About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

maanantai 2. joulukuuta 2019

PERINTEINEN JOULU: PORKKANALAATIKKO


KAIKKI ÄITINI RESEPTIT JOULUKALENTERI
PERINTEINEN JOULU
2.LUUKKU
PORKKANALAATIKKO

Oletteko koskaan yrittäneet ottaa houkuttelevaa kuvaa porkkanalaatikosta? Onnea vaan matkaan! Taitaa olla mission impossible, vaikka kovan vastuksen antavat myös lanttu-
 ja perunalaatikko.

Mutta syötäväksihän ne loorat onkin tarkoitettu ja nämä laatikot kuuluvat ehdottomasti suomalaisena erikoisuutena joulupöytään.
Ei sillä, että olisin niitä lapsena suostunut edes maistamaan. Ja omat lapseni jatkavat perinteitä. Nykyään otan kylmaän viileästi lusikallisen kutakin laatikkoa lautaselleni ja jotenkin fiilistelen näitten ruokien ainutlaatuisuudella.

Sillä kyllä ne ehdottomasti kuuluvat joulupöytään. 

Olen kyllä kerran  Au Pair aikanani tehnyt suomalaisen ei joulu dinnerin perheen ystäville, jossa oli mm. Suomesta roudattua hirvipaistia ja porkkanalaatikkoa. Tykkäsivät!



Ennen laatikoitten tehtailu aloitettiin jo varhain, niitä oli tehtävä monta foliovuoallista pakkaseen odottamaan. Ja se juuresten kuoriminen ja keittäminen. Näin hullu ei enää tarvitse olla. Käytän valmiita kotimaisia juuressoseita, joten laatikoiden tekoon ei kulu oikeastaan energiaa lainkaan. Valmistan ne kauniiseen lasivuokaan, enkä yleensä pakkasen kautta kierrätä. Semmoinen on minun laatikkoshow nykyään (tai tällä hetkellä se on kyllä no show, koska saan nauttia äitini joulupöydästä, jonne joudun yleensä kinkkuvastaavaksi).

Äitini joululaatikoiden salaisuus on EI kananmunia. Tulee pehmoiset laatikot. Ja porkkanalaatikkoa emme tee riisipuuroon, tykätään mannapuuron hienommasta rakenteesta.


PORKKANALAATIKKO

1 kg valmista porkkanasosetta
1 dl kuohukermaa
3/4 dl mannasuurimoita
1/2 dl siirappia
1/2 tl maustepippuria
1/2 tl muskottipähkinää
1 tl suolaa
pinnalle korppujauhoja ja voita

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Maista mausteet, onko niitä tarpeeksi ja lisää tarvittaessa.
Kaada voideltuun vuokaan. Tasoita ja painele pintaan lusikalla kuvioita, ripottele pinnalle korppujauhot ja höylää voista lastuja.
Paista 1 h 200 asteessa.

Ja lopuksi lukusuositus: Ihanat blogiystäväni Hanna ja Hannele julkaisevat myös joulukalenteria blogeissaan jo usean vuoden kokemuksella.

Ottakaapa jouluseurantaan. Taatusti muutakin kuin perinteitä.

2 kommenttia:

  1. Vai joulukinkun rasvavastaavaksi 😅😉 tämä ohje lähteekin kokeiluun! Spelttimannasuurimoilla varmaankin👌

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No itse asiassa, mähän rakastan kinkunrasvaa. Sitä täytyy olla joulupöydässä, eikä todellakaan kastikkeeksi suurustettuna!
      Spelttimannasuurimot toimivat varmasti... Alkaa heti kuulostaa trendikkäältä!

      Poista