About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

maanantai 31. tammikuuta 2022

MEATZZA

 

Nigella Lawson lähettelee mulle aina tasaisin väliajoin, tätä MEATZZA-reseptiä ja pitkään pitänyt testata. Kun googlailin, niin löysin reseptin myös tutusta Sweet Food O'Mine - blogista.

No minäpä vihdoin viimein testailemaan reseptiä ja toden totta, jos lihamureke, lihapullat ja- pihvit on nopeita tehdä, niin täähän on vielä nopeampi. Ja jotenkin ihanan pizzamainen. Ja kuitenkin ihan eri asia kuin lihamureke, lihapullat ja- pihvit!

Eli jatkoon kun kaipaat jotakin muuta jauhelihasta. 

Ai niin, mikä meatzza? No; MEAT + PIZZA =MEATZZA, eli suoraan pannulle tehdään jättimäinen jauhelihapihvi, ikäänkuin pizzapohjaksi, jonka päälle tulee sitten Margarita-pizzatäytteet  eli tomaattimurskaa ja mozzarellaa. Tuore basilika viimeistelee!



MEATZZA

4-5:lle
400 g jauhelihaa
rkl juustoraastetta (mulla cheddar)
3 rkl kaurahiutaleita
3 rkl hienonnettua persiljaa
2 kananmunaa
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
suolaa ja pippuria
1 tlk tomaattimurskaa
1 tl oreganoa
125 g mozzarellaa
tuoretta basilikaa

Sekoita jauheliha, juustoraaste, kaurahiutaleet, persilja ja munat sekaisin taikinaksi. Lisää valkosipuli ja mausta suolalla ja pippurilla.

Voitele n. 28 cm paistinpannu öljyllä tai vuokasprayllä ja painele taikina lempeästi pannun pohjalle.

Valuta tomaattimurskasta ylim. neste (se on hyvää sämpylätaikinassa tai keitossa). Mausta murska oreganolla. Levitä murska jauhelihan pinnalle.

Viipaloi mozzarella ja levitä viipaleet  tomaattimurskan päälle.

Paista uunissa 220/200 C asteessa 20-25 minuuttia.

Ota uunista, anna vetäytyä 5 min ja lisää sitten pinnalle sinulle sopiva määrä basilikaa.

Sweet Food O'Mine Sari teki tämän kanssa vielä lisäksi perunamuusia, niinpä tein sitäkin. Mulle Meatzzan kylkeen riitti runsas ja raikas vihersalaatti, sopivasti etikkainen.


perjantai 28. tammikuuta 2022

VEGAANINEN JUUSTOFONDUE

 

Kaupallinen yhteistyö Nurishh

Rakastan aitoa sveitsiläistä juustofondueta, kaikkien taiteen sääntöjen mukaan tarjoiltuna. Olen sillä lailla vähän tiukka täti, juustofondueni suhteen, että pata täytyy olla oikeanlainen, juustot juuri tietyt ja dippailuunkin kelpuutan vain leipäkuutiot. Ja kirchiä pitää olla.

Siksi olin itsekin vähän, että mitähän tästä tulee, kun päätin kokeilla juustofondueta täysin kasviperäisestä juustovalmisteesta. Uskaltauduin hommaan, koska tuote oli jo tuttu, edellisestä quesadilla-kokeilusta hyvin sulavaksi havaittu ja myös erittäin maukkaaksi. Ja jos ei mitään uutta koskaan uskalla koittaa, ei mitään uutta koekkaan.

Fonduen äärelle on ihana kokoontua näin keskitalvella ja jos haluat toteuttaa sen kasvispohjaisena, niin tässäpä toimiva resepti!


Siinä sitten innostui pilkkomaan dippailtavaksikin sitä sun tätä, muutakin kuin pelkkää leipää; pikkutomaatteja, rypäleitä,ryöpättyä parsakaalta ja omenaa. Tännehän voisi ajatella myös kukkakaalta, pikkusuolakurkkuja, retiisiä, pikkuisia perunoita...


Juustona toimi siis Nurishhin valmisraaste jonka kombo imitoi mozzarella- ja cheddarraaste sekoitusta. Tiesinkin jo, että makua löytyy, vähän pelkäsin kuinka sulaa, mutta  suli tosi nopeasti ja hyvin.


Kasvispohjainen Fondue

2 valkosipulin kynttä
1 rkl öljyä
4 dl kuivaa valkoviiniä
3 pss Nurishh Cheddar&Mozzarella Style blend - raastetta
1,5 rkl konjakkia
1,5 rkl maissijauhoja
Mausteeksi mustapippuri, paprika, muskottipähkinä

Dippailuun leipäkuutioita, omenaa, rypäleitä, parsa- ja kukkakaalta, suolakurkkuja, pieniä kypsiä perunoita jne.
Hinkkaa fonduepannun sisäpinta toisella valkosipulinkynnellä.
Kuumenna öljy padassa ja raasta mukaan toinen valkosipulinkynsi.
Lisää valkoviini ja kuumenna kiehuvaksi.
Lisää pussi kerrallaan vegejuustoraastetta ja vispaa kunnes juusto sulaa.
Sekoita maissijauho konjakkiin ( tai Kirch'iin,) ja lisää sekoittaen pataan. Anna kiehua sekoittaen muutama minuutti.
Mausta ja nosta pata fonduetulen päälle pöytään.

Pieni dipattavat suupaloiksi, voit ryöpätä kukka- ja parsakaalin nopeasti.
Muista leikata leipä niin, että jokaisessa palassa on tukevaa kuorta.


keskiviikko 26. tammikuuta 2022

HERKULLINEN LOHIKEITTO

 
Tässä päivänä muutamana tuli yhtäkkiä sellainen lohisopan himo, että keiton keittoon oli pikimmiten ryhdyttävä.
Samantein keitin oikein ison kattilan, vähän syystä, että kun oli  kilon pussi keittoperunoita, niin käytettiin sitten kaikki pois kerralla.IsoHoota olin pyytänyt tuomaan lohenpalan keittoa varten ja kun hänkin toi 500g ja halusin maustaa keittoa myös pakkasessa olevalla superherkullisella Kalaliike Eljas  Sannan  (tulevat aina silloin tällöin Seinäjoen Rekoon, jossa ostan) kylmäsavulohella niin teinkin sitten kunnon kokoisen annoksen, tästä riittää varmasti 8:lle, isot annokset.

Kermainen lohikeitto pakkaa aina olemaan herkullista, tässä siihen toi ihanan makuvivahteen erityisesti tuo kylmäsavulohi. Mutta olipa siellä toinenkin valttikortti, nimittäin maustekurkkukuutiot, jotka sopivat sinne hitsin hienosti. Tähän sain idean tällaisesta erinomaiseksi haukutusta Keisarinnan lohikeitosta, tällä kertaa nappasin siitä mukaan vaan kurkun, en arvannut alkaa sitruunaa, hunajaa ja valkosipulia lisäämään. Vaikka kyllä taidan antaa Keisarinnan lohikeitollekin vielä ihan oman mahdollisuuden.


HERKULLINEN LOHIKEITTO

8:lle
1 kg perunoita
2 porkkanaa
kalaliemikuutio/fondia
vettä
1 rkl sipulijauhetta (tai mieluummin 1 iso sipuli hienonnettuna)
2-3 laakerinlehteä
6-8 maustepippuria
500 g lohta
150-200 g kylmäsavulohta
2 dl kermaa
1-2 dl maustekurkkukuutioita
suolaa
reilusti tuoretta tilliä
(kimpale voita)

Kuori keittoperunat ja lohko ne  reiluiksi suupaloiksi. Kuori porkkana ja leikkaa niistä lantteja tai puoliskoja. Heitä kaikki kattilaan ja päälle vettä niin paljon, että reilusti peittyvät.

Lisää kalaliemikuutio (tai mikä vielä hienompaa, käytä veden ja kuution sijaan itse keitettyä kalalientä. Kun ostat kokonaisen lohen, joka usein edullista, saat siitä perkeet liemenkeittoon, kalasoppavärkit ja miten nyt haluat, yhden uunifileen, graavikala-ainekset jne.Kokemuksesta voin sanoa, että hyvää tuli kuutiollakin) ja mausteet. Tykkäisin käyttää aitoa sipulia, mutta kun eräs meistä on kehittänyt viha-vihasuhteen keitossa olevaan sipuliin, taivun käyttämään tuota jauhetta. Laakerilehdet, maustepippuri mukaan ja tässä vaiheessa voit tarkastaa myös, että suolaa on tarpeeksi.

Kuumenna kiehuvaksi ja keitä hiljoilleen kunnes perunat lähes kypsiä.Lisää kema ja kuumenna.

Poista lohesta nahka ja pilko lohi suupaloiksi. Pienistä kylmäsavulohi vähän pienemmäksi pilpuksi.Nosta kalat keiton pinnalle, kansi päälle ja kypsytä vielä 5 min.
Lisää maustekurkkukuutiot (kuutioi itse kokonainen maustekurkku tai valuta ja käytä valmiita maustekurkkukuutioita).
Sekoita kerran, maista suola, lisää tarvittaessa. Pinnalle reilusti hienonnettua tuoretta tilliä.

Minä en ainakaan voi vastustaa kruunata keittoa lopuksi kimpaleella voita, sen keltaiset juovat kermaisessa keitossa jotenkin kuuluvat lohikeittoon.

Et varmasti epäile: Herkullista oli!






torstai 20. tammikuuta 2022

LEIPÄJUTTUJA

 


Kyllä se on leipä. Resepteistä rakkain ja tarjottavista tutuin ja turvallisin. Aterian täydentäjänä tai  yhtenä pääruoka-aineena, aina yhtä rakas. Olen ihan hulluna leipään. Maukas ja hapan ruisleipä on osa identiteettiäni, mutta en kyllä vastusta rapeakuorista, sisältä pilvenpehmeää valkoistakaan. Jokaiselle leivälle on aikansa ja paikkansa.

Tykkään valtavasti thairuuasta, mutta sydämeni itkee hirveästi leivätöntä pöytää. Skandinaavi ja eurooppolainen keittiö esittelee jo melkoisen leipärepertuaarin, puhumattakaan intialaisesta valikoimasta. Ja kyllä, lasken latinalaisen keittiön tortillatkin leiväksi. Olen hirviän avarakatseinen.

Leipärakkaudesta huolimatta olen kunnostautunut varsinaisena leipäjuuren tappajana (toinen murhanhimonkohteeni on huonekasvit). Unelma elää, mutten varsinaisesti koskaan ole päässyt sellaiseen juurileivontaflowhun. Sitä odotellessa voin harjoitella juuretonta leivän leipomista. 

Tänään on tuottamaani Lännen Median sisältöä taas useissa lehdissä(Turun Sanomat (Turku), Kaleva (Oulu), Ilkka-Pohjalainen (Seinäjoki/Vaasa), Lapin Kansa (Rovaniemi), Hämeen Sanomat (Hämeenlinna), Keskipohjanmaa (Kokkola), Kainuun Sanomat (Kajaani), Länsi-Suomi (Rauma) ja Forssan Lehti (Forssa). Otsikoin jutun Leipää, leipää, enemmän leipää, se varmaankin kertoo jo kaiken olennaisen. Toivottavasti innostut kokeilemaan jotain resepteistä.

Laitan vielä tähän huomion, että jos vaihtelet jauholajeja keskenään (enemmän kuin sallittua soveltaa), muistathan, ettei eri laadut mene yksi yhteen. Jos korvaat vaikka 1 dl tavallista vehnäjauhoa speltillä tms, tulee taikinasta turhan tiukka, koska speltti kaipaa enemmän nestettä, jne. Yksi poikkeus eli hiivaleipäjauho ja vehnäjauho ovat korvattavissa 1:1 toistensa kanssa.


Pehmeät ruisruudut on kiva resepti. Se on sämpylämäisen pehmeä, silti selvästi rukiinen ja taikina painellaan vaan uunipellille. Mulle tulee tästä leivästä muistot sekareikäleivästä.


- Eikoo pahtoleipää? on meidän lasten yleisin leipäaiheinen kysymys. No kyllä sitä pakkaa aina olemaan, se säilyy hyvin ja paahtimen kautta tuntuu aina tuoreelta. Oiva perusta myös kaikille lämppäreille ja kerrosleiville.

Ei sen teko oo vaikeaa itsekään, tulee ihan Ankkalinna - fiilis kun se kohoaa hienosti yli vuoan reunojen. Muista antaa leivälle aina aikaa kohota. Silloin kehittyy niin tekstuuri kuin makukin. Tässä leivässä on revitelty hieman siemenillä ja kaurahiutaleilla, oisko se jotenkin terveellisempää?


Nuo ihanat kuplat tässä mun helpossa artesaanileivässä kielivät pitkästä kohotuksesta. Tämän leivän teossa on vain vettä, suolaa, jauhoja ja hiivaa. Niinkin yksinkertaista voi leipä (ja elämä) olla.


Kakkosjutussa jaan pari leipäistä ruokaa. Fattoush-salaatti tulee Lähi-idästä ja featuroi rapeaksi paistettuja pitakolmioita, mielellään ihanan happaman sitruunaisella sumakilla maustettuna. Ihan parasta nojatulimatkailua muuten, valmistaa ja syödä tämmöinen täällä talvituiskujen keskellä.



Isohoo ihastui leipämuruspagettiin. Siinä vasta simppelin maukas resepti.

Molemmat näistä ruuista kelpuuttavat raaka-aineekseen myös muutaman päivän vanhan leivän, mikä suureksi bonukseksi laskettakoon.

Ei sitten muuta kuin kädet taikinaan!

tiistai 11. tammikuuta 2022

HIRVENLIHAPULLAT - PAREMPAA ARKIRUOKAA

 

 
Parempaa arkiruokaa, sitä se todellakin on. Maltoin ottaa taas yhden paketin hirvenjauhelihaa - vieläpä vasan - sulamaan, kun pää löi ihan tyhjää mitä  tekisin ruuaksi. Hirven jauheliha taipuu kaikkialle minne jauheliha nyt yleensäkin, se on maukasta ja hyvin vähärasvaista. Äitini maailman paras bolognesekastike tehdään hirvenjauhelihasta, siihen se päätyy meillä useimmiten. Myös makaroonilaatikko ja lihapullat ovat suosittuja.

Teen lihapullat perinteisesti uunissa, se on niin helppoa ja kyllä sieltäkin pulliin väriä saa. Pyöreisiin pulliin paras konsti on kuulemma keittää ne ensin ja sitten paistaa väri, en ole jaksanut noin monivaiheista lihapullapajaa vielä pystyttää. Taikinan teko, pyörittely, pellille ja uuniin, se on siinä.

Uskomattoman mehevät ja herkulliset hirvenjauhelihapullat saa muuten kypsentämällä ne italialaiseen tyyliin tomaattikastikkeessa. Reseptini löytyy Maikkarin arkistoista.

 Jostain syystä meidän lapset eivät ole oppineet perinteistä ruskeaa kastiketta arvostamaan. Joskus on siitä huolimatta keitettävä ruskea jauheliha-, makkara-, nakki- tai lihapullakastike, kun tulee mieliteko perinteisestä arkiruuasta. Mutta useimmiten lihapullat nautitaan meillä ilman lämmintä kastiketta, jonkun dippisoosin tai muun kanssa.Ja kun mun harvoin tekee mieli perunamuusia, teen vaikka uunilohkoperunoita.

En ole mikään valmiskastikkeiden ystävä (paitsi ruuanlaitossa käytettävien maustekastikkeiden), mutta Lakeus Kokkaa - messuilla sain pullon tajuttoman hyvää Nonna's Blue Cheese-kastiketta. Olen aivan addiktoitunut siihen, eikä ihme, siinä käytetään nimittäin aitoa Valion Aurajuustoa. Tämä on ilmeisesti vain tukkumyynnissä Horeca-puolella, mutta jos törmäätte, niin iso suositus.






Hirvenlihapullat

yksi pellillinen, 30 kpl
500g hirvenjauhelihaa
1-2 kuivanutta  vaaleaa leivänpalaa raastettuna (tai 1 dl korppujauhoja)
1 prk kermaviiliä
1 muna
1 keltasipuli hienonnettuna
1 rkl öljyä
1/2 tl valkosipulijauhetta
1 tl suolaa
1/4 tl valkopippuria
1/2 tl maustepippuria
1 tl paprikajauhetta
1 rkl kuivattua persiljaa

Sekoita jauheliha, leipä, kermaviili, muna ja mausteet taikinaksi. Kuullota sipulihakkelus öljyssä miedolla lämmöllä pehmeäksi. Sekoita mukaan taikinaan.

Pyörittele kylmällä vedellä kostutetuin käsin (kertakäyttöhanskat ovat tässä myös erittäin kätevät) uunipellille 30 lihapullaa, sellaisia puolikkaan kananmunan kokoisia.

Paista 200 asteisessa uunissa n. 20 min, kunnes lihapullat saavat hiukan väriä.

Upota lihapullat perinteiseen ruskeaan (kerma)kastikkeeseen ja tarjoa muusin kera tai tarjoile vaihteeksi lohkoperunoiden ja jonkun kylmän kastikkeen kanssa. Tai tee lihapullapatonki kasvislisukkein.

Mutta sä, niinkuin mäkin tiedetään, että kaikista parhain on kuuma lihapulla pelliltä suoraan suuhun!

















lauantai 8. tammikuuta 2022

TOP 10 SUOSITUIMMAT RESEPTIT 2021

 



Vuosi sitten tein ensimmäisen kerran koontipostauksen kyseisen vuoden aikana julkaistuista, eniten luetuista resepteistäni. Se oli mielenkiintoinen katsaus ihan itsellekkin, mutta tuntui kiinnostavan myös muita, sillä itse asiassa se ylsi viime vuoden tilastossa sijalle 3. Jätän sen nyt kuitenkin pois listauksesta ja keskityn resepteihin, jotka olivat lukijoiden suosikkeja viime vuoden postauksista. 



1. Marry Me! -kana

Yksi oli ylitse muiden. Tämä Maikkarin uutisissakin palstatilaa saanut resepti on hypensä ansainnut. Se on nimittäin yksinkertainen ja helppo valmistaa, silti täynnä makua, sitä kielen mennessään vievää sorttia. Ja valmistuu alta 10 minuutin. Jos ei siis tämä  resepti ole vielä ehtinyt koekeittiöösi, ehdotan, että otat sen vieraaksi teidän ruokapöytäänne pikimmiten. Uskallan väittää, että pyydät toistekkin.



2. Vanha kunnon pyttipannu

Sitä etsii niin kiihkeästi uutta ja erilaista kokeiltavaa, ettei huomakkaan kuinka joku herkullinen klassikko on jäänyt postaamatta. Just sellainen, joka maistuu itselle joka ikinen kerta kun sen kotona rakkaudella tekee. Ja sitten sitä erehtyy luulemaan, että ketä sitä nyt kiinnostais perus makaroonilaatikko-, nakkikeitto, makaroonisalaatti - tai lättyrespti. VÄÄRIN! Perusreseptit on aina kaikkein googlatuimpia, kaikesta huolimatta. Tämäkin resepti oli sellainen, että otin vaan muutaman kuvan varuulta kun tein pyttäriä omassa arjessa. Olin ihan, että en taida postata, eihän tällä oo mitään arvoa, KAIKKI onnistuu pyttärissä. Niin se vaan on, ettei pidä olettaa toisten puolesta.

Tämä  resepti menee varmasti samaan kastiin edellisen kanssa. Herkullista, edullista ja perinteikästä arkiruokaa. Syksyn kaalisesongin lisäksi aivan huippua näin keskitalvellakin.

Miksi maailmassa on niin paljon ihania ruokia syötäväksi? Tämän keiton näpräämisestäkin on kulunut aivan liian pitkä aika. Eikun uusintaan.



5. Espanjalainen tomaattileipä

Elämän yksinkertaisia nautintoja, muutama priima raaka-aine ja ikiaikainen resepti. Lievitystä kaukokaipuuseen ja vaihtelua leivän tarjoilutapaan.


Viime keväänä  ketoiltiin tiukan ankarasti Fitfarmin ketokuurilla. Parin kuukauden aikana lähtikin hämmentävät 10 kiloa. Tämä syksy on tuonut vähän takapakkia, kun oli tuo pitkä onnettomuus saikku ja näköjään reseptinä koronaselviytymiseen onkin ollut sipsit ja cola...

Ketoon- sarjan postaukset olivat kaikki tyynni suosittuja, ja vaikka vain kaksi on tässä 10-sarjassa, siinä ne muut kärkkyvät heti hollilla. Jos ketoilu kiinnostaa, niin kokemuksia, ideoita ja reseptejä löytyy Ketoon!- postauksistani.

Aamiaisvinkkien kuvat näyttävät sen verran herkullisilta, että kyllähän noita voisi taas syödä.



7. Pääsiäispöydän makeat herkut

Teen kuukausittain ruokasivuston Lännen Median julkaisemiin sanomalehtiin ja olen niistä tosi ylpeä, kuvat ja teksti Nanna Rintala.
Tapaan kerätä blogiini kuvakoosteteaserin resepteistä ja näitä pääsiäisherkkuja  on käyty katsomassa eniten, ja onko tuo ihme, niin herkullinen on esimerkiksi tämä kuvan tyylikäs porkkanajuustokakkuhybridi.

Toiseksi suosituin ketopostaukseni. Aika kivaa kun olen jaksanut raportoida näin tarkasti.


9. Helpot suolarouskut Marttojen tapaan

Syksyllä tuli sienestettyä kerrankin oikein urakalla, sujuu se homma yhdelläkin kädellä, kun vaan on aikaa. Metsät tarjosivat kyllä parastaan, löysin omilta hoodeiltakin monta sientä, johon en aiemmin törmännyt. Tai ainakaan tunnistanut.

Rouskut olen nyt pari vuotta laittanut suolaliemeen Marttojen ohjeella, joka on minusta ihan paras. Hyvin säilyy, mutta sienet ovat käyttövälmiita ihan huuhtelulla, ei tarvitse liotella kuten perus tönkkösuolattuja.

Ja mikä ihana sienisalaatti näistä tuleekaan!


10. Tattisipsit, parhaat sipsit

Hyvän sienivuoden kruunasivat ihanat, uudet sienireseptit. Tattisipsit taisi nousta jonkinmoiseksi hitiksi ja ymmärrän kyllä miksi. Uskaltaisiko sitä toivoa tänäkin vuonna näin hurmaavaa sienisatoa, tatteja oli paljon, ne olivat suuri ja järjestään käsittämättömän puhtaita. Mikäs siinä oli sipsejä veistellä!

Omaksi sienireseptisuosikikseni nousee kuitenkin Nyhtötatti ja sen voin nimetä myös koko vuoden resepteistä ehdottomaksi suosikikseni.

Toivon itselleni vilkasta postausvuotta, paljon ihania, onnistuneita reseptikokeiluja teille jaettavaksi. Joulukalenterini 2021 taisi kosahtaa kiville viimeisellä viikolla, ei vaan enää tunnit riittäneet vuorokaudessa, kun kaikkien joulu- ja työkiireiden lisäksi saimme vielä chileläisiä vieraita 4 päiväksi joulunalusviikolla.

Viime vuoden malliin, tässä vielä vuoden top 3 reseptit kaikista resepteitäni viime vuodelta ja koko blogini ajalta:

Vuosi 2021/ kaikki reseptit:


Paella syrjäytti routapaistin kärjestä ja kinkku-makaronisalaatti tuli listalle uutena, pudottaen vaaleaorakkaan pois.

12 vuoden ajalta TOP 3:

Koko ajalta säilyy viime vuoden trio muuttumattomana.