About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

lauantai 9. heinäkuuta 2016

THE RED SEA


Mun ihana äitini täyttää tänään 70 vuotta. Istuin viikolla mummolassa ja kävin läpi pahvilaatikottain pintapuolisesti meidän suunnattomia valokuva ja diavarastoja, kaikki sulassa sotkussa keskenään. Osa kuvista kellertää jo väreiltään pahasti. Ajattelin, että onnittelukorttiin jotakin hauskaa, mutta sitten huomasin, että paras muoto ajatuksilleni on postaus. Tämä on sinulle äiti.


Juhlimme tänään, kuten aina, hyvän ruuan merkeissä. Merkkipäiviä on meillä vietetty usein jollakin meille merkityksellisellä teemalla ja tänä vuonna teemaksi nousi Punainen meri. Minäpä kerron miksi.

Perheeni muutti -81 Pohjois-Saudi Arabiaan Tabukin kaupunkiin ja isäni tuli sieltä pois viimeisenä kesän kynnyksellä -87. Äiti
ja pienimmät olivat siellä edelliseen kesään, minä ja Nikoveli lähdimme koulujen takia jo aiemmin, kesälomilla ja jouluina palasimme kuitenkin Tabukiin.



Ne olivat erikoisia vuosia ja vaikuttivat varmasti meihin jokaiseen omalla tavallaan. Ehkä vasta saman kokenut tietää, minkälaista oli elää valtiossa, jossa lainsäädäntökin perustuu tiukasti koraaniin. Elämä oli ehkä hiukan erilaista, mutta meillä kaikilla on kuitenkin noista vuosista positiiviset muistot.


Koulun ja työn lisäksi  vietimme aikaa omalla asuntoalueella  ja me lapset ja nuoret Rec Centerin uima-altaalla ja video- tai biljardihuoneessa. Välillä käytiin Soukissa eli kaupungilla shoppailemassa.

Mutta yksi mahtavimmista jutuista oli aina kun lähdettiin viikonlopuksi Punaiselle merelle.

Punaisen meren rannikko siinä pohjoisessa oli ainakin silloin autiota hiekkarantaa. Alue oli armeijan valvonnassa, joten luvat täytyi hankkia ja partio kävikin ne aina tarkistamassa. Lähdimme aina 2-3 auton retkikunnalla. Reilun 300 km matkalla tie kulki välillä aavikon keskellä, välillä jylhissä kalliomaisemissa. Muistan vieläkin varsinkin kotimatkat, kun auringon polttamina, hiukset suolasta kankeina, ihon valkoisia suolapyörteitä silitellen istuttiin autossa. 






Aavikolla kasvoi meloneita


Perillä oli kiire pystyttää leiri ennen 6-7 aikaan laskeutuvaa totaalista pimeyttä. Meillä oli tuollainen kai Pakistanin armeijan teltta, puuvillainen ja alareunasta sai rullattua reunat ylös, jotta teltta ei  kuumennut liikaa. Meitä oli kuitenkin 6, enkä itse muista koskaan nukkuneeni teltassa vaan taivasalla niiden miljoonien tähtien alla. Tiedättekö, tähdenlentoja näkyy aivan koko ajan. Siihen on hurmaava nukahtaa.








Punaisella merellä oli aina sama menu. Meillä oli tuollainen kompakti, mutta tukeva Weberin grilli (siihen kuului toki jalatkin, vaikkemme niitä käyttäneet. Lisäksi siinä oli myös pattereilla toimiva pyörivä varras, jota sitäkään ei koskaan käytetty. Olen monta kertaa päivitellyt miksei grilliä ja telttaa pakattu mukaan muuttokonttiin!) ja sillä grillattiin naudan sisäfileestä leikatut, kotoa asti marinadissa olevat pihvit. Suuret, esikeitetyt uuniperunat kiedottiin folioon ja ne kostutettiin samalla valkosipuli-persiljavoilla kuin pihvitkin. Salaattina oli aina tomaatti-sipulisalaatti ja sitten grillissä lämmitettiin vielä folioon käärityt, valkosipulivoilla täytetyt sämpylät. Voi mikä herkku-ateria! (ja samanmoinen syödään tänään, oman perheen kesken).




Tässä kuvassa ei oose limsacooleri....

Meillä oli myös coolbox, sininen, pitkänomainen valkoisella kannella, joka oli täynnä jäitä, limsatölkkejä, rc-colaa ja mirindaa. 


Hauska huomata minkälaiset asiat syöpyvät mieleen.


Varustuksena meillä oli uima-asut ja t-paidat uintia varten suojaamaan selkää paahteelta snorklatessa. Tietenkin tennarit jalassa, terävien korallien päällä oli muuten mahdoton kävellä. Iltaisin, talvella ainakin, tarvittiin  myös villapaitaa.



Koralliriutta alkoi heti kohti rannasta ja eteenpäin täytyi kävellä vähintään 100 metriä päästäkseen uimaan ja snorklaamaan. Vesiraja pysyi koko ajan siinä polven alapuolella alla olevan koralliriutan paksutessa. Sitten vihdoin pääsit riutan reunalle tai ensimmäisten aukkojen kohtaan. Muistan vieläkin sen pakahduttavan tunteen kun laskeuduit suolaiseen, hyvin kannattelevaan veteen ja kuulit oman hengityksesi putkessa ja silmiisi avautui uskomaton, kirkas syvyys.

Pudotus oli heti varmasti 20-30 (vai 50?) metriä. Ennenkuin totuit, happi tuntui pakahduttavasti loppuvan kun tajusit mikä pieni osa olit kokonaisuutta. Korallien uskomaton väriloisto ja kalojen määrä, värit, lajit. Tämä on niitä asioita, joita en koskaan varmasti pysty kenellekään sanoin välittämään, sanat tuntuvat ihan typeriltä sen suuren mahtavuuden edessä. Kalaparvet puikkelehtivat ympärillä ja välillä vierestä lirvautti joku itsesi kokoinen tumma mörkö. Eihän me edes tunnettu niitä lajeja lähellekään kaikkia. Isot rauskut olivat aika mahtavia, ne välillä pöllyttivät itseään sinne pohjaan ja monta muutakin vaarallista kalalajia, vaikkapa lion fish tai moreena, oli aivan tuttu näky. Äsken luin, että mm 44 eri hailajia viihtyi noiden riuttojen tuntumassa. Onneksi tiikerihai saapuu saalistamaan vasta illan pimetessä... (isäni törmäsi kyllä pieneen haihin, joka säikähti isääni yhtä paljon kuin isä haita: "paskat meinas tulla uimahousuun").




Natasisko, laskuvesi ja meritähti

Olisi ihana kokea vielä kerran Punainen meri, näin villinä, autiona ja koskemattomana, mutta tuskin se on enää mahdollista. Viedä omat rakkaat kokemaan nuo samat hetket.  Silloin 80-luvulla Punainen meri oli  kiistatta parhaiten säilyneitä koralliriuttoja kaikista maailman meristä ja tunnen olevani valtavan etuoikeutettu, että olen päässyt retkeilemään noille Saudi Arabian neitseellisille riutoille. Silloin Saudi Arabiaan oli vielä mahdoton päästä turistina.

Toivottavasti kuvista (joita ei muuten olisi saanut ottaa) välittyy jotakin, minä katson niitä ja maistan suolaveden, tunnen ihollani viilentävän tuulen, muistan hiljaisuuden, muistan tähdet, muistan hurjan kirkkaan syvyyden riutan reunalla.











Kiitos äiti ja iskä, näistäkin muistoista. Laitan tähän loppuun vielä kuvan sinusta äiti, olet niin kaunis Nuutin ja Natan kanssa tuossa kuvassa,  aivan kuten tänäänkin.

Äitini, maailman vahvin nainen, ei tartte auttaa auttaa-pohjalainen, kirpiä, villi, sanavalmis, luotettava, luonnollinen, aito, rakastava, sekä naisten että miesten työt osaava, ahkera. Sellainen äiti joka paistaa pullat ja valvoo vaikka koko yön sun sängyn laidalla tarvittaessa, tai vaikka viikon. Äiti, joka on tehnyt töitä niin saksaksi kuin englanniksikin, mutta jota ei torikaupassa jymäytetä myöskään arabiaksi, swahiliksi tai bengaliksi. No, espanja on siinä ja siinä.

Sellainen äiti, jonkakumpparit on niin isot, että omat jalat tulee aina hölskymään niissä.

Ihana äiti.

Rakkaimmat 70-vuotisonnittelut tänään!


30 kommenttia:

  1. Täällä meni kylmät väreet ja tuli kyyneleet silmiin. Miten taianomaisia muistoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua! Mä luulin, että nuan voi käydä vain itselle.

      Poista
  2. Onnea äidillesi ja kiitos kun jaoit taianomaiset muistot meille. Todella ihana postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Peggy!Tunsin itseni tätä kirjoittaessa aika avuttomaksi, mutta ehkä sitten pystyin jotakin välittämään.

      Poista
  3. Ihana tarina! Kiitos kuvien ja muistojesi jakamisesta.

    VastaaPoista
  4. Ihan älyttömän upea tarina, upeat kokemukset ja kuvat - silmät sumeina täälläkin tätä luettiin:)

    Ihanaa juhlapäivää teille kaikille !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syötiin masut ihan pinkeiksi ja muisteltiin menneitä. Esim. tuo kuva missä äitini seisoo Jeepin vieressä vuorensolassa on reissusta, jolloin retkueeme päätti " oikaista" kanjonin halki menevää hiekkatietä. Alue oli kyllä forbidden zone koska alueella asui "villejä" beduiiniheimoja, joita kohdatessa länsimaisen matkailijan turvallisuutta ei voitu taata. Alueella oli myös ikivanha hautausmaa, jolla tietysti oli pysähdytty. Matkaa oli jatkettu aika äkäisesti kun oli törmätty kiviröykkiön alta törröttäneeseen verkkareihin verhoutuneeseen jalkaan... (Itse en ollut tällä reissulla mukana)

      Poista
  5. Ihan valtavan hienoja kokemuksia ja kauniita kuvia! Onnittelut äidille, joka on synnyttänyt ja kasvattanut sinunkaltaisesi mainion pakkauksen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nooo, raskaus oli ilmeisesti mainittavan helppo ja lyhyt, koska häät olivat elokuussa ja minä synnyin itsenäisyyspäivänä.

      Poista
  6. Olipa ihana kertomus lapsuudestasi!

    VastaaPoista
  7. Mahtavia kokemuksia olette saaneet elää. Ihan tuli kyynel silmään täälläkin kuvia katsellessa ja tarinaa lukiessa. Onnea teidän äiteelle!

    VastaaPoista
  8. Onnea äidillesi ja hienon ja tunteellisen postauksen teit hänelle Nanna:) Hienot muistot ja kuvat sinulla.oli varmaan erilaista elää Saudi-Arabiassa.Punaisella Merellä olen minäkin käynyt uimassa (ja snorklaamassa) mutta Eilatin puolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael! Meillä tulee riittämään juttua kun joskus tavataan.

      Poista
  9. Hieno postaus ja tunnistan fiilikset, korvaan vain Punaisen meren Intian valtamerellä :) Mainitsit swahilin, ehkä ollaan oltu joskus suht samoilla hoodeilla äitisi kanssa. Jänniä eväitä antaa muutto kauas, kyllä, arvostan kovasti että sain sellaista kokea. Onnea äidillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Matkalaukkulapset" on kyllä oma rotunsa. Varsinkin nuorempien sisarusteni kohdalla se on varmasti vaikuttanut vahvasti. Toki kaikki kokemukset minuunkin, mutta mulla on ollut myös aina Oravan mummola, vahva koti ja tukijalka aikuisikään asti. Tai pitäisikö sanoa ne on olleet ne Juuret, kun taas nuoremmat ovat aina muuttaneet paikasta seuraavaan.

      Poista
  10. Kaunis tarina; kiitos, kun kerroit sen meillekin kuvien kera. Onnittelut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Oli mukava saada tästä itselleni tärkeästä jutusta näin paljon palautetta. Sitä aina kirjoittaessa miettii, että kiinnostaakohan tämä lopulta ketään muuta kuin itseäni.

      Poista
  11. Hieno kirjoitus nosti tunteet pintaan ja vanhat muistot samoilta paikoilta vuosien takaa. Kieli mastoi suolaisen veden ja nahkaa rupesi polttamaan ja vaistomaisesti katsoi käteen, ettei vain Murena olisi tarttumassa siihen.
    Kyllä ihmetyttää kuinka voimakkaan tunteet palaa vaikka on luullut niiden jo kadonneen muistista. Sävähdyttävän kirjoituksen ja kuvien ansiota. Kiitos kirjoittajalle!

    VastaaPoista
  12. Oi miten kaunis kirjoitus ja mitkä kuvamuistot : ) Onnittelut äidillesi ja ihanaa kesää!

    VastaaPoista
  13. Ihania muistoja ja ihania kuvia. Kiitos kun jaoit ne! Ja lämpimät onnittelut äidille!

    VastaaPoista
  14. Vastaukset
    1. Kiitos Erja, Queen of the matkareporttaasi!

      Poista