About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Hyvää pataa


...siis Karjalanpataa. Miten voi pelkästä lihasta, sipulista, vedestä ja suolasta ja pippurista tulla näin näin hyvää?

Minä tavallinen perheenäiti kun menen tavalliseen markettiin tavalliselle (pakatun lihan)lihatiskille ja löydän ihan tavallisen tarjouksen, karjalanpaistilihat 700g/ 3.99, niin tavallisesti se lähtee kotia mukanani. On siitä muutakin tullut tuunailtua, mutta kyllä vaan on kuoriperunoiden kanssa niin hyvää, tämä tavallinen karjalanpaisti (possua ja nautaa). Joskus vois kokeilla luksusversiota lampaallakin terästettynä.

Löysin kirpputorilta -joiden vakioasiakas en ole, olen vähän vissiin kummallinen kun en piittaa niitä koluta- käyttämattömän pikkuruisen Hackmannin valurautaisen Fonduekaluston 15 eurolla ja ostin sen heti. En fonduetä varten, mulla on lihafondueseen teräspata, mutta tästä irtoaa se haarukkareunus, näin sain uskomattoman suloisen pikkupadan. Eikä tarvinnut edes uudistaa ja punailla, kuten Riikka tässä taannoin ansiokkaasti teki (teki muhun lähtemättömän vaikutuksen).
Pataan sopii hienosti juuri tuo 700g. Mun normipatani oliskin sille aivan liian suuri.


Karjalanpaisti

700g karjalanpaistilihoja (possua ja nautaa)
2 sipulia
 vettä
11/2 tl suolaa
8 maustepippuria
vettä niin että lihat juuri ja juuri peittyy

Pistä pataan lihat, kuoritut ja lohkotut sipulit ja mausteet. Rasvaisimmat lihapalat kannattaa laittaa päälle. Kaada vettä niin, että niukin naukin lihat peittyy. Uuniin 175 astetta ilman kantta 3-4 tuntia. Palojen kuuluu vähän ruskistua lopussa. Sitten on kypsää kun liha hajoaa haarukalla painaessa ja liemi on kirkasta, sitä ei kyllä enää paljoa olekaan tässä vaiheessa.

Kuoriperunat, puolukkahilloa...oi nam!

Näissä tunnelmissa myös viimeisin Keittiöhöyryjä- päivitykseni. Käykääs katsomassa!


sunnuntai 25. marraskuuta 2012

4 sisaruksen illallisia



Joku jo kyseli, että mitäs ne sun muut sisarukset kokkaili , ja nyt on siis vihdoin aika tehdä yhteenveto ennen virallista voittajan julistusta.

Jos olet käynyt blogissani aiemmin, saatat tietää, että TV ohjelman innoittamana olemme järjestäneet sisarusteni perheiden kanssa 4 sisaruksen illallisia. Koska asumme eri puolilla Suomea, on toteutus venynyt vuoden mittaiseksi, mutta eihän se haittaa. On aina ollut jotakin mitä odottaa. Päätimme heti alussa, että illallisille tullaan aina koko perheen voimin, viimeksi meitä oli siis jo 12! Se ei olekkaan ihan mikään pieni 3 ruokalajin illallinen, joten tässä kisassa on ihan omat haasteensa ollut myös kokkauksen määrässä ja ylipäätään syömään sijoittamisessa esim. sinkun kaksiossa. 

Säännöt menivät jotakuinkin niin, että molemmat puolisot voivat osallistua kokkaukseen ja Natasiskoni olikin tiiminä yhdessä tekopoikamme Uliseksen kanssa. Pisteet jaettiin 1-6 sekä ruuasta ja tunnelmasta, suljettiin kuoriin ja toimitettiin isälleni, joka tulee suorittamaan pisteiden laskun. Lisäksi isäni sponsoroi kilpailun palkinnon, mikä se sitten mahtaakaan olla? Päätimme myös, että vain voittaja julkistetaan, muut sijoitukset saavat jäädä ikuisiksi arvoituksiksi.

Pahoin pelkään, että on mahdotonta postata illallisista aivan tasavertaisesti. Tähän syynä on esimerkiksi se, että kesällä PikkuveliNuutin luona otin paljon kuvia, mutta  muiden sisarusten kuvat on otettu pimeissä sisätiloissa... ja Nikolla esim. välissä piti nukuttaa 10 kk Maitotyttöä jne, eli kuvat eivät aina tee oikeutta. Ja luultavasti en pysty olemaan lisäämättä myös omia mielipiteitäni tänne. Että sanon tämän nyt vaan, jos itse pohdiskelet kenen kuuluisi voittaa, ettei itse kokonaisvaltainen illaliselämys välttämättä toistu samalla tasolla postauksessani.

Omaa pääsiäisenaikuista illallistanihan osaan tietenkin hehkuttaa ihan suvereenisti.

NIKOLLA
siarusten yhteispotretti ensimmäisillä illallisilla. Tässä vaiheessa oltiin vielä kavereita...(vitsivitsi)

Ensimmäinen illallinen oli siis lähes vuosi takaperin itsenäisyyspäivän aikoihin Porvoossa. Reissutunnelmia olenkin postannut jo aiemmin. Nyt siis ruuat.

Surautimme hotellilta tilataksilla aivan kuten alkuperäisessä formaatissa, joissa meidät vastaanotettiin kuohuvalla maljalla ja ensimmäisellä kiperällä kysymyksellä, mitä malja sisälsi. Salainen ainesosa osoittautui muuten  raparperilikööriksi!

Ilona, silloin8v oli osallistunut menun suunnitteluun ja koska on hiukan valikoiva syöjä serkkupoikansa Urhon tapaan alkuruuaksi valikoituivat ne herkuista parhaimmat (onneksi Ilonalla on parempi maku kuin Urholla, muuten olis syöty purkkiravioleja), eli 

Avocado ja Graavilohiveneet


Veljeni Niko on myös japanilaisen ruuan ystävä ja pääruuaksi oli hankittu Kauppahallista ihanaa marmorihärkää, josta sitten yhdessä tofun ja valikoitujen vihannesten kanssa oli valmistettu pääruuaksi riisin kera

Suki Yaki


Lihanpalat kastetaan vatkattuihin kananmuniin ennen syöntiä. Taisi olla kaikille ihan ensimmäinen kerta tätä ruokalajia eli plussaa hienosta yllätysmomentista. Ja makukin oli siis herkullinen, niinkuin muuten oli järjestään joka illallisella!



Ihanaksi lopuksi tarjoiltiin

Kirchillä terästettyä hasselpähkinäjäädykettä
kermavaahtoa ja minttusuklaata


Tähän on aivan pakko liittää tämä epätarkka kuva, kun jälkkäriä odotellessamme piipahdin keittiöön, jonka laskutilat olivat kaikki käytössä ja keittiönpöytä oli kannettu olohuoneeseen. 
Kulissien takana jälkkäri annosteltiin siis lattialla...


Nikolla ja munkälylläni oli muuten ihana astiasto kaikkine liemikulhoineen ja vateineen, tuollainen kultareunuksinen. Vanhempani toivat sen shipmentissään heille Bangladeshista, siellä kun ne olivat puoli-ilmaisia. Meiltä muiltakin sisaruksilta kysyttiin halukkuutta, mutta KÄÄK, emme silloin kukaan halunneet minkäänlaisia kruusattuja astioita. Kuinka dorkia voivat 3 sisarusta olla?

Nikolla, niinkun ei minullakaan, ollut painettua menua, eli en muista mitä me juotiin, muutakuin sen, että juomatarjoilut oli kauhiat! ( siis paljon ja montaa laatua). Illan ohjelmana lasten leikkiessä yläkerrassa oli parisuhdepeli. En muista kuka sen voitti, mutta ei me ainakaan!


Porvoon illallinen oli tunnelmaltaan aivan huippu, ehkä osana oli ekakerran jännitys ja odotus ja muutenkin mukavaksi osoittautunut Porvoon reissu.

 PIKKUVELINUUTILLA

PikkuveliNuutti ja NuutinMinna saivat järjestää illallisen heinäkuussa. Tunnelma potkaistiin käyntiin kesäisesti mansikoiden ja keltaisen lesken kera.



Myös Menu oli nähtävillä:


Menu

~~~
Mansikoita ja shampanjaa
~~~
Gazpacho-keitto
Valkosipulileipä
~~~
Ribseja kolmella tapaa
Marinoitua kaalia
Raikas perunasalaatti
~~~~
Kahteen kertaan tehty suklaafondantti
Vaniljajäätelö
~~~

  

Vins

Veuve Clicquot
Castellblanch Cava Rosado
Torres Atrium Cabernet Sauvignon 2009
Torres Celeste Tempranillo 2009
Jacob's Creek Shiraz Cabernet Sauvignon 2009
Vuokatin makea tilaviini                    

Bière

Mallaskosken Kuohu Tumma

Mallaskosken Kuohu Vaalea

Hello World

Corona
Karhu



Ja voisko kesämenuta raikkaammin aloittaa kuin Gazpacholla!






Grillimestari oli sitten päättämättömyydessään ja meidän muiden onneksi tehnyt ribsejä peräti kolmella tapaa: Sweet and Sour, tomaattipohjainen, chilinen B-B-Q kastike ja sitten kuivamausterub. Siinä sitten kilvan arvottiin kunkin suosikkeja ja taidettiin pistellä aikamoinen kilomäärä parempiin mahoihin.



Jälkiruuan herkullinen- ja kyllä, valuva -, fondant sai nimensä siitä sattumasta, että kun Fondant oli jo annoskulhoissa, huomasi kokki, että jauhot oli pöydällä...ei muuta kun kaapimaan aines takaisin kulhoon ja jauhojen lisäys. Onnistui näinkin.  Varsinkin NuutinMinna on hyvin luomu/lähiruokamielinen ja niinpä jäätelötkin ja mansikkasorbetti, jota ei kyllä menussa lue, olivat jonkun pikkujätskilän herkullisia tuotoksia.


Ja sitten oli kesän ja hyttysten kunniaksi otettava pakollinen ja aina yhtä riemastuttava mölkkyturnaus. En muista kuka voitti, mutta ainakaan se en ollut minä.

Laulun sanoin, ilta sai arvoisensa päätöksen kun kokoonnuimme sisälle harvinaiseen herkkuun ja oikeaan retrofiilistelyyn. Saimme nimittäin kukin pelata ainakin yhden erän Ataria. Kone on vuodelta 1982 (ensimmäinen ilmestyi 1981?) ja pikkuveljellä on vielä vino pino toimivia pelejä siihen. Tennistä, nyrkkeilyä, Pac-man'iä












En tässäkään voittanut, mutta ainakin osasin pelata. (vrt nykypelit)

NATASISKOLLA

Natalla tarkoittaa oikiasti Uliseksella, koska Natasiskon yksiö olisi tainnut olla jo tunnelman riemuvoitto...

Mutta Turkuun siiis suunnattiin lokakuun viimeisenä lauantaina, juurikin sinä saakutinmoisena lumipyry viikonloppuna. Autoton cooking-team oli lopuksi käynyt ruokakaupassa taksilla, kun pyörällä ei sohjolumessa päässyt etenemään 12 hengen ostosten ja juomien kera. Eli saattoi olla kallein illallinen.

Aina ennen illallisia arvailtiin, mitä kukin tekee ja N&U:n kohdalla kyllä uumoiltiin vahvasti jotakin Sushin ympärille, Uli, on nimittäin ihan supersushiexpertti, tai sitten tietenkin meksikolaista. Mutta pääsivät kyllä yllättämään!



MENÚ

Coctel de bienvenida
Malibu lemonade

Picaderas
Tostones con ketchup
Yuca frita con mayonesa picante
Fritos maduros

Plato fuerte
Sopión de habichuelas con arroz blanco y aguacate

Postre
Dulce de leche con piña

Bebidas
Agua de melón cerveza, cidra, ron,, refresco de cola, café


Menu oli siis Dominikaanisesta tasavallasta, missä Nata aikoinaan ensimmäisinä suomalaisina vietti vaihto-oppilasvuotensa. Ulin asuntoon oli tuotu myös karibialaista tunnelmaa kukkaköynnöksin, coctailsateenvarjojen ja musiikin muodossa. Ja Rommin!


Alkurinksuissa, jotka tässä vielä ilman lantrinkia, oli Natasiskon suosikkia kookoslikööriä, ja on se niin hyvää! Sitäpaitsi oli tosi raikasta, ei ollenkaan mitään ylimakeaa.

Minä olin jo luopunut sushiajatuksesta koska mua oli pyydetty tuomaan paikalle friteerauskeitin. Ja alkupalaksi saatiinkin ihania, ja hyvin tyypillisiä frittereitä parin dipin kera. Maistui pienimmistä suurimpaan.

Toivottavasti nämä menee nyt oikein. Tostones ketsupin kera orn siis friteerattua keittobanaania ja Fritos maduros on samaa banaania hiukan kypsempänä ja makeampana.



Mausteisen majoneesin kanssa tarjoiltu Yuca  el Manioki oli  myös tosi hyvää. Tiedättekö, että manioki on aina kypsennettävä, raakana se sisältää nimittäin yllättävän paljon syanidia!


Pääruoka oli pataruoka avokadon ja riisin kera. Siinä oli useita plaatuja lihaa, mausteista makkaraa ja kaikenmaailman eksoottisia kasviksia, edduja sun muita. Hyvää oli ja tuoksuvaista. Otin lisää.


Jälkkärikuva jäi jostakin syystä uupumaan, mutta se oli sellaista itsekeitettyä kondensoitumaitotyyppistä juttua, vähän äkkimakiaa. Ehkä olin niin shokissa, että kuvauskin jäi.
Vielä tarjoiltiin espressot ja  domikanilaista laaturommia spritella, kuten tapana on. Ruokajuomana oli myös jamaikalaista olutta. 





Plan A ohjelman suhteen oli ollut, että paikalle saapuu salsaopettaja ja pistää meidän muidenkin lanteet liikkumaan, mutta valitettavasti kukaan ei ollut saatavilla tuona kyseisenä iltana.

Sen sijaan jatkoimme peliteemallisia ohjelmaosuuksia tälläkin illallisella, tällä kertaa Bon Appetit-pelillä. Lapset soitteli samassa tilassa Youtubesta musavideoita, joten vipinää riitti.

Ulilla oli myös seinällä vaikuttava valokuvateos. Kuvan on ottanut Natasiskon ja Ulin Kolumpialainen ystävä, taiteilijanimeltään Joan de Silva. Hän kierteli valokuvaamassa Guatemalalaisia vankeja, ja tässä kuvassa -mitä ei ole vaikea uskoa- on paikallinen massamurhaajapsykopaatti.



Maitotyttökin  katseli eilen mun kanssa näitä kuvia ja tokaisi tämän nähdessään selkäni takaa: Huiiiiiii! ja sitten hetken mietittyään: "Hullu!" En edes tiennyt, että osasi moisen sanan!

Siinäpä ne oli, 4 sisaruksen illalliset: ihanaa yhdessäoloa, mielettömän hyvää ruokaa, pientä skabailua ja hetki arjesta irrottautumista. Olisi kiva tietää, että jos olisit saanut osallistua yksille kekkereille, minkä olisit valinnut ja miksi?

Ja nyt jäädään sitten jännäämään voittoa. Kokoonnumme itsenäisyyspäivän jälkeen Helsinkiin ja siellä kuulemme voittajan. Mutta parastahan tässä oli osallistuminen! Joka tapauksessa.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Karpalosta


Kaikista ennakkosuunnitelmista poiketen löysin itseni isänpäivänä tunkemassa maustevoita (voita, sitruksia ja yrttejä) kokonaisen kalkkunan nahan alle. Urho8v jopa ikuisti tapahtuman, ja toki  Urhon ensimmäiset ruokakuvat on julkaistava, vaikkakin kalkkunasta sittemmin paistopussista, rinta alaspäin paistotyylistä sekä sisäänsä ahdetusta appelsiinista ja klementiinistä huolimatta tuli melkoisen kuivaa elikkä mautonta. Ruokakuvat paljastavat kameran osuuden prosessissa, eivätpä nuo Urhon Otokset laadullisesti paljon äitinsä otoksien rinnalla kalpene.



Tästä äkillisestä kalkkunanpaistoprojektista on kiittäminen vanhempiani, joilla, ihan oikeasti saksankielentaitoisilla ihmisillä, meni yllättäen Putet ja Entet sekaisin. Eli äitini luuli, että heillä oli suuri ankka pakkasessa ja pyysi minua valmistamaan isänpäiväateriaksi heille, meille ja PikkuvelNuutin perheelle sitä ihanaa Pekingin ankkaa. Kävi kuitenkin lauantaiaamuna ilmi, että heillä olikin erittäin pieni kalkkuna... Ja minä kun olin suunnitellut menulle jo kiinalaiset sienikeitot ja muut.

Pikapikasuunnanvaihto.
Laitettiin alkupalaksi ihan mätitoast. Ainahan se on herkkua.


No äiti oli naapuriensa kanssa hakenut jostakin nevalta myös karpaloita pakkaseen ja tämän tietäen kinusin niitäkin pari pussillista, ainakin amerikkalaiset uskovat, että kalkkuna kaipaa karpalokastiketta.

Amerikkalaisilla sivustoilla aikani googlailtua tulinkin siihen tulokseen, että valmistankin kirpeänkuuloisen, kylmän ja helppotekoisen karpalorelissin. No, helppo ainakin jos satut omistamaan lihamyllyn.

Ja minullapa sattui olla uudenkarhia lihamylly kaapissa ennakkosyntymäpäivälahjana. Juu, ja se on ostettu ihan niitten makkarasuppiloiden takia! Mutta yllättäen ajettiinkin sisään karpalorelissillä.


Ilmeisesti olen sen verran hyvätuloinen (vrt. KÖYHÄN  ei kannata ostaa halpaa...), että harvemmin mitkään designvehkeet tai gurmeeferrarit kaappiini päätyvät, vaan siellä majailevat laitteet on enimmäkseen mallia sieltä-ostetaan-mistä-halvimmalla-saadaan, josta johtuen myös käyttöperiaatteeksi on muodostunut no-kestää-niin-kauan-kun-kestää. Vaikka jokunen täyskatastrofikin on käsiin levinnyt tällä menetelmällä, niinn yllättäen moni tuote on kestänyt ja kestänyt ja... Että tämä Lidlin 49 € lihamylly pelitti kyllä vielä aivan mainiosti. Katsotaan sitten miten käy kun otetaan kunnon ruhonosat käsittelyyn.

Karpalorelissi
5 dl karpaloita
2 omenaa
1 appelsiini
2,5 dl sokeria

Poista omenoista siemenkodat ja lohko paloiksi. Jynssää appelsiini juuresharjan kanssa kuumassa vedessä ja lohko. Aja karpalot, omenat ja appelsiini - joo, kuorineen!- läpi lihamyllystä.

Sekoita sokeri mukaan. Sitä voit lisätäkin jos haluat. Jos appelsiini tuntuu kitkerältä voit ensin kokeilla puoliskaa. Mutta tiesitkö, että appelsiinin oranssi että valkoinen kuoriosa sisältävät hesperidiini-flavonoidia, joka alentaa verenpainetta, auttaa pitämään kolesterolin kurissa ja hillitsee tulehduksia, siis ihan superruokaa!

Ja nyt kun olen päässyt tähän saarnaamisen makuun jo edellisessä postauksessani, niin on pakko jatkaa kun Ilkassa oli aika hätkädyttävä artikkeli karpalosta.



Otsikko oli shokeeraava: Vuosituhansien perimä menetetty.

Karpalohan on tosi satoisa marja. Se voi parhaimmilla karpalosoilla tuottaa helposti yli sata kiloa marjaa hehtaarilla. Sato ei hirveästi edes vaihtele, johtuen sen myöhäisestä kukinta-ajasta. 

Meillä on kahta eri tyyppiä karpaloa, isokarpaloa ja pikkukarpaloa, joista jälkimmäistä ei pidetä kovin arvokkaana juuri kokonsa takia.

Vielä 1900-luvun puolivälissä karpalo oli keskeinen marjamme puolukan ohella, mutta kaikkihan kaupan pakastealtaalla käyneet tietävät, että nyt ollaan ihan tuontimarjan varassa.  Eteläisessä Suomessa karpalo on jo aika harvinainen, johtuen soiden ojituksesta. Tälläisillä ojitetuilla alueilla karpalo ei kuitenkaan menestynyt, vaan tuli steriiliksi. Lehdessä haastateltu Metsäntutkimuslaitoksen tutkija Kauko Salo, surkutteleekin, ettei  -80 luvulla, kiivaimpina karpalosoiden ojitusvuosina perustettu edes taimitarhaa, jossa karpalon perimää olis voitu vaalia. Karpaloita saattaa jopa samalla alueella kasvaa  perimältään hyvin erilaisia (koko, kypsymisaika) ja nyt osa tuosta perimästä on ikuisesti menetetty. "Hauskinta" asiassa vielä lienee, että useinkaan soiden ojitus ja sitä myötä metsitys, ei lopulta onnistunut. Karpalot kuitenkin katosivat.

Että näin uutterasti on tehty töitä meilläkin terveysvaikutuksiltaankin huippumarjan tuhoamiseen. Sanovat muuten, että Amerikassa ja Kanadassa, missä karpaloita on ja käytetään huimasti, useat karpalokeisarimiljönäärit ovat lähtöisin Pohjanmaalta.

Että ihan vaan tiedoksi, jos joku jaksoi lukea. Muistan muuten minäkin, että kun olin pieni niin Mumma haki talveksi lakatkin ihan siitä ympäristön nevoilta. Kukapa on viimeksi törmännyt valokkiin tällä korkeudella?

Mutta hei, joka tapauksessa, tämä relissi piristää oivallisesti sitä kuivaa kalkkunaa.



keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Järkyttävät hinnat!


Miksi se joka tekee eniten, saa vähiten?

Tätä kyseltiin tänään 10 paikkakunnalla MTK:n mielenilmaisukampanjassa, myös Seinäjoella. Niinpä minäkin nappasin Maitotytön kainaloon ja äitinikin matkaan ja lähdin jonottamaan, Jono kiemurteli välillä paksumpana ja välillä kapeampana koko torin läpi, ja olin varma että meille ei riitä mitään.

Kananmunat ja jauheliha ehtivätkin loppua, mutta kotiaviemisiksi lähtivät kuitenkin 2kg perunapussi hintaan 25snt ja  5 snt ruisleipä.

Tempauksella haluttiin kiinnittää huomiota tuottajan asemaan. Hinnat oli asetettu sen mukaan, mitä tuottajalle kyseisestä tuotteesta jää.



Asumme maailman pohjoisimmassa maanviljelysmaassa, jossa tuottajalta vaaditaan korkeaa ammattitaitoa, suuria investointeja ja kovaa työtä. Ruuan tuotantoketjussa suurin työmäärä tehdäänkin maatiloilla. Ruuan hinnasta kuitenkin suurin osa menee kaupalle ja teollisuudelle.

Suomalaisen tuottajan osuus ruuanhinnasta on reilusti eurooppalaisen keskitason alapuolella, vaikka olosuhteet ovatkin haastavimmat. Maataloutta tuetaan kaikissa EU-maissa siksi, että kuluttajahinta pysyisi kohtuullisena. Epäreilun alhainen tuottajahinta ei usein tukienkaan kanssa riitä kattamaan edes tuotantokustannuksia.



Tuottajat peräävät siis oikeudenmukaista korvausta työstään ja parempaa yhteistyötä kaupan kanssa. Viljelijöiden markkina-aseman parantamiseksi tarvitaan uutta lainsäädäntöä, lisää avoimuutta hinnoitteluun, viljelijöille tasapuolisia yhteistyömahdollisuuksia markkinoilla sekä ruoka-asiamiestä valvomaan ruokamarkkinoiden toimivuutta.

Meidän kuluttajien toivotaan äänestävän kukkarollaan suomalaisen maaseudun ja maaseutuelinkeinon puolesta suosimalla kotimaista. 

Tässä 6 (hiton) hyvää syytä valita kotimaista:

1. Syö turvallisella mielellä

Talvi puhdistaa pellot tuholaisista. Käytämmen kasvinsuojeluaineita monia muita maita vähemmän. Koko kotimainen ruokaketju sitoutuu laatuun. Suomessa ei eläimiä lääkitä antibiooteilla ennaltaehkäisevästi. Elintarvikevalvonta ja -tarkastus takaavat turvalliset tuotteet.

2. Tarjoa työtä Suomeen.

Elintarvkeketju työllistää yli 300 000 suomalaista.

3. Tunne ruuan alkuperä.

Ensiluokkaisen ruokaketjumme ansiosta tuotteiden alkuperä on helppo jäljittää.

4. Säästä luontoa.

Mitä lähempänä ruoka tuotetaan, sitä vähemmän tarvitaan kuljetuskilometrejä ja pakkausmateriaaleja.

5 Herkuttele!

Lyhyt valoisa kesämme kasvattaa ruokaan ihania aromeja. Meillä kasvaa erikoiskasveja rukiista mesimarjaan.

6. Tue ihmisten, eläinten ja luonnon hyvinvointia.

Maanviljelijöillämme on sosiaaliturva, työterveyshuolto ja eläke. Kotimaisessa tuotannossa pidetään hyvää huolta eläinten ja luonnon hyvinvoinnista.

Postauksen tietoisku on referoitu MTK:n esitteestä.

Halusin omalta osaltani osallistua kampanjaan tällä postauksella. Kuinka monella meistä vähintään isovanhemmista löytyy tuottajia?

Suomalaisen maatalouden, alkutuotannon, maaseutuelinkeinon, elävän maaseudun, lähiruuan ja puhtaan ruuan puolesta.



tiistai 13. marraskuuta 2012

What a Fiili!


Pitkän, pitkän aikaa oon haluunnut tehdä itse viiliä. Mutta kun ei oo ollu viilipunkkia!
Ellei viilipunkki kuulu sanastoosi, voit ihan itse päätellä, onko se

a) tavallista rennompi loiseläin?
b) astia jossa viili valmistetaan ja tarjoillaan?
c) maitotuotteisiin ruokavalionsa pohjaava anarkistinen rokkari?

Syksyn käsityömessuilla törmäsin sitten näihin, kotimaisiin, SepänGallerian käsinvalmistettuihin  astianpesukone/mikron kestäviin punasaviastioihin, jotka olivat juuri oikean mallisia. Siis ei viilipunkille ole tietääkseni määritelty mitään normeja, mutta omassa päässäni se on vaan juuri tälläinen, olisko se nyt kartiopohjaisenmallinen.

Oravan mummolas tehtiin lapsuudessani aina itse viiliä. Muistan, että Mummalla oli läpinäkyviä lasisia, kartionmallisia viilipunkkeja, joihin illalla laitettiin siemenviili ja kaadettiin omasta lehmistä lypsetty maito päälle. Viilipunkit nostettiin uunin päälle tekeentymään ja mystiseksi muuttumaan viiliksi. Aamulla viilipunkit siirrettiin sitten kellariin jäähtymään sahanjauhoissa olevien jääkuutioiden viereen. No ei vaiskaan, kun ihan tavalliseen jääkaappiin. ( Nanna on lukenu pienenä liikaa IngalssinLauraa).

Useimmiten sitten illalla kun särveltiin (syötiin iltapalaa), viilin päälle siroteltiin reilulla kädellä suolaa ja palan painikkeeksi maistui reilusti voilla sivelty näkkileipä.

Tänä päivänäkin, aina silloin tällöin ostan viiliä, enkä voisi kuvitellakaan syöväni sitä hillon, marjojen tai sokerin ja kanelin kanssa, vaikka tiedän kyllä poikkeavani tässä suhteessa valtaväestöstä. Sen takia myöskin kaikki luonnottoman väriset ja venyvät makeat viilikset eivät kyllä ikinä löydä reittiä mun ostoskärryyn.

Mutta onneksi meillä on nyt Hilja vanhanajan maitoa, että saatoin hifistellä viilin teon kanssa.


Sehän on siis mahdollisimman vähän käsiteltyä homogenoimatonta maitoa (pastöroitua kumminkin), joka muistuttaa ominaisuuksiltaan juuri tuota lapsuuteni lehmänmaitoa, eli seistessä kerma nousee pintaan. Sen rasvaprosentti on myös lehmistä riippuen huikeat yli 4%. Tuollaista sitä lapsena juotiin, siis! Kylläkin kerma aina kerättiin päältä erilliseen nekkaan kahvia varten. Urho8v. joi ison maistiaislasin Hiljaa ja tykkäsi, että erikoisen hyvää, samoin Maitotyttö veti pullosta oman satsinsa lämmitettynä hyvin onnellisena.

Ja minä sain tehdä viiliä.


Kotonatehty Viili
5 annosta

1 siemen viilipurkkikaupasta eli "punainen" viili
1l Hilja täysmaitoa

Sekoita siemenvilja.  Jaa se kauniisiin viilipunkkeihin, n. reilu ruokalusikallinen per astia. Kaada päälle huoneenlämpöinen maito (voi hiukan lämmittää), n. 2 dl per astia, sekoita. Aseta viilipunkit tekeentymään yön yli ja nosta ne sitten jääkaappiin viilenemään tarjoilulämpöön.

Rasvaiset maitotuotteet soveltuvat tähän rasvattomempia paremmin, täytyy joskus kokeilla tehdä myös vähärasvaisempaa, sen verran tuhti kullankellertävä kuori näihin viileihin tuli. Ainahan sen vois jättää syömättä, mutta kun sattuu olla se paras osa!

Äitini muistutti, että viiliä tehtiin varsinkin kesällä, vaikka minusta se tuntuukin enemmän talviruualta. luulen, että se johtui siitä, että viili onnistui paremmin kesälämpimillä, talvella kun tuvat olivat kylmiä ja vetoisia. Muista kuitenkin, että viili ei onnistu, mikäli ilmassa on ukkosta!

Ai niin, ja jätä yksi punkki syömättä, siinä on sinulle seuraavien viilien siemen!


Meillä tietysti Hilja-maito herättää erityistä hilpeyttä myös siksi, että Maitotyttöhän on ristitty
Hilja Likaksi. Olen sen välillä varmaan jossain kertonutkin, vaikka enimmikseen Maitotytöstä täällä blogissa puhelenkin. Nyt kun Maitotyttö saavuttaa muutaman kuukauden kuluttua huiman kahden vuoden iän, olen hiukan miettinyt josko olisi aika luopua Maitotyttö-nimikkeestä, joka silloin pikkuriikkisenä niin suloisesti kuvasi äidinrintaa mussuttavaa tytärtäni. Toisaalta, mikäli Maitotytöksi kutsuminen mahdollisesti yhtään estäisi, sitä, että Hiljasta joskus kasvaisi Siideripissis, saattaa äiti jatkaa Maitotytöksi kutsumista ainakin kunnes pahin vaihe on ohitettu (eli 35v asti?)

On se niin maharotoon!




Joopa joo!

(Huom!Tätä postausta ei ole sponsoroitu Valion tai SepänGallerian, eikä muunkaan kolmannen tahon osalta. Korkeintaan hiukan inspiroitu Maitotytön puolelta!)

lauantai 10. marraskuuta 2012

Paistettua vaniljakuhaa


Myönnän, että kun törmäsin tähän reseptiin, mietin kaksi kertaa, että anteeksi mitä, kuhaa ja VANILJAA? Kyllähän minä sillä jälkiruuat maustan ja joskus nuorempina vuosina myös vaniljantuoksuiset kutakuinkin raskaan makeina ylläni leijuvat hajuvedet kuuluivat ehdottomiin suosikkeihini. Sittemmin kyllä hajuvedet ovat tehneet traagisen täyskäännöksen kohti huomattavasti  citruksempaa maailmaa.

Mutta resepti jäi alitajuntaan, ja ajattelin, että kyllä sen on pakko olla hyvää. Syy on reseptin löytöpaikka; Ikisuosikkieni Vahtera/Nurmi opus Sekametelisoppa. Sittemmin jossain törmäsin myös toteamukseen, että vanilja on varteenotettava mauste, ellei jopa klassikko, myös äyriäisille. Sitäkään tiennyt. Mihinä mua on piretty?

 No ei muuta kun kokeilemaan. Naapurit olivat tuoneet pakkaseen mulle peräkärryn lainaa vakuumipakattuja kuhafileitä, suoraan kalastajalta, Oulunjärvesta nostettuja. Uskallan väittää, että olivat aika ensiluokkaisia, vaikka pakkasessa kävivätkin. Resepti on simppeli, vaati vain vaniljatangon, perunoita ja muutaman maitotuotteen. Ja lopputulos sitten? No oli kyllä mun elämäni parasta kuhaa. Oon aina ihmetellyt, kun sitä kutsutaan niin järviemme herkkukalaksi, että mitä ne oikein vouhkaavat, kun en oikein koskaan saa ravintolassa hyvää, eikä tuo kotikalastajakaan tuo ikinä kun haukea kotiin. Nyt ymmärrän. Siinä loppumetreillä nuo perunat keittyivät hiukan liikaa kokoon, tiedättehän, se käy niin nopeasti, mutta makua se ei tosiaankaan haitannut.

Suosittelen kokeilemaan kuhaa näinkin!

Paistettua vaniljakuhaa
4:lle
4 kuhafileetä
1 tuore vaniljatanko
12 pientä perunaa
2 dl kermaa
2 dl maitoa
mustapippuria myllystä
suolaa
2 rkl voita

Kuori perunat ja puolita. Halkaise vanijatanko ja kaavi siemenet veitsen hamarapuolella talteen. Laita perunat, maito, ripaus suolaa ja vaniljatanko kattilaan. Lisää vettä niin, että pinta peittyy, keitä perunat lähes kypsiksi.

Nosta perunat pois kattilasta ja keitä maitovettä kokoon, kunnes jäljellä on vajaa desi. lisää kerma ja perunat ja jatka tuokio keittämistä. mausta suolalla ja pippurilla.

Mausta kuhafileet suolalla ja pippurilla ja sivele pinnalle vaniljan maltoa eli niitä talteen otettuja siemeniä. Paista kalat voissa pinnaltaan rapeiksi ja tarjoile perunoiden kanssa

(resepti, Vahtera, Nurmi: Sekametelisoppaa. Otava)


torstai 8. marraskuuta 2012

Jälki-hallowiinit!


Kuu paistaa heliästi, kuollut ajaa keviästi, etkös elävä pelkää...?

Ja aivan kuten olette joskus kuulleet jollekin tapahtuneen; kameraani tallentui tuo ylläoleva salaperäinen otos. Luulen, että henget aaveet ja kummituksetkin olivat saapuneet vielä viimeisimmästä viimeisimpiin Halloween -juhliin.

Jopa 8  kahdestatoista paikalle saapuneesta lapsesta onnistuttiin pysäyttämään  sekunniksi yhteiskuvaan. Urhon vaatimattoman asun takana on wc-paperi muumio-asu, tiedättehän, nuo  vuosituhansia vanhat käärinliinat hajoavat hetkessä päästessään ilman kanssa kosketuksiin....näköjään!

Siis me äidit (minä ja NaapurinUlla) päätimme, että voimme vielä tällä viikolla järjestää lapsille Halloween-juhlat, mitä väliä sen on niin oikeasta ajankohdasta kun ei perinnekään ole meidän.
Tai siis oikeastaan juhlan emäntä-isäntäparina toimivat NaapurinMinttu ja Urho8:veet. Viime viikolla askarreltiin kartongista kurpitsakutsut ja jaettiin ne katumme lapsiperheille. Meillä on tämä sekalainen seurakunta, tykätään välillä järjestää keskenämme kivoja juttuja, vaikka lapsemme eivät nyt päivittäin välttämättä leikikään yhdessä, mutta luulen, että niin paljon on tehty tässä 6 vuoden kuluessa yhdessä, että lapsetkin tietävät heti ketä tarkoitetaan käsitteellä "meidän kadun lapset".
Myös aikuiset olivat tervetulleita tohdittajiksi ja glögille. Ja lapset saivat tietysti pukeutua hirveisiimpinsä.

Luulimme olevamme tosi viisaita jälkihalloweenien järjestäjiä, Tiimaristahan saisi vaikka mitä koristeita puoleen hintaan. No valitettavasti Tiimari oli lähettänyt kaikki takaisin keskusvarastolle, kun maanantaina NaapurinUlla lähti setelitukun kanssa ostoksille.

Onneksi Äitini hoksasi Pilailupuodin, siellähän olikin vaikka mitä pientä koristusta ja vielä kohtuuhintaan, eli emme jääneet rekvisiitatta. Kivat lepakkosiimat ja hämähäkkiviirit siivittivät mustaoranssista tunnelmaa.

Kutsut järjestettiin nyyttärimeiningillä lapsia silmälläpitäen, ja
herkkuja riitti. Monenmoista naksua ja raksua, retrotikkupaloja, jelloja, karkkeja. NaapurinMintun kanssa kokeilin tehdä noita "kekkereitä" tai siis valkosuklaalla päällystettyjä keksitikkareita, joita piti koristelemamme  haamuiksi tai silmämuniksi, ei vain sitten kuitenkaan keretty.

Urho halusi tehdä toisinnon voittoisasta (tai no, palkintosija...)
kakustaan, mistä olin hirmuiloinen. Tsajut oli tehnyt blogissaan ihania omarsormia, joita meinasin tehdä myös, mutta se osoittautui hankalaksi, koska olin tuonut kaupasta kotiin vain mantelit ja jättänyt Omar-karkit hyllyyn.

Pieni stressi-demis äidillä!

Ihmeteltiin kovasti miksi IsoHoo ei ollut paikalla....kunnes lasten boolimaljasta löytyi turvonnut käsi.... (kuvassa jo sormetkin katkottuina, kellui kokonaisena aika vaikuttavan näköisenä).


Alakerrassa soi tietokoneelta horror-äänet vieraiden saapuessa.Yläkerrassa oli pimeässä aulassa kahden diskopallon ja Cheekin  siivittämä Disko, jossa toivoimme lasten tanssivan ylimääräiset energiat pois.


Stressi-demis-äidillä oli myös kaikkia suunnitelman asteelle jääneitä ohjelmanumeroita, täytyy toteuttaa ensikerralla.
Rohkeuskoe kuitenkin järjestettiin, jossa lapset yksitellen kiipesivät kynttilöin valaistua polkua mustan saunamme lauteille kurkkimaan mitä hirvityksiä lauteiden alla asusti. (Hämähäkkiyhteiskunta)



Kaksi tuntia kulki melkoisen haipakkaasti, ehdittiin me äidit ja yksi isäkin nauttia mustikkaglögistä, pipareista ja aurajuustosta, NaapurinUllan herkuista tortillakääröistä ja mun vuohenjuusto-paholaisenhilloleivistä, jotka muuten ulkonäkönsäkin puolesta sopivat teemaan.



Ja mitäs vielä. Niin, en ole aivan varma juhlitaanko meillä Halloweeniä ensi vuonna, tai uskaltaako enää kukaan kadun lapsista meille koskaan, sen verran hiljaiseksi vetivät naamat, kun näkivät illan isäntäparin takapirut eli äidit.


Idean tuohon hyytävään Zombie vetskarinaamalookkiin sain Kannat Kattoon-blogista, josta jäjet johtivat erilaisiin Youtuben Zipper face- tutoriaaleihin. Omani syntyi kyllä ihan viidessä minuutissa, toivottavasti joskus pääsen rakentamaan kunnon maskin ajan kanssa. Loisto idea! Mutta ehkä lievästi sanottuna lasten mielestä järkyttävän pelottava....