Kasvis on mun KAMUni

En ole kova likka tekemään uudenvuodenlupauksia. Koska jotakin olen sentään tämän elämän varrella oppinut. Että en pysty pitämään niitä.

Niinpä esitän uudenvuodenuskottelun. Se olkoon "Kasvis on mun kamuni". Kaikkihan tietävät, että lause on hyvin todenperäinen, täytyy vaan saada omat aivolisäkkeet hurahtamaan niin, että ne juuston, suolan ja kaiken rasvaa tihkuvan sijaan saisivat minut ahmimaan enemmän kasviksia. Terveyden, hyvän olon ja kevyemmän olemuksen nimissä.

Lokakuun sain hienon mahdollisuuden osallistua Kekrijuhlaan Kauhajoella, joka järjestettiin loppuseminaariksi KAMU-Kasvisten maku ja sen uudet ulottuvuudet  tutkimusprojektille. Voisin vaikka vannoa, että kutsussa luki 7 lajin kasvismenu, joten hilpeyteni heräsi kun paikan päällä menua tutkiessani huomasin sen sisältävän myös lohta ja lampaanpaistia. No laajasti ja pohjalaisittain nekin varmaan voidaan luetella kasviksiksi...

Seminaari oli mielettömän hienosti järjestetty. Viitisenkymmentä kutsuvierasta istui nimikoiduilla paikoillaan  U- muotoisen syksyiseksi väritetyn pöydän äärellä. Kolmituntinen vierähti nopeasti kun mielenkiintoisia puheenvuoroja seminaarin tuloksista rytmittivät tarjoillut ruokalajit ja niitä ennakoivat vähän kevyemmät kekriperinnetietoiskut.

Menu

Maa-artisokkakeittoa ja porkkanalastuja

Porkknahyytelöä sienisalaatin kera

Perunarisottoa ja lampaanpaistia

Tomaattidashia ja saaristolaisleipää voin kera

Lohikasvisnyytti

Porkkanainen Tarte tatin

Punajuuri-suklaakakku ja kahvi

Hankkeessa toteutettiin sekä aistinvaraisia, että kemiallisia tutkimuksia. Mielenkiintoista oli kuulla esim. vähän tutkitusta värin vaikutuksesta makukokemukseen. Alla oleva porkkanahyytelö sienisalaatin kanssa oli muuten uskomattoman hieno makuyhdistelmä.

Lempiraaka-aineeni peruna sai aivan uusia ulottuvuuksia seminaarissa. Tai voisinko sanoa, nyt ymmärrän sitä paremmin. Silloin tällöin on blogeissakin jo törmätty perunarisoton ohjeisiin. Eikö ketään ole koskaan vaivannut, että kuinka pienen perunakuution pystyy keittämään ilman sen muuttumista muusiksi/liisteriksi?

Tai yritäppä nopeuttaa muusin tekoa raastamalla raaka peruna. Ei kypsy ollenkaan! 

Pektiinimetyyliesteraasi. PME. Se on perunan entsyymi joka pilkkoo soluseiniä vahvistavan pektiinin  polymeeriketjuista metyyliryhmiä irti, jolloin ketjusta paljastuu paljaita pektiinihapporyhmiä. Kaksi tälläistä ryhmää liimautuu keskenään tiukasti kahden arvoisen ionin, kuten kalsiumin vaikutuksesta. Kun naapuriketjut liimautuvat tällä tavalla yhteen, syntyy kova rakenne, joka ei pehmene keitossakaan. Eli kun PME pääsee toimimaan, perunan rakenne kovettuu ja niitä on vaikea kypsentää enää pehmeiksi (Professori Anu Hopia: Miten nautit perunasi).

Perunan raastaminen tai sen pilkkominen riisinjyvänkokoiseksi vapauttaa tätä entsyymiä suuret määrät ja vesijohdon kalsiumi riittää liimaamaan pektiiniketjut yhteen. Peruna risotto ei mene muusiksi.
  

Umami on minulle myös ollut jokseenkin tuntematon käsite. Nyt lähes jo tajuan mitä se on. Esimerkkinä toimi  menun tomaattidashi ja  toisenkin reseptin saimme mukaamme. "Wild mushrooms accented with caramelized vegetable jus" vaikutti niin mielenkiintoiselta umamimaksimoinnilta, että siihen lienee vielä palattava.

Lohinyytit kasvispedillä saivat vierustoverini ja minut ihmettelemään, oliko kyseessä lanttu vai nauris. Oli muuten kyssäkaali. Terveisiä vaan sinne ensimmäisen kuvan oman maan pieneelle mutta ah niin makoisalle kyssäkaalisadolle! Lupaan syödä sinua niin paljon, että tunnistan sinut aina kohdatessamme!

Porkkana Tarte Tatin oli ehkä enemmänkin kuitenkin porkkanakakkumainen.

Punajuuri-suklaakakku olikin minulle jo vanha tuttu, hyväksi koettu. 

On sääli, etteivät kaikki seminaarit rakennu näin hienosti ruokanautinnon ja faktatiedon hienolle vuorottelulle.  Välillä viriteltiin myös Maku ja/vai terveellisyys- debattia, "vastapuolina" Keittiömestari Arto Rastas (Hella & Huone) ja Ravitsemusasiantuntija Leila Fogelhomin (Fazer Food Services). Mutta siinä lähinnä päädyttiin lopputulokseen, että asiat eivät ole näin mustavalkoisia.

Monta asiaa jäi mielenpohjalle mietityttämään.  Tiesitkö, että Suomessa kasvisten kulutus on 68,3 kg/h (2010) kun niiden kulutus EU:n alueella on 116,8 kg/h (2010)?

Palkokasvien/viljojen (maapähkinä, soija, herneet, pavut, linssit, lupiini) kohdalla Suomen viisari ei edes värähdä tilastoissa, niin pientä on kulutus.

Tai että vastaus länsimaisten ihmisten liian yksipuoliseen suolistomikrobistoon on lisätä kasviksia, sillä niiden pinnalla ja kudoksissa on runsaasti maaperässä ja ympäristöstä peräisin olevia mikrobeja. (Tällä nyt ei ehkä tarkoiteta sitä lapsuuteni porkkanansyöntityyliä kun mummolassa vedettiin tuore porkkana maasta ja sitten sitä vedettiin joka puolelta tiukasti nurmikkoa vasten. Tämän puhdistuksen jälkeen se oli valmis nautittavaksi. Joskus vähän hiekka rouskui jossain hampaankolossa, vai lieneekö ollut lehmänlanta... parhaita porkkanoita joka tapauksessa!)

Ja -terveisiä Ankerias Vipuselle- fermentoiduissa kasviksissa vasta runsas mikrobisto onkin, lisäksi niissä vitamiinien määrät itseasiassa lisääntyvät (foolihappo, B12, K12).

Jos saitte tästä postauksesta jotakin tolkkua, niin kaikki vähäkin sivistyneemmät virkkeet lienevät referointia tilaisuudessa jaetusta tutkimustulosmateriaaleista. Tuloksista on ymmärtääkseni myös kirjoitteilla populaarikirja, odottelen tuota innolla. Kiva oli myöskin tavata tutkimusprofessori Anu Hopia, joka on varmaan monelle tuttu myös Molekyyligastronomiaa - blogistaan. Tilaisuudessa emme ehtineet kuin kätellä, mutta jatkoimme juttua sitten parin viikon kuluttua lounaalla. Tuo nainen on yhtä valtavaa ideaa koko ihminen! 

Ja ihan uskomatonta, että jotakin tälläistä järjestettiin melkein kotikulmilla!