About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

Näytetään tekstit, joissa on tunniste reseptit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste reseptit. Näytä kaikki tekstit

torstai 11. heinäkuuta 2019

KESÄ MAISTUU MAKIALLE



Kesä maistuu tuoreelle, raikkaalle ja keveälle. Kesässä maistuu pohjoinen aurinko, lempeä tuuli ja sateenkaaren taivaanrantaan nostava vesikuuro.

Kesään kuuluu makia herkkuhetki.



Parhaimmat jäätelökeksit tehdään yhdessä koko perheen voimin. Lopputulos saa ollakin rustiikki ja persoonallinen, isojen ja pienten käsien työnjälki näkyköön. Reseptin keksiosuus on muuten taivaallisen ihana resepti. 


Torilta napataan mukaan kirsikoita. Puolitettuina ja kivet poistettuna ne pääsevät juustokakunkruunuksi. Tiesitkö, että kermaisen pehmeä juustokakku onnistuu täydellisesti myös ilman liivatetta? 


Niin muuten valmistuu pannacottakin kun sen keittää hyytelösokeriin. Varmasti kesän helpoin ennakkoon valmisteltava jälkiruokaherkku.



Ja kun grillin kerran tai toivottavasti useammankin kuumentaa, siellä kannattaa valmistaa myös jälkiruoka. Hedelmä kuin hedelmä näyttää pienen grillauksen jälkeen ihan uuden puolen itsestään. Cantaloupe-meloniannos täydennetään hunajaisella luonnonjugurtilla.

Nämä kesän makiat reseptit kuvineen löytyvät tänään Lännen Median julkaisuista. Ei kylläkään omasta aamuteeseurastani Ilkasta ainakaan tänään. Mutta Seinäjoella onkin meneillään Tangomarkkinat, kukaan reseptiä kerkiä lukemaan.

Mikä on sun kesän makein herkku?


Lännen Median osakaslehtiä ovat Aamulehti (Pirkanmaa), Turun Sanomat (Varsinais-Suomi), Kaleva (Oulu), Satakunnan Kansa (Pori), Lapin Kansa (Rovaniemi), Ilkka (Seinäjoki), Pohjalainen (Vaasa), Keskipohjanmaa (Kokkola), Kainuun Sanomat (Kajaani), Länsi-Suomi (Rauma), Hämeen Sanomat (Hämeenlinna) ja Forssan Lehti (Forssa).
Sanomalehdet tavoittavat päivittäin yli miljoona lukijaa halki Suomen. Osakaslehtien yhteenlaskettu kokonaistavoittavuus on digijulkaisut mukaan luettuna yli kaksi miljoonaa suomalaista.







torstai 5. huhtikuuta 2018

PISTETÄÄN KALALLA KEVEÄSTI



Kalaa olisi hyvä syödä ainakin kaksi kertaa viikossa. Näin suosittaa mm. Evira

Uskallan väittää, että aika monikaan ei tähän suositukseen yllä. Kala on herkkä raaka-aine, joka ei varsinaisesti säilytyksestä parane. Lohi on se ehdoton ykkönen monen ruokapöydässä, se kun on erittäin maukasta, helppo valmistaa (ruodottomaksi) ja kohtuullisen hintaista. En nyt laske sinua onnellista tähän, joka nostat omat kalat verkolla tai katiskalla mökki- tai peräti kotirannasta. Muille on tosiasia, että kyllähän se kuha- tai siikafileen hinta kirpaisee kaupan tiskillä.

Kun laadukkaaseen raaka-aineeseen satsaa, kannattaa satsata myös resepteihin. Ja jottei se nyt ainakaan  resepteistä olisi kiinni, löytyy repertuaariin inspiraatiota tänään Lännen Median  ruokasivuilta.



Tuore, paistettu, kotimainen järvikala on varsin herkkua ihan vaan pannulla paistettuna. Voissa paistettuna varsinkin. Ei vaiskaan, hyvää tulee myös öljyllä. Variaatiota saa kastikkeilla ja lisukkeilla ja kuhan kylkeen tein raikkaan pinaatti-avokadopeston.


Alkuvuodesta olin viime vuoden tapaan vetämässä Seinäjoen Suomi-Ranska seuralle kokkauspäivää ja siellä tehtiin kalaa leivinpaperokäärössä, en papillote. Tämä helppo ja superterveellinen ja niin ranskalainen kalanvalmistustapa tahtoo aina unohtua, vaikka joka kerran kun avaan paperikäärön ja ihanat aromit tulvahtavat nenään, vannon että teen tätä taas pian uudestaan. Nyt keväällä mukaan nyyttiin kannattaa laittaa kevätsadon tuoreet vihannekset. Primöörit, kun oikein hienosti sanotaan.


Kalasta puhun, mutta sopiihan sinne nyt yksi simpukkareseptikin joukkoon. Tuota pientä venussimpukkaa saa hyvin pakasteena, joten jos et ole kokeillut vielä niin kannattaa valmistaa tämä yksinkertainen pasta. Olisitte nähnyt kun meidän Maitotyttö innostui sydänsimpukoista ja kasasi melkoisen pinon syötyjä kuoria lautasen syrjään. Äitikin oli hyvin, hyvin iloinen.



Aina tykkään tuoda mukaan noita aasialaisiakin makuja. Kalakeitto ja lohikeitto on aina ollut yksi meidän perheen lastenkin suosikkiruoka, mutta siihen on kiva tuoda välistä vaihtelua. Nopeimmillaan kalakeiton valmistaa kaupan valmiista pakastekuutioista, eikä se oikeasti ole mitenkään vähempiarvoista kalansyöntiä kuin tuoreesta tuunaaminen. Mun mielestä pääasia, että on (vastuullisesti kalastettua ja tuotettua) kalaa lautasella. Kirkkaassa liemessä tällä kertaa mukana siis korianteria, chiliä, inkivääriä, valkosipulia. Siis nam!


Vielä kaivoin esiin vanhanajan kunnon silakkalaatikon reseptin. Ja miten tuon nyt osaisi selvemmin sanoa: Kyllä oli hyvää!

Hyviä kalaruokahetkiä kaikille! Reseptit näihin herkkuihin siis tänään torstaina 5.4 Lännen Median sanomalehdissä. Aamulehti, Satakunnan Kansa, Lapin Kansa, Kainuun Sanomat , Ilkka ja Pohjalainen sekä Turun Sanomat, Kaleva, Keskipohjanmaa, Hämeen Sanomat ja Forssan Lehti.