Tom Kha Gai -oikeesti ja oikoteitse

Kokeilen usein kaikenmaailman maustepussukoita. Joittenkin ohjeet ja lopputulokset osoittautuvat mainioksi, maut ovat lähellä autenttista ruokaa ja pussit nopeuttavat ruuanlaittoa huomattavasti. Toisinaan taas lautaselle päätyvä annos on ylisuolainen, identiteetön mössö, josta ei tunnista mitään yhtäläisyyksiä aiottuun ruokalajiin.

Niinpä en koskaan osta esimerkiksi intialaista ateriamausteseosta, jossa käsketään lisäämään kermaa. Siis käyttääkö ne kermaa ylipäätään intialaisessa keittiössä.? Kaipa sitten.

Ensin siis oikotie

Yksi niistä hyviksi kokemistani mausteseoksista on joka kaupasta löytyvä Santa Marian Tom Kha- seos. Sillä saa nopeasti loihdittua pöytään tuon huumaavalta tuoksuvan thai-keiton, ostoslistalla on pussin lisäksi  oltava kanaa, tomaattia, herkkusienet ja kookosmaito. Keiton valmistaa kaikkineen vartissa. Tätä on tullut viime vuosina laiteltua usein ja äitini joka keittoa tekee myös usein (pussista) on kehitellyt erilaisia ruokaisempia versioita. Siine voi mainiosti lisätä perunaa, kukkakaalia,  porkkanaa, katkarapuja jne. keitossa on pikkuisen mukana myös chiliä, sikäli ei ehkä aina maistu kaikkein nuorimmille. Ainakin jos olette tältä osin epäonnistuneet lapsenne ruokaelämyksiin tutustuttamisessa yhtä surkeasti kuin minä. Urho 5v. kuuli saavansa tänään thai-kanakeittoa ja ilmoitti välittömästi syövänsä VAIN suomalaista ruokaa. Huh huh! Vaikka melko suomalaiseltahan tämäkin alkaa jo perunoineen kuulostaa.

Aito Tom Kha Gai (tai ainakin aidohko)

Tänään halusin kuitenkin palata keiton alkuperäiseen valmistustapaan pitkästä aikaa. Häämatkallani -98 Pohjois-Thaimaassaa Chiang Maissa erkanimme päiväksi, aviopuoliso golf-kentälle ja minä paikalliseen kokkikouluun. Nyt kaivoin tuon kokkikoulun monistenivaskan esille ja tajusin jopa käydä etsimässä netistä, sinnehän ne kotisivut olivat ilmestyneet. Chiang Mai Thai Cookery School oli tosi hieno kokemus jo silloin ja näköjään toimintaa on kehitetty edelleen. Somphonista on ilmeisesti tullut "international tv-chef".

Suosittelen lämpimästi jos sinnepäin matkustatte. Muutenkin Pohjois-Thaimaata voin suositella omatoimimatkailijoille, Bangkokista yöjuna (jossa tarjoiltiin omalle paikalle 3 ruokalajin illallinen, alkuruokana oli muuten tätä keittoa; ja tämä kaikki siis 2-luokassa) vie näppärästi ja edullisesti Chiang Maihin ja siellä löytyy rantoja lukuunottamatta monenlaista touhua. Itse kävimme mm. 3-päivän viidakkovaelluksella.

Tämän kokkikoulun reseptin mukaan Tom Kha Gai on siis hyvin miedonmakuinen, chiliä ei käytetä missään muodossa. Kukapa estää tulisuutta kaipaavaa heittämään mukaan muutaman chili-palon. Mutta näin resepti sopii siis myös koko perheelle, vaikkakin hapan saattaa oudoksuttaa lapsia.

Näin minä siis sen tein tänään:

• 300g kananrintaa kuutioituna
• 8oo ml kookosmaitoa ( no mulla oli vaan tästä puolet ja jatkoin sitten kanaliemellä)
• 5dl tai 200g sieniä - siitake tai herkkusieniä viipaloituna tai halkaistuna
• 5 ohutta Ginza eli Galangal lastua puolitettuna (tuore inkiväärikin käy)
• 2 sitruunaruohoa - käytä vain alin 1/3, katko n. 3cm pätkiin
• 2 rkl kalakastiketta
• 3 kaffir lime lehteä hienonnettuna ilman keskiruokoa
• 2rkl sitruunamehua
• reilusti hienonnettua korianteria

reseptin ulkopuolelta laitoin omatoimisesti mukaan vielä kourallisen puolitettuja miniluumutomaatteja, nekun toimivat tuossa oikotie-keitossa niin hienosti.

Tämänkin keiton valmistus käy nopeasti. Kuumenna kookosmaito kiehuvaksi ja lisää sitten kana, sienet, ginza ja sitruunaruoho. hauduta n. 5 min., kunnes kana on kypsää. Mausta sitten kalakastikkeella, kaffirlime-lehdillä (ja sillä tomaatilla), ja kuumenna uudelleen kiehuvaksi. Sammuta levy, sekoita keittoon sitruunamehu, tarjoile runsaan korianterisilpun kera.

Kalakastike ja kuivatut kaffir lime- lehdet löytyvät normaaleista kaupoista hyvin. Sitruunaruohoa ja ginza myös toisinaan, nyt hain ne Thai-marketista. Sitruunaruohoa ja ginzaa ei tarvitse syödä keitossa, saattavat olla puisevia. Tälläkertaa ginza tuli kyllä syötyä huamaamatta. se on siis inkiväärin juurakon näköinen, mutta hiukan erimakuinen, keiton nimessä tuo Kha tarkoittaa juuri sitä. Se siis kuoritaan ja leikataan ohuiksi lastuiksi tai viipaleiksi.

Olipas helppoa saada thai-aromit soppakulhoon.

Chocolate chip cookies - the real thing

America's gift to the world.

Chocolate chip cookie´ssa on jotakin niin periamerikkalaista.... Aika ajoin mielen valtaa kamala " koti-ikävä", johon lohtua suo vain  tuo suklainen, reunoiltaan rapea, mutta keskeltä hiukan pehmeämpi ja sitkeämpi herkku kera kylmän lasillisen  maitoa.

Silloin on tartuttava toimeen ja pyöräytettävä muutama tusina . Mikään ei ole onneksi helpompaa, reseptihän on nopea ja vaivaton, puolentunnin kuluttua aloituksesta voit istahtaa jo nauttimaan tuloksesta. Lopputulos ei välttämättä ole joka kerta identtinen, mikä lie johtuu reseptini aineiden muuntamisen onnistumisen vaihtelevuudesta. Esimerkiksi 1 stick of butter... no, kyllähän minä muistan silmämääräisesti miltä se näyttää, mutta paljonko siinä voita oikeastaan on...100g?125?... Jos 2 sticksiä on yhtä kuin 1 kupillinen eli  2,5 dl voita niin mitä se on grammoina? (Voipaketista kun on aika vaikea ottaa mitään deseinä.) Tulokset on aina silti tullleet syödyksi, joskus ne ovat kauttaaltaan rapeita, joskus tönäkän paksuja, eilen leivotut huomattavan makoisia... mutta hei, ei me olla niin kranttuja.

Sitten ikäviin uutisiin. En ole varma voitko sinä valmistaa näitä. Sillä minulla on salainen ase. Tadaa:

Niistä ei vaan tule oikeanlaisia, jos yritän rouhia jotakin suklaata joukkoon, Palaset ovat aina joko liian pieniä tai suuria, ne eivät sula tai sitten sulavat väärin jne... ei vaan onnistu. Juuri kun pääsin sanomasta, että en ole kranttu,  alan niuhottaa, mutta  minä en lähde edes tekemään  näitä, ellei kaapissa ole pussillista näitä "morsels". Ja miksi näitä ei vieläkään saa Suomesta? Vai saako jostain? Nettileivontakauppoja en ole jaksanut tutkia, kun vielä olen pärjännyt tällä perinteisellä metodilla, joka toki sinällään tuo oman säväyksen puuhaan. Eli valjastatn aina kaikki uudella mantereella käyvät sukulaiset ja tuttavat raahaamaan muutaman pussin tuliaisiksi. Tämän kyseisen pussin taisi lähettää kaukainen sukulainen  eläkkeellä oleva Pentagonin 3-tähden  kenraali joka kävi tutustumassa viime kesänä isovanhempiensa synnyinmaahan. Satuin mainitsemaan, että minä sitten niin kaipaan näitä chocolate chipsejä leivontaan...(Can´t blame the girl for trying...)

suoraan pussin kyljestä:

ORIGINAL NESTLE TOLL HOUSE MILK CHOCOLATE CHIP COOKIES

• 2 1/4 cups all-purpose flour

• 1 teaspoon baking soda

• 1 teaspoon salt
• 1 cup (2 sticks) butter, softened
• 3/4 cup granulated sugar
• 3/4 cup packed brown sugar
• 1 teaspoon vanilla extract
• 2 large eggs
• 2 cups (12-oz. pkg.) NESTLÉ® TOLL HOUSE® Semi-Sweet Chocolate Morsels
• 1 cup chopped nuts

 eli vapaamuotoisesti muunnettuna

n. vajaa 6 dl  vehnäjauhoja
1tl ruokasoodaa
1tl suolaa
2,5 dl pehmennettyä voita (oisko 175g?)
2dll , vajaa, hienoa sokeria
2dl, vajaa, fariinisokeria
1 tl vaniljaa
2 suurta munaa
0,5 l (kyllä!) suklaahippusia
halutessasi  2,5 dl pähkinämurskaa (jätän useimmiten väliin.)

Kuumenna uuni 190 celciukseen.
Sekoita  jauhot, ruokasooda ja suola keskenään. Vatkaa voi, sokerit ja vanilja vaahdoksi. Lisää munat yjksi kerrallaan hyvin vatkaten. Sekoita mukaan jauhot muutamassa erässä. Sekoita mukaan suklaahiput. Koko reilu puoli litraa...(Suomalaisten suklaakeksireseptien ongelma on että tähänkin annokseen tulis varmaan vain 1 dl rouhittua suklaata...)
Sitten ruokalusikalla  heittelet kikkareita leivinpellille

Kevätauringon paiste valmistaa kokkareet oikean paisto-mielialaan (optional).
Paista 8-10 minuuttia kullanruskeiksi. Anna jäähtyä 2 minuuttia pellillä ja siirrä sitten ritilälle. Tästä  reseptistä tulee noin 5 tusinaa pikkuleipää.

Ihanaa. Ja tarina jatkuu...

Seuraavaan kertaan siis.

PS. Myydään puoli pussia suklaahippuja eniten  tar vitse/joa valle : D

Vuohenjuusto on NIIIIN rakastunut punajuureen

Ja niin olen minäkin. Molempiin. Punajuuren syvällinen parhaus on näitä asioita , joissa olen kokenut valaistuksen vasta aikuisiällä. Vuohenjuustoon pätee samainen juttu, kylläkin syystä että eipä siitä ainakaan näillä lakeuksilla ole  vouhkattu kuin vasta  90-luvun puolivälin. Nyt voin sanoa sitäpaitsi omaksi meriitikseni, että pyysin aikoinaan Joupin CM-kauppiasta Himbergin Mattia tilaamaan kauppaan vuohenjuustoa, kun sitä ei siellä, eikä muissakaan kylän kaupoissa  vielä ollut. Ja siitä asti sitä on ollut, eikä varmaan sellaista kioskia nykyään olekaan missä ei löytyisi useamman  merkin valikoimaa.
Nyt alan vääjäämättä kuulostaa Timo T.A Mikkoselta, tuolta mieheltä, joka (omien puheidensa mukaan) toi Madonnan suomalaisten tietoisuuteen 80- luvulla. Vuohenjuuston tuominen Etelä-Pohjanmaalle ei liene yhtään vähäisempi teko... :)
Grillattu,  lämmin vuohenjuustokiekko tomaattisiivupedillä, vihreä yrttiöljy, hiukan pähkinää ja paljon basilikaa. Yksinkertaisuudessaan yksinkertaisesti parasta. Taisi olla Silja Linen pelätyin (ja parhain) kalla (terveisiä Ritu!)joka noita annoksia väänteli joskus -96.
Mutta, mutta. Silloin 15 vuotta takaperin olin aluksi siinä uskossa, että vuohenjuusto maistuu vain lämpimänä, kylmänä se tuntui välillä hyvinkin kitkerältä. Mutta sitten ystävättäreni Karjamekko muistaakseni löysi tämän, olisiko Pirkasta lähtöisin olleen reseptin, jossa kylmä vuohenjuusto on ylettömän ihanaa, koska se on löytänyt arvoisensa partnerin. Punajuuren. Eli tätä salaattia on nyt mukailtu jo reilut 10 vuotta hyvällä menestyksellä seuraavaan malliin:

Punajuuri-vuohenjuustosalaatti

5-6 keskikoista punajuurta keitettynä, huom! etikkapunajuuretkin käyvät kyllä (kunhan et ala niitä enää keittämään...)
pikku tanko vuohenjuustoa
paria laatua vihreää: esim jääsalaatti, rucola
Pecan pähkinöitä, tuttavallisimmin siis Pekan pähkinöitä
basilicaa

Ja valmistus: Revi salaatit ja basilika kulhoon. Lohko keitetyt ja kuoritut punajuuret salaattin. Puolita vuohenjuustotanko ja siivuta se reiluiksi paloiksi, lisää salaattiin. Rouheutta salaattiin saat lisäämällä sopivaksi katomasi määrän Pekan pähkinöitä. Valuta kastike päälle. N-A-U-T-I!

Kastike
Ai mikä kastike? Kastikkeet ovat henk.kohtainen kompastuskiveni, olipa kyse sitten salaatin tai pihvin kastikkeesta. Aina kyhäilen niitä ilman mitään reseptiikka ja hyvin usein sen kyllä huomaa mausta!
Tällä kertaa sekoittelin oliiviöljyyn pari ruokalusikallista appelsiininmehua, tujauksen sitruunaa, suolaa ja hunajaa... tai ainakin sinnepäin. Valkoinen balsamicokin olis varmaan poikaa. Mutta mikäs minä olen tässä kastikkeessa neuvomaan  kun en itsekään osaa. Kyllä SINÄ osaat! Sovella!

Slow Food On Sunday

Slow food tai pitäiskö sanoa mumma-ruakaa pienillä uudistuksilla....

Viikonloppu tuli -ja meni - ilman, että sitä varten käytiin erikseen ruokakaupassa tai olisi suunniteltu mitään erikoista. Ei oikein huvittanut. Lauantai meni laskettelumäessä ja tarkoitus oli syödä Joupiskan Pizzat päivän päätteeksi, mutta syötiinkin sitten lounaspöytä, eli enempää ei tarvinnut lauantain ruuasta murehtia.
Mutta sunnuntainakin on syötävä ja kernaasti jotain hyvää...

Possun uuniliha
Olin ottanut perjantaina jääkaappiin sulamaan 1,1kg "kaslerpaistin", palan lihaa, joka oli leikattu possun etuneljänneksestä. Tiedättehän, tuollaisen paksuläskisen vanhanajan uunilihan. Eli pökkäsin sen aamuyhdeksältä rautapadassa uuniin muhimaan, moin 120 asteeseen. Pohjalle laitoin varmuudeksi vähän vettä, ison porkkana ja pari pientä sipulia, lihan pintaan vähän suolaa ja maustepippuria. Ja nyt, hyvät naiset ja herrat, unohtakaa liha uuniin vähintään viideksi tunniksi.

Omatekoiset ranskanperunat

Iltapäivällä sitten rupesin miettimään mitä muuta sieltä tyhjästa kaapista laittaisi ja kun ei siellä ollut kuin vaillinainen perunapussi ja kuitenkin aikaa oli käytettävissä, niin ajattelin kokeilla omatekoisia ranskalaisia. Kotoa löytyy jopa lahjaksi saatu friteerauskeitin, jota ei ole moneen kertaan käytetty. Usein teen uunilohkoperunoita eri mausteilla, mutta nyt siis kotiranskiksia:

6  isoa perunaa
1l rypsiöljyä

Tällä kertaa päädyin kuorimaan perunat, koska muutamasta pukkasi hivenen itua (muistattehan, että herkullisen ruuan salaisuus on tuoreet, ensiluokkaiset raaka-aineet...). Sitten terävällä veitsellä suikaloin perunat ronskeiksi maalaisranskalaisiksi. Friteerauskeittimen etu lienee se, että se ilmoittaa kun paistolämpötila on saavutettu ja pyrkii pitämään sen siinä, eli hitusen verran huolettomampaa kun perinteinen kattila liedellä menetelmä. Perunat paistoin kolmessa erässä, 5 min aina kerralla (siunattu uunin "herätyskello"!)

Keittimestä kumosin  rasvaa tihkuvat  ranskalaiset valumaan talouspaperikerroksella vuoratulle lautaselle , taisin siitä päältäkin vähän painella paperilla enimpiä rasvoja. Viimeisen satsin jälkeen hulautin koko satsin suolauksen jälkeen uuninpellille ja odottamaan minuutiksi tarjoilua uuniin, josta oli jo liha otettu pois ja jossa juurikin olivat kärventymäisi paahtamani sipulit ja tomaatit....

Paahdettu tomaatti-sipuli- fetasalaatti

sopiva määrää terttutomaatteja

1 punasipuli

1/2 purkkia pala fetaa

jäävuorisalaattia

rucolaa

suola hitaleita

oliiviöljyä maun mukaan

Ei edes perheen miehille kehtaa tarjota pelkkää lihaa ja perunaa, vaikka he moista olisivat tuskin vastustaneet ja koska  kurkku, niin kaunis ja kiinteä vielä torstaina ostohetkellä oli muuttunut muovikuoreen sullotuksi siskonmakkaraksi, myös tomaattipussi oli jotenkin vaurioitunut ja mäsäyttänyt oudon kasvuston pussiin, oli taas inspiroiduttava jostain muusta. Jääkaapissa oli onneksi puolikas rasia jo ehkä parhaan kukoistuksensa nähneitä terttutomaatteja, minisellaisia siis. Halkaisin ne ja suikaloin yhden punasipulin, levitin ne uuninpellille, pirskotin päälle oliiviöljyä, suolahiutaleita, mustaapippuria ja rosmariinia. (Nyt en voi vastustaa ja linkittää suomen parhaaseen ruokablogiin!) Sitten uuniin korkeaan lämpötilaan (250) paahtumaan, vaan ei palamaan, kuten meikäläisille oli käydä.

Sillä välin revitään salaatit pediksi, uunipaahtokasvikset kumotaan niiden päälle, murennetaan feta, sekä vähän vielä oliiviöljyä ja mustaapippuria. Se on siinä. Ja aika herkullisen näköinen, yksinkertainen ja helppo.

Äiti, ota mustakin välillä kuva....

Takaisin lihan pariin

Kun reilun viiden tunnin uunittamisen jälkeen liha oli vähän asettunut, nostin sen  suurelle lautaselle, joka olisi kenties voinut olla vieläkin suurempi ja revin sen haarukka molemmissa käsissäni palasiksi. Lihahan on niin kypsää ja pehmeää ja aah ihanan tuoksuvaa tässä vaiheessa, että se suorastaan hajoaa kappaleiksi pelkästä kosketuksesta. Läskit, nahka sun muut epämääräisyydet, jotka eivät ole täysin sulaneet saa tässä vaiheessa eroteltua priimalihasta. Takaan, että et pysty tässä vaiheessa pitämään näppejäsi erosta, vaan säie jos toinenkin eksyy suuhun... taas vesi herahtaa kielelle. Tähän "repimis-tarjoilutapaan "olen ottanut mallia Nigellan pääsiäislammasreseptistä, jota TAKUULLA valmistuu myös tänä pääsiäisenä, ja itseasiassa ÄITIhän se keksi soveltaa Nigellan lammassalaatin tyyliä jokunen aika sitten possun uunilihaan...että sieltä taas tämäkin kimmoke.

Muista suolata liha reilusti tässä vaiheessa.!

Tarjoile liha siis revittynä laakealta vadilta, tässä mukana väripilkkuna muutama höyryttämäni rakuunaporkkana, ettei vaan kukaan pääse sanomaan, että ei meillä syödä kasviksia.  Kuva ei tee oikeutta herkulliselle maulle.

Kaikki söivät, kaikki nauttivat ja ylijäämä liha paistettiin tänään lounaaksi Quesadillojen muodossa medium salsan ja juustoraasteen kera, lautasella kurkku/tomaatti/korianteri höystöä ja papuja... mutta se onkin jo toinen tarina.

Blinejä siskokullalle

Ei onneksi ehtinyt helmikuu ihan loppuun ilman blinejä. Paikalliset ravintolat kun ei tunnu tarjoavan mitään bliniviikkoja täälläpäin, niin toki niitä on sitten tehtävä itse. Äitini kanssa on yhteinen blinipannuarsenaali ( joista 1 peräti oma!) eli eilen illalla paistettiin sitten kolmen rautapannun voimin. Teflonisia en ole vielä kokeillut, ne ei vaan tunnu oikeilta. Mutta niitäkin on jostain alennuksesta arsenaaliin hankittu. Tai siis äiti on. Minä kannustin.
Reseptit on aina hakuusas, milloin mistäkin lehdestä tai jauhopussin kyljestä. Nyt  muistelin viime vuoden reseptiä Koti ja Keittiö -lehdestä joka onnistui hyvin, ja onneksi se löytyi.

Pienillä muunnoksilla matkassa kuitenkin nesteiden ja jauhojen kanssa

Perinteiset blinit


noin 10 isoa bliniä
2 dl maitoa
2 dl bulgarian jugurttia (no mulla oli kyllä turkkilaista, joka hivenen liian paksua tähän tarkoitukseen)
20 g hiivaa
3 dl tattarijauhoja
3 dl vehnäjauhoja
3 munaa
3 rkl sulatettua voita
1/2 pulloa olutta (laitoin enemmän koska taikina oli tosi paksua tällä kertaa)
1 tl suolaa

Paistamiseen:

voita tai kirkastettua voita

Olen tullut siihen tulokseen, että tuo kirkastettu voi on aivan must. Se ei "likaa pannua" eikä tarttuile kiinni.
Tähänkin annoksen paistoon sain käytettyä sitten melkein paketillisen voita. Kirkastettu voi valmistetaan, sulattamalla voi ensin  kattilassa ja kuorimalla syntyvä pintavaahto mahdollisimman tarkasti pois. Sitten rasvan annnetaan seisoa hetki, jolloin "sakka" laskeutuu pohjalle. Nyt kirkastettu voi on kaadettavissa varovasti toiseen astiaan odottomaan paistoa, sakan sait toivottavasti jätettyä kattilan pohjalle.

Mutta ensin taikinan tekoon. Alkuperäisestä reseptistä kommentoinnilla höystettynä:

1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää puolet jauhoista.

Anna tekeytyä huoneenlämmössä yön yli. Itse tein aamulla ja illalla puoli kahdeksan aikaan aloin paistaa

2. Erottele valkuaiset ja keltuaiset. Lisää taikinaan keltuaiset, loput
jauhot, voisula ja olut sekä suola.

3. Vaahdota valkuaiset ja lisää taikinaan varovasti käännellen.

4. Paista blinipannulla sentin paksuisia blinejä. Laitan myös uunin lämpöiseksi n .125C ja sitä mukaan kun paistosta valmistuu laitan blinit uuniin ritilän päälle odottamaan, Yllättävää kyllä, näin niiden rapeus ei kärsi lainkaan, ja ennen kaikkea väki/vieraat pääsevät kaikki yhtäaikaa syömään. Viimeiset blinit nostetaan suoraaan lautasille ja kutsutaan ruokailijat pöytään, näin ensimmäinen blini on se herkullisin... mutta erittäin hyvin ne kestävät tämän lämpökohtelun!
Ainakin jos niitä paistettiin rautapannulla, kohtuu lämmössä. useaan kertaan käännellen ja joka välissä aina kirkastettua voita lisäten. Muuten sain taikinasta varmaan 15 bliniä...

Aah, herkullinen, kuuma, rapsakka, yhtä aikaa kuohkea ja rasvainen blini.... ja ne lisukkeet. Lisukkeissa helposti sortuu liioitteluun, jo runsaudenpulan takia. Melkein sanoisin, että normi ihminen ei jaksa 2-3- bliniä enempää ja 4 täytevaihtoehtoa on ihan maksimi.

Meillä oli eilen siis

• Suolakurkku, hunaja ja smetana

onko se sitten varsinainen blinin päällys, mutta yhdistelmähän on jumalainen ja sopii tähänkin, ja sen saa nopsaan esille kun ei tarvitse oikeastaan kun lohkottaa kurkut.

• Siianmäti, puna- ja keltasipulisilppu, smetana

sama vika, nopeasti esille, ja ehdottomasti blinipäällisten aatelia

• Kylmäsavulohi ja sienisalaatti

taas lohi helposti kaupasta ja sienisalaatin tekaisin ylihelposti  roiskauttamalla  sekasienitölkin purkilliseen kermaviiliä ja tuhrauttamalla sekaan runsaasti sipulia.

• Savuporomousse

Päivän kokeilu ja ehdoton menestys! Sopii myös varmaan tuulihattuihin yms täytteisiin. Tänään aion tarjota loput kokoustamaan tuleville Kennelkerhon tytöille rieskarullien muodossa. Tuosta edellisestä lusikat-sikin-sokin- kuvasta näyttää koko mousse puuttuvan mutta onneksi kuva löytyi. Reseptihän kopioitiin tuosta samaisesta K&K blinilinkistä, jossa oli myös monta muuta kokeilemista odottavaa täytevaihtoehtoa. tarkoitus oli eilen kokeilla Wasabi-avokadokatkarapu-lisuketta, mutta marketin avokadot olisivat olleet vasta 2 viikon päästä kypsiä, eli se jäi. Ostettiin vaan sitten kylmäsavulohta.

Mutta mainio porolisuke siis tässä:

Kylmäsavuporomousse
100 g kylmäsavuporoa

1 dl kuohu- tai vispikermaa
1 prk (200 g) ranskankermaa
2 tl piparjuuritahnaa
puolikas punasipuli
puolikas maustekurkku
3 rkl tuoretta ruohosipulia
hienonnettuna
ripaus suolaa
ripaus rouhittua mustapippuria

1. Vaahdota kerma. Lisää ranskankerma ja piparjuuritahna.

2. Hienonna punasipuli. Kuutioi maustekurkku ja poro. Sekoita sipulit, maustekurkut, poro, ruohosipulisilppu ja mausteet ranskankermaseokseen.

3. Anna maustua jääkaapissa vähintään puoli tuntia

Ja kyllä oli ihana arki-illan juhlistus Turussa asuvan siskon vierailun kunniaksi. Äiti ja Nata myös osallistuivat tekoon, nata silppusi sipulit ja itsensä, äiti valmisti poromoussen, pöytä kattaantui kun itsestään ja muutkin lisukkeet ilmestyivät vateihin. Nata-sisko auttoi myös fyysisesti paistamisessa valuttaen pannuille kirkastettua voita, seka sanallisesti arvostelemalla paistotaitojani ja blinien saamaa liian kovakouraista kohtelua (?) Muutenkin ruokapöytäkeskustelu kulki entisten blinikokemusten vertailujen parissa.
Poromousse sykähdytti kaikkia!Äiti muisteli ja ihmetteli kuinka oli taannoin paistanut sisaruksilleen puolisoineen blinejä. Ja niitä sisaria ja veljiähän on yhteensä 10...(no kaikki kauimmaiset eivät taineet olla paikalla...)

Lapset, Urhoni ja Porvoosta hiihtoloman kunniaksi tulleet serkut Ilona ja Kasperi (5,6,4v) saivat lautaselleen pannulla kuumennettuja tavallisia Atrian einespikkulättyjä, sillä ei tämäkään äityli ihan kaikkeen repiä!

Perinteistä pastaa pikaisesti

Ihanata kun puolisoni Iso-Hoon lempiruoka on nopea ja helppotekoinen. Kyseessähä on siis Spaghetti alla Carbonara eli Miilunpolttajan spagetti. Kyseisen nimen alla kulkee suomalaisillakin lounaslistoilla ties mitä variaatiota herkkusienineen, mutta tykkään ajatella,että oma versioni on melko lähellä autenttista versiota.
Ensimmäisen kerran Carbonaraan tutustuin -87 kesällä Roomassa, kun olin lukioaikaisen ystäväni Sirpan kanssa interreilaamassa. Saimme kahdelta hillittömän hauskalta mutta ei italialaisittain komealta opiskelijapojalta kutsun toisen vanhempien kotiin nauttimaan poikien valmistamasta ateriasta, joka siis oli Spaghetti alla Carbonara. Saimme seurata ruuan valmistusta ja muistan ikuisesti, että kun saimme annokset lautasilla eteemme, ystäväni kysyi "Eikö tähän tuu kastiketta ollenkaan?". Tuolloin ruokalaji oli vielä melko tuntematon Suomessa. Ainakin Etelä-Pohjanmaalla. Muistan tuon kommentin hymyssä suin joka kerta kun sitä valmistan.
Syvempää tuttavuutta tein sitten reseptiin loppuvuodesta, kun lähdin Etelä-Saksaan Au Pairiksi ja tämä oli yksi ruokalajeista jota minun toivottiin tekevän usein. Sieltä on jäänyt mieleen, että munia, kermaa ja parmesaania pitää olla paljon.
Aito italian versio on siis melko kuiva ja vähäkinkkuinen, omani ehkä vähän runsaampi. Mutta näin minä sen teen:

Spaghetti alla Carbonara ainakin 4:lle

1rkl oliiviöljyä
3 valkosipulinkynttä
140g pekonikuutioita
140g Portin Savupekonilastu
3dl ruuanvalmistuskermaa
4 munaa
1 dl raastettua Parmesaania
runsaasti mustapippuria
persilja tai ruohosipulisilppua tarjoiluun
330g spaghettia

Jotenkin näin. Yleensä aineet laitan summissa, koostumus on jokakerta siten vähän erilainen. Lihana paras olisi ehkä joku savukylkipala, jonka viipaloisi aika pieneksi. Käytän usein pekonia ja nyt löysin tuollaisia savupekoni vai olikose savukinkkulastuja, joissa oli tarpeeksi makua. Suomalaisen pekonin ongelma on juuri tuo savunmaun puute.

Ruoka valmistui siis taimattuna 20 minuutissa.
Laita runsas pastavesi kiehumaan (nopeutan hommaa yleensä 2:lla satsilla vedenkeittimessä) ja veden kiehuessa lisää pastat, keitä ne al dente eli n. 7-8 min.
Sillä välin kuumenna pannulla oliiviöljy, lisää sekaan pekonit ja/tai kinkut sekä hienonnetut valkosipulikynnet. Näiden muhiessa pannulla raasta parmesan ja yhdistä se vatkaten munien ja kerman kanssa. Lisää reilusti mustapippuria. Pastan valmistuttua siivilöi se ja lisää öljypekoni seoksen joukkoon. Kääntele hyvin ja kaada takaisin kattilaan. Kattila voi olla kevyellä lämmöllä liedellä, kun seuraavaksi lisäät kerma-munaseoksen pastan ja kinkkujen joukkoon. Kääntele läpikotaisin, tsekkaaa pippuri ja ripottele halutessasi pinnalle ruohosipulia tai persiljaa.
Tarjoile välittömästi, ruoka jäähtyy älyttömän nopeaa, kiitos kylmän kerma-munaseoksen. Lämmitetyt lautaset olisi poikaa.
Mutta aina ei jaksa.
Tämä kastikemäärä olisi riittänyt ehkä vähän suuremmallakin spaghettimäärälle, eli jos teet esim 8:lle, ei kannata tuplata reseptiä.
Oli taas oikein hyvää. Yritin tsempata 5-vuotiasta Urho-poikaani joka on enemmän kuin valikoiva ruokansa suhteen, että nam, nyt iskän lempparia. Urhon kommentti oli:"No, kyllä mä nyt tästä enemmän tykkään kuin en tykkää... ". Mutta Urhon lemppari onkin Lidlin säilykeravioli!

Toast Panike

Kolmen juuston porokeitto sai alkuruuakseen siis Toast Paniken. Mistä lie nimi tulee mutta resepti on aikanaa löytynyt Maalahden Limpun kyljestä. Maku on ihana!

300g graavattua siikaa
Kaksi keitettyä kananmunaa
Yksi sipuli
1dl creme freichéa
Tilliä
Valkopippuria
Maalahden Limppua

Leikkaa peratut graavatut fileet pieniksi paloiksi. Hienonna sipuli ja kananmunat. Lisää muut ainekset creme fraichen sekaan. Pane runsaasti seosta Maalahden Limpun päälle.

Tässä siis ensimmäinen ateriakokonaisuus. Kuukausi meni ennen kuin sain julkaistua, toivotaan että tahti vähän tästä reipastuu. Innolla kommenttejanne odotellen.