About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

Näytetään tekstit, joissa on tunniste salaatti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste salaatti. Näytä kaikki tekstit

torstai 20. tammikuuta 2022

LEIPÄJUTTUJA

 


Kyllä se on leipä. Resepteistä rakkain ja tarjottavista tutuin ja turvallisin. Aterian täydentäjänä tai  yhtenä pääruoka-aineena, aina yhtä rakas. Olen ihan hulluna leipään. Maukas ja hapan ruisleipä on osa identiteettiäni, mutta en kyllä vastusta rapeakuorista, sisältä pilvenpehmeää valkoistakaan. Jokaiselle leivälle on aikansa ja paikkansa.

Tykkään valtavasti thairuuasta, mutta sydämeni itkee hirveästi leivätöntä pöytää. Skandinaavi ja eurooppolainen keittiö esittelee jo melkoisen leipärepertuaarin, puhumattakaan intialaisesta valikoimasta. Ja kyllä, lasken latinalaisen keittiön tortillatkin leiväksi. Olen hirviän avarakatseinen.

Leipärakkaudesta huolimatta olen kunnostautunut varsinaisena leipäjuuren tappajana (toinen murhanhimonkohteeni on huonekasvit). Unelma elää, mutten varsinaisesti koskaan ole päässyt sellaiseen juurileivontaflowhun. Sitä odotellessa voin harjoitella juuretonta leivän leipomista. 

Tänään on tuottamaani Lännen Median sisältöä taas useissa lehdissä(Turun Sanomat (Turku), Kaleva (Oulu), Ilkka-Pohjalainen (Seinäjoki/Vaasa), Lapin Kansa (Rovaniemi), Hämeen Sanomat (Hämeenlinna), Keskipohjanmaa (Kokkola), Kainuun Sanomat (Kajaani), Länsi-Suomi (Rauma) ja Forssan Lehti (Forssa). Otsikoin jutun Leipää, leipää, enemmän leipää, se varmaankin kertoo jo kaiken olennaisen. Toivottavasti innostut kokeilemaan jotain resepteistä.

Laitan vielä tähän huomion, että jos vaihtelet jauholajeja keskenään (enemmän kuin sallittua soveltaa), muistathan, ettei eri laadut mene yksi yhteen. Jos korvaat vaikka 1 dl tavallista vehnäjauhoa speltillä tms, tulee taikinasta turhan tiukka, koska speltti kaipaa enemmän nestettä, jne. Yksi poikkeus eli hiivaleipäjauho ja vehnäjauho ovat korvattavissa 1:1 toistensa kanssa.


Pehmeät ruisruudut on kiva resepti. Se on sämpylämäisen pehmeä, silti selvästi rukiinen ja taikina painellaan vaan uunipellille. Mulle tulee tästä leivästä muistot sekareikäleivästä.


- Eikoo pahtoleipää? on meidän lasten yleisin leipäaiheinen kysymys. No kyllä sitä pakkaa aina olemaan, se säilyy hyvin ja paahtimen kautta tuntuu aina tuoreelta. Oiva perusta myös kaikille lämppäreille ja kerrosleiville.

Ei sen teko oo vaikeaa itsekään, tulee ihan Ankkalinna - fiilis kun se kohoaa hienosti yli vuoan reunojen. Muista antaa leivälle aina aikaa kohota. Silloin kehittyy niin tekstuuri kuin makukin. Tässä leivässä on revitelty hieman siemenillä ja kaurahiutaleilla, oisko se jotenkin terveellisempää?


Nuo ihanat kuplat tässä mun helpossa artesaanileivässä kielivät pitkästä kohotuksesta. Tämän leivän teossa on vain vettä, suolaa, jauhoja ja hiivaa. Niinkin yksinkertaista voi leipä (ja elämä) olla.


Kakkosjutussa jaan pari leipäistä ruokaa. Fattoush-salaatti tulee Lähi-idästä ja featuroi rapeaksi paistettuja pitakolmioita, mielellään ihanan happaman sitruunaisella sumakilla maustettuna. Ihan parasta nojatulimatkailua muuten, valmistaa ja syödä tämmöinen täällä talvituiskujen keskellä.



Isohoo ihastui leipämuruspagettiin. Siinä vasta simppelin maukas resepti.

Molemmat näistä ruuista kelpuuttavat raaka-aineekseen myös muutaman päivän vanhan leivän, mikä suureksi bonukseksi laskettakoon.

Ei sitten muuta kuin kädet taikinaan!

keskiviikko 18. joulukuuta 2019

PERINTEINEN JOULU: ROSOLLI


KAIKKI ÄITINI RESEPTIT JOULUKALENTERI
PERINTEINEN JOULU
18. LUUKKU: ROSOLLI

Oikiasti pitääs otsikossa kyllä lukea sinsalla, eteläpohjalainen kun olen. Tuttu olis myös pelkkä salla, mutta niin se yleiskieli jotenkin ujuttautuu puheeseen, että meilläkin kotona useimmiten rosollista nykyään puhutaan. Mutta kyllä se sinsallaa on. Rakkaalla lapsella on vähän oma nimensä aina eri puolella Suomea;  myöskin sallatti, sallaatti, silsalla ja sitsalla. Rosolli nimitys on pojoispohjanmaalainen tapa kutsua tätä punaista salaattia. Itse rosolli- sana tulee venäjän suolavettä tarkoittavasta sanasta rossól. Venäjällä saman salaatin nimi on kylläkin vinegret, että miettikääpä sitä! (lähde Kielitoimisto)

Tähän kielitieteelliseen osioon pitää vielä lisätä, että omalle murteelleni sinsalla nimi on tietysti tullut ruotsin sillsalladista.



Kyseessä on siis kuitenkin juuressalaatti, joka on vanha pitopöytien ja joulun ruoka. Kyllä, puhutaan sadoista vuosista. Jonkinlainen versio on tunnettu koko Pohjois-Euroopan alueella (ja Venäjällä). Reseptit vähän vaihtelevat, mutta tuohon sinsallaan kuului kyllä mukaan jokin kala pieneksi silputtuna, silli tai suolasilakka. Jotkut laittaa perunaa, toiset ei.

Tämä oma versioni raikastuu omenalla ja maustekurkku antaa siihen juureksien vastapainoksi ihanaa suolaisuutta. Samoin käytän etikkapunajuuria, osa Suomea keittää ne.



Rosollia on edullista ja helppoa ostaa myös kaupasta, siinä voi halutessaan oikaista joulukiireissä. Vaikka ei siinä valmistuksessa ole kyllä kuin pilkkomisen vaiva ja porkkanoiden keitto. Ja kyllä se oikieasti maksaa vaivan.

Nyt kun olen "joutunut" tämän joulukalenterin tiimoilta jo tässä ennen joulua hääräillä ja maistella jouluruokia, joita yleensä yritän välttää ihan aatton asti (mutta pakkohan mun on ollut syödä nuo silakat ja waldorfit yms, kun ei ne jouluun olis säilynyt), niin vähän ajattelin, että meneekö maku ja fiilis jouluruuista.

Itse asiassa ja onnellisesti ei, sillä esimerkiksi rosollin löysin ihan uudestaan! Sitä kun otetaan siihen lautasella yhdessä kaikkien muiden kerran vuodessa herkkujen kanssa, se jotenkin hukkuu sinne. Mutta tänään kun maistelin tekemääni rosollia ihan vaan yksikseen, ja päälle kiepautin vaaleanpunaista vatkattua kermakastiketta, niin se rosolli oli aivan ylettömän hyvää ja raikasta ja maistuvaa.



Mietin jätinkö kuutiot liian suureksi, mutta toisaalta en halunnnut mössöäkään. Rosollin tarjoamistapa vaihtelee, sen voi tarjota raitoinakin, mutta meillä se aina sekoitetaan. Mausteeksi se ei kaipaa kuin  tuon ihanan vaaleanpunaisen kastikkeen.



ROSOLLI ELI SINSALLA

3 porkkanaa
3 etikkapunajuurta
1 punasipuli
1 omena (hapokas)
1 maustekurkku
kastike
2 dl kuohukermaa
hiukan suolaa ja sokeria mausteeksi
värjäykseen etikkapunajuurien lientä

Suhteuta ainekset toisiinsa! Sanoisin, että porkkanaa ja punajuurta yhtä paljon ja sitten näiden määrästä (ei yhteismäärästä) n. 1/3 omenaa, maustekurkkua ja sipulia kutakin. Eli suuntaa antavia ovat koot ja riippuvat kasvisten koosta.

Keitä porkkanat täysin kypsiksi (jääkaapissa muuttuvat hiukan kobe´vemmiksi ja kiinteämmiksi, eli nyt ei mitään al dentejä). Jäähdytä, kuori ja kuutioi. Valuta etikkapunajuuret ja kuutioi samankokoiseksi kuutioksi. Kuori ja kuutioi omena ja maustekurkku. Kuori ja hienonna sipuli oikein pieneksi.

Sekoita ainekset, ja valmista kastike vatkaamalla kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Mausta vaahto pienellä määrällä suolaa ja sokeria ja värjää se etikkapunajuurien liemellä vaaleanpunaiseksi. 

Tämä joulu jää aikakirjoihin jouluna, jolloin löysin rosollin uudestaan.

sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

KURKKU - MAAPÄHKINÄSALAATTI


Tämä salaatti ei aineosien lukumäärällä mällää. Siltikin siinä on sopivasti kaikkea ja se on ihanan erilainen maultaan ja ulkonäöltäänkin. Sitä kun yllättäen tulee tehtyä koko kesä niitä perussalaatteja tai sitä yhtä ylitse muiden suosikiksi nousevaa.

Viime kesänä rumppasin ihanaa nektariini-mozzarellasalaattia joka grillauksen kylkeen ja onpa sitä tällekin kesää tullut tehtyä.

Mutta perussetti se on meilläkin perussetti ja kyllähän sitä suomalaisten suosikkia fetasalaattia tulee tehtyä tämän tästä. Tykkään omaani kutsua horiatikiksi ja sillähän mennään kerta toisensa jälkeen aina Kreikan tunnelmiin. Fetasalaattia, jossa mauttomia kumikuutioita ja jäävuorisalaattia ei mun keittiöstä pihalle lähde. Tänään muuten katoin salaatin ulos buffettyyliin kun meillä oli yökylässä kummipoika veljensä kera vanhempien osallistuessa häihin Turun linnassa. Siinä kun yks ei syö tomaattia, yks kastiketta ja kolmas ilmoittaa olevansa paprikalle ja kurkulle (?) allerginen, tuntui tämä tarjoilutapa parhaimmalta. Sitä paitsi se on aina kivaa kun saa koota oman annoksen.

Siispä lohkotut tomaatit, kurkut, paprikat, punasipuli ja feta kaikki omiin pikkukippoihinsa, viereen suola- ja pippurimylly, oliiviöljy ja etikka. 

Ja pikkukipot on ihanii! 

"Kaikki ottaa sitten jotakin vihanneksia"- nootin kera salaatti tarjoiltiin vastapaistettujen lihapullien ja uusien perunoiden kanssa. KAIKKI män.

Myytävänä taisi olla kuitenkin tämä kurkkusalaatti. Siinä on hintsusti aasialaisuutta ja se on niin simppeli valmistaa. Ja on siinä salainen ainesosakin, kokonaiset juustokuminan siemenet. Maistuu toki ilmankin, mutta jos vimpan päälle teet, niin laita!


KURKKU-MAAPÄHKINÄSALAATTI

1 kurkku
1/2 punasipuli
1 rkl neutraalia öljyä
1 rkl juustokuminansiemeniä
1 dl maapäkinöitä (mulla paahdettuja ja vähän suolattuja
1/2- 1 limen mehu
1 tl sokeria
1tl kuivattuja chilihiutaleita
suolaa 
reilusti tuoretta korianteria

Puolita kurkku ja viipaloi. Ei ihan hengettömän ohuiksi ja veteliksi siivuiksi, vaan sellaisiksi, joihin jää vähän rouskua.

Viipaloi punasipuli. Yhdistä kurkku ja sipuli ja purista limen mehu päälle.

Kuumenna öljy keskilämmölle ja paahda siinä juustokuminaa muutama minuutti. Rouhi maapähkinät ja lisää ne juustokuminan sekaan. Kun öljy alkaa kuplia, nosta jäähtymään.

Sekoita jäähtyneet maapähkinät kurkkuihin. Lisää sokeri, chilihiutaleet ja suolaa sen mukaan onko niitä maapähkinöissä. Eli maista. Älä jätä pois sokeria, koska se tasaa limen hapokkuutta, kenties haluat sitä jopa enemmän?

Lopuksi hienonnat korianterin ja sekoitat sen mukaan.

Hip, hei, hurraa, ihana kurkkusalde on valmis!

Ja jotta kellekään ei jäisi harhaluuloja reseptinkehittelemisneroudestani, niin mainittakoon reseptin lähteenä Feedfeed instagramTV -feedi, jossa näkemäni video  tämän salaatin valmistuksesta jäi vainoamaan mieltäni. Aikalailla yks yhteen mennään.

Nää jutut on tehty jaettaviksi!


lauantai 15. huhtikuuta 2017

NOKINEN SAVULOHILAUTA


Lankalauantaina olin päättänyt nostaa savustetun lohen pöydälle. Näin ihanan idean Tastespottingissa ja päätin heti toimia kopiokissana. Alkuperäisessä kokonainen lohifile valmistettiin uunissa, joten tämä onnistuu aivan hyvin kotona ilman savustintakin.

Ja voi olla, että savustimen kanssa ei niin onnistukkaan, ainakin jos unohdut pilkkomaan aineksia, etkä laita mitään munakelloa soimaan ja sitten kun muistat on vastassa musta savulohi. Mietin jo, että pitäisikö tätä kutsua kenties nokiloheksi tai Cajun-loheksi, vähän niinkuin tapahtunutta peitellen, mutta onneksi musta pinta ei ainakaan hirveästi vaikuttanut makuun ja lohi hupeni laudalta liukkaasti. Ja kun kuvaukseen ei pääsiäisvieraiden kanssa pysty oikein heittäytymään, mietin jo uudelleen ottoa joku toinen kerta (mutta te voitte käydä katsomassa tuosta ylemmästä linkistä kuinka kaunis tämä ruoka voi olla ja kuinka kuvauksellinen...) mutta sitten ajattelin, että nää, kuka nyt mitään uusintaottoja. Paitsi tätä ruokaa tehdään varmaan toistekkin. Ihana kesäruoka myös  ja kiva tarjoiluidea isommallekkin porukalle.

Reseptin nerous on tietysti se, että voit laittaa laudalle lohen kaveriksi mitä vaan ja jokainen syöjä ottaa juuri sitä mitä haluaa syödä. Ja tekijä halusi tietysti syödä kaikkea, koska oli laudalle latonut kaiken mitä mieli teki.



SAVULOHILAUTA

Vastasavustettu lohifilee (tai uunissa paistettu)
Vihreitä salaatinlehtiä
keitettyjä kananmunia
tomaattia
punasipulia
oliiveja
paistettuja herkkusieniä
uunissa paahdettua vihreitä parsoja
avokadoa
paistettua pekonia
sitruunanlohkoja
limenlohkoja
kurkkua 
täytettyjä pikkupaprikoita (Pirkka)
fetaa
korianteria, ruohosipulia tai muita yrttejä

Ota iso iso leikkuulauta ja laita halutessasi sille leivinpaperi, kiinnität sen lautaan kätevästi öljyllä. Laita savustettu tai uunissa paahdettu (tai grillattu) lohifile laudan keskelle. Pilko muut ainekset haluamallasi tavalla ja asettele ryhmittäin lohen ympärille. Salaatinlehdet ripottelin alimmaiseksi koko laudan ympäri.

Eikö oo herkullisen näköinen?
Eikä muuten petä, siis ulkonäkö!

Lauantain trullittelut saatiin myös kunnialla loppuun. Lapset serkkuineen loikoo sohvalla ja nautiskelevat laiskana saaliista. On se kumma mikä määrä pikkumasuun mahtuu suklaamunia!

Illalla vielä  jännitysmomentti, syttyykö kokko. Aika monta senttiä pyryttänyt nimittäin.



torstai 22. syyskuuta 2016

HÄRKÄPAPU FRESSINÄ


Olen ihan periaatteessa pavun syöjä. Rakastan etikkaisia papusalaatteja, meksikolaiseen kuuluu useimmiten frijoles refritos, papuiset padat on ihania ja joo, joo, tykkään jopa niistä valkoisista pavuista tomaattikastikkeessa, siis säilyketökissä, hot or cold. Englantilainen aamiainen, tiedäthän,  tai laivan messissä joka sunnuntainen meriaamiainen joka on siis oikeasti sunnuntain lounas.

Mutta olen vissiin vähän laiska, näiden papujen kanssa pitää itseä oikein muistuttaa, että tee hyvä ihminen nyt niitä papuja kun kerran niin niistä tykkäät. Kerta viimeisimmissä ravitsemussuosituksissakin  kehotetaan lisäämään palkokasvien syöntiä.


Härkäpavusta on nyt supistu erityisesti härkiksen myötä. Sitäkin ehdin testata. Sen myötä alkoi kiinnostaa myös tuore härkäpapu. Olen sitä kerran tai kaksi kylvänyt kasvimaalleni, ilman satoa, mikä tietysti herättää kummastusta, koska sen kaikissa lähteissä kehutaan olevan helppo ja vaatimaton kasvatettava. Ehkä juhannuskylvöt ovat sittenkin liian myöhään....

Lähinnä tuoreista härkäpavuista tulee mieleen Jamie Oliver, joka n. sadassa kokkiohjelmassaan istuu keittiöpuutarhassaan riipimässä tuoreita härkäpapuja, ylistäen niistä maasta taivaaseen. Ja sitten heittää jollekin jumalaiselle savivadille puolihuolimattoman härkäpapusalaatin muutamasta aineksesta, niin että tv- ruudun tällä puolen kuolaroiskeet lentää.


Etelä-Pohjanmaa ja kuuskajaskari, ennusteessa heikompaa saatavuutta.

Mun työhuonekaverini Maaria Turusta, joka on altistunut vakavasti härkäpavuille olletenkin brittimiehensä (anopin?) avustuksella, sanoi, että kyllä kyllä kyllä, Turusta saa härkapapuja marketista ihan tuoreena. Ja toi mulle kokeiltavaksi.

Palot on hervottoman suuria, porkkanan kokoisia ja iso pussillinen (700g) kutistuukin riivittäessä melkein olemattomiin. Mutta mitä?Pavut ovat valkoisia. Jamien pavut olivat kauniin vihreitä. Onko nämä nyt pilalla?


Ei suinkhan! Ne kuuluu ryöpätä. Laita siis pavut 2 minuutiksi väljään, kiehuvaan veteen. Siivilöi ja laita jäähtymään jääkylmään veteen välittömästi. Purista sitten pavuista ulos vihreä ydin, mun pavut olivat tosi suuria joten jouduin tekemään pikkuveitsellä ihan pikkupikkuviillon papuun ja sitten puristaa.

Ja siellä se vihreä kulta piileski!

Mutta on näissä näpräämistä!

Reseptissä turvauduin peesailemaan härkäpapujumalaani Jamie Oliver'ia.


SIMPPELI HÄRKÄPAPUSALAATTI
2:lle

pari kourallista tuoreita, ryöpättyjä härkäpapuja (katso ryöppäysohjeet yllä)
4 siivua pekonia tms. (mulla Schwartzwaldin kinkkua, siinä on vähän savua mukana)
oliiviöljyä, extra hyvää 
1/2 sitruunan mehu (maun mukaan puristellen)
1 dl raastettua pecorino-juustoa
 tuoretta minttua
suolaa, pippuria

Paista pekoni pannulla rapeaksi ja nosta talouspaperin päälle kuivamaan. 

Sekoita härkäpapujen joukkoon sitruunamehu ja pecorino ja minttu, mausta suolalla ja pippurilla.

Halutessasi voit myös ensin  lempeästi lämmittää härkäpapuja vähäisessä määrässä oliiviöljyä, sitten mukaan juusto jne.

Ripottele päälle vähän pienitty rapea kinkku/pekoni of -you- choice ja lorauta päälle oliiviöljyä, sitä parempaa plaatua.

Aivan SAIRAAN HYVÄÄ!

Siitä huolimatta, tätä jäi pikkusen ja sekoitin loput eilen kuumaan riisiin, jonka nautin sitruunalla ryyditettyjen pannulla paistettujen broiskun paistileikkeiden kanssa.

Ja arvatkaa mitä?

Aivan SAIRAAN HYVÄÄ!




Syksyn ensimmäiset Ruokaverstaatkin starttaavat papujen hengessä
kohta Seinäjoella ja Kurikassa. Tutustutaan mm. härkapapuun niin tuoreena kuin jalostettuna. Keskustellaan vaikka siitä, onko pavun näytettävä  ja oltava käytettävä lihan tapaan. Ovatko uudet tuotteet kauan odotettu kestävämmän kehityksen ratkaisu  geeneihimme syöpuneeseen lihanhimoon?

Takuulla mielenkiintoista ja ajankohtaista. Niin kuin aina! Ilmoittaudu mukaan!

tiistai 12. heinäkuuta 2016

RETROISTA RETROIN TONNIKALASALAATTI


Vanhanaikainen retro tonnikalasalaatti on yksi mun himo-jääkaappiruuista. Himo-jäkaappiruoka on sellainen, jota syödään aterialla, mutta myös aterioiden välillä, yleensä jääkaapin ja sen oven välissä seisten ihan vaan muutama kymmen haarukallinen. Tai siis niin paljon kuin kehtaa siellä jääkaapin oven välissä vedellä. Jos kotona on muita salaatinsyöjiä, on pakko laittaa tietty omaan astiaan annos, mutta parhaimmalta se kyllä maistuu suoraan kiposta haarukoituna. Ainoastaan vietnamilainen kanasalaatti saa mut käyttäytymään samoin.

Tässä salaatissa ei ole sinänsä mitään erikoista, ehkä se on sulle suorastaan tylsä, itse kyllä olen aistivinani tässä varhaisesi-isän trendikkäillä kulhoruuille. Oravan mummolassa tämä kuului koko lapsuuteni ajan joulupöytään, ja saan edelleen vieroitusoireita jouluisin kun se omastamme puuttuu. Muiden mielestä kun tämä ei ole varsinainen jouluruoka.

Ja tämä on nyt se resepti mitä varten ostat kaupasta HeMaPapusseja. Termi oli mulle aivan outo kun yksi Iso-Hoon sukulainen kerran kertoi että otti hemapapussin pakkasesta kun oli nyrjäyttänyt jonkun raajansa...Mulle tuli mieleen sanasta lähinnä verensiirto, vaikka selvisihän se sana lopulta. Kesän kunniaksi tuunailin tämän kuitenkin tuoreella paprikalla ja herneillä, maissi kyllä tuli purkista. Aina nauran sille IsoHoon ostosreissulle kun se osti niitä Bamboo shoots sieltä lasten video-osastolta (linkki juttuun tässä ja kaupan päälle superresepti), mutta muistan kyllä itsekin (no tästä on kyllä TODELLA kauan) hämmennykseni kun myyjä kehotti mua cittarissa kysymään HeVi- osastolta...metallimusiikki ei oo koskaan ollu mun juttu.

Ai niin, se vielä, että tonnikalasalaatissa täytyy olla kirpeän etikkainen kastike ja paljon sipulia. Nykypäivän versiossani on myös korianteria. Tietysti.



 RETRO TONNIKALASALAATTI

2 dl Pitkäjyväistä, irtonaista riisiä
1-2 tölkkiä laadukasta, öljyyn säilöttyä MSC-merkittyä tonnikalaa paloina
1 punainen paprika
2-3 dl tuoreita herneitä palottuna
2-3 dl makoisia maissinjyviä ja öljyä.
1 iso punasipuli
reilusti tuoretta persiljaa tai korianteria
1 dl oliiviöljyä tai neutraalia öljyä
1/2 dl valkoviinietikkaa
 suolaa ja mustapippuria

Keitä riisi pakkausohjeen mukaan ja anna jäähtyä. Pilko paprika ja punasipuli, valuta tonnikala. Sekoita kaikki ainekset kulhossa sekaisin. Maista ja lisää tarvittessa etikkaa. 

Oi, että on tavallisen hyvää!






tiistai 21. kesäkuuta 2016

BULGOGI KOREASTI SALAATINLEHDELLÄ


Juhannuksena on monella jonkinlainen "heila" haussa. Joku haikailee tummaa, komeaa miestä, toinen sortuu viinipulloon. Mulle käy aina samoin, minä retkahdan korealaiseen.

Korealainen makumaailma ja ruuanlaittotapa vaan puhuttelee. Ihan olen itse opetellut ja asiaa tutkinut, mutta hyvää on tullut joka kerta. Bulgogi on tutuimpia korealaisia herkkuja maailmalla. Marinoitu ja grillattu naudanliha, "tuli-liha", kuten nimen voi kääntää, on yksinkertainen valmistaa ja lisukkeita voit vaihtaa mielen mukaan. Perinteisesti liha grillataan, mutta koska liha on kohtuullisen pieninä paloina ja yltäympäriin marinadissa, täytyy alla olla jonkinmoinen parila tai grillipelti (ota pala leivinpaperia, ja suurempi pala foliota, vuoraa folio leivinpaperilla ja taittele reunat ylöspäin, super paistoalusta grillaukseen). Valurautapannullakin onnistuu hyvin.


Bulgogin voi tarjota riisin kera, mutta aivan parasta se on lisukkeineen rapeaan salaattin käärittynä. This, my friend, is the Korean way. Ja nyt voin kertoa, että aivan ehdottomasti yli muiden sopii tähän tehtävään kotimainen Cosmopolitan-salaatti. Se on upean rapea ja makea ja säilyvä, kaikki huippuominaisuuksia salaatille. Tein Yo-juhliin kirkasta, pekonista perunasalaattia ja jäin kaipaamaan jotain keventävää ja tuoretta mukaan, niin maun kuin ulkonäön tähden. Keksin suikaloida mukaan rapsakkaa cosmopolitania, joka osoittautui juuri siksi mitä kaipasin. Salaatti kesti hyvännäköisenä ja rapeana ainesosiltaan melko raskaan salaatin seassa koko päivän! Pistäkää tämäkin vinkki korvan taakse. Uudet perunat salaattiin cosmopolitanin kera. Toimii! 

PikkuveliNuutin 3v. Eino-poika syö pestyjä salaatinlehtiä kädestään rouskutellen vaikka kuinka monta peräkanaa. Niin hyvää on!


Rödingin tila viljelee kotimaista Cosmopolitania koko kasvukauden ajan puhtaasti ilman kemiallisia torjunta-aineita ja sitä on saatavilla todella hyvin esim. K-kaupoista ja Lidlistä.  Se on hyvä perussalaatti ostaa aina kaupassa käydessä, koska se sopii monipuolisuutensa ja makunsa takia ihan kaikkiin käyttötarkoituksiin ja säilyy todella kauan jääkaapissa, jos sen jostain syystä täytyy siellä odotella.


Mutta takaisin bulgogiin. Älä stressaa lisukkeista, koska yksinkertaisimmillaan salaatinlehti saattaa sisältää vain lihaa ja ehkä pari siivua aasialaista päärynää, jonka minä korvaan kyllä ihan tavallisella. Tee niin paljon ja niin montaa kun hyvältä tuntuu, minä pilkoin kevätsipulia ja julienne-leikkuroin makoisia kesäporkkanoita ihan naturellina (porkkanan voi myös vaikka raastaa) ja marinoin ohuita retiisin ja kurkunsiivuja mummon kurkkujen tyyliin. Kastikkeen virkaa sai toimittaa majoneesi, jonka maustoin pienellä teelusikallisella gochujang-chilitahnaa, jota sitäkin saa nykyään marketeista.


 BULGOGI SALAATINLEHDELLÄ
4:lle

Liha
400g naudan enrecotéta tai ulkofilettä (marmoroitunut liha on tässä hyvä liha)
1 dl soijakastikestta
1/2 dl sokeria
4 valkosipulinkynttä hienonnettuna
4 kevätsipulia, valkoiset osat suikaloituna
1 rkl hienonnettua tai raastettua inkivääriä (reilu)
2 rkl seesamiöljyä
2 rkl seesaminsiemeniä

Laita lihanpala mielellään tunniksi pakkaseen niin saat helpommin leikattua ohuita siivuja. Halkaise filee tai entrecoté myös pituussuunnassa, että saat tuollaisia sopivia suupaloja.

Sekoita kaikki muut aineet marinadiksi. Laita liha marinadiin ja viileään maustumaan vähinttään 1/2 h.

Paista tai grillaa liha nopeasti kuumalla. 

Lisukkeet

1 kerä Cosmopolitan-salaattia
1 nippu suikaloituja tai raastettuja kesäporkkanoita
1 nippu kesäsipuleita varsineen suikaloituna
silputtua korianteria

marinoidut
6 retiisiä ohueksi suikaloituna
1/2  kurkku suikaloituna
1/4 dl väkiviinaetikkaa
1/2 dl sokeria
3/4 dl vettä

Sekoita vesi, etikka ja sokeri. Kaada viipaloitujen kasvisten päälle ja sekoita hyvin tai hölskyttele lasipurkissa, anna maustua 1/2 h.

kastike
1 dl majoneesia
1 tl Gochujang- tahnaa (tai shirachaa, chilikastiketta, sweet&sour chilikastiketta tms.)

Sekoita keskenään.

Tarjoilu

Asettele ruoka tarjolle lisukkeet omiin kippoihinsa, salaatinlehdet ja kastike, sekä  vastagrillattu liha erikseen ja anna kaikkien ruokailijoiden täyttää oma salaatinlehtensä. 

Ja pitääkö mun vielä huomauttaa, että haarukoita ja veitsiä ei ole tarpeen kattaa.


Mä luulen, että tällä reseptillä kokki saa taas aikaan melkoiset wau-efektit suhteellisen pienellä vaivannäöllä. Jotain Maukasta- Mari on muuten tuunannut melkoisen kokoelman marimaisia herkkureseptejä Cosmopolitan- salaatista tänne. Sivustolla on käynnissä myös kesäkisa, jossa arvotaan 4 h New Yorkin matka Gourmet-illallisineen. 

Laittakaas vetämään. Ja sitte salaattikauppaan ja lihat marinadiin!

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

KATKARAPU-ANANAS-PALMUNSYDÄNSALAATTI JA HUNAJA-KANELIKASTIKE


Huh, olipa siinä nimellä komeutta ja pituutta! Itse salaatti on vähän vaatimattoman kalpea ulkonäöltään, mutta juuri sopivan kepeä alkupalaksi. Varsinkin kun pääruoaksi oli tuhtia Feijoadaa. Mauissa löytyy kyllä hauskaa eksotiikkaa, parsanmakuiset palmunsydämet olivat ainakin omassa keittiössäni uusi raaka-aine ja koskas ootte tehneet viimeksi salaattiinne hunaja-kanelikastiketta?  


Minäpäs tein nyt, kun houkuttelevalta kuulosti. Sain sopivasti Urtekramilta uusia mausteita kokeiluun. Mikä yhteensattuma, että sieltä tuli sekä  tässä reseptissä tarvittavaa sinappijauhoa, että kanelia. Tuo Aito kaneli on nyt todellakin sitä "oikeaa" ceylonin kanelia, eikä cassiasta valmistettua, mitä lähes kaikki myytävät kanelit ovat. Aidon kanelin kumariinipitoisuudet ovat vähäiset verrattunat cassiasta valmistettuun kaneliin. Ja kumariinihan on, jos nyt oikein hysteeriseksi ruvetaan, myrkkyä, googlailkaa itse lisää. Maku oli myös mahtava verrattuna maustekaappini muihin kanelipurkkeihin (joo, mulla saattaa olla useita, viimeksi kun etsin jotain, löysin mm. 5 erillistä pussia jauhettua korianteria, ilmeisesti suosikki kun luulen sen aina olevan loppu).

Muutenkin laitan isot peukut Urtekramin luomumausteille, purkitkin on sopivan ruffeja ja tuolla pimeässähän ne mausteet parhaiten säilyy. Vaikka mausteet on kyllä tarkoitettu käyttöön, ei säilytykseen!

Brasilialaisista vielä sen verran, että alkupaloiksi sopivat pilkkupurtavat on usein brasilialaisessa keittiössä kaikkia pikku piiraita ja uppopaistettavuuksia, joten ilahduin kun löysin tämän lisukesalaatin, jolla aloitettiin brasilialainen teemaruokailumme.

Huomatkaa pöydässä myös kukot, nuo Brasilian kansallislinnut!




No ei kai, kun oli vaan pääsiäinen.



KATKARAPU - ANANAS - PALMUNSYDÄNSALAATTI
4 annosta
1 pieni ananas kuutioituna
250 g keitettyjä, valutettuja jättikatkarapuja
400g purkki palmunsydämiä, valutettuina ja ohuesti viipaloituna,
kourallinen mintunlehtiä silputtuna
kourallinen lehtipersiljaa silputtuna
iso kourallinen rucolaa

HUNAJA-KANELIKASTIKE
 2 rkl juoksevaa hunajaa
1 tl jauhettua kanelia
1 tl sinappijauhetta
1/2 tl merisuolaa
1/2 tl mustapippuria
4 rkl siiderietikkaa
4 rkl Auringonkukka/rypsiöljyä

Aloita kastikkeesta. Vatkaa hunaja, kaneli, sinappi, suola ja pippuri paksuksi tahnaksi. Vatkaa vaiheittain ensin etikka ja sitten öljy joukkoon.
Kokoa salaatti  sekoittamalla ananas, katkaravut, palmunsydämet, minttu ja persilja isossa kulhossa. Lisää rucola ja puolet kastikkeesta hellävaroen. Jaa annoksiin ja lisää loput kastikkeesta. 

 Ohje mukailtu Brassiruokaa grillistä ja sen vierestä-kirjasta

Ja nyt, ohjetta tässä sisälukiessani hoksaan, että minähän tein kastikkeen aivan päin pyllyä. Laitoin vain kaikki ainekset kannelliseen lasipurkkiin ja ravistin, mikä on muuten lemppari keittiömetodini. Olisikohan niin, että tuolla reseptissä kuvatun lailla vaiheittain etikan ja öljyn lisäämällä kastike emulsioituu eri tavalla? Ohps... 

No ei se mitään, hyvää oli näinkin, melko tujua kyllä kun etikkaa saman verran kuin öljyä. Ja sen AIDON kanelin muuten maistoi!

Kuvissa olevat Urtekramin  uutuus-luomumausteet saatu tuotenäytteinä.

tiistai 8. syyskuuta 2015

Tabbouleh 9 ja 1/2 (Mielenkiintoista!)



Sormeni ovat syyhynneet päästä tämän reseptin kimppuun jo alkuvuodesta, kun jostain kirjatorilta nappasin mukaan alennuksessa olleen Chef Ramzin keittokirjan Arabialainen keittiö. Ihana, ihana kirja. Syy miksi valitsemaani reseptin kimppuun käyn vasta nyt on siihen tarvittavan lehtipersiljan huikea määrä: 9 ja 1/2 desiä! En todellakaan ollut menossa tyhjentämään markettia kalliista yrttipuskista ja yrittämään saada ne hengissä kotiin talvipakkasilla, vaan odotin suosiolla kesää kasvimaata ja oi niin satoisaa ja mistään ulkoisista tekijöistä hätkähtämätöntä lehtipersiljapenkkiäni. Eikä se onneksi pettänytkään.

Tunnustan, että minulla on välillä ryynit ja ryynit iloisesti sekaisin. Milloin teen couscousia, milloin couscoucista tabboulehta ja bulguria sitten välillä couscousiin...you get my confusion? Äitini on kyllä tehnyt jo vuosikymmenet herkullista tabboulehta, mutta vasta nyt libanonilainen Chef Ramzi avasi silmäni. Että niinkuin tiedän nyt mitä olen tekemässä ja koska teen ihan omiani (sekin sallittakoon).

muista lukea oikealta vasemmalle
Tabbouleh on nimittäin persilja- bulgurisalaatti. Ei bulguri-persilja (ekä varsinkaan couscous) ja tämä tarkoittaa sitä, että se on siis yrttisalaatti, jossa on mausteena bulguria. Reseptissä saattaa olla vain 3 rkl bulguria n. litraan persiljasilppua. Mokasin hiukan tämän reseptin kokeilussa, en millään halunnut uskoa, että reseptin 1 3/4 dl bulguria on tarpeeksi. Joten tein 2 dl (no eihän lisäys ollut kuin 1/4 dl) ja kumosin kaiken salaattiin. Kuvissa ainakin näyttää turhan bulguriselta ja seuraavan kerran laitan vain  desin, jotta persilja pääsee vieläkin enemmän framille. Maunsa puolesta tämä tabbouleh kyllä jo peittosi edeltäjänsä, joissa runsas yrttien käyttö tarkoitti korkeintaan 2 ruukkua lehtipersiljaa. Olisittepa nähnyt mut reseptin kimpussa, jossa yritin vanhasta muistista vertailla edes noita arabialaisen tekstin numeroita käännettyyn reseptiin...ettei vain olisi tullut virhe. Virhe taisi olla päässäni.




Tabbouleh
persilja-bulgurisalaatti
4:lle

3 tomaattia pieneksi kuutioituna
2 keltasipulia hienonnettuna
9 1/2 dl lehtipersiljasilppua
1 dl tuoretta minttusilppua
1 3/4 dl bulguria ohjeen mukaan valmistettuna 
1 1/2 tl suolaa
3/4 tl mustapippuria
1 dl sitruunamehua
1 dl oliiviöljyä

Yhdistä kulhossa tomaatit, sipulit ja lehtipersilja- ja minttusilppu. Sekoita huolellisesti mukaan bulgur ja loput mausteet. Kumoa tarjoilukulhoon. Tarjoile kylmänä ja koristele sitruunalohkoin.



Tabbouleh - I so get  you now!


tiistai 27. tammikuuta 2015

Paahdettu vuohenjuusto-salaatti


Jotenkin en ollut ajatellut postata tätä vuohenjuustosalaattia ollenkaan, se tuntui niin itsestäänselvältä. Meneillään olevan Swiss Diamond-paistinpannuarvonnan  (1.2.2015 saakka) kommenteissa niin moni mainitsi yhdessä kuvissa olleet,  pannulla paistamani vuohenjuustokiekot (ja juuri nyt kun minulla ei oikein ole aikaa valmistaa mitään to do- listani ruokia), että tulin toisiin ajatuksiin. 

Arkistojen suojista löytyi tälläisiä paahdettuja vuohenjuustosalaatteja (ja minä kun ajattelin, että NÄMÄ kuvat ovat huonoja!) sekä kylmä vuohenjuustosalaatti, joka on oikein mainio sekin. Mikään ei voita kuitenkaan kunnon siivua sopivasti pinnasta ruskistettua ja sisältä lämmintä, paksua ja isoa vuohenjuustokiekkoa. 

Ei sitten mikään.

Vuohenjuuston pariutuu ihanasti monen kasviksen kanssa (mieti vaikka munakoisoa!), mutta jotenkin päädyn ymppäämään sen aina samalle lautaselle joka tomaattien (mutta niidenkin tulee olla maukkaita) tai punajuurten kanssa. Punajuuret voi keittää, paahtaa uunissa tai pannulla. Tällä kertaa minulla oli nättejä pieniä, sellaisia munankokoisia punajuuria, kuorin ne ja hauduttelin paistinpannulla voissa, lopuksi suolaa ja pippuria ja hiukan balsamicoa päälle.


Vuohenjuusto on toisinaan tuottanut vaikeuksia siinä, että kuinka siihen saisi  kauniin ja maukkaan pinnan, ilman että se hajoaa käännettäessä tai tarttuu/ sulaa / leviää kiinni alustaansa. Luulen, että alan pikkuhiljaa päästä juonesta kiinni. Tarpeeksi paksu kiekko ja tarpeeksi nopea lämmitys tarpeeksi tehokkaasti. Ravintoloissa se tapahtuu salamanterissa, joka on siis eräänlainen avoin grillivastus, mutta kotona on osoittautunut parhaaksi kunnon ruskistava paistinpannu (Swiss Diamond hoiti homman). Siihen vielä mä lisäisin viime kesäisen herätyksen siitä, että leivinpaperin läpi voi myös ruskistaa, eli leivinpaperinpala pannun pohjalle, pannu melko kuumalle ( nyt sun täytyy tuntea pannus, sveitsiläisen kanssa pärjää kohtuullisella keskilämmöllä) ja sitten  vaan annat kiekkojen ruskistua ensin toiselta ja sitten toiselta puolen.


Paahdettu vuohenjuustosalaatti

1-2 erilaista salaattialajia revittynä pohjalle
paahdettuja punajuurilohkoja,( suolaa, mustapippuria, voita, balsamicoa tai uunissa paahdettuna öljyä)
paahdettuja pecanpähkinöitä
"grillattuja" vuohenjuustokiekkoja, päälle valutettuna hunajaa
kastikkeeksi pirskottelet hiukan  hyvää oliiviöljyä ja balsamicoa.

Oikeasti niin yksinkertaista. Ja niin herkullista.


perjantai 8. elokuuta 2014

Simple food (...for pleasing simple men)


Otetaan reilu kilon pala entrecoteta huoneenlämpöön noin tunti ennen grillausta. Tällä kertaa komea kimpale oli Simmental- rotuista tuosta Ilmajoelta. Leikataan se  poikkisyin neljäksi reiluksi pihviksi.




Suolaa ja pippuroi pihvit. Käytän osaksi savuista sormisuolaa, joka tuo ihanaa aromia kaasugrillissäkin. Ennen grillausta lorautan pihvien pintaan hitusen öljyä. Käytä aivan kuumaa grilliä ja grillaa lihat haluttuun kypsyyteen. Toivo, ettei kukaan halua kypsää. Rukoile, ettet paista pihvejä vahingossa liikaa. Pari minuuttia kummaltakin puolelta, paksuudesta tietenkin riippuen, on usein ok. Medium pihvi on vielä painettaessa kivasti kimmoisa.


Kääräisin pihvit folioon, ihan vain siksi aikaa, että hain jääkaapista maustevoin ja uunista perunat. En ole aivan vakuuttunut, että pitäisikö pihvien antaa vetäytyä vai ei. Tykkään itse nostaa pihvin suoraan pannusta lautaselle, silloin paistorapeuskin on jotenkin parhaillaan. Ja nytkin vaikka ne olivat hetken vetäytymässä, ne kuitenkin olivat päästäneet nestettä sinne folioon aika reilustikin.

Mutta ei se hyvä pihvi kaverikseen paljoa tarvitse. Hyvän maustevoin, joka on siis yksinkertaisimmillaan voita, valkosipulia ja lehtipersiljaa. Parasta.



Syömisnautintoon kuuluu ehdottomasti kunnon pihviveitsi ja -haarukka.



Ja perunaa. Äijien täytyy saada perunaa. Ensin keitettyja, sitten litistettyjä, voilla ja oliiviöljyllä, sormisuolalla, pippurilla ja timjamilla uunissa silattuja perunoita. 



Yksinkertainen salaatti vielä. Lehtisekoitus kasvimaalta, erilaisia pikkutomaatteja puolitettuna, parmesania lastuina ja valkosipulivoissa paistetut krutongit. Suolaa, pippuria. Kastike laatuoliiviöljystä, vaaleasta balsamicosta, hunajasta ja valkosipulinkynnestä.


Muonituksessa kaikkensa golfkentillä jo useamman päivän antaneet IsoHoo ja  kyläilemään 10 vuoden tauon jälkeen uskaltautunut työkaverinsa (ihana iloinen) Niklas ( Lupasin, ei nimiä, otsikkoon viitaten, mutta.... ;)).

Ooh, eipäs unohdeta palan painiketta. Olen nykyään ihan että Malbec, jee. Ellen sitten Pinot Noir, jee. Joskus oikeasti ihan sama, seura ja ruoka ja tilanne niin kaikki maistuu. Mutta tämä malbec kyllä jee, jee.



Liha oli hyvänmakuista, jopa Niken rare-pihvi halutun kaltainen, perunat ihanan voisia herkkuja ja salaatti sopivan kirpsakka. Ilman kikkailuja, tosi hyvää.  Paitsi, että keittiössä oli tullut IsoHoon mielestä liikaa sotkua ja sitten mä loukkaannuin siitä ja menin lasten kanssa yhdeksältä maate. Siinäpähän sitten istuivat kahdestaan trooppisessa yössä terassillamme pikkutunneille asti. En ihmettelisi jos olisivat jutut loppuneet ja joutuneet puhumaan vaikka armeijasta. Nih!

(Simmentalin entrecote- kimpaleen sain kiitokseksi Simmental-pojilta messuilla kun kokkasin heille lisukkeita Raymond Wesanderin Weberillä paistamien pihvien kylkeen)