About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

Näytetään tekstit, joissa on tunniste juurekset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juurekset. Näytä kaikki tekstit

maanantai 11. tammikuuta 2021

PORKKANA-LINSSIKEITTO UUDENVUODEN TILITYKSEN KERA


Arki. Talvi. Lumi. 
Kaikki nämä asiat ovat mulle positiivisia, silti reilun kahden viikon joululoman jälkeen laskeutuminen arkeen on ottanut yllättävän lujille. Sain kyllä lomalla nukuttua monta kertaa pitkään ja nauttia perheen seurasta leppoisissa merkeissä, mutta en ole aivan varma lataantuivatko akut silti aivan täyteen.

Vuotta 2021 on odotettu kuin kuuta nousevaa, eikä siitä puhuta samaan sävyyn kuin 2020:sta, josta tehdyt meemit huutavat: I hope we never meet again!

Kyllä, mullekin 2020 on ollut erilainen vuosi monella lailla, mutta en koe, että se olisi ryöstänyt lopultakaan mitään olennaista (jos ei nyt lasketa matkustelun vapautta, fyysistä työyhteisöä ja - ympäristöä, kokoontumisia perheen, ystävien ja harrastusyhteisöjen välillä...) Sopeutumaan on joutunut, mutta meidän ihmisten superpowerhan on nimenomaan soputumiskyky (luin sen jostakin, ja se oli mielestäni hyvin sanottu). Saan toki olla kiitollinen päivätyöstäni, jonka onni on se, että se on säilynyt, mutta ei ole myöskään muuttunut liian kuormittavaksi. En aio olla katkera vuodelle 2021 vaan katsoa eteenpäin. Uudenvuoden lupauksia en tehnyt, mutta ajattelin, että haluan siivota elämästäni pois turhaa negatiivisuutta, niin ympäriltäni kuin varsinkin itsestäni.Toivon, että löytäisin vielä sen hymyilevän, iloisen ja innostuvan itseni, joka joskus ainakin olen ollut.



Ja jos olisin tehnyt uudenvuoden lupauksia, niin varmaan olisi pitänyt luvata keventää ja järkevöittää ruokavaliota. Ehkä se on tuolla jossain takaraivossa.

Kun ainainen kiire seuraa kintereillä, vaikka kuinka yritän ottaa rauhallisesti, saa se miettimään prioriteettaja. Kun omatunto soimaa, kun lapsi on ollut tuntikausia kännykällä,etkä itse ole ehtinyt edes ehdottaa mitään järkevämpää tekemistä, saati, että olisit ottanut aikaa tehdä jotakin yhdessä. Kun päivät vain täyttyvät (myös lomapäivät, pois lukien työt) kaikesta; ruuanlaitosta, siivouksesta, pyykinpesusta, lemmikeistä ja silti meillä on aina joko puhtaitten tai likaisten pyykkien vuori, tasaisen sekaista ja muutama katastrofi (tällä hetkellä viittaan työhuoneeseen ja makuuhuoneeseen, joissa käynnissä "operaatiot" sekä keittiöön, jota vaan en tunnu koskaan saavan täysin siistin kuntoon), ei ne ainakaan positiivista energiaa säteile.

Laskin yks päivä esimerkkipäivän (kun mies on merillä), jossa siis minullakin on vain 24 h käytössä. 
  • Uni 8 h (se on pakollinen, muuten saan fyysisiä oireita, vaikka joskus tästäkin tingitään, ei niinkään valvomalla vaan  klo 3-5 aamuherätyksillä, ja itse asiassa tarvitsisin unta ehkä tunnin pari reilummin) ja 
  • työpäivä 8 h (se on siis 7,25, mutta orientoitumiseen, nyt etätöissä puleerausaika ja työmatka jää toki pois). Ollaan siis 16 tunnissa, 1/3 osa jäljellä. Eikä oo vielä trehty kun töitä ja nukuttu.
  • Aamiainen ja Hiljan laittaminen kouluun 1h 
  • muut ateriat 1h
  • koiralenkit 2h
  • hevonen 3h
  • jäljelle jää harrastuskuskauksiin, kaupassa käyntiin, bloggaamiseen, muihin töihin, asioiden hoitoon, pikaluistelujuttuihin, hengittämiseen 1 h
Aika masentava yhtälö, joka ei vaan toimi. Tuo nyt oli päivä kiireisintä laatua, mutta tuollaisiakin on. Äitini auttaa silloin paljon. Tuossakin on aika minimiajat, selviänkö mä nyt ruuanlaitosta ja syömisestä yhdessä tunnissa vuorokaudessa? Ehkä en. Tällä hetkellä IsoHoo on suurimman ajan kotona, joten hän hoitaa pääsääntöisesti Meimitherottweilerin lenkitykset, eikä nyt juuri alkavasta lumentulostakaan tarvitse murehtia lumitöiden osalta. Tallilla en käy ihan joka päivä, ainakaan 3 h, joka menee helposti ratsastuspäivinä, toisina päivinä saatan selvitä tunnillakin jos liikutan hevosen kävelemällä (Hanski on laihiksella, joten sitä ratsastetaan ja kävelytetään lisäksi joka päivä, urakan, tai tämän mielenterveyttä ja fysiikkaakin ylläpitävän harrastukseni jaan toisen omistajan, Anumarian kanssa).

Joku voi ajatella, että meneepä sillä paljon aikaa noihin eläimiin, että oma valinta. Ja niin onkin ja näin on hyvä.

Ai niin, se resepti. Unohdan ihan itseni kun alan jaaritella kuinka jyrän alla olen. Ehkä nämä on kuitenkin kolmannen maailman ongelmia ja myös omia valintoja, ja enemmän täytyy olla kiitollinen.

Yritän olla. Mutta tsemppiä muillekin asioiden kanssa painiville. Omat asiat ovat kuitenkin jokaiselle tärkeitä jo terveydenkin kannalta.

Mutta se resepti: olen niin iloinen, että Maitotyttö tykkää ylikovaa kasviskeitosta. Linssejä lisäämällä siihen saa sopivasti myös proteiinia, ja olen Urho16v: llekin yrittänyt asiaa mainostaa. Aina auttaa jos kylkeen leipoo sämpylöitä, niin tein nytkin Mikan klassikko-ohjeella.

Mutta keitto on siis hyvä, helppo, nopea ja ravitseva eli täydellistä arkiruokaa.

(ja apua, "pikkupoikani" tuumas mulle eilen, että "Äiti, ens vuonna mä täytän 18!")

Porkkana-linssikeitto
4 :lle

1 rkl öljyä
1/2 kg porkkanoita paloiteltuna
1 sipuli, hienonnettuna
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
1 rkl inkivääriä
(1/2 chilipalko hienonnettuna tai 1/4 tl chilihiutaleita)
1 tl jauhettua korianteria
1 tl kurkumaa
7,5 dl l kasvislientä
1 dl punaisia linssejä
1 prk kookosmaitoa
pinnalle tuoretta , hienonnettua korianteria

Freesaa porkkanoita ja sipuleita pannulla öljyssä kolmisen minuuttia. Lisää muut mausteet ja freesaa vielä pari minuuttia.

Lisää kasvisliemi ja linssit ja keitä hiljaa poreillen kunnes porkkanat pehmenevät eli vartin verran.

Soseuta.

Lisää kookosmaito ja kuumenna. Ripsauttele tuoretta korianteria reilusti pintaan ja nauti hyvän leivän kera. (Vinkki: Mikan maailman parhaat porkkanasämpylät)


 
Arki. talvi. Lumi.
Ihanaa!




torstai 12. marraskuuta 2020

LANTTU - MUUTAKIN KUIN LAATIKKOA

Meille kaikille niin rakas lanttulaatikko. Vierailet ruokapöydässäni säännöllisesti joulun aikaan. Sitten unohdan sinut, lanttuseni, ja löydyt enää pieneksi kuutioituna joskus keitoistani, tai jos oikein trendaan itseni käyttämään kotimaisia juureksia, suostun päästämään sinut samaan sakkiin  paahtumaan uunipellille paljon seksikkäämpien juuresten, mukulasellerin, palsternakan, bataatin ja juuripersiljan kanssa. Unohdan sinut hävyttömästi kokonaan kun paloittelen naposteltavaksi  tikuiksi raakoja porkkanoita, kyssäkaalta, varsiselleriä, kukkakaalta, paprikaa ja kurkkua.

Sitäpä sopii kysyä, miksi ihmeessä aina onnistun sivuuttamaan  lantun? Sehän on tuttu juures meille jo keski-ajalta. Se säilyy hyvin yli talven, joten se on ollut varsinainen ruokavalion pelastaja ja varsinkin korkean C- vitamiinipitoisuutensa takia oikea Pohjolan appelsiini. Tänä päivänäkin lanttu on edullinen ja hyvin saatavilla, se sitäpaitsi on syötävissä sekä raakana että kypsytettynä ja passaa myös leivontaan soseena, samoin kuin moni muukin juures, mehevöittämään kakkutaikinaa, tai sämpylöitä vaikka. Ja on se kyllä hyvän makuinenkin.

Siksipä nostin marraskuun ruoka-aukeman tähdeksi (Lännen Median lehdet, tänään) vanhan kunnon lantun, ihan vaan katsoakseni, mihin siitä oikeasti on.

Ja siitäpä onkin vaikka mihin. Vaikka mihin.


Lanttu - ja makkarapelti

Peltiruokaa helpompaa ei voi olla. Astioitakaan ei sotkeennu kuin korkeintaan leikkuulauta ja veitsi.

Puhuin vähän höpöjä tuossa ylempänä kun annoin lantulle tuollaisen statistin rooli uunijuureksissa. Itse asiassa lanttu on niin erinomainen, ihanasti karamellisoituva uunijuures, että pylläytin asian toisin päin ja tein aterian pelkästään lanttukuutioista. Siihen kun ostat vielä muutaman paketin raakamakkaroita, niin johan on pelti! Makeaa lanttua tukevat mahtavasti suolainen feta ja makkara ja hapokas sipuli. Aikamoinen makuyhdistelmä vaan neljällä raaka-aineella!


Lanttujansson

Hyvät Janssonin kiusauksen ystävät, tehkääpä kerrankin Janssoni perunan sijaan lantusta. Ette tule pettymään. 


Lanttumuusi ruskistetulla voilla

Toivottavasti olette valmistaneet lantusta myös muusia. Järjettömän hyvää. Ja jos valmistatte sen sekoittamalla mukaan ruskistettua voita, en oikein tiedä mitä sanoisin. Koska sanoin jo, että järjettömän hyvää.


Lanttukukkoset

Olen syönyt kauan sitten häissä ensimmäistä kertaa lanttukukkoa ja se olikin niin hyvää kukkoa, että minusta tuli lanttukukkofani siitä paikasta. Pinet lanttukukkoset ovat nopeampia ja söpömpiä. Valmistan ne aivan härskisti kaupan valmiista ruistaikina-pakasteesta.


Pähkinänrakastajan piirakka

Niin kuin aina, löytyy reseptiaukeamaltani myös jotain makeaa. Pähkinänrakastajan piiras on nimensä veroinen. Siinä on superpaljon pähkinää täytteenä ja saat sumeilematta lyödä sekaisin kaikki pähkinäpussien jämät, joita kaapista löytyy.

Toki en tiedä, pelaako mun logiikka tässä kohtaa: löytyykö pähkinänrakastajalla kaapista pussinpohjia...

torstai 19. maaliskuuta 2020

HERKKURANSKIKSET MUKULASELLERISTÄ JA DUKKAHSTA



Käsittämättömän hyviä! Dukkah- seoksessa kieriskelleet ranskikset nimittäin. Eikä mitkä tahansa ranskikset vaan mukula- eli juuriselleristä valmistetut, joissa itsessäänkin on jo ihanan pähkinäinen maku.

Meillähän tuo äkkiruma juuresmötkäle tunnetaan useimmiten valmiina lohkopalana, visusti muoviin käärittynä, vähän rumasti leikkauspinnoiltaan tummentuneena, pakkopalana jota ostamme äidin tai jonkun muun viisaan oppien mukaan sulostuttamaan keittojamme ja sinnekin kätkemme sen hyvin pieneksi pilkottuna. Onneksi olen saanut tutustua kokonaiseen juuriselleriin sittemmin. Se on aivan uskomattoman ihanaa, maanläheistä ja aromaattista esmes kokonaisena uunissa paistettuna ja voilla silattuna. Sopii paistoksiin ja pyreeksi ja raakanakin raasteeksi ja salaatteihin, keittoihin (however, tuo tummumisdilemma on olemassa, siispä palat heti pilkkomisen jälkeen kylmään, sitruunalla maustettuun veteen).



Olin vähän, että tehdäkkö vai eikö tehdä ranskiksia, sillä perunasta poikkeava tärkkelyspitoisuus saa selleriranskikset käyttäytymään eri lailla kuin peruna. Ne kyllä kypsyvät kuten peruna sisältä, täyteläisen kuohkeaksi ja pehmeäksi, mutta vähän kuin bataattikin, ei niistä ulkokuoreltaan rapeita saa. Mutta se maku, se maku, se vaan on niin herkku, että näitä ahmii aivan himona, vaikka ovatkin sellaista puolivetelää sorttia.

Ehdottomasti suosittelen. Niinkun E-H-D-O-T-T-O-M-A-S-T-I!

Reseptiin törmäsin Victoria's Table -blogissa.

Ja aika simppelihän tämä on. Selleriranskiksen pehmeää ulkokuorta on keksitty rapeuttaa dukkahilla. Jouduin korvaamaan siinä alkuperäisen hasselpähkinän saksanpähkinällä, koska en yllätyksekseni löytänytkään komerostani hasselpähkinää. 

Mä en oikein osaa muuta tässä toistella, kuin voi mikä maku! Kai te pikku hiljaa uskotte. Ja jos teillä on sama ongelma kun minulla, että normikaupastani ei pyynnöstä huolimatta saa kokonaista mukulaselleriä, niin tsekatkaa Lidl. Siellä ruukaa olla! 


Dippailuun kannattaa panostaa tällä valkosipulisella majoneesin ja jugurtin yhdistelmällä. Mahtava makuyhdistelmä kaiken kaikkiaan, tämä dippi, dukkah ja mukulaselleri (Tulihan maku mainittua?).


MUKULASELLERIRANSKALAISET  JA DUKKAH
n. 2:lle

dukkah
1 dl saksanpähkinöitä (tai hassel)
2 rkl seesaminsiemeniä
2 rkl korianterinsiemeniä
2 rkl kuminansiemeniä

ranet
1 mukulaselleri
2 rkl öljyä
4 rkl dukkah'a
suolaa

dippikastike
2 rkl majoneesia
1 dl maustamatonta jugurttia
1 valkosipulinkynsi
(halutessasi silppua mukaan tuoreita yrttejä)

Valmista ensin  dukkah, tuo ihana itämainen kuivadipattava seos. Paahda pähkinät ja rouhi ne morttelissa. Yhdistä muut mausteet ja rouhi nekin morttelissa ja sekoita pähkinöiden kanssa.

Kuori selleri ja leikkaa se ensin kiekoiksi ja siitä noin sormen levyisiksi soiroiksi, eli ranskiksiksi. Sekoita niihin kulhossa öljy,  ripottele suolaa ja lopuksi pyörittele ne dukkahissa (eli liää 4 rkl dukkahia kulhoon).

Levitä toisistaan irrallaan uunipellille  leivinpaperin päälle. Paista 200 asteisessa uunissa 20 minuuttia. En alkanut käännellä välissä.

Valmista dippi sekoittamalla majoneesi jugurttiin ja puristamalla mukaan valkosipulinkynsi. Sekaan sopivat yrtitkin, mikäli sinulla sattuu olemaan. Tästähän saa ihan mahtavan vegaanisen annoksen kun korvaa vain dipin osaset lemppari-vegaanisilla tuotteilla.

Tarjoile mukulaselleriranskikset vastapaistetun kuumina dipin kera.
On ne hyviä( *maku)!


Tiesitkö muuten, että mukulasellerissä on vähemmän hiilihydraatteja ja kaloreita kuin perunassa? Siinä on runsaasti myös C- ja K-vitamiineja, tärkeitä mineraaleja, antioksidantteja ja tietenkin paljon kuitua!

keskiviikko 18. joulukuuta 2019

PERINTEINEN JOULU: ROSOLLI


KAIKKI ÄITINI RESEPTIT JOULUKALENTERI
PERINTEINEN JOULU
18. LUUKKU: ROSOLLI

Oikiasti pitääs otsikossa kyllä lukea sinsalla, eteläpohjalainen kun olen. Tuttu olis myös pelkkä salla, mutta niin se yleiskieli jotenkin ujuttautuu puheeseen, että meilläkin kotona useimmiten rosollista nykyään puhutaan. Mutta kyllä se sinsallaa on. Rakkaalla lapsella on vähän oma nimensä aina eri puolella Suomea;  myöskin sallatti, sallaatti, silsalla ja sitsalla. Rosolli nimitys on pojoispohjanmaalainen tapa kutsua tätä punaista salaattia. Itse rosolli- sana tulee venäjän suolavettä tarkoittavasta sanasta rossól. Venäjällä saman salaatin nimi on kylläkin vinegret, että miettikääpä sitä! (lähde Kielitoimisto)

Tähän kielitieteelliseen osioon pitää vielä lisätä, että omalle murteelleni sinsalla nimi on tietysti tullut ruotsin sillsalladista.



Kyseessä on siis kuitenkin juuressalaatti, joka on vanha pitopöytien ja joulun ruoka. Kyllä, puhutaan sadoista vuosista. Jonkinlainen versio on tunnettu koko Pohjois-Euroopan alueella (ja Venäjällä). Reseptit vähän vaihtelevat, mutta tuohon sinsallaan kuului kyllä mukaan jokin kala pieneksi silputtuna, silli tai suolasilakka. Jotkut laittaa perunaa, toiset ei.

Tämä oma versioni raikastuu omenalla ja maustekurkku antaa siihen juureksien vastapainoksi ihanaa suolaisuutta. Samoin käytän etikkapunajuuria, osa Suomea keittää ne.



Rosollia on edullista ja helppoa ostaa myös kaupasta, siinä voi halutessaan oikaista joulukiireissä. Vaikka ei siinä valmistuksessa ole kyllä kuin pilkkomisen vaiva ja porkkanoiden keitto. Ja kyllä se oikieasti maksaa vaivan.

Nyt kun olen "joutunut" tämän joulukalenterin tiimoilta jo tässä ennen joulua hääräillä ja maistella jouluruokia, joita yleensä yritän välttää ihan aatton asti (mutta pakkohan mun on ollut syödä nuo silakat ja waldorfit yms, kun ei ne jouluun olis säilynyt), niin vähän ajattelin, että meneekö maku ja fiilis jouluruuista.

Itse asiassa ja onnellisesti ei, sillä esimerkiksi rosollin löysin ihan uudestaan! Sitä kun otetaan siihen lautasella yhdessä kaikkien muiden kerran vuodessa herkkujen kanssa, se jotenkin hukkuu sinne. Mutta tänään kun maistelin tekemääni rosollia ihan vaan yksikseen, ja päälle kiepautin vaaleanpunaista vatkattua kermakastiketta, niin se rosolli oli aivan ylettömän hyvää ja raikasta ja maistuvaa.



Mietin jätinkö kuutiot liian suureksi, mutta toisaalta en halunnnut mössöäkään. Rosollin tarjoamistapa vaihtelee, sen voi tarjota raitoinakin, mutta meillä se aina sekoitetaan. Mausteeksi se ei kaipaa kuin  tuon ihanan vaaleanpunaisen kastikkeen.



ROSOLLI ELI SINSALLA

3 porkkanaa
3 etikkapunajuurta
1 punasipuli
1 omena (hapokas)
1 maustekurkku
kastike
2 dl kuohukermaa
hiukan suolaa ja sokeria mausteeksi
värjäykseen etikkapunajuurien lientä

Suhteuta ainekset toisiinsa! Sanoisin, että porkkanaa ja punajuurta yhtä paljon ja sitten näiden määrästä (ei yhteismäärästä) n. 1/3 omenaa, maustekurkkua ja sipulia kutakin. Eli suuntaa antavia ovat koot ja riippuvat kasvisten koosta.

Keitä porkkanat täysin kypsiksi (jääkaapissa muuttuvat hiukan kobe´vemmiksi ja kiinteämmiksi, eli nyt ei mitään al dentejä). Jäähdytä, kuori ja kuutioi. Valuta etikkapunajuuret ja kuutioi samankokoiseksi kuutioksi. Kuori ja kuutioi omena ja maustekurkku. Kuori ja hienonna sipuli oikein pieneksi.

Sekoita ainekset, ja valmista kastike vatkaamalla kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Mausta vaahto pienellä määrällä suolaa ja sokeria ja värjää se etikkapunajuurien liemellä vaaleanpunaiseksi. 

Tämä joulu jää aikakirjoihin jouluna, jolloin löysin rosollin uudestaan.

perjantai 4. lokakuuta 2019

TOSKANALAISET RANSKALAISET


Tällä otsikolla voittaa varmaan vuoden otsikkokilpailun! Se on kyllä aika järjetön, mutta kuulostaa paljon paremmalta enkuksi: Tuscan Fries (On mulla ennenkin ollu näitä reseptinnimeämispieruja. Mitä sanotte esimerkiksi Välimeren lohesta?). Se on nimittäin häpeilemättä pöllitty brittien ihanimmalta keittiönaiselta Nigellalta, jota saan kiittää myös jokapääsiäisestä nyhtölammasreseptistäni. Ja kai se Nigellakin oli tämän napannut joltakin toskanalaiselta ravintolanpitäjältä.

Resepti on todella simppeli, simppelimmin ei kunnon frittiranskalaisia saa aikaan. Ja just tämä tekotapa pakottikin kokeilemaan. Kuulkaa: Raa'at perunapalat upotetaan kylmään öljyyn ja sitten kypsennetään kunnes valmiit. Mitä ihmettä?


Toskanalaiset ranskalaiset
1 kg jauhoisia perunoita
1 plo eli 900 ml rypsiöljyä
5-6 valkosipulinkynttä
pari salvian, timjamin ja rosmariinin oksaa
suolaa

Pese perunat, älä kuori. Leikkaa noin sormenpaksuisiksi ranskalaisiksi. Kuivaa pyyhkeellä.

Kaada pullollinen öljyä isoon kasariin ja upota perunat perään. Perunoiden tulisi peittyä öljyyn. 

Laita hella päälle ja kuumenna öljy kiehuvaksi. Kun öljy kiehuu voit laittaa hiukan pienemmälle, mutta toive olisi, että öljyn lämpötila olisi noin 160 astetta, eli aika hyvin saa kiehua.
Anna kiehua 20 min.

Koko aikana älä koske perunoihin.

Lisää 20 min. kuluttua öljyyn yrttien oksat ja kuoritut, kevyesti veitsen lappeella murskatut valkosipulit.
Anna kiehua vielä 10 min. tai niin kauan, että perunoissa on kiva kullanruskea (toskanalaisen) ranskalaisen väri.
Nosta reikäkauhalla  kaksinkertaisen talouspaperikerroksen päälle valumaan. 
Suolaa.


Ja kyllä niistä ranskiksia tuli. Aika pehmeitä (mutta se taas voi johtua jauhoisista perunoista, teen kyllä aina ranskikset ja kaikki uunilohkot niistä kiinteiden sijaan, jostakin olen tuon oppinut), mutta ei rasvaisia. Rasvan lämpötila on varmasti aika tärkeä, en kyllä käyttäny lämpömittaria. 

Ihanaa oli sekin, että kasvimaalla vielä pikku yöpakkasista huolimatta kukoistavat salvia, timjami ja rosmariini. Ihan kuin tätä varten.

Sitä paitsi salvia frittaantui ihanasti.


torstai 3. lokakuuta 2019

OMA SUOSIKKIJUURES


Lisää juureksia, todellakin! Nautin aivan hirveästi kun saan toteuttaa Lännen Median lehtiin ruokasivuja, siinä tulee haastettua myös itsensä. Mitä uutta löytäisi, vanhaa tuunaisi tai muistuttaisi jostakin unohtuneesta?

Tänään teemaillaan juureksilla. Ei toki ihan kaikilla, sivulle mahtuu vain viitisen reseptiä. Reseptini muistuttavat toivottavasti kaikkia  juuresten monipuolisesta käytöstä. Älä unohda vanhoja rakkaita (mulle vaikka porkkana, punajuuri), mutta ota repertuaariin myös niitä, jotka ovat jääneet vähemmälle kokkailulle. Olisko se vaikka mukulaselleri, juuripersilja, maa-artisokka tai joku muu?




Kasviskeitto on kyllä yksi muunneltavimmista, helppo ja edullinen. Eri juureksilla ja lisukkeilla saa keiton muuttamaan luonteensa täysin. Se nielaisee myös kaikki jo vähän nahistuneet kasvikset mielellään. Kannattaa kokeilla myös Satokausi-reseptiä, jossa kasviskeiton pinnalle paistetaan broilerikuutioita. Kuvan keitto on muuten myös tosi proteiinipitoinen, sillä siihen on mukulasellerin ja omenoiden lisäksi soseutettu myös isoja valkoisia papuja. Kermaisen mehevä keitto ilman kermaa.


Kokonaisena uunissa paistettu mukulaselleri voilla silattuna on aivan mahtava lisuke. Niin ovat myös nämä ohueksi viipaloiloidut mukulaselleriviipaleet, jotka paahdetaan uunissa. Mukulasellerin maku on todella aromaattinen ja säilyy mun uutena lempparijuureksena varsinkin nyt kun niitä löytyy jo täältäkin kokonaisina kaupoista (tässä vinkkaan ja kiitän Lidliä).



Lanttu on meille kaikille tuttu, ei herätä suurempia tunteita, vähän kuin "pakollinen keittojuures". Mutta tiesitkö, että kaikista juureksista lanttu soveltuu parhaiten nuudeleiksi. Sen rakenne pysyy ehjänä ja se toimii monenlaisten makujen rinnalla. Jos sulla on siis joku vihannesten spiraalitekijälaite, niin pistä kokeiluun. Onnistuvat onneksi myös julienneleikkurilla.



Loppuun vielä spelttirisottoa, vuohenjuustoa ja repertuaari paahdettuja kasviksia. Kyllä tällä annoksella yhden lihattoman lokakuun päivän taklaa!
Nämä reseptini tarjolla tänään Lännen Median tuottamilla ruokasivuilla maakuntien sanomalehdissä.


Ja IIK, apua! Meinasin unohtaa juuresrieskan. Älä sinä unohda!

keskiviikko 2. lokakuuta 2019

JUREKE-RESEPTI JA #SADONKORJUUHAASTE

Satokausi ja Atria kutsuivat minut paikalle kun #sadonkorjuuhaaste -kamppanja polkaistiin  käyntiin. Tilaisuuden inspiroimana syntyi tämä postaus; rakkaudesta kotimaiseen ruokaan.



Juures + mureke, siitä syntyy jureke!
Kasvisten ja juuresten lisääminen ruokavalioon on usein juurikin näin simppeliä. Lisätään kasvisten osuutta raaka-aineena liharuokienkin valmistuksessa ja ta-daa, lisäät kasvisten määrää aterialla!

kuva Jarno Jussila

Satokausikalenteri ja Atria kutsuivat minut #sadonkorjuuhaasteen lanseeraukseen tuossa syyskuun alussa. Illallinen oli katettu Cafe Violan tiloihin, siihen Helsingin kasvitieteellisen puutarhan kylkeen, eikä idyllisempää tapahtumapaikkaa tilaisuudelle varmaan olisi ollut.
Paikalla oli kutsuvasti sesongin juureksilla, sienillä ja kukilla ehostettu tila ja Atrian kokkien loihtima notkuvan herkullinen pitopöytä. Tuli tervetullut ja kotoinen olo.

kuva Jarno Jussila

Satokausi on laatinut (jos ymmärsin oikein, niin reseptien takaa löytyvät Hanna Hurtta ja Samuli Karjula)Atrian kanssa nipun syksyisiä reseptejä, joissa kotimaiset sesongin kasvikset yhdistyvät puhtaaseen, turvalliseen, kotimaiseen lihaan. Karjulanpaisti on esimerkiksi mahtavalla mukulasellerillä ja suppiksilla ruokaistettu karjalanpaistin versio, johon saimme ainekset myös kotiinviemisiksi, suuret peukut tälle mainiolle padalle. Näitä reseptejä voitte käydä lukemassa täältä.

kuva Jarno Jussila

Ilahduin eritoten samettisesta kurpitsasosekeitosta, joka tarjoiltiin paistettujen broilerikuutioiden kera. Olin nimittäin juuri edellisellä viikolla päätynyt ihan samanlaiseen ratkaisuun: tein kasvissosekeittoa kaikesta mikä olisi kohta nahistunut vihanneslokerossa ja urheilija-Urhopoika alkoi valittaa, että hän kyllä tarvitsee lihaakin. Paistoin paketillisen Atrian broisku-kuutioita, joita onneksi oli jääkaapissa ja jokainen sai nostella niitä sitten keittonsa pinnalle. Ja kyllä muuten onkin hyvä, täyttävä, mutta silti kevyt ateria!

kuva Jarno Jussila
Innostuin myös herkullisesta jurekkeesta. Siinä lisätään mureketaikinaan reilusti juuresraastetta ja tätä tein heti kotonakin. Kaikki tykkäsivät, raaste tuo rakenteeseen mehevyyttä ilman, että juurekset hyppivät silmille. Valitettava tosiasia nimittäin on, että ainakin omat lapseni pyrkivät skippaamaan kaikki kypsennetyt juurekset ja kasvikset aterialla. 

Satokausikalenterin huipputyyppejä lainatakseni:
Jurekkeen salaisuus on joukkoon raastetussa juurikkaassa. Oma suosikkimme on kullankeltainen keltajuuri, mutta voit hyvin käyttää myös esimerkiksi puna- tai raitajuurta tai vaikkapa jotain ihan muuta juuresta, kuten juuripersiljaa, palsternakkaa tai selleriä. Eri juureksia käyttämällä tai yhdistämällä saa aikaan aina uusia versioita herkullisesta jurekkeesta.

Jureke on saanut inspiraatiota länsinaapurimme klassisesta Wallenbergin pihvistä, jonka kuohkeuden salaisuus on keltuaisissa ja murekemassan joukkoon sekoitetussa kylmässä kermassa. Leivänmurusten peittämä rapsakka pinta viimeistelee jurekkeen.

Tämä resepti on suunniteltu Satokausikalenterin koekeittiöllä, osana Atrian ja Satokausikalenterin yhteistä Sadonkorjuu-kampanjaa.




JUREKE

2 pkt Atria Perhetilan Nauta Jauheliha 15% 400g
4 siivua kuivahtanutta leipää
1 iso  juurekas (keltajuuri, punajuuri tai juuripersilja, n.200 g)
4 keltuaista
2 tl suolaa
0,5 tl jauhettua muskottipähkinää
0,5 tljauhettua valkopippuria
0,5 tl 
jauhettua maustepippuria
0,25 tl jauhettua neilikkaa
4 dl kuohukermaa
3 rkl voita


Tarjoiluun: perunamuusia, herneitä ja minulla vielä kermainen ruskeakastike


Leikkaa leivät veitsellä karkeaksi rouheeksi. Siirrä sivuun odottamaan.
Kuori keltajuuri ja raasta se mahdollisimman hienoksi raasteeksi. Sekoita raaste jauhelihan joukkoon. Vatkaa sekaan sähkövatkaimen avulla keltuaiset ja mausteet. Lisää joukkoon kerma vähitellen koko ajan sekoittaen.

Jaa voi nokareina noin 25 cm pitkän leipävuoan pohjalle. Muotoile jureke-taikinasta vuokaan sopiva pötkö. Pyörittele se leipärouheessa ja nosta varovasti vuokaan.

Paista jureketta 200 asteessa noin 60 minuuttia, kunnes mureke on kypsää ja kauniin paistuneen väristä.

Tarjoile perunamuusin, kiehautettujen herneiden ja punajuurisalaatin kanssa.


Reseptiä  tulee usein muokattua  vähän kun ei lue reseptiä kunnolla ja siksi tällä kertaa leivänmurut päätyivät pinnan sijaan  taikinaan... 

Sadonkorjuuhaaste
Ota vastaan oma sadonkorjuuhaaste, tuet samalla suomalaista työtä ja ruoantuotantoa.

Näin helppoa:
Postaa oma kuva kauden kotimaisista aineksista valmistamastasi ruuasta somessa hashtagilla #sadonkorjuuhaaste 

Haasteen ajankohta:
Sinulla on vielä kuukausi aikaa. Haaste päättyy 3.11.2019.

Voita:
Kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan Atrian laadukkaat jauhelihat ja Satokausi-kasvikset koko vuoden tarpeisiin! Lisäksi viikottain arvotaan yllätyspalkintoja kuvansa jakaneiden kesken.

Liity mukaan talkoisiin! Puhdas suomalainen ruoka on nyt parhaimmillaan!

perjantai 4. marraskuuta 2016

KURPITSA-PERUNATORTILLA


Miks aina pitää hurahtaa? Ihastua johonkin raaka-aineeseen ja sitten tehdä siitä koko ajan ruokaa, niin että lopulta tulee melkein kyllästys. Nyt  meidän keittiössä liikutaan jo epäilyttävän lähellä kurpitsa-ähkyn vaaravyöhykettä. Sesonkiajattelussa ehkä parasta onkin se, että vaikka raaka-ainetta tuutataan kuukausi-pari joka tuutista, se usein melkein unohdetaan loppuvuodeksi...ja ensi vuonna maltat tuskin odottaa, että pääset kurpitsa-apajille.



Mä oon sen aikakauden lapsi, että en muista kyllä kurpitsaa syöneeni kun tasan yhdessä muodossa. Kurpitsapikkelsinä. Enkä muuten syö tänäkään päivänä. Siis pikkelsinä. Se jos mikä ansaitsisi varmasti kunnon reseptisession, koska luultavasti kurpitsapikkelssikin on oikeasti hyvää, niin kuin kaikki muutkin kurpitsajutut. Ja muut pikkelöidyt jutut.



Tänään kurpitsa sekaantuu versioon iki-ihanasta espanjalaisklassikosta perunamunakkaasta. Tuli muuten hyvää, Kuumana kylmänä ja haaleena. Isoina slaisseina  salaatin syrjään tai lihankin seuraksi ja miksei tapas tyyliin tikun nokkaan. Helppoa, paitsi, että kurpitsa palaa muuten huomattavan herkästi pannulla, johtuukohan se kokin kömpelyydestä kurpitsan makeudesta?



KURPITSA-PERUNATORTILLA
4:lle, 6:lle tai 20:lle (Pää, lisuke, tapas)

1/2 hokkaido-kurpitsa (n.600g)
2 jättiä rosamundaperunaa
öljyä paistamiseen 
1 dl silputtuja tuoreita yrttejä, yhtä tai kahta; ruohosipuli,persilja, timjami, basilika, korianteri
6 munaa
6 rkl maitoa
suolaa ja pippuria, hiukan muskottipähkinää

Pese peruna ja kurpitsa hyvin, sillä jippii, nyt ei kuorita! Halkaise hokkaido varovasti (kurpitsojen kuori on yleensä niin kova, että joutuu käyttämään valtavasti voimaa ja sekä terävän, että tylsän veitsen kanssa voi herkästi lipsahtaa ja sitten tulee pahaa jälkeä), ja lusikoi siemenet pois. Viipaloi kurpitsanpuolikas noin 3 cm paksuisiin siivuihin ja sitten kukin siivu ohuiksi viipaleiksi (5 mm?). Jokaiseen palaan jää siis hiukan kuorta. Laita pannulle kuumenemaan 2 rkl öljyä ja kuullottele kurpitsansiivuja 5 min., suolaa ja pippuroi, ja nosta pois odottamaan. 

Viipaloi perunat. Isot uuniperunat kannattaa ensin puolittaa ja sitten puoliskot vielä halkaista ja sitten vasta siivuttaa, niin tulee sopivan kokoista. Kuumenna 3 rkl öljyä pannulla ja paista perunoita 10 minuuttia. Suolaa ja pippuroi.

Silppua yrtit ja sekoita ne yhteen kurpitsa- ja perunaviipaleiden kanssa ja laita uuninkestävälle pannulle. Vatkaa munat ja maito (laita muskottipähkinä sekaan) sekaisin ja kaada kasvisten päälle. 20 minuuttia 180 asteesssa tuntui sopivalta ajalta kypsymiseen.

Ja jos oikein villiksi haluaa heittäytyä, niin kerron vaan, että muutama mozzarellan siivu paistamisen loppuvaiheessa sulaa tuohon ihanasti.



torstai 8. syyskuuta 2016

KULHOFIILISTELYÄ



Ei tämä aivan ongelmatonta ole, tämä kulhoruokailu. Kulhoruokahan on trendikäs lähes-mikä-tahansa ruokakombo, jota syödään hyvin avosuisesta, isohkosta kulhosta. Se vain näyttää- ja siksi myös maistuu parhaalta niin, verrattuna nyt vaikka johonkin semipikkuiseen kulhoon.

Niitä semipikkuisia kulhoja on vaan kaapit pullollaan ja niitä avosuisia, isohkoja ehkä puoli tusinaa. Siis kaikki 6 samanlaista.

Että yritä siinä sitten kuvata lehtijutusta näyttävää. Niin kun siis kulhojutusta.

Mutta nuavvaan, niin kuin tääläpäin tavataan sanoa, löytyi sushikulholle lopulta aavistus aasialaisen punaista.


  Sadonkorjuukulholle ohrahelmineen mallasin mustaa.



Burritokulhossa eräänkin kerran käytettyä turkoosia. Se huutaa mulle aina Meksikoa, vaikkei kyllä oikeesti oo meksikon väri, enemmän Kuubaa tai Dominikaanista?


Mutta sisältö huutaa kyllä Meksiko.


No tässä yksi tusinasta- kulho. Vaan sisällä asuu ihanat maut. Kvinoaa, kanaa, mangoa...



Kulhoruuat on tosi kivoja. Siinä inspiroituu käyttämään viljoja, jyviä, papuja ja linssejä, mitä ei muuten ehkä tulisi niin laitettua. Kasvikset löytää paikalle runsaana rintamana. Alkaa vaikuttaa melko tervehenkiseltä!

Tänään on taas torstai ja ilo esitellä teille, julkaisusta riippuen, aukeama tai sivullinen reseptejäni. Siis päivän lehti tarkkaan syyniin Ilkan, Pohjalaisen, Kalevan, Turun Sanomien ja Aamulehden sekä 7 muun maakuntalehden lukijat.

Ja rohkeutta peliin siellä kotikeittiössä. Inspiroitukaa kulhoista ja tehkää niistä teidän näköiset.

Mikä on sun suosikkiyhdistelmä? Mä rakastuin kulholliseen Lähi-Idän makuja....


torstai 12. marraskuuta 2015

JUUREKSIA vaikka muodon vuoksi!


Mä käyn henkilökohtaista juures-kasvis-salaatti-sotaa. Olen mielettömän laiska niitä tekemään ja jopa mielettömän huono ottamaan vaikka salaattia lautaselle, jossain lounaspaikassa (no, koska ne ei kyllä herätä useimmiten ruokahalua). En tiedä, koska mun nuppi tekee musta kasvistenrakastajan (koska korvienvälistähän se on oikeasti kiinni). Varsinkin kun ottaa huomioon, etten muista koska olisin syönyt jotakin muuta kuin mielettömän hyviä salaatteja, ihania kasvisruokia tai ihmetellyt kuinka vaikka punajuuri voi ollakin näin hyvää. Tai kukkakaali. Porkkana. Lanttu. Nauris. Peruna. Kaikki ihan tavalliset ja sitten vielä muut munakoisot päälle. Mähän rakastan niitä kaikkia. Tarkemmin mietittynä en kykene nimeämään ainuttakaan kasvis-juures-inhokkia.

Mutta jollei mulla ole joku tietty spesiaali resepti kattottuna tai joku muu syy minkä takia on pakko laittaa vihanneksia pöytään, omassa elämässäni niiden integroiminen jokapäiväiseen arkiruokaan tuntuu jotenkin suunnattamon vaivalloiselta. Mä kyllä yritän niin paljon, että saattaa olla itseasiassa, että oon ihan haka jo tässä, mutta nuppi ei vaan vielä anna armoa. Lisää kasvista, juuresta, salaattia!

Joskus se voi olla se piristysruiske vaikka uusi muoto. Kun on aikansa tehnyt uunissa paahdettuja juureksia kuutioina, lohkoina tai kokonaisina, yhtäkkiä niistä saakin aivan eri sävärit kun leikkaa ne vaikka parin sentin paksuisiksi lanteiksi. Musta niistä tuli todella kivoja. Ja maku- vaikkei näitä tarvitse oikeastaan edes maustaa- oli punajuurissa aivan mieletön ja lanttu oli niin makiaa kuin olis siirappisaavissa kylvetetty.



Paahdettua punajuurta ja lanttua
 4:lle lisukkeeksi

4 pienehköä punajuurta
2 lanttua (en ole vielä pienehköjä nähnyt)
2 rkl sulatettua voita
suolaa
mustapippuria myllystä

En kuorinut nättejä punajuuria, leikkaisin vain molemmista päädyistä pienet palat pois. Lantun kuorin krouvisti veitsellä. Viipaloi molemmat sitten n. 1,5 cm paksuisiksi kiekoiksi ja aseta leivinpaperin päälle uuninpellille.

Voitele kiekot sudilla sulatetulla voilla, pärjäät vähällä. Laita reilusti suolaa ja maun mukaan mustapippuria.

Paahda 220 asteessa 20-30 minuuttia, sopivaan kypsyyteen.

Nämä kun asettelee vadille ja päälle ripottelee tuoretta yrttiä ja ehkä kippoon vielä viereen smetanaa /tuorejuustoa, niin jo alkaa olla juhla-ateria. Vaikka minkä lisukkeeksi.

Meillä jättimäiset juureslantit syötiin keitettyjen kuoriperunoiden, läskisoosin, ruislimpun ja piimän kera. Oli muuten yksi tämän kuun parhaimmista aterioista. Paluu pirtin pöytään! Se taitaa olla geeneissä tuo perunat ja läskisoosi.