About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

Näytetään tekstit, joissa on tunniste keittiövälineet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keittiövälineet. Näytä kaikki tekstit

torstai 18. kesäkuuta 2020

JÄÄKAAPIN JUHANNUSSIIVOUS


Kaupallinen yhteistyö Maku Kitchen Life

Minä oon imenyt itseeni jossakin suvun äidinmaidossa, että kaks kertaa vuodessa pitää tehdä suursiivous, jouluna ja juhannuksena. Se nyt ei kyllä ole yhtään toteutunut kohdallani, tai ainakin jäänyt hyvästi puolitiehen. Lähinnä siitä on jäänyt riittämättömyyden ja epäonnistumisen tunne ja nostalginen kaipuu siihen kun kaikki ikkunat oli tosiaan pesty ja lattialle levitettiin puhtaat matot ja oli imuroitu kattoja myören, kaapeista nyt puhumattakaan. Saipi tulla juhannus ja joulu.

Nykyään on jo viisaampaa väkeä, eikä varmaan omatuntokaan soimaa enää kaikkia näin ankarasti. Hyvä viikkosiivous ja ylläpitosiivous ja kodin organisointi, niin on siistiä joulun ja juhannuksen väleissäkin. Näinhän se on etevimmillä.

Täytyy olla iloinen kun jonkun nurkan saa järjestykseen joskus. Ja tällä kertaa se nyt oli meidän jääkaappi.


Inspiraatio tarvitaan aina, ja tällä kertaa ne olivat nämä 5 kipaletta Maku Kitchen Life jääkaappisarjan kirkasta laatikkoa, 2 kapeaa ja kolme leveää. Olen näitä jo kattellut aikaisemmin ja tuuminut, josko niillä saisi aikaan järjestystä kaaokseen.


Jääkaapin ovestani puuttuu yksi hylly, miksi hemmetissä ne aina rikkoontuvat niin helposti. Tarvisisin sen hyllyn. Mutten enää jaksa tilata 14 v vanhaan jääkaappiin, koska se hylly olisi varmasti kallis ja kun saisin sen paikoilleen, jääkaappi luultavasti kuolisi vanhuuteen.

Ongelma jääkaapissani on miljoonat maustetahnat ja purkit ja putilot, toinen ongelma ruuantähteet, joita aina sinne säilön ja unohdan. Itseasiassa tuo jääkaappikuvani ei ole niin paha kun se voisi olla, koska viime kesänä sain varastoon toisen jääkaapin, ja nykyään säilön sinne kauppareissusta osan maidoista ja juomista, vihanneksista ja lihoista. Pysyy keittiön kaappi hiukan väljempänä.

Silti sitä on aivan tarpeeksi hankala käyttää. Viime viikolla etsin yhtä fetaa, jonka tiesin takuulla siellä olevan, enkä löytänyt kuin vasta kolmen päivän päästä. Ja näin käy usein. Ostan uusia kapriksia ja aurinkokuivattuja tomaatteja ja dijonsinappia ja currytahnaa, kun en löydä niitä avattuja kaapista.


Tyhjäsin kaapin, pesin kaikki hyllyt ja seinät ja sen ihanan vedenpoistoaukon, josta pitää poistaa vanupuikolla jotain ektoplasmaa, tarkistin päiväykset ruuista ja JÄRJESTIN JÄÄKAAPIN!

Nuo Maku jääkaappilokerot on helposti pestäviä, kirkkaita (näkee sisällön) kovanmuovisia laatikoita, jotka todella auttoivat organisoinnissa. Pistin suolaisia juttuja yhteen, toiseen kaikki hillot, kolmanteen inkiväärit, chilit, sitruunat yms, joista juuri nyt oli vähän pulaa (ja nämä kuvat on ennen kauppareissua) neljänteen juustopussit yms ja yhteen aamiaisleikkeleet. Laatikot on helppo vetää reunakahvasta ja pääsee käsiksi esim. kaikkiin purkkeihin ilman koko hyllyn purkamista. Tiedätte varmaan mitä tarkoitan...

Lopputulos on mitä järjestelmällisin jääkaappi. Jopa tilava. Mikä suuri muutos mahdollista pienellä investoinnilla! Mulle tulee juhannus sittenkin.


Keittiööni saapui myös ehkä maailman ihanin lottusankoo, eli biojäteastia. Siinä on tiivis kansi ja jonkinmoinen hajunsyöjä juttukin siinä kannessa, ainakin se siltä näyttää.

Olen hieman nolona, että mulla ei ole kompostia, en ole omakotitaloasumisaikana vaan ikään saavuttanut sitä tilannetta, että olisi ollut ylimääräistä lämpökompostorin ostoon, vaikka mieli olisi tehnytkin. Ja jätehuollon piiriin pitää olla useamman talon kimppa, eikä kukaan muu ole ollut oikein kiinnostunut.

Uuden jätelain myötä tämänkin pitäisi lähiaikoina muuttua ja biojätteelle tulee vihdoin ihan oma jäteastia kotipihaan.

Mulle on nyt sitten maailman kaunein biojäteastia oottamassa.


sunnuntai 3. syyskuuta 2017

TAHINILLA MAUSTETTU KUKKAKAALIKEITTO


Kaupallinen yhteistyö: Blendtec

Tänä syksynä suomalaiset innostuivat kukkakaalista, kun Liemessä Jenni heitti #kukkakaalitalkoot haasteen ihan meistä jokaisella. Paitsi että meilläpäin ei oo mitään kukkakaalitalkoita. Se on kukkakaalikökkä, ettäs tiedätte!

Kukkakaali nyt sattuu olemaan yksi suosikeistani joka tapauksessa, kökkä tai ei. Makuja- ohjelman kuvaukset ovat taas käynnistyneet ja eka kuvauskerralla tein texmex-henkisen kulhon, josta löytyy reilusti  herkullista kukkakaaliriisiä. Teresa oli käynyt hankkimassa reseptiin kukkakaalit ja ne olivat kyllä priimaluokkaisia. Aika pienikokoisia, napakoita ja ilman yhden yhtäkäistä mustaa pilkkua. Ne mustat pilkuthan ei ole madonsyömiä, niin kuin joskus luulin, vaan yksinkertaisesti merkki siitä, että kukkakaalin pellosta lähdöstä on kulunut jo kotvasen aikaa. Vanhuusfleckejä siis. Tuollainen kukkakaali menee kyllä vielä mainiosti keitossa, ettei pidä säikähtää muutaman mustan pilkun ilmestymistä.

Tykkään rouskia kukkakaalia myös raakana ja nuo kuvauspäivän kukkakaalit olivat ehkä parhaimmat mitä olen koskaan maistanut. Ihanan rapeita ja supermakeita. Niissä oli aivan oikeasti sellainen mahtava tuoreen kasviksen makea maku. Ilmeisesti sokereille tapahtuu jotakin säilytyksessä ja se makea vivahde jää pikku hiljaa pois. Nyt tiedän miltä maistuu kukkakaali suoraan pellosta (suurinpiirtein).

TV-kokki kollegani Marcos, hän siis joka on oikeasti myös kokki ja kokkaisi mut suohon ihan koska vaan, antoi vinkin kukkakaalikeiton maustamisesta tahinilla. Kuvauspäivät on aina myös ihania siitä syystä, että joka kerta opin Marcokselta tai Kuismalta, kuten häntä junttimaisesti kutsun (sukunimi Gois), Teresalta ja Johannalta jotakin lisää ruuanlaitosta. Mahtavia tyyppejä löytyy siis sekä kameran edestä että takaa (hups, kehuinko vahingossa myös itseäni?).

Keitosta tuli erittäin hyvä. Osa kiitos kuuluu epäilemättä myös uudelle blenderilleni nimeltä Blendtec, joka teki kivuttomasti supersileää ja kuohkeaa keittoa. Jos Blendtec kokemukset kiinnostavat, olen kirjoittanut niistä jo aiemmin täällä. Olen tehnyt vasta aika perusjuttuja tahnoja ja sellaisia, mutta päässyt jo hyvin jyvälle älykoneeni ominaisuuksista. Seuraavaksi aion vääntää jotain lämmintä tuorekeittoa, se on ihan Blendtechin oma huippuominaisuus, ja kokeilla tartarin valmistusta. Aika jännää. En olisi voinut kuvitellakaan heittäväni edelliseen blenderiini raakaa lihaa, ei se selvinnyt jumittamatta hauen fileestäkään.


Tahinilla maustettu kukkakaalikeitto
4:lle
1 rkl oliiviöljyä
2 salottisipulia, hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä, hienonnettuna
1 sellerinvarsi, pilkottuna
1 tl juustokuminaa
1 tl jauhettua korianteria
1 kukkakaalinpää
1 l vettä
2 rkl tahinia
1/2 sitruunan mehu
2 dl kuohukermaa
suolaa ja maustepippuria maun mukaan


Pinnalle 
tuoretta lehtipersiljaa tai korianteria
1 rkl paahdettuja seesaminsiemeniä
loraus hyvää oliiviöljyä

Kuumenna  kattilan pohjalla öljy  ja pehmittele siinä keskilämmöllä sipulia, valkosipulia ja sellerinvarren paloja 2-3 minuuttia.
Lisää mausteet.
Pilko kattilaan kukkakaali  ihan vaan käsillä kukintoja irti napsautellen. Lisää vesi. Veden pitäisi peittää kukkakaalin kukinnot nippa nappa, eli voit tarvittaessa lisätä sitä
Keitä kukkakaalit pehmeiksi.
Soseuta keitto. Lisää tahini, sitruunamehu ja säädä suola ja mustapippuri kohdilleen. Lisää kerma ja kuumenna  uudelleen. Tarkista vielä suola.
Blendtechillä voit lisätä kerman vielä blenderiin ja surauttaa sillä niin, että kermakin kuumenee. Tulee tosi kuohkea keitto. Kukkakaalinpään koosta riippuen saatat ehkä joutua tekemään keiton kahdessa erässä, mulla kyllä mahtui blenderiin kaikki (reilu litra valmista keittoa).

Koristele annokset yrttisilpulla, paahdetuilla seesaminsiemenillä ja hyvällä oliiviöljyllä.




...ai niin, ja jos syöttää koneelle 1 tipan astianpesuainetta ja 2,5 dl vettä, se pesee itte ittensä. Ja paljon paremmin kuin jos minä sen tekisin.

Vielä kun tiskaisi keittolautasetkin...äsh eiku niillehän on tiskikone!

Postauksessa mainittu Blendtec on saatu testikäyttöön.

lauantai 2. syyskuuta 2017

YOU PUSH MY BUTTONS, BLENDTEC


Seuraava postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Blendtecin kanssa siten, että olen saanut Blendtech 725 kokeiltavaksi ja lupautunut kirjoittamaan sen ominaisuuksista ja käyttökokemuksista eli kertoa mitä sillä olen saanut aikaan. Postaus sisältää myös reseptin erittäin kuohkeasta, tahinilla maustetusta kukkakaalikeitosta, jonka pyöräytin Blendtecillä nuavvaan!

Näettekö tuon kuohkeuden ja sileyden? Ensi kertaa elämässäni mulla on tälläinen kone.


You push my buttons, Blendtec.

Todellakin! Että voi kodinkoneesta mennä sekaisin ja kerrankin nimenomaan onnesta sekaisin, hörähtelen joka kerran kun käytän sitä. Keittiökaverini saa minut superhyvälle tuulelle; pienellä diginäytöllään se nimittäin juttelee mulle! Joka kerran tervehtii (ja kaverilla riittää aika monta iskulausetta...) kytkiessäni virran päälle ja kun pesuohjelma loppuu(se on muuten aivan supertehokas ja helppo tapa puhdistaa kone), se aina vilauttaa tekstin: Ta-da!

Mutta kyllä se ehdottelee myös kaikenlaista. Haluaisinko kokeilla hummusta, tai olisko tänään guacamole-päivä? Kaikenlaisten tahnojen tekeminen on suoranainen nautinto, tämän koneen moottori jaksaa, eikä sen tylpät terät koskaan tylsy. Menee rouheeksi pähkinät, menee jauheeksikin, jäät murskaantuu ja minä kiljun onnesta. Ihan pakko vähän kiljua, koska kieltämättä näillä hevosvoimilla koneesta lähtevä ääni on aika reipas volyymiltään, vaan eipä hiljaista ja tehokasta versiota taida olla mistään blenderistä.

Teen mä tällä myös smoothieta, vaikka pelkän smoothien  ja pirtelön tekemiseen laite on aivan liian arvokas. Toisaalta, oon kyllä intaantunut smoothien teosta aivan uudella tasolla blendtechin myötä, kone kun ei edellisen koneeni lailla todellakaan jumiudu jäätyneisiin banaaneihin tai mansikoihin. Korkeintaan joskus se kohteliaasti ilmoittaa, että kannattaisi varmaan lisätä vähän nestettä (Cavitation, add more liquid!) Smoothie -ohjelmalla valmistettu juoma menee läpi kyllä vähän ohkaasemmastakin pillistä.

Ja koska smoothie on ainut tapa saada meidän kotimaiset jalokivet elikkä marjat urheilijapoikani Urho13v:n kurkusta alas, lupaan, niin lupaan,  tehdä näitä ainakin melkein joka päivä.


Taustatietona voin kertoa, että mä aina sorrun halpoihin kopioihin näissä koneasioissa, koska rahapussissa ei koskaan tunnu olevan justiin jonkun mun haavelaitteen kokoista rahasummaa. Ja kyllä, joskus ne laitteet on kestäny 20v. vaikka halpoja olivatkin (esim mun no name sitruspuserrin, R.I.P). Mutta useimmin mun keittiötahdilla niitä kuluu sitten aika kovaa tahtia, sauvasekoittimien kanssa oon esimerkiksi ollu aivan helisemässä kunnes nyt oon Bamixin tyytyväinen omistaja(toisaalta se on paluu juurille, mummolassakin oli yli 40v sitten Bamix ja Bamixia kutsuttiin aina Bamixiksi, ei koskaan sauvasekoittimeksi. Luulen, että Blendtechillä on meillä sama kohtalo).

Edellinen blenderini oli nimetön, aika kaunis kyllä raskaine ja epäkäytännöllisine lasikannuineen. Mutta sen bofortit ei riittäny mihinkään. Ei tullu tahnaa, ei jäämurskaa, ei ees smoothieta, lähinnä tein sillä pirtelöitä puolisulaneista jätskeistä. Ja silti kattelin sitä sen kymmenen vuotta, aina annoin uuden mahdollisuuden, aina kaivelin sitten raakaineita sen kitusista ja kaivoin esille sen hetkisen huonon sauvasekoittimen. Olin ihan marttyyrinä sen kanssa (no se oli Iso-Hoon ostama...). Vaikka en mä kai oikiasti tiennyt että on olemassa blenderi taivaasta Blendtec.



Mutta ne jotka haluaa oikeasti tietää ja harkittoo blenderikauppoja, tässä muutama puoltosana Blendtechille:


  • 3,8 hevosvoiman moottori, siinä on kuulkaa riittävästi poweria!
  • Helppo puhdistaa pesutoiminnalla, ei tartte törkkiä terävien terien armoilla(joita tässä siis ei oo) tiskiharjalla
  • Terä on mahtava; tylppä, kestävä ja vahva
  • Kannu on jotakin erikoismuovia(BPA-free) ja tuollainen neliskanttinen (itseasiassa viiskulmainen). Muoto on jostain syystä erityishyvä, aineet ei koskaan jää tököttämään seinille, vaan ne palaavat alas terään aina vaan uudestaan. ei siis ikinä trvitse mitään tamppereita tai sekoitussauvoja myöskään. Sinne ei tartte törkkiä! ja jälki supersileää.
  • Sitten luen suoraan oppaasta, että kiinnitysistukka on valmistettu karkaistetusta metallista. Usein istukka on nimittäin muovia muissa koneissa. Arvaa kumpi voittaa?
  • Blendtec on oikiasti älykone, se neuvoo sua. Se tunnistaa mahdolliset ongelmat kuten liian suuren määrän raaka-aineita, ylikuumenemisen tai ilmataskun syntymisen ja neuvoo mitä pitää tehdä. En oo kyllä saanut aikaan vielä kuin tuon viimeisen.
  • Valmiit ohjelmat mm, kuumille keitoille, kastikkeille, jätskille, smoothielle , täysmehulle ja puhdistukseen. Lisäksi voit aina säätää manuaalisesti liukuvalitsimella koneen nopeuden tai käyttää sykäystoimintoa. Ja taas kone kertoo mikä on hyvä nopeus hämmentämiseen, pilkkomiseen tai tahnan tekoon.
  • Myös ulkokuori on helppo pitää puhtaana koska se on täysin sileä, ei pääse kertymään mitään nippeleihin ja näppäimiin.
  • ihan tyylikäs pidettäväksi työpöydällä, joka on muuten sen PAIKKA!
  • Laitetta valmistava amerikkalainen perheyhtiö antaa laitteelle 8v takuun.
Ilmenneitä haittapuolia on kolme neljä:
  • Suolainen hinta. 750€ on paljon blenderistä. Mutta mitä enemmän mä asiaa mietin ja mitä enemmän tätä käytän niin sitä paremmalta sijoitukselta tämä tuntuu. Ja ne sanoo että the last blender you'll ever own. 
  • Ai hitsi mikä kuvattava. Ootteko koskaan yrittäneet ottaa kuvia kirkasmuovisesta blenderistä tyhjänä? No minä yritin, mutta kamera esitti aina muuta kuin silmä. Onneksi tajusin tunkea blenderiin tavaraa sisään. Vaikka en kyllä vieläkään julkaise kuvaa kukkakaalikeiton vaalean beigestä olemuksesta blenderissä...
  • Tuli meille kerran yks riita. Aika vanhanaikainen juttu. Laitoin huolettomasti paljon pesuvettä kulhoon ja fairyäkin lurahti vähän muutamaa tippaa enempi. Ja kun mä laitoin pesuohjelman päälle ja sitä ennen olin sulkenut ehkä, mikäli minussa nyt koskaan on mitään vikaa, kannen vähän huolettomasti. Blendtech siinä vähän kiihtyi ja yhtäkkiä lennätti saippuavaahtoa pitkin mun keittiön tiiliseinää. Että vaikka mussa nyt ei varsinaisesti ittessä ollu vikaa, niin kannattaa kuitenkin noudattaa täyttö- ja käyttöohjeita.
  • No ei oo hiljanen tämä kaveri, mutta kukapa meidän perhees olis...
En oo ihan kaikkea tietenkään ehtiny tänä kesänä vielä kokeilla, mutta kun se tuossa kököttää niin varmasti kokeilen myös erilaisten taikinoiden pyöräyttämistä. Ja tuo kuuman keiton valmistus ehdottomasti. Koneeseen lisätään ainekset, vaikka nyt tomaattikeittoon ja alle 46 asteinen neste ja samalla kun se surruttaa keiton se lämmittää ainekset kuumaksi. Mä en oo ehtiny kun tehdä vasta ihan tuollaista kattilas keitettyä keittoa, mutta tätä kokeilen seuraavaksi.  Ja sitten mä aion kokeilla myös tartarin valmistusta koska tämän pitäisi sopivasti osata hienontaa se raaka liha.

Ja todellakin, yhtenä päivänä tämä flirttaava kone sanoi mulle, että Push my buttons. Ja toisena päivä jotain, että Your other kitchen appliences are getting jealous!

Ja nyt mä pyydän anteeksi, kello on aivan liikaa. Ja tämä juttukin on jo hirmu pitkä. Mä laitan sen kukkakaalikeittoreseptin huomenna teille. Tai ehkä en huomenna, koska on katujuhlat, mutta sunnuntaina. Tai siis näköjään ollaan jo huomisen puolella.



Kaupallinen yhteistyö:Blendtech