About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

Näytetään tekstit, joissa on tunniste hevonen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hevonen. Näytä kaikki tekstit

perjantai 9. syyskuuta 2016

MILJOONAHEVONEN 2016

Valokuvaus Tuulian N

Se on jumalaisen kaunis eläin. Voimakas, notkea, sisällään ikiaikainen vietti juosta pakoon. Korskea, sähäkkä, tuulennopea. 


Valokuvaus Tuulian N

Estekentän reunalla tunnen itseni pieneksi. Huimaa katsoa esteiden korkeuksia maasta. Ja niin hullulta kuin se kuulostaakin, tiedän, että hevosen selästä ne näyttävät vieläkin korkeammilta.

Kilpailujen jännitys. Istuinluiden kohdalta likaantuneet ratsastushousut sadesäällä. Pienet tallikoirat katsomon laidalla remmeissään. Puomin kolahdukset. 

Heilun laukan rytmissä ja pidätän hengitystä joka hypyllä, vaikka seisonkin omat jalat tukevasti maassa. Mikä lähestyminen! Miten tiukka kaarre! Ponnistus, noin kaukaa, apua! Kieltäytyminen! Ei, ei! 


Valokuvaus Tuulian N

Ratsastuskisoissa katsoja saa kokea yhden ehkä jännittävimmistä urheilulajeista. Esteratsastus on erittäin yleisöystävällinen laji. Vaikka et ymmärtäisi lajista mitään, osaisi laskea virhepisteitä tai tietäisi mikä ratsastajan virhe johti puomin putoamiseen, pystyy jokainen eläytymään (ja pidättelemään hengitystään) hevosen ja ratsastajan yhteistyöhön ja radalla nopeassa tempossa toisiaan seuraaviin hyppyihin. Näet, voiman, vauhdin, venymisen, sen kiihtyneen tunnelman, joka nostaa sykkeet pilviin  katsomossa ja ratsastajalla. 

Valitettavasti Suomessa ratsastuskilpailut eivät ole hirveitä yleisömenestyksiä, (jollei nyt oteta lukuun Helsinki International Horse Showta). Lähinnä kilpailuja seuraavat tiiviisti ratsukon taustajoukot. Perinteet hiukan elitistisenä pidettyyn lajiin eivät vain ole Suomessa sitä mitä ne ovat vanhoissa perinteisissä ratsastusmaissa.


Valokuvaus Tuulian N

EPUR, Etelä-Pohjanmaan Urheiluratsastaja, järjesti Tuurissa, Keskisen Kyläkaupan siipien huomassa jo kolmatta kertaa esteratsastuskilpailut. Tuurin Kyläkaupan miljöö edesauttoi osaltaan, että saimme katsomot täyteen. Tällä kertaa saimme järjestettäväksi Esteratsastuksen SM -kilpailut  kaikissa luokissa ja päätimme jakaa kisat kahteen viikonloppuun, jolloin ensimmäinen, kolmipäiväinen kisaviikonloppu kisattiin Suomenhevosten ja poniratsastajien mestaruuksista. Toisena viikonloppuna, to-su, oli vuorossa  nuorten ja senioreiden SM:ät.


Valokuvaus Tuulian N

Aikamoinen rupeama, mutta me tehtiin se!

Kentän pohja rakennetaan paikan päällä, pystytään tallialuelle karsinakylä, tuomaritorni, kilpailukanslia, expo-alue, ratamestarin ohjeiden mukaan rakennetaan rata, pystytetään katsomo, verkka-alue, hoidetaan kuulutukset ja musiikki, valot, ambulanssit niin ihmisille kuin eläimille, nostetaan mainosaidat pystyyn, järjestetään ravintola-ja expotelttaan iso screeni, josta kilpailuja voi seurata...

Ja me tehtiin se, aivan tällä omalla porukalla! Infran osalta ei tämä olisi tietenkään ollut mahdollista ilman Kyläkaupan ja sen mahtavan henkilökunnan suurta panosta.


Kuva Kyläkaupan arkisto: Aamuvarhainen kuva kisa-alueelta, edessä teltta, oikealla kenttä ja oikealle jää myös talli-alue.

Mikä sitten saa, lopulta aika pienen porukan, uhraamaan aikansa ja voimansa, järjestelemään jopa lomansa (ja laiminlyömään omat asiansa) tälläisen suurprojektin eteen?

Rakkaudesta lajiin?

Mulla ei oo vastausta. Sen tiedän, että paljon meiltä vaadittiin (me itse) ja välillä yksi jos toinenkin mietti selväjärkisyyttään projektiin osallistumisen tiimoilta. Mutta se adrenaali, joka virtaa suonissa paineen alle, me-henki, puolikuolleena päivän päätteeksi rojahtaminen sängylle ja kaupan päälle vielä huonosti nukuttu yö seuraavaa päivää jo stressatessa. Se on huumaa.



Mun kohdalla projekti tarkoitti 8 päivää paikanpäällä. Ja aika monta aikaa ja päivää hoitaessa asioita ennen kisoja, keväisistä palavereista lähtien. Käväisimme myös esimerkiksi urkkimassa kisajärjestelyitä Salossa, terveisiä vaan sinne avusta).

Kello 6 kömmin paikalle valmistamaan aamiaisen. Ja joskus 21 mennessä oli kassat laskettu, paikka suljettu, haettu Kyläkaupan Elintarvikepuodin varastoihin varastoidut tavarat seuraavaa päivää varten ja täydennykset kyläkaupasta, eli tuollaista 15 h ympäripyöriää, paitsi silloin kun misattiin lähes puoleenyöhön seuraavan päivän vippiä. En lukenu sähköpostia, lähetelly viestejä, päivitelly facebookkia tai ottanut valokuvia. Muistaakseni katsoin koko kisojen aikana 2 rataa ja yhden palkintojen jaon ja kävin ehkä 3 kertaa pissalla (no, hiukan nyt mediakriittisyyttä, hyvä lukija, 3 x vessassa per päivä, ei koko aikana). Ja kerran söin muistaakseni lounaskeiton.

Mutta sen kummemmin omaa varsin nuhjaantunutta sädekehääni kiillottamatta, en siis ollut ainoa, joka näissä tahdeissa toimi. Tiedän, että tuomarit lähes asuivat tornissaan kilpailujen keston, samoin kisatoimisto, tallialueella ja liikenteenohjauksessa on työtä kädet täynnä. Ja tietysti kaikki kunnia ratahenkilöstölle joka kisojen aikana hoitaa hommansa äärimmäisen huomaamattoman tyylikkäästi ja muiden lähtiessä kisapäivän päätteeksi rakentaa vielä seuraavan päivän radan. Ja Aleksi kuulutti aamusta iltaan, ja on muuten sitten hyvä selostaja! Aleksi kävi kuitenkin välillä syömässä.

Itse tiedän parhaiten meidän catering- porukan venymiset. Mulla oli työparina suunnittelusta lähtien ihana Aila, jonka kanssa muodostimme kyllä rautaisen tiimin. Ailan päävastuualueena oli työväen hommaaminen ja työvuorojen  laadinta (emme olleet tappomeiningillä aivan koko aikaa, meillä pääsi myös osallistumaan muutaman tunninkin työvuoroihin, kukin aikataulujensa mukaan). Minä mietin ruokalistat, tilasin tarvittavat raaka-aineet ja laitteet, yhdessä sitten mietittiin hintoja ja koko paikan sisustusta.

Tuollaiseen 70 x 25 telttaan majoittui ravintolamme lisäksi myös varustemyyjät. Ravintolan perälle pystytimme vielä 2 pienempää telttaa keittiöiksi. Myimme kahvilatuotteiden lisäksi lounasruokaa, keittoa ja/tai pataruokaa, aamiaista, ja grillistämme toasteja, lihapiirakoita , ranskiksia ja makkara tai lihapullaperunoita. Lisäksi tarjolla oli 2 paikan päällä tilauksesta valmistettavaa  ruokaisaa salaattia. Ja tietenkin ruokittiin kökkäväki 

Työnjako meni kutakuinkin niin kiireisimpään aikaan (Aila jopa koodasi prosessit), että osa oli myynnissa, 1 rasvakeittimellä, toinen parilalla, yksi laittoi mausteet ja vei annoksia pöytiin ja pari teki koka ajan lisää täytettyjä leipiä, toasteja ja valmisti salaatit.

Itse tein joka päivä ne varsinaiset ruuat, hommasin paikan päälle tuplaparilan ja 2 altaan rasvakeittimen lisäksi myös 4 -paikkaisen kaasukieden ja kippikattilan. Kun tiskiinkin tuli vielä lämmin vesi ja kahvikoneet oli kytketty vesiputkeen, niin oli meillä muuten aika professional kitchen!

Ja parasta oli se, että porukka oli aivan liekeissä. Ensimmäisen vuoron ja sen pituuden alkuperäisestä tuplattuaan porukka lupautui tulemaan vielä seuraavanakin ja seuraavanakin päivänä. Aivan huipputyypit ja huippuvenymistä.

Pakko vielä mainita, että jo 3 vuotta sitten sanoin, että koska kökkäväkeä tarvitaan niin paljon, ei kellään ole aikaa leipoa kahvipöytään niinkuin meidän seurakisoissa. Jonkun palautteesta suivaantuneina pöytään alkoi toisena  viikonloppuna kuitenkin ilmestyä mokkapaloja, porkkanapiirakkaa, omenapiirakkaa. Ja molempina viikonloppuina hittituote oli lauantaisin Arjan paikan päällä leipomat parisataa munkkia.

Aikamoisella hurmoksella siis mentiin. 




Upeat kisat kruunasi valtavan hyvä saamamme palaute, niin talli-alueelta kuin muistakin kisajärjestelyistä. Ravintolassahan äänestetään jaloillaan, täsä tapauksessa vaikka parhainaa päivinä pelkästään 240 myytyä makkaraperuna-annosta kertoivat meille onnistumisesta.

Mahtavan kisaviikonlopun kruunu oli tietenkin oman seuramme ja muutenkin maailman ihanimman Joni Koivusalon Nuorten SM-kultamitali  Sanna Lahdensuon kasvatilla Renessin. Myös hopea tuli maakuntaan, Kurikan Miisa Pulkkaselle ratsullaan Bardot.

Raivoisat onnittelut!





Valokuvaus Tuulian N

Kisoista voisin jatkaa tarinaa loputtomiin. Parhaita hetkiä, kun on ihanaa ja jännä ja kiirusta ja me-henkeä yhtäaikaa. Vielä muutaman viikon voi kisakoosteen nähdä myös Ylen-sivuilla.

Valokuvaus Tuulian N

Ja sitten vielä se lauantain myrsky. Luojan kiitos, telttamme oli lähes kiinteää rakennusta vastaava järeine pilareineen. Oli se pauketta, luonto toi toki myös  haasteensa esteradan koossa pysymiselle... Onko kenenkään muun keittiöstä haettu litroittain ruokäöljyä, että saataisiin vesihaudan pinta tyyntymään?


Valokuvaus Tuulian N
Valokuvaus Tuulian N



Valokuvaus Tuulian N

Valokuvaus Tuulian N

Oli se. Ihanaa ja kauhiaa. Ylpeinä seisomme onnistuneiden kisajärjestelyiden takana. Toipuminen on alkanut.

Kiitos vielä MEILLE! Kiitos  Keskisen organisaatiolle, kaikille yhteistyökumppaneille, yleisölle ja ratsastajille tukijoukkoineen.
Ja erityiskiitokset ja halaukset omalle kanttiininporukalle. Eihän tähän ole edes sanoja. Olitte mahtavia. Kiitos.

Jäljet jää.

Valokuvaus Tuulian N

Mukana tunnelmissa myös:
Miljoonahevonen 2015
Miljoonahevonen 2014

torstai 3. joulukuuta 2015

Moskovan pataa hevosenpaistista


Kaivoinpa isoimman ja vanhimman patani, sen mustan ei-emaloidun ja 1,5 kimpaleen hevosenpaistia pakkasesta. Tiesin, että mikään ei voi mennä pieleen kun haudutan sitä hiljalleen ajan kanssa uunissa ja yhytän samaan patan tuon klassisen venäläiskolmikon; suolakurkun, hunajan ja smetanan ja vielä sinihomejuuston. Tästä padastahan ei puutu kuin pekoni!

Pata kulkee nimellä Moskovan pata, ja olen törmännyt moneen ylistävään reseptiin netissä. Pakkohan sitä oli kokeilla. Yleensä tämä tehdään naudanpaistista, mutta uskonette minua, ettei hevosen kanssakaan voi mennä vikaan, päinvastoin. Lause ei kyllä enää pidä elämässäni täysin paikkaansa, onnistuin nimittäin isänpäivänä paistamaan hevosen ulkofileestä sitkahkot pihvit, mitä jaksan vieläkin ihmetellä. Mun paistinpalani tähän oli ehkä turhankin hyvää, paahtopaistia nimittäin, mutta jotenkin halusin pelata varman päälle tällä kertaa.

 


 Huonommallakin reseptinlukutaidolla ymmärtää, että herkkuhan tästä tulee. IsoHoo lupasi syödä pataa koko vapaaviikkonsa. Ei tästä kyllä koko viikoksi riitä. Kuvissa on muuten pienin (ja sievin) patani, koska tekopäivänä pimeys ehti laskeutua suuren patani päälle, otin kuvat vasta seuraavana päivänä...pataruuan kanssa kun ei oikeastaan edes ulkonäkö kärsi lämmityksestä, mausta nyt puhumattakaan.



Laitan reseptin kilon annokselle, vaikka itselle lihaa olikin reilummin.

Moskovanpata
6-8:lle

1 kg hevosen-tai naudanpaistia kuutioituna
3 sipulia hienonnettuna
3 suolakurkkua kuutioituna
3 rkl juoksevaa hunajaa
3 rkl vehnäjauhoja
5 dl lihalientä
150g sinihomejuustoa
240g smetanaa
1 tl cayennepippuria
1 tl rouhittua mustapippuria
voita paistamiseen
persiljasilppua

Laita voi pannulle sulamaan ja kuullota sipulisilppua muutama minuutti. Lisää 2/3 suolakurkkukuutioista ja hunaja ja paista muutama minuutti lisää miedolla lämmöllä. Mauta mustapippurilla ja cayennella. Siirrä odottamaan pataan.

Ruskista reilut lihakuutiot voissa pienemmissä erissä kauniin ruskeiksi. Lisää pataan. Huuhdo pannun nesteet pataan. Ripottele pataan vehnäjauhot, sekoita. Sitten kuuma lihaliemi, sekoita. Lisää vielä murusteltu sinihomejuusto , sekoita. Sekoita lopuksi joukkoon smetana.

Kansi päälle ja uuniin, 200 asteeseen 1 h. Laske lämpö 150 asteeseen ja hauduta vielä 2 h, niin että liha on pehmeän mureaa.

Koristele pata viimeisellä suolakurkulla ja persiljasilpulla, keitä kaveriksi perunat, ohrahelmiä, riisiä tai pastaa.

Talvisen viikonlopun tuhti herkku. Enää puuttuu talvi....




Muuta juttua hevosenlihasta:

torstai 27. elokuuta 2015

MILJOONAHEVONEN 2015


Valokuva Valokuvaus Tuulia N
Niin, kyllä. Tämä on edelleen ruokablogi. Mutta tänään puhutaan hevosta. Tämä ei olisi MINUN ruokablogini, ellen jakaisi kanssanne elämääni suurempia tapahtumia. Kyllähän niihin aika usein liittyy myös ruoka ja syöminen, usein myös hyvä juoma (joka sinällään voi kohdallani hyvinkin usein tarkoittaa cokista tai maitolasillista).


Valokuva Valokuvaus Tuulia N

Minä olen ollut hevostyttö pienestä asti. Ensimmäinen täyttämäni siniruutuinen vihko on tallella 7v. itseltäni, se on täynnä hevoskiiltokuvia ja Hevoshullu-lehdestä leikattuja juttuja sekä kirjoittamaani kypsää analyysia hevosenomistajan arjesta: Tekisin itselleni pienen vihannemaan jossa olisi eniteten porkkanoita koska hevoset syö niitä... ja Tiedä että hevosilla voi olla huonoja tapoja esimerkiksi pudottaa ratsastaja selästä, rynnätä pensaikosta pelotellen ihmisiä, kaataa vesi sanko juottajan jalkoiihin niitä on vielä miljoonia honoja tapoja mutta ystävyydellä selviää...


Tämä kuva oli pakko laittaa. Kuvassa Koivusalon tallin TUNTIHEVONEN Grand Ami Vant Ertsenhof, tuttavallisemmin Rami. Belgiasta viime vuonna saapunut 9-vuotias herrasmies. Tallin suurimpia, säkä 176 cm ja sydän täyttä kultaa. AINA korvat höröllä kohti estettä. Mitään pelkäämätön, rohkea ja yhteistyöhaluinen. Vaikka ohjat pitääkin pitää käsissä  Rami kyllä tietää mistä ja koska hypätä. Tarvittaessa lyhentää ja pidentää laukkaa niin, että tätiratsastaja on ihmeissään, minäkö tuon sain aikaan. Oma (ja kaikkien muidenkin tätien) suuri suosikkini. Kuvassa kyydissä ratsastuksenopettajani Tanja Karjalainen, joka silloin kuin ei ratsastanut oli pitämässä rautaista kuria ja postiivista asennetta talli-alueella. Mitä mä yritin tässä sanoa? No hei tajuutteko, Mäkin oon hypänny tuolla KISAHEVOSELLA!!! (estekorkeus taisi olla kyllä puolisen metriä matalampi, mutta ei mainosteta nyt sitä....)

Valokuva Valokuvaus Tuulia N
Valokuva Valokuvaus Tuulia N


Ei minusta koskaan tullut erinomaisen taitavaa ratsastajaa, mutta hevoset ovat olleet osa elämääni enemmän tai vähemmän koko elämäni. Aina tallille tullessani vedän syvään henkeeni tallin tuoksua; tuota hevosen, lannan, heinän, purun ja nahkaisten varusteiden suloista sekamelska-hajua. Tunnen kuinka murheet kaikkoaa ja jalkani seisovat vankemmin maan pinnalla. Hevosen ja ihmisen yhteistyössä löytyy sellaista herkkyyttä ja voimaa, jota en missään muualla ole kohdannut ja olen onnellinen, että voin edelleen viikottain ammentaa siitä energiaa.


Sää suosi ja katsomo täyttyi
Valokuva Valokuvaus Tuulia N
Erityisen jännittävää on, kun joskus pääsee haistelemaan myös ratsastuskilpaurheilun värikästä maailmaa. Muistatko, kun lapsena haaveilit karkaavaasi sirkukseen? No vähän samanlainen touhu, tekemisen ilmapiiri, jännitys, pelko, taitojen ihailu ja pieni glamöörikin (niin, mun ei oo koskaan tarvinnut nukkua hevosautossa tai verrytellä hevosta kaatosateessa kuraisella kisapaikalla, tai miettiä millä hitsin ilveellä saan pennit venytettyä kattamaan kilpailuviikonlopun kulut)) kun ratsastajat mittailevat kenttää valkoisissa housuissaan ja pitkävartisissa saappaissaan, löytyy ratsastuskilpailuista.


Erikoiskaluste Ari Pellinen Oy valmisti mittatilausmuurin, tarkasti Veljekset Keskisen Kyläkaupan mallin mukaan. Mahtaako näin komiaa olla missään?
Valokuva Valokuvaus Tuulia N
Etelä-Pohjanmaan Urheiluratsastajat järjestivät viime vuonna ensimmäistä kertaa Miljoonahevosen 2014  Kyläkauppa Veljekset Keskisen suosiollisella avustuksella. Siitä mitä kaikkea ratsastuskilpailujen järjestämiseen liittyy voit lukea viime vuotisesta postauksestani. Ja kannattaakin lukea, niin saat monipuolisemman kuvan tapahtumasta. Meillä oli niin hauskaa, olin vastuussa talkooväen muonituksesta ja muonateltassa kanssani pyöri 5 muuta kökkäläistä, emme tokikaan yhtä aikaa. Kivaa ja leppoisaa.


Talkooväki oli helppo pongata keltaisissa STAFF-paidoissaan
Valokuva Valokuvaus Tuulia N
Toki hyvin suoritetusta työstä saa mahdollisuuden toistaa toimi seuraavanakin vuonna. Tänä vuonna tarjosimme ruokailumahdollisuuden myös kilpailijoille sekä yleisö-buffetin. Viime vuoden kahden kanttiiniteltan rivistö vaihtuu viideksi kun aivan loppumetreillä saimme järjestettäväksi myös Hangossa sää- olosuhteiden takia perutun Lähitapiola-Grand Prix viimeisen osakilpailun. Ei mikään pikkujuttu, 2 sarjassa on volvot palkintona ja estekorkeus aina 150 cm asti. Se tarkoitti myös sunnuntain osalle VIP-tarjoilujen järjestämistä.


Ratahenkilöstöllä oli kuumat oltavat...näitä helteitä odoteltiin koko kesä
Mikä mahdollisuus. Mikä kauhuskenaario. Osaanko, pystynkö, selviänkö? En olisi pohjalainen ellen olisi vastannut kaikkiin kysymyksiin myöntävästi. Helevetinmoinen pelko persiissä.

Enhän minä sitä yksin tehnyt, n. 30 eri innostunutta hevosharrastajaa kävi kanttiiniteltassa kanssani pyörittämässä touhua. Sanon vaan, että oli siinäkin vuorotyölistassa tekemistä. Varsinkaan kun ei ole selvännäkijä on haasteellista arvioida ensimmäistä kertaa, mitä on tulossa.


Kuka tunnistaa Tuuri tv-ohjelmata tutun  Tuulan? Tuula ilahdutti meitä päivittäin iloisella elämänasenteellaan ja palvelualttiudellaan. 

Mitäs meillä sitten tarjoiltiin? 

Aamiaista klo 6.30 lähtien: leipää (myös paahdin), leikkelettä, juustoa, tomaattia, kurkkua, keitettyä kananmunaa,jugurttia, tuoremehua, nisua. 



Keittolounasta: makkarakeittoa, jauhelihakeittoa ja gulassia, kukin omana päivänään. Porkkanasosekeittoa, kukkakaali-peruna-kookoskeittoa ja kikherne-kasviskeittoa kasvisversioina sisältäen ruokajuoman ja leivän. Erityiskiitoksia sai muuten lukuisilta tahoilta kuulemma 110% prosenttisen hyvästä kukkakaalikookoskeitosta. Ja punastuttaa.


Vaikka oikealla näkyy myös ruokaa, niin tämä kuva on luultavasti lähinpän mitä koskaan pääsen muotiblogia

Illaksi viriteltiin makkaragrilli ja jättimuurikka, niissä paisteltiin pyttipannua ja nyhtöpossupurilaiset sekä nuo eteläpohjalaisten tapahtumien tunnusmerkit, Atrian käristeet.


Valokuva Valokuvaus Tuulia N

Kaiken aikaa tarjolla oli tietenkin täytettyjä voileipiä ja sämpylöitä, kahvia, teetä, Berliinin munkkeja ja donitseja. Lauantaina ihana Arja tuli ja paistoi paikan päällä parisataa tuoretta, kotitekoista munkkia, kyllä niitä käytiin kyselemässä vielä sunnuntainakin. Ens vuonna paistetaan sitten kolme päivää.


Rakuunat saattelivat voittajat palkintojen jakoon
Valokuva Valokuvaus Tuulia N

Vip-kutsuvierasteltassa (jonne oli ilmoittautunut 60 henkeä) oli tarjolla asiaan kuuluvasti Pares Baltan kuohu-, puna ja valkoviini sekä antipastopöytä, joka sisälsi naudanpaahtopaistia, suolakurkkuja,  siivutettua kalkkunanrintaa ja viinirypäleitä, saaristolaisleipää, basilikavoita, kirsikkatomaatticouscousia, marinoituja oliiveja, kuutioitua polaria ja viinirypäleitä, balsamico-feta-vihersalaattia mansikoilla ja vadelmilla. Jälkiruokana kahvia ja minisacherleivokset.


Vip- vieraista huolehtivat Vip- emäntä, kauniit tarjoilijat ja Kilpailujen johtaja 
Kyläkaupan ravintoloiden suosiollisella avustuksella (tässäkin asiassa) meillä oli tietenkin käytössä oikeat lasit, lautaset ja aterimet.


Miljoonahevosessa kisattiin sunnuntain GP-luokan lisäksi mm. Suomenhevosten oma luokka ja useita ponien cup-finaaleja sekä joukkue-SM. Kuvassa E-Purin Maija Pellikka - Tosi-Romeo, joka toimi ratahenkilöston koordinoijana, ja ennätti vielä itsekin useaan otteeseen starttaamaan.
Valokuva Valokuvaus Tuulia N
Pitkän viikonlopun teemana olikin roudaus: milloin tosiaan lastattiin pakettiauton tai maasturin takaosa täyteen astioita, välillä haettiin tavaroita Keskisen kylmä- ja pakkasvarastoista, sitten jo taas piti hakea ruokapuodin puolelta jotakin. Nyt sekin on nähty kun  Keskisen ravintolatoimien vastaava Kari ja minä puikkelehditaan työntäen kylmävaunuja läpi koko Keskisen huikean suuren parkkipaikan. 


Voittajan on helppo hymyillä

Omalta kohdaltani suurin työ oli tehty ennen kisoja. Suunnitelmat siitä mitä tarjotaan ja paljonko niitä tarvitaan ja mitä varusteita teltassa tarvitaan  ja mistä saan työväen. Jokaisen kauhan, veitsen tai leikkuulaudan puuttumisen syypää tulisin olemaan minä. Lopulta keittiötarvikkeista uupui vain purkinavaaja ja juustohöylä, jotka oli helppo hakea Kyläkaupan tavarapuodista. Mitä voi toteuttaa ja mitä kannattaa toteuttaa. Monissa laskutoimituksissa olin onnistunut nappiin, muistaakseni aamiaiselle tarkoitettuja lautasia jäi kaksi kappaletta. Haastavin oli keittojen osuus. Kysymykseen monelle? ei kukaan osannut vastata muuten kuin että joo, monelle! Minullahan oli keittojen valmistukseen yksi induktio ja yksi kahden levyn keraaminen liesi ja laskin, että 15-20 litran kattilalla pystyisin tuottamaan peräkkäisellä keittämisellä 400 annosta päivässä. Määrässä oli lopulta hiukan liikaa, ensi vuonna olen siis viisaampi.

Taustalla näkyy lehdistöteltta sekä kolme buffetin viidestä keihäänkärjestä. Oli se komia rivi. Tässä hypätään jonkun aamun ekoja luokkia.
Valokuva Valokuvaus Tuulia N


Kyllähän se kylymää kun tilaa 150 kiloa kuorittua perunalohkoa ja vastaavan määrän lihaa ja makkarakuutiota. Ja 1200 keittolautasta. Tarkoitus oli kuitenkin toimia myös tuottavasti. Mutta niinkuin sanoin kaikille kyselijöille, jotka katselivat keittojen valmistusta ja kyselivät -Kuinka sä osaat? kuinka sä tiärät? tai kuinka sä teet tuan, niin mun vastaus kuuluu yksinkertaisesti, että ROHKIASTI. Ei siinä muu auta.


Lauantai-aamun ensimmäistä luokkaa hypättiin sumun keskellä
Valokuva Valokuvaus Tuulia N

Minkä kokoluokan tapahtumasta puhumme? Kilpailuun osallistui 378 ratsukkoa liki tuhannessa startissa kolmen päivän aikana. Kökkäporukkaa ja erilaisia toimihenkilöitä pyöri paikalla päivittäin lähelle sata. Tilapäiskarsinoita oli paikan päälle tilattu ja pystetty 230. Jumalainen kesäsää suosi koko viikonlopun,  katsomo oli ääriään myöten täynnä ja kilpailupäivät pitkiä. Esimerkiksi lauantaina ensimmäinen startti oli kello 7.30, viimeisen luokan palkintojenjako 23.00. Sanomattakin on selvää, että kentälle oli varustauduttu myös valoilla. Uskon, että yleisölle ilmainen tapahtuma sai mukaan uutta katsojakuntaa. Paikalle saapui myös virolaisten esteratsastajien parhaimmistoa. 


Illalla oli jo sytytettävä valot
Valokuva Valokuvaus Tuulia N

Oli siinä tekemistä. Ihan kaikilla. Radalla, talli-alueella, verkassa, tuomaritornissa, kansliassa, kuulutuksessa, kunnostuksessa, palkintojen jaossa, expoalueella, Animagi-eläinsairaalassa, ambulanssissa (no onneksi ei ollut oikeasti)...Kenttää kunnostettiin ja huollettiin pitkälle aamun tunteihin.


Valokuva Valokuvaus Tuulia N

Ja tietenkin kaikki söivät.

Kiitos oman vastuualueeni eli buffetin puolen korvaamattomille työntekijöille, tiedätte ketä olette; jokainen makkaranpaistaja, kahvinkeittäjä, VIP-tarjoilija, leiväntekijä, asiakaspalvelija, tavaranhakija olitte tärkeitä. Kaikkia en uskalla mainita nimeltä, koska luultavasti unohtaisin yhden ja häpeäisin lopun elämääni. Silti: Annis ja Aila, me suunniteltiin se sisus torstaina, vaikka otti koville, se toimi. Kiitos Aila työvuorovastaavan tehtävästä. Kiitos Pave tilausavusta ja tukkurikuskina toimimisesta. Kiitos Riina aamiaisen pyörityksestä, Kiitos Merja lihatilausten koordinoinnista. Kiitos lumimies roudauksesta. Kiitos rakas ystäväni Virpi, joka tulit Helsingistä asti kökkimään oikeaksi kädekseni ja olit se, joka uskalsi tarttua myös kauhanvarteen. Myönnän, teit yhden satsin sitä kehuttua kukkakaaliperunakeittoa.

Hitsi. Mä voisin liittää postaukseen kaikki Tuulian yli 6000 kuvaa kisoista. Joku luuli, että me ruokabloggarit ollaan kovia kuvaamaan....
Valokuva Valokuvaus Tuulia N
Ja kyllä sieltä satulasta miehiäkin löytyy.
Valokuva Valokuvaus Tuulia N
Tämä kuva valikoitui jo muurinkin takia
Valokuva Valokuvaus Tuulia N


Valokuva Valokuvaus Tuulia N

Valokuva Valokuvaus Tuulia N


Kiitos kaikki yhteistyökumppanit ja Kyläkaupan upea porukka!

Kiitos E-PUR, annoitte mulle niin vapaat kädet (viimeistä kertaa?), oli helppo toimia. Uskallan kiittää myös blogissani E-PURin puolesta (taas menee vapaiden käsien piikkiin) kaikkia muiden ratsastusseurojen jäseniä, jotka olitte kökkimässä upeassa tapahtumassa ja autoitte sen onnistumisessa.

Ai niin, kiitos Nanne kun veit mun ja peräkärryn kotiin sunnuntai-illalla kello 23.00. En väitä että mut olis unohrettu...

Mites mä ny sanoonkaan? Kivaa ja leppoosaa.

Nuavvaan. Järjestettihin kisat.

Tapahtuman valokuvauksesta ja tämänkin postauksen lähes kaikista kuvista vastasi Valokuvaus Tuulia N.

Miljoonahevonen 2015
Facebook- sivut 
Kyläkauppa Veljekset Keskinen






torstai 28. toukokuuta 2015

Kuusi kiloa hevosta


Kymmenen vuotta olen viettänyt jokaisen vappu- tai vaihtoehtoisesti helatorstaiviikonlopun ihanien ystävien seurassa koiraurheilun parissa. Edelleen, näemmä, vaikka oma Poteni alias Obelix on juossut taivaallisissa hakumaastoissa jo kolme kesää. Leiritunnelma, aikaiset herätykset ja myöhäiset saunaillat ja sateessa tai paisteessa vietetty pitkä päivä ulkona ja joskus myös henkisesti hyvinkin raskaat koirankoulutussessiot (kun tajuaa, että on vuosikaudet tehnyt jotain väärin) tuottavat kuitenkin ruokajonoon erittäin kiitollisen ja hyvinkin nälkäisen joukon syöjiä. Ja millaisia syöjiä. Kerrankin porukka, joka ylitsevuotavasti soveltaa positiivista vahvistamista, ei pelkästään koiriinsa vaan myös leirikokkiin. Minä siis vain vähän kokkailen ja nautin kehuista.


Luonnon rauhassa, vähän sivussa kaikesta ja paikallisten maanomistajien armollisella suostumuksella on käytössämme treenikenttä, hakumetsä ja jäljestyspellot.


Välillä on mukava vain istahtaa ja nauttia maisemasta järvelle päin. Omalla kohdallani se tarkoittaa usein myös lämmittelytaukoa, tähän aikaan vuodesta valtava hirsirakennus, jossa keittiökin sijaitsee ja joka on varmaan kesähelteillä ihanan viileä, jähmettää jopa oliiviöljyn pulloon.

Mutta vellikellojen aika!


Ihana Sanna tarjoutui tuomaan kotivarastoistaan 6 kiloa jauhettua hevosenlihaa ja minä otin tietysti ilolla tuon harvinaisen herkun vastaan. Lähtöpäivänä paistoin meille tukevat jauhelihapihvit, jotka kreikkalaishenkisesti nautittiin reippaan valkosipulisen tsatsikin, uunilohkoperunoiden ja fetasalaatin kera. Tiedän, että mietitte, että ei voinut olla kuin hyvää. Ja olette aivan oikeassa.


Jauhelihapihvit hevosen lihasta
siinä parillekymmenelle nälkäiselle 

3 kg hevosen jauhelihaa
1/2 kiloa sipulia silputtuna
6-8 valkosipulinkynttä hienonnettuna
Mausteeksi tarpeeksi eli reilusti mustapippuria, kuivattua oreganoa ja suolaa.
Reilusti öljyä paistamiseen ja taisin lorauttaa sitä pihvitaikinaankin, koska hevosen jauheliha on erittäin rasvatonta.

Pihvit valmistetaan siis yksinkertaisesti sekoittamalla kaikki aineet sekaisin. Tykkään vaivata taikinaa ihan käsin aika kauan, jotta ainekset ikään kuin sulautuvat yhteen. Vaikka en olekaan yleensä koepalojen paistaja, on näin suuressa määrässä suositeltavaa aloittaa maustaminen varovasti ja paistaa koepaloja, että löytää oikean tasapainon maustamiseen.

Leirikeittiössä on käytössä aivan ihana jättiläismäinen valurautapannu, sellainen, jota minun on mahdotonta oikeasti nostaa yhdellä kädellä. Mutta paistohommat se osaa. Muotoile siis pihveistä (naisen)nyrkinkokoisia palluroita, painele ne paksujen pihvien muotoon ja paista kauniit pinnat molemmin puolin kuumalla pannulla. Loppukypsennys tapahtuu uunissa, kelloon en tullut katsoneeksi mutta parissa sadassa asteessa kypsensin varmuuden vuoksi ihan kypsäksi asti.

Salaa haaveilin ihanasta hevoshampurilaisesta hiiligrillillä valmistettuna...


Jauheliha sai toimia myös ensimmäisen leiripäivän perinteisen Spaghetti Bolognesen raaka-aineena. Hevosenliha on siinä aivan parhautta, sen maku sopii pastakastikkeeseen vähintään yhtä hienosti kuin ikisuosikkini hirvenjauheliha.

    Tästä lähdettiin


Ja tähän päädyttiin
Koska joudun raahaamaan kaiken käyttämäni mukaan leirille, on ruuanlaitto hyvin simppeliä; sipuli, valkosipuli, tomaattimurska ja -pyre sekä porkkana riittävät hyvin suolan, pippurin ja kuivatun oreganon lisäksi. Ai niin, taisin kyllä ottaa kotoa mukaan jonkun laatikkoviinin pohjat kastiketta varten.

Loppukastike nautittiin illalla Fazerin uusien , Pehmoinen Pala -leipien päällä pikkupitsojen tapaan ja juustoraasteen kera, uunin kautta. Ihan mainokseton vinkki, että nuo paksun rieskan näköiset leivät on aivan superhyviä pikkupitsojen pohjina.

Koska yksityiskohdat on kuitenkin tärkeitä, en tingi koskaan esim. vastaraastetusta parmesanista leirilläkään
Ruokakuvat taisivat loppua, mutta voin kertoa teille pikaisesti mitä muina päivinä syötiin. Koska olen ilmeisesti pikkuisen suuruudenhullu, tarjosin leiriläisille myös Kiran (ohje on julkaistu Hesarissa, ei kai löydy blogista?) ja Jonnankin levittämällä reseptillä valmistettua sesonkiruokaa eli parsapastaa. Parsasoseen valmistaminen ei kyllä onnistunut kun keittiöstä ei löytynyt sauvasekoitinta ta survinta. Risoton ohella tarjosin uunissa rapeaksi paistettuja broilerin reisikoipia. 

Ja sitten yhtenä päivänä oli sitä salmiakkipossua. Joka aterialle valmistin myös fressin salaatin. Aamupala oli tukeva kananmunineen (ja sunnuntain pekonilla), päivällä oli vuorossa eväskaffit ja päivän ateria siinä viiden maissa, jonka jälkeen innokkaimmat eli kaikki jatkoivat vielä treenejä parhaimmillaan kymmeneen asti. Illalla käristeltiin sitten vielä makkarat takkatulen loimussa.


Ja tämä vihoviimeinen kuva ei mitenkään liity leiriin, mutta ihan vaan tirauttaakseni muutaman kyyneleen (ja epäilemättä Natasiskoni tirauttaa myös) tässä herkässä tilassa koiramuistojen vallatessa mielen, vuosien takainen muistelukuva ihanista pojistani.

Urho *sydän* Obelix