PERINTEINEN JOULU: KOTIKALJA

KAIKKI ÄITINI RESEPTIT JOULUKALENTERI

PERINTEINEN JOULU

19.LUUKKU: KOTIKALJA

Kyllä se niin on, että yhtä en vaihda, ja se on kotikalja! Kotikaljarakkaus tekee joulun juomavalinnoista niin helppoa.

Ei nimittäin ole mitään sen parempaa kuin oikein kylmä, sopivan hapokkaaksi käynyt makea kotikalja jouluruokien kanssa. True match made in heaven.

Olen aika kummajainen siinä, että en oikein tykkää aattona enkä joulupäivänä nauttia mitään alkoholipitoista, en tiedä, se on osa minua ja minun joulunviettoani, enkä yhtään jää kaipaamaan jälkiruokakonjakkia tai afterpukki-wiskiä, voinhan minä niitä ottaa joku toinenkin päivä. Eikä minusta edes viini, olipa se kuinka herttaisen marjaista ja pehmeää tahansa, oikein natsaa laatikoiden ja kinkun kanssa. Alkukalojen kanssa ymmärrän vielä hyvän oluen, mutta...

Kaljaa voi valmistaa kahdella tavalla, uutteesta tai maltaasta. Molemmat varsinaisia lähituotteita mulle, koska Laihian Mallas niitä Suomessa valmistaa (no, olisi se Koskenkorvakin mun lähituote ja Kyrö Distilleryn tuotteet...).

Kotikalja on ihana perinteinen juhlien ja pitojen juoma (oi mikä suksee se oli kesällä Urho15v:n rippijuhlissa kuumana kesäpäivänä!) ja vielä sitä tapaa monissa lounasravintoloissakin, silloin pitää kyllä tietää, kannattaako ottaa, eli onko itse tehtyä, teollinen on nimittäin aina ihmeen kitkerää. Siis aina. En ole vielä valmista hyvää pullosta löytänyt.

Molempien käymisaika on aika sama, eli kumpikaan ei ole toista nopeampi, uute kenties himpun verran "siistimpi" ja onnistumis% tasaisempi. Kalja ei nimittäin aina onnistu, joskus se ei vaan lähde käyntiin ja sitten se on kitkerää ja flattiä, mutta sekin juodaan. Muistan ainakin yhden joulu kun kotikalja oli niin erinomaista, että se äänestettiin perheessämme jouluruokien parhauskisassa ensimmäiselle sijalle. Maltaiden kanssa hääriessä syntyy, no, valtava määrä mäskiä, sen voi tietysti hyödyntää joululimppujen leivonnassa.

Uutepakkauksesta saat  3x 3 l kotikaljaa ja lisäksi tarvitsen vain sokeria,  selkeät ohjeet löytyvät pakkauksesta.
Selkeät ovat ohjeet myös mallaspussissa.

KOTIKALJA

 5 l vettä

 3 dl kaljamaltaita

2 dl sokeria

1/2-1 tl hiivaa tai 1/4 tl kuivahiivaa.

Kiehauta vesi ja kaada maltaiden ja sokerin päälle. Anna maustua ja jäähtyä kädenlämpöiseksi (37 astetta hiiva 40 astetta kuivahiiva).

Murenna hiiva ja lisää nesteeseen.

Peitä liinalla ja anna käydä lämpimässä vedottomassa paikassa 12-24 h.

Siivilöi, pullota ja laita viileään. Valmista juotavaksi seuraavana päivänä.

Kaljaa varten on kätevä ostaa yksi isompi muovikanisteri (esim 5 l), käteviä astioita kaljalle ovat myös puhtaaksi pestyt Mehukattipullot. Tarjolle tietysti kauniiseen lasikannuun.  

Ja sitten on aika nostaa lasillinen: Onneksi olkoon rakas isäni tasavallan presidentti Niinistön sinulle tänään myöntämästä lääkintöneuvoksen arvonimestä!

PERINTEINEN JOULU: ROSEEPIPPURIGRAAVILOHI

KAIKKI ÄITINI RESEPTI JOULUKALENTERI

PERINTEINEN JOULU

17. LUUKKU: ROSEEPIPPURIGRAAVILOHI

Herkullisia, lohesta valmistettuja ruokia on kalapöytään tarjolla mieletön määrä. Niistä on pakko karsia julmalla kädellä. Lapsuuteni joulupöydässä Oravan mummolassa oli jonkin verroin helpompaa, sillä silloin ei kallista lohta pöydästä vielä löytynyt. Joulukaloista tärkein oli varmasti lipeäkala ja silakkaa ja silliä saattoi olla, silakkaahan se on perinteinen suutarinlohikin.

Lohi on siis verrattain tuore tulokas joulupöydässä. Meillä ehdoton ykkönen on isäni vuosikymmeniä valmistama roseepippurigraavilohi, lisäksi löytyy kylmäsavulohta. Tämän vuosikymmenen lisäys on ollut vielä lämmin, savustettu lohifile (sähkösavustimella se käy niin helposti), se kun maistuu myös perheen pienemmille ja itse kulloinkin raskautettuna olleelle (minä söin kyllä sushista lähtien raskaana ollessani). 

Siinä sitä alkaa ollakin jo tarpeeksi lajikkeita yhteen alkuruokapöytään (siis sillien, silakoiden, salaattien, perunoiden ja leivän kanssa), mutta usein ujutamme vielä yhden lohijutun mukaan. Niin hyvää on nimittäin tuorejuustolla täytetty lohirulla, lohipastrami  tai jääkellarin lohi, rillette, mousse ja ja ja....

Minä valmistin tällä kertaa graavilohta ihan miniannoksen tätä joulukalenteria varten. Kaupasta löytyy Saimaan tuore- kirjolohifileitä (ystävällinen vinkkaus itsekokeillusta tuotteesta, ei mainos), jotka ovat siis kotimaisia, puhtaassa järvivedessä mutta sisäkasvattamon hallituissa olosuhteissa kasvatettua kotimaista kalaa, joka myydään pienissä yhden tai kahden fileen pakkauksissa. Juuri sopiva tähän. Aattoa varten käsittelyyn tulee kyllä isompi file. Saimaan tuoreen ainoa huoni puoli oli, että leikattavat siivut jäivät vähän pieniksi soiroiksi. Mutta onko se nyt välttämättä huono.

Joskus kotona ollaan vertailtu ja tultu muuten siihen tulokseen, että kirjolohesta saa paremman makuisen graavikalan kuin merilohesta. Ei kyllä tieteellisesti todistettua.

ROSEEPIPPURIGRAAVATTU LOHI
500 g lohifileetä
1 rkl karkeaa merisuolaa
1 tl sokeria
2 rkl roseepippuria
muutamia tillinoksia

tarjottaessa koristele tillillä ja rosepippurilla

Huuhtele kalafilee kylmällä vedellä ja taputtele kuivaksi talouspaperilla.

Jos olet ostanut D-leikatun fileen, olet aika valmis aloittamaan, muussa tapauksessa trimmaa pois rasvainen vatsanahka ja tarkasta kylkiruotojen tilanne sormella kalan kylkeä "vastaruotoon" vetämällä. Nypi filee ruodottomaksi.

Ripottele suolasta ensin osa (1/3 osa) nahkapuolelle. Aseta filee sitten voipaperin päälle nahkapuoli alaspäin ja ripottele loput suolasta ja sokeri sen pinnalle.

Murskaa roseepippurit morttelissa ja ripottele fileen pinnalle,aseta siihen myös tillinoksat. Kääri filee voipakettiin ja sitten muovikelmuun ja aseta painon alle jääkaappiin. Kala saa graavaantua n 1-2 vrk.

Pyyhi graavaantuneesta kalasta  mausteet pinnalta ja leikkaa se sitten (taipuisa fileointiveitsi on paras) ohuiksi suikaleiksi hiukan vinoittain, paksummasta kohdasta kohti pyrstpäätä edeten,

Asettele viipaleet vadille ja koristele vielä roseepippurilla ja hienonnetulla tillillä.

Tiesitkö muuten, että graavilohi  on saanut nimensä ruotsinkielisestä sanasta grava, eli haudata. Lohen satoja vuosia vanha säilöntätapa täällä Suomessakin oli nimittäin haudata lohi viiko(i)ksi maahan suolan ja tillin kanssa, katajanoksien päälle (että neste valui kalasta pois).  Kyseessä on siis hapattaminen, eli graavilohen esiversiot olivatkin aikalailla hapansilakan kaltaisia. Että semmoista haudattua lohta se, gravad lax!

TILLIPAAHTOLEIPÄÄ RAPUJUHLIIN

"...Muistan kuinka laitoit tillivoileipää mun krapulaan..."
Aivan niin se ei tainnut mennä edes laulussa, mutta tillipaahtoleivän teko onnistui kerrankin, jos ei nyt aivan kuin saduissa, niin ainakin yhtä hyvin kuin Strömsössä.

Tein nimittäin vaatimattomasti ihan kaksi niin hyvää tillipaahtoleipää, että Urho15v:kin sanoi sen olevan parasta leipää ikinä koskaan. Ja Urho15v, on melkoinen pullamössöpaahtoleivän suurkuluttaja eli asiantuntija. 
(En kertonut, että siihen tuli tilliä. Itseasiassa silppusin taikinaan lähes ruukullisen, mutta se hävisi Urhon syöntihalukkuuden onneksi jotenkin niin, että ei sitä oikein näkynyt sieltä edes.)

vasemmalla mun paahtis, oikealla fasu

Kräftskiva eli rapujuhlarintamalla on ollut hiukan hiljaista tänä vuonna. Luulin jo kauden porskuttavan ohi ilman ravun rapua, mutta itseasiassa nopealla aikataululle tekaisimme viime lauantaina rapujuhlat meksikolaisille vieraillemme ja ensi viikonloppuna matkustamme IsoHoon kanssa Helsinkiin myös rapujuhlien merkeissä. Että asiat ovat hyvin sittenkin.

Rapujuhla-asiaa ja rohkaistusta olen postaillut monesti ja jos vaikka ensimmäisiä kertoja sellaisia olet järjestämässä kannattaa käydä lukemassa. Laitan linkkikokoelman postauksen loppuun. Joka kerta oppii itsekin aina jotakin uutta joten päivitys lienee paikallaan. Olen esimerkiksi pitänyt leivän leipomista ihan turhana, tapaan ostaa aina rapujuhliin sitä ihan perus Fazerin pientä vehnäpaahtoleipää, koska se on hyvää, ja sopivan pientä. Nyt ne jäivät kokonaan syömättä kun kaikki olivat mun tillileivän kimpussa. 

Rapujuhliemme nuorin syöjä, Eemi 5v, vietti uskomattomat 1h 15 min rapujen kimpussa 

En osaa nyt kyllä sanoa, oliko se leipä tosiaan niin tajuttoman hyvää vain iskikö meihin kaikkiin syöjiin joku rapujuhlaeuforia, että kertakaikkiaan se vain tuntu niin mielettömän hyvältä. Vähä niin kuin käy joskus viinille, tietyllä hetkellä se on parasta ikinä, mutta seuraavaksi tylsemmässä seurassa sitä juodessa et voi enää muistaa miksi tästä tulikaan niin vouhotettua.

Rapujuhlamme rakennettiin tällä kertaa ihan Iberian niemimaan luonnonvesien rapujen varaan, ne oli siis noukittu pakasteesta. Jääkaappisulatukseen on hyvä varata se 2 vuorokautta. 
Meillä ei ole tainnut koskaan olla näitä jumbopakasterapuja (koska ne ovat kalleimpia), nämä olivat hurjan kokoisia ja pyrstökin oli ison peukalon kokoinen. Syömistä siis riitti, eikä parhaimmatkaan tainneet jaksaa kuin 9 rapua, vaikka minäkin syön yleensä 14-15. Haittapuolena täytyy sanoa, että rapujen kuori oli aika järjettömän kova, meidän pikku rapuveitsistä ei meinannut olla siihen taistoon. Meksikolaiset narskauttelivat saksia takahampaillaan, se kyllä vähän tuntui pelottavalta metodilta. Keitin ravuille  myös uudisliemen, toki se ei ole pakollista pakasteravuille, mutta jotenkin tuntuu kivemmalta imeskellä raikasta ja tuoretta lientä kuin tunkkaista pakkasessa lojunutta.

Meillä ravut tavataan syödä aina pääruokana ja alkuruuaksi valmistetaan sieni tai kasvissosekeitto. Se saakoon taltuttaa pahimman nälän ja kukin saa viettää sitten pääasian eli snapsien rapujen kanssa aikaa niin kauan kuin tahtoo, ilman hätäilyä tulevasta pääruuasta. Hain torilta kantarelleja pari litraa ja innostuin lisäämään vielä kuivattuja mustatorvisieniä, ihan vain eksotiikan vuoksi. Mulla on kaksi periaatetta sienikeitossa, ei vehnäjauhoja tai muutakaan suurustusta, se on tarpeetonta. Toinen on, että ei lyödä sinne pakettia sulatejuustoa, koska sillä lailla saa hyvää keittoa ihan liian helposti. Pitäisi pystyä pitämään se sienoinen tasapaino makujen suhteen. Petin itseni ja lisäsin  tällä kertaa mukaan puolikkaan koskenlaskijan ja kipparikallesavujuustoruokakermapurkin ja hetken jo luulin pilanneeni keiton, mutta kyllä se juuston maku siitä sitten mietoni kun lisäsin vielä kuohukermapurkin. Keitossa oli myös reippaasti valkoviiniä (liian reippaasti, jos Natasiskolta kysytään, koska hän ei tällä kertaa pitänyt keittoani mitenkään onnistuneena) ja vähän konjakkiakin. Jopa omat lapseni söivät lautasensa tyhjäksi, ettei se aivan pahaa voinut olla. Toki ne mustat torvisienet tuovat siihen sellaista synkkää metsäisyyttä, jota ei pelkät  hedelmäiset ja helpot kantarellit anna.

Nauratti, kun PikkuveliNuutti kertoi kuinka oli joskus Helsingissä hienoissa rapujuhlissa, eikä ollut tajunnut, että ravut olivat alkuruoka. Syöjille tarjottiin aina kohteliaasti lisää rapuja, joten Nude oli lopulta syönyt vissiin 30 kpl ihanaa kotimaista rapua, siis pitkään ja hartaasti. Hämmästys oli suuri (ja helpotus muilla ruokailijoilla) kun Nuutin vihdoin lopetettua rapujen syönti  tarjoilijat kantoivat pöytiin mehevät naudanlihapihvit lisukkeineen...

Tillileivän onnistumiseen vaikutti mielestäni se, että jaksoin kerrankin nostattaa  taikinaa/leipää tarpeeksi. Annoin koneen myös vaivata taikinaani ainakin 10 min. Eli sen opin ainakin. Nesteeksi voi käyttää pelkästään vettä tai pelkästään maitoa, minun kombinaatio piimä-maito-vesi tuli siitä, että kaapissa oli vähän piimää, purkissa vähän maitoa, enkä viitsinyt avata uutta, jatkoin sitten vedellä. Mutta luulen, että piimä tuo kivasti vähän hapanjuurimaisuutta leipään. Käytiin leivontaan luomuvehnäjauhoja, johtuiko niistä, että leipä ei ollut aivan vitivalkoista, vai oliko syynä sittenkin se mukaan silputtu tilli, joka häipyi ihan atomeiksi. Leivässä oli hieno sitko ja rakenne, vaikka korkeaa, tuoretta  ja pehmeää leipää olikin hankala leikata tai ainakin leikkaamisessa sai olla taitava ja hyvä-leipäveittinen. Ensi kerralla tähän tarkoitukseen voi leikkaamista helpottaakseen leipoa leivän varmaan jo edellisiltana, sehän kuitenkin paahdetaan rapuleipiä varten.

TILLIPAAHTOLEIPÄ

7,5 dl lämmintä nestettä, tässä piimä-maito-vesiseos
2 rkl sokeria
1 pss kuivahiivaa
n.15-17 dl luomuvehnäjauhoja
2 tl suolaa
0,5 dl ruokaöljyä tai sulatettua voita
1 dl tuoretta hienonnettua tilliä (1 -2 rkl kuivattua)
voita pinnan voiteluun

Sekoita lämpimään nesteeseen sokeri, kuivahiiva ja 7 dl jauhoja.
Peitä liinalla ja anna seistä 10 min., jossa ajassa taikinaliemen tulisi alkaa muodostaa hiukan kuplia (eli hiiva toimii).
Lisää sitten suola ja öljy, tilli sekä loput/riittävästi jauhot pienissä erissä ja anna yleiskoneen (tai käsiesi) käydä prosessissa ainakin 10 min. Taikinasta pitäisi tulla sileää, mutta silti vielä tarttuvaa, eli aika löysää, niin löysää kuin pystyt käsitellä. Aina sanotaan, että taikinasta pitää muodostua pallo, mutta ainakin minun koneellani se tapahtuu vasta kun taikinassa on liikaa jauhoja. Eli lopetan jauhojen lisäyksen ajoissa ja kokeilen kaapimella, että taikina helposti irtoaa kulhon reunoista. Anna kohota leivinliinan alla kaksinkertaiseksi, tunnin verran.

Kaada kohonnut taikina  jauhotetulla leivonta-alustalle, iske siitä ilmat pihalle ja vaivaa vähän. Jaa taikina kahteen osaan. Taputtele puoliska leivinpöydällä n. A4 arkin kokoiseksi vaakatasossa ( siis pitempi reuna mahaasi kohti). Kääri sitten taikina rullalle tai taittele kolmeen osaan (Taita 1/3 alaosasta keskustaa kohti ja sitten yläosa sen päälle). Nostele taikinapötköt saumapuoli alaspäin voideltuihin leipävuokiin (täyttää n. puolet vuoasta), peitä liinalla ja anna nousta kärsivällisesti vähintään niin kauan, että leipä nousee 2-3 cm vuoan reunojen yläpuolelle. 

Kun nostat taikinat vuokiin, on hyvä aika laittaa uuni päälle, (kiertoilmauuni) 175 asteeseen. Paista nousseita leipiä kunnes kauniin kullanruskeita ja kypsiä, tähän menee n. 35 min. (Mikäli leipäsi eivät nouse, on hiiva ollut toimimatonta tai neste liian kuumaa, ja tulossa siis tiiliskiviä.)

Nosta leivät ritilälle jäähtymään ja voitele pinta voisulalla (tai voisella voinkäärepaperilla!)

Ja on hyvää! Tillin voit jättää pois ja tehdä ihan tavallista kotitekoista ylivertaista paahtoleipää. Kaikkihan sitä tekee...

Elävien rapujen käsittely
Rapujuhlarohkaistus
Voi, voi, rapuvoi!
Rapujuhlakatujuhlat

SUOMALAISEN RUUAN RESEPTIT

Tänään, 4 syyskuuta,  on Suomalaisen ruuan päivä. Se, jos mikä, on päivänsä ansainnut. Puhdas, suomalainen, rakkaudella valmistettu ruoka.

Ruokakulttuuri, raaka-aineiden tuntemus, tieto ruuan alkuperästä, ravitsemussuositukset, kaikki ympärillämme muuttuvat koko ajan, jotkut asiat hitaammin, toiset nopeammin.

Suomalainen ruoka on osa kulttuuriperimääni, jotakin jota haluan myösvaalia. Linkitin tähän blogistani 10 hyvin perinteistä suomalaista reseptiä. Blogiani lukevana tiedät, että rakastan makuja eri puolilta maailmaa ja meidän pöydässä saattaa löytää lautaselta ruokalajeja lähes mistä tahansa maailman kolkasta. Sydäntäni lähellä on kuitenkin oman elämäni perinteinen suomalainen arkiruoka jauhelihakeitosta makkarakastikkeeseen ja myös taito valmistaa niin perinteisiä arkiruokia kuin harvinaisempiakin ruokalajeja.

Jospa valmistaisit tällä viikolla jonkun näistä 10 reseptistä?

MUSTIKKAPIIRAKKA

RUISLIMPPU

HERNEKEITTO

KESÄKEITTO

MÄMMI

KARJALANPAISTI

VIILI

LÄSKISOOSI

PAISTETUT SILAKAT

KARJALANPIIRAKAT

CASE URHON RIPPIJUHLAT

Kodissamme juhlittiin Urhon ripille pääsyä helteisenä heinäkuun sunnuntaina, 28.7.

Tykkään järjestää isoja juhlia, kun olen siihen lapsuudessa tottunut, että juhlapäivänä taloon marssii pieni kylällinen ihmisiä, sekä kirjaimellisesti (kyläläisiä), että siksi, että mulla on kyllä tosi iso suku, äitini perheessä 11 ja isäni 9 aikuisiän saavuttanutta lasta. Niin kyllä sitä pakkaa väkiä sitten tulla. Isoja juhlia ovat olleet ainakin  häämme (270), IsoHoon ja mun viiskymppiset (80 & 140- vai 170?).

Ei se taida olla kovinkaan trendikästä enää pitää tälläisiä pitoja, suositaan pienempiä ja intiimejä (veljeni perhe järjesti viime kesänä aivan ihastuttavat Promejuhlat porvoolaisen Cabriole-kahvilan juhlatilassa = 5/5!) , mutta no, koska mä voin´*, niin pidettiin suuret.  Tämä oli myös rippinuoren toive. Enkä mä nyt ihan ainoa suuruurenhullu oo täälä Etelä-Pohjanmaalla, ei tartte mennä kun tien toiselle puolelle, jossa vietettiin ihanan Mintun rippijuhlia alkukuusta ihan samalla väkimäärällä kuin meillä.

Sain kunnian ottaa Mintusta kuvia kiitoskortteja varten (tai oikeasti naapurit halusivat lainata vaan kameraani, mutta koska kuvan sielu on kameran molemmilla puolin, ei itse kamerassa, tungin itseni myös ottamaan kuvat), tässä ehkä oma suosikkini, vaikka korttiin päätyikin hyvin erilainen ottamani kuva.

*Koska mä voin, ei tarkoita todellakaan, että voin lyödä setelitukun pöytään ja vuokrata juhlatilan tarjoiluineen, vaan tarkoittaa sitä, että meillä on iso takapiha, naapurit joilta lainata pöytiä ja tuolia, äitini ja mun astiat, isän ampumat hirvipaistit jne, jotka tekee mahdolliseksi  tehdä myös isommin. Ja tietenkin on se iso suku, jota on kiva nähdä juhlien merkeissä. IsoHoolla vähän pienempi, mutta kyllä sieltäkin edustusta tulee.

Aattelin asian tietysti nannamaisesti niin, että samalla tarjoan kaikille ruuat kuin rupean leipomaan erilaista piirakkaa ja suolapalaa. Ja niin tein.

Meillä oli sunnuntaina kirkko kello 10 ja sitten olimme kutsuneet väen juhliin oman aikataulunsa mukaan niin, että kerroin ruuan olevan pöydässä kahdessa kattauksessa klo 12:30-14:00 ja 16:00 - 17:30.

Keittiön ruokapöytä jäi paikoilleen apupöydäksi, olohuoneen ruokapöydän käänsin seinän suuntaisesti, siihen tuli ruoka ja aterimet kaksiosaiseen puiseen viinilaatikkoon ja isot paksut servetit. Ruokalautaset eivät mahtuneet  pöytään, mutta ne olivat sopivasti pöydän alkupään vieressä olevalla keittiösaarekkeella.

Koska kahvipöytä oli tarjolla osittain samaan aikaan ruuan kanssa, rakensin sen seinän suuntaisesti  kolmesta naapurilta lainatusta klaffipöydästä. Ensimmäisessä lähinnä ruokapöytää, oli kylmät juotavat, jotka palvelivat siis myös ruokapöytää, keskimmäisessä kahvikupit ja kahvi ja  kolmannessa asetit ja kakut. Eli kahvia hakiessa ihmiset aloittivat asettipäästä ja etenivät kahviin tai kylmiin juomiin.

Sisällä ei oikeastaan ollut kauheasti istumapaikkoja, ainakaan pöytien ääressä, vaan satsasimme siihen, että jokaiselle löytyy ulkoa pöytäpaikka. Kiitos sunnuntain sään, joka ei ollut niin tappavan helteinen kuin lauantai, vaan oikein hyvä. Maanantainahan lämpö putosi viiltävän tuulen kanssa jo alle parinkympin...

Talomme takapuolella (etelän suuntaan) on koko talon pituinen katollinen 3 m leveä terassi ja toisella puolella terassia vielä ilman kattoa  2,60 x 5,50 levennys. Tähän saatiin mahtumaan meidän oma terassipöytä 12 hengelle ja 4x5 h pöytää. Levennyksen eteen naapuri pystytti tyylikkään mustan varikkoteltan 3x6 jonka alle mahtu 2x6h ja 1x5 h pöytä. Taivasalla oli vielä 3x6 h pöytä, mutta niihinkin saimme hommattua naapureilta aurinkovarjot. 

Ja uskokaa tai älkää, näistä puutarhajuhlista ei taida olla ainuttakaan kuvaa, missä näkyisi tämä kokonaisuus...

Eikä ole kuvia ruuistakaan. Eikä kahvipöydästä.

Eiko kukaan ajatellut, että miten se äiti nyt bloggaa? EI.

No on yksi isäni ottama kuva ruuasta. Sillä selvitään.

Menu, ja tämä yksi kallisarvoinen kuva,oli siis seuraavanlainen:

Urhon rippijuhlien Menu

Vihersalaatti

Sitruunamarinoidut uudet perunat

Papusalaatti

Kirsikkatomaatti-mozzarellasalaatti

Mummon kurkut

Lämminsavulohi

Piparjuurikastike

Routapaisti

Pihlajanmarjahyytelö

Pimento Tonnato

Ciapatta ja pehmeät ruisnapit, voi

vesi, kotikalja, raparperijuoma

Vihersalaatti on mun vanha luottotarjottava. Erilaisia salaatteja, kuivattuja karpaloita ja vadelmavinaigrette. Tuo ihana isoo tarjoiluvati on muuten IsoHoon lahja mulle, kun Urho syntyi (siis timantit ym muut hömppäkorut on niin yliarvostettuja....).

Samoin nuo perunat. Siis luottoresepti, ei missään nimessä yliarvostettu. 

Papusalaatista löytyy erilaisia säilykepapuja, varsiselleriä ja punasipulia ja kirpeä punaviinietikkakastike. Se on sellainen salaatti, joka ei koskaan lopu kesken, hämmästyksekseni ihmiset vissiin vieläkin vierastaa papuja. Illalla kun juhlia summattiin läheisten kanssa, niin moni kertoi kyllä tykänneensä juuri tästä ja santsanneensa.

Tomaattimozzarellasalaatti piti olla pelkät marinoidut kisikkatomaatit basilikan kera, mutta löysin edellisenä päivänä Juustoportin mozzarella minipalloja Sopurahasta 200 g a 50 senttiä, niin siitähän se ajatus sitten lähti.

Äitini ehdotti noita hölskytys/mummonkurkkuja ja ne ovatkin helppoa tarjottavaa. Kurkkuja sorruin ostamaan liikaa.

Isäni savusti 8 kg lohta ja se loppui kesken. Haettiin välillä kaupasta lisää. Mutta isäni savulohi, ihan sähkösavustimella (kahdella) onkin tajuttoman hyvää. Sen kanssa sopi piparjuuriranskankermakastike, joka menee myös hirvenpaistin kanssa.

Pakkasesta (vanhempieni ja PikkuveliNuutin) löytyi vielä 5 hirvipaistia, vaikka niitä ei sen kummemmin ollut näihin juhliin säästeltykään, yhteensä 10 kg. Äitin tekemä pihlajanmarjahyytelö maistuu sen kanssa. 

Pimento Tonnato oli Heli-Hannelen blogista bongattu ohje, jota paloin halusta kokeilla. Ehkä hiukan työläs resepti näillä määrillä (no siis lähinnä paprikan kuoriminen), mutta tämä loppui kyllä kesken, pakko myöntää. Mulla on aina jotain lihaa yleensä juhlien seisovassa pöydässä tonnatakastikkeella, nyt kokeilin paprikaa ja hyvää oli.

Ihmisillä on monenlaista filosofiaa juhlatarjoiluissa ja aika monelle on tärkeää, ettei mikään vaan lopu kesken, mikä häpiä. Minä en oo tehnyt tästä ongelmaa, jos loppuu, niin loppuu. Itse asiassa, olen ylpeä siitä, että mun juhlista ei jää kauhiaa määrää syötävää. Aina jotakin jää, mutta ettei sellaista määrää, että pitäis ruveta ympäriinsä lahjoittelemaan. Kurkkua ja leipää ostin liikaa, leipää meni tosi vähän, mikä aina ihmetyttää mua, kun oon leipähamsteri. Lämminsavulohi siis loppui ja äitin haki cittarista vielä pari lisää. Sen menekki oli kyllä ennustamattoman kova. Tomaatti-mozzarella syötiin loppuun ennen viimeisen kattauksen loppua, nostin sen vaan pois sitten.

Aina pitää olla joku katastrofi, ostin levitteeksi Arlan Ingmariini voi-rypsiöljy-merisuola pakettia neljä pientä ja vaikka tulin suoraan kaupasta kotiin, olivat ne ilmeisesti keriinny sulamaan, että kansi aukaistaessa  juhlapöytää viimeisteltäessä ne oli erottunu vähän ilkeän näköisesti (tekis mieli mennä kyllä testaamaan kauppaan, että eihän erä ollu viallinen). No ei se makuun vaikuttanu ja laitoin pöytään. 

Äitini tekemää kotikaljaa kehuttiin maan ääriin ja kyllä se olikin taäydellistä, ei liian makeaa eikä kitkerääkään. Samoin äitini valmistama raparperijuoma oli ihanan makuista. Värihän siinä on tosi laimea, mutta aah,  se maku. Äiti teki raparperijuoman jo hyvissä ajoin pakkaseen alkukesän sadosta.

Kahvipöydässä tarjoiltiin sitten kahvia ja haudutettua Earl Greytä.

Kahvipöytä

Mansikkakakku

Lakkakakku

Pavlova

Donitsiseinä

Minisuklaamuffinit

Lusikkaleivät

Kauralastut

Äitini teki kakunpohjat, täytti ja koristeli kakut. Hän halusi tehdä lakkakakut koska hänellä oli lakkoja ja voi kun se oli hyvää. Urho itse toivoi mansikkakakkua. Kakkuja tehtiin molempia 2, oliko ne nyt sitten  8 vai 6 munan vai sekä että, en ihan muista. Kakkujen ulkoistus oli mulle suuri helpotus tavallaan, vaikka oli mulla kyllä visio koristelusta. Mä tein sitten yhteensä neljä pavlovapohjaa, jotka sai ylleen kermarahkaseoksen, vadelmia ja punaherukoita, joita käytiin kesken juhlien hakemassa suoraan pensaasta. Paistoin kaksi marenkipohjaa kerralla uunissa, viimeiset vasta sunnuntai-aamuna. Sinne jäivät vielä kuivumaan kun lähdettiin kirkkoon. Oli sentäs tarkoitus tehdä ne edellisenä päivänä, mutta ensimmäiset kaksi meni kaikkien mahdollisten ei-kristillisten sanojen saattelemana roskiin, kun olin laittanu uunin vahingossa 100 astetta liian korkeaan lämpötilaan. 

Mutta kakut siis riittivät. Justiinsa. Jollekin tälläinen justiinsa voisi aiheuttaa ehkä liikaa sydämentykytyksiä.

Donitsiseinästä varmaan vielä oma juttunsa. Laitoin Urhon nikkaroimaan. Seinä oli menestys, varsinkin lasten keskuudessa. Cittarin minidonitsit pakkasesta (siis pullamaiset) pesee Arnoldsit koska vaan ja vielä hintaan 2.99/ 9kpl. Ostin 15 lootaa.

Lusikkaleivät ovat tietenkin hyvin perinteinen juhlaleivonnainen. Äitini ja MunKäly Porvoosta tehtailivat niitä 160 kpl, eli 320 kpl puolikkaita edellisenä torstaina. Jos urakka ei kuulosta kovalta, voin kertoa, että MunKäly istui mummolan lasikantisen keittiöpöydän ääressä, nojasi kyynärpäätään pöytään sillä tuloksella, että kyynärpää hiertyi auki, lakanatkin olivat aamulla ihan veressä (ei tajuttu laittaa laastaria). Nämä lusikkaleivät olivat erityisen suussasulavia, muuten, olen syönyt sellaisia koviakin koppuroita.

Minisuklaamuffineja tehtiin KummitätiVirpin kanssa edellisiltana muun misaamisen ohella 3x ohje. Annin ohjeella siis. Tulee meheviä ja maukkaita. Mutta älkää unta nähkö, että kukaan olis keriinny näitä kuorruttaa. Mun Pan B oli, että sulatan suklaata ja vähän roiskin sitä pinnalle muutaman strösselin kera, mutta lopulta voitti Plan C, eli tomusokeri. Jotain suklaista piti mutakakunystävä-juhlakalulle olla. Niin ja pitää Urho donitseistakin.

Kauralastut löytyi sieltä ihmekauppa Sopurahasta, siellä oli koko seinällinen Leivon Leipomon pikkuleipälaatikoita a 500 g /1€.  Ostin. En tainnut muistaa laittaa ekan aallon kahvipöytään, mutta toisessa jo olikin.Niitä meni reilu laatikko, ehkä puolitoista.

Laitan tähän vähäkuvaiseen postaukseen kuvitukseksi vielä viime metreillä otetun perhekuvan. IsoHoon kravatti mätsäsi Maitotytön mekkoon, mutta taisi olla jo hukassa. Urho15v, sai vääntää vielä takin päälle ja mirrin kaulaan.

Olen tosi ylpeä meidän rippilapsestamme, tai nuoresta aikuisesta. Urho jaksoi koko pitkän päivän toimia moitteettomasti isäntänä. Vastaanotti vieraat ja kiitti lopuksi, varmisti, että nimet olivat vieraskirjassa ja huolehti kaikille kiitoskortit. Eräs vieras mainitsi erikseen, että kuinka kiva, että nuori ei oo kämpässään availemassa ja laskemassa rahakuoria, eikä ollutkaan, niiden vuoro oli vasta illalla vieraiden poistuttua. 

Minä taas olen (taas!) ikuisessa kiitollisuudenvelassa kaikille, joilta sain apua. Äitini oli aivan korvaamaton, niin siivouksessa kuin ruoanlaitossa, mikä teräsnainen ajattelin, kun aamu viideltä leviteltiin pöytäliinoja. Isäni myös, selväksi on tullut kai kuinka suosittua lohi oli. IsoHoo saa myös kiitettävän järjestelyihin osallistumisesta, ennen ja jälkeen. LuisteluKati kävi torstaina osallistumassa vähän siivoukseen ja niinkun sanottu, naapurit palastivat lainaamalla pöydät, tuolit, varjot ja teltan. Kiitos MunKäly Porvoosta myös verissäpäin tehdyistä lusikkaleivistä.  Rakas ystävä Virpi, Urhon kummitäti saapui lauantaina kuuden junalla, syötiin ensiin ja sitten katettiin ja misattiin ruokia yli kahteen yöllä. Mä heräsin viideltä. Aamulla Virpi laittoi meidän kaikkien hiukset. 

Aamun kattauksen pelastaja oli vanha laivatyökaveri Riitta joka huhki aamusta neljään asti. Sitten  tai siis jo aikaisemmin, kun olivat saaneet syödyksi, keittiön hoitivat Virpi, Natasisko ja NuutinMinna (eli veljeni vaimo). Siskoni hiukan pahoitteli, ettei nähnyt toisen aallon sukulaisia, kun piti niin tiskata. Mutta siis korvaamattomia! 

Itsekin olin luvattoman paljon keittiön puolella, mutta yritin olla edes toivottamassa tervetulleeksi ja hyvästelemässä vieraat.

Aion tehdä vielä toisenkin postauksen tyyliin mitä opin, mitä en, tai jakaa parhaat vinkit tai ehkä päästää teidät sisälle siivousinfernooni ennen juhlia tai muuten vaan varoittavana esimerkkinä.  Itse on ollut kiva lukea Sauvajyväsen promejuhlista (useampia juttuja), meillä on paljon samaa filosofiaa (ja samoja ruokia). Nakit ja mutsit on toinen blogi, jonka rippijuhlapostaukset luin mielenkiinnolla. Erilaiset järjestelyt, mutta sama rento lopputulos.

Ja kiitos teille kaikki ihanat vieraat! Tärkeintä oli, että te tulitte!

Ja vielä päivän yleisökysymys? Kuinka monta vierasta jätti nimensä vieraskirjaan?

DEVIL'S FOOD CAKE ELI PIRUN HYVÄ SUKLAAKAKKU

Urho täytti tänään 15 vuotta! Ihan kuin eilinen kun kirjoittelin tänne blogiin juttuja Urho5v:stä.

Urho rakastaa suklaakakkuja. Ykkönen on tietysti mutakakku ja yhtenä vuonna innostuin taiteilemaan myös cokiskakun. Urtsi kotiutui tänään ikimuistoisen hauskalta ripariltaan ja sunnuntaina on edessä rippipäivä. Urhoa etukäteen jo pöyristytti, että mitä, ei juhlita synttäreitä, kun yritin ehdottaa jotakin sen suuntaista, kun parin päivän kuluttua olis ne rippikemutkin.

Olihan ne juhlat sitten järjestettävä ja breikki olikin ihan tervetullut tähän koko heinäkuun (eli siis koko lomani) kestäneeseen siivousinfernoon...

Vieraiksi tulivat molemmat veljeni perheineen, Urkki aina nauttii hänelle läheisten serkkujen seurasta. Mumma ja pappa virittelivät grillin hampurilaisia varten ja saimme mennä juhlimaan valmiiseen pöytään mummolaan. 

Mä lupasin hoitaa kakun.

Seinäjoen kahvilaskene muuttui kertaheitolla 100 astetta paremmaksi kun kauhajokelaislähtöinen kahvila Valkoinen Puu avasi sisarkahvilan joitain vuosia sitten. Valkoinen Puu on tyylikäs, trendikäs, aukioloiltaan asiakasystävällinen kahvila (Nyt täytyy  kyllä lisätä, että meidän perheen supersuosikki  kahviloista on edelleen perinteikäs Pikku-Paussi), jonka huikeat kakut ovat suurimmaksi osaksi amerikkalaista reseptiikka, omistapariskunnan mies kun on sieltä lähtöisin.

Meidän lapset molemmat rakastaa  Valkoisen Puun Salainen puutarha-kakkua, jonka sanoisin olevan versio Devil's Food cake'ista. Ja tätä kakkua Urho toivoi synttäreilleen.

No itsehän se piti koittaa vääntää, tietenkin. 

Devil's Food cake on suklainen, mehevä suklaakakku. Niitä, joita aina ottaa liian suuren palan, koska joku niissä on vähän liian rikasta. Kakku itsessään ei ole kyllä makea, joten sen täytyy olla tuo tyypillisen amerikkalainen överi suklaakuorrutus. Taidan ensikerralla kokeille kakun pinnalla ja välissä suklaakermaa, ehkä se on lähempänä  suomalaista makua.

Muuten kakku oli kyllä helppo toteuttaa ja maistuu juuri samalta kuin USA:ssa syömäni, ja samanlaiselta kuin ne joita leivottiin Betty Crockerin cake mix- paketista. 

Kakku leivotaan kahdessa samankokoisessa vuoassa, eli kakkua ei tarvitse puolittaa, sisus voisikin olla liian pehmeä siihen. Kuorrute väliin ja loput päälle. Urho sanoi erityisesti tykkäävänsä tuosta "viivasta" kakun sisällä.

DEVIL'S FOOD -SUKLAAKAKKU
Kakusta riittää pienempikin pala, joten tästä syö kyllä varmaan 20 henkeä, virallisesti kai 12
2 dl tummaa kaakaojauhetta
2,5 dl kuumaa vettä
1 rkl pikakahvijauhetta
1,5 dl paksua maustamatonta jugurttia (ranskankermakin käy)
2 tl vaniljasokeria
3,75 dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
1/2 tl suolaa
160 g  huoneenlämpöistä voita
3 dl sokeria
0,75 dl neutraalia öljyä (esim.rypsi)
2 munaa

kuorrute
200 g tummaa leivontasuklaata
200g  huoneenlämpöistä voita
5 dl tomusokeria
1 1/2 tl vaniljasokeria
1/2 dl tummaa kaakaojauhetta

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Vuoraa kahden  22-24 cm irtopohjavuoan pohjat leivinpaperilla ja voitele reunat. 

Sekoita kaakaojauhe ja pikakahvi kuumaan veteen. Vatkaa mukaan jugurtti Sekoita jauhoihin ruokasooda, suola ja vaniljasokeri. Vatkaa pehmeä voi ja sokeri valkoiseksi vaahdoksi. Vatkaa sitten mukaan munat yksitellen tasaisesti.

Lisää kaakaoneste ja jauhoseos vuorotellen muutamassa erässä. Jaa tasaiseksi sekoitettu taikina vuokiin ja paista uunissa n. 30 min. kunnes tikulla kokeiltaessa siihen ei tartu enää taikinaa.

Kumoa vartin jäähtyneet pohjat vuoistaan.

Valmista kuorrute sulattamalla paloiteltu suklaa vesihauteessa. Anna jäähtyä huoneenlämpöön. Vatkaa voi vaahdoksi, lisää mukaan tomusokeri ja vaahdota lisää. Kaada loput aineet, eli sulatettu suklaa, vanilja ja kaakaojauhe mukaan ja vatkaa kuohkeaksi ja kiiltäväksi.

Aseta toinen pohjista tarjoilulautaselle ylösalaisin ja levitä pinnalle 1/3 kuorrutteesta. Nosta päälle toinen pohja, tällä kertaa oikein päin. Ei haittaa vaikka kakun pinta olisikin pyöreän kupera. Levitä päälle loput kuorrutteesta. Jos sun ei ole pakko laittaa kakkua jääkaappiin, älä laita, kuorrute on pehmeämpi huoneenlämpöisenä.

Enjoy!

Papan 15 hengelle grillaamiin hampurilaisiin oli kaikki tykötarpeet hankittu Lidlistä. Oikein hyvät hampurilaiset, paitsi noita sämpylöitä moitin ehkä hiukan kuiviksi, ne myös hajosivat herkästi avatessa.

Juomana meillä oli Nikoveljen Ruoholahden Verkkokaupasta hakemia RC-colia. Tämäkin oli sankarin toive, joka oli ilo toteuttaa. Juoma tuli lapsille tutuksi Mumman synttäreiltä, joita vietettiin Red Sea -reissuja muistellen, ilmeisen hyvinä muistoina. Oli lisäksi vielä etuusaa, 12 € 24 tölkin laatikko.

Syödessä keskusteltiin mm. rippileirin (ruuasta) tapahtumista, Promeleiristä, Juha Tapiosta, Spamalotista, Leijonakuninkaasta ja Star Warsista.

Ihana perhe-ilta, se oli sitä  varmasti myös päivänsankarille.

Urho, olet 15 vuotta rakas!

ELÄMÄN SUOLA

Postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Maldonin ja Tabascon kanssa.

Alussa oli tyhjä pöytä kortteliterassilla. 

Ja paljastan heti mitä oli lopussa: Oli joukko varhaiskesäillan juovuttamia nauravaisia ihmisiä, jotka olivat juuri nauttineet pitkän kaavan mukaan hyvästä ruuasta ja juomasta, pistäneet itsensä likoon niin aterianvalmistuksessa kuin drinkkitehtailussa, nauraneet ja jutelleet ja voimaantuneet ylikäyneestä uuden ja vanhan ystävyyden aallosta.

Täydellisimmät ja mieleenpainuvimmat juhlat syntyvät usein lähes sattumalta, silloin kun sattuma yhdistää juuri oikeat ainesosat iloiseksi happeningiksi. Tällä kertaa kokoontumisesta (ja kylläkin viimeiseen pisaraan onnistuneesta ja huolellisesta tapahtumasuunnittelusta) sai kiittää Maldonin ja Tabascon kokkikoulua.

Ilta alkaa drinkkiopastuksella ja upealla Bloody Maryllä (joka muuten sattuu olemaan yksi lempirinksuistani) Red Snapperillä. Oliko Baarimestari Juri Kauton itse keittelemä Tabascolla maustettu tomaattimehu niin ylivertainen, että vasta nyt tätä kirjoittaessani tajuan, että mehän valmistimme sen giniin! Mitä ihmettä? Minä vouhkasin koko ajan Bloody Marystä, mutta ginillähän siitä tulee superdrinkki nimeltä Red Snapper.

Mutta niin hyvää se oli ja oli mukava tarttua  ainakin yli 20 vuoden jälkeen boston shakeriin. Edellisestä kerrasta on aikaa, niin baarimestarin vaimo kuin olenkin (tai toisaalta, tarviiko baarimestarin vaimon ylipäätään KOSKAAN tarttua boston shakeriin?).

Tomaattimehu

1 l kaupan tomattimehua

1,5 dl soijaa

1,5 dl punaviinietikkaa (luomu)

1,5 dl Luomusokeria

3 kpl fermentoitua valkosipulinkynttä

2 kpl fermentoitua chiliä

Suola

Pippuri

Tabasco Chipotlea 8-10 topakkaa tippaa

Punaista Tabascoa oman fiiliksen mukaan maistaen

Keitä 20 välillä sekoittaen

Anna jäähtyä, siivilöi ja mehu on valmis tarjottavaksi

Ennen sormien amputointia tulee sormet mahdollisuuksien mukaan jäädyttää tuntohermon lamaannuttamiseksi...vitsi vitsi...Ihailin kuitenkin suuria jääpaloja, jotka eivät laimentaneet juomaa.

Laitetaanpas kuva myös Kulinaari-Kimmon tyylikkäästä tyylinäytteestä...Kulinaari-blogissa kun taitaa vastaavasti löytyä oma hetkeni baaritiskin tuolla puolen. (Siellä kannattaa muutenkin vierailla, varsinkin kun voit sieltä käsin osallistua trendikkään Tabasco- grillitynnyrin arvontaan 10.7 asti?)

Maldon & Tabasco kokkikoulun pitopaikaksi oli valikoitunut tosi keskeiseltä paikalta, Sofiankatu 3:sta löytyvä melko tuore ravintolamaailman tulokas,  Gohan Wine Bar. Syynä ei liene pelkästään trendikäs habitus tai tuo erinomainen sijainti tai sopivan intiimi tila vaan se, että paikan omistaja, Marcos Gois on toiminut jo useamman vuoden Tabascon lähettiläänä Suomessa. 

Tykkään, kun ravintolassa on ajateltu pienimpiäkin yksyiskohtia. Leena Kouhian Raaka Rå - astiat on mielettömiä ja natsaavat hyvin yhteen Arabian vanhan kunnon Ruskan kanssa, joka myös käytössä.

Marcos tulee olemaan mulle aina merkityksellinen ihminen, me kun kokkailimme pari vuotta sitten Makuja - televisiosarjassa yhdessä. On aina mahtava nähdä ja vaihtaa kuulumiset. Hän on myös superlahjakas ja ahkera ja mukava nuori mies.

Siispä pakollinen selfie. Gohan Wine Bar on muuten ehdottomasti mun bucket-listalla tänä kesänä, koska edellä tekstissä mainittujen attribuuttien lisäksi olen vakuuttunut, että myös erinomainen ruoka.

Tällä kertaa Marcos oli suunitellut meille upean menun. 

Tartar luomukaritsasta tai punajuuresta Tabascolla, isomaksaruohoa, samettikukkamajoneesia ja rapeaa lehtikaalia

xxx

Hiillostettua makrillia ja uutta sipulia 

Mätimajoneesia

Villiyrttisalaattia

sekä

Jalotofutortelliineja

Pecorino-lientä,

Fermentoitua tomaattia ja karhunlaukkaa

xxx

Crack-Buns - tuulihattuja ja Raparperi-Tabasco "froyo" & ketunleipää ja keto-orvokkia

Pääsin bloggaajatoverieni kanssa pääruoan valmistus ryhmään.
Tinskun keittiössä Tinsku paljastui uskomattoman näppäräksi fileoijaksi, makrillit fileoituivat tuosta nuavvaan, on kuulkaa takana satoja (vai tuhansia?) fileoituja ahvenia mökiltä.

Oli muuten hienoa päästä käsittelemään ihan uutta kalaa. Tai siis, seuraamaan vierestä... 

Makrillit suolattiin tekeytymään hetkeksi. Sitten ne leikattiin fileesoiroiksi ja lopuksi grillattiin yksinkertaisessa japanilaisessa hiiligrillissä.

Mätimajoneesi ja villiyrttisalaatti kruunasivat kesäisen villin ruokalajin.

Sain itse tutustua ravintoloitsijan salaiseen aseeseen, Thermomixin ihmeelliseen maailmaan ja hurautin sillä niin tortelliinitäytteen kuin pecorinoliemenkin. Se oli muuten mahtava maun antaja tortellini-annokseen.

Pecorinoliemi

Ainekset:

500ml vesi
250g pecorino
1tl Maldon suolaa

Valmistus Thermomixissä

Pilko pecorino pieniksi n. 3cm x 3cm paloiksi, lisää veden kanssa Thermoon ja sekoita 5min /60c, siivilöi ja mausta suolalla. Tee ”kakkosvesi”, lisää pecorinomassa thermoon ja 100ml vettä

Valmistus kattilassa

Raasta pecorino hienoksi, kiehauta vesikattilassa. Ota kattila pois liedeltä ja sekoita pecorino ja suola joukkoon. Anna tekeytyä 5min ja siivilöi. Keitä tortelliinit "al dente" ja keitä loppuun toisessa kattilassa pecorinoveden kanssa.

Tarjoile tortellinit fermentoitujen tomaattien ja karhunlaukkaöljyn kanssa. Raasta päälle vielä hiukan pecorinoa.

Ehdin mukaan pyöräyttelemään myös itse tortelliineja.

Alkuun tarjoiltu Karitsantartar oli upea, enkä vieläkään ole oikein päässyt yli tuosta huikeasta samettikukkamajoneesista: erityisen vivahteikas maku ja  kaunis väri. Sekä toimi loistokkaasti annoksessa!

Samettikukkamajoneesi
pari samettikukan vartta
2,5dl öljyä
1 luomu kananmuna
2 dl isomaksaruohoa
1/2 sitruunan mehu
2 rkl Maldon suolaa
3 rkl Tabasco original -kastiketta

Sekoita samettikukan varret/vihreät rypsiöljyn kanssa (2dl) hienoksi öljyksi ja valuta siivilän läpi.
Riko kananmuna sauvasekoittimen mentävään lasiin, lisää 1tl Maldon -suolaa, ja 2dl samettikukkaöljyä. Sekoita sauvasekoittimella, kunnes seos on emulgoitunut majoneesiksi. 

Jälkiruokaryhmäkin pani parastaan ja tuloksena oli upea Crack bun -tuulihattu viileällä täytteellä. Mikä aterian lopetus!

Ihan pakko mainita vielä illan ihanan emännän, Idan, karitsalle mätsäämä punkku, Humo Blanco Grand Cuveé Pinot Noir Organic 2015 -luomupunaviini.  Tykästyin todella tähän helposti lähestyttävään, mutkattomaan mutta laadukkaaseen chileläiseen Pinot Noiriin! 

Mietin pitkää otsikkoa tälle  jutulle. Elämän suola siitä sitten tuli. 
Illassa yhdistyi niin paljon asioita, juuri sellaisia jotka tuovat maustetta elämään: Hyvät ystävät, yhdessäolo, iloinen puheensorina ja raikuva nauru,  ruoka ja juoma, jotka tarjosivat uusia makuelämyksiä ja inspiraatiota tulevaakin kokkailuun.

Lienee paikallaan vielä mainita illan sponsorien huikeat tuotteet. Maldon suola on mulla jokapäiväinen luottotuttu ja tuo savustettu suola tuo ihanista lisäboforttia kesän grillailuihin.

Maldon 

Maldon-suolaa on valmistettu  jo  vuodesta  1882  ja  se  valmistetaan  Englannin  Maldonissa  edelleen samoin perinteisin käsityömenetelmin, joita on vaalittu jo sukupolvien ajan. Maldon-suola on peräisin Blackwater-joesta, joka  virtaa  Maldonin  kaupungin  läpi.  Maldonin keveys  piilee  suolakiteiden muodossa; jokainen suolakristalli on pyramidin mallinen. 

Kotiin muutti myös täydellinen Tabasco-perhe. Olen aika merkkiuskollinen tietyissä asioissa ja Tabasco edustaa mulle  perinteitä ja laatuvarmuutta vaikka se vastaan tuleekin myös joka huoltoaseman maustekorissa. Hyvä niin, sillä ei ole yks eikä kaks kertaa kun Tabascolla on pelastettu vaikka mauton pizza!

Sormet syyhyä kokeilla tuota Buffalokastiketta wingseihin.

...oli muuten ihana luvan kanssa kehdata anastaa käsilaukku täyteen noita ihania miniatyyritabascopulloja ja peltisiä pikkusuolarasioita (lentokoneruokafriikki herää eloon). Voitte vaan kuvitella.

Tabasco

TABASCO® valmistaa McIlhenny Company,  joka  perustettiin  vuonna  1868  Louisianan  Avery  Islandille.  Tehdas on edelleen samalla paikalla.  Perhelegendan mukaan yrityksen perustaja Edmund McIlhenny sai tulisia chilinsiemeniä Keski-Amerikassa käyneeltä matkailijalta, joka oli vastikään tullut Louisianaan.  McIlhenny istutti siemenet Avery Islandille ja testasi chilikastikkeita, kunnes keksi reseptin, johon oli tyytyväinen. 

Kannattaa käydä hakemassa inspiraatiota myös omaan kokkailuun Maldonin ja Tabascon yhteisiltä sivuilta Helposti maukkaampaa.

 Kiitos ystävät, kiitos Gohan, kiitos Foodlover, kiitos Ida, Marcos ja Juri. Ennen kaikkea kiitos Maldon &Tabasco: Ihana ilta ja tunnelma! Elämän suola!