About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

torstai 31. maaliskuuta 2011

Viikon kalaruoka: Kypsä lohitartar ja käsienpesua


Meinaa mennä tässä kuussa vallan makian puolelle koko blogi, mutta onhan meillä ruokaakin syöty. Ja myös vaadittuja viikottaisisa kala-annoksia. Eilenkin erittäin innovatiivinen (NOT!) pakastelohkoperunat vuokaan, kypsennys, päälle sitten loppurasia kirsikkatomaatteja puolitettuna, yksi sipuli viipaloituna, tonnikalapurkin sisältö, suolaa, pippuria, pari kourallista juustoraastetta ja vielä10 min. kuumassa uunissa. Syötiin Chunky salsa -purkin jämien kanssa. Oikein varsinainen arkimättö, eikä kai tätä nyt voi kalaruuaksi laskea :). Mutta voin kertoa salaisuuden: maistu tosi hyvältä. Söin aivan liikaa. Urho6v sen sijaan kieltäytyi syömästä, koska a) tua ei näytä kovin herkulliselta b) ja mä tiedän maistamattakin, että tuo ei maistu hyvälle. Aukottomia perusteluja. Mutta kyllähän kasvava eskarilainen nyt raa'alla porkkanalla ja banaanillakin (no se oli taas vuorostaan vähän ylikypsä, kuorin koko banaanin, ettei näe mustia kuoria...) pärjää. (huokaus)

Mutta siis on meillä tehty "kunnon" ruokaakin. Pirkasta löytyi tälläinen kokeiluun mennyt resepti.


KYPSÄT LOHITARTARPIHVIT(5 annosta)
n. 600 g nahatonta lohi- tai kirjolohifileetä
1 (iso) sipuli
1 kananmuna
2 rkl kapriksia
2 rkl piparjuuritahnaa
1/2 tl mustapippuria
(ripaus suolaa)

Paistamiseen
juoksevaa margariinia tai öljyä

Leikkaa lohi pieniksi kuutioiksi, hienonna sipuli ja kaprikset. Sekoita lohikuutioiden joukkoon sipuli, muna, kaprikset, piparjuuritahna, pippuri ja halutessasi ripaus suolaa. (Huom! kaprikset ja piparjuuritahna sisältävät suolaa). Paista seoksesta lettupannulla pihvejä. Taikinasta tulee noin 12 pihviä.


Reseptissä oli kivaa kun ei tarvinnut sotkea mitään erillisiä koneita tai myllyjä kalan hienontamiseen, vaan krouvisti veitsellä pienittiin. Lisäksi tässä oli mun ikisuosikkejani kaprista ja piparjuurta, niin tämähän voi olla pelkästään hyvää.

Lisäksi pilkoin muutaman tomaatin ja tyhjensin oliviipurkin lopun tomaatti-oliivi salsaksi ja paahdoin uunissa jauhoiset, öljyllä sivellyt, suolatut ja pippuroidut perunanpuolikkaat lisäkkeeksi. Päälle kermaviili- tilli kastike johon taisin murskata yhden valkosipulinkynnenkin.

Oikein maukasta ja vaihtelua lohiruokiin. Kysymys tietenkin kuuluu, että mikäli sinulla on lohifilettä, miksi et pääsisi vielä helpommalla ja paistaisi medaljongit tai palat vaan rapeaksi pannulla. Kaprikset ja piparjuuret voi laittaa sitten vaikka sen kanssa tarjottavaan kermaviili- tai jugurttikastikkeeseen. Mutta jos sulla on jotakin pikku kuutiota tai suikaleita, tee näitä.


Ja sitten vielä se käsienpesu: Kun kalaa käsittelee, alkavat kädet yllättäen haista kalalle. Superserkkuni on varsin kätevä ihminen ja toi Maitotyttöä katsomaan tullessaan äitylille omatekemää saippuaa. Yksi käytetty ainesosa oli kahvinpurut, ja kylläpä tällä saippualla pestessä lohenhajut sormista lähti. 

Pesu sujuu varmaan ilman erillistä ohjetta

Näin sievästi oli saippua pakattu.

Itsetehdyt lahjat ovat parhautta!

3 kommenttia:

  1. Tekeepä kahvinpurut saippuasta tehokkaan näköistä, enpä olisi uskonut :D

    Mutta mitä tartariin tulee, taitaisin hyvännäköisyydestä huolimatta syödä sen mieluummin paistamatta.

    VastaaPoista
  2. Joo, kyllä se vähän niin on, että kypsä tartarpihvi = contradiction in terms!

    VastaaPoista
  3. Tämä oli aivan loistava! Kaksospojat 2-v söi näitä ihan hourupäänä ja niin teki vanhemmatkin.Jos pitäisi tarjota muille, niin suurempi annos pitäisi tehdä. T:Dolores

    VastaaPoista