About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

keskiviikko 31. elokuuta 2016

SATAVARMA HIRVEN ROUTAPAISTI


Jääpaistinakin se tunnetaan. Routapaisti nimitys on mulle rakkain. Yksinkertaisen nerokas tapa valmistaa mehevän muheva paisti. Jopa mehevämpi kuin perinteisin menetelmin. Mahtavuutta on myös se, että paistin voi kaivaa pakkasesta hetken mielijohteesta eikä suositeltavaa hidasta sulatusta jääkaapissa tarvitse toteuttaa vuorokausikaupalla.


Periaate on siis yksinkertainen: Jäinen paisti matalaan lämpöön 8-10 tunniksi ja sen jälkeen se kylvetetään hellästi suolakylvyssä muutaman muun mausteen kera. Eikä tässä kerta kaikkiaan voi ohjeita noudattamalla epäonnistua. Ei kukaan.



Kriittisin vaihe on tähän asti ollutkin ehkä paistin käsiin saaminen, jollei lähipiirissäsi ole ollut metsästäjiä. Lokakuusta, hirvenmetsästyssesongin alkaessa, on kotimaista lihaa saatavilla K-ryhmän kauppojen lihatiskeiltä. Suuri peukku sille.

Uusin, tällä viikolla postilaatikkoihin kolahtanut syyskuun Pirkka-lehtifeaturoi tämän käyttämäni routapaistireseptin. K-ruokasivustolta löytyy muutenkin hyvät vinkit hirvenlihan käsittelyyn ja liuta sopivia reseptejä.


Ellen ole sitä hehkuttanut aikaisemmin, niin tulkoon kaikille tiedoksi, että hirvenliha on mielestäni parasta. Ne kerrat, kun pääsee nauttimaan valurautapannulla paistettua sisäfilettä valkosipulivoin kanssa, ovat vuoden kulinaarisia kohokohtia. Meidän perheen bolognese-kastikkeen salaisuus on hirvenliha, eikä äitini taida muusta lihapulliakaan pyöräyttää.  Carpaccio tai riimiliha, nam. Herkkupuolella aion valmistaa tänä syksynä ehdottomasti tartaria. Meinaan kokeilla myös savustaa sydäntä, siitä epäilemättä kuulette vielä. Ja hoi kaikki, hirvenmetsästäjät. Irrottakaa niiltä hirviltä nyt ne poskilihat. Pitkällä haudutuksella niistä saa syvänmakuisen herkun.

Routapaistini tarjoan viikonlopun parempana ateriana siivutettuna syksyisten kasvisten ja perunoiden kera marjahyytelöllä maustetun kermaisen riistakastikkeen kera. Noutopöydän herkkunakin se on oiva, ainakin omien lasteni ristiäisissä on molemmissa tarjoiltu routapaistia. Mustaherukka-, pihlajanmarja- tai aroniahyytelö riittää mausteeksi. Piparjuurismetanakin on kyllä hyvää.

Aplodit routapaistille!
  



Hirven routapaisti  

1,5-2 kg jäinen hirven- tai hirvenvasanpaisti 

Marinointiliemi
2 l vettä
1 dl karkeaa merisuolaa
½ dl sokeria
10 katajanmarjaa
10 kokonaista mustapippuria
5 laakerinlehteä
muutama rosmariininoksa

Laita jäinen paisti sellaisenaan uuniritilälle ja alle uuninpelti.  Säädä uuni 80–100 asteeseen ja paista n. 3 tuntia kunnes saat työnnettyä paistilämpömittarin paistin keskelle. Jatka hidasta paistamista kunnes lämpömittari näyttää 65°.  Paistin voi laittaa uuniin vaikka yön yli, paistoaika on yleensä n. 8-10h.

Keitä paistille marinointiliemi. Kiehauta kaikki jälkimarinadin ainekset ja anna hiukan jäähtyä. Laita kypsä, lämmin paisti sopivaan astiaan ja kaada marinointiliemi päälle. Liemen tulisi peittää koko paisti. Nosta paisti liemineen jääkaappiin ja anna marinoitua vähintään 4h. Marinadissa voi hyvin pitää 10-12h.

Nosta liemi (PAISTI siis! Reseptiin oli jäänyt tälläinen ajatusvirhe) marinadista ja taputtele kuivaksi. Leikkaa paistista poikkisyin mahdollisimman ohuita siivuja ja aseta tarjolle.

60 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä, het tuloo ves kielelle. Ei muuta kuin hirvipaisti puuttuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tämä resepti kannattaa jättä ns. korvan taakse! Ei sitä koskaan tiedä kun joku lykkää sulle jostakin kiitollisuudenvelasta jäisen hirvipaistin kainaloon! (this is what I call positive thinking!)

      Poista
    2. tämä on jumalallista, oom tehny 2 kertaa.

      Poista
    3. Pari paistia tehnyt tässä kevään aikana ja onnistuminen 100% Laakerinlehti oli loppu kaapista, mut lipstikka toimi myös! Nyt päätin kokeilla kokonaisen hirven sydämen samalla tekniikalla -RoutaHeart-

      Poista
    4. No kyllä tässä on hankala epäonnistua.Silti aina kiva kuulla onnistumisviestejä!
      Sydän kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta kokeilulta. Olis kiva kuulla tuloksistasi, mullakin taitaa olla sydäntä pakkasessa. Olen ajatellut tehdä siitä kyllä sydänkäristystä. Sehän on aika erilaista rakenteeltaan tuo sydämen liha, että en osaa sanoa miten käyttäytyy.

      Poista
  2. Ihana jääpaisti, se on minunkin suosikkini. Minäkään en valmista hirvenpaisteja millään muulla tavalla, tämä onnistuu aina takuuvarmasti. Minä lisään vielä vettä uunipellin pohjalle, ettei lihasta valuva neste ala kärytä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuo ei ole huono vinkki ollenkaan! Meillä muuten jääpaisti on verraten uus ilmiö, tai no, ollaan sitä tehty nyt ainakin reilu 15? vuotta, mutta sitä aikaisemmin ei tiedettu siitä yhtään mitään.

      Poista
  3. Hirven liha onn NIIIIIN hyvää! Vaikka olen lihan syöntiä vähentänyt, niin riistasta en luovu. Harmi vaan se saatavuus...pitää oikein metsästää (kirjaimellisesti...), jospa paremmin saisi lähicittarin tiskistä tänä syksynä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä valitat saatavuutta...jollen väärin muista, niin teillähän meinas se hirvi kävellä ovesta sisälle, tai ainakin kameranlinssistä! :D

      Mutta hirvi on tosian <3

      Poista
  4. Sama täällä, jääpaisti on ihan parasta, en vain ole tainnut koskaan päästä sitä hirvenlihasta tekemään. Juhlaruoaksi ihan mahtava, kun on paljon syöjiä, hyvä tehdä kun voi tehdä etukäteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin ehkä kaikkein parasta hirvestä. Valmistustapa kylvettämisineen sopii hienosti vähärasvaiselle hirvelle!

      Poista
  5. Hih, blogimme ihkaensimmäinen postaus oli hirven jääpaisti ;) oikealla asialla siis olet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin hyväksymässä :D. Paras mahdollinen alku blogille!

      Poista
  6. Ja postauksesi oli jälleen taidokkaasti kirjoitettu

    VastaaPoista
  7. Ah-hah-haa, kun täällä nauran. Sun otsikolle :) Tee mulle hirveä <3

    VastaaPoista
  8. Tulipa ihan hirvee nälkä! Hirvenliha on todella hyvää. Nuoruudessani söin ja yritin valmistaa kokemattomana hirven lihaa parhaani mukaan. Aikuisena olen tehnyt pataruokaa vain muutaman kerran. Teen taatusti reseptilläsi tätä ja nyt alan kuikuilla hirvenlihaa kaupasta! Kiitos :)

    VastaaPoista
  9. Hei!
    Olen onnekas kun on kaveri jolla mies joka käy hirvimetsällä. Jouduin "uhrautuun" ja ostamaan syksyllä melkoisen kimpaleen hirvenlihaa. Kertaalleen olen tuota jääpaistia tehnyt. Oli parasta hirvenlihaa mitä koskaan olen syönyt.
    Lauantaina tulee vieraita joille aion tätä tehdä. Lisukkeet on vielä hakusessa.
    Vieraista yksi ruoka-alan ammattilainen mutta joka on välttynyt vielä tältä. Saas nähdä mitä sanoo....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan hämmästyi, että tämä on oikeasti näin hyvää!

      Kiva kun kerroit. Lisukkeiksi sopoii kaikki kotimaiset juurekset uunissa paahdettuna. Kerran tein bataattiperunamuusia, sekin oli huippu. Siihen on ohje täällä jossain blogissa.

      Poista
  10. Paistan hirven routapaistinkin pussissa, ylikypsäksi tietenkin. Hyvää tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pussit on kyllä käteviä. Mutta miete en ikinä muista niitä kun alan tekemään?

      Poista
  11. >> Nosta liemi marinadista ja taputtele kuivaksi.
    Onkohan tuo jätetty tarkoitulsella, ainakin itseäni nauratti =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei, kyllä ihan vahinko, mutta taidan jättää kun on niin hauska ja pitää peukkuja, että ihmiset nostavat marinadiliemestä kuitenkin sen paistin.
      Hauskinta oli, että luin kommenttisi useaan kertaan, ennenkuin vasta tajusin mitä tarkoitat! ;D

      Poista
  12. Tein tämän ja lihasta tuli murea ja muuten hyvä, mutta mauton. Ohjeessa on aivan liian vähän suolaa ja muitakin mausteita minun ja meidän perheen makuun. Tuplamäärä suolaa ja mausteita, niin hyvä tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No makujahan on monia. En kyllä itse tuon suolaisempaa lientä uskaltaisi tehdä. Varmasti riippuu myös siitä kuinka kauan pitää liemessä. Reilun yön voi hyvin olla ainakin. Ja jos menee liian suolaiseksi (joskus on käynyt niinkin), niin siinä on melko vähän enää tehtävissä. Sormisuolaa voi kuitenkin aina ripotella leikatun paistin pinnallekkin. Toivottavasti löydät teidän väelle sopivan suhteen mausteissa!

      Poista
  13. Hyvinhän tuota hirvenpaistia on saanut, mutta kohta ei saa, jos annetaan susien liikaa lisääntyä. Nykyisin susia on suomessa jo yli 1500 kpl. Kohta kukaan ei enää metsästä hirveä ja kolareita alkaa olemaan päivittäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt multa meni vähän logiikka ohi. Sudet syö kaikki hirvet eli ei oo enää tarpeeksi hirviä metsästettäväksi joten hirvikolarit lisääntyy?

      Poista
    2. Tää on taas nii tätä. Näitä susifobisia on joka kulmalla levittämässä kauhukuvia. Ite aattelin kjokkeilla tätä routapaistia nyt pääsiäisen lampaasta. :)

      Poista
    3. Tässä varmaan haettu sitä, ettei kohta enää voi hirviä metsästää koiran kanssa(koska sudet syö koirat) niin metsästäminen vaikeutuu

      Poista
    4. No, joo, ehkä näin. Löytyispä balanssi!

      Poista
  14. Täytymee kokeilla, löytys reilu 800g psisti pakkasesta. Mitenkä tuo marinadin ja paistoajan kans, kun ohje 1.5-2kg:lle ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä! Jos sulla on lihalämpömittari, niin ohjeessa lukee kuinka saat sopivan paistin sen avulla, koosta riippumatta. Ja marinointiliemi on ihan sama.liemen vahvuus sama minkä tahansa konoiselle paistille. Eli tee tuo ohjeen mukaan. Ei haittaa vaikka sitä on reilusti.

      Poista
  15. Just pistin pienen paistin uuniin. Täytyy kokeilla tuolla marinadilla. Minulla on se onni, että hirvenlihaa on pakastin pullollaan.

    VastaaPoista
  16. Meillä routapaisti rautapataan ja uuniin +250- 1/2h välein parikertaa käännetään, jotta pinta sulaa ja sitten mausteet mitä milloinkin sattuu olemaan (soijaa, suolaa, laakerinlehtiä, katajanmarjaa, rosmariinia, tilkka viinietikkaa, valkosipulia...). +175 ja 2h taaskin välillä käännellen jotta maut pääsee yltympäriinsä. Tällä kertaa pippurina saa toimia nuudelipusseista ylijääneet chilit, pakastimen piparjuuri ja inkivääri (vähän potkua pintaan). Aina on onnistunut ilman marinaadeja ja on mehevää ja maukasta. Pataan mahtuu vielä kypsymään vihanneksetkin...kaunis näky :) Marinointiliemi on vielä kokeilematta- sen teen paremmalla ajalla, kun kaivataan leikkelettä- nyt pääsiäiskiire ja kova nälkä. Hyvää Pääsiäistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva tietää, että onnistuu näinkin. Toki tuos pitää vähän olla kääntelemäs... :) Tuo jälkimarinadi on kyllä erittäin hyvä kans, suosittelen, tulee tasainen suolakin!

      Poista
  17. Pitääkin juhannukseksi tehdä routapaisti! Loput voi käyttää voileivälle-jos jää!

    VastaaPoista
  18. Itselläni pienempi paisti noin 1 kg . Nyt on ollut uunissa noin 5 tuntia ja sisälämpö tila alkaa olemaan jo 65. Laitanko jo marinointi liemeen?

    VastaaPoista
  19. Kahden kilon hirvipaisti uunissa. Routa paistia tulossa toivottavasti

    VastaaPoista
  20. Miten teet sen kastikkeen? Paistista liemet? Suppikset tai kanttarellit sopisi varmaan kanssa kastikkeeseen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hups, nämä kommentit ovat menneet ohi. Suppis ja kantarellikastike sopisi tosiaan hyvin. Meillä paisti tarjotaan usein vain mustaherukka- tai pihlajanmarjahyytelön kanssa. Uunivuoan pohjalle tulevan nesteen voi käyttää kastikkeeseen, mutta sitä ei kyllä taida paljon tulla, marinointiliemi ei tietenkään kelpaa kastikkeeseen. Mutta ihan perus liha- tai riistaliemeen Jos oot itte keitelly vaikka pakkaseen, muuten fondi) keitetty kermainen kastike. Mä oon aika huono kastikkeen tekijä omasta mielestäni, pitäis tehdä enemmän.

      Poista
  21. Tein elämäni ensimmäisen routapaistin tämän ohjeen mukaan, tuli todella herkullista! Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
  22. Nosta liemi marinadista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No paisti se sieltä tietysti pitää nostaa, en aiemmin korjannut tätä kun se oli niin hayska ajatusvirhe (ylempänäkin kommentti... mutta kai se täytyy korjata :)

      Poista
  23. Unohdan aina kuinka hitaasti marinointiliemi jäähtyy. Täytyykö sen olla täysin kylmää, kun paistin upottaa siihen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen pahoillani, etten vastannut kun asia oli ajankohtainen, mutta pidin vähän joululomaa blogistani. Marinointiliemi tulee laittaa jhääkaappiin (tai ulos pakkaseen) paistin kanssa, joten ei se nyt haittaa jos se on hiukan haaleaa, mutta periaatteessa tietenkin mitä kylmempi sen nopeampaa viilenee. Sellaista huoneenlämpöistä säilytystähän emme toivo vaan paisti liemineen tulisi saafda jääkaappikylmäksi mahdollisimman nopeasti.

      Poista
  24. Tän voi sit tehdä myös naudan lihasta. Näin syksyn saapuessa hyvä keino tyhjentää pakastinta. Pari paistia uuniin toinen leivänpäälle ja toinen saunailtaan hiukopalaksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toden totta voi. Itsellä ei vaan tapaa olla naudanpaistia ikinä pakkasessa...

      Poista
  25. (Olen sama Anonyymi, joka kertoi käyttävänsä paistopussia.) Joissakin ohjeissa paisti laitetaan kuumaan liemeen. Olen kokeillut molempia tapoja huomaamatta tuloksessa eroa. Onkohan kylmän liemen käyttämisen ainoa idea se, että liha jäähtyy nopeammin, vai onko "kemiallisessa reaktiossa" eroa verrattuna kuuman liemen käyttämiseen. Toivottavasti jostakin löytyy tutkimustulos tähänkin asiaan. :)
    Teen itse paistia vain kylmänä vuodenaikana, jolloin maustumis-jäähdyttämiseen löytyy muutakin tilaa kuin jääkaappi, jonne kuumaa lientä ei tietenkään kannata laittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä viittaan tuohon edelliseen vastaukseen, että kun ruoka JÄÄHDYTETÄÄN niin se tulisi tapahtua mahdollisimman nopeaan, niin liha säilyy mikrobiologisesti parempana. En ole kuitenkaan asian professori, vain hygieniapassin suorittanut, eli en mikään auktoriteetti. Siksi siis mieluummin kylmä liemi. Jos sen nyt laittaa tuonne -23 asteen pakkaseen terassille jäähtymään kuumassa liemessä, niin ei taida olla merkitystä :)

      Poista
    2. Hauskaa että vastasit. Minullakin on hygieniapassi, mutta kotona uskallan "luistaa" ohjeista. Vielä emme ole saaneet vatsatautia. :)

      Poista
    3. Ja ehkä ylikypsä säilyy paremmin kuin punertava puoliraaka, jollainen ei minulle kelpaa.

      Poista
    4. Jos muistan, voin kysyä tätä Anu Hopialta, hänmielellään testailee tällaisia myös molekyyligastronomia klubissaan. Jos muistan!

      Poista
  26. Varmaan tyhmä kysymys..onko riskiä, että hirvipaisti palaa uunin ritilään kiinni? Voi sen vain suoraan siihen laittaa? Voiko olla luottavaisin mielin ja jättää sen yöksi uunii ja mennä nukkumaan? Ekaa kertaa tehdään hirvipaistia lähipäivinä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä voi. Se lämpötila on niin matala. Mutta voit toki käyttää pataa tai uunivuokaakin.

      Poista
  27. Ensimmäistä kertaa tein hirven routapaistia. Itselle harvinaista herkkua. Perheessä ei ole metsästäjiä, joten lihaa harvoin saatavilla.
    Kiitos ohjeesta. Onnistui hyvin.
    Tänään pääsiäispöydässä tarjolla.
    Odotan innolla vieraiden kommentteja 😋

    VastaaPoista