Maustevoivaihtoehto b)

Kaikkien maustevoitten äiti, ylin ykkönen  ja ensisijainen a-kasti on tietenkin simpeleistä simppelein valkosipuli-persiljavoi, joka yksinkertaisuudessaan on perheemme ikisuosikki. Resepti kuuluu suurin piirtein niin, että persiljaa tai valkosipulia sekoitetaan valtaisat määrät voin kanssa.

Kyllä muitakin hyviä vaihtoehtoja on (kunhan et sekaannu kaupan valmistuotteisiin) ja hyviä kokemuksia on voista monien muidenkin tuoreiden yrttien kera. Anjovis-,etana- ja piparjuuri- tai wasabivoi ovat kaikki herkullisia.

Tämän kertainen resepti on näitä sattuman kauppa onnistumisia, mutta oikein hyvää ja ettenkö sanoisi pikanttia tuli, vaikka en tekemistä aloittaessani tiennyt mitä aioin maustevoihin laittaa.

Reseptin määrät ovat suuntaa antavia, en niitä siinä mittaillut.

Pikantti maustevoi

150g voita
1 limen mehu
1dl tuoretta korianterisilppua
1rkl Sambal Oelek- tahnaa
5 valkosipulinkynttä hienonnettuna

Sekoita pehmennyt voi muiden aineiden kanssa tasaiseksi massaksi. Kieputa massa voipaperin sisällä pötköksi ja laita pötkön päälle vielä folio. Pyöreän pötkylän sijaan voit tehdä myös esim. kolmikulmaisen pötkylän, josta leikattaessa tulee siis kivoja kolmioita. Laita pötkylä pakastimeen vähintään tunniksi (tai vaikka kuukaudeksi).

Leikkaa pötkylä viipaleiksi ja tarjoile grillatun pihvin, miksei kanan, tai kalankin päällä. Tai uuniperunan.

Meillä grillattiin entrecoteeta. Ja niin hyvää kun tuo liha parhaimmillaan onkin, sitkospalat näyttelivät vähän turhan suurta osaa tällä kertaa. Onneksi maustevoi oli hyvää.

Ja salaatti.

Ja kevyt grillattu pekoniparsa.

oops, basilikat unohtu! Käykää katsomassa resepti linkistä Nellen herkullisempi kuva.

Ja Mozzarella-tomaatti-leipävuoka.

Eli hyvikset voitti 4-1. Onneks.

Oon sankarihommiin valmis nyt

Voi tätä haikeutta, elämän etappien saavuttamista, luopumisen tuskaa ja uuden odotusta. Eskarin päätösjuhlassa reippaat ensi syksyn koululaiset kajauttivat ilmoille ihanan laulun, joka meni kutakuinkin näin: "Lähtisitkö viidakkoon sankarihommiin,eiks vaan? Vai onko sulla jotakin muuta nyt suunnitteilla? Pitäis pelastaa pari ???? ja perhostakin ja vangittuna on Tarzan ja Janekin" ja sitten kertsissä: " Oon sankarihommiin valmis nyt, oon päiväkodin läpi käynyt!" Yhtään ei itkettänyt...!

Urho6v. sai aikoinaan 2-vuotiaana aloittaa aivan upouudessa lähipäiväkodissamme. Aivan pienimmistä Kultahipuista ei tarvinnut aloittaa, mutta Kastehelmet, Jalokivet ja nyt eskarilaisena sitten Timanttien ryhmät tulivat kaikki tutuiksi.

Olen itse syntynyt itsenäisyyspäivänä, ja lapsuuteni trauma suorastaan oli se, että koskaan ei koulussa laulettu onnittelulaulua tai muuten huomioitu syntymäpäiviäni, kuten niillä joilla se joskus sattui arkipäiväksi. Urho6v, heinäkuulla syntynyt, on myöskin pitänyt aina tuolloin lomaansa päiväkodista, mutta tämäkin asia on päiväkodissamme ihanasti aina huomioitu. Niinpä nytkin sitten eskarin viimeisellä viikolla vietettiin kaikkien kesälasten synttäreitä, eri päivinä.

Kotoa sai halutessaan viedä jotakin herkkua oman lapsensa synttäreille tarjottavaksi. Tekaisin minimuffinssityyppisesti Urhon herkkua mokkapaloja tällä ohjeella. Extrana lisäsin pari desiä suklaahippuja taikinaan. Paistoaika oli myös vain sellaiset 8 minuuttia kun tein kuppikakut nyt siis pieniin minimuffinssivuokiin sopiviksi suupaloiksi ja jäähtyneenä pursotin kuorrutteen ja heitin päälle kaikki koristeet, mitä kaapista löytyi. Sometimes more is MORE!

Kuorrutetta en tehnyt tavanomaista mokkapalojen tomusokeri/kaakao/kahvi/voiseosta vaan  laitoin paketilliseen maustamatonta tuorejuustoa 2dl tomusokeria ja riittävästi tummaa kaakaota. Tästä tuli kyllä vähän lievempää ja sotkevampaa kuin mitä voikuorrutteesta tapaa tulla. Mutta ainakin tyhjä rasia tuli takaisin ja Urho6v kertoi, että jotkut lapset olivat sanoneet, että hyviä... :)

Tänään sitten aivan vipa-viimeisenä päivänä, vietiin päiväkotiin kortti, kotikatumme eskarijengiläisiltä.




Timantit oli siis eskariryhmän nimi

 
Vielä täytyy mainita, että eilen selvisi sekin asia, joka jäi eskarin kevätjuhlasta äidin mieltä hieman painamaan. Juhlan lopuksi eskarilaiset seisoivat edessä rivissä ja päiväkodinopettaja piti kauniin puheen meille vanhemmille, kuinka voimme lapsiamme tukea ja rakastaa. Hän mainitsi sitten jotenkin, että muistakaa, että nämä pienet ihmisen alut tarvitsevat vielä paljon SYLIÄ joka päivä, niin Urho silloin osoittamaan sormella minua ja kovalla äänellä  ilmoitti, että "et oo pitäny, et oo pitäny".

Jos nyt hiukan hävettikin, niin ainakin askarrutti kuinka lapsella voi olla tuollainen käsitys, minä itse kun olen ajatellut, että olen kova pussailemaan, halaamaan -tai täälläpäin "vetämään kaulasta"- ja sylissä pitämään. Aina olen sanonut, että vaikka meillä olisi mikä riita, niin äidin syliin saa aina tulla. Ja näin on usea riita päättynytkin.

Eilen illalla siis kun oltiin saatu yökkärit päälle, istuin sohvalla ja halailin sylissäni istuvaa Urhoa käytiin seuraava sananvaihto:
-No nyt oon ainakin tänään pitänyt sua sylissä.
-Et oo!
-??? Koko aijanhan sä oot mun sylissä ???
- Ei tää oo mikään syli kun sä istut. Aikuisen pitää seistä ja kantaa, se on syli!

Sitä kesää odotellessa

Sanottakoon nyt ensin, että olen 100% talvi-ihminen. Syksyäkin rakastan. Moni kokee kevään aina uutena alkuna, minulle se  syksy on se alun paikka, jolloin aina saa ikäänkuin kääntää uuden puhtaan sivun elämässään.

Luin muuten joskus jostakin, että ihmiset mielessään hahmottavat vuodenajat visuaalisesti eri tavalla. Joillakin vuodenajat ovat lineaarisesti suoralla janalla joka alkaa eri vuodenajalla eri ihmisillä. Toiset , kuten minäkin, taas hahmottavat vuodenajat kellotaulumaisena ympyränä. Itselläni talvi on kello 12 ylhäällä ja kesä alhaalla kuutosessa. Myötäpäivään siis kuitenkin kierretään.  Olisipa kiva kuulla kommenttia mitenkä te "näette" vuodenajat.

Joka tapauksessa, vaikka pääsiäisenä juhlittiin jo melkein kesäkelejä, on viime viikkoina ja päivinä ainakin meilläpäin puhaltaneet melko julmat tuulet. Vettäkin on tullut lähes jakomielitautisesti -ehtimishen, niinku täälläpäin sanotaan-  vähän joka välissä piskoista rakeisiin.

Vaikka kesä onkin vasta lempparivuodenaikalistaukseni numero 3, on se kuitenkin kiva olemassa. Ehkä puuttuva kesäfanaattisuuteni pitääkin minut melko tyytyväisenä kesäsäihin, satoi tai paistoi. Turhahan niistä säistä on stressiä ottaa. Toimitaan vaan sitten kullekin säätyypille sopivalla tavalla. (Lämmin, vesisateinen talvi on mielestäni sen sijaan  auttamattomasti pilalla!)

Kesässä ehkä parasta ei olekaan niinkään  sää; lämpö ja aurinko, vann pikemminkin värit ja tuoksut. Ja jos mikä, niin tämä Caprilainen salaatti kaikessa yksinkertaisuudessaan toi meille jo kesän tunnun.

Kotimaiset tomaatitkin ovat nyt alle euron kilo, joten julistan tomaatikauden alkaneeksi! Buffaloita ei ole täälläpäin näkynyt, joten tyydytään ihan vaan tavalliseen (Riitan herkun) mozzarella pötkylään.

Insalata Caprese

Tomaatteja ja Mozzarellaa siivutettuna, yhtä monta siivua kumpaakin, annoksen koosta riippuen
Tuoreita basilikanlehtiä
Laadukasta oliiviöljyä
Mustapippuria
Suolaa

Poista tomaateista kannat, leikkaa siivuiksi. Siivuta myös mozzarella. Asettele viipaleet limittäin tarjoiluvadille, tomatti, mozzarella, basilika, tomaatti, mozzarella, basilika...(yritän saada pituutta tähän reseptiin...)
Lopuksi valuta päälle oliiviöljyä, hiukan suolaa ja enemmän mustapippuria myllystä.
Ei oo tämä salaatti pyl.. siis huonoa!

Näin se vaan meinaa saada kevät runolliseksi!

Ruma kananpoikakeitto

"Thaimaalainen, nopeasti valmistuva talousruoka on epäilyttävästä ulkonäöstään huolimatta häkellyttävän herkullinen." Näin väittääpi reseptin tarjoileva mainio Apukokin keittokirja ja se on kyllä niin totta, niin totta!

Keiton pohja ilman tarjoilulisukkeita on tosiaan erittäin epäilyttävän näköistä, mutta unohtuu kyllä lusikan ehdittyä annostelemaan keittoa suuhun. Takaan että ensimmäisen kulhollisen jälkeen otat toisen, ja ehkä vielä kolmannenkin, elleivät muut ole jo kattilaa tyhjänneet.

Lisäksi täyttää myös kaikki muut suosikkiruuan edellytykset eli helppo, nopea, halpa ja jopa vähäkalorinenkin. ( no myönnetään, että useat suosikkiruokani ovat myös erittäin "lihottavia" ja usein myös kukkaroa keventäviä.)

Eli lähdetäänpä kokkaamaan. Oon tainnut meinaan syödä tätä jo viitenä päivänä tässä kuussa!

Ruma kananpoikakeitto

0,5 l keitettyä jasmiiniriisiä (eli noin 2dl raakaa riisiä)
6 valkosipulinkynttä
3rkl öljyä
250g broilerin jauhelihaa
1,5 l kanalientä
5tl valkoviinietikkaa
5tl sokeria
4 tl kalakastiketta
2 kananmunaa

Tarjoiluun:
muutama kevätsipuli silputtuna
ruukullinen tuoretta korianteria
Thai Sweet Chilli -kastiketta

Voit hyvin käyttää keittoon edellisen päivän tähteeksi jäänyttä riisiä. Sen puutteessa aloita keittämällä riisi väljässä vedessä ja siivilöi se sitten vedestä. Siis juuri kuin oppikirjasta "Älä keitä riisiä näin." Nyt saat luvan perästä.

Kuori ja pilko valkosipulinkynnet ja paista ne miedossa lämmössä kullankeltaisiksi. Siirrä odottamaan.
Murustele jauheliha kattilanpohjalle mahdollisimman pieneksi. Käännä levy päälle ja kaada sekaan kuumennettu kanaliemi. Itse kiehautin 1,5 l vettä vedenkeittimessä, kaadoin sen kattilaan ja heitin perään pari kanafondikuutiota. Keittele liha kypsäksi (muutama minuutti) samalla hieroen jauhelihaklönttejä pienemmäksi vaikka kahden puuhaarukan välissä, mikäli se on jäänyt ikävän isoiksi klimpeiksi. Saisi olla aika pientä murua siis.

Sekoita valkoviinietikka ja sokeri keskenään, kaada keittoon ja sekoita. Lisää joukkoon myös riisi, kalakastike ja valkosipuli. Sitten pientä hämmentelyä.

Riko munat kulhoon ja vispaa rikki. Kaada munaseos kiehuvaan keittoon nauhamaisesti koko ajan vispilällä sekoittaen. (Tässä kohti mietin, että pitääkö vispilöidä munia vai keittoa. Valitsin keiton.)

Jossain vaiheessa olet sitten varmaan silpunnut erillisiin kulhoihin korianterin ja kevätsipulin. Nyt on aika nostaa ne pöytään yhdessä Thai Sweet Chilli -soosipullon kera, sillä keitto on valmis.  Korianteri ja sipulisilppu kulhon pohjalle, päälle kuumaa keittoa ja lopuksi pärskyttele punaista chlilisoosia päälle.

Uusi suosikkikeittoa, varsinkin kun tuo nimi on jo itsessään niin säälittävä.(n ihana!)

Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan!

Elämänmakuisen (?) ruokablogin ollessa kyseessä, sallinette pienimuotoisen postauksen tämänpäiväisten syntymäpäivien kunniaksi.

Sankari Maahismetsän Aramirin Aaria, aka Obelix aka Pote täytti siis tänään 9 vuotta. Urho6v:n pyynnöstä synttäreitä juhlittiin pienimuotoisesti (vrt. aikaisemmin ei ole juhlittu lainkaan) maksalaatikon ja 9 nakinpuolikkaan voimin. Sankari söi yksin kaiken.

Pote, kuten koko veljessarja (6 urosta) on edelleen virtaa täynnä, muutama harmaa hapsi leuan alla ei menoa haittaa.

Obelix liittyy vielä ruokaan myös sillä tavoin, että se tapaa palveluskoirakokeissa poistua kesken tottelevaisuusosion kanttiiniin. Legenda siis jo eläessään.

Äidin salainen ase

Stressaantuneen kotiäidin pelastaja. Kiireisen työssäkäyvän armahtaja. Uusavuttoman bravuuri. Kaikkien nälkäisten sankari. Lapsen eka "kokkaus". Jopa sille epätrendikkäälle -siis sellaiselle, joka ei tunne oloaan kotoisaksi keittiössä- iskälle. Opiskelijabudjettiin. Painonvartijalle. Perinteisen suomalaisen ystävälle. Ja tietenkin kaikille superkokeille, sillä kaikki kuitenkin olettaa, että teitte tämän alusta asti itse.

Niin että onko mulla teidän huomio nyt?

Puhun nimittäin  peruna- ja keittokasvispussista. Pakaste, jossa ei lisäaineita, vain peruna, porkkana ja purjo. Isoina paloina ja oikein maukkaina sitäpaitsi. Tarjouksessa 2 pussia 3 euroa tai yksi on kai jotain 1,80 normaalisti. Näitä mulla on aina pakastimessa. Ei lisäaineita. Soppaa kuudelle, voit tehdä myös puolikkaan annoksen. Lisäät vain vettä, lihaliemikuutiot ja pääraaka-aineen. Valmista vartissa.

Joku voi tietysti sanoa, että taitaa tosiaan olla stressaantunu kotiäiti kun ei kerkiä perunoita kuoria...Mutta aina ei kyllä tosiaan kerkiä. Kun tuloo nälkäisen, kiukuttelevan lapsen kanssa kotiin. Tai kun pitäis äkkiä keksiä jotain pöytään. Tai ollaan ystäväperheen kanssa ulkoilemassa ja pitäisi äkkiä saada suurelle joukolle ruokaa. Talkooporukalle. Kaikenmaailman koirien luonnetestien toimitsijoiden muonitukseen huonoissa keittämisolosuhteissa.

On tehty kalasta ja kanasta, jauhelihasta, nakista ja makkarasta. Kypsästä kokolihasta, kinkusta ja lihapullista. Liemeäkin vois vaihdella, kookosmaito, sulatejuusto, tomaattimurska, makukermat,maito,  aina on uus keitto. Lisää varhaiskaalta, tai kukka-ja parsakaalta. Mausta eri yrteillä. Tai erilaisilla maustetahnoilla. Aina maistuu. Myös Urholle 6v.

Mielikuvitushan tässä vain on rajana. Mutta osoittaakseni "luovuuteni" määrää, tässä muutama otos meidän arjen pelastuksista. Aikaslailla perinteistä tehdään siis. Vois joku yrttisilppu ehkä edes piristää. Mutta leivän kanssa tosi hyvää kuiteskin!

Kot kot kot chickkeeeen....

jauheliha yksi takuuvarmimmista

Makkara on tietysti voittamaton

Ja lohikeittokin tulee niin näppärästi

Tätä hirvenlihasäilykekeittoa täällä on jo hehkutettukin

Sumeilematta kehun tätä tuotetta aina ystävilleni ja sukulaisilleni. Moni sen on ottanutkin omakseen. Ystäväni Karjamekko esimerkiksi on sitä mieltä, että tämä on paras"lahja" mitä oon koskaan hälle antanut ja hänen bravuurinsa on tehdä kanakeitto mandariinimarinoiduista kanasuikaleista.

Mikäs on sun salainen arkea helpottava ase? Vai oletko sitä mieltä, että siemenperunatkin pitää itte idättää? Vai oot yksinkertaisesti niin täydellinen, että sulla ei kaivata paniikkitilanteiden pelastajaa, koska sellaasia tilanteita ei vaan oo. Eikä tuu.

Mutta elämä ja tilanteet muuttuu, muista se!

Laittaskohan linkin appetitille? Onkai se mukava tietää, että joku on näin haltioitunut pakastetusta perune/porkkana/purjopussista.

Jääkaappi-Tex-Mexiä

Tälläistä voi syntyä kun kurkkaa jääkaappiin ja alkaa arpoa, että mitähän näistä aineista (jotka pitää käyttää pois) tekis. Marinoimattomat kanansuikaleet veivät ajatuksia laidasta laitaan, tekiskö kanapastaa (ääh, ainaista pastaa), jotain intialaista (No Urho ei sitte syö, eikä ooedes Naannia, enkä kyllä ala tekeen), jotakin kanawokkia (niistä pakkaa tulla aina sellasia sörsselssönejä), "kanaruukkua", kanakeittoa...? No avattu Chipottle-purkki ratkaisi asian, mennään Tex-Mexillä. Meksikolaiseksi kai en uskalla tätä väittää.

Mutta oli helppoa, oli hyvää, jopa etten sanoisi herkullista. Iso-Hookin tarjoutui syömään seuraavana päivänä left-overssit, yleensä se ei niitä eilispäivän ateriantähteitä jääkaapista lautaselleen löydä.

Olisko nämä sitten jotakin enchilada tyyppisiä? Salainen ainesosa on ainakin vuohenjuusto!

Nannan kanaenchiladat

 450g marinoimattomia broilerinsuikaleita

1 purkki (pirkka) chipottlekastiketta

1 pikkutanko vuohenjuustoa

8 vehnätortillaa

1 purkki ranskankermaa

5dl emmental-mozzarellajuustoraastetta

korianterisilppua maun mukaan

Tarjoillaan salaatin kanssa, jossa salaatin lisäksi kurkku, tomaatti, korianteri, kevätsipuli. Ei kastiketta, mutta annoksen, sekä enchiladan että salaatin päälle puserretaan limelohkon mehua.

Eli ruskista broiskun suikaleet ja lisää chipottlekastike pannulle muutamaksi minuutiksi hautumaan. lisää myös korianterisilppu lopuksi. Chipottle on siis savunmakuista salsaa.

Lämmitä tortillat ohjeen mukaan mikrossa, aseta kullekin tortillalle reilu lusikallinen kanaa sekä halkaistu vuohenjuustoviipale.

Sitten vaan rullalle. Päädyt saa jättää avoimiksi. Vieriviereen uunivuokaan ja päälle ranskankermaan sekoitettu juustoraaste.

Uunissa puolisen tuntia 175 asteessa.

Väki pöytään ja syömään. Ei ollunna mautonta ei. Mutta melekoosen tex-meksiä (=lue paljon juustoa ja muuta terveellistä ranskankermaa) No, olihan siinä salaattiakin.