein millä tavoin vain maustettuna, älyttömän nopeita ja juuri sellaista hiukan sotkuista sormisyötävää, mikä vähän kuuluukin grillauksen henkeen. Jokapäiväisen leivän sijasta rapujen syömistä vastustaa vain suolainen hinta. Mutta aina silloin tällöin on syytä herkutella ja silloin voi vähän panostaa.

Nämä Kivistössä nautitut ravut saivat ylleen mausteisen harissa-hunnun. Tein mausteseoksen itse Rachel Lanen Suuri Grillikirja reseptin mukaan, mutta kaikista pikaisin grillaaja tekee sen valmiista harissa-seoksesta. Hyvää molemmilla tavoilla, mutta bloggaajamiittiin ei kehtaa mennä valmismausteseoksen kanssa...

Grillatut Harissa-katkaravut
 4 annosta Harissa
4 ruokalusikallista kuivatettua chilirouhetta
2 valkosipulinkynttä
2 tl paprikajauhetta
1 tl jeeraa
1 tl karkeaa merisuolaa
1/2 tl jauhettua korianteria
4 rkl extra-neitsytoliiviöljyä
2 rkl vastapuristettua sitruunamehua

1 kg jättikatkarapua, raakana, sulatettuna ja kuorimattomana
sitruunanlohkoja tarjoilua varten

Harissa : Liota chilirouhetta tunnin verran kuumassa vedessä. Valuta.
Liata ainekset öljyä ja sitruunamehua lukuunottamatta, joko tehosekoittimeen tai  survo ne yhteen isossa kivimorttelissa, jos sinulla sellainen on. Lisää lopuksi öljy ja sitruunamehu ja sekoita tahnaksi.

 Hiero harissa katkarapujen pintaan ja grillaa niitä molemmin puolin 2-3 minuuttia(per puoli). Huomaat niiden kypsyvän kun ne muuttuvat kauttaaltaan vaaleanpunaisiksi ja harissatahna levittää ihanaa tuoksuaan.

Laita suoraan grillistä tarjoiluastiaan sitruunalohkojen kera ja tarjoile kuumina.

Tekemäni 2 kilon satsi luomuravuista katosi parempiin suihin hyvinkin sukkelasti, olis noita enemmänkin syönyt. (Meillä oli siis vaan 2-3 per henkilö kun oli niin monta syöjää)

Torstain drinkkivinkki: Vattu! Tequila sunrise

Olkoon tämä vielä kiitos ja tribuutti Marille ja Liisalle, Kivistön ihanille emännille, jotka järjestivät mannuillaan blogaanimiitin toukokuussa. Ihanassa Kivistössä- blogissa ilmestyy myös sarja "Torstain drinkkivinkki". Vaikka drinkkejä tulee harvemmin kotona sekoiteltua, ovat nuo postaukset aina kivaa luettavaa, pieni eksoottinen tuulahdus. Tänää teille halvan kopion tarjoaa Kaikki äitini reseptit.

Baarimestarin vaimona (nyt jos joku hämääntyy siitä, että olen joskus viitannut itseeni myös merimiehen vaimona, niin kyllä, sama mies) tiedän ainakin sen verran, että tällä reseptillä, tai sen valmistustavalla ei ole lähes mitään yhtäläisyyskohtia drinkki-klassikko Tequila Sunrisen kanssa. Mutta saahan sitä olla luova leikkiä.

Käytä tuoreita vadelmia, jos sattuu olemaan niiden aika. Erityisen hyvin tähän sopivat kuitenkin pakastevadelmat, kunhan muistat, että vain kotimaisia voit käyttää kuumentamatta. Appelsiinimehu puristetaan myös itse, sillä vain paras on kyllin hyvää, sen kerran kun drinksutellaan.

Vattu!Tequila Sunrise
1kpl
2 kukkura rkl pakastevadelmia
1 rkl sokeria
3cl tequilaa
2 appelsiinin mehu
jäitä ja vadelmia ja appelsiininsiivu koristeluun
Pilli ja hammastikku

Laita kohmeiset vadelmat ja sokeri lasin pohjalle ja survo perinteiseen caipiroska-tyyliin. Lisää pakkaskylmä tequila, täytä lasi vastapuristetulla tuoremehulla ja jäillä. Koristele ja nauti pillistä.

Josta aiheesta täytyy muuten mainita, että tuotekehittelyä kaipaa hiukan se, että vatunsiemenet tukkivat helposti pillin. Tämä drinkki tukee myös tieteellisiä tutkimuksia siinä mielessä, että kun tein yhden holillisen ja yhden holittoman ja työnsin molempiin paperiset pillit, niin voitte yläkuvasta  saada käsityksen alkoholin vaikutuksista muuten niin jäykän, alkoholin vaikutuksen alaisena olleen pillin mieskuntoon.

Tequila Sunrise -drinksun tyypillinen auringonlaskuinen grenadiinilla aikaansaatu liukuväri ei aivan myöskään toteutunut vadelmakorvikkeella toivotunlaisesti. Mutta se maku! Oi nam! 

Vattuinen drinksu sopii kyllä blogiini ja aiheeseen siinäkin mielessä, että kesä 2013 blogaanimiittiä vietettiin Seinäjoella, jossa IsoHoo teki väelle jumalaiset -vaikka itse sanonkin- Mojitot vadelmarommista. Olin aluksi epäileväinen, mutta hienosti vadelmat istuivat siihen. 

Kyllä kylmä raikas drinkki onkin ihana!

Za'atar ja sillä sumakki!

Jo vuosien ajan (miten vetoavat ja mukaansa tempaavat aloitussanat) on perheeni Saudi-Arabian aikoja muistellessa haikaillut tietynlaisen leivän perään. Saudeissa leipä oli aina littanaa, vastaleivottua arabileipäliuskaa ja leipää tarjoiltiin mm. sittemmin Suomeenkin levinneiden tahini- ja hummustahnojen kanssa. Mutta yksi maku on puuttunut. Leivän päälle oli toisinaan hulautettu hiukan öljyä ja sen pintaan oli ripoteltu reilusti tummanpuhuvaa, vihertävää mausteseosta, jolla oli ainutlaatuinen ominaishaju ja jännä, hiukan hapankin maku. Mausteseosta on jäänyt kaipaamaan myös useampi muu 80-luvun Saudeissa asuja. Kukaan vaan ei tiennyt MITÄ se oli.

Johan nyt on pirskele, jonsei tälläiseen kysymykseen löydy neljännesvuosisadan kestäneen jahkailun jälkeen vastausta. Asia selvisi niinkin yksinkertaisesti, että kysäisin naamakirjassa libanonilaisyntyiseltä top-cheffissäkin kilpailleelta sympaattiselta Joselta, josko hän tunnistaa aineen.

Vastaukseksi tuli Za'taar. Ja Bingo!

Za'atar on ikivanha mausteseos, jota syödään läpi koko Arabian niemimaan ja lähialueiden. Sen reseptit vaihtelevat maasta toiseen, mutta yleensä sisältävät kuivattua timjamia, oreganoa, ja/tai meiramia, sumakkia, sesaminsiemeniä ja suolaa, eri variaatiossa löytyy myös jeeraa, kuminaa, korianterinsiementä ja fenkolinsiementä. Za'taar tarkoittaa myös oreganon ja timjaminsukuista yrttiä, mutta nyt puhun siis maustesekoituksesta.

Voit valmistaa za'atarin myös valmiiksi kuivatuista yrteistä, mutta vihertävimmän värin ja tuoreimman maun takaa uunissa tehty tuoreiden yrttien pikakuivatus.

Za'atar

1 puntti tuoretta timjamia tai 2 rkl kuivaa
1 puntti tuoretta oreganoa tai 2 rkl kuivaa
2rkl sumakkijauhetta (hiukan vaikeasti saatava, löytyy ainakin lähi-idän tarpeita (ei rynnäkkökiväärejä) myyvistä erikoiskaupoista
2 rkl sesaminsiemeniä (voit paahtaa kuivalla pannulla)
laadukasta suolaa

Kuivata tuoreet yrtit n. 10-15 min 150 asteisessa uunissa, jätä vielä sammutettuun uuniin vartiksi jälkilämpöihin. Riivi yrttilehdet varsistaan ja heitä roskiin. Siis varret, ne varret roskiin! Sekoita kaikki aineet morttelissa tai ihan vaan sekoittamallakin. Tarkista makusi ja säätele mausteiden määrää saadaksesi tyydyttävän lopputuloksen.

Säilyy tiiviissä lasipurkissa jääkaapissa aromikkaana ehkä pari viikkoa.  Ripottele ohuen öjyllä sivellyn leivän tai pitan päälle, hummuksen päälle koristeeksi, labnehiin, lihojen mausteeksi, tai koita maustaa aamiaisjugurtti tai viili vaihteeksi suolaisella.

Minä päätin päräyttää  Kivistössä-blogimiitissä Biggreenegg-grillissä libanonilaistyyppistä pizzaa vai sanoisinko nyt kuitenkin arabileipää kaikilla mausteilla. Sanon. Ohje tämän päällysteisiin tuli Read.Me kustantamon tämänkeväiseen käännökseen  Rachel Lanen Suuri Grillikirja-kirjasta (arvostelukappale: mielenkiintoinen järkäle!), joka oli ihan inpiraatiota täynnä muutenkin.

Arabileipää Za'taar grillissä

leivän pohjataikina
2,5 dl lämmintä vettä
2,5 dl täysvehnäjauhoja
5 dl durumvehnäjauhoja
1/2 tuorehiivanpala
2 tl suolaa ja sokeria, molempia
2rkl öljyä

Sekoita hiiva ja mausteet lämpimään veteen. Vaivaa joukkoon jauhot vähitellen ja lopuksi lisää öljy. Vaivaa taikina kimmoisaksi palloksi ja anna nousta vähintään tunnin verran, tahi esim. junamatkan Seinäjoelta Hämeenlinnaan.

Jaa taikina 4 osaan ja painele tai kaulitse kukin pala jauhotetulla leivinalustalla pyöreäksi ohueksi leiväksi

Leivän päälle mausteeksi

Za'taar maustesosta tuo edellinen annos
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
0,5 dl neitsytoliiviöljyä
1 sitruunan kuoriosa raasteena
150g halloumjuustoa raastettuna

Kuumenna pizzakivi grillissä. Sekoita za'atar, valkosipuli ja öljy keskenään ja jaa 4 leivänpohjan päälle. Raasta päälle lopuksi sitruunankuori ja halloumi. Paista kypsäksi grillissä kannen alla n. 250 asteessa. Biggreenegg oli tähän aivan hullun hyvä. Ihan kuin olisi tehnyt leivinuunissa.

Ainoa mikä tässä voi mennä pieleen, on se, että leivästä tulee liian suolaista, että tehkääs sillä silmällä. Mulla meni hiukan överiksi, silti 4 leipää katosi parempiin suihin ennätysajassa.

Ja sitten ihan sisäpiirintietoa. Za'atar on nyt SE juttu. Ja sumakki. Ottakaa koppi ja haltuun, edelläkävijät!