Nisua ja alaston leipuri

Olin niiiiiin pullantuoksuinen äiti lauantaina. Olen sitä toisinaan, ehkä kerran kuukaudessa tai harvemmin, taisi olla kevät viimeksi. Totuus kuitenkin on, että pullaa meillä rakastetaan. Kaikenmaailman piirakat, kakut ja tortut löytyvät lopulta roskiksesta, vaikka ne olisivat kuinka hyviä ja kehuttuja, jostain syystä vähintään viimeinen neljännes istuu jääkaapissa kunnes pienet vihreät miehet alkavat muokata niiden pintaa.

Pulla, tai nisu, se sensijaan ei syömättä jää. Erilaisia ennätystilastoja, kuinka monta korvapuustia kukin söi kylmän maidon kanssa suoraan uuninpelliltä esitellään. Viimeisistä palasista käydään lähes käsirysyä. Tai jätetään ainakin varauksia.

Eipä siis ihme, että Urho 6v. oli jo hetken aikaa pyydellyt pullanleivontaa. Ja äiti tietenkin lupasi. Kun ehtisi. Ja eilen sitten ehdittiin.

Taikinan valmistuttua ja ryhtyessämme leivontapuuhiin, pyysin a)pesemään kädet ja b) käärimään hihat.
Innostunut pikkuleipuri tokaisi siihen
- joo mä otan koko paidan pois!

Ja sitten meillä leivottiin.

Nisutaikinani teen vanhalla Philips Ahkerallani, joka selviää 7,5 dl nestettä tehdystä taikinasta

Nisutaikina

 7,5 dl kädenlämpöiseksi lämmitettyä (vanhaa) maitoa
1 muna
2,5 dl sokeria
1rkl kardemummaa
1 tl suolaa
2 pussia kuivahiivaa
15+dl vehnäjauhoja
200g pehmeää tai sulatettua voita

Sekoita muna, sokeri ja mausteet lämmitettyyn maitoon. Lisää vähitellen jauhot ja niihin sekoitettu kuivahiiva. Anna koneen käydä vaikka 10 min. Alustuksen loppuvaiheessa lisää pehmeä rasva.  Jauhoja laitan sormituntumalla. Jätän oman taikinani aina mahdollisimman löysäksi, eli niin että se juuri ja juuri alkaa irtoamaan kulhon reunoista , mutta on hyvinkin pehmeän kimmoisa, ei kova ja kumimainen. Olen vakuuttunut, että löysähkö taikina on kuohkean ja köykäisen pehmeän pullan salaisuus.

Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi leivinliinalla peitettynä lämpimässä paikassa. Ennen varsinaista leivontaa, kaada taikina jauhojen päälle leivontapöydälle ja vaivaa ilmakuplat pois.

Yleensä leivon aina korvapuusteja. Ne ovat herkullisia ja hyvän näköisiä. Tänään jaoin taikinan 3 osaan ja tein 3 erilaista pullaa. + Urhon omat.

Jokaisen satsin aloitin kaulimalla taikinan suorakulmioksi.

Korvapuustit

Levitä taikinalevylle pehmeää voita, ripottele päälle reilusti kanelia ja hienoasokeria, tällä kertaa myös mantelilastuja. Kääri rullalle ja leikkaa rulla kolmioksi. Nosta kolmio kerrallaan pystyyn ja paina molemmilla etusormilla kapea osa aina taikinan pohjaan asti, ettei korvapuusti pääse avautumaan uunissa. Laita nousemaan leivinliinan alle. Voitele kananmunalla ja ripottele päälle raesokeria.Paista uunissa 220 asteessa n. 10+ minuuttia.

Omenakiekurat ja Dallaspullat

 Ja tässä ne pari muuta variaatiota.

Kaulitulle taikinalevylle levitetään äidin (juuri niin , sen omani ei minun)keittämää omenasosetta sekä kanelia.
Levy rullataan ja leikataan tasaisiksi rulliksi, jotka laitoin amerikanmuffinssi vuokien pohjalle. Kohotus, voitelu, raesokeri ja paisto.

Dallaspulliin täytteeksi voi, fariinisokeri ja kaneli, muuten kuten edellä.

Molemmat "vieraspullat" kuorrutin vielä tahnalla jossa 1rkl appelsiinimehua ja riittävästi tomusokeria sekoitetaan paksuksi tahnaksi. Lusikan kärjellä valutin päälle.

Pullantuoksua teillekin!

Suuri huijaus eli Rousku Bolognese

Siinä se porisee. Ilkeän äidin petollinen teko. Kaikkien lemppariin Ragu alla Bologneeseen sekoitetut rouskut.

Miksi?

• Sienet ovat terveellisiä, edullisia, hyvänmakuisia (joskin joillakin 6-vuotiaille saattaa olla asiasta eriävä mielipide) ja niitä oli.
• Epäilin vahvasti tavallisen (herkullisen) rouskumuhennoksen uppoamista edellä mainitulle ikäryhmälle.
• Halusin kokeilla.

Tekotavassa mukailin normaalia Bologneseani, jonka senkin ainekset ja tekotapa saattavat vaihdella.

Rousku Bolognese

(n. 6:lle)

n. 1/2 l ryöpättyjä, pilkottuja rouskuja

400g  naudan jauhelihaa

1 iso sipuli pilkottuna

Öljyä

2 tlk tomaattimurskaa

1pieni tlk tomaattipyrettä

(vettä)

3-4 valkosipulinkynttä hienonnettuna

suolaa

mustapippuria

paprikajauhetta

ripaus cayennea

oreganoa

 basilikaa

(lihaliemikuutio)

Ruskista jauheliha ja sipuli öljytilkassa. Lisää sekaan rouskut. Valurautapata on mainio tämän  valmistukseen, koska siinä saa ruskistettua samalla hyvin. Mausta seos suolalla, pippurilla, paprikalla ja cayennellä.

Lisää pataan tomaaattimurska, pyree sekä vettä mikäli  kastike tuntuu liian paksulta. Anna porista hiljalleen, varttikin riittää, mutta tätä voi keitellä myös tuntikausia. Pidä vain huoli nesteen riittävyydestä. Voit tässä vaiheessa jo tarkastella makua ja lisätä halutessasi myös lihaliemikuution. Lisää kypsennyksen loppuvaiheessa valkosipulin kynnet ja kuivatut yrtit. Mustapippuria ja suolaa mikäli tarvitaan.

Tarjoile valmis kastike perinteisesti keitetyn spagetin kera. Raasta pinnalle parmesania.

Kokeilu oli onnistunut ja maku hyvä ja intensiivinen. Rouskut upposivat kastikkeeseen jauhelihan sekaan huomaamattomasti, mikä johti kastikkeen ennakkoluulottomaan popsimiseen, mikä taas johti sen herkullisuuden ihailuun.

Everybody happy! Especially Mommy!

Röstikuorrutettu rakuunabroileri

Röstikuorrutettu rakuunabroileri... kuulostaa HUOMATTAVASTI  tyylikkäämmältä ruokalajilta kuin tämä viime viikon löytö viimeisimmästä Pirkka-lehdestä 10/10.  Juuri kun (selatessani Pirkkaa) mietin mitä meillä tänään syödään, huomasin, että meillä sattuu kutakuinkin olemaan tarvittavat ainekset.

Ja varsinkin RAKUUNAA! Perunamaan laidalle keväällä istutettu pöheikkö puskee tarmokkaasti vartta huolimatta toissaviikon jo aika kovistakin yöpakkasista. Hienoa huomata, että tämä yrtti ei vähästä säikähdä. Säälittää hiukan, kun se taitaa jäädä lumen alle, en ole ehtinyt jotenkin paneutua kannattaisiko kuivata tai pakastaa vai kuinka säilöä talven varalle.

Kyseinen ruokalaji oli siis helppotekoinen ja nopea valmistaa (uunissa lopuksi 20 min). Käy hienosti ihan arkiruuaksi, pehmeällä maullaan tuo vaihtelua normaalin arkimeininkiin. Laski myös Urho 6v:lle, joka ei edes kommentoinut, että tässä on joku kumma maku....siispä täten todistettu, rakuunan maku on hienostunut, pehmeä ja vaikkakin persoonallinen, ei missään tapauksessa "kummallinen".

Kopioin tähän vielä Pirkka lehden reseptin täydellisenä, niin ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan.

Ja tietenkin muutama oma testikeittiökommentti.

RÖSTIKUORRUTETTU RAKUUNABROLERI

(4 annosta, à 360 g)
2 rs (à 250 g) Pirkka marinoimattomia broilerinfileesuikaleita
2 rkl juoksevaa Pirkka Mainiota
1 rs (200 g) Pirkka herkkusieniä
1 (250 g) Pirkka purjo
1 rkl vehnäjauhoja
1 1/2 dl vettä
2 dl Pirkka vispikermaa
pieni nippu tuoretta rakuunaa tai 1 tl kuivattua
1/2 tl suolaa
2 rkl juoksevaa Pirkka Mainiota
1 ps (500 g) Pirkka peruna-sipulisekoitusta
1/2 tl suolaa
mustapippuria

1. Ruskista broilerinfileesuikaleet parissa erässä. Viipaloi sienet. Halkaise, huuhdo ja hienonna purjo. Lisää kasvikset joukkoon ja anna kuullottua.

2. Ripottele joukkoon vehnäjauhot ja sekoita. Lisää vesi ja kuumenna, kunnes kastike saostuu. Kaada joukkoon kerma. Mausta rakuunalla.

3. Hauduta miedolla lämmöllä kannen alla noin 5 minuuttia. Mausta suolalla ja kaada rakuunabroileri matalan uunivuoan tai neljän annosvuoan pohjalle.

Kuumenna peruna-sipulisekoitus rasvassa paistokasarissa.

4. Mausta suolalla ja pippurilla. Levitä perunaseos rakuunabroilerin päälle. Kypsennä 225-asteisen uunin keskitasolla noin 20 minuuttia, kunnes perunakerros on saanut väriä ja paistunut rapeaksi.

5. Tarjoa salaatin kanssa.

Itse käytin  kokonaisia maustamattomia kanan rintaleikkeitä (3kpl, ei varmaaan ollut puolta kiloa), jotka suikaloin. Purjo jäi pois kokonaan ja tuoreet herkkusienet vaihtuivat purkista otettuihin, joiden nesteen hyödynsin myös kastikkeessa. Rakuunaa oli reilusti. Muuten kutakuinkin reseptin mukaan.

Suurin kritiikki lopputuloksen osalta ei ole niinkään maussa vaan ulkonäössä. Ruoka oli aika tasaisen vaalea, eikä 20 minuutissa perunatkaan ottaneet mainittavasti väriä. Miten olisi lisäyksenä juustokuorrutus? No, ei, ei. Aivan liian raskasta ja kaloripitoista, olihan tässää jo kermaa (muista kevyet ruokakermat), ja sitäpaitsi juuston alla luultavasti kertakaikkiaan myös aivan liian hyvää!

Paahdettua tomaattia ja vuohenjuustoa

Jotakin hyvää patongin seuraksi iltaruualle aineksista mitä sattui olemaan kaapissa:

Paahdettua tomaattia ja vuohenjuustoa salaattipedillä

Jäävuorisalaattia
oliiviöljyä
balsamicoa
suolaa
pippuria
miniluumutomaatteja
vuohenjuustoa
pinjansiemeniä

Revin salaatinlehdet kulhoon jonne pirskotin öljyä, vaalea balsamicoa, sormisuolaa ja jauhoin mustapippuria. Kieritin salaatin  niissä ja nostin laakealle vadille odottamaan "päällysteitä". Jäävuorisalaattihan kestää myös jonkun verran lämpimiä aineksia, kuten rucolakin.

Pinjansiemenet paahdoin kuumalla kuivalla pannulla maun irrottamiseksi.

Tomaatit puolitin ja laitoin sellaisenaan leikkuupinta ylöspäin uuninpellille leivinpaperin päälle ja annoin niiden paahtua 220 asteessa puolisen tuntia. Viimeiseksi 10 minuutiksi nostin mukaan myös viipaloidut vuohenjuustot.

Sitten vaan siemenet, tomaatit ja juusto salaattipedille. Ready! En enää pirskotellut edes mitään öljyjä päälle. Tomaatit maustuvat muutenkin uunissa ihanaisen makeiksi. Tarkat ainemäärät puuttuvat, kun laitoin niitä senverran kuin niitä sattui olemaan. Luota omaan suhteellisuudentajuusi tässä.

Oli vähän turhankin herkkua arkipäivälle, mutta menköön!

Enkö osaa edes peruunoota keittää?

Totuus siis paljastuu aina ennen pitkää!

Mutta kunnon  "täydellisenä ihmisenä" olen nytkin onnistunut vierittämään syyn jonkun muun harteille. Ja tällä kertaa kyseessä on mitä ilmeisemmin perunalajike.

Perustinpa alkukesästä oikein perunamaan, edelliskesien muutaman kasvimaalla kasvatetun perunanvarren rohkaisemana. Ostin pussillisen siemenperunoita, summamutikassa, Lady Claire oli lajike, muistaakseni siinä kuvailtiin jotenkin, että kestävä, terve lajike. Tiesin vain, että Timoa en ainakaan halunnut, niitä kun aina moititaan vetisiksi ja mauttomiksi.

No perunat itivät hyvin ja ne mullattiin asianmukaisesti. En oikein tiedä kukkivatko ne runsaasti kun en ollut niihin aikoihin kotona. Liekö syynä sitten kuuma kesä, perunan varret jämähtivät sitten sellaisiksi vähän alle polvenkorkuisiksi, eivätkä siitä enää kasvaneet. Sato jäi myös pieneksi, perunat olivat kyllä kauniita, mutta joka varsi tuotti vain 3-4 mukulaa. Joskus kun on yhdestä varresta saanut kattilallisen.

Eikä tässä vielä kaikki. Joka jumalan kerta kun minä keitän niitä, tapahtuu seuraava: a) ensin kokeiltaessa perunat vielä selvästi raakoja ja hetkeä myöhemmin b) kattila on täynnä räjähtäneitä perunoita! Aivan mahdotonta! Niitä räjähtäneitä perunoita on nyt sitten yritetty syödä kaikin tavoin. Ensimmäisillä kerroilla pakotin kaikki syömään ne kuorineen päineen. Kerran valutettuani ne kaadoin ne uuninpellille, lisäsi voita ja mausteita ja grillasin niitä mukaillen pioneerimuijan litistettyjä perunoita. Perunamuusiakin yritin tehdä. Olin keittänyt perunat kuorineen (pöhölöö!) kun olin jostakin lukenut, että niin kuuluisi ihan oikeasti tehdä muusi. No yritin sieltä kattilasta sitten vähän lusikalla erotella perunaa kuorien seasta, jotta sain massaa tarpeeksi muusia varten.

Oman maan sato on nyt sitten syöty. Perunoiden maussa sinänsä ei ollut mitään vikaa. Mutta syöhän se itsetuntoa kun päivä toisensa jälkeen kattila on täynnä perunamurskaa. Uskaaltaaskohan ens viikolla kokeella jo kananmunien keittoa?

Sataa tapaa nauttia sienisalaattia

No ei nyt sentään!

Miten olisi aluksi vaikka neljä? Ja ensiksi se sienisalaatin ohje.

Sienisalaatissani tykkään ehdottomasti rouskuista, koska niissä on kunnon metsäinen sienen maku. Kuten tykkään, että siinä oleva sipulikin on kunnon keltaista ja kirpeää. Ajattelin nyt tällä kertaa vähän jatkojalostaa sitä perinteistä ohjetta.

Rouskusalaatti with a twist

n. 4dl pieneksi pilkottuja, tuoreita ja asianmukaisesti ryöpättyjä rouskuja

1 iso keltasipuli silputtuna

1 purkki kermaviiliä

suolaa

mustapippuria

Tähän sitten lopetat, jos haluat perinteistä sienisalaattia. Juhlavimmissa tilaisuuksissa vaihda kermaviili smetanaan.

Mutta minä hullu jatkoin:

kourallinen tuoretta silputtua korianteria

1/2  tuoretta chiliä hakkeluksena

1/2 sitruunan mehu

Yhdistä ja sekoita kaikki ainekset. Anna mielellään makujen syventyä jääkaapissa ennen tarjoilua. Syö pitkin viikkoa miten ja minkä ikinä kanssa keksitkin. Oma salaattini päätti päivänsä seuraavin tavoin:

1. Suoraan kulhosta lusikoituna. Olihan vähän väliä tarkistettava makujen syventymisprosessi... Ihanaan pikku tulisuuteen tuli sitäpaitsi himohimohimohimo....

2. Ruisnapin päällä coctailpalatyyppisesti. Käy myös pitopöytään. (kuva yllä)

3. Yhtenä iltana syötiin saunan päälle uunimakkaraa. HK:n sininen (tuo oman syntisen lisänsä näin Atrian maakunnassa...) kuorittuna ja puolitettuna uuninpellille. Päälle lusikoidaan rouskasalaattia ja koko annos kuorrutetaan juustorasteella uunissa. Vähän parempi HK! (eipä tullut kuvattua)

4. Oma hienosteleva iltapalaleipä. Paahdettu paahtoleivänsiivu, jonka päälle viipaloitiin puolikas avokado, ripoteltiin vähän suolaa ja lusikoitiin runsaasti rouskuherkkua. Tässä vaiheessa, kulhon pohjan paistaessa aloin jo pelätä lievää riippuvuutta....( voiko tuosta kuvasta photoshopata tuon julmetun suureksi jääneen sipunpalan?)

5 Vielä toteuttamaton (salaatti loppui) mieliteko joka juolahti mieleen tuota avokadoleipää syödessäni: Viipaloi  paahtoleivälle avokadon sijasta banaani ja peitä se rouskusalaatilla. Banaanin makeus sopivasti pehmentänee chilin ja korianterin äkäistä liittoa. Mutta korkeimmalle nousee silti itse rousku...

Tai no, ehkä mä olen vaan raskaana. Niinkuin olenkin!

Smetanainen kaalimuhennos possunfileen ja riisi-ohran kera

Tilanne: appiukko ja anoppi tulossa kylään tuomaan meille keräämiään puolukoita. (kiiiiiiiiitossssss!!!)

Tavoite: tarjota heille syksyinen, maukas lounas, joka kuitenkin helppotekoinen. Vähän jotain uutta makua, mutta silti reilusti kotimaista.

Ratkaisu: Iso-Hoo oli jossakin välissä ostanut pakkaseen  laitetun possun marinoidun ulkofileen. Nytpä oiva tilaisuus tuhota se. En kovinkaan piittaa noista valmismarinaadeista, varsinkaan surullisen kuuluisasta ORANSSISTA  marinadista, joka lienee kaikkien tehdasmarinadien äiti, mutta kun sitä nyt oli, niin arvelin sen tähän soveltuvan.

Laitoin uunivuoan pohjalle riisi-ohra seosta  ja vettä paketin 4 hengen annoksen mukaisesti sekä murensin joukkoon lihaliemikuution. Päälle asettelin uunifileen ja työnsin koko komeuden uuniin 175 astetta, olisko se ollut siellä puolisentoistatuntia, seurasin kypsyyttä myös mittarilla. Tästä on jo toista viikkoa eli tietenkään en nyt sitten enää muista tarkkaa aikaa. Mutta siellähän se ruoka valmistui kuin itsestään. Kypsän possunfileen viipaloin sitten riisi-ohran päälle pienen foliossa vetäytymisen jälkeen.

ja nyt siihen  mikä teki ateriasta erikoisen herkullisen:

Smetanainen kaalimuhennos

1/3 osa isosta kaalista  suikaloituna
1 paketti pekonia
2dl smetanaa
2 kourallista kuivattuja suppilovahveroita
suolaa
pippuria

Suikaloi kaali vaikkapa juustohöylällä. Pilko pekoni ja freesaa yhdessä kaalin kanssa isolla pannulla. Lisää smetana ja kuivatut suppikset ja anna hautua hiljoilleen kypsäksi. Mausta suolalla ja musta/mauste/valkopippurilla mielesi mukaan. Tarkkaile tilannetta välillä, jos ruoka kaipaa nestettä, lisää vettä.

Oma palaute: Possunfile oli  sellaista kun se tapaa olla ( oranssilla marinadilla ) mutta esim. urho 6v:een mielestä "ihanan pehmeää lihaa". Itse tykkään valtavasti tuosta riisi-ohra lisäkkeestä ja suosittelen sitä kaikille.Siinä on vaan niin paljon enemmän makua kun peruspitkäjyväisessä riisissä ja eikai ne appivanhemmatkaan aina tartte niitä perunoita. (No he kyllä syövät aina kiltisti kaikki kokkailuni.)
Mutta aterian kruunu oli kyllä tuo kaali-, smetana-, pekoni-, suppislisäke. Sitä, hyvät naiset ja herrat, kehoitan kokeilemaan, esimerkiksi jonkun uunissa haudutetun liharuuan kera. Ihan syksy-ruoka!