About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Approved By Mexicans: Frijoles Refritos

Lisää kuvateksti


Meksikolainen ruoka ja minä. Rakkaussuhteemme on pitkä ja hiukan mutkainenkin. Vaihto-oppilasvuotena tutustuin ja ihastuin ihanaan texmexiin ja siitä se kaikkia lähti. Amerikan vuoden jälkeen kokkailtiin kotona ja kiljuttiin ilosta kun löydettiin kaupasta viimein tacokuoria.

Jostain syystä en ole vieläkään ennättänyt Meksikoon saakka kääntymään. Mutta meksikolaisen ruuan suhteen olen käynyt perusteellista koulua.  Olen joskus kertonut perheemme tekopojasta* Uliseksesta, joka on tutustuttanut koko perheemme aitoon meksikolaiseen kotiruokaan. Ulin vanhemmat käyvät Suomessa myös melkein vuosittain ja silloin kun Mirna saapuu, silloin kokataan!  On tehty tamaleita useaan otteeseen, pozolea ja monenmoista aamiaista,  yhtä sun toista tacoa ja carnitaa. Tarveaineet on usein kuljetettu meksikosta asti.



Jos jotain olen oppinut  niin sen, että meksikolainen ruoka ei useinkaan ole edes tulista, tulisuuden määrää  voi kukin säädellä salsoilla. Mutta koska olen saanut seurata kuinka meksikolainen äiti tekee ruokaa pojalleen, minäkin yhdistän meksikolaisen ruuan nykyään kotiin ja perheeseen, se on kotoista rakkausruokaa parhaimmillaan.

Blogistani löytyy reseptejä meksikolainen hakusanan alta, ja toivon voivani jakaa niitä edelleen. Minulla on vielä kokeilematta Mirnalta viime syksynä haastattelemani reseptit. Tulossa on ainakin kielitacoja ja lihapullia. Meksikossa, kuten muuallakin samasta ruuasta on varmaan sata versiota, paikkakunnittain tai perheittäin, haluan silti uskoa, että jakamani reseptit ovat autenttisia, meksikolaisten hyväksymiä. Meksikonpostauksieni lopussa tuleekin tästedes löytymään Ulin mulle piirtämä Approved by Mexicans- leima. (Se on muuten mukaelma meksikolaisten omasta joutsenlippumerkistä.)



Ja jotta nyt ei menisi ihan pörinäksi niin laitetaan loppuun ajat sitten lupaamani resepti, meksikolainen perussetti jota syödään vähä kaiken kanssa, eli paistetut pavut, Frijoles refritos. Yksinkertaista, mutta niin Meksikoa.



Frijoles Refritos
yksinkertainen meksikolainen papulisäke

1 keltasipuli - kuullota  kuorittu ja pilkottu sipuli pehmeäksi reilussa öljyssä
2-3 tölkkiä käyttovalmiita mustia papuja
1 chipotle chili (chipotles en adobe)





Kumoa valutetut ja huuhtaistut pavut blenderiin yhdessä chipotle- chilin kera. Aja  karkeaksi soseeksi. Lisää massa yhteen sipuleiden kanssa ja paista hetken, älä kuitenkaan kuivata seosta liiaksi. 

Asettele kuumat paistetut pavut tarjoilukulhoon ja koristele halutessasi korianterilla.

Ja loppukevennys pitää olla. Uli on mennyt tähdittämään opastuvideota."Kuinka taco syödään?"

Kyllä meksikolainen tietää.

*lisäksi tekopoikaselitys vielä kerran:*  Kyseessä on Ulin oma termi, jonka hän on niin söpösti kääntänyt espanjasta suomeksi. Sanakirja luultavasti ehdottaisi termille hijo postizo suomalaista vastinetta ottopoika, mutta koska esim tekohampaat ovat dentatura postiza ( sama myös esim tekorinnat) niin loogisestihan silloin hijo postizo on tekopoika. Claro!




Miten Taco Syödään! from Taco Nito on Vimeo.

torstai 27. helmikuuta 2014

Tavallisen hyvää


Mä olen niin tavallinen.

Tavallinen ruuanlaittajakin.  Ruokabloggaajakin elää aivan tavallista lapsiperhe-arkea. Perheenäidin elämää. Sitä kun yritetään revetä joka paikkaan ja suurimman osan aikaa tunnetaan vaan äärimmäistä riittämättömyyttä ja jos ei sitä, niin ainakin syyllisyyttä. Ajankäytöstä, valinnoista, jopa ruokavaliosta.

Yritän armahtaa myös itteni. En pysty koskaan sanomaan, että valmistan aina kaiken alusta asti itse. Monesti kyllä, tietyt asiat on vaan paljon maistuvampia itse alusta asti ponnistettuna. (Vaikka paistetut silakat. Ne on ehdottomasti valmistettava kokonaisista silakoista,jotka perkaan itse, ei fileistä.) Mutta olen myös rakastunut siihen perunavihanneskeittopussiin pakkasessa, josta taikoo vartissa lapsillekin maistuvan keiton. Pinaattilätyt on melkein viikottainen hätävara. Ja välillä ostelen sitä makaroonilaatikkoakin. No onhan se helppo tehdä itse (ja kyllä parempaakin), mutta joskus sen valmiina osto on vaan paljon helpompaa. Ja sitten mulla on salainen addiktio vielä pakastepizzoihin. Ja kaikkeen uuteen, valmisruokaankin. Kerran kokeiltava. Ja niin kuin ruuanlaiton kanssa yleensä, niiden alusta asti tehtävienkin kanssa, joskus tulee hirmu hyvää, joskus never-again-annoksia.



Nyt olen sitten kokeillut Abba Ateriavalmis kalakastikkeita Blogiringin kamppiksessa. Kastikkeet on tarkoitettu nopeuttamaan arkea, lohifile uunivuokaan , kastike päälle ja 25 min. uunissa. Päiväkin oli passeli, lapset sairastaa jotain ihmeellistä pientä kuumeilua hiihtoloman kunniaksi ja oma lomani yliopistolta on vasta ensi viikolla.

Iskä-IsoHoo haki aineet kaupasta ja saatiin näppärästi kello viiden ruoka pöytään.



Laitoin ihan ensimmäisenä perunat kiehumaan ja kiehutin melkein kypsiksi, sain sitten samaan vuokaan paineltua lisukkeeksi ryttypottuina, voita ja oliviiöljyä, suolaa ja pippuria päälle. Pyrstöksi asettelin suloisia broccoliineja. Ne olis kyllä saanut esikeittää, mutta oma moka.

Sitten kaikki vaan uuniin. Valintani oli osunut sitruunaiseen kastikkeeseen ja syödessä tuli kyllä ihan kesäiset tunnelmat, sillä lailla hollandaisetyyppisesti; lohta, perunaa ja parsakaalta. Lähes 800g lohiziivu katosi meille 4 pekkaan tuosta vaan.



Onnistuneen maun, lisäaineettomuuden, helppouden ja muun mukavan lisäksi parasta tässä ehkä on, että voin delegoida ruuanlaiton myös IsoHoolle, jonka ainoa bravuuri on pannulla paistettu makkara. Itse kyllä lisää joukkoon myös purkkihernekeiton, mutta minä irtisanoudun irti sen herkullisuudesta, IsoHoolla kun on mielihalu lisätä joukkoon vaikka nakkeja.


Ja instagramvideointiharjoitukset jatkuvat, onneksi nämä ovat vain 15 min. pituisia. Keskellä tapahtuu jotakin sekavaa...editointi on mielestäni aivan yliarvostettua.....

 




 Yhteistyössä Abba Ateriavalmis

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

The Ruislimppu


In the leivinuuni. Toteutunut unelma.

Jos olisin varsinainen mestarileipuri, olisi ihaninta kun minut tunnettaisiin  ruislimpustani. Kovakuorisesta, ruskeaksi paahtuneesta, happaman aromikkaasta kaunokaisesta. Rakkaudella vaalittuun juureen leivotusta. 

Oven takana jono leivontapäivänä.



Hiukan oioin mutkia. Koska on meneillään Myllärin Luomun kisapuolivuotiskauden viimeinen leivontakuukausi, teemana mestarileipomus, kaivoin Ruisleipäaines pussin kaapista samaan aikaan kun pistin tulet leivinuuniin. Ruisleipäainekseen tarvitsee lisätä vain pala hiivaa ja lämmintä vettä ja sitten antaa lämmintä kättä tai tässä tapauksessa yleiskonetta.

Ruisleipäaineksessa on valmiina ruisleipäjuurta, jonka kyllä haistaa taikinaa vaivatessa. Ruisleipätaikinalla on aivan omanlaisensa sielu. Se on koostumukseltaan tahmeaa, silti erittäin muokattavaa, sen aromi kiidättää minut muistossani aikaan, jolloin ripustauduin kiinni vielä mumman kaatiin (*=esiliina).

Vaivattu taikina saa levätä ja nousta lämpimässä peitettynä, tunnin tai kaksi. Ja sitten siitä leivotaan limput.

Jaoin taikinan ohjeen mukaisesti kolmeen osaan ja pyörittelin palloiksi. Runsaasti jauhoja mukana tässäkin vaiheessa. Itse limppu pyöritellään hauskasti  kättä vasten niin, että saat tavallaan kartion jossa pohja on kämmentäsi vasten, ja jonka käännät sitten pöydälle niin, että kärki osoittaa kattoon. Pitäisi tehdä tästä emoksen pyörityksestä kai video...

Anna limppujen kohota ja repeillä liinan alla vielä 40 min. Paista sitten 250 asteisessa uunissa puolisen tuntia, kunnes limppu kumisee pohjaan koputtaessa.

Tuli niin hyviä, vaikkakin pieniä, että en millään raaskinut rikkoa illuusiota mestarileipurista ja kertoa syöjille käyttäneeni ruisleipäaineksia.




Jauhot toimittanut käyttööni Myllärin luomu. Muita kilpailupostauksia aiheesta:

Suklaapähkinäpikkuleivät






maanantai 24. helmikuuta 2014

Osso bucco goes Meksiko


Rosmariini kuvassa on pelkkää hämäystä. Sattui olemaan siinä lähettyvillä kuvaustilanteessa.

Pakastintyhjennysoperaatio yhdistettynä viikonlopun leivinuuninlämmityksiin tuotti muhevan padan. Pakkasessa oli superkauniita potkakiekkoja, tummaa tiheäsyistä Highlandin karjan lihaa Jalasjärveltä


Osso bucco Meksikosta
6:lle

2kg potkakiekkoja (omiani 4kpl)
2 purkkia tomaattimurskaa
2-3 chipottle-chiliä adobekastikkeessa (löytyy marketeista, pieni säilyketölkki)
2 sipulia 
4 valkosipulinkynttä
1tl suolaa
1 tl savupaprikajauhetta
1tl juustokuminaa eli jeeraa
1tl jauhettua mustapippuria
1 rkl kuivattua oreganoa
vettä

päälle meksikolaishenkinen gremolata:
Puntti korianteria
1 limen mehu
3 valkosipulinkynttä

Yhdistä pieneksi silputut ainekset ja ripottele annosten päälle



Ota potkat huoneenlämpöön viimeistään puolituntia ennen valmistuksen aloittamista.

Yhdistä mausteet seokseksi ja mausta sillä potkat molemmin puolin.
Lado potkat isoon uunipataan, heitä sekaan pilkotut sipulit, valkosipulit ja chilit. Chilin kastikettakin saa mennä. Kaada perään tomaattimurskat ja ehkä purkillinen vettä.



Melkein valmista. Jos ei oteta huomioon 4-5 tunnin odottelua. Tarkkaa valmistusaikaa on mahdoton sanoa, tiedättehän leivinuunit, mutta lihan tulee irrota luusta täydellisen helposti. Puolivälissä paistoa muutin vähän lihojen järjestystä eli alimmaiset pääsivät ylemmäksi ja toisinpäin.

Jos teet tätä sähköuunissa, sanoisin 220 puoltuntia ja sitten 150 asteessa 3-4 tuntia.

Liha tosiaan myöntyy haarukan alle tappelematta ja padassa on mainio tumma molemainen polte. ÄÄk! Olisiko pitänyt laittaa suklaatakin? No, ehkä ensi kerralla. 

Se nyt on ainakin varmaa, ettei pata pahastu jos moiskautat lusikallisen ranskankermaa annoksen päälle.


lauantai 22. helmikuuta 2014

Päivän piristys

 
Oletan että aika monelle käy niinkuin minulle. Suloinen unohdus. Tai ehkä fiksuille ei käy. Äitini marjat on syöty puuron kera viimeistään keväällä.

Jos olet onnellinen pakastimen omistaja, jonka pakkasessa kylmänhuuruisessa sekasorrossa (tai jos olet fiksu, ehkä ne ovat siellä jämptissä järjestyksessä) löytyy pussi jos toinenkin kotimaisia marjoja, jotka ovat parhaassa tapauksessa omista puskista lapsityövoiman avulla poimittuja (nyt saatan viitata itseeni), niin hopi hopi, surauttelemaan smoothieta, leipomaan piirakka, tekemään jälkiruokaa, keittelemään kiisseliä, maistamaan marjapuuroa.

Sä tarvitset ne vitamiinit!

Ja jos olet elänyt 70- tai 80 luvulla, perheesi repertuaariin luultavasti kuului ehkä retroista retroin jälkiruoka, jota syötiin todellakin kyllästymiseen asti. Mutta siitä on niin kauan, että nyt voi jo hifistellä maailman helpoimmalla ja herkuimmalla jälkkärillä/välipalalla/aamiaisella/iltapalalla.

Ja siis viikonlopun resepti:

Pakastemarjat
marjoja oman määrän ja maun mukaan, tässä mansikka mustaviinimarja ja punainenviinimarja
sokeria maun mukaan

Jäiset marjat kulhoon sulamaan ja päälle pari ruokalusikallista vähintään sokeria. Sekoita ja anna sulaa kokonaan tai siihen asti kunnes pystyt marjoja suussasi sulatella.

Heikoimmat syövät kera vaniljajäätelön, kermavaahdon, vaniljakastikkeen, luonnonjogurtin tai vaniljavanukkaan kera.

Kovemmat emännät (saatan viitata itseeni) vetää ihan paljaaltaan!


Postaus toteutettu yhteistyössä pakastimeni ja marjapuskieni sekä mansikkapenkkini kanssa, jotka luovuttivat tuotteet veloituksetta käyttööni. Sivukuluja, eli pakastimen sähkönkulutusta ei sponsoroitu.

tiistai 18. helmikuuta 2014

Herkku, helppo ja nopea: Sriracha Lohi


Kun minä nyt oon saanut todistetusti muutaman henkilön raivaamaan tilaa jääkaapissaan sriracha-kukkokastikkeelle, tunnen painavana vastuun myös siitä, ettei kastike unohdu putelin pohjalle. Vaikka tällä hetkellä tuntuukin siltä "kuinka voisikaan?" ei käyttörepertuaarin laajennus liene koskaan pahasta.

Aaaaah, ja varsinkin kun resepti on näin ihana ja herkullinen ja nopea toteuttaa. Versioita löytyy netistä ameriikaksi pilvin pimein, siitä tiesin, että hyväähän tämän täytyy olla. Srirachan ohella toinen avainaines on vaahterasiirappi. Resepti on mukana mm. Gwyneth Palthrown keittokirjassa. Ja tämä kyllä mahtuisi sinne Jamie's 20 minute meals:iinkin. Ennen kaikkea; Hyviä, erilaisia lohi/kalareseptejä ei koskaan voi olla liikaa.


Lohta, srirachaa ja vaahterasiirappia
4:lle
1/2 limen mehu
1 rkl vaahterasiirappia
11/2 tl srirachaa
1/2  tl karkeaa sormisuolaa
800g lohifilettä 4 annospalaan leikattuna
reilusti  tuoretta korianteria

Asettele lohipalat leivinpaperille uunipellille nahkapuoli alaspäin. Nahkaa ei kannata poistaa, se jää kyllä kiinni leivinpaperiin...

Valmista maustekastike yhdistämällä limen mehu sriracha, siirappi ja suola. Jos osa syöjistä on pieniä lapsia, mausta kastike ensin vain muutamalla tipalla srirachaa, sudi kastike lasten lohien päälle, lisää vasta sitten loput srirachat. Näin lapset saavat ihanaa makua, mutteivät liikaa tulisuutta. Sudi  aikuistenkin palat.

Paista 15 minuuttia 220 uunissa. Viimeiset pari minuuttia voit laittaa grillivastukset päälle jotta ehdit saada kauniin värin. Kaada loput kastikkeet vielä lohien päälle kun otat uunista. Älä nyt kuitenkaan niihin miedompiin annoksiin. 

Lopuksi päälle korianterisilppua. Meillä tarjoiltiin parsakaaliriisin kanssa ja tuollaisen pika kurkku-retiisi-porkkana salaatin kanssa, jossa mausteena vain pikkuisen etikkaa ja sokeria ripaus.

Sanoinko jo, että aivan Ä-L-Y-T-T-Ö-M-Ä-N hyvää?



perjantai 14. helmikuuta 2014

Ystävyydelle


Sen lisäksi, että olen kova kiroilemaan, olen myös kova itkemään. Jos suutun oikein kovasti, itken. Mutta yleensä itken ihan tyhmeliini asioista. En pysty esimerkiksi itkemättä kuvailemaan kuinka valkoinen hevonen käveli arkun perässä Astrid Lindgrenin hautajaissaattueessa. Tai että ihailen Kaunis pieni elämä -blogin vanerisahausaskarteluja ja ettei minulla ole edes vanerisahaa. Murrun joka kerta.

Ystävyyden kyyneliä sain vierittää Herkkumessuilla, joku saattaa muistaa, että mainitsin asiasta. Perjantaina oman osuuteni päätyttyä, menimme pienessä seurueessa juomaan tutkimaan viinimessupuolta. Siinä ihania Epasteria annoksia syödessämme läheisestä pystypöydästä tuli luokseni hoikka ikäiseni oloinen nainen, joka pyysi minua käymään luonaan kun ehtisin. Menin hetimmiten  mietiskellen mitähän hänellä mahtoi olla asiaa. Hän kaivoi käsilaukustaan vanhan valokuvan ja työnsi sen käteeni.

Kuva oli tuon ylemmän kuvan kopio. Tunnistin sen heti  ja sitten ymmärsin kuka tuo nainen oli. Nainen, jonka olin tavannut viimeksi vuonna -75 ekaluokkalaisena. Kuvassa - nimet eivät oikeita, vaikka eivät muutettujakaan, näin meitä kutsuttiin-vasemmalta siis minä, Ojalluoron Pirjo ja Osuuskaupan Maarit. Ollaan Oravan mummolan pihassa, jossa tuolloin asuin, leikkimökin eressä. Me, kylän kolme ekaluokkalaista tyttöä. Poikiakin oli luokalla kaksi, Hannu ja Lasse. Yhteensä koulussa oli 16 oppilasta. Maarit muutti vanhempineen ekaluokan jälkeen pois pitämään jotain toista osuuskauppaa jonnekin muualle, enkä häntä ole sen koommin nähnyt. Kaiken tuon käsitin ja se vaivannäkö, että hän tuli messuille mukanaan kuva, sekä hänelle kirjoittamani onnittelukortins säe, miten se nyt menikään, hatarin harakanvarpain kirjoitettu, jotenkin hyvin muodollisesti, "Syntymäpäivänäsi onnitellen".

Joten ehkä kolmen sekuntia siitä kun sain kuvan käteeni olin täysin kyynelten vallassa. Kaikki ne muistot vyöryivät lävitseni, pienet hetket ja jutut jotka luulin unohtaneeni. Kiitos Maarit.  




Tänään Maitotyttö pääsi naapurin Linnean 3v. synttäreille. Halusi tehdä Linnealle kakun. Ja niinhän me tehtiin, ihan suloinen ja mini ja nopea vaan. Paljon oven avaan!

Hyvää ystävänpäivää, kaikki ystäväni; lapsuudenystävät, koulukaverit, koiraharrastuskaverit, ratsastuskaverit, työkaverit, opiskelukaverit, laivakaverit, ulkomaan kaverit, blogikaverit ja  te kaikki blogiani lukevat kaverit, onpa mulla pari vanhaa poikakaveriakin. Ja sitten tämä yks IsoHoo, jonka kanssa vietettiin häitä tasan 16 vuotta sitten.


Hyvää ystävänpäivää!