Sitäpaitsi kuulin väärin. Se oli Pronantie. Yhtä kaikki, kun ilmassa oli lokakuisen jahtipäivän jännitystä jo valmiiksi, laukaisi tälläisen paikannimen kuuleminen aivan sellaisen tunteen, että olisin ollu jossain Keski-Maassa, Rohanissa tai Gondorissa, vaikka olinkin aivan isäni kotikonnuilla (pun intended!) Kortesjärven Ylikylässä.
Siellä on oikeasti ihan huikeita paikannimiä. Roikonneva, Protti-Uitto, Rysnevanmäki, Nyijinki, Västerlaninkangas, Rahkakytö, Hurupakka, Pahkajärvi, Sampsosanmäki....
Pääsin päiväksi Ylikylän hirviporukan mukaan seuraamaan metsästystä, isäni kanssa seisottiin passissa, minä kamera ja hän pyssy laukaisuvalmiina. Juttu hirven matkasta metsästä pöytään löytyy tuttuun tapaan tänään sanomalehdistä ja niiden verkkoversioista(Turun Sanomat, Kaleva ja Lapin Kansa, Ilkka-Pohjalainen, Hämeen Sanomat ja Forssan Lehti, Keskipohjanmaa, Kainuun Sanomat ja Länsi-Suomi).
Yhden aukeaman jutussa loppuu tila kesken ja jutusta olisi mielellään tehnyt paljon fiilistelevämmän, sillä jotenkin elämyksentäyteinen tuo metsästys päivä on. Toki voi olla, että hirvenmetsästysporukat olisivat katsoneet mua vähän kieroon, jos olisin alkanut satuilla Taru Sormusten Herra-deja vu'sta. Passissa metsän laidalla (Ronantiellä) seisoessa, oli vähän sellainen tunne, että tuleeko sieltä Entti vai hirvi.
On se hirvestys myös raakaa, pitkäkestoista työtä ja siitäkin täytyy metsästäjää arvostaa. Ja myös siitä, että työ tehdään aina eläintä kohden arvokkaasti ja kunnioituksella
Oon aina mainostanu, kuinka onnekas oon ollut, että oon koko elämäni saanut syödä hirvenlihaa ja sitä on aina ollut. Työtä se lihapaketti tuottaa vielä kotonakin, ennen kuin kaikki on putsattu ja eroteltu ja jauhelihat jauhettu. Just tänään isäni on hakemassa viimeistä lihaerää ja hommaa taitaa riittää pitkälle yöhön. Silloin kun isä ja äiti olivat viimeisellä ulkomaankomennuksella Bangladeshissa, isä osti jahtikavereilta muutaman lihaosuuden meille lapsille, että ollaan ihan minä ja Natasisko ja tekopoika Uli ihmetelty hirven anatomiaa keittiönpöydän ääressä. Se ei nimittäin ole aivan helppoa sekään kun palat on valmiiksi isossa pussissa, eikä tiedä mistä kohtaa on leikattu. Että onko fileetä vai pohjelihas....
Reseptiksi juttuun ongin selville Hirvipäivällisten hirvikeiton reseptin, jota Kortesjärven Ylikylän Maa-ja kotitalousnaiset valmistavat. Ylikylässä hirvipäivälliset kyläläisille pidetään nykyään joka kolmas vuosi. Siinäkin oli mielenkiintoista kuinka resepti on kehittynyt entisestä potkalihojen paahtamisesta ja perunakuorimisesta nykyiseen versioon.
Hyvää se on aina vaan. Kun hirvipäivällisillä tehdään keittoa 25-30 kilosta niin tässä family size- reseptissä sitä oli 600g (ja oli niin kiirus viikko, että pyysin äitiäni keittämään sen minulle kuvausta varten).
Sitten kaivelin esille vielä voittoisan hirvibologneseni vuodelta 2013. Se kun valittiin aikoinaan Pohjoismaiden parhaimmaksi. Hyvät reseptit ei koskaan kuole.
Sillä poloiset italialaiset eivät tiedä, että paras ragu syntyy hirven jauhelihasta. Se on ihan perusfakta meidän kotona. Tässä reseptissä lisätään vähän pökköä pesään paahtamalla vihannekset kastikkeen pohjalle ja lopuksi frittaamalla kaprikset pinnalle.
Tai toki he voivat tietää, ainakin ne italialaiset kokit Malmön finaalissa, jossa he reseptini kokkasivat.
Vielä on lisättävä, että maailman parhaan (se on se äitini keittämä, omani oli vaan Pohjoismaiden) bolognesen lisäksi hirvenlihasta valmistuu myös paras gulassikeitto, paras poronhirvenkäristys, paras Moskovan pata, paras paisti ja aivan ylivoimaisesti paras pannulla paistettu filee.
Olen puhunut. Ehkä puolueellisesti, mutta kuitenkin.
Kiitos kun otitte joukkohon päiväksi, Kortesjärven Ylikylän hirviporukka. Kiitos kun jaoitte reseptin, Kortesjärven Ylikylän Maa- ja kotitalousnaiset. Kiitos iskä kaikista faktoista ja kiitos äiti keitosta.
(...ja yhtäkkiä sanat veivät hänet Oscargaalaan...)
