Nyhtöpossua nyytissä mulle. ARVONTA sulle!

Nyyteissä on jotakin hurmaavaa.  Nehän ovat kuin pikkuinen lahjapaketti jokaiselle ruokailijalle. Ja onko paketin avaamista parempaa? (No jaa, kenties; se antaminen!) Voit tuunata oman paketin kunkin syöjän mieltymysten mukaan. Lapset tykkää. Voit käyttää kypsiä aineksia tai kypsentää kypsentämättömiä. 

Minä olin ottanut nyhtöpossua pakkasesta sulamaan ja kun oli perunoitakin keitettynä niin herkulliset nyytit valmistuivat tuota pikaa. Tämä on niitä kurkkaa mitä kaapissa on - reseptejä, että olkaa hyvä ja soveltakaa.

Nyhtöpossu-nyytit

Kypsää nyhtöpossua
keitettyjä perunoita
valkosipulinkynsiä
sipulia
aurajuustoa
jotakin grillauskastiketta, tässä ihanaa ruotsalaista sweet chipotlea

suolaa, mustapippuria

Asettele lohkotut ja viipaloidut ainekset kokkausarkille, päällimmäiseksi liha ja kastike. Muista maustaa perunat suolalla ja pippurilla. SAGA kokkausarkit ovat tässä kestävyydessään ihan mainiota. Minulla on myös purkki Saga kokkauslankaa, jolla kiepautin nyssykät nätillä rusetilla kiinni. Grillaa pienellä lämmöllä tai epäsuorasti, grillin kansi suljettuna n. 20 min. verran.

Jotta vihanneskiintiö täyttyisi, pistin yhteen nyyttiin kesäkurpitsa- ja tomaattiviipaleita, yrttejä ja sipulinvarsia.  Ja jotta juustokiintiö varmasti ylittyisi, pistiin väleihin vielä Musta torvisieni-juustolevitettä (Silva).

Tällä kertaa rullalle. 

Nyytit suojasin vielä foliolla ennen grilliin laittoa. Nämä muuten voi tehdä toki uunissakin.

Samalla kun nyytit kuumenivat grillasin liian tuoretta leipää vähän rapsakammaksi grillipellin päällä.  Grillipellistä löytyy juttua täällä. ;utta nimettäköön se nyt tämän kesän grillauslöydöksi. Luulin, että arvosanan saisivat keväällä ostamani grillilankut, planking- you know, mutta niillä olen aikaansaanut vasta toispuolisesti paistettua lohta.

ARVONTA
Minulla on kuitenkin ilo järjestää blogissani harvoin nähty lukijahemmottelu eli arvonta. Jätä kommenttilaatikkoon viesti, mitä SINUN herkkunyyttisi sisältää. Muista laittaa myös email-osoite, että saan otettua siihen yhteyttää, ellei henkilöllisyytesi selviä muuten. 

Arvon 2 pakettia SAGAn grillauspeltitarvikkeita eli molempia kokoja  käteviä kokkausarkkeja ja foliota. Arvon kaksi tuotepakettia tässä blogin puolella. Ensi viikolla laitan arvonnan vielä facebookkiini kahdelle lisää kaikkien tykänneiden kesken, joten poikkea jo nyt  tykkäämässä sivustani. En ole sitä tainnut koskaan mainostaakkaan täällä, vaikka se on ollut olemassa jo iät ajat. Salainen fb-sivusto... What a great idea!

Arvonta päättyy 22. 8. Viikonloppuna voittajien julistus.

Yhteistyössä Saga

Tortillakoulu

Kuumien hellepäivien viilein asu on meksikolainen kirjailtu puuvillamekko. Se kätkee suopeasti kaikki laaksot ja makkarat kukkulat, mutta päästää ilman hyväilemään nihkeää ihoa.

Tortillakoulupäivä oli totisesti hikinen päivä, joten pukeuduin asianmukaisesti. 

Minulla ei ole tortillaprässiä, enkä  saattanut kaulinkokeilujeni jälkeen käsittää, miten saadaan aikaan muuta kuin pannulla hajoavia repaleita. Nyt olen saanut oppini kädestä pitäen Mirnalta, joka lahjoitti minulle tämän perinteikkään meksikolaisen kädentaidon. Nyt puhutaan siis tortillojen tekemisestä ilman prässiä. Tokikaan nykykaupunkilaismeksikolainen hädin tuskin vaivautuu niitä tekemäänkään, kun lähikaupasta saa tuoreita priimalaatuisia maissitortilloja n. 40kpl eurolla.

Taitoni vaativat nyt sitten varmaan viitisenkymmentä vuotta harjoittelua päästäkseni Mirnan tasolle, olen kuitenkin iloinen, että sain mahdollisuuden omin käsin tuntea miten pehmeältä ja mukautuvaiselta taikinan tulee käsissäni tuntua.

Mirnan käsien mukana ei kamera pysy

Maissilätty eli tortilla on se, mille meksikolaisannokset useimmiten kootaan, meillä niin suositut vehnätortillat, tortillas de harina, eivät ole läheskään niin käytettyjä. Kun maissitortillan makuun pääsee, sitä himoitsee, eikä vehnätortilla enää tunnu kuin, no, vehnätortillalta. Jos olet saanut käsiisi Maseca maissijauhoja vaan et tortillaprässiä, hätä ei ole tämän näköinen, se hoituu ihan käsityönäkin.

Maissitortillat  4kpl        8kpl        16kpl

Maseca           1,25dl      2,5dl      5dl
vesi                 0,8 dl        1,6 dl    3.3 dl
suola               ripaus        1/8 tl     1/4 tl

Määrät on suoraan käännetty  cup- mittayksiköistä ja ovat siis suuntaa antavia. Tärkeintä on tuntea, että taikina on pehmeä ja kimmoisa, eikä tartu muoviin. Liian kuiva taikina taas repeilee ja murtuu. Maissitaikinan sitko on tyystin erilainen vehnätaikinaan verrattuna, mutta melko pehmeältä saa taikina tuntua.

 Eli kaada jauhot ja halutessasi suolaripaus kulhoon ja lisää sitten LÄMMIN vesi. Vesi saa olla niin lämmintä kuin kätesi sietää. Vaivaa taikinaa  kunnes siitä tulee sileä, kimmoisa, muotoiltava taikina ja lisää vettä lusikallinen kerrallaan mikäli taikina tuntuu liian kuivalta.

Jaa taikina niin moneen osaan kuin aiot tortilloja tehdä ja pyöritä sileiksi palloiksi. Pallot on hyvä peittää kostealla keittiöpyyhkeellä. Voit pitää leipoessasi käsillä myös kupillista vettä, mihin voit kastaa taikinapalloa tai sormiasi, mikäli taikina on ehtinyt kuivumaan.

Ota tukevalle leivinalustalle minigrip tyyppinen paksu muovipussi (ohuempikin käy, mutta se jättää helposti tortillaan raitoja kuten noissa omissanikin.) Halkaise pussi niin että vain yksi reuna on kiinni. Painele taikinapallo ensi käsissäsi hiukan litteämmäksi ja aseta se sitten muovipussin väliin. Painele nyt tortilla muutaman millin paksuiseksi pyöreäksi lätyksi sormenpäillä ja kämmenpohjilla tasaisesti taputellen. Voit avustaa muodossa hiukan toisen käden sormenpäillä  reunoista vastaan painamalla  (katso alemmat kuvat)niin, etteivät reunat tule liian ohkaisiksi tai ala repeillä.

Irrota tortilla varovasti muovipussista ja sitten vain kuivalle pannulle keskilämpötilalle/hiukan kuumemmalle paistumaan mahdollisimman  matalareunaiselle pannulle. Sillä oikea tortillamuija kääntää tortillan, ei lastalla vaan painamalla kätensä keskelle tortillaa, niin että se tarttuu käteen ja nostamalla siten ylös ja kääntämällä.  Täytyy olla aika nopea säästyäkseen palovammoilta. 

Sovitaan , että käytetään me ensimmäiset 20 harjoitteluvuotta vaikka ihan sitä lastaa. Tortillaa käännetään siten, että kumpaakin puolta paistetaan 2 otteeseen. Tortillan ei kuulua saada kovin paljon väriä tai pilkkuja, se saa jäädä aika kalpeaksi.

Sitä mukaa kun tortillat paistuvat siirrä ne muovipussiin, jonka käärit vielä leivinliinaan, jotta tortillat pehmenevät.  Syödään sitten mieluusti mahdollisimman pian tai jos myöhemmin, lämmitetään pannulla kerrostekniikalla. Eli useampi tortilla päällekkäin ja käännellään.

Kysmys kuuluukin, että mitäs sais teidän tortillalle  nyt sitten olla? Tsemppiä harjoituksiin. Ehkä joskus, jonakin päivänä koti-ikävää poteva meksikolainen sanoo sinun(kin) tortilloista näin:

Syökää kanaa! Mikä grillausvinkki!

Ei oo kun puolenkymmentä vuotta kun mulla oli sellainen (typerä) itseasetettu kokkaussääntö, että kun grillaat kanaa, grillaa ohuita leikkeitä tai korkeintaan vartaita. Jätä kaikki luulliset palat uunikypsennykseen äläkä ala kikkailla grillissä, ellet halua raakaa luun vierestä, kuivaa keskeltä ja palanutta päältä. No siitä on sittemmin viisastuttu ja syöty mm. maailman mehevintä tölkki-kanaa. Grillaustietous ja -metodit ovat kehittyneet, oliko mikään ihme jos en joskus saanut pallogrillilläni taitojen puutteessa syötävää aikaan. Ei silloin kyllä puhuttu mistään epäsuorasta kypsennyksestäkään. Vaihtoehtoja oli tasan kaksi. Kanat liian kuumille, palaville hiilille, tuloksena yhdistelmä poltettu/raaka tai kansi auki jäähtyvälle hiillokselle, joka ei tosiaan ehtinyt montaa minuuttia kananuijaa kypsytellä.

Onneksi olen aina tiennyt, että grillattu kokonainen kana  tai luulliset osat ovat oikein valmisteltuna herkkua. Ja siispä eilenkin meillä syötiin sekä kokonainen kana, että koipinuijia grillissä. Nyt kun sen valmistuksen osaan. 

Aina ei aika riitä epäsuoraan grillaukseen,silloin esikypsennetään palat uunissa, jotenkin se on turvallisempaa, marinadit mukaan niin kana ei kuivu, eikä tarvitse koko ajan vahtia ja valella. Ehtii tehdä salaatin, kattaa pöydän  ja sitten kun on kaikki valmistaa, loppuhuipennus 10-15 minuuttia grillissä.

Ja nyt tulee se grillausvinkki: Grillipelti. Sain SAGAlta mm kokkausarkkeja ja folioita testailuun ja lupasin kokeilla heidän ideaansa grillipellistä. Rukouksiini on vastattu. Se on helppo ja edullinen tapa suojata grilliä, voit läträtä marinadeilla ja glazeillä tai rasvaisilla jutuilla grillissä mielin määrin ilman grillin syttymistä tuleen ja helpotat siivousta. Tai suojelet grillaamaasi ruokaa karstaiselta grillitäsi (ei koske tietenkään minua, mutta noin niinkun teoriassa...köhöm). Ruoka ei kiehu siinä vaan paistuu ja ruskistuu. Jos olet kokeillut joskus grillata niillä alumiinikertisvuoilla, tiedät ongelman. Tai  pelkällä foliolla, saat syljeskellä folionpaloja syödessäsi. Kuinka mä en oo tätä keksinyt.

Otetaan siis pala foliota ja kokkausarkki, joita löytyy 2 kokoa Sagalta ja ne on käteviä monenmoiseen, nyt kun tutustuin. Se on niinkuin leivinpaperi, mutta pikkuisen vielä kovempaan käyttöön. Oivallinen nyyteille, höyrytykseen, monenlaiseen kypsennykseen.
Yksinkertaisuudessaan otetaan kokkausarkkia suurempi pala foliota, päälle kokkausarkki ja reunat taitellaan niin, että syntyy vähän kuin uuninpelti. 

Ja siinä päällä tosiaan ruskistuu normaalisti paistopinta. Siitä mä oon häkeltynyt.

Kananuijat grillissä
10-12  nuijaa
1 valkosipulinkynsi murskattuna 
1rkl hunajaa
2rkl sriracha chilikastiketta
1 dl vaahterasiirappia
0,5 dl öljyä
suolaa ja mustapippuria
Laita marinoimattomat nuijat uunivuokaan, suolaa ja pippuroi. Ravista kaikki muuta aineet yhteen vaikkapa kannellisessa lasipurkissa kastikkeeksi. Valele kanoille ja paista 175 uunissa 45 minuuttia.

Siirrä grilliin grillauspellin päälle keskimiedolle lämpötilalle. Sivele vuokaan jääneellä kastikkeella muutamaan otteeseen grillauksen aikana. Grillaa paistopinta ja nosta ihanan hajoavat, luusta irtoavat kananpalat varovasti tarjoilulautaselle.

Kokonainen kana grillissä 

1 broileri selkäpuolelta halkaistuna ja auki levitettynä
100g voita sulatettuna
1 rkl savupaprikajauhetta
1 tl liquid smoke (jos on)
suolaa pippuria

Suolaa ja pippuroi kana molemmin puolin ja aseta uunivuokaan nahkapuoli ylöspäin. Sekoita muut mausteet voihin ja voitele kanan
nahkapuoli. 175 astetta 45 minuuttia.

Grillaa lopuksi molemmin puolin grillissä rapsakaksi, kuten nuijatkin, valele ja sudi jäljelle jääneellä voilla.

 Vaikka resepteissä on tuo uunitusaika, nämä ovat pikareseptejä, tällä kertaa aikaa marinointiin ei ollut. Nuijissa löytyi kuitenkin hienosti makua ja kyllähän voi-paprika simppeliydessään tuon kokonaisen kanankin kruunaa.

Nautittiin kanat yksinkertaisen aasialaismausteisen kaalisalaatin ja grillissä lämmitettyjen Naan- leipien kera. Pikateemaan soveltui myös Soppaa ja Silmukoita Marjan Jaakon opettama pikasavumajoneesi kun he edellisellä viikolla parkkeerasivat pihaamme yöksi koko perheen voimin ohiajomatkallaan. Eli hyvä valmismajoneesi maustetaan miedolla tai tulisella paprikajauheella ja liquid smoke- savutiiviste nesteellä, jonka pariskunta löysi  meidän cittarista mun kaappiin. Ja niinkun sitäkin on tullut etsittyä!

Kyllä kana on vaan hyvää! Varsinkin grillistä!

Yhteistyössä SAGA

Simple food (...for pleasing simple men)

Otetaan reilu kilon pala entrecoteta huoneenlämpöön noin tunti ennen grillausta. Tällä kertaa komea kimpale oli Simmental- rotuista tuosta Ilmajoelta. Leikataan se  poikkisyin neljäksi reiluksi pihviksi.

Suolaa ja pippuroi pihvit. Käytän osaksi savuista sormisuolaa, joka tuo ihanaa aromia kaasugrillissäkin. Ennen grillausta lorautan pihvien pintaan hitusen öljyä. Käytä aivan kuumaa grilliä ja grillaa lihat haluttuun kypsyyteen. Toivo, ettei kukaan halua kypsää. Rukoile, ettet paista pihvejä vahingossa liikaa. Pari minuuttia kummaltakin puolelta, paksuudesta tietenkin riippuen, on usein ok. Medium pihvi on vielä painettaessa kivasti kimmoisa.

Kääräisin pihvit folioon, ihan vain siksi aikaa, että hain jääkaapista maustevoin ja uunista perunat. En ole aivan vakuuttunut, että pitäisikö pihvien antaa vetäytyä vai ei. Tykkään itse nostaa pihvin suoraan pannusta lautaselle, silloin paistorapeuskin on jotenkin parhaillaan. Ja nytkin vaikka ne olivat hetken vetäytymässä, ne kuitenkin olivat päästäneet nestettä sinne folioon aika reilustikin.

Mutta ei se hyvä pihvi kaverikseen paljoa tarvitse. Hyvän maustevoin, joka on siis yksinkertaisimmillaan voita, valkosipulia ja lehtipersiljaa. Parasta.

Syömisnautintoon kuuluu ehdottomasti kunnon pihviveitsi ja -haarukka.

Ja perunaa. Äijien täytyy saada perunaa. Ensin keitettyja, sitten litistettyjä, voilla ja oliiviöljyllä, sormisuolalla, pippurilla ja timjamilla uunissa silattuja perunoita. 

Yksinkertainen salaatti vielä. Lehtisekoitus kasvimaalta, erilaisia pikkutomaatteja puolitettuna, parmesania lastuina ja valkosipulivoissa paistetut krutongit. Suolaa, pippuria. Kastike laatuoliiviöljystä, vaaleasta balsamicosta, hunajasta ja valkosipulinkynnestä.

Muonituksessa kaikkensa golfkentillä jo useamman päivän antaneet IsoHoo ja  kyläilemään 10 vuoden tauon jälkeen uskaltautunut työkaverinsa (ihana iloinen) Niklas ( Lupasin, ei nimiä, otsikkoon viitaten, mutta.... ;)).

Ooh, eipäs unohdeta palan painiketta. Olen nykyään ihan että Malbec, jee. Ellen sitten Pinot Noir, jee. Joskus oikeasti ihan sama, seura ja ruoka ja tilanne niin kaikki maistuu. Mutta tämä malbec kyllä jee, jee.

Liha oli hyvänmakuista, jopa Niken rare-pihvi halutun kaltainen, perunat ihanan voisia herkkuja ja salaatti sopivan kirpsakka. Ilman kikkailuja, tosi hyvää.  Paitsi, että keittiössä oli tullut IsoHoon mielestä liikaa sotkua ja sitten mä loukkaannuin siitä ja menin lasten kanssa yhdeksältä maate. Siinäpähän sitten istuivat kahdestaan trooppisessa yössä terassillamme pikkutunneille asti. En ihmettelisi jos olisivat jutut loppuneet ja joutuneet puhumaan vaikka armeijasta. Nih!

(Simmentalin entrecote- kimpaleen sain kiitokseksi Simmental-pojilta messuilla kun kokkasin heille lisukkeita Raymond Wesanderin Weberillä paistamien pihvien kylkeen)

VAROITUS!

Niin juuri. Varoitus. Älä tee tätä kotona. Äläkä nyt herramandera vieköön missään kylässäkään.

Joskus sanotaan, että parhaimmat ideat syntyvät lähes itsestään. (Vai sanotaanko?) Viikkonen muutama takaperin minulla oli ostettuna litra kirsikoita. Jotenkin aloin himoita piirakkaa. Laiskana ihmisenä suljin heti pois kaikki amerikkalaistyyliset kirsikkapiiraat kaulittavine ja  viileässä lepuutettavine kansitaikinoineen, samoin tein myös kaikki clafoutis-tyyppiset piirakat.

Koska yksi kirsikan parhaimpia kumppaneita on suklaa, hellittelin ajatuksissani jopa hetkisen suosikkikakkuani Schwarzwälder Kirchtortea, mutta siinä vasta tekemistä riittää, eikä ohjeessa taida montakaan tuoreen kirsikan palaa olla.

Mutta ei unohdeta sitä suklaata.

No mihin lopputulokseen päätyy Homo Sapiens? Koska kirsikankivien poisto on jo sinällään uuvuttavaa puuhaa, päädyin sinänsä kelpo tuotteeseen (jonka teko alusta astikin on kyllä aivan vallan helppoa) ja sulatin pakkauksen valmista pakastemurotaikinaa. Tiedättehän, rapea ihana pohja mausta tinkimättä.

Painelin pohjan pyöreään piirakkavuokaan, säästin osan päällysmurustelua varten. Kumosin nyt kivettömät kirsikat pohjan päälle ja ropsautin varmuuden vuoksi päälle vielä hienoasokeria, joka taisi itseasiassa olla hillosokeria.

Sitten reseptini salaisuus. Suklaa. Tumma, 70% ihanuus. Pala suuhun (tämän reseptitoteutuksen ainoa onnenhetki) ja loput 100g levystä pienistin murusiksi kirsikoiden sekaan. Päälle loput taikinasta pieninä pallukoina. 

Uuniin. Olisiko ollut vakio koepaisto lämpötila 175 ja tunnin verran. Pohja kypsäksi ja sopiva rusketus.

Minä tiedän, niin tiedän, että nyt te kaikki olette jo lusikka ojossa makupalaa odottamassa. Nopeimmilla lienee pakastetaikina sulamassa ja fanaattisimmilla voi pehmenemässä omatekoista murotaikinapohjaa varten.

Tätä piirakkaa ei päässyt kuitenkaan maistamaan kuin kaksi henkilöä.

Toistan. Vielä kerran.

ÄLKÄÄ TEHKÖ TÄTÄ KOTONA!

Jos koskaan on laittamani ruoka maistunut siltä itseltään tai jos ei nyt aivan siltä, niin erehdyttävästi ainakin oksennukselta, se on tämä kirsikkapiirakka. Tänä päivänäkään en ymmärrä kuinka näistä sinällään maistuvista raaka-aineista voi onnistua luomaan jotakin näin karmivan makuista. Ja vielä kuitenkin ulkonäöllisesti melko hyvän näköistä.

Yritin jopa hukuttaa piirakan vaniljakastikkeeseen, mutta ei sekään suonut mitään armoa. Itse maistoin ja rehellisesti kaiken tämän yhtään liioittelematta tunnustan. Todistajanani olkoon NaapurinUlla, joka maistoi myös lusikallisen piirakkaa, jota himoiten katsoi pöydälläni (oppiipa himoitsemaan naapurin piirakkaa...), eikä uskonut kun sanoin sen maistuvan aivan oksennukselta. NaapurinUlla, joka syö vaikka pieniä kiviä, jos minä olen ne marinoinut (ja olen ollut maltillinen korianterin suhteen). 

Ei syönyt NaapurinUlla tätä.

Ja kyllä hänkin loihti lausumaan, että enpä olisi uskonut, mutta tämä tosiaan maistuu. Aivan oksennukselta.

WANTED! Loistava kirsikkapiirakan ohje.

CAMP URHO

Mun rakkain poikani, Urhoent.9v, on nyt astunut kaksinumeroisuuden 90- vuotiselle taipaleelle ja on siis vuoden eteenpäin tunnettavissa Urho10v nimellä.

Synttäritohinaa ja -tarjoiluja menneiltä vuosilta

Urhon synttäreitä on yleensä vietetty kertarysäyksellä takapihallamma aurinkoisessa säässä, on ollut kaverit ja kummit ja isovanhemmat, naapuriperheet, kaikki suloisessa sekamelskassa. On tarjoiltu hodareita ja minihamppareita, poppareita ja kakkuja, äitin tekemää mehua ja tuoreita dippikasviksia. On  tehty monenlaista kuvasuunnistusta ja aarrekarttaa, mitä nyt on kulloinkin keksitty. Yleensä tekemistä on ollut sen verran, että ainakin ilmapallot on jääneet pariinkin otteeseen puhaltamatta. Ja kakun kynttilät olleet hukassa.

Tänä vuonna halusin -Urho10v. vastusteluista huolimatta ("Äiti, ooksä nyt varma, että nuo on hyvät synttärit?")- keksiä jotain spesiaalia täyskympin kunniaksi. Niinpä meille tuli Camp Urho.

Äti ei ollut aivan kartalla juhlapäivän suhteen ja niinpä 3 kaveria oli juuri Porissa jalkkisturnauksessa. Naapurinveljeksilläkin oli pesispeli, ehtivät kyllä  parin tunnin viiveellä mukaan, mutta kompivät omaan kotiin yöksi.

Yöpymispaikkana sai viidelle pojalle kunnian toimia viimeisenä virkatehtävänään 42v. vanha, moneen kertaan paikattu (nuo kaikki siniset kaistaleet ovat esimerkiksi paikkoja) perhetelttamme, joka on palvellut meitä niin Puolan, Tanskan, Norjan kuin Ruotsin kesäreissut lapsuudessani. R.I.P, loppuun asti hyvin palvellut telttaystävä.

Camp Urho avattiin laittamalla kypärät päähän ja hyppäämällä pyörän selkään valloittamaan läheinen sotilasesterata. Sehän on vähän kuin pohjalainen initiaatioperinne kymppisynttäreillä....!

Jokaiselle pakattiin  ja koristeltiin oma vesipullo mukaan, joka lähti sitten muistoksi osallistujille kotiin asti.

Kaveria ei jätetä!

Eihän tämä rata ihan tämän kokoisille ole suunniteltu, mutta aikamoisia poikia meillä oli kyllä matkassa. 

Ja tyttöjä. Tai tämä siis tämä yksi Maitotyttö. On se maharotoon!

Esteradalta karautettiin laavulle. Pojat (ja se tyttö) leikki metsähippaa sen aikaa, että saatiin hodarit valmiiksi.  Syötiin sitten  porukalla 30 pikkuhodaria ja minä sain vain yhden!

Kyllä vaan savustettu nakki on hyvää...

Jälkkäriksi oli vielä sankarin äiteen leipomat korvapuustit.
Poijat olisivat viihtyneet sääskettömässä metsässä ties kuinka kauan, mutta kyllä oli pakko palata taikaisin perusleiriin.

Metsänkeijukin Maitotyttökin kun alkoi upota yhä syvemmälle metsään, ajattelin, että kohta saadaan vielä etsinnät järjestää ellei heti lähdetä.

Leirin kuvamateriaali näköjään kutakuinkin loppuu tähän. Mutta bileet vasta alkoivat. Perusleirissä pojat vaihtoivat uikkareihin ja sitten uitiin ja oltiin vesisotaa ja hypittiin trampalla. Oli siinä kuulkaas ilonpitoa.

Makea hetki täytettiin jäätelöannoksilla, joihin jokainen sai valita maun, kastikkeet ja murskattuja karkkeja päälle. Samassa yhteydessä pojille tarjottiin limpsatölkit ja se pakollinen kulho sipsiä. Ei sitä kyllä kukaan syönyt.

Sokerilataus purettiin vielä 10 tikkua laudalla pihaleikkiin. Sitten olikin aika jälleen kokoontua terassille iltakaakaon ja voileipien merkeissä. Hammaspesut, unipuvut päälle ja telttaan. Taisi olla puoli kaksitoista, vaikka tarkoitus oli, että hiljaisuus tulee jo yhdeltätoista. Tässä vaiheessa pojat sammuvat kuin kynttilät, voi kuinka mielelläni nuo sanat tähän ikuistaisinkaan, mutta kyllä taisin joutua puoli kahteen asti pitämään vartiota. Siinä hätäkässä teltta sai viimeisen kuolettavan repeämänsäkin etualareunaan. No, taisi se kangas olla haurastakin. 

Aamulla aamupala ja  pojat kotiin. Oli jännät, vauhdikkaat ja aika helpotkin synttärit, ihania vieraita ja ihana Urho 10v.

Camp Urho kuittaa.

MICHELADA DE FRESA

Mikä kesädrinksu! Erittäin erilainen, viilentävä, raikkaan kirpeä janon sammuttaja tämä Mansikka Michelada. Eilen en moisesta ollut koskaan kuullutkaan, mutta vaikka helle ei valitettavasti vie ruokahalujani  se kuitenkin lisää kylmän juoman kaipuuta, tänään testissä ja tuloksena peukkumerkki ylöspäin.

Viikonloppuna saimme lakeuksille rakkaita meksikolaisvieraita. Eilen illalla istuttiin ihanan helteisessä kesäillassa nauttien äitini valmistamaa broileri-sinihomejuusto-meloni-avokado-salaattia (juuri niin ihanaa kuin miltä kuulostaakin) ja olutta. Tekopoika Uli survaisi sitten limelohkon Sol- pulloon ja sanoi, että juodaan nyt tällä suomalaisella/kv-tavalla, koska meksikolaisethan ei näin juo. Sitä limelohkoa ei survota sinne pullon kaulaan lainkaan, hiukan vain puristetaan mehua ja perään ehkä ripaus suolaa.  Josta pääsimme Micheladaan, tuohon valloittavaan meksikolaiseen olutdrinkkiin, joka siis puhtaimmillaan on suolareunus lasissa, jäitä, puristettu limen mehua ja vaaleaa lager-olutta lasissa. Niin ihanan raikasta! Monimutkaisemmissa versioissa käytetään myös erilaisia tomaattimehuja, tabascoa, Worchestershirenkastiketta ja chilikastikkeita.

Sekä hedelmiä. Guanajuato on Keski-Meksikon maatalousvaltainen osavaltio, joka on tunnettu eritoten valtavista mansikkapelloistaan, vähän siis niin kuin Meksikon Suonenjoki. Alueella sijaitsevassa Irapueton kaupungissa, Mi-Che nimisessä baarissa oli Uli nauttinut muutama vuosi sitten Michelada de fresan, eli mansikka-micheladan. Kyse ei siis ole mistään perinteikkäästä meksikolaisjuomasta vaan uudemmasta villistä versiosta Micheladoihin erikoistuneessa baarissa.

Michelada de Fresa (Mansikka-michelada)

1 iso lasi
suolaa
chilipippuria
0,5 dl mansikkasurvosta tuoreista mansikoista, maustettuna 1 rkl sokeria 
1/2 puristettu limenmehu 
pullo vaaleaa lagerolutta, mielellään meksikolaista, esim. Sol tai Coronas
jäitä
limeä ja mansikoita koristeluun

Perkaa ( Nannan mansikkamaan, joka ei todellakaan ole edes Seinäjoen Suonenjoki) pikkuruiset mansikat kansainvälisen yhteistyön hengessä (Suomi-Meksiko)(...ja meksikolaiset kärsivät vääryyttä Hollanti-Meksiko pelissä). Survo tarvittava määrä mansikoita sauvasekoittimella ja mausta tarvittaessa hiukan sokerilla, että saat mansikan aromit kunnolla esiin.

Valmistele lasi. Hiero lasin reuna kauttaaltaan limelohkolla ja kieräytä sitten lautasella, jossa suolaa ja chiliä.

Laita lasin pohjalle 4-5 jääpalaa,  purista limenpuolikkaasta mehu (makusi mukaan enemmänkin) ja lisää n. 0,5 dl mansikkasurvosta sekä vielä ripaus suolaa. Kaada lasi täyteen olutta ja pyöräytä muutaman kerran pitkävartisella lusikalla. Koristele mansikalla ja /tai limelohkolla.

Nauti juoma helteisessä säässä jääkylmänä. Suola-chilireunuksen läpi suuhun virtaava kylmä olutdrinkki on vaan niin POP ja niin kesä!

Maistelemalla löydät varmasti omia makuhermojasi miellyttävimmän kombon, mutta näillä suhdeluvuilla upposi ainakin meillä. Kivistössä-blogissa, joka ihan ympäri vuoden jakaa torstaidrinkkivinkkejä, hehkutettiin myös hiljakkoin, että olutdrinkit on maailmalla aika kuumia...eikun kylmiä!

Yhteistyösssä Agricultura de Guanajuato...No EI VAISKAAN!