About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

perjantai 4. lokakuuta 2019

TOSKANALAISET RANSKALAISET


Tällä otsikolla voittaa varmaan vuoden otsikkokilpailun! Se on kyllä aika järjetön, mutta kuulostaa paljon paremmalta enkuksi: Tuscan Fries (On mulla ennenkin ollu näitä reseptinnimeämispieruja. Mitä sanotte esimerkiksi Välimeren lohesta?). Se on nimittäin häpeilemättä pöllitty brittien ihanimmalta keittiönaiselta Nigellalta, jota saan kiittää myös jokapääsiäisestä nyhtölammasreseptistäni. Ja kai se Nigellakin oli tämän napannut joltakin toskanalaiselta ravintolanpitäjältä.

Resepti on todella simppeli, simppelimmin ei kunnon frittiranskalaisia saa aikaan. Ja just tämä tekotapa pakottikin kokeilemaan. Kuulkaa: Raa'at perunapalat upotetaan kylmään öljyyn ja sitten kypsennetään kunnes valmiit. Mitä ihmettä?


Toskanalaiset ranskalaiset
1 kg jauhoisia perunoita
1 plo eli 900 ml rypsiöljyä
5-6 valkosipulinkynttä
pari salvian, timjamin ja rosmariinin oksaa
suolaa

Pese perunat, älä kuori. Leikkaa noin sormenpaksuisiksi ranskalaisiksi. Kuivaa pyyhkeellä.

Kaada pullollinen öljyä isoon kasariin ja upota perunat perään. Perunoiden tulisi peittyä öljyyn. 

Laita hella päälle ja kuumenna öljy kiehuvaksi. Kun öljy kiehuu voit laittaa hiukan pienemmälle, mutta toive olisi, että öljyn lämpötila olisi noin 160 astetta, eli aika hyvin saa kiehua.
Anna kiehua 20 min.

Koko aikana älä koske perunoihin.

Lisää 20 min. kuluttua öljyyn yrttien oksat ja kuoritut, kevyesti veitsen lappeella murskatut valkosipulit.
Anna kiehua vielä 10 min. tai niin kauan, että perunoissa on kiva kullanruskea (toskanalaisen) ranskalaisen väri.
Nosta reikäkauhalla  kaksinkertaisen talouspaperikerroksen päälle valumaan. 
Suolaa.


Ja kyllä niistä ranskiksia tuli. Aika pehmeitä (mutta se taas voi johtua jauhoisista perunoista, teen kyllä aina ranskikset ja kaikki uunilohkot niistä kiinteiden sijaan, jostakin olen tuon oppinut), mutta ei rasvaisia. Rasvan lämpötila on varmasti aika tärkeä, en kyllä käyttäny lämpömittaria. 

Ihanaa oli sekin, että kasvimaalla vielä pikku yöpakkasista huolimatta kukoistavat salvia, timjami ja rosmariini. Ihan kuin tätä varten.

Sitä paitsi salvia frittaantui ihanasti.


torstai 3. lokakuuta 2019

OMA SUOSIKKIJUURES


Lisää juureksia, todellakin! Nautin aivan hirveästi kun saan toteuttaa Lännen Median lehtiin ruokasivuja, siinä tulee haastettua myös itsensä. Mitä uutta löytäisi, vanhaa tuunaisi tai muistuttaisi jostakin unohtuneesta?

Tänään teemaillaan juureksilla. Ei toki ihan kaikilla, sivulle mahtuu vain viitisen reseptiä. Reseptini muistuttavat toivottavasti kaikkia  juuresten monipuolisesta käytöstä. Älä unohda vanhoja rakkaita (mulle vaikka porkkana, punajuuri), mutta ota repertuaariin myös niitä, jotka ovat jääneet vähemmälle kokkailulle. Olisko se vaikka mukulaselleri, juuripersilja, maa-artisokka tai joku muu?




Kasviskeitto on kyllä yksi muunneltavimmista, helppo ja edullinen. Eri juureksilla ja lisukkeilla saa keiton muuttamaan luonteensa täysin. Se nielaisee myös kaikki jo vähän nahistuneet kasvikset mielellään. Kannattaa kokeilla myös Satokausi-reseptiä, jossa kasviskeiton pinnalle paistetaan broilerikuutioita. Kuvan keitto on muuten myös tosi proteiinipitoinen, sillä siihen on mukulasellerin ja omenoiden lisäksi soseutettu myös isoja valkoisia papuja. Kermaisen mehevä keitto ilman kermaa.


Kokonaisena uunissa paistettu mukulaselleri voilla silattuna on aivan mahtava lisuke. Niin ovat myös nämä ohueksi viipaloiloidut mukulaselleriviipaleet, jotka paahdetaan uunissa. Mukulasellerin maku on todella aromaattinen ja säilyy mun uutena lempparijuureksena varsinkin nyt kun niitä löytyy jo täältäkin kokonaisina kaupoista (tässä vinkkaan ja kiitän Lidliä).



Lanttu on meille kaikille tuttu, ei herätä suurempia tunteita, vähän kuin "pakollinen keittojuures". Mutta tiesitkö, että kaikista juureksista lanttu soveltuu parhaiten nuudeleiksi. Sen rakenne pysyy ehjänä ja se toimii monenlaisten makujen rinnalla. Jos sulla on siis joku vihannesten spiraalitekijälaite, niin pistä kokeiluun. Onnistuvat onneksi myös julienneleikkurilla.



Loppuun vielä spelttirisottoa, vuohenjuustoa ja repertuaari paahdettuja kasviksia. Kyllä tällä annoksella yhden lihattoman lokakuun päivän taklaa!
Nämä reseptini tarjolla tänään Lännen Median tuottamilla ruokasivuilla maakuntien sanomalehdissä.


Ja IIK, apua! Meinasin unohtaa juuresrieskan. Älä sinä unohda!

keskiviikko 2. lokakuuta 2019

JUREKE-RESEPTI JA #SADONKORJUUHAASTE

Satokausi ja Atria kutsuivat minut paikalle kun #sadonkorjuuhaaste -kamppanja polkaistiin  käyntiin. Tilaisuuden inspiroimana syntyi tämä postaus; rakkaudesta kotimaiseen ruokaan.



Juures + mureke, siitä syntyy jureke!
Kasvisten ja juuresten lisääminen ruokavalioon on usein juurikin näin simppeliä. Lisätään kasvisten osuutta raaka-aineena liharuokienkin valmistuksessa ja ta-daa, lisäät kasvisten määrää aterialla!

kuva Jarno Jussila

Satokausikalenteri ja Atria kutsuivat minut #sadonkorjuuhaasteen lanseeraukseen tuossa syyskuun alussa. Illallinen oli katettu Cafe Violan tiloihin, siihen Helsingin kasvitieteellisen puutarhan kylkeen, eikä idyllisempää tapahtumapaikkaa tilaisuudelle varmaan olisi ollut.
Paikalla oli kutsuvasti sesongin juureksilla, sienillä ja kukilla ehostettu tila ja Atrian kokkien loihtima notkuvan herkullinen pitopöytä. Tuli tervetullut ja kotoinen olo.

kuva Jarno Jussila

Satokausi on laatinut (jos ymmärsin oikein, niin reseptien takaa löytyvät Hanna Hurtta ja Samuli Karjula)Atrian kanssa nipun syksyisiä reseptejä, joissa kotimaiset sesongin kasvikset yhdistyvät puhtaaseen, turvalliseen, kotimaiseen lihaan. Karjulanpaisti on esimerkiksi mahtavalla mukulasellerillä ja suppiksilla ruokaistettu karjalanpaistin versio, johon saimme ainekset myös kotiinviemisiksi, suuret peukut tälle mainiolle padalle. Näitä reseptejä voitte käydä lukemassa täältä.

kuva Jarno Jussila

Ilahduin eritoten samettisesta kurpitsasosekeitosta, joka tarjoiltiin paistettujen broilerikuutioiden kera. Olin nimittäin juuri edellisellä viikolla päätynyt ihan samanlaiseen ratkaisuun: tein kasvissosekeittoa kaikesta mikä olisi kohta nahistunut vihanneslokerossa ja urheilija-Urhopoika alkoi valittaa, että hän kyllä tarvitsee lihaakin. Paistoin paketillisen Atrian broisku-kuutioita, joita onneksi oli jääkaapissa ja jokainen sai nostella niitä sitten keittonsa pinnalle. Ja kyllä muuten onkin hyvä, täyttävä, mutta silti kevyt ateria!

kuva Jarno Jussila
Innostuin myös herkullisesta jurekkeesta. Siinä lisätään mureketaikinaan reilusti juuresraastetta ja tätä tein heti kotonakin. Kaikki tykkäsivät, raaste tuo rakenteeseen mehevyyttä ilman, että juurekset hyppivät silmille. Valitettava tosiasia nimittäin on, että ainakin omat lapseni pyrkivät skippaamaan kaikki kypsennetyt juurekset ja kasvikset aterialla. 

Satokausikalenterin huipputyyppejä lainatakseni:
Jurekkeen salaisuus on joukkoon raastetussa juurikkaassa. Oma suosikkimme on kullankeltainen keltajuuri, mutta voit hyvin käyttää myös esimerkiksi puna- tai raitajuurta tai vaikkapa jotain ihan muuta juuresta, kuten juuripersiljaa, palsternakkaa tai selleriä. Eri juureksia käyttämällä tai yhdistämällä saa aikaan aina uusia versioita herkullisesta jurekkeesta.

Jureke on saanut inspiraatiota länsinaapurimme klassisesta Wallenbergin pihvistä, jonka kuohkeuden salaisuus on keltuaisissa ja murekemassan joukkoon sekoitetussa kylmässä kermassa. Leivänmurusten peittämä rapsakka pinta viimeistelee jurekkeen.

Tämä resepti on suunniteltu Satokausikalenterin koekeittiöllä, osana Atrian ja Satokausikalenterin yhteistä Sadonkorjuu-kampanjaa.




JUREKE

2 pkt Atria Perhetilan Nauta Jauheliha 15% 400g
4 siivua kuivahtanutta leipää
1 iso  juurekas (keltajuuri, punajuuri tai juuripersilja, n.200 g)
4 keltuaista
2 tl suolaa
0,5 tl jauhettua muskottipähkinää
0,5 tljauhettua valkopippuria
0,5 tl 
jauhettua maustepippuria
0,25 tl jauhettua neilikkaa
4 dl kuohukermaa
3 rkl voita


Tarjoiluun: perunamuusia, herneitä ja minulla vielä kermainen ruskeakastike


Leikkaa leivät veitsellä karkeaksi rouheeksi. Siirrä sivuun odottamaan.
Kuori keltajuuri ja raasta se mahdollisimman hienoksi raasteeksi. Sekoita raaste jauhelihan joukkoon. Vatkaa sekaan sähkövatkaimen avulla keltuaiset ja mausteet. Lisää joukkoon kerma vähitellen koko ajan sekoittaen.

Jaa voi nokareina noin 25 cm pitkän leipävuoan pohjalle. Muotoile jureke-taikinasta vuokaan sopiva pötkö. Pyörittele se leipärouheessa ja nosta varovasti vuokaan.

Paista jureketta 200 asteessa noin 60 minuuttia, kunnes mureke on kypsää ja kauniin paistuneen väristä.

Tarjoile perunamuusin, kiehautettujen herneiden ja punajuurisalaatin kanssa.


Reseptiä  tulee usein muokattua  vähän kun ei lue reseptiä kunnolla ja siksi tällä kertaa leivänmurut päätyivät pinnan sijaan  taikinaan... 

Sadonkorjuuhaaste
Ota vastaan oma sadonkorjuuhaaste, tuet samalla suomalaista työtä ja ruoantuotantoa.

Näin helppoa:
Postaa oma kuva kauden kotimaisista aineksista valmistamastasi ruuasta somessa hashtagilla #sadonkorjuuhaaste 

Haasteen ajankohta:
Sinulla on vielä kuukausi aikaa. Haaste päättyy 3.11.2019.

Voita:
Kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan Atrian laadukkaat jauhelihat ja Satokausi-kasvikset koko vuoden tarpeisiin! Lisäksi viikottain arvotaan yllätyspalkintoja kuvansa jakaneiden kesken.

Liity mukaan talkoisiin! Puhdas suomalainen ruoka on nyt parhaimmillaan!

tiistai 24. syyskuuta 2019

TILLIPAAHTOLEIPÄÄ RAPUJUHLIIN


"...Muistan kuinka laitoit tillivoileipää mun krapulaan..."
Aivan niin se ei tainnut mennä edes laulussa, mutta tillipaahtoleivän teko onnistui kerrankin, jos ei nyt aivan kuin saduissa, niin ainakin yhtä hyvin kuin Strömsössä.

Tein nimittäin vaatimattomasti ihan kaksi niin hyvää tillipaahtoleipää, että Urho15v:kin sanoi sen olevan parasta leipää ikinä koskaan. Ja Urho15v, on melkoinen pullamössöpaahtoleivän suurkuluttaja eli asiantuntija. 
(En kertonut, että siihen tuli tilliä. Itseasiassa silppusin taikinaan lähes ruukullisen, mutta se hävisi Urhon syöntihalukkuuden onneksi jotenkin niin, että ei sitä oikein näkynyt sieltä edes.)

vasemmalla mun paahtis, oikealla fasu

Kräftskiva eli rapujuhlarintamalla on ollut hiukan hiljaista tänä vuonna. Luulin jo kauden porskuttavan ohi ilman ravun rapua, mutta itseasiassa nopealla aikataululle tekaisimme viime lauantaina rapujuhlat meksikolaisille vieraillemme ja ensi viikonloppuna matkustamme IsoHoon kanssa Helsinkiin myös rapujuhlien merkeissä. Että asiat ovat hyvin sittenkin.



Rapujuhla-asiaa ja rohkaistusta olen postaillut monesti ja jos vaikka ensimmäisiä kertoja sellaisia olet järjestämässä kannattaa käydä lukemassa. Laitan linkkikokoelman postauksen loppuun. Joka kerta oppii itsekin aina jotakin uutta joten päivitys lienee paikallaan. Olen esimerkiksi pitänyt leivän leipomista ihan turhana, tapaan ostaa aina rapujuhliin sitä ihan perus Fazerin pientä vehnäpaahtoleipää, koska se on hyvää, ja sopivan pientä. Nyt ne jäivät kokonaan syömättä kun kaikki olivat mun tillileivän kimpussa. 

Rapujuhliemme nuorin syöjä, Eemi 5v, vietti uskomattomat 1h 15 min rapujen kimpussa 

En osaa nyt kyllä sanoa, oliko se leipä tosiaan niin tajuttoman hyvää vain iskikö meihin kaikkiin syöjiin joku rapujuhlaeuforia, että kertakaikkiaan se vain tuntu niin mielettömän hyvältä. Vähä niin kuin käy joskus viinille, tietyllä hetkellä se on parasta ikinä, mutta seuraavaksi tylsemmässä seurassa sitä juodessa et voi enää muistaa miksi tästä tulikaan niin vouhotettua.

Rapujuhlamme rakennettiin tällä kertaa ihan Iberian niemimaan luonnonvesien rapujen varaan, ne oli siis noukittu pakasteesta. Jääkaappisulatukseen on hyvä varata se 2 vuorokautta. 
Meillä ei ole tainnut koskaan olla näitä jumbopakasterapuja (koska ne ovat kalleimpia), nämä olivat hurjan kokoisia ja pyrstökin oli ison peukalon kokoinen. Syömistä siis riitti, eikä parhaimmatkaan tainneet jaksaa kuin 9 rapua, vaikka minäkin syön yleensä 14-15. Haittapuolena täytyy sanoa, että rapujen kuori oli aika järjettömän kova, meidän pikku rapuveitsistä ei meinannut olla siihen taistoon. Meksikolaiset narskauttelivat saksia takahampaillaan, se kyllä vähän tuntui pelottavalta metodilta. Keitin ravuille  myös uudisliemen, toki se ei ole pakollista pakasteravuille, mutta jotenkin tuntuu kivemmalta imeskellä raikasta ja tuoretta lientä kuin tunkkaista pakkasessa lojunutta.


Meillä ravut tavataan syödä aina pääruokana ja alkuruuaksi valmistetaan sieni tai kasvissosekeitto. Se saakoon taltuttaa pahimman nälän ja kukin saa viettää sitten pääasian eli snapsien rapujen kanssa aikaa niin kauan kuin tahtoo, ilman hätäilyä tulevasta pääruuasta. Hain torilta kantarelleja pari litraa ja innostuin lisäämään vielä kuivattuja mustatorvisieniä, ihan vain eksotiikan vuoksi. Mulla on kaksi periaatetta sienikeitossa, ei vehnäjauhoja tai muutakaan suurustusta, se on tarpeetonta. Toinen on, että ei lyödä sinne pakettia sulatejuustoa, koska sillä lailla saa hyvää keittoa ihan liian helposti. Pitäisi pystyä pitämään se sienoinen tasapaino makujen suhteen. Petin itseni ja lisäsin  tällä kertaa mukaan puolikkaan koskenlaskijan ja kipparikallesavujuustoruokakermapurkin ja hetken jo luulin pilanneeni keiton, mutta kyllä se juuston maku siitä sitten mietoni kun lisäsin vielä kuohukermapurkin. Keitossa oli myös reippaasti valkoviiniä (liian reippaasti, jos Natasiskolta kysytään, koska hän ei tällä kertaa pitänyt keittoani mitenkään onnistuneena) ja vähän konjakkiakin. Jopa omat lapseni söivät lautasensa tyhjäksi, ettei se aivan pahaa voinut olla. Toki ne mustat torvisienet tuovat siihen sellaista synkkää metsäisyyttä, jota ei pelkät  hedelmäiset ja helpot kantarellit anna.


Nauratti, kun PikkuveliNuutti kertoi kuinka oli joskus Helsingissä hienoissa rapujuhlissa, eikä ollut tajunnut, että ravut olivat alkuruoka. Syöjille tarjottiin aina kohteliaasti lisää rapuja, joten Nude oli lopulta syönyt vissiin 30 kpl ihanaa kotimaista rapua, siis pitkään ja hartaasti. Hämmästys oli suuri (ja helpotus muilla ruokailijoilla) kun Nuutin vihdoin lopetettua rapujen syönti  tarjoilijat kantoivat pöytiin mehevät naudanlihapihvit lisukkeineen...

Tillileivän onnistumiseen vaikutti mielestäni se, että jaksoin kerrankin nostattaa  taikinaa/leipää tarpeeksi. Annoin koneen myös vaivata taikinaani ainakin 10 min. Eli sen opin ainakin. Nesteeksi voi käyttää pelkästään vettä tai pelkästään maitoa, minun kombinaatio piimä-maito-vesi tuli siitä, että kaapissa oli vähän piimää, purkissa vähän maitoa, enkä viitsinyt avata uutta, jatkoin sitten vedellä. Mutta luulen, että piimä tuo kivasti vähän hapanjuurimaisuutta leipään. Käytiin leivontaan luomuvehnäjauhoja, johtuiko niistä, että leipä ei ollut aivan vitivalkoista, vai oliko syynä sittenkin se mukaan silputtu tilli, joka häipyi ihan atomeiksi. Leivässä oli hieno sitko ja rakenne, vaikka korkeaa, tuoretta  ja pehmeää leipää olikin hankala leikata tai ainakin leikkaamisessa sai olla taitava ja hyvä-leipäveittinen. Ensi kerralla tähän tarkoitukseen voi leikkaamista helpottaakseen leipoa leivän varmaan jo edellisiltana, sehän kuitenkin paahdetaan rapuleipiä varten.


TILLIPAAHTOLEIPÄ

7,5 dl lämmintä nestettä, tässä piimä-maito-vesiseos
2 rkl sokeria
1 pss kuivahiivaa
n.15-17 dl luomuvehnäjauhoja
2 tl suolaa
0,5 dl ruokaöljyä tai sulatettua voita
1 dl tuoretta hienonnettua tilliä (1 -2 rkl kuivattua)
voita pinnan voiteluun

Sekoita lämpimään nesteeseen sokeri, kuivahiiva ja 7 dl jauhoja.
Peitä liinalla ja anna seistä 10 min., jossa ajassa taikinaliemen tulisi alkaa muodostaa hiukan kuplia (eli hiiva toimii).
Lisää sitten suola ja öljy, tilli sekä loput/riittävästi jauhot pienissä erissä ja anna yleiskoneen (tai käsiesi) käydä prosessissa ainakin 10 min. Taikinasta pitäisi tulla sileää, mutta silti vielä tarttuvaa, eli aika löysää, niin löysää kuin pystyt käsitellä. Aina sanotaan, että taikinasta pitää muodostua pallo, mutta ainakin minun koneellani se tapahtuu vasta kun taikinassa on liikaa jauhoja. Eli lopetan jauhojen lisäyksen ajoissa ja kokeilen kaapimella, että taikina helposti irtoaa kulhon reunoista. Anna kohota leivinliinan alla kaksinkertaiseksi, tunnin verran.

Kaada kohonnut taikina  jauhotetulla leivonta-alustalle, iske siitä ilmat pihalle ja vaivaa vähän. Jaa taikina kahteen osaan. Taputtele puoliska leivinpöydällä n. A4 arkin kokoiseksi vaakatasossa ( siis pitempi reuna mahaasi kohti). Kääri sitten taikina rullalle tai taittele kolmeen osaan (Taita 1/3 alaosasta keskustaa kohti ja sitten yläosa sen päälle). Nostele taikinapötköt saumapuoli alaspäin voideltuihin leipävuokiin (täyttää n. puolet vuoasta), peitä liinalla ja anna nousta kärsivällisesti vähintään niin kauan, että leipä nousee 2-3 cm vuoan reunojen yläpuolelle. 



Kun nostat taikinat vuokiin, on hyvä aika laittaa uuni päälle, (kiertoilmauuni) 175 asteeseen. Paista nousseita leipiä kunnes kauniin kullanruskeita ja kypsiä, tähän menee n. 35 min. (Mikäli leipäsi eivät nouse, on hiiva ollut toimimatonta tai neste liian kuumaa, ja tulossa siis tiiliskiviä.)

Nosta leivät ritilälle jäähtymään ja voitele pinta voisulalla (tai voisella voinkäärepaperilla!)

Ja on hyvää! Tillin voit jättää pois ja tehdä ihan tavallista kotitekoista ylivertaista paahtoleipää. Kaikkihan sitä tekee...


Elävien rapujen käsittely
Rapujuhlarohkaistus
Voi, voi, rapuvoi!
Rapujuhlakatujuhlat










maanantai 23. syyskuuta 2019

PAISTETTU VOITATTI


Välillä onni kävelee vastaan ihan varoittamatta.

Vanhempieni luona oli viikonloppuna pikavierailulla rakkaat meksikolaiset ystävämme Mirna ja René, sekä meidän tekopoikamme, heidän poikansa Ulises. Sunnuntai-aamusella lähdin Meimi the rottweilerin kanssa pyörälenkille lähimetsän kuntoradoille ja siskoni sitten jo soittikin, että ovat tulosssa ulkoilemaan siihen meidän kodin lähipoluille joten karautin samoille reiteille tarjoamaan vähän  suomalaista luontokokemusta...


Olikin muuten todella kaunis aamupäivä, mutta aivan turkasen kylmä tuulen takia, sormet olivat villahanskoista huolimatta aivan jäässä kolmen tunnin ulkoilun päätteeksi.

M&R, jotka ovat nykyään jo siis eläkkeellä, ovat ammatiltaan biologeja (R on kiertänyt maailmalla luennoimassa merikilpikonnista), joten vaikka Suomen luonto onkin aika kaukana tuollaisesta merikeskeisestä biologiasta, ovat he tosi kiinnostuneita kaikista marjoista, sienistä ja kasveista. Edellisenä iltana pidettiin rapujuhlat, joihin tein alkuruuaksi keiton torilta saalistetuista kotimaisista kanttarelleista, lisäsin keittoon vielä ihan eksotiikkafactoriksi kuivattuja mustia torvisieniäkin.

Kuten kaikki sieneilevät tietävät, tämä syksy on ollut taas aivan omanlaisensa sillä saralla. Jotkut ovat löytäneet hirveästi, toiset tuskin mitään. Nämä meidän lähimetsät ovat lajivalikoimaltaan vähän yksitotisia, mutta tatteja (nyt puhun nummi-, kangas- ja voitatista, herkkutatteja harvemmin tapaan) on kasvanut kuntopolkujen ja isompien polkujen pientareilla todella runsaasti. Viime viikolla kerkesi olla parit melko tuimat yöpakkaset, joten kangas- ja nummitatit olivat kadonneet kokonaan. Sen sijaan herkullinen, vaikkakin lakistaan limainen voitatti ei tuntunut piittavaan mitään, ja sitä oli runsaasti, ihan sellaisina nätteinä juuri nousseina herkkusienen kokoisina.




No, eihän niitä voinut vastustaa. Minä esittelin sienen vieraille ja maistoimme sitä siinä raakana, mausta ja rakenteesta tykättiin kovasti, pakkohan sitä oli ruveta keruupuuhiin. Meillä ei ollut veistä tai mitään koreja pyöräni etukoria ja koiran kakkapussia (käyttämätöntä) lukuunottamatta. Innostuimme niitä keräilemään lopulta varmaan nelisen litraa. Lakit olivat tosi tahmeita, eikä pystytty tietenkään työkalujen puutteessa noudattaa ohjetta puhdistaa sienet jo metsässä, eli mukaan lähti myös kaikki risut ja männynkävyt.


Mummolassa homma hoitui kuitenkin nopeasti kun oli monta putsaajaa. Ei ehkä tarpeellista ottaa lakin limaista nahkaa irti, mutta me nyt otimme tällä kertaa. Ja on se kyllä aika sitkeä ja roskatkin on siinä sitkeästi kiinni



VOITATTI faktoja (Suillus Luteus)

Voitatti on herkullinen tatti, jonka lakin limainen pinta saattaa rajoittaa lähempää tutustumista. Mutta turhaan. Voitatti on ihanan makuinen ja napakan kiinteä, erinomainen *** ruokasieni.  Sillä on lyhyt 3-10 cm pituinen jalka ja lakki voi olla 4-15 cm. Nahkamainen pintakelmu on tummanruskea/vaaleanruskea ja limainen. Pillisto on keltainen, jopa iloisen sitruunakeltainen ja ihan nuoressa tatissa pillistö saattaa olla kätkeytyneenä valkoisen kalvon peittoon. Sienen kasvaessa kalvo repeytyy ja jää usein kaulusmaisesti kiinni jalkaan. Jalka on kova, likaisen valkoinen tai keltainen ja tanakka.

Voitatti kasvaa kuivissa ja kuivahkoissa kangasmetsissä, polkujen ja teiden varrella, pihapiirissäkin. Männyn juurisieni.

Kannattaa kerätä siis näitä nuoria yksilöitä, vanhemmiten malto pehmenee ja madot valloittavat voitatin.

Voitattia sopii sekä pakastettavaksi että kuivattavaksi.



PAISTETUT VOITATIT

Voitatteja
sipulia 
suolaa ja pippuria 

Puhdista voitatit ja kuori halutessasi lakin nahka pois. Sen pitäis onnistua parhaiten halkaisemalla sieni tyvestä ja vetämällä sitten puolikkaat irti pintakelmusta. Ei välttämättä onnistu .

Pilko sienet. Kauneimpia saat jos pystyt viipaloida ne kokonaisina "sienenmallisena", ainakin osan. Samalta ne toki maistuu muutenkin pienittynä.

Laita viipaloidut sienet kuumalle pannulle, sen verran, että pannun pohja peittyy yhdellä kerroksella. Anna tattien luovuttaa nesteensä ja kuivahtaa, lisää sitten ruokalusikallinen voita ja tuplasti hienonnettua sipulia ja anna sienten ruskistua ja rapeutua (no ei ne kauheasti ruskistu tai rapeudu) haluamasi määrä ja sipulin pehmetä. Mausta suolalla ja hiukan mustapippurilla. Mutta varovasti sen pippurin kanssa.



Ihanat voissa paistetut voitatit maistuvat sellaisinaan lisukkeena, leivän päällä, pastassa, risotossa tai tattikeittona. Sienä ei tarvitse aina myöskään TODELLAKAAN hukuttaa kermaan, voitattin valmistus on siitä oikein kouluesimerkki.

Paista näin koko sienisaalis pienissä erissä. Lisää hiukan hienonnettua persiljaa tarjolle vietäessä, näyttää houkuttelevammalta.




Aivan tajuttoman herkullisia. Nautittiin viimeiseen palaan asti sunnuntain aterialla kun pöydässä oli myös isäni savustama lohi, äidin valmistamat ruskistetussa voissa hölskytetyt puikulat ja uunijuurekset. Voiko ruoka enää paremmalta maistua?

No ei voi.




torstai 19. syyskuuta 2019

ISTUTA VIELÄ SE OMENAPUU



Mulla on on ollut oikein hyvä omenavuosi. Etupihalle istutetut omenapuut ovat molemmat tuottaneet ennätyssadon. Jaa mitä lajikkeita? No punainen ja varhaisempi sekä vihreämpi hapokas ja myöhäisempi... ( jos ihminen ei saa merkattua pakasteitaan asiaankuuluvasti, häneltä tuskin onnistuu puutarhankasvienkaan merkkaus, mikä täteen tulkoon toteen näytetyksi). Hämärästi muistelen, että vihreämpi saattaisi olla antonovka, mutta punainen on liian varhainen kai punakaneliksi. 

Kännykästä sattuu löytymään nyt kuva ainoastaan punaisesta puusta, satonsa huippuhetkellä, olisko elokuun alussa. Vieressä on vihreä puu, puolta isompi, jonka oksat kaartuvat jo tavoittamattomiin, siinä puussa on vielä ylhäällä pari kopallista omenoita.



Olen ihan itseoppineesti hoitanut puitani, suojannut korkeilla (huom! pitää olla, muuten viimeistään kevään kantohangilla yltää jyrsivä hammas) verkoilla ystäviltämme jäniksiltä talven ajaksi ja yrittänyt muistaa tehdä kevään varhaiset leikkaukset ennen juhannusta.  Yhteen aikaan puihini iski parin vuoden ajan muumiotauti, olin jo aivan suruissani, että mikä nyt neuvoksi. Ohjeen mukaisesti hävitin maahanpudonneet muumio-omenat sekajätteeseen (ei kompostointiin) ja luin sitten, että liian tiivis latvusto edesauttaa  taudin muhimista. Toissa keväänä vanhempieni avustuksella leikkasin molempia puita todella radikaalisti. Vihreä teki viime vuonna hedelmää, punainen ehkä kolme, mutta terveitä olivat.

Ja tänä vuonna tuli siis valtavasti. Ensi keväänä pitää muistaa taas leikata isoilla saksilla, tänä keväänä taisi unohtua. 

Koska omenia näytti tulevan valtavasti, otin elämäni ensimmäisen kerran yhteyttä läheiseen mehuasemaan Ylistarossa, sovin ajan ja IsoHoo kyytitsi omenat mehustamoon ja toi puolentoista tunnin kuluttua takaisin. Mehua tuli 59l, 3 litran hanallisiin pusseihin pakattuna ja pastoroituna. Mehu siis säilyy myös huoneenlämmössä jonkin aikaa, mulla on nyt vielä onnellisemnin varastossa ylimääräinen jääkaappi, jonne mehu mahtui hyvin. Toki mehun voi myös pakastaa (mutta minne laittaa sitten hirvenlihat?) . Mehunteon kustannuksiksi tuli 1,50€/l mitä en pidä ollenkaan pahana omien omenoiden mehusta.

Aikaisimpina vuosina äitini on keittänyt mehumaijalla mulle pakastettavaa mehua. Punaherukka-omena yhdistelmä on aivan superhyvä-perus-lantrattava-mehu, mutta tuo pakastettu tuoremehu  maijalla kadottaa jotenkin osan hapokkuudesta varmaankin kuumennusprosessin ansiosta, eikä sille ole oikein ollut juojia. Asemalla tuorepuristettu mehu taas on älyttömän fressiä ja raikasta, sopivalla hapokkuudella ja koko perheen suosikki.

Mehun väri riippuu mm. omenien kypsyydestä ja itseasiassa puristamolle omenat kannattaa viedä mieluummin hiukan raakoina kuin ylikypsinä. Meidän punaiset vietiin kyllä viime hetkellä, alkoivat jo putoilla solkenaan puustakin, mutta onneksi oli sekaan laittaa saman verran vihreää. Mehun väri on siis kyllä erittäin cloudy, eli aika läpinäkymättömän vaaleanruskea, mutta maku pirtsakka. Mehu sisältää luontaisesti paljon sokeria, ja on siis kaloripitoista, että sitä ei aivan janojuomana kannata litkiä, meillä se onkin käytössä ihana aamiaistuoremehuna tyyliin lasi per päivä. Saksalaisittain kannattaa tehdä myös Apfelschorlea, eli lantrata mehua 1:1 vissyvedellä. On ollut muuten mun lempparijuomaa ihan lapsesta asti. Sveitsissä asuttaessa keittiössä oli aina kori molempia, muistan erityisesti vihreän, pitkäkaulaisen omenamehupullon.

Juttelin Saksassa asuvan ystäväni kanssa tästä omppushowsta ja taas tuli yksi Suomen hyvä puoli esiin: saat mukaasi omien omenoittesi mehun. Saksassa omenat punnitaan ja saat sitten vastaavan määrän mehua, mutta omenat voivat olla kenen tahansa. Ja kuka tietää sitten missä ne ovat kasvaneet/tai onko niitä suojattu esim. tuholaisilta. Omansa tietää.



Meinasin ilahduttaa teitä myös reseptillä, mutta jätetäänkö huomiseen, kun juttua tuli jo näinkin paljon.

Summa Summarum:

1. Suojaa omenapuiden rungot talveksi korkeilla verkoilla ja tarpeeksi isolla kehällä.

2. Leikkaa reilusti kun lumet alkavat sulaa. Kaikki runkoon päin sojottavat oksat tai ylöspäin kurkottavat kilpalatvat

3. Käytä sato. Tee sosetta, hilloa, piirakoita, omenajälkkäreitä, salaatteja, kuivata, pakasta, syö sellaisenaan....

4. Vie tuoremehuasemalle. Saat maailman parasta mehua.

5. Ilahduta lähimmäistä. Laita tontin laitaan, kävelijöiden ja polkupyöräilijöiden riemuksi kopallinen omania ja kylkeen kyltti, saa ottaa. tai mikäli sulla on aivan hillittömästi omenia, jätä puiden alle tikkaat ja lyö maahan iso kyltti Tarvitsetko omenia, Saa kerätä isommankin määrän. Viestiä voi tehostaa jakamalla sen kavereille facessa. Olen itse kerran, ennen omenapuita, ilahtunut suuresti saadessani käydä noukkimassa ison määrän omenia tuntemattomasta puutarhasta. Toki tämä vie omppuvarkailta kaiken ilon....

6. Istuta vielä se omenapuu. Kaikista oikeista syistä. Ihanaa on myös se, että nykyään ei ensimmäistä satoa tarvitse odottaa kymmeniä vuosia, vaan omenat tuottavat hedelmää jo muutaman vuoden kuluttua. Koskaan ei ole liian myöhäistä!



keskiviikko 4. syyskuuta 2019

SUOMALAISEN RUUAN RESEPTIT




Tänään, 4 syyskuuta,  on Suomalaisen ruuan päivä. Se, jos mikä, on päivänsä ansainnut. Puhdas, suomalainen, rakkaudella valmistettu ruoka.

Ruokakulttuuri, raaka-aineiden tuntemus, tieto ruuan alkuperästä, ravitsemussuositukset, kaikki ympärillämme muuttuvat koko ajan, jotkut asiat hitaammin, toiset nopeammin.

Suomalainen ruoka on osa kulttuuriperimääni, jotakin jota haluan myösvaalia. Linkitin tähän blogistani 10 hyvin perinteistä suomalaista reseptiä. Blogiani lukevana tiedät, että rakastan makuja eri puolilta maailmaa ja meidän pöydässä saattaa löytää lautaselta ruokalajeja lähes mistä tahansa maailman kolkasta. Sydäntäni lähellä on kuitenkin oman elämäni perinteinen suomalainen arkiruoka jauhelihakeitosta makkarakastikkeeseen ja myös taito valmistaa niin perinteisiä arkiruokia kuin harvinaisempiakin ruokalajeja.

Jospa valmistaisit tällä viikolla jonkun näistä 10 reseptistä?

MUSTIKKAPIIRAKKA


RUISLIMPPU


HERNEKEITTO


KESÄKEITTO




MÄMMI


KARJALANPAISTI



VIILI


LÄSKISOOSI


PAISTETUT SILAKAT



KARJALANPIIRAKAT

torstai 22. elokuuta 2019

KALATACOT - PEHMEET VAI RAPEET?

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Finduksen ja Indieplacen kanssa.


Elokuu toi mukanansa arjen. Arjen mukana tuli  kesälomalla jo unohtunut ruokahärdelli. Kyllähän te tiedätte. Koulut, työ, harrastukset (ja ihan uutena meidän perheessä mopoilu)  ja jossain välissä pitää yrittää istuttaa perhe yhteisen aterian ääreen, loihtia ruoka pöytään nopeasti, monipuolisuudesta ja terveellisyydestä tinkimättä. Siinähän sitä tietääkin pohtineensa ruokavalintoja! Varsinkin kun lapset eivät aina ihan mutisematta syö mitä äiti tarjoilee. 

Pitäs tarjota kasvista ja vihreää, pitäs olla kalaa, kyllä ruuanlaittajalle painetta kasaantuu. Pitää osata varautua, ettei kauppaan tartte lähteä joka päivä pyörimään ympyrää.
Pakastin on sinällään aikamoinen arjenpelastaja ja sitä hyödyntämällä illallisten minuuttipeli kyllä helpottuu. Kannattaa pakastaa itsetehtyjä ylijääneitä ruokia nopeasti mikrotettaviksi annoksiksi, mutta kauppojen pakastealtaista löytyy myös paljon nopeasti hyödynnettävää kotiin.


Kasvisruokapäivien lisääminen onnistuu jo melkein huomaamatta, mutta edelleen tuskailen sillä saako kalaruokia tuon suositellun 2-3  kertaa viikossa mukaan. Siinä auttaa kyllä huomattavasti kun ottaa mukaan kalapakasteet. Kalapuikot ja muusi menee aina! Eivätkä laadukkaasti valmistetut tuotteet oo sen huonompi vaihtoehto kuin tuore kala! Unohtakaa se harhaluulo, että pakastealtaasta ongittu kala olisi jotenkin pitkälle prosessoitua tai epäterveellisempi vaihtoehto. Ei o! 


Minä harvoin paneroin tuoretta kalaa (jos ei ruisjauhoissa kieriteltyjä silakoita lasketa), koska se on aikaa vievää ja sotkuista. Nämä nykyiset kalavalmisteet  hoitavatkin homman kun tekee mieli rapeaksi kuorrutettua kalaa. Finduksen täysjyvä kalafileet, joita on 2 paketissa,  on  valmistettu vastuullisesti kalastetusta Alaskanseitifileestä, ne sisältävät 63% valkoista kalaa ja ihanan rapsakan täysjyvä kuorrutuksen.  225 asteisessa uunissa 18 minuuttia ja sulla on rapeat leivitetyt kalafileet lautasella. Finduksen täysjyvä kalapuikot on myös herkkuja, niille on myönnetty sydänmerkkikin. Molemmat maistuvat, perunoiden, riisin tai pastan kanssa, leivän välissä, hyvällä kastikkeella  tai vaan tirauksella puristettua sitruunaa kruunattuna.


Mutta arvaatteko mihin nämä paneroidut täysjyvä kalafileet on lisäksi enemmän kuin oivallisia? (Koska kuorrutus maukas ja rapea ja sisältö suussasulavan valkoinen.) Kalatacoihin. Tämä äiti ei ainakaan oo niin fakiiri, että jaksa alkaa leivittämään ja frittaamaan alusta asti kalanpaloja tiistai-iltana tacoihin, näiden kalafileiden paistuessa  uunissa sä pilkot muut ainekset ja katat pöydän. Aika lähellä 20 minuuttia!


Päätettäväksi jääkin sitten enää, että kumpia tarjoat, pehmeitä vai kovia tacoja. Mä tein varmuudeksi molempia. Kalatacon pehmeät kuoret on mulla ehdottomasti maissista, maun takia, mutta käy ne pienet vehnäisetkin, ne on kiitollisempia ehkä käsitellä( eivät koppuroidu).


KALATACOT
4:lle 
300 g punakaalta
3 tomaattia
1 punasipuli
1 avokado
1 ruukku korianteria
1 vihreä jalapeño
1/2  limen mehu
12 kpl pieniä pehmeitä maissitortilloja tai rapeita maissikuoria- tai molempia!
suolaa
limelohkoja tarjoiluun

Kastike kalatacoille
150 g ranskankermaa
1 dl majoneesia
1/2 tl juustokuminaa
1/2 tl valkosipulijauhetta
1 tl sriracha chilikastiketta



Laita kalafileet uuniin paistumaan ohjeen mukaan (18 min, 225 astetta).
Fileiden paistuessa pilko muut ainekset tarjolle laakealle vadille. Suikaloi punakaali juustohöylällä, kuutioi tomaatti ja avokado, poista chilistä sienenet ja pilko, hienonna sipuli ja korianteri. Purista avokadon päälle limeä  tummumisen ehkäisemiseksi ja ripottele hiukan suolaa maun terävöittämiseksi. Asettele kippoihin tai laakealle vadille.

Sekoita kastikkeen aineet keskenään tasaiseksi. Maista ja lisää mausteita tarvittaessa oman makusi mukaan.

Kuumenna tortillat/tacokuoret pakkauksen ohjeen mukaan.

Leikkaa kuumat kalafileet paloiksi.
Jokainen syöjä kokoaa oman taconsa laittamalla siihen pari kalafilettä ja muut ainekset, sekä valuttamalla lopuksi täyteläistä kastiketta pinnalle.



Ihana, käsinsyötävä ateria ! Täyttää kaikki mun arkiruuan kriteerit: helppous, nopeus, vaivattomuus, houkuttelevuus,terveellisyys ja maku.


Ai niin, ja se kysymys. Pehmeet vai rapeet? 
Ehdottomasti pehmeet...tai ehkä sittenkin rapeet. Joo, rapeet...eiku...



Syö kalaa!
Yhdestä kala-ateriasta saat päivän D-vitamiinin.
Kalan pehmeä rasva on hyväksi sydämelle ja aivoille.
Kalan proteiini on hyvälaatuista.
Kalasta saat myös 
B12-vitamiinia, seleeniä ja muita kivennäisaineita.