About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

sunnuntai 1. joulukuuta 2019

JOULUKALENTERI: ENGLANTILAINEN HEDELMÄKAKKU


KAIKKI ÄITINI RESEPTIT JOULUKALENTERI
PERINTEINEN JOULU
1. LUUKKU
ENGLANTILAINEN HEDELMÄKAKKU

Vihdoin se on täällä!  Niin kauan suunnittelemani ja haaveilemani joulukalenteri. Pitäisi varmasti olla ylpeä itsestästäni, mutta en ihan vielä uskalla, sillä kuvasin tämän ensimmäisen luukun juuri äsken. Joten vaara on suuri, että romahdan tässä joulukuisen kalenteritaakan vauhdissa, enkä pystykään tuottamaan kaikkia luukkuja. Onneksi sekin kuuluu vähän jouluperinteisiini, että hyvät suunnitelmat kaatuvat ja joulusiivouksetkin typistyvät lopulta tavaroiden survomiseen sängyn alle. Ainakin omassa arkirealismissa.

Mutta hyvä tahto! Siitähän on joulussa kyse. Ja tahdon yrittää tätä, olen tahtonut jo kohta kymmenen vuotta. Viime vuoden syksynä minulle jotenkin kirkastui, että ensimmäisen joulukalenterini teeman tulee olla perinteinen joulu. 2018 kalenteri jäi vielä muistiinpanojen tasolle. Tänä vuonna tein jopa toteutus- ja kuvausaikataulun niin, että suurin osa luukuista olisi valmiita marraskuussa. Olen aika hyvä suunnittelemaan. Mutta kas, tässä minä 1. adventin aamuna kuvailen eilen leipomaani hedelmäkakkua...

Olen hyvin perinteisen joulun ystävä. Ajatuksena on siis kerätä oman, ihanasti kaavoihin kangistuneen (juuri sellaisena siitä pidän) joulunviettoni perinteisimmät reseptit tähän joulukalenteriin. Ehkäpä joku muukin kaipaa vanhan ajan reseptejä ja vanhan ajan joulua, Kaikki äitini reseptit joulukalenteri Perinteinen joulu jakaa ne sinulle tarinoineen tässä ja nyt. 

Tulkaa mukaan jakamaan kanssa oman jouluni reseptit ja tarinat!



Perinteiseen jouluun kuuluu leipominen.  Oravan mummolassa leipominen aloitettiin jo hyvissä ajoin, piparit ja ässät leivottiin voipaperilla vuorattuihin pahvilaatikkoihin, joita säilytettiin kylmän vintin rappusilla. Pakkaseen leivottiin juhlapulla, tortut ja kuivakakut.  Minä en itse ole tainnut koskaan leipoa jouluksi kuivakakkuja, satunnaista taatelikakkua lukuunottamatta, mutta äitioni pitää vielä perinnettä yllä, jouluisin siis kahvipöydästä löytyy varmasti joko taatelikakkua tai englantilaista hedelmäkakkua.

Kävin tonkimassa siis äitini joulureseptivarastoa ja toteutin tämän yksinkertaisen hedelmäkakun. Ja kylläpäs se maistui hyvältä. Maut senkun syvenevät jos annat sen viipyä jääkaapissa tiiviisti folioon pakattuna viikon tai kaksi.



ENGLANTILAINEN HEDELMÄKAKKU

250 g huoneenlämpöistä voita
2 1/2 dl sokeria 
4 munaa
4 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 dl säilykekirsikoita (punaisia, vihtreitä, keltaisia)
2 rkl tummaa rommia
1 dl korintteja tai rusinoita
3 dl sukaatteja
150 g hasselpähkinöitä 

Laita uuni päälle, kiertoilmauuni 150, tavallinen 170 asteeseen. Voitele  kakkuvuoka. Parhaiten kakku irtoaa ilman mitään jauhottamisia, jos käytät vuokaspraytä. mutta voit valmistaa vuoan (voidella ja jauhottaa) niin kuin olet tottunut tekemään.

Rouhi pähkinät ja pilko kirsikat. sekoita kaikki hedelmät ja pähkinät yhteen 1 dl jauhoja kanssa
Sekoita leivinjauhe loppuun jauhoista.
Vaahdota voi ja sokeri valkoiseksi vaahdoksi. Vatkaa mukaan kananmunat yksitellen, jottei massa erottaudu. Lisää jauhot ja rommi, sekoita hyvin. Lisää lopuksi jauhotetut hedelmät, sekoita.

Kaada rengasvuokaan ja paista n.70 min. kunnes puutikkuun ei kokeiltaessa tartu taikinaa.

Kumoa jäähtynyt kakku vuoasta ja anna makujen tasaantua jääkaapissa muutamasta päivästä 2 viikkoon. Tai pakasta.

Iik! Tuossa on sitten tupsuteltu tomusokeria pinnalle kuvausvaiheessa, ei huonosti sekoitetut jauhot kyseessä! Minulla oli kolmenvärisiä kirsikoita, olisi kyllä voinut olla enemmän punaisia, nyt ne eivärt valmiista kakusta oikein erotu

Hyviä ja kiireettömiä leivontahetkiä!

Olisi kiva kuulla teidän perinteisistä joululeipomuksista. Oman kalenterini luukkuihin tulee vielä ilmestymään näitä lisää.






6 kommenttia:

  1. Mä niin rakastan hedelmäkakkuja ja paljolla kirsikalla. Oi nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin alan pikku hiljaa ymmärtää niiden päälle...Toki mun to do listan ykkösenä on just nyt sun pipar-snockers-doodle-miätnenyolikaan - palat!

      Poista
  2. Taatelikakku tulee nykyään tehtyä joka vuosi (just syötiin yks), englantilainen hedelmäkakku on suuri suosikkini (ja teen kyllä vielä ennen joulua), tänä viikonloppuna tuli tehtyä klementiinikakku, joka sekin tuoksuu ihan joululle :-)
    Tsemppiä joulukalenterin tekoon! Ainakin tää eka luukku näyttää tosi herkulta... :-)
    t: yks joka kotijouluina siivoaa jotain, jos ehtii, mutta ruokaa löytyy pöydästä aina vaikka kuinka paljon sillä jos itse en viitsisikään niin isäntä kokkaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä munkin joulut on ruoka edellä, ei siivous. Mutta niin kuin rippijuhlissa tuli todistettua, joskus on ihan pakko siivota....

      Taatelikakku minunkin perinnekellojani soittaa ja se on varmaan pakko ottaa myös tähän kalenteriin. Nigreéllan klementiinikakkua oon tehnyt, taitaa olla ohje myös nlogissa, sitä missä ne keitetään kuorineen päivineen...

      Poista
  3. Oi, ihana Nanna! Mahtavaa nähdä nyt joulukalenteri täällä sinun blogissasi! Tulen todellakin seurailemaan myös sinun joulukalenterisi luukkuja! Mitähän herkkuja olet luukkuihin keksinytkään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, Taru! Sä ootkin oikea joulukalenterikonkari, mutta aina vaan lähtee!

      Poista